Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaako naiseus?
17.06.2022 |
Nythän keskustellaan paljon siitä ahdistaako nykynuoria naisena olo ja onko tässä syy kasvaneisiin masennuslukemiin sekä sukupuolidysforiaan. Jotenkin unohdetaan 2000-luvun alun nuoret. Esimerkiksi meidän koulussa oli jo tuolloin oireilevia nuoria. Sen ajan tukipuhelimet olivat täysvitsi. Siksi luullaan ettei masennusta juurikaan esiintynyt.
Takaisin asiaan. Mua ahdisti suunnilleen 12 vanhana naiseksi tuleminen. En halunnut kasvaa lapsia kaitsevaksi mammaksi enkä halunnut löytää itseäni eläkeiässä samasta jamasta missä tätini ovat. Samaistun nuorten tyttöjen kokemaan tuskaa. Ihan liian monet saattaa kokea sukupuolen vaihdoksen porttina taivaaseen. Siltikään vanhemmat eivät halua vaihtaa kasvatustyyliään. Ajatellaan kaikkien haluavan kasvaa stereotypiseksi naiseksi.
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Silleen mitään mistään tietämättä ja ihan vain mutuillen niin veikkaan että pojilla on paljon ahtaampaa mitä tulee käsitykseen millainen pitäisi olla ja miten kasvatetaan.
Suomalaiset miehet ovat pahassa jamassa. Joka toisen kiintymyssuhdemalli on välttelevä, mikä johtuu poikien tunteiden sivuuttamisesta. Pojat yritetään kasvattaa harhaisesti jonkinlaiseen miehiseen kovuuteen ja yksin pärjäämiseen. Tämä on suomalainen erityispiirre ja erityisesti miesten kohdalla on näin, suomalaisilla naisilla nimittäin on miehiä useammin turvallinen kiintymyssuhdemalli. Suomessa tyttöjen tunteet siis otetaan huomioon, mutta pojat eivät saa näkyä eikä kuulua ja näin heidän kuvitellaan oppivan kovaksi ja itsenäiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksen ajatukset ovat minulle täysin vieraita. En esim. murrosikäisenäkään kokenut vartalon muuttumista ja menkkojen alkamista mitenkään oudoksi tai ahdistavaksi. Musta tuntuu, että ihmiset ovat jotenkin täysin vieraantuneita nykyään kaikesta luonnollisesta.
Et kokenut paineita esim siitä että sulla on liian pienet tissit ? Tai että olet liian lihava tai laiha ? Että reidet ja takamus on joko liian isot tai pienet ?
LIIAN sitä ja LIIAN tätä?
Kenen mielestä? Kenelle muulle pitäisi elää kuin itselleen? Todella surullista jos itsetunto on noin heikko että edes itselleen ei riitä. Silloin kyllä elämä on varmasti rankkaa.
Surullista myös se, että nuoren naisen pitäisi elää miesten kautta. Olla esine joka "kelpaa" miehille. Kauhea ajatus. Naisella ei siis olisi itsesiarvoa, arvo pelkästään tissien tai takamuksen kautta? Tai sen kautta mitä vaaka näyttää? Esine joka kelpaa myyntiin miehille kilohinnalla ja senttimetreillä?
Sekö siis on naisen elämän tarkoitus ja päämäärä?
Tajuatko miten kamala tuollainen ajatus on? Kyllä on vielä valtavan pitkä matka tasa-arvoon ja naisen kunnioitukseen ihmisenä ja naisena.
Ei.
Ja vielä: nainen ei
- meikkaa
- käytä korkokenkiä
- halua lapsia
- osaa siivota
- osaa laittaa ruokaa
- syö pieniä annoksia
- tykkää laittaa hiuksia
- tykkää shoppailla
- käytä mekkoa
- pelkää vesisadetta
- tykkää juoruta
- lakkaa kynsiä
...mutta jotkut yksilöt kyllä.
