Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (10551)
Vierailija kirjoitti:
Hei "Uusis"
Saako näin sanoa... siis kirjoittaa...Todellakin. Pitkässä liitossa eron tullen joutuu usein eroamaan niin monesta ja paljosta.
Tuumis
Kyllä saa sanoa Uusikseksi!
Joo, pitkän liiton aikana on tullut toisen kautta paljon sen kumppanin elämään ja osasta niistä joutuu luopumaan. Toisaalta toivon, että minulla säilyy yhteys hänen perheeseensä, koska ovat myös lasteni perhettä ja toki toivon hänelle samaa.
Se mitä suren eniten ei ole se kumppanin menetys, vaan yhteisen perheemme menetys. Kun emme enää ole yhdessä, niin perheemme nykymuodossa häviää ja sitä suren erityisesti lastemme kannalta, mutta myös omasta puolestani. Uskon kyllä, että muodostamme nopeasti myös oman tapamme toimia ja olla yhdessä, tyttäreni ja minä. Pian ehkä kukaan ei varsinaisesti edes kaipaa sitä vanhaa tapaa olla yhdessä. Jonkin verran koen, että minä olen ollut isompi moottori siinä miten olemme yhdessä, joten ehkä minun ja tyttärieni yhdessäoloon ei tule niin iso muutosta kuin hänen ja tyttärien yhdessäoloon. En siis ole siitä vahingoniloinen tai arvota tapaani paremmaksi, mutta saan siitä lohtua.
Ehkä miehen puuttuminen kuvioista ei muuta kuvioita jotenkin dramaattisen paljon. Tätä kyllä edesauttaa myös se, että jälkikäteen ajateltuna mies oli tuon pitemmän suhteensa aikana poissaoleva perheen menoissa ja ilmeisesti viestitteli niistäkin paljon tyttöystävälleen. Tätä en tietenkään silloin tajunnut, mutta rekisteröin kyllä jatkuvan kännykän räpläämisen, tilanteiden kuvaamisen ja sen jälkeen kirjoittelun. Ensin ajattelin julkaisuja someen, mutta sinne ei kuitenkaan juuri mitään koskaan julkaissut. Olin todella sokea silloin, mutta luotin toiseen sataprosenttisesti.
Vaikka tituleeraan itseäni uusonnelliseksi ja olen hyväksynyt eron ja miehen menetyksen, niin on minussa edelleen paljonkin haikeutta ja joskus jopa epäröintiä. Uskon kuitenkin, että kun ero saadaan käyntiin, niin mitään en tule katumaan tai kaipaamaan liitossamme. Kuten joku toinenkin sanoi, niin mieluummin olen yksin kuin yksinäinen yhdessä. Sitä koen nyt olevani, sillä en tunne enää minkäänlaista kumppanuutta, ystävyyttä tai sielujen yhteyttä välillämme. Enkä todellakaan usko enää ikinä luottavani häneen.
Ihanaa viikonloppua teille kaikille!
- Uusonnellinen -
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muuta pois, helpottaa heti. Tuollainen on miehen puolelta löyhässä hirressä roikottamista. Lapset kyllä vaistoaa ja kärsii tuosta kuviosta.
Äijä voi muuttaa. Helpompi yhden on liikahtaa kuin perheen.
Vierailija kirjoitti:
Meillä meni vaan poikki. Yhtäkkiä vaan asuttiin eri osoitteessa. On aika yksinäistä. Hyvät välit on kuitenkin. Soitellaan ja jutellaan. Mutta olen yksin. Käyn yksin kaupassa. Katson yksin televisio-ohjelmia. Nukun yksin. Herään yksin.
Äh.
Roikutte.
Ette pääse uuden alkuun, jos tolleen roikutte. Soittelee juttelette.
Olkaa tai älkää olko.
Tuommoinen vaan riuduttaa.
Ei pääse työstämään eroa, jos sen kanssa jakaa asiat kenestä on mukamas eronnut.
Irti vaan ja uuteen.
Kumpi teistä pitää postia tuossa löyhässä hirressä.
