Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun lasta harmittaa eräs vanha asia? Ja lapsi ottaa itkien sen usein puheeksi
23.06.2022 |
Neljävuotias lapsi alkaa välillä näennäisesti tyhjästä itkemään ja sanoo sitten että eräs sama kuukausia sitten tapahtunut tilanne itkettää ja suututtaa. Kyseessä on tilanne, jossa eräs perheenjäsen toimi väärin lasta kohtaan. Aikuisen näkökulmasta tosin kyseessä ei ollut iso asia eikä mistään väkivallasta ole kyse, mutta lapsen mielestä selvästi kyseessä oli todella iso ja loukkaava asia, joka on jäänyt mieltä painamaan pahasti, vaikka sitä on käyty läpi useasti.
Mitenhän tätä pitäisi lapsen kanssa selvittää? Kun ei tapahtunutta voi muuttaakaan.
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä kaksi perheenjäsentä vastakkain, ja tilanteen läpi käyminen.
Miksi toinen sanoi tai teki väärin.On noin nuorellakin oikeus kuulla selitys.
Kuinka moneen kertaan?
Niin monta kertaa ettei se enää vaivaa.
Mitä jos vaivaa vaikka vuosia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asiat vaivaa niin kauan kun ne käsitellään. Meilläkin oli vastaavanlainen tilanne melko samanikäisen lapsen kanssa. Ajattelin, että asia on jo käsitelty, mutta silti lapsi palasi siihen uudestaan ja uudestaan, pitkienkin aikojen jälkeen. Lopulta kun yksin illalla mietin asiaa oikein kunnolla, tajusin miksi lapsi ei pystynyt käsittelemään asiaa ja pystyin sanoittamaan sen seuraavana aamuna lapselle. Tämän jälkeen ei enää ole palannut samaan asiaan.
Onko mahdollista että voisit puhua lasta loukanneen perheenjäsenen kanssa ihan rauhassa kaksi ja saada tämän ymmärtämään asian lapsen kannalta? Ja tämän jälkeen juttelemaan lapsen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä kaksi perheenjäsentä vastakkain, ja tilanteen läpi käyminen.
Miksi toinen sanoi tai teki väärin.On noin nuorellakin oikeus kuulla selitys.
Nuorella? Aloituksessa puhuttiin pikkulapsesta.
Pikkulapset eivät ole vanhoja.
Vierailija kirjoitti:
Lukeeko ihmiset ollenkaan aloitusta ennen kommentointia?
Ei lue, monesti törmännyt tähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole nähnyt yhtään ekaluokkalaista, joka itkisi sitä että silloin kerran neljä vuotiaana tapahtui.
Minä kyllä muistan neljä v kun olin, isän serkku teki ilkeän tempun, ja olen jo kohta 70v.
En ikinä antanut anteeksi että rikkoi joululahjani.
Siihen aikaan kaikki vaiettiin "kuoliaaksi".
Minäkin näin 40-vuotiaana muistan edelleen, kun 5-vuotiaana pelasin yksikseni kylässä korttia. Enoni kysyi, haluanko pelata hänen kanssaan uutta peliä. Suostuin ilolla, koska osasin vain yhden korttipelin. Eno heitti korttipakan pitkin olohuonetta ja tokaisi "Siivoa". Oli pakko siivota enon tekemä sotku, kun pelikortit oli annettu minulle ja vastuu niistä oli minun. Ihan turha siinä alkaa lapsena selittämään, että eno sotki mielestään hauskana vitsinä olohuoneen pelikorteilla ja pisti lapsen siivoamaan.
En ole ollut kyseisen enon kanssa tekemisissä ollenkaan aikuisiällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aikuinen ihminen ja saatan pohtia jotain kymmenen vuotta sitten tapahtunutta pahaa asiaa ja ahdistun siitä kovasti. Psykologini kutsui näitä pakkoajatuksiksi. Olen erittäin herkkä ihminen. Ehkä lapsesikin on todella herkkä ja asia on vaikuttanut häneen kovasti. Olet mielestäni hyvin auttanutkin lasta juttelemalla hänen kanssaan. Uskon, että se on helpottanut häntä. En osaa neuvoa muuta kuin että kuuntelet jatkossakin, ehkä aika auttaa.
Minulla on tällä tavoin jumittava ystävä. Muistaa kuin eilisen kaikki mahdolliset loukkaukset, epäreiluudet jne. ja vatvoo asioita vielä 20 vuotta myöhemmin. Saattaa jumittaa samaan ikävään asiaan 24/7 vaikka viideksi vuodeksi. Ei osaa itse lopettaa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se vaivaa niin se käsitellään lapsen kanssa läpi! Miten voi olla niin vaikeaa toimia järkevästi lapsen kanssa? Lapsella voi olla muitakin stressin aiheita mutta tuo vaivaa eniten. Kannattaa joskus kysyä mitä lapselle kuuluu.
