Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun lasta harmittaa eräs vanha asia? Ja lapsi ottaa itkien sen usein puheeksi
23.06.2022 |
Neljävuotias lapsi alkaa välillä näennäisesti tyhjästä itkemään ja sanoo sitten että eräs sama kuukausia sitten tapahtunut tilanne itkettää ja suututtaa. Kyseessä on tilanne, jossa eräs perheenjäsen toimi väärin lasta kohtaan. Aikuisen näkökulmasta tosin kyseessä ei ollut iso asia eikä mistään väkivallasta ole kyse, mutta lapsen mielestä selvästi kyseessä oli todella iso ja loukkaava asia, joka on jäänyt mieltä painamaan pahasti, vaikka sitä on käyty läpi useasti.
Mitenhän tätä pitäisi lapsen kanssa selvittää? Kun ei tapahtunutta voi muuttaakaan.
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se vaivaa niin se käsitellään lapsen kanssa läpi! Miten voi olla niin vaikeaa toimia järkevästi lapsen kanssa? Lapsella voi olla muitakin stressin aiheita mutta tuo vaivaa eniten. Kannattaa joskus kysyä mitä lapselle kuuluu.
Olen käsitellyt sitä lapsen kanssa monta kertaa niin, että kuuntelen mitä lapsi siitä puhuu ja kerron ymmärtäväni pahaa mieltä. En osaa sitä paremmin käsitellä lapsen kanssa. Ap
Mutta ei sinun sitä kuulu käsitellä, vaan sen, joka lapsen mielen on pahoittanut. Ei se lasta auta, että sinä pahoittelet toisen puolesta (tai etenkään, jos yrität kuitata asian sillä, ettei toinen tarkoittanut millään pahalla, niin älä nyt enää muistele moista).
Tämä henkilö ei suostu, koska hänen mielestä ei ole tarvetta koska hän ei omasta mielestään toiminut väärin ja kyseessä oli pikkuasia. Ap
Onko tässä nyt kyse oikeasti aikusesta ihmisestä? Ei voi olla totta, että joku aikuinen on tuota mieltä. Kannattaa ehkä jatkossa miettiä, paljonko tuollaisella elämänasenteella varustetun ihmisen kanssa olette tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole nähnyt yhtään ekaluokkalaista, joka itkisi sitä että silloin kerran neljä vuotiaana tapahtui.
Minä kyllä muistan neljä v kun olin, isän serkku teki ilkeän tempun, ja olen jo kohta 70v.
En ikinä antanut anteeksi että rikkoi joululahjani.
Siihen aikaan kaikki vaiettiin "kuoliaaksi".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se vaivaa niin se käsitellään lapsen kanssa läpi! Miten voi olla niin vaikeaa toimia järkevästi lapsen kanssa? Lapsella voi olla muitakin stressin aiheita mutta tuo vaivaa eniten. Kannattaa joskus kysyä mitä lapselle kuuluu.
Olen käsitellyt sitä lapsen kanssa monta kertaa niin, että kuuntelen mitä lapsi siitä puhuu ja kerron ymmärtäväni pahaa mieltä. En osaa sitä paremmin käsitellä lapsen kanssa. Ap
Mutta ei sinun sitä kuulu käsitellä, vaan sen, joka lapsen mielen on pahoittanut. Ei se lasta auta, että sinä pahoittelet toisen puolesta (tai etenkään, jos yrität kuitata asian sillä, ettei toinen tarkoittanut millään pahalla, niin älä nyt enää muistele moista).
Minä olen lapsen äiti, joten minä yritän käsitellä lapsen kanssa hänen mieltä painavia asioita siksi, että olen lapsen äiti. Etenkin, jos muut ei käsittele. Eihän lasta ihan yksinkään voi jättää asioita käsittelemään. Ap
Joo, mutta luulisi nyt hyvän äidin jo tässä vaiheessa tajunneen, että se äidin käsittely ei asiaan auta, vaan se oikea tapa äidinkin käsitellä tämä, olisi pitää huoli siitä, että lasta loukannut ihminen pyytää lapselta anteeksi. Vaikka kuinka äiti olisi lapselle se elämän tärkein ihminen, niin se äidin sellittely ja sylittely ja ymmärtäminen ei ihan kaikkiin asioihin tehoa. Kuten toivottavasti nyt olet huomannut.
