Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapset on tehty ja naimisiin menty
20.06.2022 |
Olen löytänyt hyvän puolison, meillä on lapset tehty ja naimisissa ollaan. Yhteisiä vuosia pian 10 ja molemmat ollaan tyytyväisiä tähän perhetilanteeseen ja muutenkin suhteeseen. Kuitenkin huomaan, että olen jonkinlaisen kriisin partaalla. Tuntui, että tässäkö tää oli, lapset kasvaa ja itse käyn vain töissä ja odotan seuraavaa lomaa.
Mieleni tekisi vaihtaa alaa ja hankkia oikeasti parempipalkkainen työ. Hoitoalalla en rikastu, vaan palkka menee aina taulukon mukaan. Onko järkeä lähteä opiskelemaan esim. talouspuolta?
Tuntuu myös haikealta, että enään ei tule uutta lasta, vaikka näin on oikeasti hyvä ja nyt olisi aikaa kehittää myös itseään. Silti jotenkin tuntuu, että tässäkö tää oli. Lemmikkiä en halua, joten älkää ehdottako koiranpennun hankkimista
Kommentit (140)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen elämä on alusta loppuun asti elämän sisällön etsimistä. Miten asiat voisivat olla vielä täydempää ja onnellisempaa kuin mitä se on nyt.
Sinuna lähtisin miettimään, mikä estää sinua estämästä täyttä elämää juuri nyt. Huomenna kaikki saatetaan ottaa sinulta pois.Näinhän se kyllä on. Olen vielä reilun puoli vuotta hoitovapaalla. Silti huomaan kiirehtiväni ajatuksissani mitä teen sitten, vaikka nyt pitäisi vain nauttia tästä.
Olet vielä puoli vuotta hoitovapaalla? Montako lasta ja minkä ikäisiä? Eikös ne todelliset ruuhkavuodet ole vielä edessä? Voi olla että et kovasti kaipaa täydennystä elämään kun palaat töihin...
No aika useinhan juuri hoitovapaalla ihmiset pysähtyvät miettimään ja saattavat haluta jotakin muuta
Jep tämä on täysin totta. Tosi monet on hoitovapaalla tehneet tämmöisiä ratkaisuja, muuttoja, työpaikan vaihtoja, opiskelemaan lähtemistä. Se tauko työelämästä antaa uutta näkökulmaa elämään, tajuaa että muutakin voisi olla. Tuo ap:n kriiseily kuulostaa aika tavalliselta ja tutultakin. Itse hakeuduin kuopuksen hoitovapaan jälkeen ihan toisen tyyppisiin hommiin kuin ennen sitä, ja olen todellakin tyytyväinen. Edelleenkään en ole varma mitä haluaisin todellisuudessa tehdä, mutta jotenkin luotan siihen että kun pitää silmät auki ja mielen avoimena, niitä mahdollisuuksia tulee kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen myös palaamassa hoitovapaalta töihin eikä tulisi mieleenkään hankkia lisähaasteita elämään. Olen onnellinen siitä mitä on ja keskityn täysin siihen, että näin olisi myös jatkossa. Onko AP:lla ollut liian helppo elämä? Kun on kokenut esim. työttömyyttä, sairautta, väsymystä, kuormitusta niin elämän tavoite pyörii siinä, että saa pidettyä helppoa elämää yllä. Nautin lapsista ja jokaisesta päivästä. Teen sopivasti töitä ja pyrin minimoimaan stressiä. Riittävästi unta, liikuntaa ja hyvinvointia sekä aktiivista arjen pyöritystä. Ehkä kannattaisi miettiä omaa asennetta, että miksi se ei riitä.
No ei tämä elämä liian helppoa ole ollut. Sinulle sopii tuollainen. Itse etsin ehkä vähän itseäni ja mietin mitä oikeasti haluan tehdä mm. Työkseni. Ammatinvalinta jutuissa olen aiemmin vähän sen perusteella miten vanhempani halusivat. En siinä iässä osannut ajatella tulevaisuutta niin pitkälle, eikä siihen kannustettu.
