Miten motivoida 30v+ ylijäämämiestä käymään matalapalkkaisissa töissä, eli "pyörittämässä yhteiskunnan rattaita"?
Eli sellainen mies joka ei koskaan saanut itselleen parisuhdetta naisen kanssa.
On kovasti masentunut, eikä kykene näkemään syytä miksi hänen pitäisi vain raataa yksin kädestä suuhun -työssä yksinäisenä hamaan loppuun asti.
Tietty työttömänä voisi sitten syrjäytyä vielä enemmän, vaikka saisikin saman rahan käteen tuista.
Miten voisi motivoida tällaista miestä pysymään sorvin ääressä?
Kommentit (152)
Tällaisille miehille voisi laittaa pakollisen seurustelujakson keskiverron miehen kanssa. Sitten nämä "ylijäämä miehet" tuskin olisivat niin innoissaan siitä parisuhteesta. Ja tarkoitan parisuhdetta, en sitä että äiti on korvattu toisella naisella, joka kokkaa ja pyykkää ja hoitaa valtaosan sen miehenkin asioista. Samalla miehet voisivat oppia empaattisemmiksi toisiaan kohtaan.
Mä en saanut muistiota, että motivointia olisi tarjolla tai että sitä tarvittaisiin. Yksin hoitanut 2 lasta, käynyt töissä ja tsempannut lapsia opiskelemaan ja pärjäämään. En ole muille kitissyt, vailken ole apua saanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Urakehitys tuo statusta mikä mahdollistaa naisen saamisen
Mitä urakehitystä saa paskaduunari?
Siivoojasta toimari?
'Paskaduunari' voi vaihtaa uraa tai perustaa vaikka oman yrityksen.
Millä rahalla?
Tipahtaako yrityksen perustamiseen tarvittavat työvälineet jne. taivaasta?
Vaihtaa uraa.
Millä rahalla hän kouluun menee, kun hädin tuskin rahat riittävät nytkään elämiseen?
Kouluun ja ulosottoon? Mukava sitten maksaa ulosottoja vuosikausia, kun on valmistunut.
Iso peukku! Juuri näinhän teidän neropattien neuvojen mukaan pitäisi toimia!
Ottakaa nyt pää pois sieltä perseestä ja katsokaa asioita laajasta perspektiivistä, ettekä vain omasta
näkökulmastanne ja elämäntilanteestanne!
Ongelma on yhteiskunnassa joka suosii rikkaita.
Ei täällä haluta edes muuttaa luokkayhteiskuntaa.
Kenelle varakkaat sitten kehuskelisivat ja pyllistäisivät, jos ei olisi pienituloisia.
Siksi aivan turha höpöttää mene kouluun ja mene rahakkaampaan työpaikkaan.
Voi tsiisus!! Hmm... Haluan lääkäriksi montako aloituspaikkaa niille on vuodessa?
Ai niin, mutta sinne yliopistoon voikin vaan kävellä opiskelemaan, kun kaikillahan on yhtälaiset mahdollisuudet. =D Miksiköhän kaikki eivät ole lääkäreitä, tuomareita.. jne.
Niin ja sitten mennään rahakkaimpiin töihin.. Taidan huomenna mennä toimitusjohtajaksi tai asianajajaksi, ne olisi kivoja töitä, kun sinne voi vaan kävellä!
Herätkää nyt siis s..t.na todellisuuteen, ennen kuin jakelette älyttömiä neuvojanne!
Vierailija kirjoitti:
Urakehitys tuo statusta mikä mahdollistaa naisen saamisen
99% todennäköisyydellä työntekijäasemassa olevalla vuoratyössä olevalla rakennusduunarilla, bussikuskilla tai varastomiehellä ei ole mitään mahdollisuutta urakehitykseen.Tässäkin huomaa ettei alemman tason mies kelpaa naiselle koskaan sinä mitä hän on vaan aina pitäisi olla jotain parempaa.
Tiikeri 66 kirjoitti:
Mitä täällä valitetaan parisuhteen saamisen vaikeudesta, ei todellakaan ole vaikeaa saada naista, tai voi olla jos on itsesäälissä kieriskelevä ressukka jonka itsetunto nollissa. Ei kukaan nainen sellaista katso, ellei ole susiruma läheisriippuvainen wt.
Ei alemmantason mies kelpaa edes tuollaiselle naiselle. Ennemmin tuollainen nainen ottaa vaikka juuri vankilasta päässeen rikollisen tai jonkun moniongelmaisen sekakäyttäjän. Sitten tuo nainen valittaa silmä mustana kuinka unelmien prinssi vei kämpästä kaiken myytäväksi kelpaavan ja lainasi naiselta tämän säästöt eikä maksanu takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Mä en saanut muistiota, että motivointia olisi tarjolla tai että sitä tarvittaisiin. Yksin hoitanut 2 lasta, käynyt töissä ja tsempannut lapsia opiskelemaan ja pärjäämään. En ole muille kitissyt, vailken ole apua saanut.
