Miksi en saa laihdutettua, vaikka on esidiabetes, verenpaine koholla ja bmi 37?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tässä pikkuhiljaa kallistunut ajatuksella, jonka mukaan kyseessä on riippuvuussairaus. Riippuvuuden kohdistuessa siis syömiseen. 

Viimekädessähän se on yritys säädellä tunnetiloja syömisellä. 

Niinhän alkoholistikin tietää että asialle pitäisi tehdä jotain, mutta ei vain saa tehtyä vaikka kuinka yrittää. 

Muutos edellyttää ensisijaisesti ajattelutavan muuttamista. 

Töissä on helppo olla syömättä, mutta auta armias kun pääsen kotiin, syön vaikka ei ole enää nälkä. Oli aamu tai iltavuoro.

Ap

Korjaan, syö kyllä töissä lounaan/ päivällisen +välipalan (riippuu työvuorosta)

En ole töissä syömättä. Tarkoitan, että töissä en voi ahmia/syödä jatkuvasti.

Kotona taas..

Ap

Kyllä usein kyse on tunnetilojen säätelemisestä. Uskoisin, että aika moni tietää, mikä on terveellistä ruokaa, mutta ei onnistu noudattamaan ruokavaliota.

Tosin sudenkuoppiakin voi olla. Itselle tuli yllätyksenä miten paljon esimerkiksi jossain Fafaksen falafel-annoksessa on kaloreita.

Minusta jokainen laihduttajan pitäisi aloittaa laihdutus psykologilta.

Seuraavaksi olisi vaihe 2-3 kk, missä lasketaan kaloreita, että selkärankaan oikeasti jää kuinka paljon saa syödä pystyäkseen laihtumaan. Jos merkitsee kalorit ja liikunnan tunnontarkasti ylös ja kulutus jää alle teoreettisen päiväkulutuksen, eikä edelleenkään laihdu, on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin. Moni vaan aliarvioi ravinnosta saamansa kalorit ja yliarvioi liikunnan merkityksen. 

Sitten vaan jatketaan niin pitkään kunnes tavoitepaino on saavutettu. Parasta olisi jos jokaisella olisijoku zemppari, joka vähintään joka viikko kyselisi kuinka menee.

Lue greliinistä ja leptiinistä. Käy pyytämässä tk-lääkäriltä My-SIMba-resepti.

Käyttäjä42301 kirjoitti:

Kyllä usein kyse on tunnetilojen säätelemisestä. Uskoisin, että aika moni tietää, mikä on terveellistä ruokaa, mutta ei onnistu noudattamaan ruokavaliota.

Tosin sudenkuoppiakin voi olla. Itselle tuli yllätyksenä miten paljon esimerkiksi jossain Fafaksen falafel-annoksessa on kaloreita.

Minusta jokainen laihduttajan pitäisi aloittaa laihdutus psykologilta.

Seuraavaksi olisi vaihe 2-3 kk, missä lasketaan kaloreita, että selkärankaan oikeasti jää kuinka paljon saa syödä pystyäkseen laihtumaan. Jos merkitsee kalorit ja liikunnan tunnontarkasti ylös ja kulutus jää alle teoreettisen päiväkulutuksen, eikä edelleenkään laihdu, on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin. Moni vaan aliarvioi ravinnosta saamansa kalorit ja yliarvioi liikunnan merkityksen. 

Sitten vaan jatketaan niin pitkään kunnes tavoitepaino on saavutettu. Parasta olisi jos jokaisella olisijoku zemppari, joka vähintään joka viikko kyselisi kuinka menee.

Mun ongelma on se, että en saa jatkettu, niin kauan, että olisi edes - 4kg.

Joskus pääsen - 3kg,ja pian se tulee takaisin. Ap

niitähän on olemassa jotain piikkejä joilla laihtuu mutta ei kai niitä saa kuin eliitti-ihmiset..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tässä pikkuhiljaa kallistunut ajatuksella, jonka mukaan kyseessä on riippuvuussairaus. Riippuvuuden kohdistuessa siis syömiseen. 

