Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaako naiseus?
17.06.2022 |
Nythän keskustellaan paljon siitä ahdistaako nykynuoria naisena olo ja onko tässä syy kasvaneisiin masennuslukemiin sekä sukupuolidysforiaan. Jotenkin unohdetaan 2000-luvun alun nuoret. Esimerkiksi meidän koulussa oli jo tuolloin oireilevia nuoria. Sen ajan tukipuhelimet olivat täysvitsi. Siksi luullaan ettei masennusta juurikaan esiintynyt.
Takaisin asiaan. Mua ahdisti suunnilleen 12 vanhana naiseksi tuleminen. En halunnut kasvaa lapsia kaitsevaksi mammaksi enkä halunnut löytää itseäni eläkeiässä samasta jamasta missä tätini ovat. Samaistun nuorten tyttöjen kokemaan tuskaa. Ihan liian monet saattaa kokea sukupuolen vaihdoksen porttina taivaaseen. Siltikään vanhemmat eivät halua vaihtaa kasvatustyyliään. Ajatellaan kaikkien haluavan kasvaa stereotypiseksi naiseksi.
Kommentit (82)
Ahdisti 12-vuotiaana kasvaa naiseksi ja koin olevani silloin 152 cm pitkänä ja 36 kg painavana liian lihava. Ihanteeni oli androgyyni, laiha ihminen, mieskään en olisi halunnut olla. Kuukautiseni alkoivat 14-vuotiaana, vähitellen sitä sopeutui vartalon muutoksiin, kasvoin 170 cm pitkäksi. Vielä 21-vuotiaana ajattelin joskus, että laihdutan niin kauan, että kuukautiseni loppuvat ja leikkautan isohkot rintani a-kupin rinnoiksi tai pienemmiksi. Osittain tähän ahdistukseen vaikutti varmaan se, että isäni pahoinpiteli äitiäni välillä humalassa, myös minun nähteni ja alkoi haukkua mua, kun kasvoin naiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli nyt sitten käytettyä hetki siihen että mietin mitä minulle on olla nainen. En löytänyt vastausta. Koitin saada sen liittymään äitiyteen, millainen naisenmalli olen lapsilleni. Mutta ei se sitä ole, he näkevät muitakin naisia ja tietävät ettei naiset ole samalaisia.
Koitin saada sen liittymään seksuaalisuuteen mutta ei se siihenkään sopinut, en minä ole seksuaalinen tai suuntautunut mihin olen siksi että olen nainen.
Ehkä naisena oleminen vain ei merkitse minulle mitään eikä näin tee mitään paineitakaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuli nyt sitten käytettyä hetki siihen että mietin mitä minulle on olla nainen. En löytänyt vastausta. Koitin saada sen liittymään äitiyteen, millainen naisenmalli olen lapsilleni. Mutta ei se sitä ole, he näkevät muitakin naisia ja tietävät ettei naiset ole samalaisia.
Koitin saada sen liittymään seksuaalisuuteen mutta ei se siihenkään sopinut, en minä ole seksuaalinen tai suuntautunut mihin olen siksi että olen nainen.
Ehkä naisena oleminen vain ei merkitse minulle mitään eikä näin tee mitään paineitakaan.
Vähän sama. Minulle naiseus on lähinnä sitä, että tunnistan olevani nainen enkä mies ihan helposti, fyysisesti selkeimmin. Olen nainen, minulla ei kasva parta eikä suuria lihaksia, ääneni ei ole matala jne. Biologisen sukupuolen tunnistaminen on aika helppoa aikuisesta ihmisestä, se on ihan perustoimintoja. Sitten on nämä roolit vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, joihin vaikuttaa sukupuolen lisäksi miljardi muutakin asiaa, ikä, ulkonäkö, tausta... ja toki joskus oma rooli tuntuu epämukavaltakin. Ihmetyttää joskus vain kuinka merkittäväksi asiaksi yleensä aika kiistaton biologinen sukupuoli koetaan ja kuinka toisilla on koviakin ristiriitoja biologiansa kanssa. Miksi oman biologian hyväksymisessä ei heitä sitten tueta? Miksi esim. lähdetään syöttämään naisille androgeeneja tai hieromaan geeleille, miten vain...? jotta kasvaisi karvoja ja madaltuisi ääni, eihän se yksilön asemaa ja roolia paranna?
