Miksi kaikki palvovat päiväkotien työntekijöitä?
Ainoa virallisesti hyväksytty ja oikea mielipide heistä on, että he tekevät tärkeää työtä, ovat jaksamisensa äärirajoilla ja ovat täydellisiä ihmisiä ja persoonia. Mitään vikaa tai kritiikin aihetta ei ikinä päiväkotien työntekijöissä voi olla. Sama koskee lastensuojelua ja sairaanhoitajia. Johtuuko asenteet siitä, että nämä ovat naisvaltaisia aloja?
Kommentit (113)
Osasta olen kanssasi ihan samaa mieltä, mutta osasta en. Työpaikallani päiväkodissa on hyvinkoulutettuja työntekijöitä, itselläni on kaksi eri alan korkeakoulututkintoa, ylempi ja alempi, joista toinen on kasvatustieteestä. Olen esikoulusssa opettajana, ja tuo kuvauksesi päivien kulusta ei ihan omaa työnkuvaani vastaa. Tosin tunnistan kyllä nekin päivät (loma-aikoina esim.), jolloin tuntuu juuri tuolta, tylsältä ja saman toistamiselta. Muulloin päiväni kuluvat aika vauhdilla ja vaihdellen, mikä on mielestäni hyvä asia. Omat lapseni, joita on suurperheen verran, olen onneksi voinut hoitaa kotona ainakin 3-vuotiaiksi, ovat käyneet kerhoissa ja puistotoiminnassa. Mielestäni pienille lapsille päiväkoti harvoin on se paras paikka, joskin ymmärrettävästi monille välttämätön. Monen talon pienten ryhmän nähneenä ja joissakin työskennelleenäkin sanoisin, että niissä kyllä on yleensä välittävä ja lämmin tunnelma sekä niihin aina pyritään takaamaan tarpeeksi henkilökuntaa. Mutta, en työskentele pääkaupunkiseudulla!!
Työssäni seuraan sivusta päivittäin, miten nykyään on trendi jättää itkevä 3-4 -vuotias päiväkotiin klo 8-16, kun äiti on kotona vauvan kanssa. Näitä perheitä ei ole ihan yksi tai kaksi. Tuohon en totu.
Ja toki on paljon alalla korjattavaa. Mitään palvontaa en ole työssäni huomannut, lapsilta tosin saa kiintymystä ja halauksia ja innostuneen vastaanoton päivittäin, tästä voisin päätellä, että toivottavasti heille myös kykenen antamaan hyviä kokemuksia ja myönteisiä oppimisen oivalluksia. Ja olemaan heille turvallinen ja mukava aikuinen eskaripäivän ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, päiväkotityöntekijöitä ei palvota vaan heidät pyritään pitämään hiljaa, vaatimattomia, alipalkattuina ja nöyrinä näennäisesti kehumalla, käyttämällä Äiti-Teresa mielleyhtymiä ja moraalista ylivaltaa retoriikassa.
Päiväkotityöntekijöiden koulutustaso on matala, palkka ja työolot surkeat, asiakaskunta max 5v kierrolla jatkuvasti vaihtuva, työ itsessään suorittavaa ja toistuvaa perushoitoa (vessa, ruoka, pukeminen, riisuminen, unet, siivous, laulut, leikit ja sama alusta 3x pv, joka pv, joka viikko, joka vuosi...) Vauvoja tulee, vauvoja menee, todella puuduttavaa ja aikuiselle ihmiselle tylsää hommaa.
Palvotaan? Liittyy varmaan vähän samaan perinteeseen kuin äitienpäivän tai naistenpäivän vietto. Tai joku ruusupuska ja suklaalevy lahjaksi. Aikamoinen kiitos ja arvostuksen osoitus.
Meilläkin 39 tuikkukippoa kaapissa, monta on väriä. Monta on ollut työvuosia ja suomalaisen keskiluokan kasvattejakin.
Minkä asian nostaisit uudesta varhaiskasvatussuunnitelmasta esiin tärkeänä?
