Ma en kylla arvosta sellaista aitia joka laittaa lapsen hoitoon aivan vauvana jo. Tai oikeastaan jos laittaa alle 3-vuotiaan hoitoon..

Lasten pahoinvoinnilla ei puolestaan ole mitään tekemistä vanhempien työssäkäynnin suhteen, mihin perustat tämän väitteesi?

Ihan vihjeeksi. Suurin osa työssäkäyvistä VANHEMMISTA jäisi mielellään kotiin lusmuamaan, mutta jotkut ihan oikeasti haluavat elättää itsensä ja perheensä.

Vierailija:

kun nämä lapsensa hoitoon pieninä laittavat äidit selittävät suut vaahdossa, miten lapsille ei ole mitään haittaa siitä, että joutuvat sinne. Ja sitten mietitään, että miksi lasten pahoinvointi lisääntyy kaikkien tutkimusten mukaan jatkuvasti, miksi teinit syövät niin paljon masennuslääkkeitä, miksi aikuiset ihmiset eivät pysty sitoutumaan ja perheet hajoavat... Mistähän johtuisi? No ainakaan se ei voi mitenkään johtua siitä, että pienten lasten perusturvallisuutta horjutetaan tieten tahtoen, jotta voidaan pitää omistusasuntoa ja parempaa autoa.

Niin kotiäitien kannanottoja selittää sitten varmasti KATEUS. Voihan se olla monelle kotiäidille kova pala, että kanssasisarella riittää kodin ja perheen lisäksi panoksia työhön ja kodin ulkopuoliseen maailmaan. Ja että ne lapset ovat ihan onnellisia vaikkeivät pyörikään 24/7 äidin kanssa, ja että se parisuhdekin on pikkuisen tasa-arvoisempi kun vanhemmuus ei ole toisen osapuolen yksinoikeus/velvollisuus. Niin ja sitten vielä eräitten ei tarvitse kituuttaa hoitarahalla...alkaahan se repiä, kun sitä jonkin aikaa päässään muhittaa siinä tiskien ja hiekkalaatikon välillä ;)

Eikö se ole kaikkien oma päätös koska laittaa päiväkotiin...

että vilkas ja paljon tekemistä vaativa ja ihmisiä rakastava 9-kuukautiseni jaksaisi olla pelkästään minun kanssani päivät pitkät kolmevuotiaaksi saakka.



Itse en ole ollut päivääkään hoidossa aikoinani, mutta elinkin maatalossa, jossa asui vanhempieni lisäksi pikkuveli, mummu, pappa sekä kolme setää. Silti muistan, että aika meinasi välillä tulla pitkäksi ja karkailin naapuriin jne.



Jos täällä kotona olisikin hoitajia enemmän kuin minä, niin mikäs siinä, ihan hyvin lapsi voisi olla kotona vaikka kolmevuotiaaksi. Mutta meillä kummallakin on sellaiset luonteet, että päät hajoaa, jos täällä vaan keskenämme kupelehdimme. Niinpä muksu menee kotihoitorinkiin tammikuussa. (juu, tunnen kyllä siitä murhetta, mutta olen vakuuttunut, että se on hyvä ratkaisu sekä mulle, että lapselle)



T: äiti, jonka äidinrakkautta on turha kyseenalaistaa

Ei jumalauta ole. Mieheni on yllättävän, vakavan sairauden vuoksi työkyvytön. Lapsille pitää olla koti, ruokaa ja vaatteet. Ei tarvii miettiä mistä luovutaan jotta voisin olla kotona, kun ei ole mitään mistä luopua. On vain oltava töissä. Ja tätä en muuten osannut ennalta ennustaa ennen kuin " rupesin lapsia tekemään" .



NÄKÖALAA vähäsen, teidän elämäntilanteenne ei ole kaikkien ihmisten elämäntilanne!

muuta (käytännön) tietotaitoa kohtaan, mutta en kyllä kuuntelisi tutkimusasioissa ihan ekana lastentarhanopettajan mielipiteitä. Heillä kuitenkin enimmillään on alempi korkeakoulututkinto, monilla vain opistotaosinen tutkinto.



