Heitelkääs ideoita mikä tauti minua vaivaa! Lihasoireita, elohiiriä, väsymystä jne.
Sain lääkärille ajan vasta kuukauden päähän, eikä tämä tietysti kiireellistä olekaan.
Ensioireet 2013 tai 2014, yhtäkkisesti alkanut lihasnykinä ja elohiiret kaikkialla kehossa. Hetkittäin puhe mahdollisesti oli hiukan hankalaa tuottaa. Näitä oireita ennen oli edeltävinä vuosina ollut mm. paljon sydämen tykytystä, väsymystä, ja pari hankalaa flunssaa/influenssaa.
Nykinät ja puhevaikeudet? jatkuivat ainakin vuoden, ja tehtiin enmg-tulos jonka tulos oli normaali. Ei ms-tautia, ALSia tms. Jossain vaiheessa pahin nykinä hiukan rauhoittui, mutta pariin kohtaan kehossa jäi pysyvästi elohiiri, ovat siis edelleen.
Vuosien aikana totuin nykinään enkä kiinnittänyt siihen enää huomiota. Jossain vaiheessa vuosia sitten huomasin että lihakseni ovat aina jännittyneinä, ja joudun tietoisesti rentouttamaan niitä esim. autoa ajaessa. Tätä on siis jatkunut vuosia. Ja elohiiriä hyppii edelleen kaikkialla.
Nyt talvella jalkani alkoivat särkeä, kuin kasvukipuja tms, ja provosoituvat rasituksesta. Ja nyt myös olkavarsissani on särkyä, tuntuu että ne väsyvät nopeasti.
Parin viimeisen kuukauden aikana on toisessa kädessä ruvennut nykimään etusormi, kramppaa rasituksesta, mutta ei estä minkään tekemistä. Olen työssä, harrastan jne., Tämän käden olkapää on kipeä.
Elohiiriä on siis ollut melkein 10 vuotta kaikkialla kehossa runsaasti, liiallista lihasjännitystä ainakin 5 vuotta, ja nyt reilu puoli vuotta voimattomuuden tunnetta ja särkyä.
Olen perusterve alle 35v. Ei lääkityksiä. Perus veriarvot ok, ei kilpirauhasongelmia.
En löydä mikä mahdollinen lihastauti tämä sopisi olemaan. Tuntuu että se menee osin kausittain.
Muita "oireita"/huomioita on ajoittainen huimaus, kylmät kädet ja jalat, tuntohäiriöt, jatkuva pissalla juokseminen, muistihäiriöt, väsymys, ja erittäin huono rasituksen ja lämmön sieto.
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Kuvaavaa että Suomessa täytyy oireista kysyä vauvapalstalta koska lääkäristä ei saa mitään apuja mihinkään paitsi kaikista selkeimpiin ja kiistämättömiin tapauksiin.
Onneksi täältä vauva-palstalta saa aukottoman luotettavan diagnoosin ja jopa hoidon siihen. Ei kun...
Itselläni oli samanlaisia oireita vuosi sitten, epäilin johtuvan koronarokotteesta. Hävisivät hiljalleen kun aloitin laihdutusmielessä keto-dieetin ja pätkäpaaston(syön vain kerran päivässä). Luulen että minulla oli pre-diabetes ja se parani ketoilulla.
Mulla tulee elohiiri aina, kun olen juonut liian vähän vettä.
Minulle tulee elohiiri stressistä
Jokin neurologinen ongelma se ehkä vois olla.
Onko puutumista esim. sormissa?
Aloittaja täällä taas:
En ole vegaani, syön perus kotiruokaa, ja vitamiineja purkeista.
Verenpaine luokkaa 120/85, ei ehkä ideaali mutta ei näiden oireiden aiheuttaja varmasti.
Nyt särkee jalkoja ja niissä hyppii elohiiret kun kävin kävelyllä. Etusormi kramppaa rasituksesta. Naamassakin pomppinut tänään paljon elohiiriä.
Kokeilen helpottaako Diasporal yhtään, jos vaikka kuivuminen pahentaisi.
