Miksi et pidä ihmisistä?

Ihmiset ovat usein ylimielisiä, ilkeitä ja mustavalkoisia. En vain jaksa sellaisia.

Jostakin syystä ihmiset eivät pidä minusta. Miksi haluaisin viettää aikaani heidän kanssaan?

Viihdyn seurassa, mutta jostain syystä olen ehkä liian nirso sen seuran suhteen. Vaikka ihmiset ois ok niin niiden jutut ei jaksa kiinnostaa. Enkä itsekään jaksa väkisin vääntää keskustelua, silloin kun se ei itsestään suju.

Juhannus oli raskas kun seurassa oli yksi tyyppi joka puhuu koko ajan. En vaan jaksa kuunnella. En osaa sanoa mistä tämä johtuu muuta kuin geenit, äitinikin on erakkoluonne.

Usein oon tullut petetyksi että asioitani on kerrottu eteenpäin eli en oikein osaa luottaa ihmisiin. Olen vähän introvertti. Nyt masentunut ja olen huomannut että en meinaa enää jaksaa ihmisiä ollenkaan. Itteäkin harmittaa. Olisi ihana voida hyvin.

En oikein luota kehenkään ja semmoinen jokapaikan "höttö"tuttava ei saa mua innostumaan.  Tavallaan surullista, mutta olen käyttänyt aikaani opiskeluun jne, ne vähät ystävät joita on, ihmettelevät kun tiedän niin monista asioista kaikenmoista.

En voi sanoa, että en pitäisi lainkaan ihmisistä, Pidän muutamista ja loput ovat mulle merkityksettömiä. Olen introvertti ja ihmisten seura - myös niiden mukavien - ottaa minulta enemmän kuin antaa. Viihdyn erinomaisesti yksin. Kissani ja koirani kanssa. Muutamaan ystäväänikin pidän mieluummin yhteyttä viestein kuin tapaamalla kasvotusten. Olen usein miettinyt, miksi näin. Ja tullut siihen tulokseen, että toisen ihmisen seurassa koen joutuvani olemaan koko ajan läsnä ja herkeämättä keskittymään toiseen ihmiseen. Keskittymään siihen, mitä hän sanoo. Keskittymään hänen sanattomaan viestintäänsä. Ajatukseni eivät saa sekunniksikaan harhailla mihinkään muuhun. Voisin verrata sitä tilanteeseen, jossa joudut tuijottamaan jotain 30 minuuttia etkä saa kertaakaan räpäyttää silmiäsi. 

Ne on rumia ja haisee pahalle.

Koska en ole tyhmä ja näen heidän lävitseen

Psykopaatit ja narsistit kiduttavat kaikkia. Heitä ei kiinnosta mikään muu kuin oma etu. Tyhmä massa on kaikkein rasittavinta, huutavat kovaan ääneen ja uskovat kaiken, mitä heille valehdellaan. Palvelevat psykopaatteja. Lapsia saa Suomessakin kiduttaa ja rais kata porukalla niin, että osallistujat ovat siitä ylpeitä. Vihaan suomalaisia ainakin.

Kylllä mä pidän mutta olen huono tutustumaan.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa on liian vahvasti narsistisia /sosiopatiapiirteisiä. Tykkään ihmisistä tosi paljon, mutta petyn, ja petyn, ja petyn. Suunnittelen ystäväpiirin pitämistä tosi pienenä, ja kun lapset lentävät kotoa, ehkä vetäydyn vähän erakoksi. Kohtelias voi tietysti olla kaikille.

Aika jännä. Narsisteja on 1-5% väestöstä, niin miten suurinosa voi olla? Hmm???

Vierailija kirjoitti:

Kylllä mä pidän mutta olen huono tutustumaan.

Mikä se on se baddingin laulu: et silllä mitään tarkoiita.

Kyllä minä aina jonkin aikaa jaksan ihmisiä. Muutamien sukulaisten kanssa höpötämme puhelimessa silloin tällöin n 10-20min ja jos harvoin soittelemme voi mennä tuntikin maailmaa parannellessa.

En kutsu vieraita ,kuin joskus , mutta odotan myös silloin kutsua vastavierailulle joskus vuoden kuluttua.

Lenkillä ja bussissa juttelen hetken ihan vieraiden kanssa ja huomaan ,että tykkäävät myös jutskata.

Työkavereita on ollut valtavasti vajaan 50 vuoden aikana , mutta kenenkään kanssa en ole alkanut veljeilemään.

