Selvänäköiset ihmiset

Kyllä. Facts!

En näe oikeastaan omasta elämästä, mutta jotain vahvaa intuitiota (selväkuuloisuutta ja tietämistä) välillä ollut, myös unia.

Mä epäilen, että olen alkanut nähdä :/ Tosi heikosti, mutta kuitenkin.

On ollut telepatiaa yms. mutta nyttemmin olen alkanut saada tietää pieniä asioita ja vähän.

Eräässä vaiheessa elämääni (n. 8 vuotta sitten) minulla oli todella voimakas henkimaailman yhteys -juttu-hässäkkä, mutta silloin en varsinaisesti "nähnyt" vielä. Tosin senkin olin ennakkoon kertonut itse itselleni tapahtuvan, mutta luulin vain kuvittelevani, että niin tapahtuu. Oli hullua, kun ennustukseni todellakin tapahtui. ennustin siis sen asian noin 9 vuotta aikaisemmin, kun se tapahtui (eli siis 17 vuotta sitten).

Läpi elämäni (tai siis alkaen teini-iän jälkeen) koen, että olen jollain ohuella yhteydellä ollut tietoinen enkeleistä tai "hengistä".

Mietin tätä, kun itse näen välähdyksiä, ikään kuin tulevasta. Tuskin menneestä. Esim. tänä aamuna valveen ja unen rajamailla. Istun laiturilla, miehen kanssa, vietän juhannusta. Todella lyhyt väläys.

Vai onko vaan mielikuvituksen tuotetta, toiveajattelua?

ap

🙂

Eilen olin kai selvännäköinen vaikka olin vähän juhannushuppelissa, pääsin näet ravintolan terassille kuuntelemaan elävää musiikkia ja bisseäkin mulle myytiin.

Selvännäkijöihin suhtaudun hieman skeptisesti.

Alitajunta lähettää usein viestejä, joita emme odota saavamme. Emme tietoisesti ajattele jotain asiaa, mutta alitajunta lukee ympäristön viestejä, ja ilmoittaa meille lopputuloksen.

Ja mietin vielä sitä, kun en ollut ns. normaalissa valvetilassa. Vaan juuri ennen heräämistä, hämärän rajamailla. Niin oudolta tuntuu, jos olisi pelkkää mielikuvituksen tuotetta.

ap

Olen nähnyt joitakin merkittäviä asioita elämäni varrella ja maailman laajuisestikkin. Niitä ei tule usein mutta niitä on tullut silloin tällöin harvakseltaan. Tästä voin mennä vaikka valheenpaljastustestiin eli totta puhun.

Minä uskon kyllä näkijyyteen. Minun elämästäni on aina nähty ihan oikeita asioita, palstallakin. Eli henkilö ei ole nähnyt minua, ei kuullut minua, ei tunne minua. Silti kuvaili tilannettani aivan täsmällisesti. Puhumattakaan näkijöistä, jos olen ollut puhelimessa tai käynyt. Eräs sanoi sen mun yhden henkimaailma-hässäkän aikaan, että "tervehdys kollega!" vaikka itseasiassa en ollut näkijä. Mutta näki sen, että olin sillä hetkellä mukana hengessä, jossa tämä homma toimii.

Uskon myös telepatiaan. Itse asiassa koen, että minun elämästäni oikein nähneet henkilöt ovat tehneet sen telepaattisesti. Eli pystyvät löytämään minun "päästäni" sen, mitä siellä on.

Ennustuskokemuksia itselläni ei ole.

Paitsi että nyt juuri mietin, että olenko alkamassa nähdä joitain tulevia tapahtumia, pienesti tosin, mutta silti? Vai olenko iän myötä vain hyvä arvaamaan?

Mutta kun monesti ne ovat juttuja, joita "ei itse tiedä tietävänsä" tai lainkaan ajattele tai...

Esim. se tilanne, mistä tätä rupesin miettimään oli sellainen, että minulle tuli jossain vaiheessa keväällä, en muista oliko se huhtikuun vai jo maaliskuun aikana mieleen, että "pitäisikö mennä jollekin meediolle kysymään, onko jollain kuolleella läheisellä tai ihmisellä minulle jotain viestiä?" Ja siis vähän ihmettelin, että miksi minulle tuli se tunne siinä, kun olen tosiaan meedioilla käynyt, mutta koskaan siellä ei ole kuolleiden viestit olleet mitenkään pääasia tai itselleni edes tärkeitä (minulta oli silloin tosin kuollut vain yksi omainen, kun viimeksi kävin. Isäni kuoleman 2019 jälkeen en ole käynyt), niin miksi nyt?