Uusiopaperin käyttö dokumentin painetussa versiossa.
Tulkintani aiemmasta kirjoituksestasi osui siis oikeaan. Eläkepäiviä odotellessa, siis.

Viestissä 88 piti olla tämä teksti lainattuna mukana! Eli osasta olen samaa mieltä, osasta en, ja niihin kommentoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei tosiaan palvota. Käypä siellä töissä vaikka vaan pari kuukautta ja kerro, kuinka palvottu ja uhkea olo tuli!
Tästä ketjusta vähän evästä matkaan.
https://www.vauva.fi/keskustelu/4335966/varhaiskasvatuksen-kertomuksia-…
Töihin alalle pääsee tällä hetkellä kuka vaan haluaa, 2pv kurssi ja eikun kehiin. Kukaan täysjärkinen tai alalle koulutettu ei sinne ole jäänyt enää pitkiin aikoihin. Joku harva poikkeus ehkä, niitä sissejä saattaa joku epätoivoinen "palvoa". Onhan ihmisillä mitä vain fantasioita ja fetissejä. Isit siellä pokailevat nololla tavalla nuoria nättejä hoitsuja muutenkin. Ei se kyllä mitään palvontaa ole, joku on muu idea taustalla.
Se on silti ainoa virallisesti hyväksytty mielipide. Kyllä päiväkotien työntekijöistäkin narsisteja löytyy kuten muistakin ammattiryhmistä. Jos toki myös hyviä ja kivoja työntekijöitä. Paljon voi päätellä keväällä ja jouluna saatavista lahjamääristä. Minä sain paljon. Minä ap:kin olen päiväkodin työntekijä. Silti minusta kunnioitus pitää ansaita.
Mitä jos oletkin vaan riittävän mairea sopivassa kohtaa? Osaatko keskustella vanhempien kanssa sellaisistakin vaateista lapsen tukemisessa, mitkä eivät välttämättä ole sillä hetkellä vanhemmille mieleen?
Kyllä osaan. Tai minä olen ainoa joka meillä päin osaa ja haluaa KESKUSTELLA. Rakentavassa hengessä, myös lasten vahvuudet huomioiden. "Hankalat vanhemmat" annetaan aina minulle, kun osaan puhua heidän kanssaan kuin ihminen ihmiselle, äiti äidille, ilman vihaa ja puolustautumista tai syytöksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, päiväkotityöntekijöitä ei palvota vaan heidät pyritään pitämään hiljaa, vaatimattomia, alipalkattuina ja nöyrinä näennäisesti kehumalla, käyttämällä Äiti-Teresa mielleyhtymiä ja moraalista ylivaltaa retoriikassa.
Päiväkotityöntekijöiden koulutustaso on matala, palkka ja työolot surkeat, asiakaskunta max 5v kierrolla jatkuvasti vaihtuva, työ itsessään suorittavaa ja toistuvaa perushoitoa (vessa, ruoka, pukeminen, riisuminen, unet, siivous, laulut, leikit ja sama alusta 3x pv, joka pv, joka viikko, joka vuosi...) Vauvoja tulee, vauvoja menee, todella puuduttavaa ja aikuiselle ihmiselle tylsää hommaa.
Palvotaan? Liittyy varmaan vähän samaan perinteeseen kuin äitienpäivän tai naistenpäivän vietto. Tai joku ruusupuska ja suklaalevy lahjaksi. Aikamoinen kiitos ja arvostuksen osoitus.
Meilläkin 39 tuikkukippoa kaapissa, monta on väriä. Monta on ollut työvuosia ja suomalaisen keskiluokan kasvattejakin.
Minkä asian nostaisit uudesta varhaiskasvatussuunnitelmasta esiin tärkeänä?
Uusiopaperin käyttö dokumentin painetussa versiossa.
Hei! Pidetään maanantaina kehityskeskustelu. Tv. esimiehesi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei tosiaan palvota. Käypä siellä töissä vaikka vaan pari kuukautta ja kerro, kuinka palvottu ja uhkea olo tuli!