Ei siinä tutkimuksen tekemisen ja kriittisen tarkastelun opetusta ehditä juurikaan käsitellä. Maisteriopinnoissakin siihen ehditään tutustua vain pinnallisesti..

miksi sinä ja vain sinä jäit hoitamaan lapsia kotiin, ei mies. Kun kerran palkka on ollut sama ja lapset yhteinen projekti. Tavallisin tekosyy siihen on se, että mies tienaa niin paljon paremmin. Ja samaan hengenvetoon jeesustellaan, että jokaisella on varaa jäädä kotiin, jos vaan haluaa ;) Jännää!

Vierailija:

Meidän perheessä mies tienaa tällä hetkellä perheelle elannon, minä olen hoitovapaalla. Töissä ollessa tienasin yhtä paljon kuin mies.

Meillä -ja toivottavasti joka perheessä- lapset ovat yhteinen " projekti" eli jos äiti hoitaa lapsia kotona, ei silloin " elellä toisen siivellä" vaan puhalletaan yhteen hiileen. Eri asia olisi, jos ei olisi lapsia ja toinen vain makaisi kotona toisen tienatessa elantoa.

Ja itse kyllä varmasti nauttisin taas töihin paluusta mutta sen ehdin tekemään sitten kun lapsi on tarpeeksi vanha olemaan vieraiden ihmisten hoidossa.

Vaan se mitä ihminen itse arvostaa. Mä olen ennen ollut sitä mieltä, että pienten lasten paikka on kotona. Parempi tietty niin, mutta elämä vaatii joskus tekemään muita ratkaisuja. Itse jouduin viemään pienet lapset (9kk, 2v, 4v sekä 6v) päiväkotiin. Ensin sairauteni takia. Jouduin viettämään aikaani sairaalassa joka päivä noin kuukauden ajan usean tunnin. Nyt parannuttuani sain työpaikan ja lähdin töihin. Lapset siis jatkavat hoidossa. Alussa tuntui väärälle viedä pienet päiväkotiin, mutta siitäkin pääsi yli. Opiin arvostamaan itseäni niin äitinä, kuin työntekijänäkin. Olen 6 vuotta elämästäni antanut lapsille . Huolehtinut heistä, ja antanut rakkautta, läheisyyttä ja kaikkea mitä vaan rakastava äiti voikaan lapsilleen antaa. Sitä samaa annan heille nyttenkin. Vaikka lasten kanssa olemiseen ei jää enää koko päivää aikaa olla, nautin entistäkin enemmän siitä ajasta jonka he ovat kotona. Ja mikä parasta, on nähdä se, että lapset ovat iloisia, terveitä ja onnellisia. Ja se siitä.

Vierailija:

miksi sinä ja vain sinä jäit hoitamaan lapsia kotiin, ei mies. Kun kerran palkka on ollut sama ja lapset yhteinen projekti. Tavallisin tekosyy siihen on se, että mies tienaa niin paljon paremmin. Ja samaan hengenvetoon jeesustellaan, että jokaisella on varaa jäädä kotiin, jos vaan haluaa ;) Jännää!

Meillä onnistuttiin esikoisen aikana kerämään säästöjä sen verran, että mies jäi kotiin n. puoleksi vuodeksi. Hän nautti elämästään lapsen kanssa. Viikossa isistä tuli ns. ykkösvanhempi ja äidistä se kakkonen.

Joku tässä ketjussa muistaakseni puhui äidinrakkaudesta, joka on syvempää kuin isänrakkaus. Minä en allekirjoita sitä. Ei rakkauden syvyyttä voi mitata. Eikä sen määrä ole mitenkään mitattavissa. Eikä äiti oikeasti ole lapselleen korvaamaton. Ainakaan imetyksen loppupuolella. Meilläkin minä täysimetin 6kk, sen jälkeen osittaisimetin kunnes lapsi oli toisella vuodella. Silti menin töihin kun esikoinen oli 10kk. Ja isänsä jäi kotiin.

