Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Narsististen kumppaneiden kanssa seurustelleet: Kuinka kauan kesti että tajusit mistä on kyse?

Vierailija
12.06.2022 |

Onko normaalia että menee ainakin pari vuotta ennen kuin hahmottaa tilanteen tai paremminkin, kykenee myöntämään itselleen narsismin mahdollisuuden? Itsellä on alkanut nyt silmät aukenemaan ja olen tästä sisäisesti kai jotenkin shokissa, sillä olen halunnut uskotella itselleni että asialle TÄYTYY löytyä jokin lohdullisempi selitys tai että vain liioittelen päässäni. Varoitusmerkit ovat kyllä olleet alusta asti selvillä että ihan kaikki ei ole kohdallaan, mutta elin pitkään kieltämisen tilassa vaikka voin tietysti suhteessa tosi huonosti. Kun ensimmäisen kerran kuulin ulkopuolisilta ihmisiltä varovaisen kysymyksen Oletko miettinyt että x voisi olla... suorastaan loukkaannuin ja aloin puolustelemaan kumppania, vaikka varsin hyvin tiesin hänen käyttäytyneen uskomattoman törkeästi. Jossain vaiheessa suhdetta ilmoittauduin kerran jopa narsistin uhrien tukiryhmään, mutta peruin osallistumiseni ja häpesin että olin sellaista edes harkinnut. Ikään kuin torjun siis omaa intuitiotani ja en halua uskoa todisteita siitä miten asiat ovat, koska totuus on aivan liian kivulias. Jos myönnän olleeni vuosia narsistin kanssa, se tarkoittaa että kaikki työ, aika ja energia on tavallaan ollut täysin turhaa ja olen uskonut toiseen turhaan. Rakkaus ei olekaan missään vaiheessa hänen puolelta ollut aitoa, eikä hän voikaan ikinä muuttua. En vieläkään ole valmis syvällisesti hyväksymään tätä, vaikka koko ihmisen näkeminen edes hetkellisesti sairastuttaa minua. Kun olen parikin viikkoa yksin, alan voimaan henkisesti ja jopa fyysisesti paremmin, mutta mieleni pistää silti hanttiin. En halua uskoa tätä vaikka tiedän, että totuuden hyväksyminen tekisi minulle hyvää. Onko tämä normaalia ja jokin vaihe irtaantumisen prosessissa? Onko ylipäätään normaalia että kyseenalaistan kokoajan ajatukseni ja tilanteen? En luota enää omaan arviointikykyyni vaikka opiskelen aiheesta päivittäin ja huolestuttavan monet piirteet sopivat ns. taudinkuvaan. Yritän epätoivoisesti miettiä voisiko silti olla kyse jostakin muusta, jostakin mikä vain hieman etäisesti muistuttaa narsismia mutta ei kuitenkaan olisi yhtä lopullista tai pahaa...

Kommentit (80)

Vierailija
61/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tutulla on tällainen tilanne. Ollut jo vuosikymmenet yhdessä. On kuin koukussa tähän ihmiseen. Eivät ole aidossa parisuhteessa, mutta silti esiintyvät julkisesti pariskuntana. Narsisti osaa esittää hyvin mukavaa ihmistä, mutta todellinen luonne tulee aina välillä esille. En ole uskaltanut sanoa hänelle, että oletko miettinyt että kumppanisi voisi olla narsisti. Kaikille muille menee nämä narsistin temput läpi. Minulle ei koska olin suhteessa narsistin kanssa. Ero oli todella vaikeaa, olin fyysisesti koukussa häneen ja palasin monta kertaa yhteen ennen lopullista eroa. Siksi tiedän mistä puhun.

Vierailija
62/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Prosenteista. Aina osa narsisteista korostaa tuota narsistien vähyyttä ihmisissä, "vain" 1-3%. Logiikka on vain vaillinainen. Jos jokainen narsisti seurustelisi vain yhden kumppanin kanssa, tai tapaisi yhden ihmisen elämässään, ymmärtäisin tuo logiikan. Mutta kuin narsistit tyypillisesti seurustelevat monen kanssa, paljon suhteita, ovat seurallisia ja sosiaalisia, vaikuttavat isoon joukkoon ihmisiä. Totta kai esiintyvyys ja altistuminen narsistille on silloin suurempi kuin "1%". Samat narsistit aiheuttavat monelle ihmiselle pahaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsismin paras tunnusmerkki on infantiilisuus. Kaikki muu on sen vaikutusta ja saattaa olla erilaista ihmisestä ja tilanteesta riippuen.