Itseäni pelottaa se , että teen työtä josta en nauti ja taas uuvun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen myös palaamassa hoitovapaalta töihin eikä tulisi mieleenkään hankkia lisähaasteita elämään. Olen onnellinen siitä mitä on ja keskityn täysin siihen, että näin olisi myös jatkossa. Onko AP:lla ollut liian helppo elämä? Kun on kokenut esim. työttömyyttä, sairautta, väsymystä, kuormitusta niin elämän tavoite pyörii siinä, että saa pidettyä helppoa elämää yllä. Nautin lapsista ja jokaisesta päivästä. Teen sopivasti töitä ja pyrin minimoimaan stressiä. Riittävästi unta, liikuntaa ja hyvinvointia sekä aktiivista arjen pyöritystä. Ehkä kannattaisi miettiä omaa asennetta, että miksi se ei riitä.
No ei tämä elämä liian helppoa ole ollut. Sinulle sopii tuollainen. Itse etsin ehkä vähän itseäni ja mietin mitä oikeasti haluan tehdä mm. Työkseni. Ammatinvalinta jutuissa olen aiemmin vähän sen perusteella miten vanhempani halusivat. En siinä iässä osannut ajatella tulevaisuutta niin pitkälle, eikä siihen kannustettu.
Itseäni pelottaa se , että teen työtä josta en nauti ja taas uuvun.
Ikävä fakta on, että hyvin harva oikeasti NAUTTII työstään. Yleensä jos nautitaan, sillä ei tienaa elantoaan..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen elämä on alusta loppuun asti elämän sisällön etsimistä. Miten asiat voisivat olla vielä täydempää ja onnellisempaa kuin mitä se on nyt.
Sinuna lähtisin miettimään, mikä estää sinua estämästä täyttä elämää juuri nyt. Huomenna kaikki saatetaan ottaa sinulta pois.Näinhän se kyllä on. Olen vielä reilun puoli vuotta hoitovapaalla. Silti huomaan kiirehtiväni ajatuksissani mitä teen sitten, vaikka nyt pitäisi vain nauttia tästä.
Olet vielä puoli vuotta hoitovapaalla? Montako lasta ja minkä ikäisiä? Eikös ne todelliset ruuhkavuodet ole vielä edessä? Voi olla että et kovasti kaipaa täydennystä elämään kun palaat töihin...
No aika useinhan juuri hoitovapaalla ihmiset pysähtyvät miettimään ja saattavat haluta jotakin muuta
Jep tämä on täysin totta. Tosi monet on hoitovapaalla tehneet tämmöisiä ratkaisuja, muuttoja, työpaikan vaihtoja, opiskelemaan lähtemistä. Se tauko työelämästä antaa uutta näkökulmaa elämään, tajuaa että muutakin voisi olla. Tuo ap:n kriiseily kuulostaa aika tavalliselta ja tutultakin. Itse hakeuduin kuopuksen hoitovapaan jälkeen ihan toisen tyyppisiin hommiin kuin ennen sitä, ja olen todellakin tyytyväinen. Edelleenkään en ole varma mitä haluaisin todellisuudessa tehdä, mutta jotenkin luotan siihen että kun pitää silmät auki ja mielen avoimena, niitä mahdollisuuksia tulee kyllä.
Juu näin juuri. Sitä aina vähän etsii itseään. Kuten tuossa kirjoitinkin niin olen ihan tyytyväinen, mutta jotkut asiat mietityttää. Viimeisen 5 vuoden aikana mm. Ihmissuhteet on mennyt aika lailla uusiksi. Väsyin tiettyihin ihmisiin ja huomasin, että jotkut ystävyydet ei enään antanut mitään vaan enemmänkin kulutti. Päätös otti aika koville, mutta nyt elämä on tuntunut paremmalta, kun on yksi stressin aihe vähemmän. Vaalin hyviä muistoja näistä ihmissuhteista, mutta en haikaile, koska sitä hyvää ei enään ollut. Tämä on mm. Opettanut sen, ettei mikään oikeasti ole ikuista. Edes ystävyys ei ole itsestäänselvyys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen myös palaamassa hoitovapaalta töihin eikä tulisi mieleenkään hankkia lisähaasteita elämään. Olen onnellinen siitä mitä on ja keskityn täysin siihen, että näin olisi myös jatkossa. Onko AP:lla ollut liian helppo elämä? Kun on kokenut esim. työttömyyttä, sairautta, väsymystä, kuormitusta niin elämän tavoite pyörii siinä, että saa pidettyä helppoa elämää yllä. Nautin lapsista ja jokaisesta päivästä. Teen sopivasti töitä ja pyrin minimoimaan stressiä. Riittävästi unta, liikuntaa ja hyvinvointia sekä aktiivista arjen pyöritystä. Ehkä kannattaisi miettiä omaa asennetta, että miksi se ei riitä.
