Heitelkääs ideoita mikä tauti minua vaivaa! Lihasoireita, elohiiriä, väsymystä jne.
Sain lääkärille ajan vasta kuukauden päähän, eikä tämä tietysti kiireellistä olekaan.
Ensioireet 2013 tai 2014, yhtäkkisesti alkanut lihasnykinä ja elohiiret kaikkialla kehossa. Hetkittäin puhe mahdollisesti oli hiukan hankalaa tuottaa. Näitä oireita ennen oli edeltävinä vuosina ollut mm. paljon sydämen tykytystä, väsymystä, ja pari hankalaa flunssaa/influenssaa.
Nykinät ja puhevaikeudet? jatkuivat ainakin vuoden, ja tehtiin enmg-tulos jonka tulos oli normaali. Ei ms-tautia, ALSia tms. Jossain vaiheessa pahin nykinä hiukan rauhoittui, mutta pariin kohtaan kehossa jäi pysyvästi elohiiri, ovat siis edelleen.
Vuosien aikana totuin nykinään enkä kiinnittänyt siihen enää huomiota. Jossain vaiheessa vuosia sitten huomasin että lihakseni ovat aina jännittyneinä, ja joudun tietoisesti rentouttamaan niitä esim. autoa ajaessa. Tätä on siis jatkunut vuosia. Ja elohiiriä hyppii edelleen kaikkialla.
Nyt talvella jalkani alkoivat särkeä, kuin kasvukipuja tms, ja provosoituvat rasituksesta. Ja nyt myös olkavarsissani on särkyä, tuntuu että ne väsyvät nopeasti.
Parin viimeisen kuukauden aikana on toisessa kädessä ruvennut nykimään etusormi, kramppaa rasituksesta, mutta ei estä minkään tekemistä. Olen työssä, harrastan jne., Tämän käden olkapää on kipeä.
Elohiiriä on siis ollut melkein 10 vuotta kaikkialla kehossa runsaasti, liiallista lihasjännitystä ainakin 5 vuotta, ja nyt reilu puoli vuotta voimattomuuden tunnetta ja särkyä.
Olen perusterve alle 35v. Ei lääkityksiä. Perus veriarvot ok, ei kilpirauhasongelmia.
En löydä mikä mahdollinen lihastauti tämä sopisi olemaan. Tuntuu että se menee osin kausittain.
Muita "oireita"/huomioita on ajoittainen huimaus, kylmät kädet ja jalat, tuntohäiriöt, jatkuva pissalla juokseminen, muistihäiriöt, väsymys, ja erittäin huono rasituksen ja lämmön sieto.
Kommentit (90)
Minulla oli samat oireet kilpirauhasen vajaatoiminnassa ja 2- tyypin diabeteksessä. Ja oli minullakin kilppariarvot aina viitteissä mutta silti suurin osa oireista katosi hyvin pienellä annoksella lyhyessä ajassa kun söin tyroksiinia. Kädet vaivaa edelleen, turvotus ei kaikki ole lähtenyt. Paljonko sulla nuo arvot on? Voi olla vajaatoimintaa vaikka on viitteissä nipin napin. Aina ei pelkät TSH ja T4 kerro kilpirauhasen tilaa.
Kai sä otat magnesiumia? Aika epämääräiset oireet, olisko fibromyalgia tms.
Kannattaisi varmaan mennä yksityiselle puolelle lääkäriin?
Veganismin aiheuttama raudan ja proteiinin puute
Raudan, magnesiumin, kaliumin tai jonkun muun lihaksien toimintaan vaikuttavan puute. Jos syöt punaista lihaa, ota sitä ja b-vitamiineja nyt ainakin heti kärkeen.
Vierailija kirjoitti:
Raudan, magnesiumin, kaliumin tai jonkun muun lihaksien toimintaan vaikuttavan puute. Jos syöt punaista lihaa, ota sitä ja b-vitamiineja nyt ainakin heti kärkeen.
Ja vältä kylmää ja vetoista, se jumiuttaa lihaksia entisestään.
1:1 samat oireet tuli mulle pyridoksiinista.
Borrelioosi. Suomen lääketiede lapsen kengissä. Kun tauti ei näy veressä, se on jo verettömissä lihaksissa ja arvauskeskus ei pysty mihinkään. Mene Saksaan erikoislääkärille.
Vierailija kirjoitti:
Kai sä otat magnesiumia? Aika epämääräiset oireet, olisko fibromyalgia tms.
pöhh, ihan huuhaa
Kokeile keto dieettia ja varmista kaikki vitamiinit ja hivenaineet.
Pelkka d vutamiini puute tai raudan puuute saa aikaan aikamoisia oireita.
Mulla ainakin fibrossa myös tuollaisia oireitakin on.
Täällä samaa. Thyroksini aloitettu noin 1,5kk sitten. Ferritiinikin matala mulla. Syön rautaa suihkemuodossa mutta tuntuu että sekin aiheuttaa vatsakipua ja pahoinvointia.
Magnesiumpurkki jäänyt taas laatikkoon. Täytyy sekin ottaa käyttöön.
Sua voidaan huumata jollain pas kalla. Jos sulla on näköhäriöitä, etenkin visual snow/hppd, niin ihan selvä tapaus. Itselleni selvisi oireiden syy hiljattain ja olin väkivaltaisen yhteisövainon kohde. Amnesia on kiva.
Vierailija kirjoitti:
Kai sä otat magnesiumia? Aika epämääräiset oireet, olisko fibromyalgia tms.
Onko fibromyalgia ja polymyalgia nykyisin sama tauti. Minullakin lihasreuma ollut kauan. Mistä epäilette sen johtuvan ja mistä apua saatte.
Mulla samantyylistä vuosia, mulla kroonistunut neuroborrelioosi. Suomessa ei vaan oikein tunnisteta, mullekin ekalla kierroksella neurologi sanoi ettei ole borrelioosia ja sitten pari vuotta myöhemmin toinen neuro sanoi, että "täällähän näkyy kokeissa et sulla on borrelioosi silloin jo vuosia sitten ollutkin".
Ei ole hoidettu kummemmin, pari osastokeikkaa kun oireet olleet niin hurjia mutta aina asettunut tilanne ajan kanssa. En edes odota hoitoa, mihinkään Saksaan ei oo vara lähteä, oon opetellu sietämään omituisia oireita ja pärjään töissä.
Mulla on ihan samoja oireita. Olen kolmekymppinen nainen. Tällä hetkellä erityisesti vaivaa nilkkojen ja jalkapohjien leposärky. Varpaat kramppaa vähänväliä.
Parkinsson?