Narsismi on aina primäärinarsismia. Tähän kiinni jäänyt henkilö ei ole koskaan muodostanut itselleen yksilöllistä identiteettiä. Hän yhä se lapsi joka vaatii suhteen, jollainen lapsella on vanhempaansa.

Aidon narsistin voi paljastaa triggeröimällä narsistisen paniikin, yleisimmin niin että narsisti menettää sen tärkeän suhteen.

Huomattu on. Terveisin narsistin lapsi. Koko muun perheen pitää miellyttää, hyssytellä ja hoivata tätä yhtä, ettei ala kiukuttelemaan.

Joskus myös anonyymien kommentoijien on varottava sanojaan, jottei narsisti pillastu. Narsisti mielellään kyttää ja seuraa uhrejaan, myös netissä. Jos saa tietoa parisuhteista, tuhoaa ne. Jos kertoo lomistaan, saa kateudesta vihreän narsistin kimppuunsa.

Eräässä kaveripiirissä joka toinen nainen ryhtyi somessa lesboksi tai erakoksi, kun eräs narsisti astui kuvioihin. Tuskin omasta halustaan.

Ja aina täytyy olla jotain materiaalia tai tietoa, jolla voi uhria kiristää. Valheet eivät siihen riitä, narsisti voi paljastua narsistiksi, jos levittää ihan tuulesta temmattuja juttuja uhristaan, vaikka usein niin tekeekin tarpeeksi tuntemattomille. Mutta lähipiiriin eivät valheet helposti tehoa, ja ehkä he tietävät narsistin toiminnasta.

Vierailija
64/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika pian. Ei paljo muuta tarvinnu, ku nähhä kuinka muija poseeraa somessa. No vaikka uus kaappi, ni prse se piti siihen etualalle vääntää. Kaapista ei väliä, siitä tehtii vaa syy kuvalle. Tai ulkona iso puu, ni tssit siihen etualalle, muka "ihana ilma" oli kuvatekstinä. He he. Narsismia puhtaimmillaan

Vierailija
65/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Narsistin tunnistaa parhaiten valehtelusta. Se on jotain aivan loputonta. Aina valhe edellä, edessä ja nurkan takana. Valehtelulla suojaavat ja ylläpitävät omaa heiveröistä egoaan, kääntävät kaiken valheillaan edukseen ja toisten haitaksi. Ei kannata jäädä niitä kuuntelemaan. 

Vierailija
66/80 |

Tällaisen sitten valitsit ja tuli yllätyksenä, että on tyrkky. Vaikea kuvitella, että tuollainen ihminen on kasvotusten mikään huomaamaton hissukka.

Narsistisia, muita vahingoittavia piirteitä en tuosta löydä. Sinusta kertoo kyllä paljon, että naismakusi on tuollainen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pari vuotta. Kertoi exänsä epäilleen, että on narsisti. Haukkui aina muita ja esitti toiset huonossa valossa. Oli pöyristynut kun joutui töissä puhutteluun mm uutisten lukemisesta, sanoi, että muutkin sluibailevat. Tyyppi eli puhelin kädessä ja sitä pakonomaisesti selaten. Luulen, että puhuttelu sluibailusta oli ihan aiheesta. 

Olisi halunnut päättää terveydenhoidostani, sai kilarit kun otin omin päin rokotteen. Hänen miekestään meidän olisi yhdessä pitänyt mennä rokotteelle, kun asiasta olisi päätetty (hän olisi päättänyt). Hän pelkäsi, että joutuu yksin rokottamattomana koe-eläimeksi. Hän oli selkeästi foliohullu. 

Hän ei tukenut minua elämäni suurimmassa kriisissä kun läheiseni kuoli. Hän selkeästi nautti tilanteesta ja virnuili tuskalleni. Hän oli niin itsekeskeinen, että sitä on vaikea kuvailla. Toivon, että karma on jo hoidellut tuon sekopäään. 

