Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mistä voisin löytää kumppanin läheisyyteen?
18.06.2022 |
Kukaan ei tule kadulla kävellessäni tai ruikakaupassa käydessäni tekemään aloitteita. En tajua, missä ihmiset tutustuvat toisiinsa tai millainen minun tulisi olla, jotta löytäisin rakastetun itselleni. Kukaan ei kerro aivan rehellisesti. Haluaisin viimeinkin löytää puolison. Ideoita?
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kerropa, miksi aikoinaan kävit terapiassa (jossa rakastuit siihen terapeuttitätiin, josta niin maanisesti täällä kirjoitit)?
JOTAIN häikkää oli jossain, eikös niin?
En ole tuollaisesta kirjoittanut lainkaan. Jotkut muut kirjoittajat sen sijaan tuollaista tunkevat tähän jatkuvasti mukaan.
Ap
Muutaman vuoden palstalla viihtynyt tunnistaa sinut kolmesta viestistä. Älä viitsi.
On uuden psykoterapiajakson aika, kenties eri terapeutin kanssa.
Eri
Kai täällä saa kuka tahansa viitsiä mitä tahtoo, kunnes keskustelu poistetaan. Joojoo, helposti tunnistaa, entä sitten? Möttipäisiä minäkin täällä enimmäkseen kirjoittelen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan täydellisesti ohiksena: keneltä pyysit viisi vuotta sitten halia, muttet saanut?
Minkätyyppisen ihmisen kanssa sinulla oli se viimeisin intiimisuhteesi yhdeksän vuotta sitten?
En kerro. Yksityisasiani.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kerropa, miksi aikoinaan kävit terapiassa (jossa rakastuit siihen terapeuttitätiin, josta niin maanisesti täällä kirjoitit)?
JOTAIN häikkää oli jossain, eikös niin?
En ole tuollaisesta kirjoittanut lainkaan. Jotkut muut kirjoittajat sen sijaan tuollaista tunkevat tähän jatkuvasti mukaan.
Ap
Muutaman vuoden palstalla viihtynyt tunnistaa sinut kolmesta viestistä. Älä viitsi.
On uuden psykoterapiajakson aika, kenties eri terapeutin kanssa.
Eri
Menkää nyt vaihteeksi kuittailemaan jollekin tas ot eoria miehelle tai aloittakaa jotain mielekästä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan sulle Mensan jäsen tuttu sellainen käsite kuin sairaudentunnottomuus?
Kyllä. Mutta miten se liittyy minuun mielestäsi?
Ap
Eiköhän mensalaisen pitäisi pystyä päättelemään yhteys... :)
Oletat siis, että olen sairaudentunnoton? Mitä siis teen? Menenkö lääkärille kertomaan asiasta ja kerron, että: "tuntuu pahalta, kun kaipaisin kumppania ja kavereita elämääni ja sitten kirjoitan anonyymipalstalle. On tuskallista olla yksinäinen ja tuntuu siksi pahalta. Siellä palstalla mua epäiltiin henkisesti vajaaksi ja lupasin siis soittaa lääkäriajan. Eli pääsenkö johonkin hoitoon/lääkitykselle?" Noinko minun pitäisi toimia?
Ap
Sitä tiedä miten sinun pitäisi toimia. Minä tapaan kysyä psykologilta, että vaikutanko olevani järjissäni. Psykiatri kirjoittaa diagnoosin paperille, niin ei tarvitse kysyä. Nyt vaan udellaan, että mitä sun mahdollinen psykiatri tai psykologi on mieltä?
Ei minulla ole sellaista. Ei siis kumpaakaan. Joskus olen jutellut jonkun diakonin kanssa tai soittanut johonkin kaikille avoimeen päivystämään järjestön ylläpitämään tukipuhelimeen. Harvoin niitäkin.
Ei ole resursseja mennä mihinkään terapian tyyliseen, enkä usko, että siitä olisi edes mitään hyötyä minulle. Säälittävää, että mun pitäisi mennä sellaiseen vain siksi, kun ei ole ketään muuta ihmistä, kenelle jutella.
Ap
Sinne mennä juttelukaveria saamaan vaan selvittämään itselle, miksi toimii niinkuin toimii. Siinä ei todellakaan ole mitään säälittävää. Missä muuten olet oppinut kirjallisen ilmaisusi? Se on hämmentävän virheetöntä...
