Saan olla miehen mökillä kesällä viikon, muu perhe koko loman
Lyhyesti, mies totesi, että hän aikoo viettää yhden lomaviikon omistamallaan mökillä yksin, yhden lasten kanssa ja yhden viikon voimme olla kaikki yhdessä, koska jos me kaksi olemme pidempään siellä, niin alamme tapella.
Olen tosi loukkaantunut, koen ettei perheestä voi ulkoistaa yhtä ihmistä noin. Tuntuu ikävältä, että äiti saa ikäänkuin armosta olla siellä viikon ja sitten pitää lähteä, ja isä päättää, miten kauan sopii olla.
Ilmoitin siis, etten mene ollenkaan. Myönnän, että hermo kiristyy pidemmmällä tähtäimellä, kun appivanhemmat hääräävät siellä myös, enkä ihan koe olevani maailma hirvein akka, vaikken aina tanssi heidän pillinsä mukaan.
Nyt siis päätin, että kokeilkoon mökkilomaa ihan ilman minua. Varaan oman reissun ja lähden vaeltamaan, mikä on ollut tarkoitus jo pitkään. Ajatuksia?
Kommentit (538)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tuttu on juuri tuollainen vaikka ei haluaisikaan jotain asiaa niin silti pitäisi häneltä pyytää.
Hän oli täysin kypsä töihinsä, jo pitkään. Jäi eläkkeelle. Nyt sitten kertoo, että odotti, että olisivat pyytäneet jatkamaan. Sanoi suoraan, ettei olisi, mutta olisi halunnut, että olisi pyydetty.
Samoin juhannuksena erääseen kyläpaikkaan. Ei olisi mennyt, mutta loukkaantui kun ei kutsuttu.
Jne.Hei nyt on kyse perheestä! Kuinka monen perheessä jätetään jäseniä ulkopuolelle?
Perheessä, jossa vaimo haluaa sanella ettei mies saisi omalla mökillään olla ja valita ketä sinne kutsuu.
Mitäs ap meinasi miuten tehdä sillä vkolla kun lapset on mökillä isänsä kanssa?
Perhe, jossa mies ei suostu yhteisiin lomasuunnitelmiin ja "kutsuu" vaimon vain viikoksi.
Ap, suhteessanne taitaa olla muutakin haastetta? Mies ei näe omassa toiminnassaan mitään vikaa, se on jo yksi. Hän kieltää sinua tulemasta mökille, joka tosin on hänen, mutta silti, se on toinen, joka on myös vallankäyttöä.
Sinuna en menisi enää ollenkaan koko mökille, vaan viettäisin lomani ihan miten haluan.
Ja te iänikuiset provohuutelijat ja yksityiskohtiin takertujat, menkää muualle nillittämään, jookos.
Meillä on molemmilla oma mökki. Itse käyn vain saunomassa ja tykkään olla kotona yötä. Mies on mökillään koko loman paitsi kun lähdemme reissuun. Lapset tykkää olla yötä miehen mökillä. Parasta on kyllä olla yksin kotona.
Tämä on muuten aivan loistava esimerkki minun "kiukuttelustani "!
Mies toteaa edellä mainitun "suunnitelman" juttelematta minun kanssani, minä olen ihmeissäni, totean mietiskelyn jälkeen että Ok, otan sitten mieluummin omaa lomaa enkä tule mökille, ja sitten minä olen se vaikea tapaus. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tuttu on juuri tuollainen vaikka ei haluaisikaan jotain asiaa niin silti pitäisi häneltä pyytää.
Hän oli täysin kypsä töihinsä, jo pitkään. Jäi eläkkeelle. Nyt sitten kertoo, että odotti, että olisivat pyytäneet jatkamaan. Sanoi suoraan, ettei olisi, mutta olisi halunnut, että olisi pyydetty.
Samoin juhannuksena erääseen kyläpaikkaan. Ei olisi mennyt, mutta loukkaantui kun ei kutsuttu.
Jne.Hei nyt on kyse perheestä! Kuinka monen perheessä jätetään jäseniä ulkopuolelle?
Perheessä, jossa vaimo haluaa sanella ettei mies saisi omalla mökillään olla ja valita ketä sinne kutsuu.
Mitäs ap meinasi miuten tehdä sillä vkolla kun lapset on mökillä isänsä kanssa?