Viimekädessähän se on yritys säädellä tunnetiloja syömisellä. 

Niinhän alkoholistikin tietää että asialle pitäisi tehdä jotain, mutta ei vain saa tehtyä vaikka kuinka yrittää. 

Muutos edellyttää ensisijaisesti ajattelutavan muuttamista. 

Töissä on helppo olla syömättä, mutta auta armias kun pääsen kotiin, syön vaikka ei ole enää nälkä. Oli aamu tai iltavuoro.

Ap

Vuorotyöllä on tuollainen vaikutus näläntunteeseen. Valvominen ja univaikeudet lisäävät merkittävästi "makeannälkää". Vuorokausirytmiä ohjaava circadianian rythm myös säätelee monia hormoneja kuten insuliinia ja kortisolia. Vuorotyötä tekevän tuttavan työpaikalla on hurjasti insuliininpiikittäjiä ja pillerihoitoon joutuneita.

Hollywoodissa oli vuosikymmen sitten muotia nukkuminen, elikä näyttelijät nukkuivat vaikka pakolla 10 tuntia. Moni kehui, kuinka helppoa laihtuminen oli sen jälkeen.

Mä laihdutin totaalisella syömättömyydellä. Tyhjensin kaikki kaapit syötävästä ja elin hivenaineilla ja kivennäisvedellä 2 kk. Lähti 70 kg. Sen jälkeen ei ole jatkuva nälkä vaivannut ja olen paljon aktiivisempi ja aamuväsymyskin on poissa.

Vierailija kirjoitti:

Mä laihdutin totaalisella syömättömyydellä. Tyhjensin kaikki kaapit syötävästä ja elin hivenaineilla ja kivennäisvedellä 2 kk. Lähti 70 kg. Sen jälkeen ei ole jatkuva nälkä vaivannut ja olen paljon aktiivisempi ja aamuväsymyskin on poissa.

Oli helppoa parikymppisenä olla normaalipainossa. Ei tarvinnut olla ruokaa kaapissa, pääasia että oli tupakkaa ja kahvia.

Nyt on lapsia, niin pakko olla ruokaa kotona.

Ap

Keto ei sovi kaikille, mutta hiilareiden vähentäminen ja rasvan lisääminen kyllä. Mulla ketoosi aiheuttaa ikäviä tuntemuksia ja vie yöunet, mutta hiilarien rajoittaminen siihen just just ketoosiin menon rajalle toimii ihanteellisesti. Rasvalla sitten olo kylläiseksi.

Ent bmi35, tunnesyöppö ja ns "toivoton tapaus".

Freelee the Banana girl

Itsekuristahan siinä kyse. Keto on ihan hyvä vaihtoehto jos muuten hankala hillitä himojaan, kun saa rasvaista lihaa jne niin ruoanhimo pysyy yllättävän hyvin kurissa.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä42301 kirjoitti:

Kyllä usein kyse on tunnetilojen säätelemisestä. Uskoisin, että aika moni tietää, mikä on terveellistä ruokaa, mutta ei onnistu noudattamaan ruokavaliota.

Tosin sudenkuoppiakin voi olla. Itselle tuli yllätyksenä miten paljon esimerkiksi jossain Fafaksen falafel-annoksessa on kaloreita.

Minusta jokainen laihduttajan pitäisi aloittaa laihdutus psykologilta.

Seuraavaksi olisi vaihe 2-3 kk, missä lasketaan kaloreita, että selkärankaan oikeasti jää kuinka paljon saa syödä pystyäkseen laihtumaan. Jos merkitsee kalorit ja liikunnan tunnontarkasti ylös ja kulutus jää alle teoreettisen päiväkulutuksen, eikä edelleenkään laihdu, on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin. Moni vaan aliarvioi ravinnosta saamansa kalorit ja yliarvioi liikunnan merkityksen. 

Sitten vaan jatketaan niin pitkään kunnes tavoitepaino on saavutettu. Parasta olisi jos jokaisella olisijoku zemppari, joka vähintään joka viikko kyselisi kuinka menee.

Mun ongelma on se, että en saa jatkettu, niin kauan, että olisi edes - 4kg.