Ja nainen
- kulkee työmatkat pyörällä
- pitää hiukset joka päivä samalla tavalla
- leikkaa kynnet kun ne on liian pitkät
- laskee ruoan ja ostosten hinnat tarkkaan
- käyttää aina housuja
- syö isoja (eli normaalikokoisia) annoksia
- hakkaa halkoja
- lukee tiedekirjallisuutta
- jumittuu tietokoneelle
- käy festareilla
- pelaa tietokone- ja konsolipelejä
- retkeilee
- ui alasti järvessä
...vaikka kaikki yksilöt eivät.
Oikeastaan minusta naisena oleminen on kivaa. Varsinkin tää kun voi vokotella miehiä.
Kirkon palveleva puhelin on ollut käytössä 60-luvulta asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsessään naisena oleminen ei ole ikinä ahdistanut. Vaan lähinnä se seksuaalisen ahdistelun kulttuuri mihin astuin heti murrosikäisenä. En ollut onnekas, että olisin saanut pienet huomaamattomat rinnat ja tasapaksun poikavartalon. Yläasteella sain heti huomata olevani poikien käpälöinnin kohde, mikä sallittiin opettajienkin taholta, kun yritin puuttua siihen "pojat nyt on poikia" - kommentteihin vedoten. Parikymppisenä oli vaikea liikkua kavereiden kanssa baareissa, kun aina oli ihossa kiinni jonkinlaista känniääliöitä tai muuten vain ääliötä kuolaajaa, jolla oli oikeus puhua mulle ensimmäiseksi rivoja tai tarttua heti perseeseen kiinni tai kouria rintojani.
Muodoilleni en mahda vieläkään mitään enkä sille, että edelleenkin mulle puhuttaessa miehet tuijottavat rintojani.
Toivottavasti tyttäreni säästyy moisilta kohteluilta.
No ei ahdista, aina voi alkaa mieheksi🤣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ahdistanut, mutta ei ahdistaisi, jos naiseus nähtäisiin tavallisena ihmisyytenä. Ns. naisellisia asioita, jotka johtuvat hormoneista ovat kuukautiset, tietyt piirteet, raskaus ja synnyttäminen Ne ovat biologiaa. Nämä ns. naiselliset asiat nähdään kuitenkin välttämättömänä pahana ja voittamattonina esteinä esim. naisen uralle, vaikka vastaus olisi, että miehet alkaisivat osallistua lapsen hoivaan enemmän ja työpaikoista muokattaisiin perheystävällisempiä. Se, että tietyt luonnolliset asiat tuupataan syrjään ja piiloon ja että niistä tehdään naisten omia juttuja tekee ehkä naiseudestakin jotain ahdistavaa ja ikävää. Kaikkea hoivavastuuta ylipäätään on alettava jakaa reilummin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silleen mitään mistään tietämättä ja ihan vain mutuillen niin veikkaan että pojilla on paljon ahtaampaa mitä tulee käsitykseen millainen pitäisi olla ja miten kasvatetaan.
Suomalaiset miehet ovat pahassa jamassa. Joka toisen kiintymyssuhdemalli on välttelevä, mikä johtuu poikien tunteiden sivuuttamisesta. Pojat yritetään kasvattaa harhaisesti jonkinlaiseen miehiseen kovuuteen ja yksin pärjäämiseen. Tämä on suomalainen erityispiirre ja erityisesti miesten kohdalla on näin, suomalaisilla naisilla nimittäin on miehiä useammin turvallinen kiintymyssuhdemalli. Suomessa tyttöjen tunteet siis otetaan huomioon, mutta pojat eivät saa näkyä eikä kuulua ja näin heidän kuvitellaan oppivan kovaksi ja itsenäiseksi.
Aikuisissa miehissä huono kasvatustapa näkyy vielä, koska he ovat olleet lapsia monta kymmentä vuotta sitten.
Asia on kuitenkin jo muuttunut.