No ei tämä elämä liian helppoa ole ollut. Sinulle sopii tuollainen. Itse etsin ehkä vähän itseäni ja mietin mitä oikeasti haluan tehdä mm. Työkseni. Ammatinvalinta jutuissa olen aiemmin vähän sen perusteella miten vanhempani halusivat. En siinä iässä osannut ajatella tulevaisuutta niin pitkälle, eikä siihen kannustettu.
Itseäni pelottaa se , että teen työtä josta en nauti ja taas uuvun.
Ikävä fakta on, että hyvin harva oikeasti NAUTTII työstään. Yleensä jos nautitaan, sillä ei tienaa elantoaan..
No itse tunnen monia jotka ainakin sanovat NAUTTIVANSA työstään. Tiedä sitten puhuvatko totta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitä kyllä toisinaan miettii, että miten ikänsä puolesta aikuiset ihmiset voivat olla niin lapsellisia. Jos ihmisellä on vähänkään elämänkokemusta tai kykyä kuunnella muiden kokemuksia, niin se on aivan selvää, että alkuhuuma tasaantuu, vauvat kasvavat isoiksi, asia joka tuntui uudelta, ei tunnu uudelta kun aikaa kuluu. Siis hyvän tähden sentään!
Kun ihminen suunnittelee ja pohtii elämäänsä, niin kannattaa miettiä eteenpäin niitä asioita, eikä käpertyä siihen, miltä juuri sillä hetkellä tuntuu joka naimisiinmeno tai lapsen syntymä.
Sillä tavoin saa elämästä juuri tarpeeksi irti ihan koko elämänkaaren ja osaa myös arvostaa ja kunnioittaa sitä ainutlaatuista mahdollisuutta elää.
Minua ainakin turhauttaa tulevat vuodet, et ole mitään vanhana naisena, länsimaisessa kulttuurissa. Oman ikäset poliitikotkin arvostaa vaan 16v naiskauneutta. Ja julkisuuteen paljastuu vain jäävuoren huippu.
N37
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä kyllä toisinaan miettii, että miten ikänsä puolesta aikuiset ihmiset voivat olla niin lapsellisia. Jos ihmisellä on vähänkään elämänkokemusta tai kykyä kuunnella muiden kokemuksia, niin se on aivan selvää, että alkuhuuma tasaantuu, vauvat kasvavat isoiksi, asia joka tuntui uudelta, ei tunnu uudelta kun aikaa kuluu. Siis hyvän tähden sentään!
Kun ihminen suunnittelee ja pohtii elämäänsä, niin kannattaa miettiä eteenpäin niitä asioita, eikä käpertyä siihen, miltä juuri sillä hetkellä tuntuu joka naimisiinmeno tai lapsen syntymä.
Sillä tavoin saa elämästä juuri tarpeeksi irti ihan koko elämänkaaren ja osaa myös arvostaa ja kunnioittaa sitä ainutlaatuista mahdollisuutta elää.
Minua ainakin turhauttaa tulevat vuodet, et ole mitään vanhana naisena, länsimaisessa kulttuurissa. Oman ikäset poliitikotkin arvostaa vaan 16v naiskauneutta. Ja julkisuuteen paljastuu vain jäävuoren huippu.
N37
Jotenkin samat ajatukset. Alkaa olla siinä iässä, että tuntuu kuin en olisi mitään. Koita tässä kriisin keskellä sitten nauttia tästä ja elää täysillä kun tuntuu, että elämä on jo eletty
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä kyllä toisinaan miettii, että miten ikänsä puolesta aikuiset ihmiset voivat olla niin lapsellisia. Jos ihmisellä on vähänkään elämänkokemusta tai kykyä kuunnella muiden kokemuksia, niin se on aivan selvää, että alkuhuuma tasaantuu, vauvat kasvavat isoiksi, asia joka tuntui uudelta, ei tunnu uudelta kun aikaa kuluu. Siis hyvän tähden sentään!