Kiitos, tosin just tuossa viestissäni oli typo. Olen kaiken muun surkeuteni ja betaelämäni lisäksi myös entinen ns. kympin tyttö. 🙂
Ap
Hämmentää myös tuo surkeuden esilletuonti, kun et oikeastaan muuten tuo masennusta esiin. Kurjaa on vähän kaikilla. Oletko masentunut vai miten sen surkeuden pitäisi tulkita
En tiedä itsekään. Olen itsekin tässä miettinyt, mikä minulla on, kun elämäni vain junnaa paikallaan ja olo on ollut pidempään vähän turhautunut. Isoja haaveita on, mutta ne liittyvät pääsääntöisesti ihmissuhteisiin. Keinoja ihmissuhdehaaveiden toteuttamiseen ei ole lainkaan. Muita juttuja onnistun tekemään ihan kohtalaisesti. Yksinäisyys harmittaa ihan päivittäisellä tasolla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ainakin minä tunnistan ap:n jo aloituksesta, en tarvitse kolmea viestiä.
Toinen eri
Mistä muuten tunnistat? Mä en tunnistaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kerropa, miksi aikoinaan kävit terapiassa (jossa rakastuit siihen terapeuttitätiin, josta niin maanisesti täällä kirjoitit)?
JOTAIN häikkää oli jossain, eikös niin?
En ole tuollaisesta kirjoittanut lainkaan. Jotkut muut kirjoittajat sen sijaan tuollaista tunkevat tähän jatkuvasti mukaan.
Ap
Muutaman vuoden palstalla viihtynyt tunnistaa sinut kolmesta viestistä. Älä viitsi.
On uuden psykoterapiajakson aika, kenties eri terapeutin kanssa.
Eri
Menkää nyt vaihteeksi kuittailemaan jollekin tas ot eoria miehelle tai aloittakaa jotain mielekästä
Ihan hyvin ehtii senkin.
Tasomiehistä yksikään ei varmaankaan koskaan motivoidu riittävästi päätyäkseen psykoterapiaan, terapeuttihullulla on vielä toivoa.
Olen hyötynyt psykoterapiasta itsekin. Siksi kirjoitan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan sulle Mensan jäsen tuttu sellainen käsite kuin sairaudentunnottomuus?
Kyllä. Mutta miten se liittyy minuun mielestäsi?
Ap
Eiköhän mensalaisen pitäisi pystyä päättelemään yhteys... :)
Oletat siis, että olen sairaudentunnoton? Mitä siis teen? Menenkö lääkärille kertomaan asiasta ja kerron, että: "tuntuu pahalta, kun kaipaisin kumppania ja kavereita elämääni ja sitten kirjoitan anonyymipalstalle. On tuskallista olla yksinäinen ja tuntuu siksi pahalta. Siellä palstalla mua epäiltiin henkisesti vajaaksi ja lupasin siis soittaa lääkäriajan. Eli pääsenkö johonkin hoitoon/lääkitykselle?" Noinko minun pitäisi toimia?
Ap
Sitä tiedä miten sinun pitäisi toimia. Minä tapaan kysyä psykologilta, että vaikutanko olevani järjissäni. Psykiatri kirjoittaa diagnoosin paperille, niin ei tarvitse kysyä. Nyt vaan udellaan, että mitä sun mahdollinen psykiatri tai psykologi on mieltä?
Ei minulla ole sellaista. Ei siis kumpaakaan. Joskus olen jutellut jonkun diakonin kanssa tai soittanut johonkin kaikille avoimeen päivystämään järjestön ylläpitämään tukipuhelimeen. Harvoin niitäkin.
Ei ole resursseja mennä mihinkään terapian tyyliseen, enkä usko, että siitä olisi edes mitään hyötyä minulle. Säälittävää, että mun pitäisi mennä sellaiseen vain siksi, kun ei ole ketään muuta ihmistä, kenelle jutella.
Ap
Sinne mennä juttelukaveria saamaan vaan selvittämään itselle, miksi toimii niinkuin toimii. Siinä ei todellakaan ole mitään säälittävää. Missä muuten olet oppinut kirjallisen ilmaisusi? Se on hämmentävän virheetöntä...
Kiitos, tosin just tuossa viestissäni oli typo. Olen kaiken muun surkeuteni ja betaelämäni lisäksi myös entinen ns. kympin tyttö. 🙂
Ap
Hämmentää myös tuo surkeuden esilletuonti, kun et oikeastaan muuten tuo masennusta esiin. Kurjaa on vähän kaikilla. Oletko masentunut vai miten sen surkeuden pitäisi tulkita
En tiedä itsekään. Olen itsekin tässä miettinyt, mikä minulla on, kun elämäni vain junnaa paikallaan ja olo on ollut pidempään vähän turhautunut. Isoja haaveita on, mutta ne liittyvät pääsääntöisesti ihmissuhteisiin. Keinoja ihmissuhdehaaveiden toteuttamiseen ei ole lainkaan. Muita juttuja onnistun tekemään ihan kohtalaisesti. Yksinäisyys harmittaa ihan päivittäisellä tasolla.
