Asiakas sai myyjän itkemään.
Teksti lainattu huittisten puskaradiosta.
Huittisten Lidl tänään n.klo:18.
Sinä naishenkilö ( perheen äiti?) joka käyttäydyit aivan järjettömän asiattomasti nuorta myyjäämme kohtaan kassalla, voisit tulla selvittämään asian kanssani myymälälle. Myyjä ei tehnyt mitään väärää, eikä edes mitään virhettä kassalla ja sinä katsoit asiaksesi haukkua hänet, uhata tappaa ja lisäksi näytit huikean upee esimerkkiä lapsillesi, sanomalla heille, että toivot ettei heistä tulisi samanlaisia kuin tämä myyjämme. Asiattomuuksia oli riittänyt vaikka kuinka ja jopa jonossa olleille muille asiakkaille olit haukkunut nuorta, joka itkien poistui hetken päästä kassalta. Mikäli yhtään on järkeä päässä, (hirveitä odotuksia ei ole tämän suhteen) olisi siis kohteliasta tulla asia selvittämään. Harmikseni myyjä ei ollut tajunnut pyytää kassalle apua, koska on vielä niin uusi, niin hän jäi tilanteeseen aivan yksin. Mikä on aivan järjettömän epäreilua. Ja muut jonossa olleet, jos tunnistitte kyseisen henkilön, voitte pyytää ottamaan minuun yhteyttä.
Ei voi kun ihmetellä tuota sairasta käyttäytymistä...
Kommentit (261)
Vaikea uskoa, että yksikään yritys kirjoittaisi moista p*skaa julkisesti? Oli asiakas sitten käyttäytynyt miten tahansa. Riittää kyllä, kun asia käsitellään työntekijän kanssa, nimittäin. Että "ei ollut sinun syytäsi, akka oli aivan seko" jne.
Onko ketjussa ollut jo linkkiä kirjoitukseen?
Vierailija kirjoitti:

No eipä näköjään ole ollut. Ei u l l a t a. Ap valehtelee, ei mikään yritys viesti noin, sori vaan.
Tuo kirjoitus on Facebookissa Huittisten ilmoitustaululla. Ja myös nimi on kuka sen sinne on kirjoittanut. Joten turha väittää jotain muuta.
Toivoisin että toiset asiakkaat puuttuisivat noihin.
Olen täysi-ikäistyttyäni puuttunut noihin asiakkaiden perseilyihin kassalla jokainen kerta kun on tapahtunut ollessani paikalla.
Viisi tapausta vuosien mittaan. Neljä keski-ikäistä akkaa, yksi keski-ikäinen ukko.
Jokaisessa tapauksessa nuori tyttö kassalla ja olin jonossa yhtä tapausta lukuunottamatta en heti seuraavana mutta riittävän lähellä kuullakseni.
Pelkurit eivät uskaltaneet sanoa mitään minulle ilmaistuani tyytymättömyyteni kutakin kerrallaan solvaten ja paria noista väkivallalla uhaten.
Alkoi taas ärsyttää kun palasivat mieleen. Ärsytti/ärsyttää myös se että lähimpänä olleet eivät saaneet suutaan auki.
On paljon ihmisiä, joilla ei löydy yhtään kärsivällisyyttä ja sympatiaa, jos kassalla on uusi tyyppi ja kaikki ei ole vielä sujuvasti hallussa.
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin että toiset asiakkaat puuttuisivat noihin.
Olen täysi-ikäistyttyäni puuttunut noihin asiakkaiden perseilyihin kassalla jokainen kerta kun on tapahtunut ollessani paikalla.Viisi tapausta vuosien mittaan. Neljä keski-ikäistä akkaa, yksi keski-ikäinen ukko.
Jokaisessa tapauksessa nuori tyttö kassalla ja olin jonossa yhtä tapausta lukuunottamatta en heti seuraavana mutta riittävän lähellä kuullakseni.Pelkurit eivät uskaltaneet sanoa mitään minulle ilmaistuani tyytymättömyyteni kutakin kerrallaan solvaten ja paria noista väkivallalla uhaten.
Alkoi taas ärsyttää kun palasivat mieleen. Ärsytti/ärsyttää myös se että lähimpänä olleet eivät saaneet suutaan auki.
Miksi luulet, että toinen asiakas olisi turvassa räyhäävältä asiakkaalta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt tuo kassa pihalleirtisanottava. Asiakasta tulee kunnioittaa joka tilanteessa. Tuo kassa typykkä on joku Asberger joka vääntää kassalla naamaa ja on töykeä ja pillittää joka välissä. Ilmeisesti pomon sukulaisia kun saa olla tuolla suojatyöpaikassa.
Olisi kiva NÄHDÄ sun naamataulu, minkälainen ihminen kirjoittaa tämmöistä???
Kun kerta kysyit, niin ei olisi.
Sait minut kyyneliin se helppoa on..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiakas on oikeassa, myyjät ovat asiakkaiden orjia asiakaspalvelutilanteissa. Jos asiakas haukkuu myyjän, pitää myyjän se vain kestää.
Yleensä asiakas on väärässä ja asiatonta käytöstä ei kenenkään kuulu sietää.
Asiakas ei todellakaan ole yleensä väärässä.
Suurin osa myyjistä varastaa asiakkaan rahoja jos asiakas ei huomaa tarkistaa tarkasti joka euroa. Suurin osa myyjistä valehtelee tuotteista asiakkaalle.
Suksi kuuseen. Voin ihan pitkäaikaisen kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että suurin osa asiakkaan huutotilanteista syntyy siitä, että hintaetikettejä ja -julisteita ei lueta tai ymmärretä, käyttöohjeita ei noudateta, tai yritetään reklamoida aiheetta tai palauttaa käytettyjä tuotteita.
Jos asiakas alkaa huutaa minulle, kehotan napakasti lopettamaan, ja jos sillä ei ole mitään tehoa, poistun paikalta. Meidän ei todellakaan tarvitse kuunnella mitään asiattomuuksia, se on nyt hyvä sinunkin jo tunkea päänuppiisi.

