Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Narsististen kumppaneiden kanssa seurustelleet: Kuinka kauan kesti että tajusit mistä on kyse?

Vierailija
12.06.2022 |

Onko normaalia että menee ainakin pari vuotta ennen kuin hahmottaa tilanteen tai paremminkin, kykenee myöntämään itselleen narsismin mahdollisuuden? Itsellä on alkanut nyt silmät aukenemaan ja olen tästä sisäisesti kai jotenkin shokissa, sillä olen halunnut uskotella itselleni että asialle TÄYTYY löytyä jokin lohdullisempi selitys tai että vain liioittelen päässäni. Varoitusmerkit ovat kyllä olleet alusta asti selvillä että ihan kaikki ei ole kohdallaan, mutta elin pitkään kieltämisen tilassa vaikka voin tietysti suhteessa tosi huonosti. Kun ensimmäisen kerran kuulin ulkopuolisilta ihmisiltä varovaisen kysymyksen Oletko miettinyt että x voisi olla... suorastaan loukkaannuin ja aloin puolustelemaan kumppania, vaikka varsin hyvin tiesin hänen käyttäytyneen uskomattoman törkeästi. Jossain vaiheessa suhdetta ilmoittauduin kerran jopa narsistin uhrien tukiryhmään, mutta peruin osallistumiseni ja häpesin että olin sellaista edes harkinnut. Ikään kuin torjun siis omaa intuitiotani ja en halua uskoa todisteita siitä miten asiat ovat, koska totuus on aivan liian kivulias. Jos myönnän olleeni vuosia narsistin kanssa, se tarkoittaa että kaikki työ, aika ja energia on tavallaan ollut täysin turhaa ja olen uskonut toiseen turhaan. Rakkaus ei olekaan missään vaiheessa hänen puolelta ollut aitoa, eikä hän voikaan ikinä muuttua. En vieläkään ole valmis syvällisesti hyväksymään tätä, vaikka koko ihmisen näkeminen edes hetkellisesti sairastuttaa minua. Kun olen parikin viikkoa yksin, alan voimaan henkisesti ja jopa fyysisesti paremmin, mutta mieleni pistää silti hanttiin. En halua uskoa tätä vaikka tiedän, että totuuden hyväksyminen tekisi minulle hyvää. Onko tämä normaalia ja jokin vaihe irtaantumisen prosessissa? Onko ylipäätään normaalia että kyseenalaistan kokoajan ajatukseni ja tilanteen? En luota enää omaan arviointikykyyni vaikka opiskelen aiheesta päivittäin ja huolestuttavan monet piirteet sopivat ns. taudinkuvaan. Yritän epätoivoisesti miettiä voisiko silti olla kyse jostakin muusta, jostakin mikä vain hieman etäisesti muistuttaa narsismia mutta ei kuitenkaan olisi yhtä lopullista tai pahaa...

Kommentit (80)

Vierailija
41/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhdessä oltiin 7 vuotta. En tajunnut, mikä on vialla, vaikka oli paha olla suurimman osan aikaa enkä "päässyt" suhteesta irti. Eron jälkeen meni ehkä vuosi, kun aloin lukea juttuja, jotka avasi silmäni.

Meidän suhteen aikana ei netti ollut yleinen juttu. Ei tullut joka tuutista artikkeleita narsismista. Että sinänsä nuorilla on asiat paremmin kun tietoa on saatavilla.

Vierailija
42/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko joku muu tehnyt diagnoosin kuin te? Esim. terveydenhuollon ammattilainen. Aika epätodennäköistä törmätä narsistiin kun esiintyvyys on n. 1- 3 %. Toteaminen kun vaatii perusteellisia testejä.

Narsisti ehtii elämänsä aikana olla useammassa suhteessa. Näin kokemuksia kertyy hyvin monelle. Älä vähättele, jos olet niin onnekas ettet ole moiseen törmännyt. Toisaalta en ihmettele ettei narsisti kaltaisestasi kiinnostu. Uhrin pitää olla jollain tapaa narsistin tasoa nostava. Sellainen, jolla hän voi kehuskella muille. Menestynyt, älykäs, hyvännäköinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/80 |

No ei välttämättä. Joskus narsistista on kivaa leikkiä hyväntekijää ja ottaa kumppani joka on mielestään huonompaa tasoa. Tällöin narsisti tosin saattaa paljastaa luonteensa aikaisemmin kuin hyvännäköisen menestyjän kanssa, ellei sitten hyödy jollain tavalla. Myös katko menestyksessä saa narsistin sekaisin, ja kumppani onkin yhtäkkiä joku jota pitää hävetä. Oli miten oli, kuraa saa kumppaniparka niskaan.