Mutta mitä voin tehdä kun se kyseinen ihminen ei suostu asiaa käsittelemään lapsen kanssa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se vaivaa niin se käsitellään lapsen kanssa läpi! Miten voi olla niin vaikeaa toimia järkevästi lapsen kanssa? Lapsella voi olla muitakin stressin aiheita mutta tuo vaivaa eniten. Kannattaa joskus kysyä mitä lapselle kuuluu.
Olen käsitellyt sitä lapsen kanssa monta kertaa niin, että kuuntelen mitä lapsi siitä puhuu ja kerron ymmärtäväni pahaa mieltä. En osaa sitä paremmin käsitellä lapsen kanssa. Ap
Mutta ei sinun sitä kuulu käsitellä, vaan sen, joka lapsen mielen on pahoittanut. Ei se lasta auta, että sinä pahoittelet toisen puolesta (tai etenkään, jos yrität kuitata asian sillä, ettei toinen tarkoittanut millään pahalla, niin älä nyt enää muistele moista).
Tämä henkilö ei suostu, koska hänen mielestä ei ole tarvetta koska hän ei omasta mielestään toiminut väärin ja kyseessä oli pikkuasia. Ap
Ja sinä et osaa aikuisena ihmisenä toiselle aikuiselle ihmiselle selittää, miksi hänen silti tulee pyytää anteeksi pieneltä lapselta, jota hänen käytöksensä on loukannut? Ja ei sitten sillä ainaoikeassaolijoiden "olen pahoillani, jos tekoni loukkasi sinua" -taktiikalla, vaan ihan oikeasti pahoitella sitä tekoaan, joka toista loukkasi.
Vierailija kirjoitti:
No jos se vaivaa niin se käsitellään lapsen kanssa läpi! Miten voi olla niin vaikeaa toimia järkevästi lapsen kanssa? Lapsella voi olla muitakin stressin aiheita mutta tuo vaivaa eniten. Kannattaa joskus kysyä mitä lapselle kuuluu.
Lue se aloitus. Onhan tuo jo käyty läpi. Onko vaikea olla empaattinen ja antamatta yhtä-tyhjän-kanssa-vastauksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No vähän kuulostaisi siltä, että lapsi on nyt oppinut, että tuosta asiasta itkemällä hän saa vanhemman huomion ja käyttää asiasta itkemistä/puhumista huomionhakuun.
Itse varmaan panostaisin lapsen huomioimiseen, sylittelyyn ym. nyt hetken muuten enemmän, ja sitten en enää tekisi isoa numeroa tuosta yhdestä asiasta ja siitä itkemisestä. Kun lapsi seuraavan kerran alkaa puskista sitä itkeä, toteaisin vaan neutraalisti että ymmärrän, että lasta asia harmittaa edelleen, mutta muistatkos että sitä ollaan jo käsitelty ja väärin toiminut on anteeksi pyytänyt (jos ei ole, väärin toimineen puolesta on pyydetty anteeksi). Korkeintaan pikainen lohtuhali. Sitten pyrkisin neutraalisti ohjaamaan lapsen sitten johonkin muuhun keskustelunaiheeseen tai tekemiseen.
Jos asia on jo pariin kertaan lapsen kanssa rauhallisesti selvitetty läpi, anteeksi pyydetty, ei lasta pidä opettaa vatvomaan asioita käsittelemällä ja selvittämällä asiaa aina uudestaan ja uudestaan, vaan pääsemään siitä nyt yli.
Ja jatkan vielä, kun oli tullut lisätietoa tuosta anteeksipyytämisestä, että totta kai vanhempi voi lapselle sanoittaa sen, että kyllä, häntä on nyt väärin kohdeltu ja toinen tekee väärin myös siinä, kun ei anteeksi pyydä. Että kyllähän anteeksi pitäisi pyytää, mutta koska toinen kokee, ettei ole väärin tehnyt, niin siksi hän ei ei anteeksi pyydä. Opettaa siis lapselle sen, että ei hän voi vaatia anteeksipyyntöä keneltäkään, sen kanssa on vaan nyt elettävä että näin kävi.
Totta kai optimitilanteessa väärin tehnyt tajuaa tekosensa ja pyytää anteeksi, ja sitten on taas sateenkaaria ja yksisarvisia. Tosielämässä pitää oppia pääsemään niistäkin tilanteista yli, joissa mieli on pahoittunut/pahotettu, ja "pahantekijä" vaan mennä rallattelee eteenpäin.
