Siis eihän ruumiillinen kurittaminen ollut enää yleistä 90-luvulla? Vai oliko? Poikaystävä ei suostu uskomaan,

Vierailija kirjoitti:

Sain tukkapöllyä, luunappeja ja poskelle läpsäisyjä. Nyt kun mietin, en ole kenenkään kaverin kuullut kertovan samanlaisesta kohtelusta 😳

-92

Eihän noista asioista lapset kai kauheasti kavereiden kesken puhu tai ylipäätään kenenkään kanssa. Mäkin olen lapsena altistunut lievälle väkivallalle isäni toimesta: tukkapöllylle ja luunapeille, mutta muistan että joskus isäni myös uhkaili minua lyömisellä ja veljeäni oikeasti löikin. Silloin lapsena ajattelin ettei kenenkään kaverini luona lyödä ketään mutta myöhemmin tajusin että mistäpä minä sen tiedän vaikka oltaisiin lyöty viikoittain, eiväthän minunkaan kaverini tienneet mitä meidän perheessä tapahtuu kun eihän mitään koskaan silloin ollut kun kävivät meillä kylässä. Teininä kuulin vierestä kuinka kaverini äiti, naapurimme, keskusteli toisen naapurin kanssa siitä miten lievä kuritus lasten kasvatuksessa on välillä ihan tarpeellista, kunhan ei mihinkään hakkaamiseksi etene. Se oli mun rippijuhlapäivän iltana ja vuosi oli 2006. Olen käynyt lapsena lukemattomia kertoja tämän naapurin perheen kotona kylässä ja matkustanutkin heidän mökilleen useita kertoja mutta koskaan ei ole minun edessäni mitään kuritusta ilmennyt näiden vanhempien osalta. Mutta joskus jostain luinkin että Suomessa vielä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä iso osa suomalaisista hyväksyi lasten kurittamiseen.

-91

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten fyysisen ja alistavan kurittamisen kieltävä laki tuli voimaan vuonna 1984.

Surullista jos se oli yleistä vielä 90-luvulla.

Laki ei estänyt yhtään mitään. Oma isäkin vaan nauroi ja pilkkasi lakia ja entiseen malliin jatkoi väkivaltaa.

Meitä aivopestiin uskomaan että lastenSUOJELU on paha asia ettei kerrottaisi muille mitä kotona tapahtuu.

Onneksi lapsuus ei kestä koko elämää. Pääsin kokonaan eroon niistä mt-potilaista.

Et päässyt, ne on vieläkin elossa

Laitonta oli eikä todellakaan yleistä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä 1964 syntynyt. Meitä lapsia ei koskaan kuritettu. Tämä asia ei liity lainkaan lakiin eikä mihinkään aikakauteen erityisesti. Se, että joku on saanut remmistä kotona, luunappeja tai tukkapöllyä ei tee siitä yleistä tai hyväksyttyä vuosikymmenestä riippumatta. Perheellä on vaan ollut sairas suhtautuminen väkivaltaan, tai vanhempien valtaan yleensä.

Joo toi valta se on. Siitä ei päästetty irti vaan meni likaiseksi lapsen aikuistuessa, ei tunnistettu muuttuneita rajoja mitä ei saa määräillä toisen elämässä. 

Sinä olet MINUN lapseni!!! Tämä on MINUN kotini!!! Poistan kaikki ovet että voin katsella OMAA lastani!!!

Surullista tulla kohdelluksi esineenä henkisesti sairaan vanhemman taholta.

Lapsi-vanhempi -valtasuhteeseen voi henkisesti sairas jäädä helposti koukkuun.

Yrittivät estää aikuistumisen teini-iässä. Emä haikaili kotileikin perään, halusi itse shoppailla vaatteeni ja ostaa minulle välillä jotain lapsille tarkoitettuja leluja. Alkoi raivoamaan mielipuolisesti kun en ottanut näitä vastaan ja soitteli sukulaiset läpi kuinka se lapsi on taas ollut niin vaikea ja kuinka pienten lasten kanssa on niiiiin raskasta. Yöunetkin hänellä kuulemma meni minun itsekkyyteni takia, kun en suostunut käyttämään hänen rakkaudella ostamaansa Barbie-paitaa. Alkoi käyttää korostetun paljon sanaa ”lapsi” nimeni sijaan puhuessaan minusta: ”Se on pitkä aika lapselle olla yksin, koska lapset eivät kestä odottelua”, ”Voiko lasta päästää yksin sinne? Se voi lapselle olla aika vaikeaa”, ”Lapselle ehtii tulla varmasti jo kova nälkä masuun” -_-

Sai selville poikaystävästäni ja alkoi sen jälkeen uhkailemaan poliisilla, että alaikäisenä teen niin kuin hän sanoo ja jos olen yhdenkin yön poissa ja menen ”sen pojan luokse panetuttamaan itseä” niin hän soittaa poliisille ja ottaa kouluun yhteyttä. Eihän ne mitään olisi tehnyt mutta *tutti se jatkuva nolaaminen.