Tästä ketjusta vähän evästä matkaan.
https://www.vauva.fi/keskustelu/4335966/varhaiskasvatuksen-kertomuksia-…
Töihin alalle pääsee tällä hetkellä kuka vaan haluaa, 2pv kurssi ja eikun kehiin. Kukaan täysjärkinen tai alalle koulutettu ei sinne ole jäänyt enää pitkiin aikoihin. Joku harva poikkeus ehkä, niitä sissejä saattaa joku epätoivoinen "palvoa". Onhan ihmisillä mitä vain fantasioita ja fetissejä. Isit siellä pokailevat nololla tavalla nuoria nättejä hoitsuja muutenkin. Ei se kyllä mitään palvontaa ole, joku on muu idea taustalla.
Se on silti ainoa virallisesti hyväksytty mielipide. Kyllä päiväkotien työntekijöistäkin narsisteja löytyy kuten muistakin ammattiryhmistä. Jos toki myös hyviä ja kivoja työntekijöitä. Paljon voi päätellä keväällä ja jouluna saatavista lahjamääristä. Minä sain paljon. Minä ap:kin olen päiväkodin työntekijä. Silti minusta kunnioitus pitää ansaita.
Ei ole "ainoa virallisesti hyväksytty mielipide" vaan on ap:n, yhden paljon lahjoja saavan ja keskenkasvuisen päiväkotitätin, mielipide. Ehkä madame näkee itsensä parempana päiväkotitätinä kuin jonkun toisen tätin tai sedän ja todistaa tämän laskemalla monta lahjaa kukakin saa. Voi jees...
Minä päiväkodin työntekijänä kuitenkin ymmärrän, että en ole kenenkään siellä olevan lapsen äiti enkä asiantuntija enempää kuin heidän vanhempansa, ja vanhemmat ovat ne jotka tekevät päätökset lastensa asioista. Samaa kunnioitusta lasteni äitinä odotan saavani myös itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei tosiaan palvota. Käypä siellä töissä vaikka vaan pari kuukautta ja kerro, kuinka palvottu ja uhkea olo tuli!
Tästä ketjusta vähän evästä matkaan.
https://www.vauva.fi/keskustelu/4335966/varhaiskasvatuksen-kertomuksia-…
Töihin alalle pääsee tällä hetkellä kuka vaan haluaa, 2pv kurssi ja eikun kehiin. Kukaan täysjärkinen tai alalle koulutettu ei sinne ole jäänyt enää pitkiin aikoihin. Joku harva poikkeus ehkä, niitä sissejä saattaa joku epätoivoinen "palvoa". Onhan ihmisillä mitä vain fantasioita ja fetissejä. Isit siellä pokailevat nololla tavalla nuoria nättejä hoitsuja muutenkin. Ei se kyllä mitään palvontaa ole, joku on muu idea taustalla.
Se on silti ainoa virallisesti hyväksytty mielipide. Kyllä päiväkotien työntekijöistäkin narsisteja löytyy kuten muistakin ammattiryhmistä. Jos toki myös hyviä ja kivoja työntekijöitä. Paljon voi päätellä keväällä ja jouluna saatavista lahjamääristä. Minä sain paljon. Minä ap:kin olen päiväkodin työntekijä. Silti minusta kunnioitus pitää ansaita.
Ei ole "ainoa virallisesti hyväksytty mielipide" vaan on ap:n, yhden paljon lahjoja saavan ja keskenkasvuisen päiväkotitätin, mielipide. Ehkä madame näkee itsensä parempana päiväkotitätinä kuin jonkun toisen tätin tai sedän ja todistaa tämän laskemalla monta lahjaa kukakin saa. Voi jees...
Sulla meni nyt jotain tosi pahasti ohi jos et huomannut, että minä juuri vastustin tuota mielipidettä alusta asti.
Ja kerropa sinä, mikä on parempi mittari siitä kehen työntekijään vanhemmat luottavat ja kehen eivät?