Vierailija kirjoitti:
Ahdisti 12-vuotiaana kasvaa naiseksi ja koin olevani silloin 152 cm pitkänä ja 36 kg painavana liian lihava. Ihanteeni oli androgyyni, laiha ihminen, mieskään en olisi halunnut olla. Kuukautiseni alkoivat 14-vuotiaana, vähitellen sitä sopeutui vartalon muutoksiin, kasvoin 170 cm pitkäksi. Vielä 21-vuotiaana ajattelin joskus, että laihdutan niin kauan, että kuukautiseni loppuvat ja leikkautan isohkot rintani a-kupin rinnoiksi tai pienemmiksi. Osittain tähän ahdistukseen vaikutti varmaan se, että isäni pahoinpiteli äitiäni välillä humalassa, myös minun nähteni ja alkoi haukkua mua, kun kasvoin naiseksi.
Miksi alapekut? Kaikkien pitäisi vaan ylistää "ei mitään ongelmia naiseksi kasvamisessa, kaikki meni ihanasti".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä ahdistaa, vielä näin aikuisiällä. En mahdu stereotyyppiseen kuvaan, en millään lailla. Mutta myös joudun arjessa taistelemaan stereotyyppisiä oletuksia vastaan ja usein tuntuu, että olen vain sirkuksen karvainen nainen.
Lapsena ahdisti se olettama, että menisin naimisiin ja sitten olisin perheen äiti. Natiaisena en tiennyt mistään muusta, eikä kylläkään mistään muusta kerrotukaan. Se oli kuin kuolemaa olisi odottanut. Olinko katkera, että olin syntynyt tytöksi? KYLLÄ.
Teininä tulin velana kaapista ulos, ja voitte kuvitella kaiken lällättelyn ja rallattelun asiasta. Sitä lällättelyä ja rallattelua sai kuunnella nelikymppiseksi asti. Sitten taisi mennä perille, että eihän tuo tosiaan aio lisääntyä.
Mutta sitten: kivinen on tie ollut myös kun suuntauduin tekniselle alalle, missä on pääsääntöisesti vain miehiä. Useimmiten ensimmäinen näkemys on, etten osaa mitään, koska olen nainen. Ja että pelkäisin tekniikkaa tai koneita. "Kokeilehan vielä kerran uudestaan, ettei sulle jää mikään pelko tästä". No voi vittujen kevät sentään ... Tokihan ajan kanssa porukalla välähtää, että osaahan tuo jotain ja osaa vielä hyvinkin. Minussa on sen verran rankka tujaus nörtteyttä, että kun otan jostain laitteesta selvää, otan selvää kunnolla. Töissä siis paljon korjaan ja huollan koneita, ja varmasti nakki napsahtaa usein jo siksi, että dokumentoin kanssa hyvin säntillisesti.
Ja sitten harrastukset ovat hyvin miehinen, mihin liittyy erilaisten laitteiden hallinta ja esiintymistä. Usein minut tunnutaan sekoittavan perinteiseen "tyttöystävä rooliin". Eli olla lähinnä se fanittava hang around siinä äijien ympärillä. Tai jos olen aktiivisena toimijana mukana, niin SAAN olla mukana, koska joku suo tämän slotin ainoastaan pinnpin toivossa. Huhuu, missä on se osaaminen? Hassuahan tässä on se, että tekemisessäni ei ole moitteen sijaa. Ei ne instrumentit tiedä mimmoisin vehkein varustettu heppuli niitä komentaa.
Eli kaikki mitä haluan tehdä, on kyllä kivisempi tie kuin miehillä. Stereotypia tyhmästä kikattelijasta elää todella sitkeässä. Toinen vaihtoehto on kuvia kehonsa täyteen hakattu muija, jota saa tosissaan pelätä, ettei se suuttuessaan vedä turpaan (eli äijäversio muijasta). Entä jos minä haluaisin olla vain minä? Jutskata ja olla siinä missä muutkin, eikä siis olla tyhmä kikattaja tai testosteronia uhkuva äijämuija.