Nykyään lapsia kasvatetaan puhuen tunteista heidän kanssaan, myös poikia.(Älkääkä repikö ääriesimerkkejä "huonosta" nykyajan kasvatuksesta tai vastauksena on entisajan kasvatuksen ääriesimerkit: selkään antaminen, lyöminen, huutaminen, alistaminen, ryyppääminen kotona, tunteiden sivuuttaminen, yksin jättäminen ja pakottaminen.)
Joo, minäkin puhun pojille tunteista. Osaavat ilmaista tunteitaan sanoin. Molemmat sukupuolet todellakin saavat leikkiä millä vain leluilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksen ajatukset ovat minulle täysin vieraita. En esim. murrosikäisenäkään kokenut vartalon muuttumista ja menkkojen alkamista mitenkään oudoksi tai ahdistavaksi. Musta tuntuu, että ihmiset ovat jotenkin täysin vieraantuneita nykyään kaikesta luonnollisesta.
Et kokenut paineita esim siitä että sulla on liian pienet tissit ? Tai että olet liian lihava tai laiha ? Että reidet ja takamus on joko liian isot tai pienet ?
Ohis, mutta en ole kokenut tuollaista.
Vierailija kirjoitti:
Ahdistus naisena olosta on seurausta siitä, minkälaisia naisesikuvia on milloinkin tuputettu kehittyvässä iässä oleville tytöille ja nuorille naisille.
Kun katsoo kaikkia tuputettuja idoleita vaikka viimeisen 20 vuoden aikana, suunta ei ole ollut kuin alaspäin. Samaan aikaan oma äiti esikuvana on mennyt etäiseksi. Äideistä ylipäätään on kehkeytynyt hahmoja, jotka häärää jossain taustalla eivätkä ota kontaktia. Tai sitten seuraus on perinteisten mallien rikkoutumisesta. Enää ei katsota ihaillen omaa äitiä tai siskoa tai muuta läheistä naisihmistä. Katsellaan mediassa esitettyä kuvaa naiseudesta, joka on vinoutunut, seksistinen ja pornografinen tai fetissinomainen. Sellainen kliseisen pullantuoksuinen ja luonnollinen, raikas, järjellinen ja vahva voisi olla esikuva, joka on kehittyvälle lapselle terve suunnannäyttäjä. Sen on korvannut parannellut, seksiä tihkuvat ja seksuaalisessa mielessä mahdollisimman hyvin miellyttävät tai muuten vain pinnalliset olennot, joita on tätä nykyä enemmän kuin koskaan, ja niihin törmää joka paikassa ja vahingossa. Kehitys on alkanut myös menemään enemmän siihen suuntaan, että naiseus on yksinkertaisesti median luoma halpamainen kuva, jota nuorten naamaan hierotaan. Siitäkin huolimatta, että puheen tasolla ollaan kovasti ajamassa naisen asemaa.
Luin taannoin sukupuolen korjanneen miehen tarinan. Koko lapsuus oli ivattu naiseutta, oma perhe oli ääneen pahoitellut, että olet noin heikko nainen, sääli kun en syntynyt pojaksi. Taikka tarina anoreksiaa sairastaneesta lapsesta, jonka isä oli tytölleen toitottanut huumorimielessä, että eihän vaan sen murrosiän tarvitse alkaa. Viestin ei tarvitse olla edes näin suora, se kyllä tekee tuhoaan.
Lisäksi on tullut nimeltä mainitsemattoman kulttuurin nousu, joka jyrää alleen naiseuden arvokasta asiaa. Naiseus voi olla monen mielestä häpäisty. Onko naiseus fyysisesti rakennettavissa oleva asia? Ensin tuli muotiin kehon korjailu plastiikkakirurgialla, sen jälkeen sukupuolen korjailu. Riitänkö minä ja miten? Perustanko tulevaisuudessa perheen ja otan perinteisen naisen, siis äidin roolin? Toiminko sittenkin yhteiskunnalle hyödyllisenä uraohjuksena? Ehkä kaikille helpointa olisi vaihtaa samantien sukupuoli!