Vierailija
44/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tyypillistä naisten diagnosointia. Ei oteta mitään vastuuta omista tekemisitä vaan syytetään toisia narsisteiksi ja vaikka ties miksi keittiöpsykologialla, kun musta nyt tuntuu siltä.

Mistä sinä tuon tiedät?

Voitko selvittää, millä pätevyydellä sinä pystyt väittämään näitä kirjoittajia täällä oman vastuun välttelijöiksi ja syyttää heitä keittiöpsykoloinnista?

Vierailija
45/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Narsismin paras tunnusmerkki on infantiilisuus. Kaikki muu on sen vaikutusta ja saattaa olla erilaista ihmisestä ja tilanteesta riippuen.

Narsismi on aina primäärinarsismia. Tähän kiinni jäänyt henkilö ei ole koskaan muodostanut itselleen yksilöllistä identiteettiä. Hän yhä se lapsi joka vaatii suhteen, jollainen lapsella on vanhempaansa.

Aidon narsistin voi paljastaa triggeröimällä narsistisen paniikin, yleisimmin niin että narsisti menettää sen tärkeän suhteen.

Vierailija
46/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko joku muu tehnyt diagnoosin kuin te? Esim. terveydenhuollon ammattilainen. Aika epätodennäköistä törmätä narsistiin kun esiintyvyys on n. 1- 3 %. Toteaminen kun vaatii perusteellisia testejä.

Narsisti ehtii elämänsä aikana olla useammassa suhteessa. Näin kokemuksia kertyy hyvin monelle. Älä vähättele, jos olet niin onnekas ettet ole moiseen törmännyt. Toisaalta en ihmettele ettei narsisti kaltaisestasi kiinnostu. Uhrin pitää olla jollain tapaa narsistin tasoa nostava. Sellainen, jolla hän voi kehuskella muille. Menestynyt, älykäs, hyvännäköinen.

Monesti myös salasuhteissa, joten uhreja voi olla melkein tuplasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Narsismin paras tunnusmerkki on infantiilisuus. Kaikki muu on sen vaikutusta ja saattaa olla erilaista ihmisestä ja tilanteesta riippuen.

Narsismi on aina primäärinarsismia. Tähän kiinni jäänyt henkilö ei ole koskaan muodostanut itselleen yksilöllistä identiteettiä. Hän yhä se lapsi joka vaatii suhteen, jollainen lapsella on vanhempaansa.

Aidon narsistin voi paljastaa triggeröimällä narsistisen paniikin, yleisimmin niin että narsisti menettää sen tärkeän suhteen.

Mielenkiintoinen kirjoitus. Eksäni oli narsistinen (ei kuitenkaan diagnoosia olisi saanut), niin meidän suhdettamme kuvasi parhaiten se, että minun piti olla sellainen kuin hän halusi ja tehdä, mitä hän halusi. Sama koski ystäviä. 
Sehän on primääriä: äiti on aina minua varten.

Hän ei ollut narsisti, eli hän ei rajoittanut elämääni. Sain tehdä, mitä halusin, kunhan ensin tyydytin hänen tarpeensa, että toinen harrastaa ja tekee, mitä hän haluaa. Silloin hän oli tosi kiva. 

Vierailija
48/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä narsistin tunnistaa, jos vain yhtään asiasta tietoa on.  Itse sorruin tapaukseen aikana, jolloin tietoa ei ollut näin helposti saatavilla ja olin lisäksi hyvin nuori.

Allekirjoitan tuon, että narsisti mielellään valikoi sellaisen kumppanin, joka on hänen mielestään hieman häntä itseään korkeammalla tasolla ja jota hän sitten voi alkaa kohdella tyypillisellä tavallaan.  Lannistaa ja mitätöidä, väheksyä kumppaninsa saavutuksia, kehua itseään ja pyrkiä koko ajan nujertamasn tämä ihminen.  Se on narsistille ilmeisesti sisäänkirjoitettua käytöstä.  Se on hänen tapansa asennoitua elämään.  Hän tuo kaikin tavoin ilmi sen, että et ole hänen silmissään yhtään mitään, vaikka olisit korkeimman oikeuden presidentti.

Todellisuudessahan hänellä on äärimmäisen huono itsetunto, mutta ikinä missään hän ei kykene tuomaan esille heikkouttaan.  

Aina on näitä, jotka alkaa ylimielisyydessään syytellä uhreja, että nämä leimaavat exänsä narsisteiksi ja harjoittavat keittiöpsykologiaa, mutta heistä viis veisattakoon.  Sivuutan aina nämä höpinät.  Se on sitä kuuluisaa kärpäsen surinaa.  Antaa heidän piehtaroida itsetyytyväisyydessään, jollain tavallahan heidänkin on voitava päteä.