(jatkuu…)
(jatkuu…)
Mutta on naiseudessa jotain hyviä puolia. Koska kun kasvatus on ollut mitä on ollut, niin olen huomannut edukseni:
- osaan ommella. Niin korjataan saumat, paikataan ja ommellaan irronneet napit kiinni. Ompelukone välillä laulaa suojahuppuja ja kankaita. Lahkeetkin lyhennetään näpsäkästi. Ja tarvittaessa pyöräytän paitoja, hameita ja housuja.
- osaan laittaa ruokaa. Ei mitään äijjäruokaa, vaan ihan huomaa asioitten paloittelussa, että kasvikset ovat edes vähän järjevän mallisia. Uskomattoman monet äijjäkokit kun no, käsittelee raaka-aineita kuin viikinki heiluttaisi kirvestä.
- osaan siivota. Kyllä miehet osaavat imuriin tarttua, mutta siinä se melkein onkin. Mites saadaan rasvanäppijäljet pinnoilta, tai pölyrasvatöhkä? Ai paineilmalla vai? No joo-o, lycka till.
- ja sitten evoluutiobiologinen: sorminäppäryys ja pieniin asioihin paremmin tarkentunut näkö. Naisilla on tunnetusti enemmän sorminäppäryyttä, joten se on monissa paikoissa ollut kullanarvoista. Ja pienet tippuneet ruuvit ja mutterit useimmiten löydän, jos apuun kutsutaan.
Mitään sukupuolelleen ei voi, mutta toisaalta voin olla ylpeä, että sen minkä olen saavuttanut ON OMAA AIKAANSAANNOSTA. Miehenä minulla olisi ollut puhtaasti vetoapua siitä, että on semmoiset kilkuttimet jalkovälissä. Naisena näitä hommia on aina saanut tehdä vastatuulessa, ja aina joku pälliääliö pääsee yllättämään homeisilla kommenteillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos nyt saisi valita, N40, olisin syntynyt mieheksi. En koskaan ole ollut kiinnostunut lapsista, endometrioosi ym, palkkakuoppa, pidetään lihapalana, fyysisesti jo lähtökohdin heikompi voimallisesti.. Listaa voisi jatkaa.
Mitä oikeastaan on naiseus?
Olen biologisesti nainen, ja sellaiseksi biologisesti kasvanut. Olenko äiti, no en ole enkä ole salliseksi koskaan halunnut. Olenko parisuhteessa miehen kanssa - no olen koska nyt satuin rakastumaan juuri häneen. Pukeudunko ns. "naisellisesti" - no en - T-paitaa/hupparia/farkkuja jne. mutta ei se tee minusta vähemmän naista. Pikkutyttönä oli sellainen vaalenpunainen hörhelövaihe, mutta se meni nopeasti ohi (eikä se ollut vanhempien ohjaamaa, vaan ihan oma päähänpisto). Lapsena leikin nukeilla, autoilla, kotia, sotaa yms. mitä kaikkea nyt voi leikkiäkään - sain lahjaksi sekä nukkeja että autoja/rakennussarjoja. Opiskelun valitsin sen perusteella, mikä kiinnosti - kukaan ei sanonut ettenkö voisi tehdä jotain mikä kiinnosti (tai jos joku sanoi, niin kohautin hartioitani että varmaan juu ja jatkoin omaani)
Halusinko joskus olla poika - no joskus - erityisesti silloin kun isoveli pää punaisena huutaa, että etkö sä nyt pysty sitä 50 kilon lannoitesäkkiä nostmaan....kun oli kiire maatöissä. Eli ainaostaan kun tarvittiin raakaa voimaa, kyllä ne muut maataloustyöt hoitui ihan tyttönäkin.