Mielenterveysongelmiahan hänellä on mutta hoidosta vihjailu sai aikaan vain lisää raivoamista ja huutoa.

Isä ei ollut yhtä paha mutta innostui joskus menemään mukaan lällättelyyn. Käytti myös lapsi-sanaa ja perusteli miksen voi tehdä jotain ikätyypillisiä normaaleja asioita sillä että minä olen lapsi. En voi olla poissa kotoa koska minä olen lapsi. En saa viikkorahaa koska minä olen lapsi. En voi seurustella vielä koska minä olen lapsi. En voi muuttaa koska olen lapsi. Kumpikin myös ajoi lapsiparkkiin jos olin kyydissä.

Emä kävi kaksin käsin hiuksiin kiinni ja rettuutti niskaa taaksepäin repien vielä teini-iässäkin raivotautisesti mylvien. Sitten itki naapureille, sukulaisille, kavereilleni, kaverien vanhemmille ja tuntemattomille ohikulkijoille kuinka OMA LAPSI katkaisi välit, kuinka rankkaa on olla sairaan lapsen OMA ÄITI.

Ruumillinen kurittaminen kiellettiin vuonna 1984 lailla joten ei sellaista ois pitänyt tapahtua enää 1990-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

No itse ei tarvinnut kun vähän väärässä kohdassa inistä ja vedeltiin korvasta pitäen pitkin huushollia, revittiin hiuksista pitkin poikin, uhkailtiin lavuaarin edessä saippuan tunkemisesta suuhun, heitettiin lattialle ja oltiin ottavinaan vyötä esiin remmin antamisen vuoksi. Sitä en sitten kuitenkaan kokenut. Toinen vanhempi uhkaili luunapeilla ja itsensä hukuttamisella. Oli myös toisen vanhemman sairaalloista köyttäytymistä, alkoholiongelmaa, mustasukkaisuutta. Olin 3-5v.

Kaverit sai kutsua kylään vaan synttäreinä.

Sitten ihmettelivät, kun teini-iässä lapsi alkoikin pistämään hanttiin: karkailee, varastelee, lintsailee. Menee salaa kavereille leikkimään koulun jälkeen, kutsuu kavereita salaa kotiin, syö salaa karkkivarastot. Oirehtii moni tavoin.

Kaikki toki silloin muuten muka kunnossa kotona, oli isot asuntolainat, autolainat, kallis harrastus, vanhempien vakityöt. Sosiaalisesti oltiin kuitenkin täysin avuttomia, muita ihmisiä karsastettiin ja ivattiin.

Nyt on sitten mukava yrittää kasailla itseään noin parikymmentä vuotta myöhemmin. Ensin turvattoman lapsuuskokemuksen takia, normaalien kaveri- ja perhesuhteiden demonisoinnin takia, sitten myöhemmin omien toilailujen ja saamattomuuden takia. Jäljellä on ahdistusta ja masennusta, epävarmuutta ja turvattomuutta, jota kovasti koittaa muuttaa.

Ei noista asioista oikein viitsi edes porukoilleen enää puhua. Mitä se ketään auttaa. Mutta kyllähän ne nyt suoraan sanottuna vesitti lapsensa elämän tolla. Hirveä työ päästä kiinni normaaliin, keksiä aina että haa, näin se asia kuuluukin tehdä tai käsitellä. Ja että muissa ihmisissä ei päällisin puolin ole oikeestaan mitään vikaa. Ja että normaalit ihmiset ei ole tylsiä, vaan turvallisia.

Terkut vaan.

Sun kirjoitus oli kuin olisin kirjoittanut omaa tarinaani.