Ja olen aina välillä miettinyt itse, että "koenko halua tai tarvetta mennä sellaiselle meediolle, jolla olisi mahdollisesti kyseinen kyky", eli välittää viestejä ja aina se vastaus on ollut että naah, ei niin paljon kiinnosta. Niin nyt sitten tämä juolahti mieleeni, ilman, että siis itse ajattelin, että haluanko mennä, vaan se ajatus vain "tuli".

Mietin siinä, että mjaah, minkälaisenkohan viestin se isäni(?) haluaisi lähettää, en ole vielä hänen kuolemansa jälkeen kokenut oleemme mitenkään "yhteydessä" muuten, niin, että olisi syntynyt jokin henkisuhde häönen henkeensä millään umpiheikollakaan tasolla.

Joten ajattelin, että en mene.

jatkuu...

Meni aikaa, varmaan joitain viikkoja, kun keskussairaala perui (tai oliko että joutuvat siirtämään) psykiatrini ajan. En ihmetellyt sitä, koska henkilömitoitus siellä on niukkaa jne. Sitten tuli ilmoitus, että kyseinen lääkäri on "odottamattomasti joutunut lopettamaan työssä" siellä. Ihmettelin sanamuotoja. Miotä oikein oli tapahtunut? Virkavirhe vai sairastuminen???

Mitenkään en voinut uskoa virkavirhettä. Lääkäri oli aivan mahtava tyyppi ja ensimmäinen normaali kunnon psykiatri, jonka olen koskaan tavannut. Koin, että meillä oli hyvä, etten sanoisi jopa hieno yhteys. Ja siis en tod ollut mitään rakastunut häneen! Vaan ihmisenä hän oli ainutlaatuinen.

Sainkin sitten kuulla, että (lähes varmana tietona) kyseinen lääkäri on kuollut aika äkillisesti sairauskohtaukseen. Kamalaa. En kokenut edes läheisteni poismenoja yhtä voimakkaasti (on luonnollista, että vanhat ihmiset jossain vaiheessa tulevat elämänsä päähän), en nyt alkanut huutaa enkä itkeä enkä mitään, mutta sydänalassa tuntui todella pahalta, hirveältä.

Sairaalan ilmoituskin oli törkeän outo, jos lääkäri on kuollut! Hoitosuhteeni oli muutenkin päättymässä, en ottaniut heihin edes yhteyttä. en todellakaan tarvitse vain jotain hoitoa, vaan olisimme pitäneet vielä eräänlaisen päätöstapaamisen tai kaksi, ennen kuin olisin lopettanut siellä.

Arvannette, että muistin sitten tämän oudon tunteen siitä, että "käy meediolla, jos jollain olisi kuoleman jälkeen tarve viestiä jotain". Niin-pä. On se saattanut olla jonkinlainen viesti. Tai sitten ei. Ei voi tietää. Mutta ehkä jossain vaiheessa käyn siellä meediolla...

Ja siis vielä, että lääkärin poismeno oli tapahtunut maaliskuussa.

Tämäkään ei tavallaan ollut välttämättä tuleva tapahtuma, mutta tavallaan viestiä siitä tuli jo ennen kuin sain sen reaalimaailmasta.... Eli sikäli se tuntui siltä, että "näinkin tulevaan".

Vierailija kirjoitti:

Eilen olin kai selvännäköinen vaikka olin vähän juhannushuppelissa, pääsin näet ravintolan terassille kuuntelemaan elävää musiikkia ja bisseäkin mulle myytiin.

Selvännäkijöihin suhtaudun hieman skeptisesti.

selvän näköinen

Saan 'etiäisiä'. Esim juttelin kaverini kanssa vuosia sitten puhelimessa. Hänen naapurin poikansa tuli kylään ja koin vahvan tunteen että hän saa lähivuosina pojan. Sai pojan. Olin auton takapenkillä ja auton kiihdyttäessä motarilla lähdin ikään kuin leijumaan auton kattoon. Sain tiedon, että molemmat sekä kuski sekä tuttuni etupenkillä tulevat poistumaan elämästäni. Vuoden päästä suhteet molempiin katkesivat, enkä ole enää tekemisissä kummankaan kanssa. Hassuja juttuja.