Vierailija
68/80 |

Hänellä oli myös erektiohäiriö jota hänellä ei omasta mielestään ollut. Hän oli surkea sängyssä. Ehkä oli kaapissa, homoseksuaali. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

työpaikalla on ollut narsisteja.osasta huomannu viikossa. yksi pomo oli hyvä esittään mukavaa ihmistä.huomasin vasta vuoden päästä. 

harrastuspiireissä nää narsistit on kamalia. kestää viikkoja ja kuukausia huomata.usein siinä vaiheessa kun valheet paljastuu ja se etteivät tee mitä sovittu.

Vierailija
70/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nuorena tajusin liian myöhään. Nyt tunnistan jo siitä miten deitti kehuu. Normaalin henkilön kehu kohdistuu ja liittyy vain ja ainoastaan kehuttavaan tai heihin molempiin, tyyliin "oot tosi nätti" tai "saat mut hyvälle tuulelle". Kun narsistisen kehu (ja kaikki muukin arvostelu) on aina vertailua "oot paremman näköinen kun mun exät" tai "mun kaverit on niin kateellisia". Myöhemmin narsisti ujuttaa kehuihin kontrolloivia parannusehdotuksia "näyttäisit tosi seksikkäältä tummemmassa tukassa", ja sitten hienovaraista lyttäystä "ootko miettinyt tota sun otsan muotoa", "sulla on vähän naurettavan kimeä ääni kun sä tärkeilet".

Tämä on todella hyvä kuvaus. Narsistin ase on triangulaatio, tyyppiä "katso, kuinka taitava sisaresi on". 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika pian. Ei paljo muuta tarvinnu, ku nähhä kuinka muija poseeraa somessa. No vaikka uus kaappi, ni prse se piti siihen etualalle vääntää. Kaapista ei väliä, siitä tehtii vaa syy kuvalle. Tai ulkona iso puu, ni tssit siihen etualalle, muka "ihana ilma" oli kuvatekstinä. He he. Narsismia puhtaimmillaan

Tällaisen sitten valitsit ja tuli yllätyksenä, että on tyrkky. Vaikea kuvitella, että tuollainen ihminen on kasvotusten mikään huomaamaton hissukka.

Narsistisia, muita vahingoittavia piirteitä en tuosta löydä. Sinusta kertoo kyllä paljon, että naismakusi on tuollainen.

Eiks narsismiin kuulu omahyväisyys eli omaan napaan (prseeseen) tuijottelu?

Olis kyllä rehellisempää ilmottaa kuvatekstissä: kattokaa mun prsettä, kuin: ihanan kuusen koristelin. Mikä noissa kuvissa ees on pointti, jos ei narsismi?

Vierailija
72/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Narsistin tunnistaa parhaiten valehtelusta. Se on jotain aivan loputonta. Aina valhe edellä, edessä ja nurkan takana. Valehtelulla suojaavat ja ylläpitävät omaa heiveröistä egoaan, kääntävät kaiken valheillaan edukseen ja toisten haitaksi. Ei kannata jäädä niitä kuuntelemaan. 

Tuo loputon valehtelu, omaksi eduksi ja toisten haitaksi, on yksi halveksittavin ja raivostuttavin piirre ihmisessä. Ja aina vaan uudestaan, ikään kuin ihminen ei olisi mitään muuta maailmassa oppinut. Eikö sellainen ihminen ikinä ymmärrä, että monet näkevät koko ajan sen kaiken lävitse ja halveksivat sitä henkistä vinoutta? Että se ei ole "älykkyyttä".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Eiks narsismiin kuulu omahyväisyys eli omaan napaan (prseeseen) tuijottelu?

Olis kyllä rehellisempää ilmottaa kuvatekstissä: kattokaa mun prsettä, kuin: ihanan kuusen koristelin. Mikä noissa kuvissa ees on pointti, jos ei narsismi?"

Et ole sisäistänyt narsismin ydintä. Se ei ole 'katso mua' vaan 'olen parempi kuin muut'. Kaikissa meissä on narsistisia piirteitä. Omahyväisyys yksistään ei tee kenestäkään narsistia. Köykäiset on sun syytteet. Muut täällä puhuu henkisestä pahoinpitelystä ja sinä itket, kun tis si tyrkky poseeraa kuvissa, joita kuitenkin itse tykkäät katsella.

Vierailija
74/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Silloin kun teki persoonallisuushäiriönettitestin ja naureskeli ylpeänä tulokselle, joka antoi viitettä narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Eron jälkeen, kun ehdin pohtia ajan kanssa asiaa, palaset loksahtelivat paikoilleen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Eiks narsismiin kuulu omahyväisyys eli omaan napaan (prseeseen) tuijottelu?