Nää narsistityöntekijät just eivät ole saaneet lahjan lahjaa.
Minä olen kyllä kivin työntekijä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuu siitä että jos päivähoitoa ei olisi joutuisivat itse hoitamaan kakaransa.
Moni hoitaisi lapsensa mielellään itse, mutta sitten hänestä tehdään lastensuojeluilmoituksia.
Tuossa kohtaa ehkä kritiikki kannattaakin kohdistaa niihin vanhempiin jotka eivät kykene hoitamaan lapsiaan ilman että siitä seuraisi lastensuojelu ilmoitus.
Se tulee pelkästään siitä kotihoidosta se vaino. Päiväkoti muka on ilman muuta kaikessa parempi, vaikka omakin lapseni sai päiväkodissa eilen järkyttävän jäljen käteensä, kun toinen lapsi oli purrut. Miksi kukaan ei silloin tee lastensuojeluilmoitusta päiväkodista? Jos tuollainen mustelma tulisi lapselle kotina, niin heti tehtäisiin ilmoitus esim. neuvolasta.
Sinunlaiset vanhemmat voisivat joskus tulla harjoittelemaan päiväkotiin jotta pääset taputtamaan itseäsi olalle jos sattuu niin kivasti, että joku ryhmän lapsista ei onnistu missään vaiheessa satuttamaan toista edes vahingossa hipaisemalla. Älä sitten valita ryhmäkoosta tai siitä ettei ole aikaa edes ruokailla rauhassa, koska meillä syödään lasten kanssa samassa pöydässä.
Et nyt ihan osunut typerä. En kritisoinut sitä että päiväkodeissa tapahtuu tuollaista vaan sitä, että kumminkin päiväkotia väitetään lapselle päivisin paremmaksi paikaksi kuin omaa kotia.
Sitten varmaan kannattaa katsoa peiliin ja miettiä, mitkä asiat teillä on kotona pielessä.
Niin. Alalla on huutava pula pätevästä henkilöstöstä.
Ketä kiinnostaa?

Jos kotona on jotkut asiat pielessä, niin se pitää sossujen osata itse kertoa, ei voida vaatia että heidän asiakkaansa hallitsevat telepatian. Tai sitten on tosi ammattitaidottomat sossut kyseessä. Jos koti on lapselle huono paikka asua niin silloinhan lapset otetaan huostaan. Tästä ei sentään sanaakaan sanottu meidän kohdallamme. Niin että mietipä vain sinä ihan itse rauhassa pahoja motiivejasi, kun muka muiden asioista tiedät enemmän kuin he itse.
No päiväkodissa on töissä sekä erittäin lämpimiä ja empaattisia hoitajia, joilla on pitkät hermot ja sitten on niitä, joista näkee kilometrin päähän, että ovat täysin kypsiä työhönsä. Tiuskivat lapsille pahemmin kuin itse stressaantuneena omalle lapselle. En kyllä tuomitse, kun varmasti siinä työssä voi väsyä. Yleensä jos ryhmässä on kolme aikuista, niin yksi heistä on burnoutissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuu siitä että jos päivähoitoa ei olisi joutuisivat itse hoitamaan kakaransa.
Moni hoitaisi lapsensa mielellään itse, mutta sitten hänestä tehdään lastensuojeluilmoituksia.
Tuossa kohtaa ehkä kritiikki kannattaakin kohdistaa niihin vanhempiin jotka eivät kykene hoitamaan lapsiaan ilman että siitä seuraisi lastensuojelu ilmoitus.
Se tulee pelkästään siitä kotihoidosta se vaino. Päiväkoti muka on ilman muuta kaikessa parempi, vaikka omakin lapseni sai päiväkodissa eilen järkyttävän jäljen käteensä, kun toinen lapsi oli purrut. Miksi kukaan ei silloin tee lastensuojeluilmoitusta päiväkodista? Jos tuollainen mustelma tulisi lapselle kotina, niin heti tehtäisiin ilmoitus esim. neuvolasta.