Nämä on asioita, joita kehittyvät lapset ja nuoret pohtivat tätä nykyä enemmän kuin koskaan ennen.
Minun mielestä näissä feministisissä passiivia käyttävissä kuvauksissa naisten kohtelusta on yhtymiä kaunokirjallisuuteen. Olen opiskellut jonkin verran kirjoittamista ja kuvaukset siitä, miten yhteiskunta on sellainen ja naisia kohdellaan näin tuovat mieleen scifin ja fantasiakirjallisuuden, jossa kirjailija maalaa usein dystopisen kuvan maailmasta, joka voisi olla olemassa, mutta kolumnistina tai muuna kommentaattorina tämä kirjoittaja antaakin ymmärtää, että tämä maailma on totta, kun hän sanoo niin ja tytöt ja nuoret naiset imevät nuo tarinat totena ja alkavat suhtautua epäluuloisesti ja kyynisesti miehiin ja ympäröivään yhteiskuntaan. "Kuuleppas nyt, kun minä olen yhteiskuntatieteiden tohtori ja yhteiskunta on naisvihamielinen!" ja Pipsa 16v uskoo silmät kirkkaina.
Osittain näissä jutuissa niin naisilla kuin miehilläkin on kyse siitä, että me jollain tavalla pidämme itseämme tärkeämpänä, kuin olemme ja kuvittelemme ihmisten olevan erityisen kiinnostuneita siitä, että mitä minä harrastan ja teen elämälläni. Ja ehkä sitä kiinnostusta on, mutta loppujen lopuksi jokainen päättää itse, että mitä tekee elämällään. Kolumnistin maalaama dystopia ei vaikuta minuun, jos en lue sitä artikkelia ja minä itse valikoin ne ihmiset ympärilleni, joilla on lupa vaikuttaa minun ajatuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä oikeastaan on naiseus?
Olen biologisesti nainen, ja sellaiseksi biologisesti kasvanut. Olenko äiti, no en ole enkä ole salliseksi koskaan halunnut. Olenko parisuhteessa miehen kanssa - no olen koska nyt satuin rakastumaan juuri häneen. Pukeudunko ns. "naisellisesti" - no en - T-paitaa/hupparia/farkkuja jne. mutta ei se tee minusta vähemmän naista. Pikkutyttönä oli sellainen vaalenpunainen hörhelövaihe, mutta se meni nopeasti ohi (eikä se ollut vanhempien ohjaamaa, vaan ihan oma päähänpisto). Lapsena leikin nukeilla, autoilla, kotia, sotaa yms. mitä kaikkea nyt voi leikkiäkään - sain lahjaksi sekä nukkeja että autoja/rakennussarjoja. Opiskelun valitsin sen perusteella, mikä kiinnosti - kukaan ei sanonut ettenkö voisi tehdä jotain mikä kiinnosti (tai jos joku sanoi, niin kohautin hartioitani että varmaan juu ja jatkoin omaani)
Halusinko joskus olla poika - no joskus - erityisesti silloin kun isoveli pää punaisena huutaa, että etkö sä nyt pysty sitä 50 kilon lannoitesäkkiä nostmaan....kun oli kiire maatöissä. Eli ainaostaan kun tarvittiin raakaa voimaa, kyllä ne muut maataloustyöt hoitui ihan tyttönäkin.
Työskentelen miesvaltaisella teknisellä allala asiantuntijatehtävässä ja meitä on muitakin naisia tiimissä, ja se kirjo naiseutta jo pelkästään tässä tiimissä on aika iso. Itse siis edustan tätä omaa kuvaani naiseudesta, ja toisessa ääripäässä on korkokenkäinen, "naisellisesti" pukeutuva meikkaava naiseuden edustja. Mutta molemmat meistä ovat ihan selkeästi naisia. Itse harrastan käsitöitä/huonekalujen entisöintiä ja tämä ns. naisellisempi rakentelee moottoripyöriä. Että mikä nyt sitten on sitä stereotyyppistä "naiseutta" vai se, että meillä nyt sattuu olemaan naiselle biologisesti suunntatut "elimet".