Olen käsitellyt sitä lapsen kanssa monta kertaa niin, että kuuntelen mitä lapsi siitä puhuu ja kerron ymmärtäväni pahaa mieltä. En osaa sitä paremmin käsitellä lapsen kanssa. Ap
Mutta ei sinun sitä kuulu käsitellä, vaan sen, joka lapsen mielen on pahoittanut. Ei se lasta auta, että sinä pahoittelet toisen puolesta (tai etenkään, jos yrität kuitata asian sillä, ettei toinen tarkoittanut millään pahalla, niin älä nyt enää muistele moista).
Tämä henkilö ei suostu, koska hänen mielestä ei ole tarvetta koska hän ei omasta mielestään toiminut väärin ja kyseessä oli pikkuasia. Ap
Tietenkään kenenkään ei kuulu pyytää anteeksi, jos pikku neiti nättinokka loukkaantuu kuvitteellisista asioista. Hulluja nämä, jotka väittävät muuta.
Opeta sille lapsellesi, että tyhjästä loukkaantujat, vanhojen kuvitteellisten loukkausten vatvojat ja turhan poraajat eivät ole niitä ihmisiä, jotka pärjäävät elämässä.
Resilienssin kasvattaminen pitäisi aloittaa aika nuorena, varsinkin kun näyttää siltä että lapsellasi ei ole sitä luonnostaan lainkaan.
Ei ole normaalia että tuon ikäinen muistelee oikeastaan yhtään mitään kuukausitolkulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuon ikäiset lapset monesti miettii, että miksi. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta käy asia lapsen kanssa läpi niin, että avaat miksi niin tapahtui. Lapsi voi itkeä esim sitä, että tapahtuma olisi hänen syytä tms. ja pelkää, että se tapahtuu uudestaan.
Ja älä ainakaan raahaa sitä mänttiaikuista enää lapsen mieltä pahoittamaan. Jos ei halua käsitellä asiaa niin anna hänen kanssa olla, ettei tilanne pahene
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se vaivaa niin se käsitellään lapsen kanssa läpi! Miten voi olla niin vaikeaa toimia järkevästi lapsen kanssa? Lapsella voi olla muitakin stressin aiheita mutta tuo vaivaa eniten. Kannattaa joskus kysyä mitä lapselle kuuluu.
Olen käsitellyt sitä lapsen kanssa monta kertaa niin, että kuuntelen mitä lapsi siitä puhuu ja kerron ymmärtäväni pahaa mieltä. En osaa sitä paremmin käsitellä lapsen kanssa. Ap
Mutta ei sinun sitä kuulu käsitellä, vaan sen, joka lapsen mielen on pahoittanut. Ei se lasta auta, että sinä pahoittelet toisen puolesta (tai etenkään, jos yrität kuitata asian sillä, ettei toinen tarkoittanut millään pahalla, niin älä nyt enää muistele moista).
Minä olen lapsen äiti, joten minä yritän käsitellä lapsen kanssa hänen mieltä painavia asioita siksi, että olen lapsen äiti. Etenkin, jos muut ei käsittele. Eihän lasta ihan yksinkään voi jättää asioita käsittelemään. Ap
Joo, mutta luulisi nyt hyvän äidin jo tässä vaiheessa tajunneen, että se äidin käsittely ei asiaan auta, vaan se oikea tapa äidinkin käsitellä tämä, olisi pitää huoli siitä, että lasta loukannut ihminen pyytää lapselta anteeksi. Vaikka kuinka äiti olisi lapselle se elämän tärkein ihminen, niin se äidin sellittely ja sylittely ja ymmärtäminen ei ihan kaikkiin asioihin tehoa. Kuten toivottavasti nyt olet huomannut.
Mutta mitä voin tehdä kun se kyseinen ihminen ei suostu asiaa käsittelemään lapsen kanssa. Ap
Miten tämä joku liittyy lapseen ja mitä tämä nyt sitten teki? Tämä joku saanut sinutkin vähättelemään tapahtumaa?
Mistä ihmeestä nyt vetäsit taas tämänkin "saanut vähättelemään tapahtumaa"?
Kummallista tämä suorastaan sairas äitien väheksyntä ja "huonoksi" väittäminen. Aloittaja vaikuttaa monin verroin fiksummalta kuin sinä.
Ehdotan, että aloittaja käy. Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla. Sieltä saa varmasti fiksumpia ja asiallisempia vastauksia, joissa on enemmän konkrettisia ja koeteltuja ehdotuksia.
Hippasen sinä nyt käsitit väärin.🤣 Tämä joku ei suostu käsittelemään asiaa lapsen kanssa. Vaikuttaako sinusta fiksulta ihmiseltä? Esim narsistit on hyviä puhumaan mustan takaisin valkoiseksi.
No jos ei suostu, niin ei suostu. Ei äiti eikä lapsi sille mitään mahda.
Itse asiassa lapsen kannalta on luultavasti parempikin, että tämä "loukannut" ei "käsittele" asiaa lapsen kanssa, vaan lapsen on pakko oppia tunnesäätelyä.
Niinhän kaikki joutuvat tekemään enemmin tai myöhemmin. Jokainen kohtaa maailmassa kaikenlaista epäreilua ja "loukkaavaa", tahallista ja tahatonta, eikä useinkaan kukaan tule pyytämään anteeksi. Siksi onkin hyvä oppia, että onnellisuus ja tyytyväisyys ovat jotain, minkä luot itse itsellesi, eikä mitään minkä joku muu voi ottaa pois "loukkaammalla".