Ihan ok tyyppejä ovat olleet.

Olen siis mitä suurimmassa määrin introvertti. Viihdyn mainiosti omassa seurassani. Sukulaisten kanssa en kaveraa sen kummemmin kuin kenenkään muunkaan kanssa.

Mielestäni tuo kaikki on 100% mun luonteenpiirre. Olen tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

Viihdyn seurassa, mutta jostain syystä olen ehkä liian nirso sen seuran suhteen. Vaikka ihmiset ois ok niin niiden jutut ei jaksa kiinnostaa. Enkä itsekään jaksa väkisin vääntää keskustelua, silloin kun se ei itsestään suju.

Juhannus oli raskas kun seurassa oli yksi tyyppi joka puhuu koko ajan. En vaan jaksa kuunnella. En osaa sanoa mistä tämä johtuu muuta kuin geenit, äitinikin on erakkoluonne.

Sama! On harvinaista että osuu hyviä tyyppejä kohdalle, enkä tarkoita nyt seurustelusuhteita vaan ihan vaan vaikka työkavereita/ muita tuttuja, joiden kanssa haluaisi viettää vapaa-aikaa. Harmittaa, mutta aikuisena on ollut näin.

Hyvännäköisiä, kauniita ihmisiä kohdellaan paremmin kuin tavallisen näköisiä ja varsinkin ns. rumia.

Hyvä kai se on kauniin ihmisen ihmetellä miksei kaikki pidä ihmisistä, kun itse tulee kohdelluksi aina hyvin ja ei varmaan ole edes kokemusta miten häijyjä ja ilkeitä ihmiset voivat olla! Monella kauniilla se kyllä nousee hattuun ja syyllistyvät itse muiden ilkeään kohteluun.

Miksi kukaan pitäisi sellaisesta, josta tulee vain negatiivista itseä kohtaan?

Ei tartte kuin katsoa mitä Ukrainassa tapahtuu tai miten ihminen ajaa ahneuksissaan maapallon ihmiselämälle kelpaamattomaksi lajien joukkosukupuutolla, merten happamoitumisella, polttamalla valtavat hiilinielut, ylikalastamalla valtaosan kalalajeista niin kovin on vaikeaa nähdä tässä lajissa mitään positiivista tällä hetkellä.

Ihmiset vievät kamalasti energiaa, en jaksa olla ihmisten kanssa kuin lyhyitä hetkiä. Tarvitsen paljon yksinoloa palautuakseni, ja usein esim. viikonloppu ei riitä ollenkaan palautumiseen työviikon jälkeen.

Omat ystävät ja lähisukulaiset ovat ok., samoin harmittomat hyvänpäiväntutut. Inhottaa ajatuskin, että pitäisi jonkun puolison kavereiden tai sukulaisten kanssa viettää yli 2 tuntia kerrallaan - ei minulla heitä vastaan ole mitään mutta en arvosta tällaista, että pitää viettää aikaa jonkun kanssa jota ei ole itse valinnut tuttavapiiriinsä. Töissä pidän ihmisistä vain kahvitunnilla ja joskus asiakkaina. En pidä muiden kanssa työskentelystä siten että joku sotkeutuu siihen mitä teen tai joudun stressaamaan osaako toinen töitä jotka vaikuttavat minun töihini tai toisinpäin, enkä halua mitään pikkupoikapomoa tuohon pätemään. Naapureista en pidä jos pitävät ääntä, muuten ok.

Ihmiset puhuvat vain itsestään ja tylsästä elämästään. Ei sellaista jaksa kuunnella.

Varmaan lapsuudesta saakka kerätyt huonot kokemukset kanssaihmisistä ovat ajaneet tähän tilanteeseen, jossa oletus on että ihmisistä on vain harmia ja mielipahaa. Elämän varrella koettua kiusaamista, aiheetonta syyttelyä, joiden peruste ei ole koskaan selvinnyt. Olen ehkä vain muita ujompi ja hiljaisempi, enkä osaa sosiaalisia pelejä. En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut muista ihmisistä ja turhaudun tyhjänpäiväisiin puheisiin nopeasti. Olen ollut työssäni 4 vuotta, mutta en muista kymmenen työkaverini nimiä ulkomuistista, jos pitäisi luetella nimet. Muistissani ei ole mitään vikaa ja työni edellyttää monenlaista muistamista.