En olisi ikinä uskonut joutuvani sellaiseen liemeen exäni myötä, kuin mihin hän minua painoi.  Nuoruuttani ja koskemattomuuttani hain tietysti vikaa itsestäni, ihmettelin kun mikään ei kelvannut.  En olisi varmasti selvinnyt, ellen olisi saanut työpaikkaa, jossa sain olla tekemisissä järkevien, aitojen ja minulle hyvien ihmisten kanssa.  Töissä oli vapauttavaa ja hyvä olla, kotona oli koko ajan jotain jännitettä ja epämukavaa.  Siellä oli todellakin MINÄ MINÄ -virtahepo olohuoneessa.  

En toivo kenellekään pahaa, mutta soisin kyllä näille uhrien syyllistäjille ja mitätöijille kokemusta narsistin kanssa elämisestä.  Vain kokemuksen kautta voi asiasta jotain sanoa.  

Voi tietysti olla, että he ovat itse narsisteja ja kenties tunnistavat itsessään jotain sellaista, vaikka en uskokaan, että yksikään narsisti suostuisi tunnustamaan sitä.  He ovat liian omahyväisiä ja ylpeitä siihen.

Mutta se saattaisi selittää jotain, miksi he ovat niin mielellään arvostelemassa ja jopa kieltämässä ilmiön olemassaolon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko joku muu tehnyt diagnoosin kuin te? Esim. terveydenhuollon ammattilainen. Aika epätodennäköistä törmätä narsistiin kun esiintyvyys on n. 1- 3 %. Toteaminen kun vaatii perusteellisia testejä.

Narsisti ehtii elämänsä aikana olla useammassa suhteessa. Näin kokemuksia kertyy hyvin monelle. Älä vähättele, jos olet niin onnekas ettet ole moiseen törmännyt. Toisaalta en ihmettele ettei narsisti kaltaisestasi kiinnostu. Uhrin pitää olla jollain tapaa narsistin tasoa nostava. Sellainen, jolla hän voi kehuskella muille. Menestynyt, älykäs, hyvännäköinen.

No nyt on tainnut tarttua narsistilta rumia tapoja. Mutta eipä siinä, tunnistan sellaisen välillä itsessänikin. Narsistin uhrit eivät todellakaan aina ole niitä statuspuolisoita, eihän narsisti itsekään ole aina menestyjä, voi olla joku juoppokin, jolla on suuret luulot itsestään. Suvussa on tällainen, joka nostattaa itsetuntoaan sillä että vaimollaan on "surkea" työ. Suvun tapaamisissa siis haukkuu vaimoaan ja kehuu omia keksittyjä saavutuksiaan. Oma exäni oli taas juuri sellainen jolle olin joku edustusvaimo jota esitellä ylpeänä, mutta neljän seinän sisällä hän oli katkera menestyksestäni ja mustasukkainen ulkonäköni takia...

Vierailija
50/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jep, olet oikeassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Narsismin paras tunnusmerkki on infantiilisuus. Kaikki muu on sen vaikutusta ja saattaa olla erilaista ihmisestä ja tilanteesta riippuen.

Narsismi on aina primäärinarsismia. Tähän kiinni jäänyt henkilö ei ole koskaan muodostanut itselleen yksilöllistä identiteettiä. Hän yhä se lapsi joka vaatii suhteen, jollainen lapsella on vanhempaansa.

Aidon narsistin voi paljastaa triggeröimällä narsistisen paniikin, yleisimmin niin että narsisti menettää sen tärkeän suhteen.

Huomattu on. Terveisin narsistin lapsi. Koko muun perheen pitää miellyttää, hyssytellä ja hoivata tätä yhtä, ettei ala kiukuttelemaan.

Vierailija
52/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsismin paras tunnusmerkki on infantiilisuus. Kaikki muu on sen vaikutusta ja saattaa olla erilaista ihmisestä ja tilanteesta riippuen.

Narsismi on aina primäärinarsismia. Tähän kiinni jäänyt henkilö ei ole koskaan muodostanut itselleen yksilöllistä identiteettiä. Hän yhä se lapsi joka vaatii suhteen, jollainen lapsella on vanhempaansa.

Aidon narsistin voi paljastaa triggeröimällä narsistisen paniikin, yleisimmin niin että narsisti menettää sen tärkeän suhteen.

Mielenkiintoinen kirjoitus. Eksäni oli narsistinen (ei kuitenkaan diagnoosia olisi saanut), niin meidän suhdettamme kuvasi parhaiten se, että minun piti olla sellainen kuin hän halusi ja tehdä, mitä hän halusi. Sama koski ystäviä. 
Sehän on primääriä: äiti on aina minua varten.