Ap:n kannattaisi oikeasti opettaa lapselleen, että eivät muut ihmiset voi "loukata" häntä, ellei hän sitä salli. Kukaan ei voi vaikuttaa tunteisiisi kielteisesti, jos et itse anna niiden tehdä niin. Toki nelivuotias on kovin pieni tätä ymmärtämään, mutta siemenen voi istuttaa jo nyt.
On tärkeää opettaa lapselle tunnetaitoja. Ja toisin kuin kyökkipsykologit luulevat, ei ole hyvää tunteiden käsittelyä velloa kielteisissä kokemuksissa ikuisesti. Hyviä tunnetaitoja on se, että hyväksyy että näin kävi, tältä tuntuu ja nyt mennään eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se vaivaa niin se käsitellään lapsen kanssa läpi! Miten voi olla niin vaikeaa toimia järkevästi lapsen kanssa? Lapsella voi olla muitakin stressin aiheita mutta tuo vaivaa eniten. Kannattaa joskus kysyä mitä lapselle kuuluu.
Olen käsitellyt sitä lapsen kanssa monta kertaa niin, että kuuntelen mitä lapsi siitä puhuu ja kerron ymmärtäväni pahaa mieltä. En osaa sitä paremmin käsitellä lapsen kanssa. Ap
Mutta ei sinun sitä kuulu käsitellä, vaan sen, joka lapsen mielen on pahoittanut. Ei se lasta auta, että sinä pahoittelet toisen puolesta (tai etenkään, jos yrität kuitata asian sillä, ettei toinen tarkoittanut millään pahalla, niin älä nyt enää muistele moista).
Tämä henkilö ei suostu, koska hänen mielestä ei ole tarvetta koska hän ei omasta mielestään toiminut väärin ja kyseessä oli pikkuasia. Ap
Ja sinä et osaa aikuisena ihmisenä toiselle aikuiselle ihmiselle selittää, miksi hänen silti tulee pyytää anteeksi pieneltä lapselta, jota hänen käytöksensä on loukannut? Ja ei sitten sillä ainaoikeassaolijoiden "olen pahoillani, jos tekoni loukkasi sinua" -taktiikalla, vaan ihan oikeasti pahoitella sitä tekoaan, joka toista loukkasi.
Miksi ihmeessä aikuisen pitäisi pyytää anteeksi, jos ei koe tehneensä mitään väärää?
Koska ap ei suostu kertomaan tarkalleen, mitä tapahtui, on täysin mahdollista että hemmoteltu pikku prinsessa on loukkaantunut ilman aikojaan.
Lapselle voi hyvin selittää, että olet ylireagoinut, get over it. Ei niiden ihan kaikkiin ällityksiin tarvitse mennä mukaan ja todesta ottaa.
Vai haetteko hirvikiväärin aina, kun ne pelkäävät vaatekaapin mörköä ja lähdette pelkoon mukaan? Vai osaatteko edes tässä tilanteessa ymmärtää, että lapsen tunteet ovat liioiteltu ja kuvitteellisia ja olla oikeasti aikuisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja älä ainakaan raahaa sitä mänttiaikuista enää lapsen mieltä pahoittamaan. Jos ei halua käsitellä asiaa niin anna hänen kanssa olla, ettei tilanne pahene
Koska ap ei ole kertonut, mitä on tapahtunut, emme voi tietää onko aikuinen ollut mäntti. Hän on voinut käyttäytyä täysin normaalisti, mutta esim. liian pumpulissa pidetty lapsi on loukkaantunut. Tietenkään aikuinen ei tässä kohtaa pyydä anteeksi, sillähän vain opetettaisiin lapselle, että kun tarpeeksi vinkuu ja parkuu, johan koko maailma hyppää oman pillin mukaan.
Tämä tilanne on ap verrattavissa siihen, että lapsesi rääkyy selällään karkkihyllyn edessä. Se, että lapsi kokee tulleensa loukatuksi ei ole yhtään sen vakavampi asia kuin akuutti karkinhimo. Sinun hommaasi aikuisena on suunnata sen huomio toisaalle ja opettaa impulssikontrollia ja tunnesäätelyä.
Normaali nelivuotias ei muuten edes tiedä, mitä loukkaantuminen on. Sen voi tulla paha mieli jostain, mutta menee yleensä melko nopeasti ohi. Taipumus herkästi loukkaantumiseen ja loputtomaan vatvomiseen on ihan kauhea luonnevika, joka vaikeuttaa lapsen elämää ikuisesti, jos sille ei opeteta terveitä tunnetaitoja.
Kaikkihan me tunnemme näitä ihmisiä, jotka loukkaantuvat jos et vaikka ehdi puhua puhelimessa niin pitkään kuin hänen ylhäisyytensä haluaisi, ja sitten vatvotaan...
Loukkaantuminen on pelkkää valtapeliä ja manipulointia 90% tapauksista.
No jos ei suostu, niin ei suostu. Ei äiti eikä lapsi sille mitään mahda.