kuntouttavan työtoiminnan tarkoitus
on kuntouttaa joo... mutta mihin? Töitä ei saa. Eli kuntouttaa työttömästä työttömäksi?
Kommentit (154)
Kuntouttava työ Eli palkaton työ josta ei voi kieltäytyä Eli orjuus
Ystäväni on ollut kymmenen (!) vuotta kuntouttavassa työtoiminnassa virkkaamassa. Ikää yli kuusikymmentä. Ei tuossakaan ole mitään järkeä. Ja on siis mielenterveyskuntoutuja. Niin olen itsekin, mutta välttelen kuin ruttoa noita kuntouttavia. Olen joko työkuntoinen tai en. Jos en ole, niin sitten kuntoutustuella mieluummin. En lähde pyörimään noihin karuselleihin vuosikymmeniksi.
Vierailija kirjoitti:
Mulle sanoi työkkärin virkailija, että oikeasti tarkoitus on vaan keksiä jotain paikkoja, jotta kaupungin valtiolle maksamatta sakot poistuvat. Työllistymisen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.
Ja tämä virkailija oli niin mukava, että alkoi tulla mulle melkein kaveriksi. Sitten hän siirtyi toiseen kaupunkiin, harmi.
Samaa mulle sanoi kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja, kun olin siellä työkokeilussa. Ja samaa p**kaa on myös se työkokeilu, tapahtui se missä tahansa. Kätevä tapa saada ilmaista lisätyövoimaa tarvittaessa. Työllisty kummankaan pohjalta ei kukaan ikinä, ihan sama missä noita suorittaa. Lisäksi näyttävät huonolta cv:ssa -näin mulle sanoi te-toimiston virkailija, ihan kuin en olisi sitä jo itse tajunnut. Eli oikeasti ovat vain jarru työllistymiselle.
Sitä odotellessa, että valtiovalta vihdoin tajuaa, että se on työnantajapuoli, jolle kuuluu antaa keppiä/porkkanaa, eivät työttömät.
Vierailija kirjoitti:
Kuntouttavan työtoiminnan tarkoitus on se, että sen järjestäjillä on töitä, samoin kuin sillä suurella laumalla muita palkannauttijoita joiden työnä on työttömien ja vajaakuntoisten kyttääminen. Ei ole mikään pieni määrä, jokainen niistä elätetään verorahoilla eikä yksikään tuota mitään. Jos nuo pantaisiin työmarkkinatuelle, säästettäisiin huomattava summa rahaa vuodessa.
Puhumattakaan yksityisistä konsulttifirmoista yms. jotka laskuttavat valtiolta hyvät rahat kun pyörittävät "ammatillista kuntoutusta" ja "uraohjausta" joista ei ole pskankaan hyötyä kenellekkään paitsi näille firmoille itselleen.
Jos kuntouttava työtoiminta lopetettaisiin, mitä nuo kaikki sitten tekisivät? Työttömien ympärille on rakennettu sellainen koneisto että sen hajoittaminen varmaan tuplaisi työttömien määrän, ihan siksi että nuo elätit ei kelpaa mihinkään muuhun kun työttömien kyttäämiseen.
TÄMÄ!!!
Tämä niin tuhat kertaa!
Työikäisiä on vähemmän kuin eläkeläisiä, joita on 1,6 miljoonaa. Tarkoitus on, että asunnoista ei makseta mitään, kun eläkeläisiä kuolee.
Suomi on siirtymässä vuokra asumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Työikäisiä on vähemmän kuin eläkeläisiä, joita on 1,6 miljoonaa. Tarkoitus on, että asunnoista ei makseta mitään, kun eläkeläisiä kuolee.
Suomi on siirtymässä vuokra asumiseen.
Lisäksi on tarkoitus siirtää myös työssäkäyviä pois omistusasunnoista, kun työkokeiluilla ja kuntouttavassa työtoiminnassa olevilla ei ole rahaa käydä partureissa, kahviloissa, ravintoloissa, vaatekaupoissa jne. Eläkeläisiä kuolee paljon joka viikko ja asiakkaat vähenevät.

Tammikuussa kuoli 5540 ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan se tarkoitus, että ihminen saa seuraa. Ei ole yksin ja vain juopottele kotona.
Olen työtön enkä ole yksinäinen, enkä myöskään juopottele.
Saat kuitenkin rytmiä elämääsi.
Miksi työttömällä ei olisi rytmiä?
Mulla on eläimiä, lapsia ja pitkä työura takana joten en todellakaan mene mihinkään kuntouttavaan opettelemaan rytmiä.
No hyvä. Sitten, jos töitä ei löydy esim. palkkatuenkaan avulla, voit vaikkapa lähteä työkokeiluun etsimään uutta alaa jolle kouluttautua. Kyllä kaikille joku palvelu löytyy, kuntouttava työtoiminta ei ole ainoa.
t. työkkärin täti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan se tarkoitus, että ihminen saa seuraa. Ei ole yksin ja vain juopottele kotona.
Olen työtön enkä ole yksinäinen, enkä myöskään juopottele.