Ap
melkein sanoisin että kyllä yksinäisyys harmittaa melkein kaikkia. Todellisuudessa ehkä kolmasosaa ihmisistä, arvaan. Haaveilu on minusta kumminkin tervettä. Eiköhän Dalai Lamakin haaveile, tosin ei ehkä tyttöystävästä, vai mistä senkään tietäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kerropa, miksi aikoinaan kävit terapiassa (jossa rakastuit siihen terapeuttitätiin, josta niin maanisesti täällä kirjoitit)?
JOTAIN häikkää oli jossain, eikös niin?
En ole tuollaisesta kirjoittanut lainkaan. Jotkut muut kirjoittajat sen sijaan tuollaista tunkevat tähän jatkuvasti mukaan.
Ap
Muutaman vuoden palstalla viihtynyt tunnistaa sinut kolmesta viestistä. Älä viitsi.
On uuden psykoterapiajakson aika, kenties eri terapeutin kanssa.
Eri
Menkää nyt vaihteeksi kuittailemaan jollekin tas ot eoria miehelle tai aloittakaa jotain mielekästä
Ihan hyvin ehtii senkin.
Tasomiehistä yksikään ei varmaankaan koskaan motivoidu riittävästi päätyäkseen psykoterapiaan, terapeuttihullulla on vielä toivoa.
Olen hyötynyt psykoterapiasta itsekin. Siksi kirjoitan.
Aha. Oletko ihan varma että kommunikaatiosävysi on kannustava? Vaikka olisitkin itse asiassa oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kerropa, miksi aikoinaan kävit terapiassa (jossa rakastuit siihen terapeuttitätiin, josta niin maanisesti täällä kirjoitit)?
JOTAIN häikkää oli jossain, eikös niin?
En ole tuollaisesta kirjoittanut lainkaan. Jotkut muut kirjoittajat sen sijaan tuollaista tunkevat tähän jatkuvasti mukaan.
Ap
Muutaman vuoden palstalla viihtynyt tunnistaa sinut kolmesta viestistä. Älä viitsi.
On uuden psykoterapiajakson aika, kenties eri terapeutin kanssa.
Eri
Menkää nyt vaihteeksi kuittailemaan jollekin tas ot eoria miehelle tai aloittakaa jotain mielekästä
Ihan hyvin ehtii senkin.
Tasomiehistä yksikään ei varmaankaan koskaan motivoidu riittävästi päätyäkseen psykoterapiaan, terapeuttihullulla on vielä toivoa.
Olen hyötynyt psykoterapiasta itsekin. Siksi kirjoitan.
Aha. Oletko ihan varma että kommunikaatiosävysi on kannustava? Vaikka olisitkin itse asiassa oikeassa.
Olen muuten kirjoittanut yhtä sun toista möttipäistä tänne eli tasomies. Psykoterapiassa olen ollut useampaan otteeseen. Auttoi kyllä, ainakin luulen niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan sulle Mensan jäsen tuttu sellainen käsite kuin sairaudentunnottomuus?
Kyllä. Mutta miten se liittyy minuun mielestäsi?
Ap
Eiköhän mensalaisen pitäisi pystyä päättelemään yhteys... :)
Oletat siis, että olen sairaudentunnoton? Mitä siis teen? Menenkö lääkärille kertomaan asiasta ja kerron, että: "tuntuu pahalta, kun kaipaisin kumppania ja kavereita elämääni ja sitten kirjoitan anonyymipalstalle. On tuskallista olla yksinäinen ja tuntuu siksi pahalta. Siellä palstalla mua epäiltiin henkisesti vajaaksi ja lupasin siis soittaa lääkäriajan. Eli pääsenkö johonkin hoitoon/lääkitykselle?" Noinko minun pitäisi toimia?
Ap
Sitä tiedä miten sinun pitäisi toimia. Minä tapaan kysyä psykologilta, että vaikutanko olevani järjissäni. Psykiatri kirjoittaa diagnoosin paperille, niin ei tarvitse kysyä. Nyt vaan udellaan, että mitä sun mahdollinen psykiatri tai psykologi on mieltä?
Ei minulla ole sellaista. Ei siis kumpaakaan. Joskus olen jutellut jonkun diakonin kanssa tai soittanut johonkin kaikille avoimeen päivystämään järjestön ylläpitämään tukipuhelimeen. Harvoin niitäkin.