27&28 tässä moro. On hienoa, että teillä on tiimissä naisia enemmän. Olkaa siitä onnellisia, koska yksin "erilaisena" on vaikeaa.
Tokihan huvittavia tilanteita on tullut siinäkin, että uudessa porukassa äjjälauma näyttää kuin pesueelta pöllönpoikaisia. https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/a7/Aegolius_funereus_j…
No yksin sitä tässä tiimissä muutaman vuoden olin, sitten tuli lisää naisia. Ehkä se on sitten tiimistä kiinni, mutta en kokenut tätä mitenkään vaikeaksi. Varmaan ihan kaikkien uusissa tiimeissä aloittelevien pitää näyttää kyntensä - en ainakaan kokenut sitä mitenkään ahdistavaksi "koska olet nainen"...
Toivottavasti vihjaa, että vika olisi minussa. Ihan vaan sanoakseni ...
No ei. Tiimeissä on todella suuria eroja kuinka missäkin asiat kohdataan ja millaisia henkilöitä niissä kulloinkin on. Jos on kasa "vaan miehet saa osata tämmöisiä juttuja -tyyppejä" niin onhan se varmaan joka hetki näytettävä, että osaa asiansa eikä siltikään pääse oikeasti tiimin jäseneksi...
Hyvä, erittäin hyvä. Nimittäin, ihan vain vielä jatkaakseni .... että jos näille kokemuksille lähinnä pyöritellään silmiä, tai lastataan henkilön omaksi ongelmaksi, niin yksinäisyys ja sen tunne lisääntyy. Se on raskas taakka joka päivä hartioilla kannettavaksi, että hyvästä suoritumisesta huolimatta arvostus on huonompaa. Ja jos hymyilee ja on hyväntuulinen = tyhmä kikattelija, ja taas vastaavasti jos ei hymyilytä = kitkerä ämmä.
Ja kyllä sitä on tullut miettineeksi, että meneekö porukan fengshui piloille, kun "ei voida enää äijjäporukassa heittää läpändeerusta". Ihan jees, että naisen läsnäoloa näin hienoeleisesti ajatellaan, mutta toisaalta naisen läsnäoloa ja naiseutta alleviivataan. Ihan vain se, että sattuu olemaan kuuloetäisyydellä, niin ilmapiiri muuttuu pelkästä läsnäolosta, avaa suunsa tahi ei. Kyllä sitä aika ajoin miettii, että pitäisikö jättäytyä omista harrasteporukoista pois, ihan vain tämän takia. Tosiaan, että siinä häviää koko porukka jos olen mukana, kuin että jättäytyessä pois häviäjä on vain yksi, eli minä.
Itseäni on alkanut ahdistaa se, että minusta on nyt nykyajan mukana tehty väkisin nainen, kun ennen menin hyvin äijäporukassa ihan vain omana itsenäni. Nykyään kun tulen paikalle niin väki hiljenee. Saan kärsiä kollektiivisesti tästä että naisten kuullen pitää varoa puheitaan ettei tule meetoo.
Pick me, pick me!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset miehet ovat pahassa jamassa. Joka toisen kiintymyssuhdemalli on välttelevä, mikä johtuu poikien tunteiden sivuuttamisesta. Pojat yritetään kasvattaa harhaisesti jonkinlaiseen miehiseen kovuuteen ja yksin pärjäämiseen. Tämä on suomalainen erityispiirre ja erityisesti miesten kohdalla on näin, suomalaisilla naisilla nimittäin on miehiä useammin turvallinen kiintymyssuhdemalli. Suomessa tyttöjen tunteet siis otetaan huomioon, mutta pojat eivät saa näkyä eikä kuulua ja näin heidän kuvitellaan oppivan kovaksi ja itsenäiseksi.