Ärsyttävää vallankäyttöä.
Muuttakaa yhteen tai pysykää erossa.
Ettehän te ole enää yhdessä.
Ei se masennus väisty, jos sen syy on jatkuvana läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä meni vaan poikki. Yhtäkkiä vaan asuttiin eri osoitteessa. On aika yksinäistä. Hyvät välit on kuitenkin. Soitellaan ja jutellaan. Mutta olen yksin. Käyn yksin kaupassa. Katson yksin televisio-ohjelmia. Nukun yksin. Herään yksin.
Äh.
Roikutte.
Ette pääse uuden alkuun, jos tolleen roikutte. Soittelee juttelette.Olkaa tai älkää olko.
Tuommoinen vaan riuduttaa.
Ei pääse työstämään eroa, jos sen kanssa jakaa asiat kenestä on mukamas eronnut.
Irti vaan ja uuteen.Kumpi teistä pitää postia tuossa löyhässä hirressä.
Ärsyttävää vallankäyttöä.Muuttakaa yhteen tai pysykää erossa.
Ettehän te ole enää yhdessä.
Ei se masennus väisty, jos sen syy on jatkuvana läsnä.
28v yhdessä on se henkilö, joka on kirjoitellut miehen masennuksesta, mutta tuo jonka teksiin nyt viittasit on jonkun muun kirjoittama.
Lisäksi olemme nyt asunneet erillään hurjat viisi yötä minun toiveestani. Mies on kyllä käynyt täällä nyt kolmenä päivänä ihan höpön pöpön asioissa ja aion kyllä keskustella aiheesta, että se ei sovi minulle. Vaikea on toki kieltää tulemasta omaan kotiinsa, on vielä marraskuussa maksanut puolet.
Aika hauskaa on se, että tiedät mieheni syyn masennukselleen, Hän ei sitä itse tiedä. Toivottavasti Hän nyt paranee kun kaikki häiriötekijät on poissa elämästä. Ihan selvästi mies ei nyt tajua, että tilanne on muuttunut - olen päästänyt irti ja opettelen elämään uutta elämää. Asunnon myynti on myös minulle välttämättömyys, tämä oli meidän perheen koti, tässä on liikaa muistoja. Uusi alku vaatii uuden kodin.
Tuumis tässä.
Toivottelen vaan hyvää viikonloppua teille: Ap, 28 ja Uusis
Toiste pitemmästi💖
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiva, että uusiskin on löytänyt tämän ketjun. Ja saanut tästä vertaistukea. On kiva lukea muidenkin ihmisten kokemuksia, tuntuu ettei ole tässä kurassa yksin. Kiva lukea, ikävästä aiheesta, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.
Pitkästä suhteesta eroaminen on todella vaikeaa. Ja samoin minulla, perheen hajoaminen sattuu eniten. Se että lasten elämä menee uusiksi. Pelkään "menettäväni" lapset elämästäni. Tämä luultavasti on turha pelko, mutta silti se on pelko mikä meinaa lamauttaa minut.
Talo pitäisi myydä, mutta olisi vaan helpompi jatkaa tässä, mies vaan häipyisi. Minun on todella vaikea tarttua mihinkään isoihin asioihin. Niinkun esim. Tehdä päätöstä talon myynnistä, kaikki siihen liityyvät asiat ahdistaa ihan tosi paljon. Vaikka järki sanoo, että parempi olisi talosta päästä eroon. Kun vaan joku tämän möisi, pakkaisi tavarat ja kantaisi uuteen kotiin.
Mä haluaisin vaan hautautua sängyn pohjalle.
En saa mitään aikaiseksi joulunkaan suhteen, haluaisin senkin vaan ohittaa.
Jotenkin tosi lamaantunut olo, haluan työntää pään pensaaseen ja olla ajattelematta koko asiaa. Tuntuu, että arkisiinkin asioihin alkaa olla vaikea tarttua. Aika pelottavaa huomata mihin jamaan olen vajoamassa. Ei tämä ihmisraunio ole minä.