Kun ihminen suunnittelee ja pohtii elämäänsä, niin kannattaa miettiä eteenpäin niitä asioita, eikä käpertyä siihen, miltä juuri sillä hetkellä tuntuu joka naimisiinmeno tai lapsen syntymä.
Sillä tavoin saa elämästä juuri tarpeeksi irti ihan koko elämänkaaren ja osaa myös arvostaa ja kunnioittaa sitä ainutlaatuista mahdollisuutta elää.
Minua ainakin turhauttaa tulevat vuodet, et ole mitään vanhana naisena, länsimaisessa kulttuurissa. Oman ikäset poliitikotkin arvostaa vaan 16v naiskauneutta. Ja julkisuuteen paljastuu vain jäävuoren huippu.
N37
Jotenkin samat ajatukset. Alkaa olla siinä iässä, että tuntuu kuin en olisi mitään. Koita tässä kriisin keskellä sitten nauttia tästä ja elää täysillä kun tuntuu, että elämä on jo eletty
Oottekohan te kaksi viettäneet liikaa aikaa vauviksella? Aikuiset akat ja elämän mielekkyys on miesten suosiosta kiinni? Jokainen täällä elää kuitenkin omaa elämäänsä ja luultavasti vain tämän kerran, joten voisiko sitä omaa elämäänsä arvostaa yhtään enempää? Itse alle 30 v naisena en ymmärrä tuota miesriippuvuutta, ettei uskalleta haaveilla siitä mistä kukin haluaisi haaveilla, jotta säilyy mahikset mahdollisesti sinkkuna nelikymppisenä kelvata jollekin tuntemattomalle hepulle, ettei laske arvo markkinoilla... Rakastuminen on kuitenkin sillälailla aika universaali ilmiö ja sitä kokee miehet ja naiset toisiaan kohtaan ilman mitään teidän tasoteorioita. Ja on sehän on parasta joka tapauksessa, joten mitä väliä sillä on kuka saa eniten tykkääjiä tinderissä ja kenellä on eniten ahdistelijoita? Oikeasti on katse aivan väärissä mittareissa teillä.
Etsikkoaika? Jumala kutsuu ihmistä yhteyteensä, ainakin kahdesti tai kolmesti elämässä, voimakkaan etsikkoajan muodossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä kyllä toisinaan miettii, että miten ikänsä puolesta aikuiset ihmiset voivat olla niin lapsellisia. Jos ihmisellä on vähänkään elämänkokemusta tai kykyä kuunnella muiden kokemuksia, niin se on aivan selvää, että alkuhuuma tasaantuu, vauvat kasvavat isoiksi, asia joka tuntui uudelta, ei tunnu uudelta kun aikaa kuluu. Siis hyvän tähden sentään!
Kun ihminen suunnittelee ja pohtii elämäänsä, niin kannattaa miettiä eteenpäin niitä asioita, eikä käpertyä siihen, miltä juuri sillä hetkellä tuntuu joka naimisiinmeno tai lapsen syntymä.
Sillä tavoin saa elämästä juuri tarpeeksi irti ihan koko elämänkaaren ja osaa myös arvostaa ja kunnioittaa sitä ainutlaatuista mahdollisuutta elää.
Minua ainakin turhauttaa tulevat vuodet, et ole mitään vanhana naisena, länsimaisessa kulttuurissa. Oman ikäset poliitikotkin arvostaa vaan 16v naiskauneutta. Ja julkisuuteen paljastuu vain jäävuoren huippu.