Sokoksen myyjä varasti minulta 1,20e, menin perimään takaisin. CM varastaa kassan kautta yleisesti vähintään 30 senttiä/kerta. Myyjät on vain koulutettu kieroilemaan, olemaan antamatta alennuksia, viivästyttämmään asiakasta jne. CM pitää aina ottaa hyllyn alennuslapusta kuva ja sama Tokmannilla.
-eri
Miksi vitussa AP ei ottanut älypuhelinta käteen ja kuvannut (videokuvannut) tilannetta? Koska AP on pelkuri, joka ei uskalla puolustaa uhria (myyjä)?
Huono provo. 0/5
Miksi te järjissänne olevat ihmiset ette puuttuneet tilanteeseen? Pihalle raahaaten ja napakka potku istumalihaksiin tai suusanallisesti palaute. Tavarat paikoilleen,etteivät jääkassan huoleksi.
Joo, aina vaan sosiaalihuolto paikalle ja lapset pois kaikilta jotka eivät käyttäydy vihervasemmistolaisen normin mukaisesti. Oli varmaan tuo sekopää mutsi vetänyt jo ennakkoon kannabista, jota vihreät lobbaavat niin innolla.
Vierailija kirjoitti:
</p>
<p>Onko ketjussa ollut jo linkkiä kirjoitukseen?[/quote kirjoitti:No eipä näköjään ole ollut. Ei u l l a t a. Ap valehtelee, ei mikään yritys viesti noin, sori vaan.
Höh, ei se ollut APn kirjoitus vaan Huittisten roskalavalta, siellä se on, käy lukemassa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi vitussa AP ei ottanut älypuhelinta käteen ja kuvannut (videokuvannut) tilannetta? Koska AP on pelkuri, joka ei uskalla puolustaa uhria (myyjä)?
Huono provo. 0/5
Otappa nyt silimä näppiin ja lue se aloitus HI-TAAS-TI uudelleen ja koeta YM-MÄR-TÄÄ lukemasi!

You just failed the shit test.
Testin tarkoitus oli selvittää, onko kassajonossa yhtään asiakasta, jonka aivot toimivat. Ei ollut. Jos joku olisi kuvannut tilanteen, nyt ei tarvitsisi myymäläpäällikön kysellä silminnäkijähavaintoja. Tajuat varmaan, että puheääni ei kuulu valvontakameran tallenteissa ja kuvanlaatukin on usein paska. Että silleen.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva tietää, millainen mamma oli kyseessä.
Oliko itseään räväkäksi kuvaileva, tatuoitu, tupakan hajuinen Justiina ja kassatyttö joku nuori ja sievä?
Tai jos se olikin hameeseen sonnustautunut miekkonen, Loirin Tyyne-kopio.
Vierailija kirjoitti:
Muistan kun mä kanssa itkin takahuoneessa yms ja itkin mikä vika mussa on, miks koulussa kiusataan, vanhemmat pieksänyt ja ekoissa työpaikoissakin mua vaan vihataan.. Luulin että se oon MINÄ aina syyllinen.
Mutta Huom. Mulle myös esitettiin asiat niin että minä oon viallinen!
Onneksi nyt kolmikymppisenä tajuan, että on vaan viallisia ihmisiä ja Suomi on väkivallan ykkösmaa..
Meillä esimies asettuu aina öykkäri puolelle, joka on todella outoa. Kuitenkin jos itse joutuu öykkärin kohteeksi, vaatii loputonta ymmärrystä.
En ymmärrä käytöstä ollenkaan. Hoitaa tilanteet öykkärin kanssa huutamalla heille takaisin ja rähjäämällä sekä uhkailemalle. Odottaa kuitenkin meiltä totaalista alistumista raivoajille. Jos sanot jotain takaisin, oikein nostaa käytöksesi tikun nokkaan ja kertoo kaikille sinusta.
Joskus psykoosi, skitsofrenia tai vastaava voi aiheuttaa sellaista. Mulla oli niitä jostain syystä ja uhkailin ihmisiä, koska pelotti. Silti yleensä pyysin apua, koska itsemurha alttius oli iso ja kivut pahoja, mutta ihmiset olivat tylyjä yleensä. :( auttakaa jos joku pyytää apua.
Ja missä on töissä, silloin näkisi onko asiakas aina oikeassa.