Ei ole resursseja mennä mihinkään terapian tyyliseen, enkä usko, että siitä olisi edes mitään hyötyä minulle. Säälittävää, että mun pitäisi mennä sellaiseen vain siksi, kun ei ole ketään muuta ihmistä, kenelle jutella.
Ap
Sinne mennä juttelukaveria saamaan vaan selvittämään itselle, miksi toimii niinkuin toimii. Siinä ei todellakaan ole mitään säälittävää. Missä muuten olet oppinut kirjallisen ilmaisusi? Se on hämmentävän virheetöntä...
Kiitos, tosin just tuossa viestissäni oli typo. Olen kaiken muun surkeuteni ja betaelämäni lisäksi myös entinen ns. kympin tyttö. 🙂
Ap
Hämmentää myös tuo surkeuden esilletuonti, kun et oikeastaan muuten tuo masennusta esiin. Kurjaa on vähän kaikilla. Oletko masentunut vai miten sen surkeuden pitäisi tulkita
En tiedä itsekään. Olen itsekin tässä miettinyt, mikä minulla on, kun elämäni vain junnaa paikallaan ja olo on ollut pidempään vähän turhautunut. Isoja haaveita on, mutta ne liittyvät pääsääntöisesti ihmissuhteisiin. Keinoja ihmissuhdehaaveiden toteuttamiseen ei ole lainkaan. Muita juttuja onnistun tekemään ihan kohtalaisesti. Yksinäisyys harmittaa ihan päivittäisellä tasolla.
Ap
Lisäksi tunnen aivan mieletöntä alemmuudentunnetta suhteessa muihin ihmisiin, enkä koe, että pystyn edes oikeastaan vaikuttamaan omaan elämääni. Olen joku ajopuu tuskan kirvelevässä virrassa.
Koen, että elämäni aikana saamani pakit sekä sinkkuuteni ovat todiste siitä, että olen arvottomampi kuin muut ihmiset. On ihme, että olen enää edes elossa. Tavallaan olin lähellä kuolemaani jo 19-vuotiaana, kun sain ekat pakit ja on ihme, että selvisin viimeisimmistä saamistani pakeista jotenkin edes. Ne nimittäin rikkoivat itsetuntoni todella voimallisesti.
Yleensä on ihan siedettävä vointi, mutta mitä enemmän mietin kohtaloani ja elelen muistoissani, sitä pahemmalta tuntuu. Täytyy tehdä jotain arkista, niin unohdan hetkeksi ne surulliset asiat.
Ap
Tää ja Allu sopisi hyvin yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan sulle Mensan jäsen tuttu sellainen käsite kuin sairaudentunnottomuus?
Kyllä. Mutta miten se liittyy minuun mielestäsi?
Ap
Eiköhän mensalaisen pitäisi pystyä päättelemään yhteys... :)
Oletat siis, että olen sairaudentunnoton? Mitä siis teen? Menenkö lääkärille kertomaan asiasta ja kerron, että: "tuntuu pahalta, kun kaipaisin kumppania ja kavereita elämääni ja sitten kirjoitan anonyymipalstalle. On tuskallista olla yksinäinen ja tuntuu siksi pahalta. Siellä palstalla mua epäiltiin henkisesti vajaaksi ja lupasin siis soittaa lääkäriajan. Eli pääsenkö johonkin hoitoon/lääkitykselle?" Noinko minun pitäisi toimia?
Ap
Sitä tiedä miten sinun pitäisi toimia. Minä tapaan kysyä psykologilta, että vaikutanko olevani järjissäni. Psykiatri kirjoittaa diagnoosin paperille, niin ei tarvitse kysyä. Nyt vaan udellaan, että mitä sun mahdollinen psykiatri tai psykologi on mieltä?
Ei minulla ole sellaista. Ei siis kumpaakaan. Joskus olen jutellut jonkun diakonin kanssa tai soittanut johonkin kaikille avoimeen päivystämään järjestön ylläpitämään tukipuhelimeen. Harvoin niitäkin.
Ei ole resursseja mennä mihinkään terapian tyyliseen, enkä usko, että siitä olisi edes mitään hyötyä minulle. Säälittävää, että mun pitäisi mennä sellaiseen vain siksi, kun ei ole ketään muuta ihmistä, kenelle jutella.
Ap
Sinne mennä juttelukaveria saamaan vaan selvittämään itselle, miksi toimii niinkuin toimii. Siinä ei todellakaan ole mitään säälittävää. Missä muuten olet oppinut kirjallisen ilmaisusi? Se on hämmentävän virheetöntä...