Joskus pääsen - 3kg,ja pian se tulee takaisin. Ap

Laihduttaminen ja laihdutustuloksen ylläpito on siksi vaikeaa, että aivot pitävät korkeinta saavutettua painoa optimipainonaan ja yrittää tehdä kaikkensa sen eteen, ettet kevene. Aivot eivät välitä maksa-arvoista, kolesterolista, verensokerista jne. Ikävää mutta totta.

Vierailija kirjoitti:

Itsekuristahan siinä kyse. Keto on ihan hyvä vaihtoehto jos muuten hankala hillitä himojaan, kun saa rasvaista lihaa jne niin ruoanhimo pysyy yllättävän hyvin kurissa.

Luepa Pertti Mustajoen kirjoja. Pelkällä tahdonvoimalla ei voi laihduttaa.

Lopeta laihduttaminen.

Korkea verenpaine ja esidiabetes on korjattavissa sillä, että liikut enemmän ja syöt terveellisemmin. Se saattaa toki johtaa laihtumiseen, mutta sen ei tulisi olla nyt se ensisijainen tavoite.

Eli kyllä, ulos sieltä neljän seinän sisältä. Ja liikkeelle. mahdollisimman monipuolisesti, mahdollisimman paljon. EIkö ne lapsetkin jo vaadi liikkumaan ja ulos elämään?

Älä nälkiinnytä itseäsi työvuoron aikana vaikka olisi "helppo olla syömättä". Se vain lisää ahmimisaltiutta. Syö töissäkin kunnollisesti ja kasvispainotteisesti, muista myös terveellinen, riittävä välipala.

jos kaikki tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, hoidata mahdollinen masennus tai uupumus alta pois ensin. Vaikeassa elämäntilanteessa voimavaroja muutokseen ja uuden oppimiseen ei vain välttämättä ole.

Niin tuttua juttua. Olen jojoillut 30 vuotta (ketoa, kaalisoppaa, painonvartijoita, paastoa ym.) ja aina kun laihdun, kilot on tulleet takaisin ja vähän päälle. Noin on tullut 40 vuodessa 40 kiloa plussaa. Liikunta ihan nollassa, istumatyö ja autolla töihin (75 km matkaa, joten pakko). Ei kerrostalossa mitään hyötyliikuntaa.

Kun painoni viime vuodenvaihteessa nousi yli 100 kg, ajattelin että jessus, nyt on palkko tehdä jotain kun mennään toiselle sadalle. BMI 34.

Sain työterveydestä Ozempic-reseptin helmikuussa (kierran viikossa pistos, helppoa!) ja nyt paino on pudonnut 8 kiloa ja menee koko ajan hiljalleen alaspäin. En ole joutunut luopumaan mistään mutta alkoholi ei maistu kuten ennen, voin juoda pari olutta tai lonkeroa ja sitten ei vaan maistu enempää. Alkaa närästää.

Ruoka ei myöskään maistu, tulee äkkiä täyteen ja jos syö liikaa tulee vähän huono olo. Makeaa tekee joskus mieli ja sitten syön mutta ei mene enää kokonaista karkkipussia, se saattaa kestää viikon.

Nyt tekee mieli jo vähän liikkuakin, olen kävellyt ja käynyt uimahallissa pari kertaa tässä kevään aikana.

Pikkuhiljaa. Lääke maksaa apteekissa 123 e/kk kun ei ole kelakorvausta mutta sinä saattaisit saadakin. Luin hiljakkoin että lääke maksaa Tallinnassa 88 euroa/kk, joten kun kesällä käyn varmaan Virossa niin ei kun apteekkiin siellä.

Kannattaa oikeasti tarttua toimeen, se parempi olo vaikuttaa kaikkeen; mielialaan, jaksamiseen, töihin jne. Rahaa ruokaankin menee vähemmän.

Laihduttaminen on vaikeaa koska kyse on sekä psykologisesta, että fysiologisesta asiasta, Sekä aivot, että keho vastustavat muutosta.