Mies on ollut viikon reissussa. Tänään käy tässä kotona, ja huomenna taas lähtee. Ahdistaa, en halua nähdä koko ihmistä. En halua puhua vaikeista asioista.
Välillä kun teinit uhmailee, epäilen itseäni ja omaa pärjäämistäni. Välillä tuntuu että en jaksa. Vaan murenen, itku vaan tulvii silmistä. Itku mitä karkuun koitan juosta. Ja välillä taas homma toimii. Mutta kun lapsi huutaa, että ei oo ihme että iskäkin haluaa erota susta kun oot tommonen. Se sattuu. Vaikka suutuspäissään sen sanookin. Silti se sattuu. Mitä tämä tekee lapsillekkin kun äiti välillä vaan murenee? Toki enimmäkseen olen sen vahva vanhempi joka kantaa kaikkien murheet. Mutta kauanko jaksan? Kun olen itsekkin aivan rikki.
Välillä jo tuntui, että elämä alkaa helpottaa. Mutta ei tämä helpota. Tuntuu niin musertavan pahalle. Koen olevani epäonnistunut. Vaikka kuinka yritän asennoitua toisin. Syytän itseäni ihan kaikesta. Mutta se varmaan kumpuaa siitä, että tässä liitossa kaikki on aina jotenkin käännetty minun syyksi. Kestää aikansa oppia ajattelemaan toisin.
Miten joillekki ero näyttää olevan paljon helpompaa? Hetkessä uusi kumppani ja elämä yhtä onnea?
Mies ei ole puhunut mahdollisesta toisesta naisesta, ja minä en ole enää halunnut ajatella koko asiaa. Kiellän sen itseltäni. Sillä ei ole enää mitään väliä, ja satuttaa liikaa ajatella asiaa.
Jatkuu...
Jatkuu... tuli niin pitkä teksti, ettei saanut julkaista niin piti pätkästä.
Kaikki tulevat elatuskeskustelutkin ahdistaa valmiiksi. Mies tuskin suostuu maksuihin, mitä esim. Elatusapulaskuri antaa. Jos sen minimin maksaa niin hyvä. Varmasti tappelee vastaan, ja minä en jaksa yhtään riidellä.
Kunhan sen edes lastenvalvojan luo saisi sopimuksen allekirjoittamaan.
Pelottaa tosi paljon mitä kuraa tässä on vielä edessä. En luota yhtään miehen puheisiin missään asiassa.
Töissä en edelleenkään ole tästä kertonut, monesti olen meinannut. Joskus miettinyt, että kerron omalle tiimille viestillä. Mutten sitäkään ole vielä tehnyt. Työ on mulle pakopaikka. Siellä pääsen kaikkea tätä karkuun. Mutta huomaan, että kuristava oksettava tunne on välillä päässyt valloilleen sielläkin. Esimerkiksi sinä päivänä kun täällä kävi kiinteistövälittäjä. Pidättelin oksennusta töissä päivän. Oli fyysisesti paha olla.
Tästä nyt tuli taas tämmöinen poukkoileva pään tyhjennys kirjoitus. Varmaan teilläkin tekisi jo mieli ravistella minua että toimi nainen!! Ja jatka elämääsi. Ja minä oon tämmöinen ahdistuva, masentuva surkuttelija joka vaan vajoaa alemmas.
Joskus, jossain tulevaisuudessa on se päivä, kun voin sanoa, että selvisin. Mutta nyt ottaa tosi koville. Eikä sitä päivää vielä näy.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos Ap kun jaksoit päivitellä tilannettasi ja tekee kyllä tuskaa lukea noista tuntemuksistasi joita käyt läpi. Lapset tekevät erosta kyllä niin paljon vaikeamman, toisaalta lapsien takia tietysti "on pakko" jaksaa, eikä ole mahdollista käpertyä peiton alle päiviksi.
