Haluan miehen, lapsia, auton ja omakotitalon
Kärsin tällä hetkellä pienestä dilemmasta, sillä olen 26-vuotias sinkkunainen ja olen tehnyt opiskeluni ja nyt olen työelämässä. Valmistuin viime vuonna ja nyt olen sitten ollut töissä vuoden verran, ja koen tällä hetkellä elämäni todella keskinkertaiselle ja tylsälle kaiken nuoruuden ja opiskeluvuosien jälkeen. Joku voisi sanoa, että tervetuloa aikuisuuteen ja hyväksyn sen, mutta multa puuttuu otsikon asiat. Joten nyt olen viimeiset puolivuotta haaveillut vain omasta perheestä ja tavallisesta perhe-elämästä, johon kuuluisi rakastava aviomies ja lapset. Olen vielä suhteellisen nuori, joten minulla nyt ei ainakaan perheenlisäykselle ole kiire, puolison löytämiselle alkaa tulemaan jo vähän paineita. Onko muita kohtalontovereita?
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Omakotitalo on kallis riippakivi. Onhan siinä hyviäkin puolia mutta remontit on kalliita ja kaikkia niitä harvoin kannattaa yrittää tehdä yksin vaikka olisi kuinka kätevä käsistään.
Kerrostalojako ei tarvitse koskaan rempata? Oletko ikinä kuullut kerrostalojen putki-, parveke-, hissi-, ulkoseinä- ja kattoremonteista, joihin osallistut, tahdot tai et, jos muut niin päättävät.
Se, että sinulla on koulutus ja työpaikka ei riitä minulle. M25
Apn kaltaiset naiset on täydellisiä tapailunaisia. Kun on hyvät tulot ja osaa puhua pskaa, niin naisia riittää.
Vierailija kirjoitti:
26v on jo siinä iässä että enää niistä top tier alfoista on turha haaveilla, mutta kakkosluokan betoista löytyy joitain ihan hyviä tapauksia, jotka kyllä menee pian pois markkinoilta kun on muutkin naiset perhehaaveineen betojen kimpussa. Kannattaa nyt nopeasti laittaa Tinder tulille ja napata oma beta kun ehtii!
Miksi pitää puhua "alfoista" ja "betoista"?
Vierailija kirjoitti:
Siitä sitten pariutumaan, varmista että kumppani haluaa samaa.
Aika moni mies mieluummin eläis mieslapsen elämää aina vaan ja ovat valmiita valehtelemaan siitä jopa itselleen päästäkseen housuihin, onnea sihtaus prosessiin!
Vältä tinderiä ja ota selvää missä sun alueen insinöörit käy viihteellä.
Voi kuule, insinööreissäkin on mieslapsia.
Voit oikeastaan saada nuo kaikki ilman miestäkin. Minulla on itse ostamani okt ja auto sekä hedelmöityshoidolla saatu lapsi.
PS. Okt ei ole kallis asumismuoto, päin vastoin kerrostaloasunto omistusasuntona on kallein, kun pitää maksaa koko ajan jos jonkinlaista yhtiöremppaa.
Saat haluta, miehillä ei ole kuitenkaan velvollisuutta antaa sinulle mitään noista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakotitalo on kallis riippakivi. Onhan siinä hyviäkin puolia mutta remontit on kalliita ja kaikkia niitä harvoin kannattaa yrittää tehdä yksin vaikka olisi kuinka kätevä käsistään.
Kerrostalojako ei tarvitse koskaan rempata? Oletko ikinä kuullut kerrostalojen putki-, parveke-, hissi-, ulkoseinä- ja kattoremonteista, joihin osallistut, tahdot tai et, jos muut niin päättävät.
Täällä 99% kirjoittajista asuu vuokralla, nämä asiat ovat heille vieraita.
Jos elämäsi on tyhjää, älä täytä sitä muilla ihmisillä. Se on niille muille ihan hirveää ja elämässä vain sinä itse olet pysyvä asia, nauti olostasi itsesi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siitä sitten pariutumaan, varmista että kumppani haluaa samaa.
Aika moni mies mieluummin eläis mieslapsen elämää aina vaan ja ovat valmiita valehtelemaan siitä jopa itselleen päästäkseen housuihin, onnea sihtaus prosessiin!
Vältä tinderiä ja ota selvää missä sun alueen insinöörit käy viihteellä.Voi kuule, insinööreissäkin on mieslapsia.
