Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Mielestäni kaikki lapset tarvitsisivat tilaisuutta keskustella ulkopuolisen ammatti-ihmisen kanssa vapaasti ilman miettimistä mitä voi sanoa. Heidänkin olisi tärkeää saada purkaa tunteitaan. 

Lainaus edelliseltä kirjoittajalta. Tässä on asiaa. Lapsilla tulisi olla mahdollisuus pitkäaikaiseen keskusteluun ammatti-ihmisen kanssa, yksin ja/tai porukassa ilman vanhempia.

Dr Alban oli täysin oikeassa, mitä se rakkaus oikeasti on. Rakastaa, ei rakasta...

"Lapsilla tulisi olla mahdollisuus pitkäaikaiseen keskusteluun ammatti-ihmisen kanssa, yksin ja/tai porukassa ilman vanhempia."

Tästä näkee ketjun ongelmallisuuden: tietämättä/tuntematta ja ilman asiantuntijuutta päädytään jo tuommoiseen mutuiluun. Nyt siis tehdään lapsista ongelmatapaukset. Joko olette heillekin keksineet diagnoosit?



Koko ketju on omituinen. Aivan hysteeristä.

Ap

Keskity meihin, ketkä kannustaa.

Ignooraa ne, ketkä lyttää. En ihan ymmärrä, miksi he ketjussa pahoittaa tahallaan toisen mielen.

En osaa sanoa enempää

Tuumis🌻

Vaikea on minunkin ymmärtää mikä motiivi joillakin on hyökätä Ap:ta vastaan. Todella outoa. Tätä on moni muukin ketjussa ihmetellyt. Yhdyn Tuumiksen kommenttiin. 

Kuurankukka

Ap:n kannattaisi panna ketju poikki. Tämä vain ylläpitää hänen pahaa oloaan. Kukaan ei voi vaatia eikä odottaa, että julkinen keskustelualusta olisi jonkun yksityiskäytössä. Kannattaisi suojella itseään.

Näköjään jotkut eivät ole lainkaan huolissaan lapsista. Jo ns. normaalissa erossa lapset ovat kovilla. Puhumattakoon nyt tästä jo vuosia kestäneestä sekavasta tilanteesta. Ei heistä tehdä ongelmalapsia jos mevät juttelemaan ulkopuoliselle rauhassa vaan heille ehkä tulee ongelmia jos joutuvat pitämään kaiken sisällään. Jos aloittamakin on käynyt juttelemassa ja hakenut tukea niin miksei se olisi tarpeen ja oikeus myös lapsille? 

En ymmärrä miten jotkut alapeukuttavat sitä jos on huolissaan lasten voinnista. Ja vielä vähemmän sitä, että kokevat sen hyökkäykseksi aloittajaa kohtaan.

Toteaisin sen, että täällä on paljon hyviä huomioita, jotka pätevät yleensä normaaleissa erotilanteissa.



Kuitenkin Apn tilanteessa on kyse jostain muusta. En pidä hänen eksänsä käytöstä mitenkään normaalina, en sen perusteella mitä avioliiton aikana on kerrottu, puhumattakaan avioeron jälkeen.

Pikemminkin herää kysymys, mikä tarve jollakin on hyökätä yhä uudestaan Ap:ta vastaan. Hyvin heppoisilla argumenteilla vieläpä.

Ap, pidä pääsi pystyssä ja lippu korkealla. Älä korvaasi lotkauta kaikille viattomalle kommenteille täällä. 

Kuurankukka

Ilkeily ja haukkuminen ei ole sopivaa. Kellekkään. Kannustava pohdinta taas on.

Älä lyö lyötyä - vanha viisaus on niin oikeassa.