Minä taas olen töissä ja silti yksinäinen.
Tarkoitus on, että virkahenkilöt saa kyykyttää osallistujia.
Minut laitettiin jostain syystä myös joskus kuntouttavaan työtoimintaan vaikka kävin samalla koulussa. Osa siellä olevasta porukasta vaikutti mielenterveyteeni negatiivisesti, ei suinkaan kuntouttanut, mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan. Kyseinen porukka ei tule koskaan kykenemään tai vapaaehtoisesti hakeutumaan töihin joten turha niitä siellä on roikuttaa, samoin kuin normaaleja töihin kykeneviä ihmisiäkään on turha sinne laittaa. Ketä koko homma siis palvelee?
Tosiaan, koko toiminnan tarkoitushan on vain siistiä työttömyyslukuja.
Olen itse kuntouttavassa "työtoiminnassa", joka on paperilla yhdistetty töihinkuntoutuksen ja sosiaalisen kuntoutuksen yksikkö - mutta todellisuudessa täysi aikuisten iltapäiväkerho. :D
Kyseinen paikka on niinkin suosittu, että tutustumiskierroksia järjestetään viikoittain, ja tässä keväällä pääsin todistamaan suht huvittavaa tapausta. Erään tutustumiskierroksen päätteeksi nuori tyttö kysäisi yhdeltä ohjaajista, että "teillä on vissiin tämä toiminta suht harrastuslähtöistä?" - ja keski-ikäinen miesohjaaja lähti suunnilleen kaikista henkseleistä irti. :D En ole varmaan eläessäni kuullut vastaavaa mustan selittämistä valkoiseksi; kuinka "missään nimessä" paikka ei ole mikään harrastuskerho, vaan 100% töihin tähtäävää.
Mitä kyseinen tyttö näki tutustumiskierroksensa aikana: jengiä pelaamassa lautapelejä, soittelemassa kitaraa, piirtämässä, maalamassa, virkkaamassa, surffailemassa tietokoneella, näpertelemässä Legojen tmv. pikku-ukkojen kanssa... Puhumattakaan pajan suosituimmasta toiminnasta: perseellään istumisesta puhelinta selaten. :D
"Töihin tähtäävää" my ass, näissä paikoissa eivät tee töitä edes ne vetäjät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan se tarkoitus, että ihminen saa seuraa. Ei ole yksin ja vain juopottele kotona.
Olen työtön enkä ole yksinäinen, enkä myöskään juopottele.
Saat kuitenkin rytmiä elämääsi.
Se, että sinä olet kykenemätön pitämään elämäsi kasassa ilman ulkopuolista tukea ei tarkoita, että kaikki olisivat yhtä avuttomia.
Ei se perusluonne työttömyydestä miksikään muutu, itseohjautuva ja organisoitunut ihminen on sitä ihan samassa määrin kuin työelämässäkin. Ehkä jopa enemmän, kun voi todellakin hallita ihan kaikkea ympärillään, ei tarvitse odotella palavereista myöhästelijöitä jne.
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan, koko toiminnan tarkoitushan on vain siistiä työttömyyslukuja.
Olen itse kuntouttavassa "työtoiminnassa", joka on paperilla yhdistetty töihinkuntoutuksen ja sosiaalisen kuntoutuksen yksikkö - mutta todellisuudessa täysi aikuisten iltapäiväkerho. :D
Kyseinen paikka on niinkin suosittu, että tutustumiskierroksia järjestetään viikoittain, ja tässä keväällä pääsin todistamaan suht huvittavaa tapausta. Erään tutustumiskierroksen päätteeksi nuori tyttö kysäisi yhdeltä ohjaajista, että "teillä on vissiin tämä toiminta suht harrastuslähtöistä?" - ja keski-ikäinen miesohjaaja lähti suunnilleen kaikista henkseleistä irti. :D En ole varmaan eläessäni kuullut vastaavaa mustan selittämistä valkoiseksi; kuinka "missään nimessä" paikka ei ole mikään harrastuskerho, vaan 100% töihin tähtäävää.
Mitä kyseinen tyttö näki tutustumiskierroksensa aikana: jengiä pelaamassa lautapelejä, soittelemassa kitaraa, piirtämässä, maalamassa, virkkaamassa, surffailemassa tietokoneella, näpertelemässä Legojen tmv. pikku-ukkojen kanssa... Puhumattakaan pajan suosituimmasta toiminnasta: perseellään istumisesta puhelinta selaten. :D
"Töihin tähtäävää" my ass, näissä paikoissa eivät tee töitä edes ne vetäjät.
Meilläkin oli paljon tuota lauta- ja korttipelien pelailua. Lisäksi teimme joka päivä ruoan itsellemme.
Toisaalta oli meillä myös ns. töitä, tyyliin piti vaikka mennä maalaamaan jotain. Olisi noihinkiin hommiin voinut palkata jonkun niin olisi sitä saamarin työttömyyttä vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Ei se mihinkään kuntouta.
Tarkoitus on vain saada ihminen tekemään jotain leipänsä eteen.