Sitten tulee ihan tuloksiakin, eli näistä voisi jopa lyödä vetoa kai? eli missit nähtyäni olen tiennyt voittajan, tai lätkämatsi viimeksi MM tiesin, että voitetaan. Se on vaan vahva tunne, jota ei voi ohittaa.

Mulla on paljon yliluonnollisia kokemuksia, mutta vain kerran olen nähnyt kuvan ja kuullut siinä samaan tilanteeseen liittyvän äänen omasta tulevaisuudestani. Se näky tuli tilassa, jolloin olin vähän irtaantunut ruumiistani ja runsas puoli vuotta ennen kuin yhtäkkiä huomasin olevani siinä tilanteessa

Ruumiista irtaantuminen on pelottavin kokemus ikinä. Toista kertaa ei onneksi ole tullut. Olin niin hämilläni tlanteesta, etten uskaltanut siitä kertoa kenellekään. Vasta aikuisena kotoa muutettuani luin sattumalta jutun tästä. Kirjoittajan kuvailemani oli identtinen omani kanssa. Siitä tulikin sellainen jännä olo, että wau olen kokenut jotain universaalista. Mutta silti se oli pelottava.

Raja on tuolla jossain, ja omat (menneet) olivat läsnä tuossa tilanteessa ja ikäänkuin sysäsivät minut takaisin elävien pariin. Huh.

Näen enneunia omasta elämästä. Nykyään niin tarkkoja, että jopa tärkeät toisen ihmisen sanomat lauseet kuulen unessa etukäteen.

Mutta ei siitä mitään hyötyä ole, sillä jos uni näyttää jotain ikävää, ja yritän taistella vastaan, se ikävä juttu tapahtuu kuitenkin.

Siksi minusta on tullut fatalisti.

Vierailija kirjoitti:

Ruumiista irtaantuminen on pelottavin kokemus ikinä. Toista kertaa ei onneksi ole tullut. Olin niin hämilläni tlanteesta, etten uskaltanut siitä kertoa kenellekään. Vasta aikuisena kotoa muutettuani luin sattumalta jutun tästä. Kirjoittajan kuvailemani oli identtinen omani kanssa. Siitä tulikin sellainen jännä olo, että wau olen kokenut jotain universaalista. Mutta silti se oli pelottava.

Raja on tuolla jossain, ja omat (menneet) olivat läsnä tuossa tilanteessa ja ikäänkuin sysäsivät minut takaisin elävien pariin. Huh.

Mitä tarkoitat tuolla omat, menneet? Siis edesmenneet läheiset?

Niin juuri, siis edesmenneet. Mutta kaikkihan he täällä vielä pyörii jossain energeettisessä muodossa. Eikö?

Pakko vielä kirjoittaa isästäni. Hänen kuoltuaan olin hautajaisten jälkeen sellaisessa turta -olotilassa. Suru alkoi ilmentyä sitten monen eri tunteen muodossa seuraavina viikkoina. Käytyäni läpi jotain kipukohtia alkoi tapahtumaan.

Yksi ilta oli vaikea nukahtaa ja olin surullinen. Unessa vai mikä oli rajatila sekin, havahduin omaa itkuun ja tunsin jonkun pitelevän kättäni. Tunsin isäni istuvan sängyn laidalla ja pitelevän kättäni. Aamulla herättyäni olo oli kevyt ja helpottunut. Uskon isäni käyneen vielä luonani jättämässä jäähyväiset, koska sairaalassa oli liian vahvassa morfiinissa eikä yhteyttä saatu.

Toinen heti perään oli seinäkello. Omistin oranssin värisen keittiön seinällä olevan kellon, jota aina päivittelin miten harvoin siihen tarvitsi vaihtaa patterit. No eräänä aamuna siinä keittössä pyörittyäni havahduin siihen, ettei tikitystä kuulukaan. Katsoin seinäkello, se näytti tasan 00.45 . mikä oli isäni kuolinhetki. Kaikista kellonajoista kello sitten pysähtyi juuri tuohon lukemaan. Oli jotenkin samaan aikaan karmivaa ja toisaalta kiehtovaa. Miten tuon tulkitsee. Itselleni se oli vaan viesti tuolta jostain.