"Ihmisillä on usein taipumus ajatella, että kielteisten tunteiden ja niiden syiden ja seurausten pohtiminen edesauttaa niistä eroon pääsemistä. Monesti kuitenkin vatvominen eli kielteisten ajatusten pyöritteleminen, toistaminen ja kertaaminen loputtomiin eivät vie eteenpäin vaan pikemminkin ylläpitävät tunnetilaa ja saattavat johtaa masentumiseen."

https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/harjoitukset/selma-oma-apuohjelma/istunto-3/

Tämän ketjun ajatus alkujaan ja edelleen on ollut purkaa pahaa oloa ulos. Monesti tulee kirjoitettua silloin, kun on huono hetki, pohjalla. Ja ymmärrän, että siitä saattaa välittyä kuva tasapainottomasta sekopäästä. Oikeasti exän syytösten myötä olen tätä pohtinut paljon, olenko minä todella tasapainoton sekopää? Olen sanonut lähimmille työkavereille, että jos sille vaikuttaa, ohjatkaa minut hoitoon. Olen puhunut siitä muuallakin. Mutta, en minä ole sekopää, ja henkisesti voin ihan hyvin. Toki, olen reagoinut tilanteisiin välillä väärällä tavalla. Ja kadun sitä nyt. Mutta näyttäkää minulle äiti, joka ei reagoi mitenkään vastaavassa tilanteessa. On normaalimpaa reagoida, entä ei. Ja tämä ihmistyyppi tekee sen, että saa ihmisen epäilemään itseään, miettimään että ehkä se olenkin minä tässä se persoonallisuushäiriöinen?

Alun ja tämän hetken kirjoituksissa on iso, valtava ero. Olin traumasuhteessa, pakonomaisesti kiinni, varmaan jotain läheisriippuvuutta. Tuskin rakkautta, vaikka silloin siinä uskossa olinkin, ajattelin rakastavani, enää en tiedä rakastinko? Tai tiedostusta tästä myllystä mikä erosta seuraa. Vieläkin joskus mietin, että jos olisin vielä siellä entisessä kodissa olisin kokoajan lasten turvana isän ja lasten välissä. Älkääkä nyt ymmärtäkö tätä niin, että ikinä milloinkaan menisin siihen kauheuteen takaisin.

Exän uudesta puolisosta saa puhua. Asioista isän kanssa saa puhua. Rohkaisen lapsia tutustumaan ihmiseen joka on tullut heidän elämäänsä pysyvästi. Samoin lapsiinsa.

Minä olen huolissani lasten hyvinvoinnista. Minä olen huolissani siitä, että sisarukset jaoteltu. Olen kokoajan ollut tätä vastaan. Se että lapset laitetaan valitsemaan, on väärin. Todella väärin. Ja se täällä oleva lapsi on isänsä ulos pullauttama, ei sovi isänsä muottiin. Ja minulla on suuri suru tämänkin lapsen puolesta. On kamalaa että ennen on ollut isän lellikki ja nyt on ns työnnetty äidille, kun isä ei häntä halunnutkaan. Lapsille olisi tärkeintä, että heillä olisi edelleen elämässään kaksi tasavertaista vanhempaa.

Lasten kohdallahan on tässä taas tapahtunut muutosta kuka missäkin. Isä käyttää heitä törkeästi pelinappuloinaan miten itseä parhaiten hyödyttää. Aivan sairasta peliä. Minä sitten otan vastaan heidät jotka eivät sillä hetkellä isälleen kelpaa. Toki, varmaan tulee vielä tilanne, että isä pelaa kaikki lapset luokseen.

Ja tämä on julkinen palsta, paljon olen tänne itsestäni avannut, mutta kuitenkin on asioita joita en tänne avaa. Ja siitä syystä jotkin asiat saattaa jäädä hieman oudoiksi.

Voi tuntua,,että samaa asiaa jankataan. Mutta ihan jatkuvasti tässä mennään eteenpäin. Kuten sanoin, monesti kirjoitan hetkellä kun olen romuna, pohjalla. Mutta ne on nykyään lyhyitä romahduksia. Se päästetään ulos, noustaan ylös ja jatketaan eteenpäin uudella tarmolla.

On asioita joihin on pakko puuttua. Joita ei voi lakaista maton alle. 

On todella hyvä lukea kommentteja lapsen näkökulmasta, kiitos siitä!