"Oma mökki"? Ilmeisesti ap ei ole aviossa miehen kanssa tai toivottavasti ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Ap, suhteessanne taitaa olla muutakin haastetta? Mies ei näe omassa toiminnassaan mitään vikaa, se on jo yksi. Hän kieltää sinua tulemasta mökille, joka tosin on hänen, mutta silti, se on toinen, joka on myös vallankäyttöä.
Sinuna en menisi enää ollenkaan koko mökille, vaan viettäisin lomani ihan miten haluan.
Ja te iänikuiset provohuutelijat ja yksityiskohtiin takertujat, menkää muualle nillittämään, jookos.
Kyllä. Kuvasin alle sitä, miksi minä olen hankala miehen mielestä. Miehellä on myös kova tarve miellyttää vanhempiaan ja hän priorisoi heitä suhteessa minuun. Ja hän haluaa pitää yllä kulissia vanhempien suuntaan.
Ei tämä parane tai lopu, jos en joskus hyppää ulos. En minä yksin ole vaikea ja syypää, tässä on monenlaista juttua, jotka eivät edes liity minuun, mutta jotenkin ne minuun puretaan kuitenkin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Varaisin itselleni ihanan matkan Kreikan saaristoon ja vihjailisin miehelle Kreikan upeista adoniksista korostaen heidän auringon päivettämää kullanruskeaa ihoa ja, miten hyvältä sixpack siinä näyttikään.
Se oliskin helppoa, kun vois sanoa, että etsii uuden asunnon, kun palaa. Ei enää tarttis riidellä ja vois sitten jatkossa kaikki lomat hieroa adoniksien vatsalihaksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos teillä on yksi yhteinen lomaviikko, niin miten sä edes voisit olla enemmän kuin yhden viikon siellä mökillä?
Kyllä heillä on yhteistä lomaa, ap puhuu yhteisestä lomasta tarkoittaen tuota vkoa kun olisi saanut mennä mökille. Itse valitsi ettei mene.
No mitä suuttumista tuossa on, jos ei ole edes lomaa kuin tuo yksi viikko, jonka saisi olla mökillä, mutta ei mene, koska mies ei kutsunut useammaksi viikoksi. Ehkä se ei kutsunut useammaksi viikoksi, koska ap:llä ei ole lomaa ja lapsia ei halua pitää kahta viikkoa mökillä ilman ap:tä vaan haluaa pitää yhden viikon lomaa ilman lapsia. Jos ap:llä olisi ollut kolme viikkoa lomaa samaan aikaan kuin miehellä, niin olisiko mies edes "määrännyt" mitään. Mä en oikeesti ymmärrä, mikä ap:n ongelma on.452
Vierailija kirjoitti:
Tämä on muuten aivan loistava esimerkki minun "kiukuttelustani "!
Mies toteaa edellä mainitun "suunnitelman" juttelematta minun kanssani, minä olen ihmeissäni, totean mietiskelyn jälkeen että Ok, otan sitten mieluummin omaa lomaa enkä tule mökille, ja sitten minä olen se vaikea tapaus. Ap
Miehet nyt on tuollaisia ja sä vaan olet hiljaa ja loukkaantunut etkä edes aloita keskusteua siitä, mihin tämä miehen päätös perustuu. Jospa se perustuu siihen, kun sulla ei ole lomaa samaan aikaa kuin yksi viikko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tuttu on juuri tuollainen vaikka ei haluaisikaan jotain asiaa niin silti pitäisi häneltä pyytää.
Hän oli täysin kypsä töihinsä, jo pitkään. Jäi eläkkeelle. Nyt sitten kertoo, että odotti, että olisivat pyytäneet jatkamaan. Sanoi suoraan, ettei olisi, mutta olisi halunnut, että olisi pyydetty.
Samoin juhannuksena erääseen kyläpaikkaan. Ei olisi mennyt, mutta loukkaantui kun ei kutsuttu.
Jne.Hei nyt on kyse perheestä! Kuinka monen perheessä jätetään jäseniä ulkopuolelle?
Perheessä, jossa vaimo haluaa sanella ettei mies saisi omalla mökillään olla ja valita ketä sinne kutsuu.
Mitäs ap meinasi miuten tehdä sillä vkolla kun lapset on mökillä isänsä kanssa?