No nyt on harhaista meininkiä!:D itse olen hoitanut kotona kolme vilkasta lasta kunnes menivät päiväkotiin kun olivat 5v ja 3v (kaksoset), meilläkin välillä sattui ja tapahtui, milloin oli polvi verillä tai joku sankareistä sukelsi pää edellä asfalttiin aidalta saaden aivotärähdyksen, muttei kukaan meistä ikinä mitään lastensuojeluilmoa tehnyt :D ei kukaan mistään normaaleista haavereita ala sitä ilmoa tehdä. Ja vaikka tekisi, niin silloinhan sosiaalityöntekijä tulee käymään ja toteaa, että kaikki hyvin tässä perheessä, aiheeton ilmoitus oli. Ei niitä lapsia kuule tuosta vaan huostaanoteta jonkun perättömän epäilyn takia!
Ja mitä ap:n väitteeseen tulee, en ole havainnut tätä ilmiötä, että päiväkodin työntekijöitä "palvotaan", valitettavasti päinvastoin. Varsinkin ne vanhemmat, jotka on vieneet lapsensa päiväkotiin jo 1v ikäisinä, tuppaavat suhtautumaan päiväkodin henkilökuntaan kaikkein ylimielisemmin ja vähättelevästi !? Näin pk-seuduöla ainakin.
Harhassa olet kylläkin sinä. Lastensuojelussa ei olla noin tervepäisiä, että jos nähdään että kaikki on normaalisti, niin jätetään perhe rauhaan, vaan aloitetaan kaiken varalta perhetyö, ettei kukaan ilmoitusten tekijä suutu kun ei tehdä mitään. Kantasuomalainen äiti on helppo pistää tikunnokkaan, koska se ei kosta eikä tapa kuten esim. romanit tai narkkarit eikä valta-asemaakaan usein ole kostaa sieltä käsin.
Itse en todellakaan ole törmännyt tuohon, että pienten lasten vanhemmat olisivat päivähoitoa kohtaan kriittisiä, päin vastoin!
Ohis, mutta itse olen lastensuojelussa töissä, eikä ole ollut tapana aloittaa perättömäksi osoittautuneista ilmoituksista "kaiken varalta perustyötä, ettei ilmoituksen tekijä suutu (??) Kun ei tehdä mitään".
Oletko itse ollut lastensuojelun asiakas vai missä näin on toimittu? Kuulostaa todella erikoiselta. Kyllä meillä ne resurssit on niin kortilla, ettei normaalin perheen vilkkaan muksun kertaluontoine aivotärähdys kesken leikkien poke syy millekään perhetyölle.Nyt et ole rehellinen. Kyllä on lastensuojelun asiakkuus ja perhetyö aloitettu paljon vähemmästäkin kuin lapsen aivotärähdyksestä! Tähän riittää yksi pahantahtoinen, riittävän aggressiivinen ihminen, joka jatkuvasti soittaa lastensuojelun ja maalailee kauhukuvia ja huolenaiheita esim. ex-puolisosta! Kerropa millaisista aiheista olette perhetyön aloittaneet ilman ihmisten ja paikkojen nimiä voit hyvin yleisluontoisesti kertoa!
Okei huhhuh, olen eri tyyppi joka sivusta seurannut tätä, eikä minulla oo kokemusta sen enempää lastensuojelutyöstä kuin sen asiakkaallakaan olosta. Mutta Sanonpahan vain, että jo on omituinen "syy" miksi lapset "pitää" muka viedä päiväkotiin, ettei joku hullu vain tee lasia! Nyt hei oikeesti.... noi hullut vainoavat on vähemmistössä. Omat lapseni hoidin kotona 3-vuotias, ja tunnen ainakin 35 perhettä , joissa viimeisen 10 vuoden sisään on näin toimittu. Kenestäkään ei olla lasua tehty.