Onneksi kaikki naiset ovat helvetin täydellisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
26v on jo siinä iässä että enää niistä top tier alfoista on turha haaveilla, mutta kakkosluokan betoista löytyy joitain ihan hyviä tapauksia, jotka kyllä menee pian pois markkinoilta kun on muutkin naiset perhehaaveineen betojen kimpussa. Kannattaa nyt nopeasti laittaa Tinder tulille ja napata oma beta kun ehtii!
Miksi pitää puhua "alfoista" ja "betoista"?
Mikä siinä häiritsee?
Aivan normaali unelma. Täällä joku naisvihaajamies haukkuu vaan kaikki naiset aina. Jos ap olisi kirjoittanut haluavansa elää lapsettomana sinkkuna Helsingin keskustassa ja vastustavansa yksityisautoilua, naisvihaajamiehet olisivat haukkuneet häntä siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakotitalo on kallis riippakivi. Onhan siinä hyviäkin puolia mutta remontit on kalliita ja kaikkia niitä harvoin kannattaa yrittää tehdä yksin vaikka olisi kuinka kätevä käsistään.
Kerrostalojako ei tarvitse koskaan rempata? Oletko ikinä kuullut kerrostalojen putki-, parveke-, hissi-, ulkoseinä- ja kattoremonteista, joihin osallistut, tahdot tai et, jos muut niin päättävät.
Täällä 99% kirjoittajista asuu vuokralla, nämä asiat ovat heille vieraita.
Silloin verrataan asumismuotoa vuokraomakotitaloon, ei omistusomakotitaloon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakotitalo on kallis riippakivi. Onhan siinä hyviäkin puolia mutta remontit on kalliita ja kaikkia niitä harvoin kannattaa yrittää tehdä yksin vaikka olisi kuinka kätevä käsistään.
Kerrostalojako ei tarvitse koskaan rempata? Oletko ikinä kuullut kerrostalojen putki-, parveke-, hissi-, ulkoseinä- ja kattoremonteista, joihin osallistut, tahdot tai et, jos muut niin päättävät.
Täällä 99% kirjoittajista asuu vuokralla, nämä asiat ovat heille vieraita.
Ja vuokrako ei nouse, kun taloa rempataan? Haha! Vuokralainenhan ne rempat maksaa vuokrassaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
26v on jo siinä iässä että enää niistä top tier alfoista on turha haaveilla, mutta kakkosluokan betoista löytyy joitain ihan hyviä tapauksia, jotka kyllä menee pian pois markkinoilta kun on muutkin naiset perhehaaveineen betojen kimpussa. Kannattaa nyt nopeasti laittaa Tinder tulille ja napata oma beta kun ehtii!
Miksi pitää puhua "alfoista" ja "betoista"?
Mikä siinä häiritsee?
Eikös alfaa ja betaa käytetä enemmän eläimistä eikä miehistä? Siitä on aikalailla muodostunut vitsi, että incelit/kiltitmiehet käyttävät noita termejä ihmisistä.
Olen mies ja mulla on kaikki noista paitsi kumppania ja lapsia.
On asuntolainaa ja on oma auto joka vie rahaa myös, onneks on kans työpaikka mistä saan palkkaa... Toki yli puolet palkasta menee asumiskuluihin ja autoon.
Jonkun kauniin naisen ehkä voisin haluta elämääni jos se antaa seksiä eikä se ole lihava, lapsia en halua.
M31
Ap:n stereotypiasta puuttuu vielä kultainen noutaja ja lipputanko :)
Vierailija kirjoitti:
Olen mies ja mulla on kaikki noista paitsi kumppania ja lapsia.
On asuntolainaa ja on oma auto joka vie rahaa myös, onneks on kans työpaikka mistä saan palkkaa... Toki yli puolet palkasta menee asumiskuluihin ja autoon.
Jonkun kauniin naisen ehkä voisin haluta elämääni jos se antaa seksiä eikä se ole lihava, lapsia en halua.
M31
Ai että pitäisi saada kaunis nainen, jolta saisi seksiä? Ja sitten naisia haukutaan pinnallisiksi.
Miten sulla voi olla varaa noihin asioihin ap? Olen mies ja sua pari vuotta vanhempi, nettopalkka 1900e/kk ja minulla auto sekä asunto, elän kädestä suuhun, oot vissii joku miljonääri?
Miten mä lapsia voin edes tehdä kun nyt jo oon noin tiukilla rahan kanssa.
Ap, ainoa millä on loppujenlopuksi väliä on vaatekokosi. t. m29