Perhe, jossa mies ei suostu yhteisiin lomasuunnitelmiin ja "kutsuu" vaimon vain viikoksi.
Mitä se ap muka on ehdottanut? Mihin mies ei ole suostunut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, suhteessanne taitaa olla muutakin haastetta? Mies ei näe omassa toiminnassaan mitään vikaa, se on jo yksi. Hän kieltää sinua tulemasta mökille, joka tosin on hänen, mutta silti, se on toinen, joka on myös vallankäyttöä.
Sinuna en menisi enää ollenkaan koko mökille, vaan viettäisin lomani ihan miten haluan.
Ja te iänikuiset provohuutelijat ja yksityiskohtiin takertujat, menkää muualle nillittämään, jookos.Kyllä. Kuvasin alle sitä, miksi minä olen hankala miehen mielestä. Miehellä on myös kova tarve miellyttää vanhempiaan ja hän priorisoi heitä suhteessa minuun. Ja hän haluaa pitää yllä kulissia vanhempien suuntaan.
Ei tämä parane tai lopu, jos en joskus hyppää ulos. En minä yksin ole vaikea ja syypää, tässä on monenlaista juttua, jotka eivät edes liity minuun, mutta jotenkin ne minuun puretaan kuitenkin. Ap
Aivan, ei parane, koska miehesi saa ihan itse päättää millainen sihde vanhempiinsa hänellä on. Ei ole sun asia millään tapaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, suhteessanne taitaa olla muutakin haastetta? Mies ei näe omassa toiminnassaan mitään vikaa, se on jo yksi. Hän kieltää sinua tulemasta mökille, joka tosin on hänen, mutta silti, se on toinen, joka on myös vallankäyttöä.
Sinuna en menisi enää ollenkaan koko mökille, vaan viettäisin lomani ihan miten haluan.
Ja te iänikuiset provohuutelijat ja yksityiskohtiin takertujat, menkää muualle nillittämään, jookos.Kyllä. Kuvasin alle sitä, miksi minä olen hankala miehen mielestä. Miehellä on myös kova tarve miellyttää vanhempiaan ja hän priorisoi heitä suhteessa minuun. Ja hän haluaa pitää yllä kulissia vanhempien suuntaan.
Ei tämä parane tai lopu, jos en joskus hyppää ulos. En minä yksin ole vaikea ja syypää, tässä on monenlaista juttua, jotka eivät edes liity minuun, mutta jotenkin ne minuun puretaan kuitenkin. ApAivan, ei parane, koska miehesi saa ihan itse päättää millainen sihde vanhempiinsa hänellä on. Ei ole sun asia millään tapaa.
Juuri näin, tänä kesänä mies on tiiviimmin vanhempiensa kuin oman perheensä kanssa. Ihanaa!
Vierailija kirjoitti:
Mieshes selkeesti tuntee sut, eikä halua sua sinne kiukuttelemaan. Hänellä on kokemusta, miten käyttäydyt hänen vanhempiensa lähellä.
Ei ole miehen vastuulla sun ininä ja väkinä. Itse voisit miettiä käytöstapojasi uudelleen, koska siitä on historiaa. Tuskin se mieskään tyhjästä rupeis tappelemaan.
Mutta nythän sä sait aivan unelma syötön. Ei tarvii olla perheen kanssa koko kesää. Lähdet kiitollisena matkaan tai olet vaan kotona yksin. Nauti! Harvoin tuommoisia tilaisuuksia tulee... Ellei sitten käytä edellisiä kesiäinsä kiukuttelemalla appivanhempiaan vastaan.
Fiksu mies olisi esittänyt asian ihan toisin kuin kieltämällä ap:ta tulemasta mökille. Olisi esim. ottanut puheeksi, että on huomannut, ettei ap viihdy koko kesää mökillä ja, että mitä mieltä ap on siitä, että tulisi mökille vaikka vain viikoksi.
Tai suunnitella lomaa yhdessä, eikä ilmoittaa, että hän menee koko lomaksi mökille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, suhteessanne taitaa olla muutakin haastetta? Mies ei näe omassa toiminnassaan mitään vikaa, se on jo yksi. Hän kieltää sinua tulemasta mökille, joka tosin on hänen, mutta silti, se on toinen, joka on myös vallankäyttöä.