Kiitos, tosin just tuossa viestissäni oli typo. Olen kaiken muun surkeuteni ja betaelämäni lisäksi myös entinen ns. kympin tyttö. 🙂
Ap
Hämmentää myös tuo surkeuden esilletuonti, kun et oikeastaan muuten tuo masennusta esiin. Kurjaa on vähän kaikilla. Oletko masentunut vai miten sen surkeuden pitäisi tulkita
En tiedä itsekään. Olen itsekin tässä miettinyt, mikä minulla on, kun elämäni vain junnaa paikallaan ja olo on ollut pidempään vähän turhautunut. Isoja haaveita on, mutta ne liittyvät pääsääntöisesti ihmissuhteisiin. Keinoja ihmissuhdehaaveiden toteuttamiseen ei ole lainkaan. Muita juttuja onnistun tekemään ihan kohtalaisesti. Yksinäisyys harmittaa ihan päivittäisellä tasolla.
Ap
melkein sanoisin että kyllä yksinäisyys harmittaa melkein kaikkia. Todellisuudessa ehkä kolmasosaa ihmisistä, arvaan. Haaveilu on minusta kumminkin tervettä. Eiköhän Dalai Lamakin haaveile, tosin ei ehkä tyttöystävästä, vai mistä senkään tietäisi.
Kiitos tästä kommentista.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kerropa, miksi aikoinaan kävit terapiassa (jossa rakastuit siihen terapeuttitätiin, josta niin maanisesti täällä kirjoitit)?
JOTAIN häikkää oli jossain, eikös niin?
En ole tuollaisesta kirjoittanut lainkaan. Jotkut muut kirjoittajat sen sijaan tuollaista tunkevat tähän jatkuvasti mukaan.
Ap
Muutaman vuoden palstalla viihtynyt tunnistaa sinut kolmesta viestistä. Älä viitsi.
On uuden psykoterapiajakson aika, kenties eri terapeutin kanssa.
Eri
Menkää nyt vaihteeksi kuittailemaan jollekin tas ot eoria miehelle tai aloittakaa jotain mielekästä
Ihan hyvin ehtii senkin.
Tasomiehistä yksikään ei varmaankaan koskaan motivoidu riittävästi päätyäkseen psykoterapiaan, terapeuttihullulla on vielä toivoa.
Olen hyötynyt psykoterapiasta itsekin. Siksi kirjoitan.
Aha. Oletko ihan varma että kommunikaatiosävysi on kannustava? Vaikka olisitkin itse asiassa oikeassa.
En minä ole kannustavuutta velkaa kenellekään. Vuodet täällä ovat osoittaneet, ettei kannustava sävy ole tuottanut tulosta.
Ehkä pieni aggressio vittuiluani kohtaan voisi toimia liikkeellepanevana sysäyksenä?
Tämä ulina on pysynyt melko lailla muuttumattomana ketjusta toiseen. Siitä käy johdonmukaisesti ilmi, että vika on korvien välissä, naamaa syvemmällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää ja Allu sopisi hyvin yhteen.
Ei pidä todellisuudessa paikkaansa. Nais- ja miespuoliset kilttikset ovat oikeasti todella erilaisia ja siksi eivät kohtaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan sulle Mensan jäsen tuttu sellainen käsite kuin sairaudentunnottomuus?
Kyllä. Mutta miten se liittyy minuun mielestäsi?
Ap
Eiköhän mensalaisen pitäisi pystyä päättelemään yhteys... :)
Oletat siis, että olen sairaudentunnoton? Mitä siis teen? Menenkö lääkärille kertomaan asiasta ja kerron, että: "tuntuu pahalta, kun kaipaisin kumppania ja kavereita elämääni ja sitten kirjoitan anonyymipalstalle. On tuskallista olla yksinäinen ja tuntuu siksi pahalta. Siellä palstalla mua epäiltiin henkisesti vajaaksi ja lupasin siis soittaa lääkäriajan. Eli pääsenkö johonkin hoitoon/lääkitykselle?" Noinko minun pitäisi toimia?
Ap
Sitä tiedä miten sinun pitäisi toimia. Minä tapaan kysyä psykologilta, että vaikutanko olevani järjissäni. Psykiatri kirjoittaa diagnoosin paperille, niin ei tarvitse kysyä. Nyt vaan udellaan, että mitä sun mahdollinen psykiatri tai psykologi on mieltä?
Ei minulla ole sellaista. Ei siis kumpaakaan. Joskus olen jutellut jonkun diakonin kanssa tai soittanut johonkin kaikille avoimeen päivystämään järjestön ylläpitämään tukipuhelimeen. Harvoin niitäkin.
