Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (10551)
Tiedättekö, vielä noin kk sitten väkisin lähenevä avioero ahdisti minua tosi paljon. Nyt suhtautuminen siihen on muuttunut, olen alkanut ajatella, että sitten vihdoin voin hengittää vapaasti. Varmasti romahdan lopullisen avioeron tultua voimaan, mutta varmasti se myös helpottaa.
Olen alkanut ajattelemaan, että erilleen muutto, eroon pääseminen helpottaa minun elämää.
Olen alkanut jopa odottamaan sitä.
Juuri äskenkin, kun mies jälleen tuossa arvosteli minua, kun en toimi mielestään lasten kanssa oikein, kun hänen mielestään pelaan peliä, jossa teen hänestä paskaa isää, minä vaan mietin, että pian tämä loppuu. Kauaa mun ei tarvitse enää kuunnella, ei elää tässä ahdistavassa arvostelevassa ilmapiirissä.
Oikeasti, miten ihmeessä asiat, kaikki asiat voikin kääntää toisen syyksi??? Minä en todellakaan pelaa mitään peliä. Hän on ihan itse juuri sellainen isä kun haluaa. Aina kun hän joutuu lapsia jostain ohjeistamaan, kun minä en sitä hänen mielestään oikealla tavalla tee, niin minä teen hänestä huonoa isää. Ihan sairas ajatus. Ja kuitenkin minä olen se vanhempi joka täällä päivästä toiseen asettaa rajoja ja saa arjen rullaamaan. Kuulen lapsilta olevani tiukkis jne.
Huhhuh, en muuta sano. Onneksi tämä on pian ohi. Myös lasten kannalta. Kyllä esikoisen sanat tässä eräänä päivänä pysäytti. Ja poikien keskustelu siitä, miten isä pitää yhteyttä (ei pidä) ja kuinka paljon haukkuu ja arvostelee.
Ainaki jatkossa heillä on myös koti, jossa saa olla oma itsensä ilman jatkuvaa arvostelua.
Näillä tunteilla tänään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä jatkan, että toisaalta hyviä nämä päivät, kun mies on täällä. Saa tajuamaan mitä tämä elämä hänen kanssa oikeasti on. Ei tule mitään harha ja haavekuvia muunlaisesta arjesta. Siihen olen välillä sortunut, ajattelemaan miten kaikki voisi parantua ja voisimme jatkaa yhdessä. No emme voi. En todellakaan halua jatkaa yhteistä elämää hänen kanssaan enää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vielä jatkan, että toisaalta hyviä nämä päivät, kun mies on täällä. Saa tajuamaan mitä tämä elämä hänen kanssa oikeasti on. Ei tule mitään harha ja haavekuvia muunlaisesta arjesta. Siihen olen välillä sortunut, ajattelemaan miten kaikki voisi parantua ja voisimme jatkaa yhdessä. No emme voi. En todellakaan halua jatkaa yhteistä elämää hänen kanssaan enää.
Ap
Kuulostaa itsekkäältä kakkakasalta 💩 tuo sun miehesi. Ole onnellinen kun pääset eroon siitä 😊. Usko itseesi, ota elämäsi omiin käsiisi. Saat huomata, että elämä kantaa ja pärjäät hyvin. Sääliksi käy miehen tulevaa. Varmaan saa kuitenkin jossain vaiheessa kokea samat jutut kuin sinä nyt.
Lopettakaa välittömästi samassa sängyssä nukkuminen ja seksin harrastaminen! Kidutat itseäsi. Siiirry sinä olkkarin sohvalle tai nuku patjalla makkarin lattialla. Luuletteko, että lapsille on yhtään helpompaa, jos ero tulee ihan puun takaa? Teeskentelette että ei ole muka mitään ongelmia ja yhtäkkiä isä häipyy?
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa välittömästi samassa sängyssä nukkuminen ja seksin harrastaminen! Kidutat itseäsi. Siiirry sinä olkkarin sohvalle tai nuku patjalla makkarin lattialla. Luuletteko, että lapsille on yhtään helpompaa, jos ero tulee ihan puun takaa? Teeskentelette että ei ole muka mitään ongelmia ja yhtäkkiä isä häipyy?
Et tainnut lukea ketjua läpi?
Jos olisit lukenut, tietäisit, että tilanne on alusta muuttunut paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksiä on edelleen.