Meillä miehen toinen lapsi on vielä vanhempanakin sellainen, että jää jumiin vanhoihin asioihin. Ollaan käyty samoja vanhoja tapahtumia läpi useita kertoja ja ne ovat olleet tyyliin:kerhossa se heitti kivellä päähänpäiväkodissa se sanoi rumasti ja oli ilkeä. Alkuun kuuntelin ja harmittelin, mutta nykyään ohjaan lapsen ajatuksia myös eteenpäin, etenkin kun kyse on aika pienistä asioista. Sanoitan että menneet ovat menneitä eikä niihin kannata jäädä liikaa jumiin ja muistelemaan vanhoja vääryyksiä, tärkeintä on keskittyä nykyhetkeen ja siihen, mitä nyt tapahtuu ja miltä nyt tuntuu. Joidenkin lasten kanssa on pakko rajata menneissä elämistä, koska ahdistukseen taipuvaisilla lapsilla mieli jää niihin ihan oikeasti jumiin. Ja kun niitä harmituksen aiheita nyt vain tulee kaikkien elämässä vastaan, niistä pitää oppia myös päästämään irti eikä jäädä jumiin menneeseen. Ei se lapsikaan siitä ihan oikeasti hyödy, jos samoja vanhoja asioita vatvotaan ja mietitään vuosikausia. Ihan selvät traumat ovat tietenkin asia erikseen. Ja tämä toimintatapa on vahvistettu ihan psykiatrian ammattilaisilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se vaivaa niin se käsitellään lapsen kanssa läpi! Miten voi olla niin vaikeaa toimia järkevästi lapsen kanssa? Lapsella voi olla muitakin stressin aiheita mutta tuo vaivaa eniten. Kannattaa joskus kysyä mitä lapselle kuuluu.
Olen käsitellyt sitä lapsen kanssa monta kertaa niin, että kuuntelen mitä lapsi siitä puhuu ja kerron ymmärtäväni pahaa mieltä. En osaa sitä paremmin käsitellä lapsen kanssa. Ap
Mutta ei sinun sitä kuulu käsitellä, vaan sen, joka lapsen mielen on pahoittanut. Ei se lasta auta, että sinä pahoittelet toisen puolesta (tai etenkään, jos yrität kuitata asian sillä, ettei toinen tarkoittanut millään pahalla, niin älä nyt enää muistele moista).
Minä olen lapsen äiti, joten minä yritän käsitellä lapsen kanssa hänen mieltä painavia asioita siksi, että olen lapsen äiti. Etenkin, jos muut ei käsittele. Eihän lasta ihan yksinkään voi jättää asioita käsittelemään. Ap
Joo, mutta luulisi nyt hyvän äidin jo tässä vaiheessa tajunneen, että se äidin käsittely ei asiaan auta, vaan se oikea tapa äidinkin käsitellä tämä, olisi pitää huoli siitä, että lasta loukannut ihminen pyytää lapselta anteeksi. Vaikka kuinka äiti olisi lapselle se elämän tärkein ihminen, niin se äidin sellittely ja sylittely ja ymmärtäminen ei ihan kaikkiin asioihin tehoa. Kuten toivottavasti nyt olet huomannut.
Mutta mitä voin tehdä kun se kyseinen ihminen ei suostu asiaa käsittelemään lapsen kanssa. Ap
Miten tämä joku liittyy lapseen ja mitä tämä nyt sitten teki? Tämä joku saanut sinutkin vähättelemään tapahtumaa?
Olet koettanut ohjata lapsen muuhun tekemiseen kun on nähtävissä tämän asian tulevan esille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se vaivaa niin se käsitellään lapsen kanssa läpi! Miten voi olla niin vaikeaa toimia järkevästi lapsen kanssa? Lapsella voi olla muitakin stressin aiheita mutta tuo vaivaa eniten. Kannattaa joskus kysyä mitä lapselle kuuluu.