Yksinäiset miehet ovat maksaneet veroissaan lapsilisät ja muut sossutuet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Urakehitys tuo statusta mikä mahdollistaa naisen saamisen
99% todennäköisyydellä työntekijäasemassa olevalla vuoratyössä olevalla rakennusduunarilla, bussikuskilla tai varastomiehellä ei ole mitään mahdollisuutta urakehitykseen.Tässäkin huomaa ettei alemman tason mies kelpaa naiselle koskaan sinä mitä hän on vaan aina pitäisi olla jotain parempaa.
Nyt vähän kerrataan, mutta: ei noiden ammattien edustajien tarvitse edetä urallaan naisen takia, ellei itse ole työhönsä kyllästynyt. Ei noissa ammateissa ole mitään vikaa, jos on muuten kunnollinen ja normaali mies. Olen jopa kuullut perheenisistä, jotka ovat kuljetusalalla, raksalla tai varastomiehenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Urakehitys tuo statusta mikä mahdollistaa naisen saamisen
Mitä urakehitystä saa paskaduunari?
Siivoojasta toimari?
'Paskaduunari' voi vaihtaa uraa tai perustaa vaikka oman yrityksen.
Samaa mieltä. Yhteiskunta antaa jokaiselle kaikki avaimet ja mahdollisuudet käteen tehdä mitä vain ja nousta vaikka miten korkealle. Se että ei käytä tätä mahdollisuutta on pelkkää omaa tyhmyyttä ja saamattomuutta. Sen sijaan, että valitat miten paskaa se työsi on ja miten et köyhänä saa naisia niin kannattaisiko tehdä asialle jotain? Muutama vuosi kovaa työtä niin olet jo toisessa yhteiskuntaluokassa ja voit tehdä aivan mitä haluat, millä alalla tahansa. Ainoa joka sinua estää olet sinä itse.
Miehet on sitten ihmeellisiä. Ruikuttavat ja masentuvat yksinään, mutta kun nainen on vierellä niin sekään ei ole hyvä kun ne vaan nalkuttaa ja on rasittavia. En käsitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrotko vielä että mikä oli se yhteys parisuhteen saamisen ja palkkatyössä käymisen välillä? Käyvätkö ihmiset siis keskimäärin töissä vain ylläpitääkseen parisuhdettaan?
Kyllä se naisen rakkaus tunnetusti lentää ikkunasta ulos heti kun mieheltä rahavirta loppuu.
Eli vastaus on kyllä, vaikkakaan eivät ehkä tietoisesti.
Miksi kukaan mies haluaisi naisen, jonka rakkaus lentää ikkunasta ulos heti, kun mieheltä rahavirta loppuu?
Vierailija kirjoitti:
Miehet on sitten ihmeellisiä. Ruikuttavat ja masentuvat yksinään, mutta kun nainen on vierellä niin sekään ei ole hyvä kun ne vaan nalkuttaa ja on rasittavia. En käsitä.
Lapsiakin naiset vaatimalla vaativat ja huijaavat ehkäisyssä, miehiä ei lapset eikä niiden hoitaminen kiinnosta yhtään, mutta jos tulee ero, niin silloin miesten pitää saada lasten lähihuoltajuus ihan välttämättä. Miehet ei ole ikinä tyytyväisiä mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Urakehitys tuo statusta mikä mahdollistaa naisen saamisen
Mitä urakehitystä saa paskaduunari?
Siivoojasta toimari?
'Paskaduunari' voi vaihtaa uraa tai perustaa vaikka oman yrityksen.
Millä rahalla?
Tipahtaako yrityksen perustamiseen tarvittavat työvälineet jne. taivaasta?Vaihtaa uraa.
Millä rahalla hän kouluun menee, kun hädin tuskin rahat riittävät nytkään elämiseen?
Kouluun ja ulosottoon? Mukava sitten maksaa ulosottoja vuosikausia, kun on valmistunut.
Iso peukku! Juuri näinhän teidän neropattien neuvojen mukaan pitäisi toimia!
Ottakaa nyt pää pois sieltä perseestä ja katsokaa asioita laajasta perspektiivistä, ettekä vain omasta
näkökulmastanne ja elämäntilanteestanne!Ongelma on yhteiskunnassa joka suosii rikkaita.
Ei täällä haluta edes muuttaa luokkayhteiskuntaa.
Kenelle varakkaat sitten kehuskelisivat ja pyllistäisivät, jos ei olisi pienituloisia.Siksi aivan turha höpöttää mene kouluun ja mene rahakkaampaan työpaikkaan.