N37
Jotenkin samat ajatukset. Alkaa olla siinä iässä, että tuntuu kuin en olisi mitään. Koita tässä kriisin keskellä sitten nauttia tästä ja elää täysillä kun tuntuu, että elämä on jo eletty
Oottekohan te kaksi viettäneet liikaa aikaa vauviksella? Aikuiset akat ja elämän mielekkyys on miesten suosiosta kiinni? Jokainen täällä elää kuitenkin omaa elämäänsä ja luultavasti vain tämän kerran, joten voisiko sitä omaa elämäänsä arvostaa yhtään enempää? Itse alle 30 v naisena en ymmärrä tuota miesriippuvuutta, ettei uskalleta haaveilla siitä mistä kukin haluaisi haaveilla, jotta säilyy mahikset mahdollisesti sinkkuna nelikymppisenä kelvata jollekin tuntemattomalle hepulle, ettei laske arvo markkinoilla... Rakastuminen on kuitenkin sillälailla aika universaali ilmiö ja sitä kokee miehet ja naiset toisiaan kohtaan ilman mitään teidän tasoteorioita. Ja on sehän on parasta joka tapauksessa, joten mitä väliä sillä on kuka saa eniten tykkääjiä tinderissä ja kenellä on eniten ahdistelijoita? Oikeasti on katse aivan väärissä mittareissa teillä.
No mun elämä ei ole kyllä kiinni miesten suosiosta
Terapiaa koska on tylsää, eikä ole aiemmin itse viitsinyt tutustua itseensä tai keksinyt mielenkiinnonkohteita tai intohimoisia harrastuksia?? Säästetään terapeutit niitä oikeasti tarvitseville!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Terapiaa koska on tylsää, eikä ole aiemmin itse viitsinyt tutustua itseensä tai keksinyt mielenkiinnonkohteita tai intohimoisia harrastuksia?? Säästetään terapeutit niitä oikeasti tarvitseville!
Noh, kolme vuotta sitten sain tämän lähetteen jolla voisin terapeutin itselleni hankkia vaan arvaa onko löytynyt. Eipä niitä kuule riitä
Minusta ap:lla on hyvä syke. Olet ymmärtänyt olevasi oman elämäsi ohjaimissa ja havahtunut siihen, että itse on kuokkaan tartuttava.
Pitää silti muistaa, että mikään kestävä harvoin tulee nopeasti. Oman elämän muotoilu voi viedä aikaa ja nauttimaan pääsee vasta kovan työn jälkeen. Uusiin asioihin tarttuminen saattaa silti virkistää hetikin, mutta rahavirtoja voi odottaa vasta myöhemmin. Päinvastoin, opintovapaa heikentää niitä väliaikaisesti.
Alan vaihtaminen voi myös tarkoittaa sitä, että olet siellä 20-vuotiaiden kanssa samalla viivalla aloittelijan asemassa, toki siitä voi olla mahdollista nopeasti edetä hyvällä asenteella. Taattua ei ole mikään, elämässä kuuluukin kokeilla ja erehtyä, mutta onhan se totta että mieluiten pettyy omiin valintoihinsa kuin jonkun muun sanelemiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo on se elämänvaihe, kun joutuu oikeasti kohtaamaan itsensä. On vaikea keksiä enää "oheisprojekteja" joilla voisi täyttää tyhjää tilaa ja yhteiskunnan odotuksia. Monelle se on kriisin paikka ja sitä sitten käsitellään eri tavoin. Jotkut eroavat jonkin tekosyyn varjolla. Toiset alkavat hulluna kuntoilla. Kolmannet löytävät spirituaalisuuden. Joka tapauksessa se miten käsittelet tämän elämäntilanteen, kertoo paljon itsestäsi ja henkisestä kypsyydestäsi.
Hyvin sanottu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on se elämänvaihe, kun joutuu oikeasti kohtaamaan itsensä. On vaikea keksiä enää "oheisprojekteja" joilla voisi täyttää tyhjää tilaa ja yhteiskunnan odotuksia. Monelle se on kriisin paikka ja sitä sitten käsitellään eri tavoin. Jotkut eroavat jonkin tekosyyn varjolla. Toiset alkavat hulluna kuntoilla. Kolmannet löytävät spirituaalisuuden. Joka tapauksessa se miten käsittelet tämän elämäntilanteen, kertoo paljon itsestäsi ja henkisestä kypsyydestäsi.