Työskentelen miesvaltaisella teknisellä allala asiantuntijatehtävässä ja meitä on muitakin naisia tiimissä, ja se kirjo naiseutta jo pelkästään tässä tiimissä on aika iso. Itse siis edustan tätä omaa kuvaani naiseudesta, ja toisessa ääripäässä on korkokenkäinen, "naisellisesti" pukeutuva meikkaava naiseuden edustja. Mutta molemmat meistä ovat ihan selkeästi naisia. Itse harrastan käsitöitä/huonekalujen entisöintiä ja tämä ns. naisellisempi rakentelee moottoripyöriä. Että mikä nyt sitten on sitä stereotyyppistä "naiseutta" vai se, että meillä nyt sattuu olemaan naiselle biologisesti suunntatut "elimet".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miesten elämä on paljon helpompaa, eikä miesten tarvitse tehdä kotitöitä kun vain jättävät tekemättä ja ilmoittavat, että eivät tee.
No kyllä se 11-vuotiaana ahdisti kun alkoi menkat ensimmäisenä luokalta ja rinnat kasvoi, jolloin alkoi myös kylän aikuisten juoppojen miesten huutelut ja viheltelyt.
Olin itse vielä täysin lapsi, enkä olisi halunnut mitään tuollaista ja koin sen todella ahdistavaksi kun olisin vain halunnut leikkiä ja pukeutua samalla tavalla kuin muutkin tytöt, eli söpöihin toppeihin ja mekkoihin, mutta yhtäkkiä olinkin jotenkin "tyrkyllä".
Aloin pukeutumaan tosi peittävästi ja poikamaisesti ja laihduttamaan, koska naiselliset muodot ahdisti. Epämääräistä syömishäiriötä kesti päälle parikymppiseksi, jolloin opin hyväksymään oman vartaloni naisellisena.
Jos vaan annettaisiin lapsien olla lapsia, tyttöjenkin. Tissit ei tee lapsesta aikuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä oikeastaan on naiseus?
Olen biologisesti nainen, ja sellaiseksi biologisesti kasvanut. Olenko äiti, no en ole enkä ole salliseksi koskaan halunnut. Olenko parisuhteessa miehen kanssa - no olen koska nyt satuin rakastumaan juuri häneen. Pukeudunko ns. "naisellisesti" - no en - T-paitaa/hupparia/farkkuja jne. mutta ei se tee minusta vähemmän naista. Pikkutyttönä oli sellainen vaalenpunainen hörhelövaihe, mutta se meni nopeasti ohi (eikä se ollut vanhempien ohjaamaa, vaan ihan oma päähänpisto). Lapsena leikin nukeilla, autoilla, kotia, sotaa yms. mitä kaikkea nyt voi leikkiäkään - sain lahjaksi sekä nukkeja että autoja/rakennussarjoja. Opiskelun valitsin sen perusteella, mikä kiinnosti - kukaan ei sanonut ettenkö voisi tehdä jotain mikä kiinnosti (tai jos joku sanoi, niin kohautin hartioitani että varmaan juu ja jatkoin omaani)
Halusinko joskus olla poika - no joskus - erityisesti silloin kun isoveli pää punaisena huutaa, että etkö sä nyt pysty sitä 50 kilon lannoitesäkkiä nostmaan....kun oli kiire maatöissä. Eli ainaostaan kun tarvittiin raakaa voimaa, kyllä ne muut maataloustyöt hoitui ihan tyttönäkin.
Työskentelen miesvaltaisella teknisellä allala asiantuntijatehtävässä ja meitä on muitakin naisia tiimissä, ja se kirjo naiseutta jo pelkästään tässä tiimissä on aika iso. Itse siis edustan tätä omaa kuvaani naiseudesta, ja toisessa ääripäässä on korkokenkäinen, "naisellisesti" pukeutuva meikkaava naiseuden edustja. Mutta molemmat meistä ovat ihan selkeästi naisia. Itse harrastan käsitöitä/huonekalujen entisöintiä ja tämä ns. naisellisempi rakentelee moottoripyöriä. Että mikä nyt sitten on sitä stereotyyppistä "naiseutta" vai se, että meillä nyt sattuu olemaan naiselle biologisesti suunntatut "elimet".
27&28 tässä moro. On hienoa, että teillä on tiimissä naisia enemmän. Olkaa siitä onnellisia, koska yksin "erilaisena" on vaikeaa.