Työkavereille kertomista miettisin itsekkin ihan sen takia, että työpaikka on pakopaikka kotiasioista (suurimman osan aikaa) ja hyvää tahtovat ihmiset ottaisivat asiat mahdollisesti silloin puheeksi kun itse ei niitä ajattele. Toisaalta jos on hyvä työporukka, niin asioista voisi kertoa ja työkaverit ymmärtäisivät, että Sinulla on paha olla. Osaisivat olla tarvittaessa tukena.
Näin ulkopuolisena sanoisin varovasti, että kuitenkin tuo Teidän tilanne ja asioiden keskeneräisyys on pahasta. Uskon, että pääset suremaan ja toipumaan erosta vasta kun asiat on edenneet. Toki teet sitä työtä koko ajan, mutta se toipuminen alkaa vasta kun ero on selvä.
Ymmärrän myös, että haluaisit pitää lapsilla tutun kodin, mutta se on jännä kuinka erinlailla itse koen asiat. Itselläni on hirmuinen tarve päästä tästä yhteisestä kodista pois, kaikki täällä muistuttaa miehestäni ja niistä onnellisista vuosista yhdessä. Mies on nyt vasta viikon asunnut muualla, mutta tänäänkin jo soitti yli tunnin puhelun.
Mä päästin miehestä irti viikko sitten ja yllätyksekseni olen itkenyt vain kyseisenä päivänä. Huoli miehen terveydestä on, mutta rakkauteni ei paranna, nyt minun täytyy miettiä myös omaa jaksamistani.
Elämä muuttuu niin paljon, mieheni vanhemmat ja sisarukset ja tietyt ystävät tulivat itselleni todella tärkeäksi 28v aikana. Veneily, asuntoautoilu, mökkeily, sienestys jne oli meidän lempparijuttuja, kaikki jäi minulta nyt (kortiton + autoton). Keksittävä uusia asioita elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös sama tilanne päällä, sillä erolla että olen mies ja meillä kolme pientä lasta. Ollaan oltu yhdessä kohta 15 vuotta, mutta loman alussa puoliso ilmoitti pitkään jatkuneen läheisyyden puutteen ja puhumattomuuden jälkeen, että haluaa erota. Meillä on muutama vuosi sitten hankittu talo ja ollaan juuri kotiuduttu uudelle asuinseudulle. Lapsetkin on saaneet kavereita kyläkoulusta, niin nyt pitäisikin laittaa kaikki uusiksi :( En vaan millään kestä ja ahdistus on aivan valtavaa. Yöunet ja syöminen on vaikeaa, sekin vähentää voimavaroja entisestään. Tuntuu, että haluaisin vaan kuolla pois, mutta rakastan lapsiani aivan liikaa, enkä halua pilata heidän tulevaisuutta. Puolisoakin rakastan kovasti, enkä ikimaailmassa haluaisi erota, mutta en voi asiaan enää vaikuttaa. En tiedä miten ihmeessä kestän olla tyhjässä talossa kaikkien muistojen ympäröimänä, kun ero konkretisoituu :( Minulla ei myöskään ole ainuttakaan ystävää, joka kuuntelisi ja tukisi. Miten tästä voi selvitä?
M40
Voimia sinullekkin. Sen kun tietäisi, miten tästä selvitään. Luulen, että tämä lyö pohjalle vielä monesti, enne kun helpottaa. Vai helpottaako? Pitkä tie tästä tulee, eikä mitenkään helppo. Ehkä se on se aina sanottu aika mikä auttaa. Mutta ensin se on vaan rämmittävä sen "ajan" läpi. Pelkään todella miten pohjalle tämä vielä minut polkee.
Kyllä ajan kanssa helpottaa. Meillä mies halusi erota ja minä rakastin häntä vielä silloin todella kovasti. Vuosia siihen meni, että toivuin mutta nykyään olen tyytyväinen, että erottiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äkkiä eri makuuhuoneeseen. Mitä ihmeet seksioikeuksia miehellä olisi enää sinuun? Kermat päältä vai? Huh! Kokekoon heti sen, mitä tuleva ero sitten tarkoittaa.