Ap

Olen ollut katkera tässä matkan varrella. Enää en sitä ole. Olen kyllä välillä todella vihainen exälle siitä mitä tekee minun ja lasten väleille.

Olen kiitollinen ihmisille jotka potkivat minua eteenpäin, antamalla oikeita, viisaita neuvoja, konkreettista apua. Kertomalla esim. Paikoista mihin ottaa yhteyttä. On totta että pelkkä hymistely ei auta samalla tavalla eteenpäin. Mutta hyökkäyskään ei auta. Vähättely vielä vähemmän. On aina aseteltava sanansa tarkkaan, kun asioista kertoo, ettei leimaannu itse. Kaikki eivät ymmärrä. Ja se on heidän onnensa. Onneksi on kuitenkin myös heitä, jotka ymmärtävät. Heitä joiden kanssa asioista voi keskustella avoimesti. Oikeilla sanoilla.

Tässä ei päde mitkään normaalin eron lait. Ei mitkään.

Minä tarjoan lapsilleni säännöllisesti eri mahdollisuuksia mennä keskustelemaan asiasta. Laitan linkkejä chatteihin jne. Vielä eivät ole olleet valmiit lähtemään. Toivottavasti jonain päivänä ovat. He tarvitsevat apua. Mutta ikävä kyllä, eivät sitä vielä tiedosta.

Säännöllisesti edelleen mietin, olenko minä narsistinen, olenko minä se sekopää. Se kuuluu tähän "taudin kuvaan" niin tekevät muutkin, jotka ovat vastaavaan myllyyn joutuneet. Se on myös tarkoitus, syyllistää, vierittää syy kaikesta toiselle.

Minä menen kokoajan eteenpäin, vahvistun, seison tukevasti omilla jaloilla.  Minä myös välillä romahdan taakan alla. Se on kuitenkin normaali reaktio. Ikävä kyllä, te täällä monesti näette tai luette juuri ne epätoivon hetket.

Rajan veto aiheuttaa aina koston vastapuolelta, aina tulee kovempaa iskua. Hän tietää, että lapsilla saa mua pahiten satutettua. Minä pidän lasteni puolta, aina, esitän huoleni, aidon huoleni, vaikka suututan sillä lapsenikin. Mutta rakastan heitä liikaa työntääkseni pään pensaaseen ja antaakseni olla. Vaikka mieli tekisi, olisi ehkä se helpompi ratkaisu. Vanhemmuus ei ole helppoja ratkaisuja.

Mutta osaan myös astua askeleen taakse, vaikka olenkin aina olemassa ovi ja sydän auki lapsilleni. Annan heille tilaa ja mahdollisuuden, ennen kaikkea rauhan. Vaikka tämä on elämäni vaikein päätös. Rauhan siltä painostukselta. Siirrän sen puun kauemmas kuoresta, jotta siinä välissä on helpompaa hengittää ja olla. Mutta se puu pysyy aina kuitenkin juurillaan. Saatteko ajatuksesta kiinni?

Toivon heidän joskus ymmärtävän. Jos ei, en voi sille mitään. Tämä ei todellakaan ole helppoa tunnustaa. 

Olen tullut erittäin pitkän tien, ja lopulta ymmärrän, että tärkeintä on se, että minä saan itseni vahvaksi, kuntoon, ja sitä työtä teen kokoajan. Olen sitten joskus valmis tukemaan lapsiani, jos he sitä tarvitsevat.

Ja vielä, muistakaa se, että tämä tilanne olisi täysin eri, jos kyseessä olisi "normaali" isä jolla normaalit syyt haluta lapset nyt elämäänsä. Mutta siitä ei ole kyse. Mutta edelleen, toivon, isässä tapahtuneen oikean muutoksen joka pysyvä. Toivon hänen vihdoin olevan oikeasti osa lastensa elämää. Se ei ole minulta pois. Se jos mikä olisi lasten etu. (Mutta en siihen usko, enkä luota)

Ap

Ap, olet lämmin sydäminen ja vahva ihminen. Olet viimeisen vuoden aikana kokenut hurjan kasvun ihmisenä. Ja nyt saat apua. Sinä selviät kyllä. Olen siitä varma. Olet vapaa. Tämä vaikea aika pitää nyt vaan elää. Pidä sydän ja ovi avoinna aina lapsille. Kyllä he vielä jonain päivänä ymmärtävät. 