Ja vielä aloittaja täällä:
On puutumisia, kun nostaa kädet ylös puutuu tai tulee paineen tunne käsiin ranteista sormiin. Usein on "tuntohäiriöitä", kuin jokin ötökkä kävelisi iholla tai joku hipaisisi. Joskus yhtäkkiä polttaa pientä aluetta esim. jalassa. Ja kasvoja välillä pistelee.
Kuulostaa ihan joltain puutostilalta, kuten raudan, magnesiumin, kalsiumin tai kaliumin. Sinulla saattaa olla jokin imeytymishäiriö.
T. Monisairas
Stressi, liikaa töitä, levon puute, vitamiinien tai hivenaineiden puutosta. proteiinin puute? Piikin vaikutus?
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä aloittaja täällä:
On puutumisia, kun nostaa kädet ylös puutuu tai tulee paineen tunne käsiin ranteista sormiin. Usein on "tuntohäiriöitä", kuin jokin ötökkä kävelisi iholla tai joku hipaisisi. Joskus yhtäkkiä polttaa pientä aluetta esim. jalassa. Ja kasvoja välillä pistelee.
Tuo kuulostaa joltain hermostossa elävältä infektiolta. Itselläni noita oireita on aiheuttanut borrelioosi ja vesirokkovirus (ei siis näppyläinen vesirokko, vaan tulehdus hermoissa).
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja täällä taas:
En ole vegaani, syön perus kotiruokaa, ja vitamiineja purkeista.
Verenpaine luokkaa 120/85, ei ehkä ideaali mutta ei näiden oireiden aiheuttaja varmasti.
Nyt särkee jalkoja ja niissä hyppii elohiiret kun kävin kävelyllä. Etusormi kramppaa rasituksesta. Naamassakin pomppinut tänään paljon elohiiriä.
Kokeilen helpottaako Diasporal yhtään, jos vaikka kuivuminen pahentaisi.
En tiedä mitä on diasporalissa, mutta sinuna kokeilisin ihan vahvoja kalium- ja magnesiumtabletteja. Ei kalsium, vaan kalium. Sen puute aiheuttaa itselleni nykinää, rytmihäiriöitä jne. Jostain syystä mulla on kroonisesti alhaiset kaliumtasot.
No heti tulisi mieleen ainakin raudan, magnesiumin ja D-vitamiinin puute tai kilpparin vajaatoiminta.
Syötkö paljon oksalaatteja? Jos, niin lopeta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvaavaa että Suomessa täytyy oireista kysyä vauvapalstalta koska lääkäristä ei saa mitään apuja mihinkään paitsi kaikista selkeimpiin ja kiistämättömiin tapauksiin.
Onneksi täältä vauva-palstalta saa aukottoman luotettavan diagnoosin ja jopa hoidon siihen. Ei kun...
No hehheh ei tietenkään, mutta samoja oireita kokevat ihmiset voivat heitellä vaihtoehtoja ilmoille. Parempi monta tietäväistä maallikkoa kuin yksi huono lääkäri.
milloin viimeksi kävit hermoratahierojalla oliko apuja
mites kalevalainen kansanarantaja milloin?
Mene lääkäriin,tuskin täältä saat oikean vastauksen.
Vierailija kirjoitti:
Olen aloittaja.
Syön monivitamiinia, jossa myös vähän rautaa, d-vitamiinia ja magnesiumia. Hg 126, ferritiini kyllä alle 30. Ei ole kiire lääkäriin, kun tätä ollut niin kauan.
Kiitos arvailuista, tutkin niitä
Ferritiini alle 30 on tosi alhainen. Yleistä naisilla. Se vaan tippuu hiljalleen, kunnes yhtäkkiä esim jonkin infektion seurauksena tasot romahtavat ja joudut sairaalaan veritippaan aneemisena. Kokemusta löytyy. Alapa rautakuurille asap. Ainakin kuukausi rautaa 100mg/pv.
Magnesium, B-vitamiini ja rauta. Itselläni kaikki nuo arvot alhaalla, vitamiinilisien (KUNNOLLISTEN, ei niiden ruokakaupan euron monivitamiinien) kautta oireet lähtivät. Erityisesti b-vitamiinia piti syödä kauan isolla annoksella ennen kuin auttoi.
N30