Miten pystyt tuohon, jos hän on sanonut, ettei enää rakasta ja haluaa pois?
En tiedä. Välillä ihan ok. Ja välillä tulee todella paha olla ja käytetty olo. Tiedän, että mies on niin läheisyyden kipeä, että hänelle on oikeastaan se ja sama kuka olisi vieressä, kunhan joku on lähellä ja kainalossa ja sitä seksiä saatavilla.
Kait tämä on jotain itsensä kiduttamista. Ja kun kieltäydyn, hän vuosien kokemuksella tietää miten saa minut syttymään, enkä lopulta enää heikkona pysyy sanomaan ei. Ja sitten itken yksin jälkikäteen.
Ei juma. Missä sinun itsekunnioituksesi oikein on?
Jos ei, niin ei.
Tuossa vaiheessa minun oikeudentaju näkee sinut hyväksikäytön uhrina.
Potkaise se äijä pihalle tai lähde itse.
Tuo sekoittaa, kun teillä on lapset ja yhteinen koti ja yhteinen historia ja mies käyttää sinua panopuuna ja kainalona ihan itsekkäästi.
Et jotenkin nyt pääse henkisesti irti, etkä näe tilannetta, kun on kaikki arki.
Voimia. Yritä ottaa etäisyyttä.
Jos sinulle rakkaalla ihmisellä olisi tuollainen tilanne (vaikka lapsillasi sitten aikuisena), niin kuinka toivoisit hänen toimivan?
Tänne näköjään kommentoitu noita alkupään viestejä.
No, tilanne niistä on muuttunut paljon.
En jaksa nyt kertoa asioita uudelleen, tuollahan ne aiemmin lukee.
Olen tänään näköjäön varsin aktiivinen täällä, tämmöinen kotona lojumis vapaa, niin ehtii. :)
Huomaan olleeni tässä suhteessa hölmö, alistettu, kenties myös läheisriippuvainen. Olen antanut kohdella itseäni todella huonosti, ja siinä samalla myös lapsiani.
Olen pistänyt pään puskaan ja silmät kiinni, ajatellut olevani väärässä.
Nyt kun ulkopuolinen ihminen, joka on kuullut asioista vaan hyvin siistittyjä versioita on ottanut puheeksi henkisen väkivallan, olen alkanut itse herätä todellisuuteen. Vielä ensimmäisen kerran kun tämä ulkopuolinen sanoi asian ääneen, ajattelin automaattisesti että no ei todellakaan semmoista ole.
Tässä samalla olen ymmärtänyt, esim. Miehen sisaruksen puhuneen asioista jo vuosia, vääränlaisesta käytöksestä.
Ja minä olen pistänyt korvat kiinni. Ajatellut että ihan mitä vaan, kunhan perhe pysyy kasassa. Että lasten elämä romuttuu liikaa eron myötä.
Nyt alkanut ymmärtämään, että asiat järjestyy, elämä kantaa, ja ero on oikeasti parasta myös lapsille.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä! Onneksi olkoon Ap! Sinulle ja lapsillesi iloa, hauskoja uusia kokemuksia sekä paljon rakkautta uuteen valoisaan tulevaisuuteenne :)
Vierailija kirjoitti:
Tänne näköjään kommentoitu noita alkupään viestejä.
No, tilanne niistä on muuttunut paljon.En jaksa nyt kertoa asioita uudelleen, tuollahan ne aiemmin lukee.
Olen tänään näköjäön varsin aktiivinen täällä, tämmöinen kotona lojumis vapaa, niin ehtii. :)
Huomaan olleeni tässä suhteessa hölmö, alistettu, kenties myös läheisriippuvainen. Olen antanut kohdella itseäni todella huonosti, ja siinä samalla myös lapsiani.
Olen pistänyt pään puskaan ja silmät kiinni, ajatellut olevani väärässä.Nyt kun ulkopuolinen ihminen, joka on kuullut asioista vaan hyvin siistittyjä versioita on ottanut puheeksi henkisen väkivallan, olen alkanut itse herätä todellisuuteen. Vielä ensimmäisen kerran kun tämä ulkopuolinen sanoi asian ääneen, ajattelin automaattisesti että no ei todellakaan semmoista ole.
Tässä samalla olen ymmärtänyt, esim. Miehen sisaruksen puhuneen asioista jo vuosia, vääränlaisesta käytöksestä.