Olis kyllä rehellisempää ilmottaa kuvatekstissä: kattokaa mun prsettä, kuin: ihanan kuusen koristelin. Mikä noissa kuvissa ees on pointti, jos ei narsismi?"

Et ole sisäistänyt narsismin ydintä. Se ei ole 'katso mua' vaan 'olen parempi kuin muut'. Kaikissa meissä on narsistisia piirteitä. Omahyväisyys yksistään ei tee kenestäkään narsistia. Köykäiset on sun syytteet. Muut täällä puhuu henkisestä pahoinpitelystä ja sinä itket, kun tis si tyrkky poseeraa kuvissa, joita kuitenkin itse tykkäät katsella.

Ei ole "syytteitä".

En "itke".

En "tykkää katsella".

Ethän laita sanoja suuhuni.

Eikö nää "tyrkyt" just halua olla parempia kuin muut tyrkyt.

Vierailija
76/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kymmenen vuotta mietin, että tuossa ihmisessä on jotain pielessä. Sitten luin haavoittuvasta narsistista.

Vierailija
77/80 |
28.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsismin paras tunnusmerkki on infantiilisuus. Kaikki muu on sen vaikutusta ja saattaa olla erilaista ihmisestä ja tilanteesta riippuen.

Narsismi on aina primäärinarsismia. Tähän kiinni jäänyt henkilö ei ole koskaan muodostanut itselleen yksilöllistä identiteettiä. Hän yhä se lapsi joka vaatii suhteen, jollainen lapsella on vanhempaansa.

Aidon narsistin voi paljastaa triggeröimällä narsistisen paniikin, yleisimmin niin että narsisti menettää sen tärkeän suhteen.

Huomattu on. Terveisin narsistin lapsi. Koko muun perheen pitää miellyttää, hyssytellä ja hoivata tätä yhtä, ettei ala kiukuttelemaan.

Joskus myös anonyymien kommentoijien on varottava sanojaan, jottei narsisti pillastu. Narsisti mielellään kyttää ja seuraa uhrejaan, myös netissä. Jos saa tietoa parisu

MIKSI narsisti seuraa netissä eron jälkeen? Vaikka on jo uusi parisuhde tms. Minusta se on epänormaalia.

Vierailija
78/80 |
28.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko joku muu tehnyt diagnoosin kuin te? Esim. terveydenhuollon ammattilainen. Aika epätodennäköistä törmätä narsistiin kun esiintyvyys on n. 1- 3 %. Toteaminen kun vaatii perusteellisia testejä.

Sillä onko narskulla diagnoosia on aivan se ja sama eikä kyse ole siitä, onko pharmalle maksettu ja narsku nujerrettu heidän alaisuuteensa, vaan siitä, että siviili nainen pääsee eroon narsistista.

Normaali, lempeä ja huomaavainen ihminen ei välttämättä edes erota narsistia ennen kuin on ollut tämän kanssa tekemisissä pidempään, ihan kuin ei tajua rikollistakaan, kun tällaisten toimintamallit ja tavat ovat omasta elämästä niin kaukana ja vieraita.

Huomaatteko miten ylistelette täällä itseänne kuin mitkäkin narsistit :D Kuinka normaaleja, lempeitä ja huomaavaisia ja kaikin puoli täydellisiä olettekaan...

Vierailija
79/80 |
28.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suostuin myöntämään itselleni totuuden vasta, kun tutustuin narsistisen eksäni entiseen tyttöystävään. Tämä kyseinen nainen oli hänkin varsin älykäs, kaunis ja empaattinen ihminen. Kykenin vasta sitte myöntämään, että okei näin voi käydä ihan kenelle tahansa. Sinänsä ikävää, etten voinut hyväksyä totuutta jo paljon aiemmin. Parempi myöhään kuin milloinkaan. 