Minua on auttanut eteenpäin se kun aloin tehdä järjestelmällisesti töitä sen eteen, että saavuttaisi edes minimitason siitä minkälaisen elämän haluan itselleni. Onnekseni pääsin terapiaan, toki ensin piti maksaa vähistä rahoistani yksityisellä käyntejä, jotta sain psykiatrin lausunnon. Tämän jälkeen Kelan tuella. Siinä sain pikkuhiljaa opiskeltua ammatin (en suosittele mitään raskaita ammatteja jossa ihmisten kanssa jatkuvasti tekemisissä, kuten esim. aspa-työ tai jokin hoiva-ala, myyntityö tmv.), koska itse ainakin sen verran traumatisoitunut, että voimat menee ja väsyn.

Olin hyvin vähän tekemisissä vanhempieni kanssa ja karsin kaikki voimat vievät ihmiset ympäriltäni. Pidin ympärillä ainoastaan kiltit ja sydänmelliset ihmiset ja panostin heihin. Löysin kiltin kumppanin ja hänen kanssaan olen saanut eheytyä, koska ei tule tilanteita, jotka eskaloituisivat kuten lapsuuden kodissani. Ja hän on osannut tiukan paikan tullen tukea.

Tänä päivänä en voi muuta kuin pyöritellä silmiäni vanhempieni kasvatusmetodeista ja käyttäytymisestä. Osaan jämäkästi kommentoida heille mikäli alkavat väheksymään tai muuten epäasiallisesti kohtelemaan. Harjoittelin näitä tilanteita terapiassa ja auttoi huomattavasti.

Mä olen syntynyt -88 ja kyllä muistan ainakin saaneeni tukkapöllyä ja jonkin verran myös käytettiin kovia otteita, esim. purustamalla käsivarresta retuuttaen. Lähinnä tuota pahoinpitelyä teki isäpuoleni ja oikeastaan vasta viime aikoina olen alkanut nähdä tuon vääränä. En tajunnut sitä lapsena, enkä pitänyt sitä varhaisaikuisuudessakan mitenkään poikkeuksellisena, mutta nyt kun itselläni on lapsia ymmärrän, että etenkin isäpuoli piti meitä pelossa ja oli arvaamaton.

Kasvoin maalla duunariperheessä 90-luvulla, ja oikeastaan kaikki kaveritkin olivat duunareiden lapsia. Minua ei kuritettu ruumiillisesti eikä tietääkseni kavereitakaan. Vasta myöhemmin opiskellessa tutustuin tyttöön, jota oli piiskattu remmillä ja vitsalla. Hänen vanhempansa olivat korkeakoulutettuja kaupunkilaisia.

"Kuritusväkivallan määrä kokonaisuutena on pysynyt viime vuosina suurin piirtein samalla tasolla. Vuoden 2017 kyselyssä 42 prosenttia vastaajista kertoi käyttäneensä kuritusväkivaltaa joskus jossain muodossa. Vuonna 2021 lukumäärä oli 44 prosenttia"

-uutinen ylen sivulta

Aika järkyttäviä lukuja vielä tänä päivänä..

Vierailija kirjoitti:

Luther: Joka vitsaa säästää lastenkasvatuksessa, vihaa lapsiaan...

Ja tätä herraa täälläkin on kumarreltu satoja vuosia...

Minua ei ole koskaan lyöty. Äitini sanoi aina, että puhumalla asiat selviävät. Olimme duunariperhe. Meistä kaikista tuli täyspäisiä, hyvin koulutettuja ja menestyviä. Vanhempiani ei oltu kuritettu lyömällä. He olivat syntyneet 1947.

Luunapin muistan ja yhden tukkapöllyn. Loukkaannuin syvästi, sillä kumpikin oli harkittuja tekoja äidiltä eikä mikään sisäänohjelmoitu impulssi. Näin kun pysähtyi hetkeksi ennen kuin toimi. No ei sen syvempiä traumoja niistä, vaan "emotional neglect" :stä. Anteeksi, en tiedä mikä ois tolle paras suomennos :D

Minä olen syntynyt -89 ja meidän perheessä kyllä annettiin remmiä ihan surutta. Viimeisen kerran isä hakkasi minut kun olin joku 12v. Olin sen verta fiksu, että tajusin jo lapsena, että tämä ei voi olla normaalia.

Olen syntynyt 1950-luvulla. Minua hakattiin säännöllisesti aina siihen saakka kunnes karkasin noin 17-vuotiaana. Olin kuulemma niin paha.

Isääni kuritettiin remmillä, koska se kuului 1800- ja 1900 lukujen taitteessa syntyneiden isovanhempieni käsitykseen hyvästä kasvatuksesta.