Olen käsitellyt sitä lapsen kanssa monta kertaa niin, että kuuntelen mitä lapsi siitä puhuu ja kerron ymmärtäväni pahaa mieltä. En osaa sitä paremmin käsitellä lapsen kanssa. Ap
Mutta ei sinun sitä kuulu käsitellä, vaan sen, joka lapsen mielen on pahoittanut. Ei se lasta auta, että sinä pahoittelet toisen puolesta (tai etenkään, jos yrität kuitata asian sillä, ettei toinen tarkoittanut millään pahalla, niin älä nyt enää muistele moista).
Tämä henkilö ei suostu, koska hänen mielestä ei ole tarvetta koska hän ei omasta mielestään toiminut väärin ja kyseessä oli pikkuasia. Ap
Ja sinä et osaa aikuisena ihmisenä toiselle aikuiselle ihmiselle selittää, miksi hänen silti tulee pyytää anteeksi pieneltä lapselta, jota hänen käytöksensä on loukannut? Ja ei sitten sillä ainaoikeassaolijoiden "olen pahoillani, jos tekoni loukkasi sinua" -taktiikalla, vaan ihan oikeasti pahoitella sitä tekoaan, joka toista loukkasi.
Kuule, kaikki eivät ymmärrä vaikka selittäisi, Katso peiliin, siellä on yksi semmoinen.
Ja kuule, "olen pahoillani, jos tekoni luokkasi sinua" -anteeksipyyntö on ihan hyvä. Riippuu ihan siitä, miten se sanotaan.
Minkä tyyppisestä asiasta oli kyse? Toimiko tämä aikuinen sinun mielestä väärin? Yrittäisin vielä kerran puhua hänen kanssaan, että kävisi asian läpi lapsen kanssa ja pahoittelisi tekoaan. Lapselle kyllä seuraavalla kerralla, kun asia nousee mieleen kertoisin, että minustakin toinen toimi väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se vaivaa niin se käsitellään lapsen kanssa läpi! Miten voi olla niin vaikeaa toimia järkevästi lapsen kanssa? Lapsella voi olla muitakin stressin aiheita mutta tuo vaivaa eniten. Kannattaa joskus kysyä mitä lapselle kuuluu.
Olen käsitellyt sitä lapsen kanssa monta kertaa niin, että kuuntelen mitä lapsi siitä puhuu ja kerron ymmärtäväni pahaa mieltä. En osaa sitä paremmin käsitellä lapsen kanssa. Ap
Mutta ei sinun sitä kuulu käsitellä, vaan sen, joka lapsen mielen on pahoittanut. Ei se lasta auta, että sinä pahoittelet toisen puolesta (tai etenkään, jos yrität kuitata asian sillä, ettei toinen tarkoittanut millään pahalla, niin älä nyt enää muistele moista).
Minä olen lapsen äiti, joten minä yritän käsitellä lapsen kanssa hänen mieltä painavia asioita siksi, että olen lapsen äiti. Etenkin, jos muut ei käsittele. Eihän lasta ihan yksinkään voi jättää asioita käsittelemään. Ap
Joo, mutta luulisi nyt hyvän äidin jo tässä vaiheessa tajunneen, että se äidin käsittely ei asiaan auta, vaan se oikea tapa äidinkin käsitellä tämä, olisi pitää huoli siitä, että lasta loukannut ihminen pyytää lapselta anteeksi. Vaikka kuinka äiti olisi lapselle se elämän tärkein ihminen, niin se äidin sellittely ja sylittely ja ymmärtäminen ei ihan kaikkiin asioihin tehoa. Kuten toivottavasti nyt olet huomannut.
Mutta mitä voin tehdä kun se kyseinen ihminen ei suostu asiaa käsittelemään lapsen kanssa. Ap
Miten tämä joku liittyy lapseen ja mitä tämä nyt sitten teki? Tämä joku saanut sinutkin vähättelemään tapahtumaa?
Mistä ihmeestä nyt vetäsit taas tämänkin "saanut vähättelemään tapahtumaa"?
Kummallista tämä suorastaan sairas äitien väheksyntä ja "huonoksi" väittäminen. Aloittaja vaikuttaa monin verroin fiksummalta kuin sinä.
Ehdotan, että aloittaja käy. Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla. Sieltä saa varmasti fiksumpia ja asiallisempia vastauksia, joissa on enemmän konkrettisia ja koeteltuja ehdotuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se vaivaa niin se käsitellään lapsen kanssa läpi! Miten voi olla niin vaikeaa toimia järkevästi lapsen kanssa? Lapsella voi olla muitakin stressin aiheita mutta tuo vaivaa eniten. Kannattaa joskus kysyä mitä lapselle kuuluu.