Ap, jos sinulla ei ole voimia keskustella taloudellisista asioista niin tarvitset ehdottomasti lakimiehen apua. Aloita ihan ensin sillä, että ole yhteydessä kunnalliseen oikeusapuun ja selvitä onko sinulla mahdollisuus heidän asiakkuuteen.
Muista, että elatustuki ei ole sinulle vaan lapsilla ja näin ollen sinun tulee heidän takia varmistaa, että he saavat osuutensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein olen ajatellut mitä ap: lle ja muille kommentoijille kuuluu?
Voimia toivotan, näin joulun alla varmasti tuntuu vaikealta.
Vierailija kirjoitti:
Usein olen ajatellut mitä ap: lle ja muille kommentoijille kuuluu?
Voimia toivotan, näin joulun alla varmasti tuntuu vaikealta.
Itse seuraan ketjua kyllä ja mietin miten ap pärjää ja muutkin. Itse olen se 28v ja täytyy sanoa, että paremmin menee nyt. Tein oikein kun päästin miehestä irti, mutta kyllä ikävöin kaikella tapaa niin fyysisesti kuin henkisesti. Olen nyt kuitenkin tajunnut että ikävöin ja kaipaan sitä kaikkea yhdessä koettua, osittain muistoja. En ikävöi laisinkaan tätä viimeistä puolta vuotta, en sitä ihmistä joka käytöksellään (tahtomattaan) teki niin paljon kipeää. Minulla on nyt itselläni paljon parempi olla. Nyt ei mieheni ehkä ymmärrä, että missä mennään. Kysyi saako tulla kotiin sunnuntaina kokeilemaan miltä tuntuisi jäädä kotiin nukkumaan. Sanoin ei, että en halua olla koekaniinina, aiemmin olisin kiljunut riemusta. Nähtiin viikolla lapseen liittyvän asian tiimoilta ja kyyneleet siinä tuli molemmille, en vaan jaksa enää surra. Olen alkanut hyväksymään sen, että kaunis ja pitkä parisuhde voi päättyä, että rakkaus vaan ei riitä. Joulukuun loppuun asti meillä on mahdollista elää näin, mutta sitten on tekojen aika. Sanoin miehelleni että vakavissaan on keskusteltava lapsen kanssa kumman kanssa haluaa asua (lapsi täyttää tammikuussa 17v). Itse en halua ottaa niin isoa lainaa, että maksaisin mieheni pois tästä juuri velattomaksi tulevasta asunnosta (2 lainaerää jäljellä). Mies ei halua miettiä niin pitkälle ja hakee edelleen, että kyllä tästä selvitään kun Hän saa päänsä kuntoon. Itse en näe asiaa niin, salaa vielä ehkä toivon, mutta paljon saisi tapahtua että niin voisi käydä.
Tässä mennään siis päivä kerrallaan ja toivon Sydämestäni, että mies tulisi kuntoon jos ei muuta niin lapsensa takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, 28, Uusis
Adventin tunnelmaa kaikille🕯.📲 Mulla on puhelin temppuillu pitkään, tänään sain uuden akun.
Toivon kaikille rauhaisaa joulun alus aikaa. Tää on varmaan pahin mahdollinen aika erolle, luulen. Itselle ainakin olis. On perheen ja lasten juhlaan valmistelut...
Tsemppiä🍫🍬🍭
Itse nukun talviunta💤💤💤
Tuumis
Mies taitaa nautiskella tilanteesta, kun pyörittää kahta naista yhtä aikaa. On aika näyttää hepulle närhen munat.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Ei se roikkumalla muutu, menetät vaan itsekunnioituksesi.
Pistä ero vireille ja ehdota että hän ottaa lapset. Tähän hän ei ole ainakaan varautunut. Eikä uusi daamikaan sen puoleen. Ei hän lapsia huoli, mutta saatpa vähän heräteltyä häntä. Pidät tällä lailla löysässä hirressä itse.
Avioliitossa usein menettää osan itsenäisyydestään, nyt se on hankittava takaisin. Rupeat nyt itse hoitamaan asioitasi, kukaan muu ei sitä enää tee.