Mitä kuuluu M36?

Kuurankukka

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun ajatus alkujaan ja edelleen on ollut purkaa pahaa oloa ulos. Monesti tulee kirjoitettua silloin, kun on huono hetki, pohjalla. Ja ymmärrän, että siitä saattaa välittyä kuva tasapainottomasta sekopäästä. Oikeasti exän syytösten myötä olen tätä pohtinut paljon, olenko minä todella tasapainoton sekopää? Olen sanonut lähimmille työkavereille, että jos sille vaikuttaa, ohjatkaa minut hoitoon. Olen puhunut siitä muuallakin. Mutta, en minä ole sekopää, ja henkisesti voin ihan hyvin. Toki, olen reagoinut tilanteisiin välillä väärällä tavalla. Ja kadun sitä nyt. Mutta näyttäkää minulle äiti, joka ei reagoi mitenkään vastaavassa tilanteessa. On normaalimpaa reagoida, entä ei. Ja tämä ihmistyyppi tekee sen, että saa ihmisen epäilemään itseään, miettimään että ehkä se olenkin minä tässä se persoonallisuushäiriöinen?

Alun ja tämän hetken kirjoituksissa on iso, valtava ero. Olin traumasuhteessa, pakonomaisesti kii

Hienoa ap. Sinulla on tosiaan jo selkärangassa tieto siitä, mistä tässä koko jutussa on kyse. Ja tiedät, että olet voimaton muuttamaan toisen vanhemman käytöstä, että tuulimyllyjä vastaan taisteleminen on hyödytöntä. 

Sinä olet se vakaa kallio lastesi elämässä (vaikka he ajaisivat sinua nyt pois), jonka avulla he tulevat selviämään. Pelkästään lasten tiedostamaton tietoisuus siitä, että sinuun voi luottaa, sinun luoksesi voi palata vaikka mitä olisi tapahtunut, auttaa heidät ylitse tästä ajanjaksosta. Iskua sinä tulet lapsilta ottamaan, mutta sehän on sinun tehtäväsi vanhempana. Ottaa vihassa tulevat iskut vastaan ja sen jälkeenkin avosylin heitä odottaa. Muista tämä kun on vaikeaa. Sinä annat lapsille sen mitä he tarvitsevat, kun isänsä ei siihen kykene: vakaan pohjan jolla seistä ja selviytyä. Sen pohjan jonka turvin he uskaltavat kiukutella, huutaa, ja rähistä pahaa oloaan pois. Juuri sinulle. Se, että he uskaltavat sanoa hirveitä asioita juuri sinulle, tarkoittaa sitä, että he luottavat sinun rakkauteesi. Että he eivät voi sanoa tai tehdä mitään mikä saisi sinun rakkautesi heihin kuolemaan.

En hyökkää aloittajaa vastaan tai ilkeile jos kerron esimerkiksi lasten näkökulmia. Ymmärrän aivan hyvin sen, että aloittajan tunnetilat muuttuvat toiveekkaasta romahdukseen ja kaikkea siltä väliltä. Se on inhimillistä käytöstä. Se ei ole syyttelyä jos sen ulkopuolinen toteaa koska sen toteaa aloittaja itsekin. Siksi otin esille juuri aloittajan luona asuvan lapsen voinnin koska hänhän on se joka ne tunnetilat eniten näkee ja kokee. Mutta kummallista on, että nämä henkilökohtaiset muutamat tukijat närkästyvät syvästi kun näitä ottaa esille joku muu kuin he itse pelkästään. Mielestäni samojen muutamien ihmisten samantyyppiset kommentit eivät auta aloittajaa pitemmmässä ajassa vaan myös muiden, ehkä hiukan ja ajatuksia herättäviä ja erilaisia näkökulmia esiintuovat kommentit. 

