Miten voi olla, että aikuinen ihminen ei osaa tehdä yhtään mitään ruokaa?
Mulla on ystävä, jolla on kolme lasta, joiden ainoa huoltaja on. Hän kokee, että ruoanlaitto on aivan kamalaa, eikä hän "osaa" tehdä yhtään mitään ruokaa. Kotona syödään vaihdellen voileipää muutamaa einestä tai tilataan kebabia. Lapset on syöneet pelkkää purkkiruokaa kolmevuotiaiksi. Ehkäpä joskus saattaa kuoria niille banaanin tai antaa pussista valmiiksi pestyn porkkanan, mutta siinä se. Siis miten voi olla mahdollista, ettei aikuinen ihminen omista mitään ruoanlaittovälineitä, eikä osaa edes kurkkua pilkkoa? Eihän se voi olla mikään vaihtoehto. Onhan sitä pakko osata tehdä edes joku ruokalaji. Edes vaikka keittää spagetti ja kaataa purkista valmiskastike sekaan. Mutta kun ei. Ei kykene.
Kommentit (315)
Vierailija kirjoitti:
Miten tää keskustelu nyt on tällaista, että vaihtoehdot on tasan joku voileipä ja peruna ja kastike tai jauhelihamakaronimössö ja hui hui hiilihydraatteja? Hieman menee taas mustavalkoiseksi keskustelu. Maailma on täynnä erilaisia ruokia, ja jos ei anna lapselleen kuin voileipää, kyllä pitää tuntea pisto sydämessään.
Miksi? Kaikkien elämä ei pyöri ruuan ympärillä, monille se on vain energiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä samalainen tapaus vaimona, mutta ei hänellä ole aikaa tehdä ruokaa kun pitää kääntää työkseen 12h päivässä että kuukauden tienestit ovat noin 1400e.
Ei ole varaa tehdä ruokaa perheelle, kun on niin riistetty ala jolla työskentelee.
Sinä siis varmaankin teet teillä ruokaa???
Joo. Pääsen töistä kuuden aikaan ja tulen kotiin kaupan kautta seiskalta. Nautimme nyt päivällistä, mutta vaimo on koneella ja tekee töitä yömyöhään asti.
Heräämme aamulla samaan aikaan ja lähden töihin.
Onneksi ei tarvitse viedä lapsia kesäloman aikana kouluun.
Viedä? Suomessa saa koulukyydin yli 5 km matkalle, ei tarvitse viedä.
Vierailija kirjoitti:
Miten tää keskustelu nyt on tällaista, että vaihtoehdot on tasan joku voileipä ja peruna ja kastike tai jauhelihamakaronimössö ja hui hui hiilihydraatteja? Hieman menee taas mustavalkoiseksi keskustelu. Maailma on täynnä erilaisia ruokia, ja jos ei anna lapselleen kuin voileipää, kyllä pitää tuntea pisto sydämessään.
Kerron sinulle salaisuuden joka voi järkyttää mieltäsi: Maailma on täynnä myös erilaisia voileipiä. Niistäkin voi koota monipuolisen ja ravitsevan aterian. Voileivän ei tarvitse olla vain Ruispala päällystettynä Rainbow margariinilla ja Edam-juustolla.
Vierailija kirjoitti:
Onks tässä keskustelussa kukaan kuullut muista lämpimistä ruoista kuin peruna ja soosi ja makaronilaatikko? Ei ihme, ettei huvita syödä tai tehdä lämmintä ruokaa, jos oma käsitys oikeasta ruoasta rajoittuu noihin.
Joo, hiukkasen yksinkertainen ihminen voi tietysti ajatella, ettei kukaan syö muuta kuin makaroonia ja jauhelihaa enkä minä halua, joten jumpitan näihin terveellisiin raikkaisiin voileipiin. Jää levy päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tää keskustelu nyt on tällaista, että vaihtoehdot on tasan joku voileipä ja peruna ja kastike tai jauhelihamakaronimössö ja hui hui hiilihydraatteja? Hieman menee taas mustavalkoiseksi keskustelu. Maailma on täynnä erilaisia ruokia, ja jos ei anna lapselleen kuin voileipää, kyllä pitää tuntea pisto sydämessään.