Kysy neuvoja vaikka Ensi- ja turvakotien liiton eroneuvonnasta.
Tunnekuohut ovat yksi juttu, mutta käytännön asiat on hoidettava.
Talouspuoli on nyt tosi tärkeä. Erossa tehdään ositus. Selvitä mikä teillä on tilanne. Jos ei ole avioehtoa, omaisuus eli varat ja velat jaetaan pääsääntöisesti tasan.
Avioliitossa on yhteistalous, kumpikin on velvollinen elättämään toista. Tämä on voimassa kunnes teidät on tuomittu eroon. Hanki tietoa ja huolehdi, ettei sinua huijata.
Muista: pitkäkin matka alkaa yhdellä askeleella. Onnea matkaan.
Hei Ap.
Tämä keskusteluketju on kuollut, mutta Ap luin juuri toista uutta tuoretta ketjua, josta Sinut tunnistan. Todella ilkeäksi meni kirjoittelu siellä ja olen siitä tosi pahoillani puolestasi. Ihmiset on käsittämättömän julmia.
Huomaan, että mietit asioita todella pitkälle, myös aikaan kun lapset muuttaa kotoolta kokonaan ja mietit jo sitä yksinäisyyttä. Älä mieti vielä niin pitkälle, keskity tähän hetkeen ja tästä hetkestä selviytymiseen. Olet jo pystynyt päästämään miehestä irti nyt yrität päästää kodista irti, vaikka se tuntuukin raskaalta. Uusi koti olisi kuitenkin ihan uusi alku, koti johon mies ei voisi tulla oleilemaan. Elämä on kyllä julmaa, mutta toisaalta elämä yllättää välillä onneksi hyvillä asioilla.
Käsitin nyt siitä toisesta ketjusta, että olisi varmistunut, että miehelläsi on toinen. Se on varmasti nyt asia joka saa mielesi surulliseksi ja asiat näyttämään synkältä.
Olet ihan varmasti hyvä äiti ja hoitanut tähän mennessä sitä äidin ja vaimon roolia niin, että Sinä itse olet unohtunut. Niin, meille äideille aika usein käy, vaikka näin jälkikäteen tajuaa, että se on todella hölmöä, aina pitäisi pitää ne omat ystäväsuhteet, harrastukset yms.
Kyllä Sinä selviät, uskalla päästää vanhasta irti myös henkisellä tasolla ja yritä avoimin silmin katsoa tulevaisuuteen. Keskity Sinun ja lasten hyvinvointiin ja anna isän hoitaa oma osuutensa.
Kaikkea hyvää Ap Sinulle.
T: 28v yhdessä
Mikä se uusi ketju sitten on/oli?
Toivottavasti tämä keskustelu ei kuole, tämä on ollut hyvä ja poikkeuksellisen asiallinen eikä ilkeilijöitä ole juuri näkynyt.
Miten Ap:lle kuuluu?
Vierailija kirjoitti:
Hei Ap.
Tämä keskusteluketju on kuollut, mutta Ap luin juuri toista uutta tuoretta ketjua, josta Sinut tunnistan. Todella ilkeäksi meni kirjoittelu siellä ja olen siitä tosi pahoillani puolestasi. Ihmiset on käsittämättömän julmia.Huomaan, että mietit asioita todella pitkälle, myös aikaan kun lapset muuttaa kotoolta kokonaan ja mietit jo sitä yksinäisyyttä. Älä mieti vielä niin pitkälle, keskity tähän hetkeen ja tästä hetkestä selviytymiseen. Olet jo pystynyt päästämään miehestä irti nyt yrität päästää kodista irti, vaikka se tuntuukin raskaalta. Uusi koti olisi kuitenkin ihan uusi alku, koti johon mies ei voisi tulla oleilemaan. Elämä on kyllä julmaa, mutta toisaalta elämä yllättää välillä onneksi hyvillä asioilla.
Käsitin nyt siitä toisesta ketjusta, että olisi varmistunut, että miehelläsi on toinen. Se on varmasti nyt asia joka saa mielesi surulliseksi ja asiat näyttämään synkältä.