Ja minä olen pistänyt korvat kiinni. Ajatellut että ihan mitä vaan, kunhan perhe pysyy kasassa. Että lasten elämä romuttuu liikaa eron myötä.Nyt alkanut ymmärtämään, että asiat järjestyy, elämä kantaa, ja ero on oikeasti parasta myös lapsille.
Ap
Hienoa kuulla ajatuksiasi tuossa vaikeassa tilanteessa. Tänä Itsenäisyyspäivänä voit juhlistaa pian alkavan itsenäisen elämäsi alkamista. Kohotan sinulle skumppamaljan ja toivotan kaikkea hyvää tulevaan elämääsi. Kyllä se siitä. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisille on aina niin pirun vaikeaa kun asiat ei mene niin kuin itse haluaa
Mulla vähän sama tilanne, mutta toisinpäin. Mies väkisin roikkuu kiinni, vaikka rakkaus on kuollut jo aikoja sitten, ainakin minun puoleltani. Olen jo vuosia joutunut tyytymään suhteeseen, joka ei anna oikein mitään. Mies tosi itsekäs ja jääräpää. Ei suostu ymmärtämään, että minullakin on tarpeita, enkä voi arvostaa miestä joka pitää minua itsestäänselvyytenä, eikä välitä panostaa suhteeseen millään tapaa. Ei halua erota, mutta ei ole valmis tekemään mitään parannuksiakaan. En vaan voi arvostaa ja ahdistun kuoliaaksi, kun mietin että tämä on parasta mitä elämällä on minulle annettavana. Yksinkin on parempi.
Tsemppiä kaikille eron kanssa kamppaileville! Tosi vaikeaa on sekin, että toinen ei halua erota ja alkaa vielä hankalaksi eron edessä. Yksinkertaisesti vaihtoehdot pitäisi olla, että panostetaan yhdessä ja tehdään töitä
suhteen eteen tai sitten päätetään yhdessä erota. Mutta että ei ole valmis tekemään mitään? Eipä kyllä yllätä kun miehen tuntee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä eräs eroa miettivä. Mies ei vielä tiedä eroaikeistani. Jäi kiinni deittisivustoilta. Tsemppiä meille kaikille!
Päästä irti. Video killas radio starban.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä eräs eroa miettivä. Mies ei vielä tiedä eroaikeistani. Jäi kiinni deittisivustoilta. Tsemppiä meille kaikille!
Tsemppiä myös sulle. Tätä on nyt liikkeellä, kuten av:llakin näkyy.
Tietääkö mies, että tiedät sen suhailuista? Tuliko asia sulle järkytyksenä vai olitko jo aavistellut jotain?
-sivusta huutelija
Vierailija kirjoitti:
Tänne näköjään kommentoitu noita alkupään viestejä.
No, tilanne niistä on muuttunut paljon.En jaksa nyt kertoa asioita uudelleen, tuollahan ne aiemmin lukee.
Olen tänään näköjäön varsin aktiivinen täällä, tämmöinen kotona lojumis vapaa, niin ehtii. :)
Huomaan olleeni tässä suhteessa hölmö, alistettu, kenties myös läheisriippuvainen. Olen antanut kohdella itseäni todella huonosti, ja siinä samalla myös lapsiani.
Olen pistänyt pään puskaan ja silmät kiinni, ajatellut olevani väärässä.Nyt kun ulkopuolinen ihminen, joka on kuullut asioista vaan hyvin siistittyjä versioita on ottanut puheeksi henkisen väkivallan, olen alkanut itse herätä todellisuuteen. Vielä ensimmäisen kerran kun tämä ulkopuolinen sanoi asian ääneen, ajattelin automaattisesti että no ei todellakaan semmoista ole.
Tässä samalla olen ymmärtänyt, esim. Miehen sisaruksen puhuneen asioista jo vuosia, vääränlaisesta käytöksestä.
Ja minä olen pistänyt korvat kiinni. Ajatellut että ihan mitä vaan, kunhan perhe pysyy kasassa. Että lasten elämä romuttuu liikaa eron myötä.Nyt alkanut ymmärtämään, että asiat järjestyy, elämä kantaa, ja ero on oikeasti parasta myös lapsille.