Voi tsiisus!! Hmm... Haluan lääkäriksi montako aloituspaikkaa niille on vuodessa?
Ai niin, mutta sinne yliopistoon voikin vaan kävellä opiskelemaan, kun kaikillahan on yhtälaiset mahdollisuudet. =D Miksiköhän kaikki eivät ole lääkäreitä, tuomareita.. jne.
Niin ja sitten mennään rahakkaimpiin töihin.. Taidan huomenna mennä toimitusjohtajaksi tai asianajajaksi, ne olisi kivoja töitä, kun sinne voi vaan kävellä!
Herätkää nyt siis s..t.na todellisuuteen, ennen kuin jakelette älyttömiä neuvojanne!
Pää perseessä on muuten nimenomaan sun ongelmas. Mut vieppä se asenne hautaan. Ei kiinnosta niitä naapurikiviäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei hän voisi opiskella rahakkaampaa ammattia?
Eli ratkaisit juuri matalapalkka-ongelman!??
Kaikki vain menevät paremmin palkattuihin töihin!!
Taidatkin olla varsinainen nero!!!
No fiksumpi kuin sä, kun valitat helposti ratkeavasta ongelmasta. Oot joku apukoululainen?
Get real. Miten ylijäämämies vaikkapa suositun yliopistotutkinnon jälkeen sijoittuu koulutusta vastaaviin työpaikkoihin kun muilla vasta valmistuneen entisen ylijäämämiehen kollegoilla on jo 10-15 vuotta suoraa työkokemusta? Sinun "fiksuus" tässä asiassa ilman elämänkokemusta asiasta on luokkaa että maailman nälänhätä ratkeaa siten että nälkäiset ihmiset hei syökää enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei hän voisi opiskella rahakkaampaa ammattia?
Eli ratkaisit juuri matalapalkka-ongelman!??
Kaikki vain menevät paremmin palkattuihin töihin!!
Taidatkin olla varsinainen nero!!!
No fiksumpi kuin sä, kun valitat helposti ratkeavasta ongelmasta. Oot joku apukoululainen?
Isä löi minua pienenä ja aiheutti minulle pysyvän aivovamman ja kehitysviivästymän.
Miksi pilkkaat minua ja haluat minulle heikompaa elintasoa tapahtumani vuoksi.
Vammaisetkin ovat ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Urakehitys tuo statusta mikä mahdollistaa naisen saamisen
Mitä urakehitystä saa paskaduunari?
Siivoojasta toimari?
'Paskaduunari' voi vaihtaa uraa tai perustaa vaikka oman yrityksen.
Samaa mieltä. Yhteiskunta antaa jokaiselle kaikki avaimet ja mahdollisuudet käteen tehdä mitä vain ja nousta vaikka miten korkealle. Se että ei käytä tätä mahdollisuutta on pelkkää omaa tyhmyyttä ja saamattomuutta. Sen sijaan, että valitat miten paskaa se työsi on ja miten et köyhänä saa naisia niin kannattaisiko tehdä asialle jotain? Muutama vuosi kovaa työtä niin olet jo toisessa yhteiskuntaluokassa ja voit tehdä aivan mitä haluat, millä alalla tahansa. Ainoa joka sinua estää olet sinä itse.
Ei kaikilla ole mahdollisuutta nousta vaikka miten korkealle.
Minä en saanut edes merkonomin papereita niin miten ihmeessä voisin opiskella lääkäriksi?

No jos yks ovi ei aukea niin sitten koitetaan toista.
Kai se pitäis siitä työstä yrittää löytää jonkinlaista iloa. Johonkinhan ne päivät pitää jokatapauksessa käyttää, moni näyttää masentuvan toimettomana, toki moni työttömänä keksii ihan kehittävää ja virkistävääkin tekemistä. Ja saahan siitä sitten ylensä enemmän rahaa mitä työttömänä.
AP, pyydä sitä miestä lukemaan muutama juttu wokesta, niin hän tajuaa, että elämä ilman naista onkin ihan hyvä juttu.
Miehen rakkausko naiseen sitten on pyytetöntä? Miten sel ilmenee? Miehelle on siis ihan samantekevää, saako vastarakkautta tai edes seksiä, onko nainen muiden kanssa, käyttääkö nainen henkistä tai fyysistä väkivaltaa? Miehen rakkaus säilyy kaikesta tästä huolimatta, vai? Ja jos nainen jättää, mies ei ikinä lakkaa rakastamasta?
Pyyteetön rakkaus tarkoittaa sitä, että ei toivo vastavuoroisesti toiselta MITÄÄN. Mutta pääsääntöisesti jokainen rakastunut toivoo vähintään edes vastarakkautta. Se jo tekee rakkaudesta ei-pyyteetöntä.