Miksi et pidä ihmisistä?

Koska joillain on ikuinen kyselyikä 🙄

Suuri osa on selkäänpuukottajia.

Miksi pitäisi pitää ihmisistä? Etkö hyväksy erilaisuutta?

Niin moni ihminen on käyttänyt minua eri tavoin hyväksi, joten minun on vaikea luottaa kehenkään.

Pidän ihmisistä, mutta en oikein jaksa useimpia heistä. Loputon puhetulva ja huonot kuuntelutaidot ovat yleisin syy siihen, miksi en jaksa olla jonkun kanssa. Todella moni ihminen ikään kuin ajattelee ääneen, paasaa menemään asioista, jotka eivät liity mitenkään minuun. Tuttavani esimerkiksi kertovat sukulaistensa ja kavereidensa asioista minulle. Todella usein olen kuunnellut pitkiä kuvauksia minulle täysin tuntemattomien ihmisten elämästä. Niitä kuunnellessa tulee kiusallinen olo, kun koen, että se henkilö, josta puhutaan, ei varmaan tiedä, että hänen asioitaan tässä raportoidaan tuntemattomalle tyypille.

Sitten kun jossain välissä saan hetkeksi suunvuoron, nämä ikävät henkilöt alkavat vaikka puuhailla jotain, tai tekevät kehonkielellään tai ääntelyllään muuten selväksi, että puheeni ei kiinnosta. Haluan vain lopettaa puhumisen nopeasti, koska minulla ei ole pokkaa haaskata toisen elämää hänelle selkeästi vastenmieliseen toimintaan.

Melkein yhtä hankalia ovat sitten ne, jotka eivät puhua pukahda ja vastaavat kysymyksiini parilla sanalla kuin teini-ikäiset, vaikka käsittääkseni aikuisia ovatkin.

Vuorovaikutus on vaikeaa ja väsyttävää, siksi pidän hyvin harvoista ihmisistä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset puhuvat vain itsestään ja tylsästä elämästään. Ei sellaista jaksa kuunnella.

Niinpä. Jos he unohtaisivat itsensä ja keskittyisivät täysin sinun elämäsi ruotimiseen ja analysointiin, he oisivatkin mukavia? Eikö?

Mä pidin ennen enemmän ihmisistä. Aikaan ennen somea. Nykyisin kaikkea ruoditaan, ollaan ilkeitä toisille, pahansuopaisia. Ei sellaista vaan jaksa. Lähipiiri on suht pieni ja heidän kanssaan tykkään olla tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Mä pidin ennen enemmän ihmisistä. Aikaan ennen somea. Nykyisin kaikkea ruoditaan, ollaan ilkeitä toisille, pahansuopaisia. Ei sellaista vaan jaksa. Lähipiiri on suht pieni ja heidän kanssaan tykkään olla tekemisissä.

Ihmiset ovat juoruilleet toisistaan aina. Nykytekniikan avulla mahdollisuus juoruiluun on aivan eri tasolla kuin vaikka 70-luvulla, jolloin mahdollisuudet oli joko kirje, soitto tai tapaaminen naamatusten. Juoruilu on inhimillistä, kaikki sitä tekevät. Ihmisiä luontaisesti kiinnostaa kanssaihmisten tekemiset. Juoruilu kuuluu elämään ja luo elämään sisältöä.

Me kaikki ollaan erilaisia

Koska ihmiset ovat pohjimmiltaan teennäisiä. .

Ovat rasittavia introvertin mielestä. Naisvaltaisella työpaikalla oli suurinta hupia juoruta muista ja minua kun sellainen ei kiinnosta alkuunkaan niin pitivät outona.

Isäni aiheutti minulle valtavan miespelon lapsena. Nuorena sain paljon kiusaamista ujouden ja arkuuden vuokdi. Työelämässä hiljaisuuttani ja ujouttani on aina ihmetelty ja mustamaalatta selän takana. Kaikenlaisia hyväksikäyttökokemuksiani lukuunottamatta. En osaa enää luotta ja en osaa vihtyy vaikka kuinka haluisin pitää jostain ihmisestä.

Ihmiset ovat keskimäärin liian tyhmiä. En jaksa keskustella vähäälyisten junttien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat keskimäärin liian tyhmiä. En jaksa keskustella vähäälyisten junttien kanssa.

Sinä kun olet valtavan fiksu niin kirjoita tämä sana oikein; vähä-älyisten.

Johtunee minusta itsestäni, kun en jaksa olla innostunut samoista asioista kuin he ja päinvastoin. Ja kyllä täälläkin keskusteluissa näkee, että aika moni jaksaa olla ilkeä ihan omaksi ilokseen. Haluavat oikein hermostuttaa ihmistä, joka suivaantuu helposti. Niinkuin The IT Crowdissa Roy sen sattuvasti ilmaisi: "People. What a bunch of bastards."