On kyllä aika pelottavakin elämänvaihe jotenkin. Ja ehkä vielä näin itse , kun omat vanhempani erosivat ollessani pieni, pelkään, että tämä kaikki hyvä hajoaa. Lapsuuteni ei ollut mukava, enkä toivo samaa omille lapsilleni. Taitaa olla hyvä niin, että elää nyt tässä hetkessä, eikä turhaa hätäile kaiken kanssa
Jos oma lapsuutesi oli turvaton, olet todennäköisesti tottunut jatkuvaan draamaan ja epävarmuuteen. Nyt kun kaikki on elämässäsi hyvin ja tasaista, voi se tuntua vieraalta ja tylsältä. Vaikka se oikeasti olisi sinulle hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap:lla on hyvä syke. Olet ymmärtänyt olevasi oman elämäsi ohjaimissa ja havahtunut siihen, että itse on kuokkaan tartuttava.
Pitää silti muistaa, että mikään kestävä harvoin tulee nopeasti. Oman elämän muotoilu voi viedä aikaa ja nauttimaan pääsee vasta kovan työn jälkeen. Uusiin asioihin tarttuminen saattaa silti virkistää hetikin, mutta rahavirtoja voi odottaa vasta myöhemmin. Päinvastoin, opintovapaa heikentää niitä väliaikaisesti.
Alan vaihtaminen voi myös tarkoittaa sitä, että olet siellä 20-vuotiaiden kanssa samalla viivalla aloittelijan asemassa, toki siitä voi olla mahdollista nopeasti edetä hyvällä asenteella. Taattua ei ole mikään, elämässä kuuluukin kokeilla ja erehtyä, mutta onhan se totta että mieluiten pettyy omiin valintoihinsa kuin jonkun muun sanelemiin.
Juu hyviä pointteja tässä. Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on se elämänvaihe, kun joutuu oikeasti kohtaamaan itsensä. On vaikea keksiä enää "oheisprojekteja" joilla voisi täyttää tyhjää tilaa ja yhteiskunnan odotuksia. Monelle se on kriisin paikka ja sitä sitten käsitellään eri tavoin. Jotkut eroavat jonkin tekosyyn varjolla. Toiset alkavat hulluna kuntoilla. Kolmannet löytävät spirituaalisuuden. Joka tapauksessa se miten käsittelet tämän elämäntilanteen, kertoo paljon itsestäsi ja henkisestä kypsyydestäsi.
On kyllä aika pelottavakin elämänvaihe jotenkin. Ja ehkä vielä näin itse , kun omat vanhempani erosivat ollessani pieni, pelkään, että tämä kaikki hyvä hajoaa. Lapsuuteni ei ollut mukava, enkä toivo samaa omille lapsilleni. Taitaa olla hyvä niin, että elää nyt tässä hetkessä, eikä turhaa hätäile kaiken kanssa
Jos oma lapsuutesi oli turvaton, olet todennäköisesti tottunut jatkuvaan draamaan ja epävarmuuteen. Nyt kun kaikki on elämässäsi hyvin ja tasaista, voi se tuntua vieraalta ja tylsältä. Vaikka se oikeasti olisi sinulle hyväksi.
Saattaa olla näinkin. Nyt koitan keskittyä hyvien asioiden nauttimiseen. Tämä aika ei tule takaisin ja tästä nyt ei paljoa paremmaksi tilanteeseen nähden voisi mennä kun ottaa huomioon realiteetit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä kyllä toisinaan miettii, että miten ikänsä puolesta aikuiset ihmiset voivat olla niin lapsellisia. Jos ihmisellä on vähänkään elämänkokemusta tai kykyä kuunnella muiden kokemuksia, niin se on aivan selvää, että alkuhuuma tasaantuu, vauvat kasvavat isoiksi, asia joka tuntui uudelta, ei tunnu uudelta kun aikaa kuluu. Siis hyvän tähden sentään!
Kun ihminen suunnittelee ja pohtii elämäänsä, niin kannattaa miettiä eteenpäin niitä asioita, eikä käpertyä siihen, miltä juuri sillä hetkellä tuntuu joka naimisiinmeno tai lapsen syntymä.
Sillä tavoin saa elämästä juuri tarpeeksi irti ihan koko elämänkaaren ja osaa myös arvostaa ja kunnioittaa sitä ainutlaatuista mahdollisuutta elää.