Ei ole resursseja mennä mihinkään terapian tyyliseen, enkä usko, että siitä olisi edes mitään hyötyä minulle. Säälittävää, että mun pitäisi mennä sellaiseen vain siksi, kun ei ole ketään muuta ihmistä, kenelle jutella.
Ap
Sinne mennä juttelukaveria saamaan vaan selvittämään itselle, miksi toimii niinkuin toimii. Siinä ei todellakaan ole mitään säälittävää. Missä muuten olet oppinut kirjallisen ilmaisusi? Se on hämmentävän virheetöntä...
Kiitos, tosin just tuossa viestissäni oli typo. Olen kaiken muun surkeuteni ja betaelämäni lisäksi myös entinen ns. kympin tyttö. 🙂
Ap
Hämmentää myös tuo surkeuden esilletuonti, kun et oikeastaan muuten tuo masennusta esiin. Kurjaa on vähän kaikilla. Oletko masentunut vai miten sen surkeuden pitäisi tulkita
En tiedä itsekään. Olen itsekin tässä miettinyt, mikä minulla on, kun elämäni vain junnaa paikallaan ja olo on ollut pidempään vähän turhautunut. Isoja haaveita on, mutta ne liittyvät pääsääntöisesti ihmissuhteisiin. Keinoja ihmissuhdehaaveiden toteuttamiseen ei ole lainkaan. Muita juttuja onnistun tekemään ihan kohtalaisesti. Yksinäisyys harmittaa ihan päivittäisellä tasolla.
Ap
Lisäksi tunnen aivan mieletöntä alemmuudentunnetta suhteessa muihin ihmisiin, enkä koe, että pystyn edes oikeastaan vaikuttamaan omaan elämääni. Olen joku ajopuu tuskan kirvelevässä virrassa.
Koen, että elämäni aikana saamani pakit sekä sinkkuuteni ovat todiste siitä, että olen arvottomampi kuin muut ihmiset. On ihme, että olen enää edes elossa. Tavallaan olin lähellä kuolemaani jo 19-vuotiaana, kun sain ekat pakit ja on ihme, että selvisin viimeisimmistä saamistani pakeista jotenkin edes. Ne nimittäin rikkoivat itsetuntoni todella voimallisesti.
Yleensä on ihan siedettävä vointi, mutta mitä enemmän mietin kohtaloani ja elelen muistoissani, sitä pahemmalta tuntuu. Täytyy tehdä jotain arkista, niin unohdan hetkeksi ne surulliset asiat.
Ap
Olet varmaan saanut yhtä sun toista palautetta tuosta alemmuudentunnosta. Mulla ei ole ainakaan mitään järkevää sanottavaa. Albert Sweizer vai miten sen sydänlääkärin nimi kirjoitetaankaan sanoi kumminkin että onnellisuuden perusta on hyvä terveys ja huono muisti. Paha juttu tuo sun muisti. Itse yritin nuorempana juoda sen pois. Ei helpottanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan sulle Mensan jäsen tuttu sellainen käsite kuin sairaudentunnottomuus?
Kyllä. Mutta miten se liittyy minuun mielestäsi?
Ap
Eiköhän mensalaisen pitäisi pystyä päättelemään yhteys... :)
Oletat siis, että olen sairaudentunnoton? Mitä siis teen? Menenkö lääkärille kertomaan asiasta ja kerron, että: "tuntuu pahalta, kun kaipaisin kumppania ja kavereita elämääni ja sitten kirjoitan anonyymipalstalle. On tuskallista olla yksinäinen ja tuntuu siksi pahalta. Siellä palstalla mua epäiltiin henkisesti vajaaksi ja lupasin siis soittaa lääkäriajan. Eli pääsenkö johonkin hoitoon/lääkitykselle?" Noinko minun pitäisi toimia?
Ap
Sitä tiedä miten sinun pitäisi toimia. Minä tapaan kysyä psykologilta, että vaikutanko olevani järjissäni. Psykiatri kirjoittaa diagnoosin paperille, niin ei tarvitse kysyä. Nyt vaan udellaan, että mitä sun mahdollinen psykiatri tai psykologi on mieltä?
Ei minulla ole sellaista. Ei siis kumpaakaan. Joskus olen jutellut jonkun diakonin kanssa tai soittanut johonkin kaikille avoimeen päivystämään järjestön ylläpitämään tukipuhelimeen. Harvoin niitäkin.
Ei ole resursseja mennä mihinkään terapian tyyliseen, enkä usko, että siitä olisi edes mitään hyötyä minulle. Säälittävää, että mun pitäisi mennä sellaiseen vain siksi, kun ei ole ketään muuta ihmistä, kenelle jutella.