Ap
Kuinka moni nainen syyllistää itseään läheisriippuvuudesta ollessaan huolehtivainen tai toimiessaan vastuuntuntoisesti hoivaviettinsä ajamana jo moraalinsa mukaisesti? Miettikääpä vähän, kumpi siinä oikeasti on koko ajan toista tarvitsemassa tavalla tai toisella. Oikea läheisriippuvainen on se, joka roikkuu toisessa koko ajan haluamassa ja tarvitsemassa kaikkea. Lopettakaa se alistuminen toisten mielihaluille ja arvostakaa itseänne. Ei myötäeläväisyys tai miellyttämisen halu ole mitään läheisriippuvuutta, vaan sopeutuvaisuutta, mutta sitä on törkeän helppo käyttää hyväksi. Ja sitä käytetään hyväksi säälimättä, joskus jopa itse tajuamatta, koska arki on "luiskahtanut" siihen, että toinen määrää ja sinä tottelet. Määrääjä-tottelija -hommasta muodostuu arvostus- ja päätösjärjestys, jonka luovutat toiselle kaikkineen hyvään uskoen. Muuten hyvä, mutta sinä lakkaat olemasta, ja jos mikä on varma, se ei vähene, vaan pahenee ulottumaan aivan kaikkeen, kunnes kulut henkisesti loppuun sillä, että olet suhteessa, jossa et ole kukaan, vaan miellytysautomaatti ja eron jälkeen olet vielä raakki, joka ei ole päättänyt vuosiin mistään mitään ja kaiken aloittaminen itse uudelleen yhtäkkiä muuttuu kiivettäväksi vuoreksi. Eron pelkääminen on juuri tuon aloittamisen viivyttämistä. Älkää antako ihmisyyttänne tallottavaksi!
Minä kävin tämän saman helvetin läpi noin vuosi sitten. 23 vuotta yhdessä, 3 teiniä ja koko elämä rakennettu niin että eläkepäivät turvattu alle 50 vuotiaina.
Miehellä paljastui todella pitkä salasuhde. Ei kuulemma rakastanut mua enää, ei kuulemma halua elää perhe-elämää, haluaa kuulemma juhlia vaan kavereiden kanssa, olen kuulemma harmaa hiirulainen enkä tarjoa actionia elämään. Ja en kuulemma ihaile ja kehu miestä. HÄ?!?!
Mä totesin heti että mua ei näin kohdella , lapsia ei näin kohdella. Mies olisi halunnut tutustuttaa minut uuteen naiseensa ( joka pienten lasten yh) ja että olisi yhdessä sitten kolmestaan kasvatettu meidän lapsia. WTF?!?!
Pakkasin tavarat, hankin itselleni perhe-asunnon. Lapset tietysti shokissa silloin ja edelleenkin näkee että lapset suree ydinperheen menetystä. Lasten sympatiat on mun puolella eivätkä siedä isänsä uutta naista.
Mä pistin heti stopin kaikelle yhteiselle miehen kanssa. En halua nähdä, blokkasin puhelimesta. Hyväksyn vain sähköpostiviestit lasten asioihin liittyen. Mies haukkuu minua edelleen sähköposteissa, mutta en vastaa. Grey rock metodi minulta. Olen kuulemma sitä ja tätä kun en ole hänen kaverinsa. No, en halua elämääni hänen kaltaisiaan.
Vuoden itkin eron jälkeen ja luulin kuolevani. Nyt olen kunnossa ja iloitsen että mun ei tarvitse enää koskaan koskea siihen sikaan. Eikä tarvitse nähdäkään kuin ehkä joskus lasten häissä jos lapset menevät naimisiin.
Älkää kiduttako itseänne sillä että päästätte miehen kotiinne, tai vastaatte miehen puheluihin tai muuten juttelette kasvotusten mukavia. Tiukka asialinja alaikäisten osalta. Lasten asiat voi hoitaa sähköpostilla. Oman kokemuksen mukaan se edesauttaa toipumista. Turha noille pettäjille ja jättäjille on enää kirsikoita tarjoilla.
Siis ihan järkyttävää lapasmeininkiä.. En tajua tuota, että ylläpidetään oman mielenterveyden kustannuksella valheellista mielikuvaa "onnellisesta ja yhtenäisestä perheestä", miehelle annetaan sitä mitä hän haluaa (seksiä, läheisyyttä, helppoa yhteiselämää), vaikka hänen motiivinsa ja haluttomuutensa jatkaa perhe-elämää ovat täysin selvät.🤦
Onneksi Apn tilanne on nyt alkuperäistä parempi. Tsemppiä jatkoon, älä anna polkea itseäsi enää noin...