Miksi? Kaikkien elämä ei pyöri ruuan ympärillä, monille se on vain energiaa.
Kysyt vakavissasi, miksi pitäisi tuntea pisto sydämessään, jos ei tarjoa lapselleen mitään muuta ruokaa kuin voileipää?
Vierailija kirjoitti:
Onks tässä keskustelussa kukaan kuullut muista lämpimistä ruoista kuin peruna ja soosi ja makaronilaatikko? Ei ihme, ettei huvita syödä tai tehdä lämmintä ruokaa, jos oma käsitys oikeasta ruoasta rajoittuu noihin.
Oletko kuullut käsitteestä kärjistäminen? Kun joku väittää kiven kovaa, että voileivät ovat saatanasta tekee väkisinkin mieli kärjistää lämmin ruokakin vain yksipuoliseksi hutuksi, jotta menisi perille, että voileipä voi olla yhtä hyvä ellei jopa ravitsevampikin ateria kuin lämmin ruoka. Valitettavan heikosti näyttää viesti uppoavat lämminruokauskovaisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tää keskustelu nyt on tällaista, että vaihtoehdot on tasan joku voileipä ja peruna ja kastike tai jauhelihamakaronimössö ja hui hui hiilihydraatteja? Hieman menee taas mustavalkoiseksi keskustelu. Maailma on täynnä erilaisia ruokia, ja jos ei anna lapselleen kuin voileipää, kyllä pitää tuntea pisto sydämessään.
Kerron sinulle salaisuuden joka voi järkyttää mieltäsi: Maailma on täynnä myös erilaisia voileipiä. Niistäkin voi koota monipuolisen ja ravitsevan aterian. Voileivän ei tarvitse olla vain Ruispala päällystettynä Rainbow margariinilla ja Edam-juustolla.
Ihan perus av-meno :D Noin 20 viestin jälkeen maailmassa on enää tasan kaksi toisilleen vastakkaista vaihtoehtoa, tässä tapauksessa voileivät ja jauhelihamakaronimössö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onks tässä keskustelussa kukaan kuullut muista lämpimistä ruoista kuin peruna ja soosi ja makaronilaatikko? Ei ihme, ettei huvita syödä tai tehdä lämmintä ruokaa, jos oma käsitys oikeasta ruoasta rajoittuu noihin.
Oletko kuullut käsitteestä kärjistäminen? Kun joku väittää kiven kovaa, että voileivät ovat saatanasta tekee väkisinkin mieli kärjistää lämmin ruokakin vain yksipuoliseksi hutuksi, jotta menisi perille, että voileipä voi olla yhtä hyvä ellei jopa ravitsevampikin ateria kuin lämmin ruoka. Valitettavan heikosti näyttää viesti uppoavat lämminruokauskovaisille.
Melko lapsellista settiä kyllä tämä sinun missiosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onks tässä keskustelussa kukaan kuullut muista lämpimistä ruoista kuin peruna ja soosi ja makaronilaatikko? Ei ihme, ettei huvita syödä tai tehdä lämmintä ruokaa, jos oma käsitys oikeasta ruoasta rajoittuu noihin.
Joo, hiukkasen yksinkertainen ihminen voi tietysti ajatella, ettei kukaan syö muuta kuin makaroonia ja jauhelihaa enkä minä halua, joten jumpitan näihin terveellisiin raikkaisiin voileipiin. Jää levy päälle.
Mitäs rupesit yksinkertaistamaan tällä "voileipä on aina paha asia" linjalla. Yksinkertaiselle ihmiselle yksinkertaisia vastauksia.

Laitatko tähän sen viestin, missä joku sanoi että voileivät ovat saatanasta, kiitos. Sinä kärjistät nyt ihan itse omassa päässäsi ja provosoidut keskenäsi. Rauhoitu.