Meillä oli juuri se tilanne silloin, että tienasimme suurinpiirtein yhtä paljon. Oli aivan sama kumpi jäi kotiin. Taloudellisesti siis. Minä olisin todellakin halunnut olla se kotiinjäävä, mutta koska miehenikin halusi olla kotona, annoin hänelle sen mahdollisuuden ilomielin. Tottakai.

Ja tilastoja paremmin kyllä näissä hoitopaikoissa työskentelevät tietävät mitä siellä todellisuudessa tapahtuu... Opettajankoulutuslaitoksella olevasta opetuksesta liian vähän perustuu käytäntöön. Sielä opiskelijoita opettavat kasvatusalanammattilaiset (juuri näitä tilastoja kyhäävät tyypit) ovat monesti hyvin vähän perillä siitä mitä päiväkodeissa todella tapahtuu ja mihin resurssit riittävät. Se mitä meillä opettajille opetetaan on ihanne tilanne. Se on monesti hyvin kaukana todellisuudesta.

jotka ovat saaneet koulutuksensa ja virkansa ennen 1990-luvulla tapahtunutta muutosta koulutuksessa (opistot siirtyivät yliopistojen yhteyteen ja nyt he tekevät siis *alemman* kk-tutkinnon) eivät ole saaneet potkuja?



...uskon kyllä että he tuntevat arjen työn tason paremmin kuin monet opettajansa.



tarkoitin vain tutkimusten lähtökohtien ja johtopäätösten analysointia, mikä ei siis ole (eikä tarvitsekaan olla) heidän koulutuksensa fokuksessa.

Minä arvostan henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka tekevät valintansa omia arvojaan ja perheensä parasta ajatellen. Olen ollut kotiäitinä ja toisaalta vienyt myös 10 kkn ikäisen hoitoon. Hyvät perustelut on ollut molemmille ratkaisuille. Ihmisillä voi olla sellaisia perusteita valinnoilleen, joista ap et välttämättä tiedä mitään, tuskinpa kukaan ulkopuolisille esim. velkojaan tai työpaikkansa ongelmiin, yrittäjyyteen tms. liittyviä asioita ulkopuolisille selvittää.

Usein nämä ratkaisut ovat kompromisseja, joissa tasapainoitellaan lapsen parhaan, taloudellisen selviytymisen ja monen muun asian välillä. Varmasti jokainen täysjärkinen vanhempi miettii ratkaisujaan ja haluaa tehdä niin kuin lapselle on paras, kunnioitetaan siis toistemme ratkaisuja eikä olla susia toisillemme, eihän?

Ihan sitä mieltä, että jokainen perhe tehkööt parhaaksi näkemänsä ratkaisut. En TODELLAKAAN halua arvostella, tehtiin niin tai näin. Kun tiedän molempiin ratkaisuihin päätyneitä perheitä (HUOM! EI äitejä, tämän pitäisi olla yhteinen päätös!), ja perheiden taustat niihin, ei ole minulla arvostelemista suuntaan eikä toiseen.



Ja miten meillä? Se jääköön kertomatta, se on ihan meidän perheen asia. Kaikki ympärilläni olevat ihmiset tietävät ja näkevät, kuinkan meillä toimitaan, enkä pelkää arvostelua. Jos jokaisen mieliksi koettaisin tehdä, hulluksi tulisin. Siispä: en välitä siitä, mitä muut ajattelevat/ sanovat.



Kaikille neuvoksi: KESKITTYKÄÄ OMAAN ELÄMÄÄN! Ja jättäkää toiset rauhaan.

Olenkin aina ihmetellyt sitä kuinka mahdottoman empaattisia ihmisiä palstalaiset ovat, kun eivät ehdi muuta tehdäkään kuin miettiä muitten perheitten lapsireppanoitten oloja.