Minua ainakin turhauttaa tulevat vuodet, et ole mitään vanhana naisena, länsimaisessa kulttuurissa. Oman ikäset poliitikotkin arvostaa vaan 16v naiskauneutta. Ja julkisuuteen paljastuu vain jäävuoren huippu.
N37
Jotenkin samat ajatukset. Alkaa olla siinä iässä, että tuntuu kuin en olisi mitään. Koita tässä kriisin keskellä sitten nauttia tästä ja elää täysillä kun tuntuu, että elämä on jo eletty
Oottekohan te kaksi viettäneet liikaa aikaa vauviksella? Aikuiset akat ja elämän mielekkyys on miesten suosiosta kiinni? Jokainen täällä elää kuitenkin omaa elämäänsä ja luultavasti vain tämän kerran, joten voisiko sitä omaa elämäänsä arvostaa yhtään enempää? Itse alle 30 v naisena en ymmärrä tuota miesriippuvuutta, ettei uskalleta haaveilla siitä mistä kukin haluaisi haaveilla, jotta säilyy mahikset mahdollisesti sinkkuna nelikymppisenä kelvata jollekin tuntemattomalle hepulle, ettei laske arvo markkinoilla... Rakastuminen on kuitenkin sillälailla aika universaali ilmiö ja sitä kokee miehet ja naiset toisiaan kohtaan ilman mitään teidän tasoteorioita. Ja on sehän on parasta joka tapauksessa, joten mitä väliä sillä on kuka saa eniten tykkääjiä tinderissä ja kenellä on eniten ahdistelijoita? Oikeasti on katse aivan väärissä mittareissa teillä.
Eri ihmisillä on eri arvot. Minä nautin miesten ihailusta ja saan siitä voimaa ja hyvää mieltä.
Kyllä se nyt ottaa päähän, että paras osa elämästäni on ohi, ja muutun näkymättömäksi.
N37
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä kyllä toisinaan miettii, että miten ikänsä puolesta aikuiset ihmiset voivat olla niin lapsellisia. Jos ihmisellä on vähänkään elämänkokemusta tai kykyä kuunnella muiden kokemuksia, niin se on aivan selvää, että alkuhuuma tasaantuu, vauvat kasvavat isoiksi, asia joka tuntui uudelta, ei tunnu uudelta kun aikaa kuluu. Siis hyvän tähden sentään!
Kun ihminen suunnittelee ja pohtii elämäänsä, niin kannattaa miettiä eteenpäin niitä asioita, eikä käpertyä siihen, miltä juuri sillä hetkellä tuntuu joka naimisiinmeno tai lapsen syntymä.
Sillä tavoin saa elämästä juuri tarpeeksi irti ihan koko elämänkaaren ja osaa myös arvostaa ja kunnioittaa sitä ainutlaatuista mahdollisuutta elää.
Minua ainakin turhauttaa tulevat vuodet, et ole mitään vanhana naisena, länsimaisessa kulttuurissa. Oman ikäset poliitikotkin arvostaa vaan 16v naiskauneutta. Ja julkisuuteen paljastuu vain jäävuoren huippu.
N37
Tunnen 37v naisia joiden kauneutta arvostetaan.
Nykyajassa on se hyvä puoli että valtaosa kilpasiskoista keskittyy lähinnä ruuan ja herkkujen ahtamiseen. Sporttinen ja hoikka ikäisesi nainen erottuu. Jos vielä peppu on vatsaa pyöreämpi, niin keräät jo katseita.
Alue: Aihe vapaa
Minä olen myös palaamassa hoitovapaalta töihin eikä tulisi mieleenkään hankkia lisähaasteita elämään. Olen onnellinen siitä mitä on ja keskityn täysin siihen, että näin olisi myös jatkossa. Onko AP:lla ollut liian helppo elämä? Kun on kokenut esim. työttömyyttä, sairautta, väsymystä, kuormitusta niin elämän tavoite pyörii siinä, että saa pidettyä helppoa elämää yllä. Nautin lapsista ja jokaisesta päivästä. Teen sopivasti töitä ja pyrin minimoimaan stressiä. Riittävästi unta, liikuntaa ja hyvinvointia sekä aktiivista arjen pyöritystä. Ehkä kannattaisi miettiä omaa asennetta, että miksi se ei riitä.