Eikä se, että lapsi on siellä päikyssä, mitenkään suojele sua tuommoiselta vainoajalta, jos sellainen osuu kohdalle niin eiköhän se syyn keksi minkä heittää hatusta ja tekee sen lasun.... että ihan outo syy olla hoitamatta lapsiaan kotona, mikäli siihen pystyisi ja niin haluaa tehdä.
Jos on joutunut tuollaisen vainon kohteeksi josta kerroin, niin lasu itsekin alkaa vaatia lapsen pistämistä tarhaan. Sitten jos ei tottele, niin on on yhteistyökyvytön heidän mielestään eikä "avohuollon toimet ole olleet riittävät", jolloin alkaa jo huostaanotto kolkutella oven takana.
Oolrait, missä päin Suomea noin tehdään?! Itse olen keikkatyöläisenä pääkaupunkiseudun päiväkodeissa, ja kyllä mä väitän että toi menee melkeinpä niin päin, että se olis lasun paikka kun vanhemmat tuo nippa nappa 1-vuotias lapsia päiväkotiin 9h ajaksi, nykyään pk-seudulla ihan jörkky hoitajavaje, eikä noi päivät ole yhtään inhimillisiä noin pienille!
Mikäli kotihoito onnistuu, eikä vanhemmalla ole esim päihdeongelma, kotihoito ON parempi vaihtoehto ainakin ekat 2 vuotta lapselle.
Tunnen monta sossya, eikä tuo kuvailemasi skenaario ole totta, ainakaan täällä pk-seudulla. En sitten tiiä missä perähikiällä noin toimintaan.
Voi helvetti, joku poisti vastaukseni tähän. Helsingissä tapahtui alle 2v sitten Haagan sossulassa. Tiedoksi vaan, sossujen nimien ja työnsä puitteissa tapahtuneista teoista kertominen on lain mukaan sallittua ja tarpeellistakin! Vauva-foorum rajoittaa laillista sananvapautta kun poistaa aivan asiallisia viestejä! Haloo sossun mielivallan uhrit ne täällä kärsii, eikä ne sossut!
Väärä ketju. Tämä ei ole sossujen kuuma linja vaan päiväkotityöntekijöiden palvonnan vastustajat ry.
Päiväkotilaitoksessa työskentelevät alas!
Pistäpä tämä moite sille joka tämän sivuraideketjun aloitti, äläkä minulle, joka vain vastasin minulle annettuun kommenttiin.
Apua ja anteeksi, siis en ole ikinä ajatellut, että mun pitäisi antaa kukkapuska päiväkodin hoitajalle, kun en anna lähikaupan myyjällekään, töissä ovat molemmat :/
Vierailija kirjoitti:
No päiväkodissa on töissä sekä erittäin lämpimiä ja empaattisia hoitajia, joilla on pitkät hermot ja sitten on niitä, joista näkee kilometrin päähän, että ovat täysin kypsiä työhönsä. Tiuskivat lapsille pahemmin kuin itse stressaantuneena omalle lapselle. En kyllä tuomitse, kun varmasti siinä työssä voi väsyä. Yleensä jos ryhmässä on kolme aikuista, niin yksi heistä on burnoutissa.
Juu paitsi että jos vanhempi tiuskii lapselleen, niin siihen on heti lastensuojelulla diagnoosia ja huomauttamista. Mutta työntekijät saavat rauhassa tiuskia toisten lapsille.

Joo eihän se lastensuojeluasia ole, jos päiväkodin työntekijä on burniksessa ja tiuskii lapsille. Tosin en ole joutunut lasun kynsiin myöskään siitä hyvästä, että stressaantuneena olen tiuskinut lapselle.

Se on syrjintää, jos eri ihmisiä kohdellaan eri tavoin ja mitataan ja arvioidaan eri tavoin. Ja syrjintä on rikos.
Ei tietenkään vihata tarvitse, mutta jos parantamisen varaa löytyy, niin siitä pitää voida puhua myös mediassa esim. Kuten sanottua, löytyy sekä hyviä että huonoja työntekijöitä. Ongelmista täytyy voida puhua myös tällä alalla, aivan kuten muillakin.