Minusta on ihana Ap huomata minkälaisen kasvun olet tehnyt tämän puolen vuoden aikana. Tämä näyttää sen, että kun elämässä sattuu suuria muutoksia / kipeitä asioita niin se todella vaatii aikaa selvitä ensin siitä shokista ja surusta.
Itselläni on tänään kovin kummallinen olo, eli vaikean ja itselleni kipeän viiden kuukauden jälkeen mies muutti pyynnöstäni kolme viikkoa sitten pois. Pari viikkoa oltiin kokonaan erossa ja nyt ollaan kuutena päivänä peräkkäin nähty. Tänään mies tuli "kotiin" muutamaksi tunniksi ja minusta ei tuntunut laisinkaan hyvältä, jotain minussa ja tunteissani on muuttunut. Tajusin nyt, että vaikka mieheni masennus helpottaisi ja mieheni haluaisi "muuttaa takaisin kotiin" niin en tiedä enää mitä itse haluan, tuntuu tällä hetkellä että omat tunteeni on kuollut. Outo tunne, kun vielä 3 viikkoa sitten en mitään muuta toivonut kuin, että olisimme yhdessä niinkuin tämä 28 vuotta ollaan oltu. Olen nyt vasta alkanut hyväksymään sen, että pitkät hyvätkin suhteet voi päättyä ja yksipuolinen rakastaminen loppuu kyllä jossakin vaiheessa.
Pärjään yksin hyvin vaikka loppuelämäni, mutta ansaitsen parisuhteessa rakkautta.
Elämä on aika kummallista.
Kyllä sä päästät irti kun sisäistät että se on ainoa vaihtoehto.
Tuota ap juuri ajattelin, että kun pääsette siihen vaiheeseen, että vanha koti on enää historiaa niin pääset miehestä paremmin irti. Miehellä ei ole mitään asiaa sinne, pystyt paremmin säätelemään omaa elämääsi. Ymmärrän kyllä että se kaikki työ myyntiä ja muuttoa ajatellen on valtava. Ex-miehesi vaikuttaa todella vahvalta persoonalta, pidä puolesi kuitenkin.
Tänään tulee kolme viikkoa siitä kun mieheni muutti pois. Asuu kyllä oikeasti yksin, eli kolmatta osapuolta ei ole. Elin ensimmäiset kaksi viikkoa niin, että surin eroa ja opettelin elämää yksin (tai siis lapseni kanssa). Mieheni käytös on vaan kummallista, eli käyttäytyy kun olisimme yhdessä. Olemme nähneet nyt neljänä päivänä peräkkäin, eli mies vei mut lounaalle, seuraavana päivänä halusi aamulla viedä mut laivalle (työn pikkujoulut), seuraavana päivänä vei isosti ruokakauppaan ja eilen tuli päivällä kotiin tekemään hieman parempaa ruokaa ja syötiin koko perhe yhdessä. Kaikki tapaamiset on ollut n. 45 min - 2h. Lähtiessään aina pussailee ja halailee. En oikein tiedä mitä ajatella, mutta olen päättänyt nyt joulukuun olla ajattelematta mitään. Hieman ristiriitaista touhua. Minulla on lomapäivä tänään ja otin itselleni yksin hotelliyön, nyt on mies heittämässä minua sinnekin, sanoin, että pääsen kyllä itsekkin.
Viime viikolla kävin kampaajalla ja ystävien kanssa eräillä joulumarkkinoilla, oli todella mukavat pikkujoulut yms. Olen siis alkanut nyt elää myös itselleni ja siitä pidän kiinni nyt.
Taloudessa tämä tuntuu jo nyt, eli vaikka mieheni maksoi asunnosta vielä marraskuussa puolet niin sopivasti jätti maksamatta meidän yhteiselle ruokatilille, eli tajuan kyllä että alkuvuodesta meidän pitää tehdä isoja päätöksiä.
Tavallaan kaikki on kuitenkin ok, yksin oleminen ei tunnu enää niin pahalta ja olen tavallaan hyväksynyt myös sen että ero on totta. Ei se mun rakkaus ole hävinnyt, mutta itseni kunnioitus kuitenkin noussut, enkä ole valmis hyväksymään mitä tahansa
T: 28v yhdessä.