Aikuisissa miehissä huono kasvatustapa näkyy vielä, koska he ovat olleet lapsia monta kymmentä vuotta sitten.
Asia on kuitenkin jo muuttunut.
Nykyään lapsia kasvatetaan puhuen tunteista heidän kanssaan, myös poikia.(Älkääkä repikö ääriesimerkkejä "huonosta" nykyajan kasvatuksesta tai vastauksena on entisajan kasvatuksen ääriesimerkit: selkään antaminen, lyöminen, huutaminen, alistaminen, ryyppääminen kotona, tunteiden sivuuttaminen, yksin jättäminen ja pakottaminen.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistaa mitätöinti ja vähättely, mitä välillä kohtaan. Nämä voimaantujat-only fans-tilejä pitävät naiset ja prostituutiota ylistävät artikkelit vain tukevat käsitystä naisesta lihapalana, johon mies voi tehdä tarpeensa.
Ei. Olen aina ollut tosi tyytyväinen naiseuteeni. Olen ulkoisesti naisellinen, älykäs, pärjäävä ja itsevarma.
N48
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tämä nuorempien juttu? En minä koskaan tuntenut ahdistusta, että minun "pitäisi" joskus mennä naimisiin ja saada lapsia. En ajatellut tätä koskaan, vaikka nukeilla leikinkin. Emme koskaan lapsena "toivoneet" avioliittoa, emmekä kokeneet mitään painostusta siihen. Kasvatuksessa ei millään tavalla "ohjattu" siihen. Tietysti tuli kaikenlaista ongelmaa sitten varsinaisessa teini-iässä ja silloin tietysti halusimme löytää kumppanin jne. Mutta kasvatuksessa (minun ja kavereideni ja oletan, että pidettiin erittäin tärkeänä yleisestikin) korostui koulutus. Siitä puhuttiin duunari- ja maanviljelijäperheissäkin ja sitä arvostettiin. Murrosiässä olin ahdistunut siellä kahdeksannella luokalla, joka sitten asettui ysillä ja sen jälkeen. Tämä ei liittynyt naiseuteen, naiseutta ei erityisesti pohdittu. Koko ajatus tuntuu nytkin erittäin oudolta. Olin lapsi/teini 70-80-luvuilla. Kukaan tuntemistani tytöistä ei ollut mitenkään ahdistunut ja minä pyörin erilaisissa taiteellisissa ja poliittisissa porukoissa teiniaikaan, joten voisi kuvitella, että niihin niitä olisi kertynyt. Naiseus ja äitiys oli positiivinen juttu. Harmi, että se on nykyään jotenkin pilattu. En tiedä, mikä sen pilasi...
Eiköhän naiset pilanneet sen ihan itse. Uskon, että feminismi tuhosi aika paljon naisilta. Kun se kääntyi intersektionaaliseksi, eli kun valtaa piti alkaa siirtämään pois miehiltä naisille, rangaistukseksi menneisyyden synneistä, niin siinä kohdassa varmaan mentiin metsään. Ei jokin ihmisryhmä voi kollektiivisesti olla vastuussa jostain, joka tapahtui menneessä. Sitä paitsi nykyään vilpittömästi uskotaan, että voidaan tietää, miten menneisyyden naiset elämänsä kokivat ja suoraan ottaa esimerkkejä sadan vuoden takaa ja voivotella niitä nykyisyyden valossa. Ja se, että nainen ei enää saa haluta lapsia ja kotia ja siitä pitää tuntea ylemmyyttä ja ylpeyttä, on aikamoinen karhunpalvelus naisille. Nuorena sitä luulee, että ei ole ollenkaan "tyypillinen" nainen, mutta sitten myöhemmin voi seurata masennusta ja ahdistusta, kun huomaa, että ehkä onkin ja että siinä ei ole mitään pahaa.
intersektionaalisuus ei tarkoita vallan siirtämistä yhtään kenellekään.