Ap
Sinne mennä juttelukaveria saamaan vaan selvittämään itselle, miksi toimii niinkuin toimii. Siinä ei todellakaan ole mitään säälittävää. Missä muuten olet oppinut kirjallisen ilmaisusi? Se on hämmentävän virheetöntä...
Kiitos, tosin just tuossa viestissäni oli typo. Olen kaiken muun surkeuteni ja betaelämäni lisäksi myös entinen ns. kympin tyttö. 🙂
Ap
Hämmentää myös tuo surkeuden esilletuonti, kun et oikeastaan muuten tuo masennusta esiin. Kurjaa on vähän kaikilla. Oletko masentunut vai miten sen surkeuden pitäisi tulkita
En tiedä itsekään. Olen itsekin tässä miettinyt, mikä minulla on, kun elämäni vain junnaa paikallaan ja olo on ollut pidempään vähän turhautunut. Isoja haaveita on, mutta ne liittyvät pääsääntöisesti ihmissuhteisiin. Keinoja ihmissuhdehaaveiden toteuttamiseen ei ole lainkaan. Muita juttuja onnistun tekemään ihan kohtalaisesti. Yksinäisyys harmittaa ihan päivittäisellä tasolla.
Ap
Lisäksi tunnen aivan mieletöntä alemmuudentunnetta suhteessa muihin ihmisiin, enkä koe, että pystyn edes oikeastaan vaikuttamaan omaan elämääni. Olen joku ajopuu tuskan kirvelevässä virrassa.
Koen, että elämäni aikana saamani pakit sekä sinkkuuteni ovat todiste siitä, että olen arvottomampi kuin muut ihmiset. On ihme, että olen enää edes elossa. Tavallaan olin lähellä kuolemaani jo 19-vuotiaana, kun sain ekat pakit ja on ihme, että selvisin viimeisimmistä saamistani pakeista jotenkin edes. Ne nimittäin rikkoivat itsetuntoni todella voimallisesti.
Yleensä on ihan siedettävä vointi, mutta mitä enemmän mietin kohtaloani ja elelen muistoissani, sitä pahemmalta tuntuu. Täytyy tehdä jotain arkista, niin unohdan hetkeksi ne surulliset asiat.
Ap
Nämä ovat kaikki selviä merkkejä, että sinun tulisi päästä psykologisen avun piiriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kerropa, miksi aikoinaan kävit terapiassa (jossa rakastuit siihen terapeuttitätiin, josta niin maanisesti täällä kirjoitit)?
JOTAIN häikkää oli jossain, eikös niin?
En ole tuollaisesta kirjoittanut lainkaan. Jotkut muut kirjoittajat sen sijaan tuollaista tunkevat tähän jatkuvasti mukaan.
Ap
Muutaman vuoden palstalla viihtynyt tunnistaa sinut kolmesta viestistä. Älä viitsi.
On uuden psykoterapiajakson aika, kenties eri terapeutin kanssa.
Eri
Menkää nyt vaihteeksi kuittailemaan jollekin tas ot eoria miehelle tai aloittakaa jotain mielekästä
Ihan hyvin ehtii senkin.
Tasomiehistä yksikään ei varmaankaan koskaan motivoidu riittävästi päätyäkseen psykoterapiaan, terapeuttihullulla on vielä toivoa.
Olen hyötynyt psykoterapiasta itsekin. Siksi kirjoitan.
Aha. Oletko ihan varma että kommunikaatiosävysi on kannustava? Vaikka olisitkin itse asiassa oikeassa.
En minä ole kannustavuutta velkaa kenellekään. Vuodet täällä ovat osoittaneet, ettei kannustava sävy ole tuottanut tulosta.
Ehkä pieni aggressio vittuiluani kohtaan voisi toimia liikkeellepanevana sysäyksenä?
Tämä ulina on pysynyt melko lailla muuttumattomana ketjusta toiseen. Siitä käy johdonmukaisesti ilmi, että vika on korvien välissä, naamaa syvemmällä.
Olet muuten oikeassa, että hitunen aggressiota on tervettä ja sellaisen voimalla saa vedettyä itsensä nykytilanteesta liikkeelle. Vähän niinkuin lepokitka vs liikekitka.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin minä tunnistan ap:n jo aloituksesta, en tarvitse kolmea viestiä.
Toinen eri
Mistä muuten tunnistat? Mä en tunnistaisi.
Myönnän, että vietän täällä liikaa aikaa.