Sinuna en menisi enää ollenkaan koko mökille, vaan viettäisin lomani ihan miten haluan.
Ja te iänikuiset provohuutelijat ja yksityiskohtiin takertujat, menkää muualle nillittämään, jookos.Kyllä. Kuvasin alle sitä, miksi minä olen hankala miehen mielestä. Miehellä on myös kova tarve miellyttää vanhempiaan ja hän priorisoi heitä suhteessa minuun. Ja hän haluaa pitää yllä kulissia vanhempien suuntaan.
Ei tämä parane tai lopu, jos en joskus hyppää ulos. En minä yksin ole vaikea ja syypää, tässä on monenlaista juttua, jotka eivät edes liity minuun, mutta jotenkin ne minuun puretaan kuitenkin. Ap
Miten se priorisointi näkyy? 90% näissä tapauksissa se syy on kyllä siinä miniässä, mutta ehkä sä sit kuulut tohon 10%, joilla oikeasti on hankalat appivanhemmat ja törppö mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieshes selkeesti tuntee sut, eikä halua sua sinne kiukuttelemaan. Hänellä on kokemusta, miten käyttäydyt hänen vanhempiensa lähellä.
Ei ole miehen vastuulla sun ininä ja väkinä. Itse voisit miettiä käytöstapojasi uudelleen, koska siitä on historiaa. Tuskin se mieskään tyhjästä rupeis tappelemaan.
Mutta nythän sä sait aivan unelma syötön. Ei tarvii olla perheen kanssa koko kesää. Lähdet kiitollisena matkaan tai olet vaan kotona yksin. Nauti! Harvoin tuommoisia tilaisuuksia tulee... Ellei sitten käytä edellisiä kesiäinsä kiukuttelemalla appivanhempiaan vastaan.
Fiksu mies olisi esittänyt asian ihan toisin kuin kieltämällä ap:ta tulemasta mökille. Olisi esim. ottanut puheeksi, että on huomannut, ettei ap viihdy koko kesää mökillä ja, että mitä mieltä ap on siitä, että tulisi mökille vaikka vain viikoksi.
Tai suunnitella lomaa yhdessä, eikä ilmoittaa, että hän menee koko lomaksi mökille.
No jos se ap oikeasti pilaa siellä kaikkien lomat, miksi ei voi sanoa suoraan vaan täytyy mielistellä?

Ja miksi se mies ei saisi olla koko lomaansa mökillään?

Eli valhdella olisi pitänyt. Miksi?

Saa kai se olla, mutta jos haluaa kaikesta päättää yksin keskustelematta puolison kanssa, ei ehkä kannata olla parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieshes selkeesti tuntee sut, eikä halua sua sinne kiukuttelemaan. Hänellä on kokemusta, miten käyttäydyt hänen vanhempiensa lähellä.
Ei ole miehen vastuulla sun ininä ja väkinä. Itse voisit miettiä käytöstapojasi uudelleen, koska siitä on historiaa. Tuskin se mieskään tyhjästä rupeis tappelemaan.
Mutta nythän sä sait aivan unelma syötön. Ei tarvii olla perheen kanssa koko kesää. Lähdet kiitollisena matkaan tai olet vaan kotona yksin. Nauti! Harvoin tuommoisia tilaisuuksia tulee... Ellei sitten käytä edellisiä kesiäinsä kiukuttelemalla appivanhempiaan vastaan.
Fiksu mies olisi esittänyt asian ihan toisin kuin kieltämällä ap:ta tulemasta mökille. Olisi esim. ottanut puheeksi, että on huomannut, ettei ap viihdy koko kesää mökillä ja, että mitä mieltä ap on siitä, että tulisi mökille vaikka vain viikoksi.
Tai suunnitella lomaa yhdessä, eikä ilmoittaa, että hän menee koko lomaksi mökille.
No jos se ap oikeasti pilaa siellä kaikkien lomat, miksi ei voi sanoa suoraan vaan täytyy mielistellä?
Jos tuo on jonkun mielestä mielistellä eikä normaali tapa keskustella, niin en ihmettele, että ihmiset eroaa niin paljon.
Riitelettekö te kotonakin aina, kun joudutte olemaan yhtä aikaa siellä? Eikö se ole pikkuisen raastavaa elämää sellainen? Ette taida olla ne oikeat toisillenne.