Hän ei ollut narsisti, eli hän ei rajoittanut elämääni. Sain tehdä, mitä halusin, kunhan ensin

Vaikuttaa kyllä narsistilta. Ihmiset sekoittaa narsismin itsekkyyteen ja itsetuntoon, joiden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Narsistin käyttäytymiseen vaikuttaa hänen luonteensa joten he saattavat olla yhtä erilaisia kuin muutkin. Narsistisen suhteen tarve saattaa vaihdella paljonkin.

T.se, jonka kirjoitukseen vastasit

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla meni vajaa puoli vuotta.

Vierailija
54/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eka vuosi alkuhuumaa, narsisti kehui, ylisti ja ilahdutti monella tavalla. Toisena vuotena hän alkoi käyttäytyä inhottavasti minua kohtaan, mutta luulin että minussa on vikaa. Muutettiin yhteen eri paikkakunnalle kuin kaikki tutut. Siitä alkoi helvetti. Silti luulin että kaikki muuttuu kyllä paremmaksi kun opin tekemään kaiken oikein. Silti mikään ei riittänyt, olin aina viallinen, idiootti, jne. Olin täysin lytätty enkä nähnyt enää itseäni realistisesti. Sairastuin paniikkihäiriöön ja työt takkuilivat. Mies ilakoi kun oli todisteita minun paskuudestani, eli hulluudesta ja epäonnistumisista. Mies alkoi olla myös fyysisesti uhkaava, löi mm. kasvojen ohi seinään, ja suuttui lähes mistä vaan. Pelastuin kun vanha ystävä muutti paikkakunnalle, ja sai tolkutettua että minun tulee lähteä ja pian. Se oli kahdeksas vuosi ja kymmenentenä sain lähettyä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla kesti muutama vuosi tajuta, mutta se ehkä v*tuttaa eniten että kukaan muu ei tajua/usko, koska näkevät vain sen hurmaavan hyvän tyypin. Ei ole ketään kenelle puhua, kun kaikki keskeyttävät kehumalla kuinka hyvä ja hauska isäntä hän oli kesäjuhlissa tai enkö muista kuinka hienon lahjan hän mulle tai lapsille osti.

Vierailija
56/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse tein miehen kanssa lapset, erosin ja nyt neljä vuotta eron jälkeen sen vasta tajusin. Hirveä shokki. Toisaalta helpotus. 

Vierailija
57/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aikoinaan ensimmäisestä pitkästä suhteesta tajusin vasta vuosia myöhemmin. Silloin ei puhuttu narsismista. Nimesin itse hänen ominaisuutensa itsekkyydeksi, valehteluksi, epäreiluudeksi. Osa teoista olivat silkkaa pahuutta ja manipulointia. Lähdin suhteesta. Tuo suhde on yhä tänä päivänä se, jota kaipaan. Hänessä oli paljon hyviä ja rakastettava puolia. Mutta en voinut ohittaa pettämistä, valehtelua, fyysistä väkivaltaa. Hänkin kaipasi minua vuosia, halusi palata yhteen. Surullista kyllä, hän oli elämäni rakkaus. Selittävä tekijä on se, että isäni, miehen mallini, on narsisti.

Vierailija
58/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nuorena tajusin liian myöhään. Nyt tunnistan jo siitä miten deitti kehuu. Normaalin henkilön kehu kohdistuu ja liittyy vain ja ainoastaan kehuttavaan tai heihin molempiin, tyyliin "oot tosi nätti" tai "saat mut hyvälle tuulelle". Kun narsistisen kehu (ja kaikki muukin arvostelu) on aina vertailua "oot paremman näköinen kun mun exät" tai "mun kaverit on niin kateellisia". Myöhemmin narsisti ujuttaa kehuihin kontrolloivia parannusehdotuksia "näyttäisit tosi seksikkäältä tummemmassa tukassa", ja sitten hienovaraista lyttäystä "ootko miettinyt tota sun otsan muotoa", "sulla on vähän naurettavan kimeä ääni kun sä tärkeilet".

Vierailija
59/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haeppa nyt joku vähän osuvampi diagnoosi.

Vierailija
60/80 |
27.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Narsistit kehuvat myös itseään estoitta. Kuulet harvoin narsistin suusta kaunista kuvailua toisista ihmisistä. Tämä on oikeasti hyvin hämmentävää ja läpinäkyvää. Narsistit ovat kuvailleet itseään minulle: ihana, kiltti, ystävällinen, kunnollinen, laadukas, kiva, mukava. Siis pokkana, kirkkain silmin. "Olen ystävällinen ja laadukas ihminen". Yleensähän sanotaan toisesta ihmisestä, että tämä on ystävällinen ja kiva. Narsistit eivät tajua, että tuo itsensä kehuminen on epänormaalia.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yksi yhdeksän