Josta virkaelättien leipä ja sirkushuvit päältä ennen kuin leipä on edes palkansaajan suussa ( palkkavero, AVIt ja muut välistä vetäjät )
Vierailija kirjoitti:
Minut laitettiin jostain syystä myös joskus kuntouttavaan työtoimintaan vaikka kävin samalla koulussa. Osa siellä olevasta porukasta vaikutti mielenterveyteeni negatiivisesti, ei suinkaan kuntouttanut, mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan. Kyseinen porukka ei tule koskaan kykenemään tai vapaaehtoisesti hakeutumaan töihin joten turha niitä siellä on roikuttaa, samoin kuin normaaleja töihin kykeneviä ihmisiäkään on turha sinne laittaa. Ketä koko homma siis palvelee?
Ei ketään. Itse menin tuollaiseen aktiivistartti-ryhmään, kun toivuin mielenterveysongelmista ja siirryin työttömäksi. Olin oikeasti niin naiivi, että luulin sen edistävän kuntoutumistani ja työllistymistäni. Mahdollisuuteni tietysti ovat aika heikot, kun olen ollut 10 vuotta "hullun kirjoilla".
No, onneksi jakso kesti vain 3 kk, koska mielenterveys siinä kyllä rakoili. Vetäjä oli joku aivan kyvytön sosionomi, pikkunatsi joka yritti koko ajan päsmäröidä muita, ettei kukaan vaan hipaisekaan puhelintaan ryhmän aikana. Minä tietysti olin entisenä kympin tyttönä sen lempilapsi (olen harvinaisen hyvä näyttelijä), mutta pahaa teki nähdä miten se yritti muita kyykyttää. Se sitten opetti meille cv:n tekoakin, vaikka ei edes tiennyt mikä on asiakirjastandardi...
Kävimme uimassa yhdessä ja kokkailimme yhdessä, ja sosionomi myös neuvoi "terveellistä" ruoanlaittoa meille, vaikka joukossa oli yksi suurtalouskokkikin.
Suurin ongelma oli kuitenkin se, että mielenterveyskuntoutujan pitäisi oikeastaan päästä tavallisten, terveiden ihmisten pariin, koska "kaltaisten" seura vaan pahentaa asioita. Sellainen Kaurismäkeläinen rappio, tiedättehän.
No, pääsin sitten vähäksi aikaa hoivakotiin, sitten tuli korona, kuntouttava jäi katkolle ja koronan mainingeissa pääsin opiskelemaan.
Oikeastaan kuntouttavasta työtoiminnasta oli kyllä minulle se hyöty, että motivoiduin hakemaan opiskelupaikkaa vaikka en ollut aivan varma, riittääkö kuntoni siihen vielä. Ymmärsin nimittäin, että mikä hyvänsä on parempaa kuin kuntouttava. Koulussa minulle sitten tehtiin erityisen tuen suunnitelma, että saan olla paikalla jaksamiseni mukaan. Eli tavallaan se ehkä oli sitten hyödyllistäkin.
Olen töissä alkanut sen verran vihata ihmisiä, että voisinkin yrittää hakeutua työkkärin kyykyttäjäksi ja alkaa ohjata ihmisiä kuntouttavaan työtoimintaan. :D Olen siellä itsekin ollut ja voi jessus mitä aikuisten ihmisten aliarviointia ja nöyryytystä se on. Toki aina siellä on niitä halolla päähän lyötyjä joista ei oikein mihinkään ole, mutta mitä joku masentunut edes hyötyy tuosta? Menee vähäkin mielenterveys idioottien seassa ja miettiessä että nähdäänkö minut todella tänne kuuluvana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan se tarkoitus, että ihminen saa seuraa. Ei ole yksin ja vain juopottele kotona.
Juuri tämä on suurimmalle osalle se juttu. Ja minä tiedän koska olen työskennellyt vuosia alalla ja ollut esimiehenä kymmenille, jos ei jo sadoille kuntouttavassa työtoiminnassa oleville. Käytännössä lähes kaikille se sosiaalinen puoli, että kuuluu työyhteisöön on se paras asia kuntouttavassa, toiseksi se, että on jotain tekemistä, muuta kuin istua kerrostaloyksiössä vailla mitäänt tekemistä, on myös tärkeää elämänlaadulle. Ja sitten on ne, joiden raittiutta tukee se, että pitää aamulla lähteä töihin, joillakin sitten aina välillä korkki aukee viikoksi tai pariksi, mutta kuntouttavaan saa tulla takaisin, oikeaan palkkatyöhön ei saisi vaan potkut tulisi heti.
Vahinko vaan, että sinne teidän elämänhallintakyvyttömien juoppojen joukkoon tungetaan sitten viattomia työttömiä, joilla on ihan fyysisiä terveysongelmia ja siksi haasteita työllistymisessä.
Eräät meistä ovat täysin kykeneviä keksimään itselleen tekemistä ilman tarhantätiä. Ja ihan nousemaan joka päivä samaan aikaan ja sitä rataa.