Kun tulee vieraita ja joutuu jännittämään omassa kodissaan

Mitä jännittämistä noissa kummassakaan on? Kerro tarkemmin mikä mättää.

Vierailija kirjoitti:

Mitä jännittämistä noissa kummassakaan on? Kerro tarkemmin mikä mättää.

Vaikka syöminen toisten katsoessa

Totta. Siksi en kutsu ketään tänne enkä avaa ovea.

Sosiaalisten tilanteiden pelko?

Miksi ylipäänsä edes otat vastaan vieraita jos se ottaa niin koville?

Miksi sitten kutsut ketään?

Etkö syö kyläillessä tai muuten julkisilla paikoilla?

Sairasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jännittämistä noissa kummassakaan on? Kerro tarkemmin mikä mättää.

Vaikka syöminen toisten katsoessa

Ne toisetkin siinä ruokapöydässä syövät, tuskin erityisesti katsovat sinua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jännittämistä noissa kummassakaan on? Kerro tarkemmin mikä mättää.

Vaikka syöminen toisten katsoessa

He keskittyvät enemmän omaan syömiseensä kuin sinun syömisen seuraamiseen. Oikeasti.

Mua ainakin ahdistaa mun koko olemassaolo. Jotenkin vaan parempi pysyä huoneessa. En koskaan vastannut musta luotuun mielikuvaan (käynyt kouluja, hoitanut vieraiden kanssa asioita, tosin kehnosti ja pelokkaasti).

Kyllähän sukulaisetkin aluksi koittivat piipahtaa huoneessa, mutta kun en sitten osannut oikein reagoida ja vastata, tilanteen epämukavuuden aisti, niin näin sitten kävi. Kun jäin hiljaa huoneeseeni, siitä tuli tapa. En enää uskaltanut rikkoa tapaa, sillä en halunnut huomiota, kun tulisinkin ulos huoneesta.

Syöminenkin yhtä kahvikuppineuroosia.

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisten tilanteiden pelko?

sitäkin

Olin nuorena jännittäjä ja tavattoman kömpelö. Kompastelin ja tiputin tavaroita, vaikenin tai hölötin.

Nyt se onneksi on iän myötä jäänyt vähemmälle.

Vierailija kirjoitti:

Mua ainakin ahdistaa mun koko olemassaolo. Jotenkin vaan parempi pysyä huoneessa. En koskaan vastannut musta luotuun mielikuvaan (käynyt kouluja, hoitanut vieraiden kanssa asioita, tosin kehnosti ja pelokkaasti).

Kyllähän sukulaisetkin aluksi koittivat piipahtaa huoneessa, mutta kun en sitten osannut oikein reagoida ja vastata, tilanteen epämukavuuden aisti, niin näin sitten kävi. Kun jäin hiljaa huoneeseeni, siitä tuli tapa. En enää uskaltanut rikkoa tapaa, sillä en halunnut huomiota, kun tulisinkin ulos huoneesta.

Syöminenkin yhtä kahvikuppineuroosia.

Vanhemmat oli tavallaan liian kilttejä mulle, ja toisaalta itsekin kai ujoja, ja eivät sitten aiheuttaneet näitä epämukavia kohtaamisia. Heillä meni tavallaan ehkä keskittyminen siihen omaankin selviytymiseen. Vanhemmilla, erit. äidillä on aina ollut kestitsevän kokin rooli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ainakin ahdistaa mun koko olemassaolo. Jotenkin vaan parempi pysyä huoneessa. En koskaan vastannut musta luotuun mielikuvaan (käynyt kouluja, hoitanut vieraiden kanssa asioita, tosin kehnosti ja pelokkaasti).

Kyllähän sukulaisetkin aluksi koittivat piipahtaa huoneessa, mutta kun en sitten osannut oikein reagoida ja vastata, tilanteen epämukavuuden aisti, niin näin sitten kävi. Kun jäin hiljaa huoneeseeni, siitä tuli tapa. En enää uskaltanut rikkoa tapaa, sillä en halunnut huomiota, kun tulisinkin ulos huoneesta.

Syöminenkin yhtä kahvikuppineuroosia.

Vanhemmat oli tavallaan liian kilttejä mulle, ja toisaalta itsekin kai ujoja, ja eivät sitten aiheuttaneet näitä epämukavia kohtaamisia. Heillä meni tavallaan ehkä keskittyminen siihen omaankin selviytymiseen. Vanhemmilla, erit. äidillä on aina ollut kestitsevän kokin rooli.

Joskus kesällä oli tosi kuuma huoneen komerossa, mutta siellä olin kyyryssä koko ajan. 😓

Vierailija kirjoitti:

Sairasta.

😔

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ainakin ahdistaa mun koko olemassaolo. Jotenkin vaan parempi pysyä huoneessa. En koskaan vastannut musta luotuun mielikuvaan (käynyt kouluja, hoitanut vieraiden kanssa asioita, tosin kehnosti ja pelokkaasti).

Kyllähän sukulaisetkin aluksi koittivat piipahtaa huoneessa, mutta kun en sitten osannut oikein reagoida ja vastata, tilanteen epämukavuuden aisti, niin näin sitten kävi. Kun jäin hiljaa huoneeseeni, siitä tuli tapa. En enää uskaltanut rikkoa tapaa, sillä en halunnut huomiota, kun tulisinkin ulos huoneesta.

Syöminenkin yhtä kahvikuppineuroosia.

Vanhemmat oli tavallaan liian kilttejä mulle, ja toisaalta itsekin kai ujoja, ja eivät sitten aiheuttaneet näitä epämukavia kohtaamisia. Heillä meni tavallaan ehkä keskittyminen siihen omaankin selviytymiseen. Vanhemmilla, erit. äidillä on aina ollut kestitsevän kokin rooli.

Joskus kesällä oli tosi kuuma huoneen komerossa, mutta siellä olin kyyryssä koko ajan. 😓

Kerran meillä oli kylässä vanhempien työkaverit ja heidän terrieri, joka sai vapaasti tepastella huoneissa. Terrieri tuli mun huoneeseen hyppäsi sängylle, ja alkoi kevyesti "retuuttamaan" mun hiuksissa olevaa hiuslenkkiä, kun istuin sängyllä. 😀.