Toisekseen, mitä luulet, mistä ne asenteet kumpuavat? Omilta vanhemmilta ja ympäristöltä, jotka ovat itse lapsuudessaan omaksuneet omilta vanhemmilta ja ympäristöltä. Eli juuri sieltä menneisyydestä tulevat ne asenteet, joissa ajatellaan esimerkiksi sukupuolirooleista.
Miten voisi kun kaiken saa käännettyä miesten viaksi ja syyksi
Vierailija kirjoitti:
Ei. Olen aina ollut tosi tyytyväinen naiseuteeni. Olen ulkoisesti naisellinen, älykäs, pärjäävä ja itsevarma.
N48
Ei. Mäkin olen ulkoisesti naisellinen ja sisäisesti naisellinen. En meikkaa, pidä tekoripsiä tai pitkiä kynsiä enkä kulje korkokengissä.
Olen älykäs olento.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tämä nuorempien juttu? En minä koskaan tuntenut ahdistusta, että minun "pitäisi" joskus mennä naimisiin ja saada lapsia. En ajatellut tätä koskaan, vaikka nukeilla leikinkin. Emme koskaan lapsena "toivoneet" avioliittoa, emmekä kokeneet mitään painostusta siihen. Kasvatuksessa ei millään tavalla "ohjattu" siihen. Tietysti tuli kaikenlaista ongelmaa sitten varsinaisessa teini-iässä ja silloin tietysti halusimme löytää kumppanin jne. Mutta kasvatuksessa (minun ja kavereideni ja oletan, että pidettiin erittäin tärkeänä yleisestikin) korostui koulutus. Siitä puhuttiin duunari- ja maanviljelijäperheissäkin ja sitä arvostettiin. Murrosiässä olin ahdistunut siellä kahdeksannella luokalla, joka sitten asettui ysillä ja sen jälkeen. Tämä ei liittynyt naiseuteen, naiseutta ei erityisesti pohdittu. Koko ajatus tuntuu nytkin erittäin oudolta. Olin lapsi/teini 70-80-luvuilla. Kukaan tuntemistani tytöistä ei ollut mitenkään ahdistunut ja minä pyörin erilaisissa taiteellisissa ja poliittisissa porukoissa teiniaikaan, joten voisi kuvitella, että niihin niitä olisi kertynyt. Naiseus ja äitiys oli positiivinen juttu. Harmi, että se on nykyään jotenkin pilattu. En tiedä, mikä sen pilasi...
Eiköhän naiset pilanneet sen ihan itse. Uskon, että feminismi tuhosi aika paljon naisilta. Kun se kääntyi intersektionaaliseksi, eli kun valtaa piti alkaa siirtämään pois miehiltä naisille, rangaistukseksi menneisyyden synneistä, niin siinä kohdassa varmaan mentiin metsään. Ei jokin ihmisryhmä voi kollektiivisesti olla vastuussa jostain, joka tapahtui menneessä. Sitä paitsi nykyään vilpittömästi uskotaan, että voidaan tietää, miten menneisyyden naiset elämänsä kokivat ja suoraan ottaa esimerkkejä sadan vuoden takaa ja voivotella niitä nykyisyyden valossa. Ja se, että nainen ei enää saa haluta lapsia ja kotia ja siitä pitää tuntea ylemmyyttä ja ylpeyttä, on aikamoinen karhunpalvelus naisille. Nuorena sitä luulee, että ei ole ollenkaan "tyypillinen" nainen, mutta sitten myöhemmin voi seurata masennusta ja ahdistusta, kun huomaa, että ehkä onkin ja että siinä ei ole mitään pahaa.
Sinä toksinen siellä, juuri sinä! Tiesitkö ettei mieskään välttämättä halua tienata ja olla isänä? Itse asiassa miespiireissä suorastaan kannustetaan hankkimaan vasektomia.
Naiselle pysyvän ehkäisyn hankkiminen on hankalampaa. Kaikille ei meinaa suositella kohdunpoistoa.
up