Minua ja veljeäni ei ole koskaan lyöty, olemme syntyneet 1970-luvun alussa maanviljelijäperheeseen.

Lapsina joskus isä tarttui hiuksiin, kun oikein kurittomiksi heittäydyimme, mutta siihen yhteen kouraisuun ja ärähdykseen se aina jäi.

Kainuussa asunut serkkuni kasvatettiin remmillä, hänen iänsä oli tylyn ja ankaran oloinen.

Sorry, korrelaattivirhe lipsahti edelliseen.

En tiedä miten yleistä. Minun isä löi minua paljaalle hanurille jos olin tehnyt jotain tuhmaa ja joskus kun luuli minun tehneen jotain tuhmaa (jos taaperoikäinen pikkusiskoni itki ilman että isä näki mitä oli tapahtunut). Vielä ollessani 11-12v isäni saattoi töniä minut kumoon lattialle tai raahata ranteista väkisin minut omaan huoneeseeni jos aloin oikutella vihaisesti varhaismurrosiässä. Ja oon siis syntynyt ysärin alkupuolella.

Äitini sisko tukisti omia lapsiaan (synt. ysärin puolivälistä loppuun) hiuksista jos ne teki jotain tuhmaa. Äidin sisko miehensä kans on melko hyvätuloisia ja kolme serkkuani tältä pariskunnalta on juristeja ja sosiologi. Eli harrastettiin sitä ns. paremmissakin piireissä vaikka voisi luulla väkivaltaisen kurituksen olevan vain matalan äo:n omaavan vanhemman hommia (kuten duunari-isäni).

Äitini harvemmin kuritti fyysisesti mitenkään (on akateeminen koulutukseltaan kuten siskonsakin)

Olen syntynyt -91, meillä saatiin tukkapöllyä, läimäytyksiä ja risusta, ja lyötiin myös millä tahansa käsillä olevalla esineellä. Sama pikkusisaruksille, syntyneet -99-03. En todellakaan olisi ikinä tunnustanut kenellekään kaverille. Todennäköisesti monet keitä on kuritettu, häpeää asiaa eikä kertoisi muille. Mutta muistan ainakin sen että lapsena kaverit eivät vaikuttaneet pelkäövän vanhempiaan mikä oli minusta outoa. Kerran yksi kaveri meinasi heidän luona ottaa toisen pullan, ja minä lähdin paniikissa varovasti peruuttamaan pois paikalta. Olin ehkä 6-vuotias. Sitten hänen äitinsä tuli keittiöön ja oli ihan rennosti että saa ottaa toisen pullan.

Duunariperheen kasvatti kirjoitti:

Olen syntynyt vuonna 1974, eikä minun mielestäni ruumiillinen kurittaminen ollut tavallista, vaan poikkeavaa ja yleensä sellainen "kasvatustapa" liittyi perheisiin, joissa oli muitakin ongelmia.

Olen about saman ikäinen, ja omassa lapsuuden kaveripiirissäni fyysinen kurittaminen oli todella yleistä. Ja ihan normiperheet ja -lapset kyseessä, eikä edes millään "raamattuvyöhykkeellä".

Synnyin 1981 suurperheen kuopuksena. Minua ja kaksi vuotta vanhempaa isoveljeäni ei lyöty koskaan eikä muutenkaan fyysisesti kuritettu lainkaan mutta vanhempia sisaruksia esimerkiksi piiskattiin. Heistä vanhin syntyi 1960-luvun alkupuolella.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt -86 ja teini-ikään asti sain ruumiillista kuritusta perseilyistäni. Tukkapöllöä yleensä mutta joskus piiskaa. Kertaakaan ei aiheetta kuritettu vaan aina olin tehnyt jotain pahaa.

M35

Olen eri mieltä. Lapsen kurittaminen on aina väärin, "ei aiheetta kuritettu" sanonta on iskostunut niin syvälle, että kuritettava itsekin sen hyväksyy. Tuo kurittaminen on riippunut niin perheestä. Itse olen syntynyt -50-luvulla, eivätkä omat vanhempani käyttäneet ruumiillista kuritusta. Opettaja koulussa kyllä napsi karttakepillä sormille ja antoi pahimmille (pojille ) luunappeja. 

Omia lapsiani (syntyneet -70 ja -80-luvuilla) en ole koskaan lyönyt, enkä sitä hyväksy. Aina on pärjätty puhumalla tai välillä ääntä korottamalla ja etuisuuksia vähentämällä.