Tokihan huvittavia tilanteita on tullut siinäkin, että uudessa porukassa äjjälauma näyttää kuin pesueelta pöllönpoikaisia. https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/a7/Aegolius_funereus_j…
Vierailija kirjoitti:
Et kokenut paineita esim siitä että sulla on liian pienet tissit ? Tai että olet liian lihava tai laiha ? Että reidet ja takamus on joko liian isot tai pienet ?
Minä koin mutten syyttänyt siitä naiseutta. Sen ahdistuksen takana oli toisten naiseudelle asettamat kriteerit. Lopulta päästin irti noista joidenkin kenenlie "vaatimuksista" ja kasvoin siksi naiseksi, joka mun kuuluukin olla. En haluaisi olla mitään muuta.
- eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä oikeastaan on naiseus?
Olen biologisesti nainen, ja sellaiseksi biologisesti kasvanut. Olenko äiti, no en ole enkä ole salliseksi koskaan halunnut. Olenko parisuhteessa miehen kanssa - no olen koska nyt satuin rakastumaan juuri häneen. Pukeudunko ns. "naisellisesti" - no en - T-paitaa/hupparia/farkkuja jne. mutta ei se tee minusta vähemmän naista. Pikkutyttönä oli sellainen vaalenpunainen hörhelövaihe, mutta se meni nopeasti ohi (eikä se ollut vanhempien ohjaamaa, vaan ihan oma päähänpisto). Lapsena leikin nukeilla, autoilla, kotia, sotaa yms. mitä kaikkea nyt voi leikkiäkään - sain lahjaksi sekä nukkeja että autoja/rakennussarjoja. Opiskelun valitsin sen perusteella, mikä kiinnosti - kukaan ei sanonut ettenkö voisi tehdä jotain mikä kiinnosti (tai jos joku sanoi, niin kohautin hartioitani että varmaan juu ja jatkoin omaani)
Halusinko joskus olla poika - no joskus - erityisesti silloin kun isoveli pää punaisena huutaa, että etkö sä nyt pysty sitä 50 kilon lannoitesäkkiä nostmaan....kun oli kiire maatöissä. Eli ainaostaan kun tarvittiin raakaa voimaa, kyllä ne muut maataloustyöt hoitui ihan tyttönäkin.
Työskentelen miesvaltaisella teknisellä allala asiantuntijatehtävässä ja meitä on muitakin naisia tiimissä, ja se kirjo naiseutta jo pelkästään tässä tiimissä on aika iso. Itse siis edustan tätä omaa kuvaani naiseudesta, ja toisessa ääripäässä on korkokenkäinen, "naisellisesti" pukeutuva meikkaava naiseuden edustja. Mutta molemmat meistä ovat ihan selkeästi naisia. Itse harrastan käsitöitä/huonekalujen entisöintiä ja tämä ns. naisellisempi rakentelee moottoripyöriä. Että mikä nyt sitten on sitä stereotyyppistä "naiseutta" vai se, että meillä nyt sattuu olemaan naiselle biologisesti suunntatut "elimet".
27&28 tässä moro. On hienoa, että teillä on tiimissä naisia enemmän. Olkaa siitä onnellisia, koska yksin "erilaisena" on vaikeaa.
Tokihan huvittavia tilanteita on tullut siinäkin, että uudessa porukassa äjjälauma näyttää kuin pesueelta pöllönpoikaisia. https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/a7/Aegolius_funereus_j…
No yksin sitä tässä tiimissä muutaman vuoden olin, sitten tuli lisää naisia. Ehkä se on sitten tiimistä kiinni, mutta en kokenut tätä mitenkään vaikeaksi. Varmaan ihan kaikkien uusissa tiimeissä aloittelevien pitää näyttää kyntensä - en ainakaan kokenut sitä mitenkään ahdistavaksi "koska olet nainen"...