Olen käsitellyt sitä lapsen kanssa monta kertaa niin, että kuuntelen mitä lapsi siitä puhuu ja kerron ymmärtäväni pahaa mieltä. En osaa sitä paremmin käsitellä lapsen kanssa. Ap
Mutta ei sinun sitä kuulu käsitellä, vaan sen, joka lapsen mielen on pahoittanut. Ei se lasta auta, että sinä pahoittelet toisen puolesta (tai etenkään, jos yrität kuitata asian sillä, ettei toinen tarkoittanut millään pahalla, niin älä nyt enää muistele moista).
Minä olen lapsen äiti, joten minä yritän käsitellä lapsen kanssa hänen mieltä painavia asioita siksi, että olen lapsen äiti. Etenkin, jos muut ei käsittele. Eihän lasta ihan yksinkään voi jättää asioita käsittelemään. Ap
Joo, mutta luulisi nyt hyvän äidin jo tässä vaiheessa tajunneen, että se äidin käsittely ei asiaan auta, vaan se oikea tapa äidinkin käsitellä tämä, olisi pitää huoli siitä, että lasta loukannut ihminen pyytää lapselta anteeksi. Vaikka kuinka äiti olisi lapselle se elämän tärkein ihminen, niin se äidin sellittely ja sylittely ja ymmärtäminen ei ihan kaikkiin asioihin tehoa. Kuten toivottavasti nyt olet huomannut.
Mutta mitä voin tehdä kun se kyseinen ihminen ei suostu asiaa käsittelemään lapsen kanssa. Ap
En voi tietää, minkä ikäinen ihminen lasta on loukannut tai missä suhteessa hän on lapseen. En tiedä sitäkään, kuinka painokkaasti olet asiaa häneltä pyytänyt. Jos asiaan ei liity esim väkivallan uhkaa, tämä loukannut henkilö on laitettava henkisesti selkä seinää vasten ja väännettävä asia hänelle vaikka ratakiskosta. Väärinkäsitykset on kohteliasta selvittää, ja siihen on opittava lapsesta asti. Etenkin, mitä nuoremmasta ihmisestä on kyse. Samat käytöstavat koskevat perheessä kaikkia, vaikka totta on, etteivät kaikki halua käyttäytyä hyvin, jolloin muut kärsivät seuraukset elleivät poistu. Lapselle on todella kova paikka tulla kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, eikä hän osaa käsitellä asiaa kuten aikuinen - senhän olet todennutkin monta kertaa. Jos lasta loukannut ihminen ei pidä asiaa minään eikä suostu yhteistyöhön perherauhan nimissäkään, on kai vain oltava rehellinen lasta kohtaan. Sanottava, että toinen ei ymmärrä tehneensä väärin, eikä ymmärrä mitä selvitettävää olisi. Sitä tulee tapahtumaan vieraidenkin toimesta loppuikä, ja vaikka se on varsinkin lapselle väärin, siihen joutuu tottumaan. Katkeruus lienee jo syntynyt. Omanarvontuntoa voi vahvistaa, ja pyrkiä hyväksymään, ettei mennyt oikein eikä sille voi enää mitään. Voimia <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se vaivaa niin se käsitellään lapsen kanssa läpi! Miten voi olla niin vaikeaa toimia järkevästi lapsen kanssa? Lapsella voi olla muitakin stressin aiheita mutta tuo vaivaa eniten. Kannattaa joskus kysyä mitä lapselle kuuluu.
Olen käsitellyt sitä lapsen kanssa monta kertaa niin, että kuuntelen mitä lapsi siitä puhuu ja kerron ymmärtäväni pahaa mieltä. En osaa sitä paremmin käsitellä lapsen kanssa. Ap
Mutta ei sinun sitä kuulu käsitellä, vaan sen, joka lapsen mielen on pahoittanut. Ei se lasta auta, että sinä pahoittelet toisen puolesta (tai etenkään, jos yrität kuitata asian sillä, ettei toinen tarkoittanut millään pahalla, niin älä nyt enää muistele moista).