Elämäntapamuutoksella se voidaan varmasti tehdä, mutta vaatii kovaa itsehallintaa. Ja muutoksen täytyy olla pysyvä kuin kivi.

Vierailija kirjoitti:

Laihduttaminen on vaikeaa koska kyse on sekä psykologisesta, että fysiologisesta asiasta, Sekä aivot, että keho vastustavat muutosta.

Elämäntapamuutoksella se voidaan varmasti tehdä, mutta vaatii kovaa itsehallintaa. Ja muutoksen täytyy olla pysyvä kuin kivi.

Lääkkeen kanssa ei vaadi itsehillintää kun et vaan pysty syömään enempää. Helppoa oikeasti aloittaa sillä se muutos.

Vierailija kirjoitti:

Lopeta laihduttaminen.

Korkea verenpaine ja esidiabetes on korjattavissa sillä, että liikut enemmän ja syöt terveellisemmin. Se saattaa toki johtaa laihtumiseen, mutta sen ei tulisi olla nyt se ensisijainen tavoite.

Eli kyllä, ulos sieltä neljän seinän sisältä. Ja liikkeelle. mahdollisimman monipuolisesti, mahdollisimman paljon. EIkö ne lapsetkin jo vaadi liikkumaan ja ulos elämään?

Älä nälkiinnytä itseäsi työvuoron aikana vaikka olisi "helppo olla syömättä". Se vain lisää ahmimisaltiutta. Syö töissäkin kunnollisesti ja kasvispainotteisesti, muista myös terveellinen, riittävä välipala.

jos kaikki tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, hoidata mahdollinen masennus tai uupumus alta pois ensin. Vaikeassa elämäntilanteessa voimavaroja muutokseen ja uuden oppimiseen ei vain välttämättä ole.

Vastasin jo aiemmin, että syön töissä, siellä vaan ei saa ahmittua ja hyvä niin.

Lapset jo siinä iässä, että menevät itse harrastuksiin. Mies liikuttaa nuorinta, joskus käydään uimassa porukalla.

Ei ole ystäviä. Vapaa-aika menee sitten kotona syöden. Tehden kotitöitä jne.

Sosiaaliset ihmiset ei voi ymmärtää, miten ei voi olla ystäviä. Tai ei uskalla tehdä mitään, koska on lihava.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tässä pikkuhiljaa kallistunut ajatuksella, jonka mukaan kyseessä on riippuvuussairaus. Riippuvuuden kohdistuessa siis syömiseen. 

Viimekädessähän se on yritys säädellä tunnetiloja syömisellä. 

Niinhän alkoholistikin tietää että asialle pitäisi tehdä jotain, mutta ei vain saa tehtyä vaikka kuinka yrittää. 

Muutos edellyttää ensisijaisesti ajattelutavan muuttamista. 

Töissä on helppo olla syömättä, mutta auta armias kun pääsen kotiin, syön vaikka ei ole enää nälkä. Oli aamu tai iltavuoro.

Ap

Tässä se vika juuri onkin. Syö aamulla ja päivällä kunnolla, niin illalla ei ole energiavajetta ja tule himoja huonoon ruokaan. Jätä vaikka iltapala syömättä, jos nyt väkisin haluat olla syömättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toimit noin, koska et oikeasti välitä itsestäsi. Miksi et? Mikä pitäisi muuttua (paitsi paino), että arvostaisit itseäsi enemmän?

Arvostaisin itseäni, jos olisin laiha. Uskaltaisin mennä salille, lenkille, pyöräilemään, uskaltaisin mennä vanhempainiltaan, kevätjuhlaan, nähdä vanhoja tuttuja (nyten kestäisi vahingoniloisia ilmeitä 30kg lihomisestani)

Nyt vietän vapaa-aikani 4 seinän sisällä.

Ap

Voin luvata ettet ihmisenä muutu miksikään vaikka laihtuisit. Itse laihdutin -60 kiloa ja voin huonommin henkisesti ja sama muilla laihduttaneilla. Pää tulee muutoksessa viimeisenä mukana.

Arvosta itseäsi jo nyt. Ne kilot ei estä mitään ja laihuus ei mahdollista mitään.