Vierailija
80/80 |
28.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika nopeasti kyllä tajusin, ettei hänen käytöksensä ollut normaalia. Se oli outoa, kummallista, ahdistavaa ja hämmentävää, mutta en ollut aiemmin ollut tekemisissä persoonallisuushäiriöisten kanssa, joten aloin miettiä narsistisuuden mahdollisuutta vasta vuosia sen jälkeen, kun tiemme olivat jo erkaantuneet. Olin kasvanut turvallisessa, tasapainoisessa ympäristössä, joten en edes tiennyt, että sellaisia ihmisiä voisi olla olemassa. Hänessä oli korostuneen narsistisia piirteitä, mutta niiden lisäksi huomionhakuiseen ja epävakaaseen persoonallisuushäiriöön viittaavia ominaisuuksia. Täydeksi narsistiksi en häntä usko, ja ehkä nuo muut ongelmat selittävät hänen käytöstään jopa enemmän. Oli miten oli, en ole hänen jälkeensä törmännyt kehenkään vastaavaan.

Hän oli loputtoman kateellinen ja mustasukkainen, juonitteleva, selän takana vehkeilevä ja valehteleva, ja selkeästi hän myös nautti siitä, kun sai vedättää minua. Duping delight tuli tutuksi, mutta tunnistin ilmiön vasta myöhemmin. Jos minulle tapahtui jotain hyvää tai menestyin, hän alkoi mököttää tai saattoi jopa raivostua tai käydä käsiksi. Hän ei kerta kaikkiaan sietänyt sitä, jos minulle tapahtui jotain hyvää tai jos sain myönteistä huomioita joltakulta. Jopa liiallinen hymyily ärsytti häntä.

Joku mainitsi aiemmassa kommentissa infantiiliuden, ja se toden totta päti myös tähän ihmiseen. Kaikkien muiden piti ikään kuin olla häntä varten, ihan kuin hän ei olisi sisäistänyt sitä, että ihmiset eivät ole ainoastaan statisteja tai viihdyttäjän roolissa hänen elämässään, vaan hekin ovat itsenäisiä yksilöitä ja heillä on oma elämänsä, joka ei pyöri hänen ympärillään. Hän ei kestänyt yksinoloa ollenkaan. Hän ei osannut käsitellä tunteitaan, vaan kiukutteli ja murjotti kuin pikkulapsi. Hän usein syytti minua sellaisista asioista, joihin minulla ei ollut osaa eikä arpaa, kuten huonosta säästä tai jostain omasta kömmähdyksestä. Aina löytyi kyllä jokin syy kiukutella minulle.

Ulkoisilla puitteilla oli hänelle erittäin suuri merkitys. Piti näyttää tietynlaiselta ja hymyillä julkisilla paikoilla liikuttaessa, jotta muut eivät ajattelisi, että minulla on kurjaa hänen seurassaan. Hän osasi olla hyvin hurmaava ja aurinkoinen muiden edessä, ja toki ihmiset usein tykästyivätkin häneen. Ihmissuhteensa olivat kuitenkin usein pinnallisia ja rikkoutuivat nopeasti, kun todellinen luonne alkoi paljastua. Hän oli hyvin intensiivinen ja dominoiva. Kylmää-kuumaa-leikki oli jatkuvaa. Hän myös harjoitti rakkauspommitusta, osasi manipuloida mallikkaasti ja toki turvautui itsensä v a h ingoittamisella uhkailuun aika ajoin. 

Tyypillistä oli aiheuttaa jonkinlainen riita tai iso ongelma juuri silloin, kun minulla oli jotain tärkeää tai kivaa tiedossa, esimerkiksi juhla, matka, tärkeä suoritus tms., jossa olisi pitänyt olla skarppina tai hyvällä tuulella. Hän saattoi aloittaa mykkäkoulun, kehittää jonkin tempauksen tai vaikka tehdä katoamistempun, mikä tietysti pilasi oman tunnelmani ja aiheutti stressiä ja pahaa mieltä.

Myös epäreiluus mainittiin jossain kommentissa, ja se oli asia, joka vaivasi minua aina todella paljon. Se, mikä oli sallittua hänelle, ei ollut sallittua minulle. Hän oli erittäin kostonhimoinen, mikä tuntui myös oudolta, kun en ollut sellaiseen tottunut. Koko suhde tuntui olevan jonkinlaista valtapeliä, jossa olimme hänen mielestään toisiamme vastaan. Itse olen aina ajatellut, että suhteessa halutaan toiselle hyvää ja ollaan samassa veneessä.

Näistä kokemuksista saisi kirjoitettua kokonaisen romaanin, mutta siinä nyt joitain asioita, joita tuli nopeasti mieleen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi viisi seitsemän