En ikinä ajatellut, että musta täytyisi kasvaa lapsia kaitseva mamma tai samanlainen kuin sukulais- tai ketkään muutkaan naiset. Äidilläni oli kyllä hyvin perinteisiä ajatuksia siitä, mitä kenenkin pitäisi tai "kuuluu" olla, mutta ne olivat vain sitä, hänen näkemyksiään. Lopulta jokainen valitsee omat polkunsa elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä oikeastaan on naiseus?
Olen biologisesti nainen, ja sellaiseksi biologisesti kasvanut. Olenko äiti, no en ole enkä ole salliseksi koskaan halunnut. Olenko parisuhteessa miehen kanssa - no olen koska nyt satuin rakastumaan juuri häneen. Pukeudunko ns. "naisellisesti" - no en - T-paitaa/hupparia/farkkuja jne. mutta ei se tee minusta vähemmän naista. Pikkutyttönä oli sellainen vaalenpunainen hörhelövaihe, mutta se meni nopeasti ohi (eikä se ollut vanhempien ohjaamaa, vaan ihan oma päähänpisto). Lapsena leikin nukeilla, autoilla, kotia, sotaa yms. mitä kaikkea nyt voi leikkiäkään - sain lahjaksi sekä nukkeja että autoja/rakennussarjoja. Opiskelun valitsin sen perusteella, mikä kiinnosti - kukaan ei sanonut ettenkö voisi tehdä jotain mikä kiinnosti (tai jos joku sanoi, niin kohautin hartioitani että varmaan juu ja jatkoin omaani)
Halusinko joskus olla poika - no joskus - erityisesti silloin kun isoveli pää punaisena huutaa, että etkö sä nyt pysty sitä 50 kilon lannoitesäkkiä nostmaan....kun oli kiire maatöissä. Eli ainaostaan kun tarvittiin raakaa voimaa, kyllä ne muut maataloustyöt hoitui ihan tyttönäkin.
Työskentelen miesvaltaisella teknisellä allala asiantuntijatehtävässä ja meitä on muitakin naisia tiimissä, ja se kirjo naiseutta jo pelkästään tässä tiimissä on aika iso. Itse siis edustan tätä omaa kuvaani naiseudesta, ja toisessa ääripäässä on korkokenkäinen, "naisellisesti" pukeutuva meikkaava naiseuden edustja. Mutta molemmat meistä ovat ihan selkeästi naisia. Itse harrastan käsitöitä/huonekalujen entisöintiä ja tämä ns. naisellisempi rakentelee moottoripyöriä. Että mikä nyt sitten on sitä stereotyyppistä "naiseutta" vai se, että meillä nyt sattuu olemaan naiselle biologisesti suunntatut "elimet".
27&28 tässä moro. On hienoa, että teillä on tiimissä naisia enemmän. Olkaa siitä onnellisia, koska yksin "erilaisena" on vaikeaa.
Tokihan huvittavia tilanteita on tullut siinäkin, että uudessa porukassa äjjälauma näyttää kuin pesueelta pöllönpoikaisia. https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/a7/Aegolius_funereus_j…
No yksin sitä tässä tiimissä muutaman vuoden olin, sitten tuli lisää naisia. Ehkä se on sitten tiimistä kiinni, mutta en kokenut tätä mitenkään vaikeaksi. Varmaan ihan kaikkien uusissa tiimeissä aloittelevien pitää näyttää kyntensä - en ainakaan kokenut sitä mitenkään ahdistavaksi "koska olet nainen"...
Toivottavasti vihjaa, että vika olisi minussa. Ihan vaan sanoakseni ...
Vierailija kirjoitti:
Olisin kyllä syntynyt mieheksi, jos siis olisin saanut valita. Miehen elämä on niin paljon helpompaa kuin naisen elämä. Olen joo ehkä fyysisesti aikuinen nainen, mutta en ole koskaan oikein käsitellyt tätä, en nyt ensimmäisenä identifioisi itseäni aikuiseksi naiseksi, enkä monista syistä johtuen voi elää aikuisen naisen tavoin, vaan lähinnä pitää elää kuin joku ihmisen lapsi. Naiseksi kasvaminen ja kaikki seksuaalisuuteen syntyvä on aina ollut suuri synti, häpeä ja tabu. Kasvatukseni tähtäsi kai johonkin epänaiselliseen ja aseksuaaliseen ihmiseen. Taidan kyllä ollakin aseksuaali ja autismikirjolla. Olen epänaisellinen, mutta kuitenkin isorintainen. Inhoan isoja rintojani, jotka on vaikea piilottaa. Eniten tässä naisena olemisessa inhottaa kuitenkin se, että oletetaan hoitavan kaikki asiat ja tekevän kaikki kotityöt. Miehenä noita ei tarvitsisi tehdä ja voisi elää haluamallaan tavalla ilman vastuuta mistään.
Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, että miehet voivat tehdä mitä huvittaa, ilman vastuuta mistään? Luetko liikaa tätä palstaa? Kukaan ei oleta, että minä teen kaikki kotityöt (vaikka olen perheellinen nainen). Oletko varma, ettet nyt ole kopsannut tuota listaasi jostain epäilyttävästä julkaisusta?
Onkohan tämä nuorempien juttu? En minä koskaan tuntenut ahdistusta, että minun "pitäisi" joskus mennä naimisiin ja saada lapsia. En ajatellut tätä koskaan, vaikka nukeilla leikinkin. Emme koskaan lapsena "toivoneet" avioliittoa, emmekä kokeneet mitään painostusta siihen. Kasvatuksessa ei millään tavalla "ohjattu" siihen. Tietysti tuli kaikenlaista ongelmaa sitten varsinaisessa teini-iässä ja silloin tietysti halusimme löytää kumppanin jne. Mutta kasvatuksessa (minun ja kavereideni ja oletan, että pidettiin erittäin tärkeänä yleisestikin) korostui koulutus. Siitä puhuttiin duunari- ja maanviljelijäperheissäkin ja sitä arvostettiin. Murrosiässä olin ahdistunut siellä kahdeksannella luokalla, joka sitten asettui ysillä ja sen jälkeen. Tämä ei liittynyt naiseuteen, naiseutta ei erityisesti pohdittu. Koko ajatus tuntuu nytkin erittäin oudolta. Olin lapsi/teini 70-80-luvuilla. Kukaan tuntemistani tytöistä ei ollut mitenkään ahdistunut ja minä pyörin erilaisissa taiteellisissa ja poliittisissa porukoissa teiniaikaan, joten voisi kuvitella, että niihin niitä olisi kertynyt. Naiseus ja äitiys oli positiivinen juttu. Harmi, että se on nykyään jotenkin pilattu. En tiedä, mikä sen pilasi...
Paras puoli naiseudessa on se, että yhdessä illassa voi saada todella monta orgasmia, kun taas miehiltä se ei yleensä onnistu. En keksi juuri muita asioita, joista aiheutuisi merkittäviä eroja. Voi harrastaa mitä haluaa ja työskennellä missä haluaa. Muiden suhtautumisesta ei tarvitse välittää.
Olisin kyllä syntynyt mieheksi, jos siis olisin saanut valita. Miehen elämä on niin paljon helpompaa kuin naisen elämä. Olen joo ehkä fyysisesti aikuinen nainen, mutta en ole koskaan oikein käsitellyt tätä, en nyt ensimmäisenä identifioisi itseäni aikuiseksi naiseksi, enkä monista syistä johtuen voi elää aikuisen naisen tavoin, vaan lähinnä pitää elää kuin joku ihmisen lapsi. Naiseksi kasvaminen ja kaikki seksuaalisuuteen syntyvä on aina ollut suuri synti, häpeä ja tabu. Kasvatukseni tähtäsi kai johonkin epänaiselliseen ja aseksuaaliseen ihmiseen. Taidan kyllä ollakin aseksuaali ja autismikirjolla. Olen epänaisellinen, mutta kuitenkin isorintainen. Inhoan isoja rintojani, jotka on vaikea piilottaa. Eniten tässä naisena olemisessa inhottaa kuitenkin se, että oletetaan hoitavan kaikki asiat ja tekevän kaikki kotityöt. Miehenä noita ei tarvitsisi tehdä ja voisi elää haluamallaan tavalla ilman vastuuta mistään.