Minä olen lapsen äiti, joten minä yritän käsitellä lapsen kanssa hänen mieltä painavia asioita siksi, että olen lapsen äiti. Etenkin, jos muut ei käsittele. Eihän lasta ihan yksinkään voi jättää asioita käsittelemään. Ap
Joo, mutta luulisi nyt hyvän äidin jo tässä vaiheessa tajunneen, että se äidin käsittely ei asiaan auta, vaan se oikea tapa äidinkin käsitellä tämä, olisi pitää huoli siitä, että lasta loukannut ihminen pyytää lapselta anteeksi. Vaikka kuinka äiti olisi lapselle se elämän tärkein ihminen, niin se äidin sellittely ja sylittely ja ymmärtäminen ei ihan kaikkiin asioihin tehoa. Kuten toivottavasti nyt olet huomannut.
Mutta mitä voin tehdä kun se kyseinen ihminen ei suostu asiaa käsittelemään lapsen kanssa. Ap
Miten tämä joku liittyy lapseen ja mitä tämä nyt sitten teki? Tämä joku saanut sinutkin vähättelemään tapahtumaa?
Mistä ihmeestä nyt vetäsit taas tämänkin "saanut vähättelemään tapahtumaa"?
Kummallista tämä suorastaan sairas äitien väheksyntä ja "huonoksi" väittäminen. Aloittaja vaikuttaa monin verroin fiksummalta kuin sinä.
Ehdotan, että aloittaja käy. Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla. Sieltä saa varmasti fiksumpia ja asiallisempia vastauksia, joissa on enemmän konkrettisia ja koeteltuja ehdotuksia.
Hippasen sinä nyt käsitit väärin.🤣 Tämä joku ei suostu käsittelemään asiaa lapsen kanssa. Vaikuttaako sinusta fiksulta ihmiseltä? Esim narsistit on hyviä puhumaan mustan takaisin valkoiseksi.
Minä olen aikuinen ihminen ja saatan pohtia jotain kymmenen vuotta sitten tapahtunutta pahaa asiaa ja ahdistun siitä kovasti. Psykologini kutsui näitä pakkoajatuksiksi. Olen erittäin herkkä ihminen. Ehkä lapsesikin on todella herkkä ja asia on vaikuttanut häneen kovasti. Olet mielestäni hyvin auttanutkin lasta juttelemalla hänen kanssaan. Uskon, että se on helpottanut häntä. En osaa neuvoa muuta kuin että kuuntelet jatkossakin, ehkä aika auttaa.
Nyt vähän riippuu että mitä on tapahtunut. Jos lasta on käytetty seksuaalisesti hyväksi versus että lasta on komennettu kun on tehnyt jotain hölmöä ovat kaksi täysin eri tilannetta. Esimerkin vuoksi.
Selität että kaikki ihmiset paitsi sinä ja äiti ovat pohjimmiltaan pahoja ja kehotat elämään asian kanssa.
Vierailija kirjoitti:
En ole nähnyt yhtään ekaluokkalaista, joka itkisi sitä että silloin kerran neljä vuotiaana tapahtui.
Lapsuudessa koetut asiat ja traumat säilyvät muistissa läpi eliniän.
Juuri nyt moni vanhus itkee ja suree Ukrainan sotaa ja lapsena koetut pommitukset ja pelko tulee mieleen ja vaatii edelleen suremista, jopa tulevat uniin.
Ihanko oikeasti sinä et muista omasta lapsuudesta merkityksellisiä asioita esim. mummolan tuoksua, joululahjoja tai joitakin tapahtumia päivökodissa.
Vierailija kirjoitti:
No jos se vaivaa niin se käsitellään lapsen kanssa läpi! Miten voi olla niin vaikeaa toimia järkevästi lapsen kanssa? Lapsella voi olla muitakin stressin aiheita mutta tuo vaivaa eniten. Kannattaa joskus kysyä mitä lapselle kuuluu.
Outo kommentti.
Joo, mutta luulisi nyt hyvän äidin jo tässä vaiheessa tajunneen, että se äidin käsittely ei asiaan auta, vaan se oikea tapa äidinkin käsitellä tämä, olisi pitää huoli siitä, että lasta loukannut ihminen pyytää lapselta anteeksi. Vaikka kuinka äiti olisi lapselle se elämän tärkein ihminen, niin se äidin sellittely ja sylittely ja ymmärtäminen ei ihan kaikkiin asioihin tehoa. Kuten toivottavasti nyt olet huomannut.