Onko kellekään muulle tuskallista kattoo Sinkkuillallisen (brittiversio) kokkailuja? Siinä näkee kyllä mitä mielenkiintoisempia tekniikoita ja aivan järkyttäviä tekeleitä laittavat välillä tarjolle, että oikein viihdyttävällä tavalla tuskallista kyllä 😄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onks tässä keskustelussa kukaan kuullut muista lämpimistä ruoista kuin peruna ja soosi ja makaronilaatikko? Ei ihme, ettei huvita syödä tai tehdä lämmintä ruokaa, jos oma käsitys oikeasta ruoasta rajoittuu noihin.
Oletko kuullut käsitteestä kärjistäminen? Kun joku väittää kiven kovaa, että voileivät ovat saatanasta tekee väkisinkin mieli kärjistää lämmin ruokakin vain yksipuoliseksi hutuksi, jotta menisi perille, että voileipä voi olla yhtä hyvä ellei jopa ravitsevampikin ateria kuin lämmin ruoka. Valitettavan heikosti näyttää viesti uppoavat lämminruokauskovaisille.
Melko lapsellista settiä kyllä tämä sinun missiosi.
Onneksi se on kovin kypsää, että öyhöttää sivutolkulla siitä, että joku antaa lapsille voileipiä. Muualla Euroopassa nauravat kippurassa, jos menet sinne vouhkaamaan, miten lapsen pitää saada kaksi lämmintä ateriaa päivässä ja voileivät ovat suora reitti keripukkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onks tässä keskustelussa kukaan kuullut muista lämpimistä ruoista kuin peruna ja soosi ja makaronilaatikko? Ei ihme, ettei huvita syödä tai tehdä lämmintä ruokaa, jos oma käsitys oikeasta ruoasta rajoittuu noihin.
Joo, hiukkasen yksinkertainen ihminen voi tietysti ajatella, ettei kukaan syö muuta kuin makaroonia ja jauhelihaa enkä minä halua, joten jumpitan näihin terveellisiin raikkaisiin voileipiin. Jää levy päälle.
Mitäs rupesit yksinkertaistamaan tällä "voileipä on aina paha asia" linjalla. Yksinkertaiselle ihmiselle yksinkertaisia vastauksia.
En ole puhunut voileivistä sanaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onks tässä keskustelussa kukaan kuullut muista lämpimistä ruoista kuin peruna ja soosi ja makaronilaatikko? Ei ihme, ettei huvita syödä tai tehdä lämmintä ruokaa, jos oma käsitys oikeasta ruoasta rajoittuu noihin.
Oletko kuullut käsitteestä kärjistäminen? Kun joku väittää kiven kovaa, että voileivät ovat saatanasta tekee väkisinkin mieli kärjistää lämmin ruokakin vain yksipuoliseksi hutuksi, jotta menisi perille, että voileipä voi olla yhtä hyvä ellei jopa ravitsevampikin ateria kuin lämmin ruoka. Valitettavan heikosti näyttää viesti uppoavat lämminruokauskovaisille.
Melko lapsellista settiä kyllä tämä sinun missiosi.
Onneksi se on kovin kypsää, että öyhöttää sivutolkulla siitä, että joku antaa lapsille voileipiä. Muualla Euroopassa nauravat kippurassa, jos menet sinne vouhkaamaan, miten lapsen pitää saada kaksi lämmintä ateriaa päivässä ja voileivät ovat suora reitti keripukkiin.
Sinä taidat olla ainoa, joka tässä öyhöttää ja jauhaa voileivistä ja makaroonivellistä. Muut koettavat keskustella siitä onko yksipuolinen ruokavalio lapselle pahasta ja missä raja kulkee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onks tässä keskustelussa kukaan kuullut muista lämpimistä ruoista kuin peruna ja soosi ja makaronilaatikko? Ei ihme, ettei huvita syödä tai tehdä lämmintä ruokaa, jos oma käsitys oikeasta ruoasta rajoittuu noihin.
Oletko kuullut käsitteestä kärjistäminen? Kun joku väittää kiven kovaa, että voileivät ovat saatanasta tekee väkisinkin mieli kärjistää lämmin ruokakin vain yksipuoliseksi hutuksi, jotta menisi perille, että voileipä voi olla yhtä hyvä ellei jopa ravitsevampikin ateria kuin lämmin ruoka. Valitettavan heikosti näyttää viesti uppoavat lämminruokauskovaisille.