Tässäpä se totuus taisikin tulla. Ap:n kaltaiset eivät _arvosta_ naisia, jotka vievät lapset päiväkotiin. Viis lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan, kunhan ap:n kaltaiset pääsevät osoittamaan epäarvostuksensa. Ja kenellepäs muulle kuin toisin valinneelle naiselle.

Voin kertoa, että kukut minä sinun arvostuksellasi teen.

Eli jos olisin ollut kaikkien kanssa 3v kotona, olisin ollut yhteensä yli 10vuotta kotona. Minun onnekseni en olisi edes halunnut olla. Puhumattakaan, että meillä ei 6 henkistä perhettä olisi yhden tuloilla 10 vuotta elätetty. Nytkin vaikka on kahden tulot on aina tiukkaa. Pelkät asumiskustannukset on 1000e/kk ja siihen päälle suht uusi autolaina (kun piti tila-auto ostaa viimeisen jälkeen). Vaihtoehto olisi siis ollut olla tekemättä näin montaa lasta, mutta olen niin itsekäs, että halusin lapsia näin monta, vaikken pystynytkään niitä kotona hoitamaan. Joten voi voi, miksi teit niin monta lasta päivittelijät, päivitelkää rauhassa. Yhtäkään lastani en pois antaisi, vaikka elämä varmaan olisikin helpompaa niin henkisesti kuin taloudellisestikin, jos olisin tyytynyt siihen yhteen tai kahteen lapseen. Mutta kuten sanottu, elämä on täynnä valintoja ja kukin kantakoon vastuun omista valinnoistaan. :)

en mä mitään faktoja kiistä, olen vaan kiinnostunut sun sosioekonomisesta taustastasi. kotihoidon nimeen kun eniten tuntuu vannovan vähemmän koulutetut, joiden palkkatyö ei ole

Siivoja tai ei, he kuitenkin tekevät sen ' oikean' ratkaisun.

arvostus.



Mutta onneksi en ole ap:n arvostuksesta riippuvainen, vaan riittää, että tiedän, ettei lapset ole mikään projekti, mihin satsataan täysillä ekat 3 vuotta ja sitten annetaan mennä miten menee. Ja varsinkin sitten kun lapset menee kouluun, sitten ei enää millään ole mitään väliä, kasvatus- ja huolenpitovastuu voidaankin sitten sysätä koululle... Tasaista elämää koko lapsuus, minusta niin parempi kuin se, että ensin täysin lapsen ehdoilla ja sitten katkerana itse otetaan takaisin se, mitä pikkulapsiaikana menetettiin. Ihan kun isommat lapset ja jopa teinit ei kaipaisi sitä huomiota jne. yhtä lailla! Kyllä sitä huomiota, rakkautta, välittämistä ja epäitsekkäitä tekoja tarvitaan niin koti- kuin uraäideiltäkin ja tosiaan muistakaa, ettei se hoiva saa loppua siihen, kun lapsi on jo iso eikä enää pieni söpö pallero!

että halusin työstäni RAHAA, jolla voidaan maksaa asuntolainaa, ruokaa ja vaatteita. Tämä on pääsyy.



Olen muutenkin äitinä ihan perseestä. En jaksa aina olla aurinkoinen, ruokakin on joskus eineksiä, hermot menee. Olisin kuvitellut olevani parempi, mutta näin kävi - en ole äitiyden myötä kokenut suurta valaistusta. Olen aika sama ihminen kuin ennenkin, nyt minulla on vain lapsi. Kai minun olisi sitten pitänyt ennen lapsen hankkimista ajatella tarkemmin, että millaisia vaurioita hänelle saatan aiheuttaa olemalla normaali, työssäkäyvä aikuinen - enpä tuota tiennyt ennen kuin nyt, kun on liian myöhäistä.



Kyllä arveluttaa, että uskaltaako tässä hankkia toista lasta ollenkaan, sellaiset syyllisyyden tunteet on tulleet niskaan. Mielenvikainen siitäkin varmaan tulisi, kun joutuisi päivähoitoon.



Jos joku halusi rehellisiä mietteitä, niin tässä sitten oli.