Ymmärrän siis, että aloittaja käy hyvin etilaisia tunneskaaloja läpi. Mutta ei ole tarkoituksenmukaista, kenellekään, että ikäänkuin ne ja monet muut siihen liittyvät asiat ovat täällä vaiettuja salaisuuksia ja ne hyssytellään ikäänkuin niistä mainitseminen olisi ilkeyttä tai hyökkäämistä. Vielä käsittämättömämpiä ovat monesti toistetut kommentit, että näiden kirjoittaja on aloittajan exä, exän ystävä, uusi kumppani tai muuten aloittajalle pahaa haluava ihminen. Se lähentelee jo vainoharhaisuutta joillakin henkilöillä. Ja käsittämätöntä myös, että tällä tavoin pyritään mitätöimään ihan monet hyvät huomiot ja kommentit ja pyritään estämään aloittajaa lukemasta niitä. 

Kaikkien kommentit täällä ovat samanarvoisia siinä mielessä, että olemme kaikki ulkopuolisia ja aloittajalle tuntemattomia ja olemme pelkästään täältä luetun tiedon varassa. Kukaan ei ole sen kummempi asiantuntija tai sellainen, jonka tekstin voi suoralta kädeltä mitätöidä tai että se on täysin oikea. Luemme kaikki omalla tavallamme, omiin kokemuksiimme nojautuen ja myös siten kommentoimme. Se on uskoakseni kaikille oikeutettua. Ei pelkästään muutamalle valitulle henkilölle. 

Sanon vielä, että itselläni ei olisi myös itse asiasta ulkopuolisena henkilönä röyhkeyttä eikä syytäkään käskeä jotain henkilöä poistumaan tai alkaa vaientamaan tai aliarvioimaan jonkun kommentteja lukukelvottomiksi tekstiksi. Kertonee sekin jotain ko. ihmisista vaikka ehkä itse itseään jotenkin parempana joitain muita kokevatkin olevansa. 

Niin, se on totta, että lapset altistuvat minun tunnetiloille, ja ikävä kyllä, saavat ja ovat saaneet niistä osansa. 

Mutta, ei kaikkea kaadeta lasten niskaan. Ei todellakaan.

Minä myös juttelen lasteni kanssa asioista, käyn asioita läpi jälkikäteen, jos vaikka jonkun romahduksen näkevät, tai minulla tulee ylilyönti jossain kun tuntuu niin järkyttävän pahalle.

Ei lapsilta myöskään tarvitse kaikkea piilottaa. Kuuluu ihmisyyteen, että joskus sattuu tosi paljon. Kuuluu ihmisyyteen että joskus "rapatessa roiskuu" on paljon kiinni siitä, minkälainen pohja on ja miten asiat käydään läpi. 

Kaikesta huolimatta olen se aikuinen. Vanhempi. 

Varmasti lapsille vaikea katsoa sitä, että minuun sattuu. Yksi on sanonutkin sen, että tuntuu niin pahalle, kun mulla paha olla. Luotan myös siihen, että he näkevät senkin, että siitä kivusta ja tuskasta pääsee ylös, nousee jaloilleen ja elämä jatkuu entistä parempana. Haluan uskoa, että se opettaa heille elämästä jotain todella tärkeää.

Kuukausia sitten, kun aloin kokemaan, että en enää pysy kasassa lasteni edessä, hain itselleni apua. 

Tästä sairaasta kuviosta kärsii kaikki, se on raaka totuus. Nyt vaan on tehtävä kaikki, että tästä selvittäisiin jollain tapaa ehjiksi. Jotta lapset selviäisivät.