Mutta tunnistan a) aiheesta, joka on aina sama, näkökulma ja konteksti vain hieman vaihtuu sekä
b) huolitellusta, virheettömästä kielenkäytöstä ja tietystä fraseologiasta. Välillä ap siirtyy hieman puhekielisempään ilmaisuun, mutta perustyyli pysyy silloinkin samana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan sulle Mensan jäsen tuttu sellainen käsite kuin sairaudentunnottomuus?
Kyllä. Mutta miten se liittyy minuun mielestäsi?
Ap
Eiköhän mensalaisen pitäisi pystyä päättelemään yhteys... :)
Oletat siis, että olen sairaudentunnoton? Mitä siis teen? Menenkö lääkärille kertomaan asiasta ja kerron, että: "tuntuu pahalta, kun kaipaisin kumppania ja kavereita elämääni ja sitten kirjoitan anonyymipalstalle. On tuskallista olla yksinäinen ja tuntuu siksi pahalta. Siellä palstalla mua epäiltiin henkisesti vajaaksi ja lupasin siis soittaa lääkäriajan. Eli pääsenkö johonkin hoitoon/lääkitykselle?" Noinko minun pitäisi toimia?
Ap
Sitä tiedä miten sinun pitäisi toimia. Minä tapaan kysyä psykologilta, että vaikutanko olevani järjissäni. Psykiatri kirjoittaa diagnoosin paperille, niin ei tarvitse kysyä. Nyt vaan udellaan, että mitä sun mahdollinen psykiatri tai psykologi on mieltä?
Ei minulla ole sellaista. Ei siis kumpaakaan. Joskus olen jutellut jonkun diakonin kanssa tai soittanut johonkin kaikille avoimeen päivystämään järjestön ylläpitämään tukipuhelimeen. Harvoin niitäkin.
Ei ole resursseja mennä mihinkään terapian tyyliseen, enkä usko, että siitä olisi edes mitään hyötyä minulle. Säälittävää, että mun pitäisi mennä sellaiseen vain siksi, kun ei ole ketään muuta ihmistä, kenelle jutella.
Ap
Sinne mennä juttelukaveria saamaan vaan selvittämään itselle, miksi toimii niinkuin toimii. Siinä ei todellakaan ole mitään säälittävää. Missä muuten olet oppinut kirjallisen ilmaisusi? Se on hämmentävän virheetöntä...
Kiitos, tosin just tuossa viestissäni oli typo. Olen kaiken muun surkeuteni ja betaelämäni lisäksi myös entinen ns. kympin tyttö. 🙂
Ap
Hämmentää myös tuo surkeuden esilletuonti, kun et oikeastaan muuten tuo masennusta esiin. Kurjaa on vähän kaikilla. Oletko masentunut vai miten sen surkeuden pitäisi tulkita
En tiedä itsekään. Olen itsekin tässä miettinyt, mikä minulla on, kun elämäni vain junnaa paikallaan ja olo on ollut pidempään vähän turhautunut. Isoja haaveita on, mutta ne liittyvät pääsääntöisesti ihmissuhteisiin. Keinoja ihmissuhdehaaveiden toteuttamiseen ei ole lainkaan. Muita juttuja onnistun tekemään ihan kohtalaisesti. Yksinäisyys harmittaa ihan päivittäisellä tasolla.
Ap
Lisäksi tunnen aivan mieletöntä alemmuudentunnetta suhteessa muihin ihmisiin, enkä koe, että pystyn edes oikeastaan vaikuttamaan omaan elämääni. Olen joku ajopuu tuskan kirvelevässä virrassa.
Koen, että elämäni aikana saamani pakit sekä sinkkuuteni ovat todiste siitä, että olen arvottomampi kuin muut ihmiset. On ihme, että olen enää edes elossa. Tavallaan olin lähellä kuolemaani jo 19-vuotiaana, kun sain ekat pakit ja on ihme, että selvisin viimeisimmistä saamistani pakeista jotenkin edes. Ne nimittäin rikkoivat itsetuntoni todella voimallisesti.
Yleensä on ihan siedettävä vointi, mutta mitä enemmän mietin kohtaloani ja elelen muistoissani, sitä pahemmalta tuntuu. Täytyy tehdä jotain arkista, niin unohdan hetkeksi ne surulliset asiat.
Ap
Nämä ovat kaikki selviä merkkejä, että sinun tulisi päästä psykologisen avun piiriin.
Joojoo, olet tuonnut sen esille jo. Melkein arvaan että ap:n muisti eikä minunkaan muistit ole pettänyt sen suhteen.
Alue: Aihe vapaa
Ainakin minä tunnistan ap:n jo aloituksesta, en tarvitse kolmea viestiä.
Toinen eri