Laitatko tähän sen viestin, missä joku sanoi että voileivät ovat saatanasta, kiitos. Sinä kärjistät nyt ihan itse omassa päässäsi ja provosoidut keskenäsi. Rauhoitu.
Tutustu sinäkin käsitteeseen kärjistäminen. Ja tässä se voileivät saatanasta (huom! kärjistäminen) viesti:
Kyllä joskus voi aterian korvata voileivällä, mutta jos lapsi saa jatkuvasti oikean ruoan sijaan välipalatyyppistä ravintoa, kokonaisravitsemus jää heikoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onks tässä keskustelussa kukaan kuullut muista lämpimistä ruoista kuin peruna ja soosi ja makaronilaatikko? Ei ihme, ettei huvita syödä tai tehdä lämmintä ruokaa, jos oma käsitys oikeasta ruoasta rajoittuu noihin.
Oletko kuullut käsitteestä kärjistäminen? Kun joku väittää kiven kovaa, että voileivät ovat saatanasta tekee väkisinkin mieli kärjistää lämmin ruokakin vain yksipuoliseksi hutuksi, jotta menisi perille, että voileipä voi olla yhtä hyvä ellei jopa ravitsevampikin ateria kuin lämmin ruoka. Valitettavan heikosti näyttää viesti uppoavat lämminruokauskovaisille.
Melko lapsellista settiä kyllä tämä sinun missiosi.
Onneksi se on kovin kypsää, että öyhöttää sivutolkulla siitä, että joku antaa lapsille voileipiä. Muualla Euroopassa nauravat kippurassa, jos menet sinne vouhkaamaan, miten lapsen pitää saada kaksi lämmintä ateriaa päivässä ja voileivät ovat suora reitti keripukkiin.
Sinä taidat olla ainoa, joka tässä öyhöttää ja jauhaa voileivistä ja makaroonivellistä. Muut koettavat keskustella siitä onko yksipuolinen ruokavalio lapselle pahasta ja missä raja kulkee.
Ja mitä ilmeisimmin teille yksipuolinen=voileipä.
Kun ei ole kukaan sanonut että voileivät ovat saatanasta. On esitetty ihan järkevä argumentti, että lasten aterioita ei ole pääasiallisesti hyvä korvata voileivillä. Tietenkin nyt voidaan ajatella, että Suomessa varmasti on joku perhe, joka harrastaa mitä moninaisimpien terveellisten ja raikkaiden voikkuleipien tekoa ja lapset saavat sillä tavalla oikein mallikkaan ravitsemuksen. Pitäydytään nyt kuitenkin siinä faktassa, että yleensä voileipä on valmiiksi suolaisen leivän päälle laitettua margariinia ja paljon suolaa ja kovaa rasvaa sisältävää juustoa ja leikkelettä. Kasviksiakin voi olla. Tällainen setti jatkuvasti oikean aterian sijaan ei ole ravitsemuksellisesti ok.
Ostovoima on niin alhainen että on perheissä luovuttu perinteisisistä yhteisistä ruokailuistakin.
Aamupala maksaa liikaa (aikaa, ei ole aikaa tehdä), lounaalla ollaan töissä, päivällisen aikaan ollaan juuri päästä pakollisista ylitöistä joista ei tule ylityökorvauksia.
Illalliseen olisi varaa, mutta kun ei ole syöty päivällistä niin syödään jotain valmista ja einestä.
Kun ei jaksa enää illalla vääntää koko perheelle monen tunnin kestoista kokkipelleilyä.
Korkeintaan työttömillä on aikaa, mutta ei välttämättä varaa valmistaa näitä perinteisiä konservatiivisiin arvoihin perustuvia yhteisruokailuja.
Mun teoria on, että ihmiset, jotka eivät "osaa" laittaa ruokaa ovat huonoja päätöksentekijöitä.
Vaikka olis kuinka yksinkertainen ruoka, tyylin nakin keitto, on jonkun tehtävä se päätös, koska ottaa nakki pois kattilasta.