Ap

Ymmärrän aloittajan romahtamista ja muita tunnetiloja, mutta sitä tarpeellisenpaa on, että myös lapset saavat tukea ja keskusteluapua. Ei heistä tosiaan täällä haluta tekemällä tehdä ongelmallisia jos siitä mainitsee. 2000-luvulla luulisi jo monien olevan myönteisiä terapian käytölle eikä kokisi sitä jotenkin pahaksi ja leimaavaksi. Mutta näin näköjään vielä joidenkin ajatuksenjuoksussa taitaa olla. Kuten täälläkin jotkut kun ärähtivät, että täällä jo keksitään aloittajan lapsille kotikutoisia diagnooseja. Tästä ei suinkaan ollut kyse, onneksi monet käsittivät oikein. 

Vierailija kirjoitti:

Enää en ihmettele, miksi joillain naisilla romanssihuijaukset menevät läpi eli eivät erota pässiä narusta.

Ei meinaan tarvitse olla kummoinenkaan filologi nähdäkseen, että alkuperäisen ap:n ja tämän myöhemmin satuilevan ap:n teksti eivät ole saman ihmisen. Mutta jatkakaa toki valitsemallanne tiellä 

 

???

Voi Ap, surullista että olet joutunut tällaiseen tilanteeseen. Kirjoittamistasi teksteistä heijastuu niin paljon minkä tunnistan. Tunnistan tuon kuinka yrität suojella lapsiasi, mutta olet tilanteen takia kädetön etkä voi sitä tehdä.

En minäkään voinut suojella ainoaa lastani. Ei siihen pysty yksin jos toinen ei pelaa normaalien ihmisten sääntöjen mukaan.

Aikaa on kulunut ja minun lapsesta tuli hieno ihminen joka työssään auttaa muita. 

Älä menetä toivoa, vaikka välillä romahdat, tarvitset senkin, keräät sitten taas voimasi.

Selvinnyt 

Ei ole todellista minkälaisia salaliittoteoreetikoita ja jeesustelijoita tänne on nyt pesiytynyt. Yleisen hyvän varjolla murennetaan maata jo valmiiksi huonossa tilanteessa olevan alta. Siinä sivussa luodaan epäilystä kaikkia kohtaan ja lyödään toisia sillä omalla sädekehällä päähän.

En tiedä onko näitä yksi vai useampia, tarkoituksena on kuitenkin ihan selvästi hajottaa ja hallita, ihan kuin suoraan juurikin jostain narskun käsikirjasta. Poissa on se ymmärtävä ja kannustava ilmapiiri, jossa oli turvallista avautua ongelmistaan. Juuri näihän se narsisti tekee, sanoo että kaikki on sun parhaaksesi samalla kun tekee kaiken mahdollisen tuhotakseen sinut.

Sitten vielä lyödään kiilaa ap:n henkisen tuen ja ap:n väliin, kun vihjaillaan että liian kauan ei saa pyöriä itsesäälissä ja huonoissa asioissa, ja että häntä tukevat ihmiset vain mahdollistavat asiaa. Miten niin "liian kauan", kun asiat tapahtuvat parhaillaan? Että pitäisi unohtaa ne lapset ja antaa eksän pitää lapset ja koko omaisuus erossa. Liueta hiljaa takavasemmalle kuin ei olisi koskaan ollut olemassakaan, ja unohtaa että oli koskaan koti ja perhe. Ikävä kyllä osa näistä viesteistä kuulostaa siltä, että halutaan ap:lle jotain muuta kuin hyvää. Tai sitten näiden takana on joku jonkun vaimon paikalle muuttanut salarakas, joka haluaisi että kaikki unohtaisivat kuka ne lapset on tehnyt ja kuka sen kodin on rakentanut.

Eli vielä kerrran ap, jos joku viesti saa sinut tuntemaan olosi ikäväksi, jätä se täysin huomiotta, sen viestin tarkoitus ei ole hyvä, vaikka sitä yritetään tälllä sellaiseksi naamioida. Lisäksi äitinä on vaikea kuvitella, että kukaan kenellä on omia lapsia voisi antaa neuvoja, että päästä niistä lapsista kokonaan irti. Sellaisten neuvojen antaja ei voi tietää mitä äidinrakkaus on.