Olet ihan varmasti hyvä äiti ja hoitanut tähän mennessä sitä äidin ja vaimon roolia niin, että Sinä itse olet unohtunut. Niin, meille äideille aika usein käy, vaikka näin jälkikäteen tajuaa, että se on todella hölmöä, aina pitäisi pitää ne omat ystäväsuhteet, harrastukset yms.
Kyllä Sinä selviät, uskalla päästää vanhasta irti myös henkisellä tasolla ja yritä avoimin silmin katsoa tulevaisuuteen. Keskity Sinun ja lasten hyvinvointiin ja anna isän hoitaa oma osuutensa.
Kaikkea hyvää Ap Sinulle.
T: 28v yhdessä
Kiitos sinulle sanoistasi.
Oikeastaan alan olla valmis päästämään irti myös tästä kodista. Haluaisin jo päästä oman elämän alkuun, paikkaan mihin mies ei voisi tulla. Ei tarvitsisi miettiä tuleeko, milloin tulee. Eikä kuunnella, olla keskellä sitä sotaa minkä hän väistämättä tuo tullessaan.
Pääsisin kasaamaan itseni uudelleen, kun ei tarvitsisi kuunnella haukkumista ja jatkuvaa arvostelua. Toki hän sitä varmasti jatkaa myös eron jälkeen, mutta silloin voin valita milloin vastaan hänen puheluihinsa, ja kotiini hänellä ei olisi asiaa.
En vaan jaksa. Olen loppu. Ja myyntiin liittyvät asiat, jatkuva siivous näyttöjä varten, pakkaus, miutto. En löydä niihin voimia. Ja kaikkihan tämä minulle jäisi.
En myöskään halua keskustella miehen kanssa osituksesta, lasten huoltajuudesta yms. Isoja raskaita asioita, ja miehen kanssa keskustelu on todella kuluttavaa, hän on semmonen kaiken kaatava jyrä. Puhuu päälle, ei kuuntele, päättää toisen puolesta mitä tämä ajattelee, eikä usko muuta totuutta. Raskas ihminen. Todella raskas.
Mutta, pakko meidän on jotenkin päästä muuttamaan erillemme. On niin paljon helpompi olla, kun hän ei ole saman katon alla.
Miten teillä 28v menee?
Ap
Voi ap
Toivon niiin että jaksat tämän vaikean ajan. Paljon on tehtävää ja kysyy voimia. Uskon kyllä vahvasti että selviät. Sitten joskus, ehkä vähän hymähdellen muistelet näitä viikkoja. Mutta. Tottakai on vaikeaa. Sehän juuri osoittaa että olet rakastanut. Ihmiset muuttuu, niin mieskin. Ja sinä. Nyt on vain aika myöntää, että teillä on uusi aika. Kukaan ei välttämättä ole väärässä tai oikeassa. On vaan erilaisia mielipiteitä. Toki mies on törö, jos jyrää sun mielipiteet. Kaikkien kannalta olisi paras, jos yhdessä voisitte järjestää asiat. Raha-asiat eritoten. Usein ero vaan tuo ihmisten nurjimmat pullet esiis, sellaisetkin, mitä ei ikinä, ei kuuna kullanvalkeana olis uskonut olevankaan.
Mutta muista: Sinä olet tärkeä. Mielipiteesi on tärkeä. Sinä selviät. Kaikki selviää.
Tsemppiterkut
Tuumis
Terkut myös 28 ja Uusis ja kaikki muut, ketkä ketjua seuraa💕
Juhlavaa Itsenäisyyspäivää
En teidän tilanteesta tiedä, mutta itsellä oli eron aikaan lyhyt salaromanssi josta en kertonut siksi, että se olisi saattanut aiheuttaa toiselle osapuolelle kohtuuttomia ongelmia. On siis ihan mahdollista olla tilanteessa, jossa haluaa entisestä suhteesta eroon eikä silti voi tai halua paljastaa uutta suhdetta.