Vierailija kirjoitti:

Pidän ihmisistä, mutta en oikein jaksa useimpia heistä. Loputon puhetulva ja huonot kuuntelutaidot ovat yleisin syy siihen, miksi en jaksa olla jonkun kanssa. Todella moni ihminen ikään kuin ajattelee ääneen, paasaa menemään asioista, jotka eivät liity mitenkään minuun. Tuttavani esimerkiksi kertovat sukulaistensa ja kavereidensa asioista minulle. Todella usein olen kuunnellut pitkiä kuvauksia minulle täysin tuntemattomien ihmisten elämästä. Niitä kuunnellessa tulee kiusallinen olo, kun koen, että se henkilö, josta puhutaan, ei varmaan tiedä, että hänen asioitaan tässä raportoidaan tuntemattomalle tyypille.

Sitten kun jossain välissä saan hetkeksi suunvuoron, nämä ikävät henkilöt alkavat vaikka puuhailla jotain, tai tekevät kehonkielellään tai ääntelyllään muuten selväksi, että puheeni ei kiinnosta. Haluan vain lopettaa puhumisen nopeasti, koska minulla ei ole pokkaa haaskata toisen elämää hänelle selkeästi vastenmieliseen toimintaan.

Melkein yhtä hankalia ovat sitten ne, jotka eivät puhua pukahda ja vastaavat kysymyksiini parilla sanalla kuin teini-ikäiset, vaikka käsittääkseni aikuisia ovatkin.

Vuorovaikutus on vaikeaa ja väsyttävää, siksi pidän hyvin harvoista ihmisistä.

Mulla on ihan samanlaisia fiiliksiä omista tuttavistani. Jos kerron jotain, keskustelu käännetään kesken kaiken näiden omiin tai tuttaviensa saman aihepiirin asioihin ja oma kertomus jää kesken. Jostain syystä aina pitää kertoa, miten tuttava tai sukulainen on tehnyt saman asian paremmin. Paras oli kyllä kun tapasin vanhan tutun eräässä tilaisuudessa ja keskustelu alkoi ihan positiivisesti kuulumisten vaihdolla. Yhtäkkiä keskustelu siirtyi hänen poikaansa, joka oli myös asunut täällä PK-seudulla ja niin ollut tympeää ja ikävää ja nyt asuu jossain maalla ja on niiiiiiiiiin onnellinen. Ilmeisesti minun pitäisi myös sitten olla onneton ja haluta pois.

Olin jo lapsena koulukiusattu. Vietin ala ja yläasteen yksin. Itse asiassa olen ollut varmaan lähes koko elämän ajan yksin. 

Muutamia seurustelusuhteita oli, mutta jostakin syystä ne eivät vain kestäneet. Joistakin tapaamisista miesten kanssa jäi ikävä muisto, mm. hyväksikäytön ja raiskauksen takia.

Ystäviä ei juurikaan ole, jos niitä oli, niin hekin jättivät minut, koska olen paikkakunnallani ns. persona non grata. 

Terveydenhuollossa asioidessakaan ei ole ihmisistä tullut kovinkaan hyvää kuvaa. Asenteellisuutta, tietojen vääristelyä, valehtelemista ja leimaamista. 

Ikää ennätti tulla mittariin melkein se 50 vuotta, kunnes tajusin, että ihmiset ovat kieroja, petollisia, hyväksikäyttäjiä, kiusaajia ja sadisteja. Eläimetkin ovat minusta huomattavasti mukavampia ja luotettavampia. Tuskin tulen enää koskaan luottamaan yhteenkään ihmiseen, tai tulen edes tapaamaankaan ketään sosiaalisella tavalla.

Enempää en jaksa enää kirjoittaa, enkä avautua. Eiköhän tämä riitä.

Se kun olet nuori, joka ei käytä juurikaan somea, juo, juhli, erityisen hyvännäköinen ja koko ajan menossa niin on erittäin vaikeaa löytää saman henkisiä ihmisiä.

Tarpeeksi kiistatonta näyttöä.

Vierailija kirjoitti:

Se kun olet nuori, joka ei käytä juurikaan somea, juo, juhli, erityisen hyvännäköinen ja koko ajan menossa niin on erittäin vaikeaa löytää saman henkisiä ihmisiä.

Niin ja vaikka sitten suostuisikin olemaan heidän seuranaan niin eiväthän ne nyt noin erilaista huolisi! Pitää olla niin ihqu ja magee.