Että tällaiset isovanhemmat...

sinua pientä raukkaa, miten voi jollakin olla järki jäänyt noin kehittymättömäksi ettei pysty samaistumaan toisen asemaan tai edes kuvittelemaan että kaikkien elämä/persoonallisuus/resurssit eivät ole samanlaiset kuin sinulla. Tuskin olet kovin pitkään yhtämittaisesti valvonut koska et ymmärrä toisten tilannetta. Muutaman vuorokauden kun valvoo niin ihminen alkaa näkemään hallusinaatioita (ihan tieteellisesti tutkittu) mutta hyvä äiti kestää senkin sinun mukaasi. Ole ihan rauhassa täydellinen teräsäiti jos se sinun olosi saa paremmaksi, mutta muista että kaikki eivät ole yhtä " täydellisiä" kuin sinä.

Vierailija:

ja kyllä olen ihan takuulla saanut oman osani valvomisesta. Se on sitä vanhemmuutta se, enkä muuta odottanutkaan.

avioliittoa on takanakin jo reilu kymmenen vuotta.



En ole mikään marttyyriäiti, vaan AIKUINEN äiti, joka hoitaa itse omat lapsensa, kunnioittaa heitä, kunnioittaa miestään ja kunnioittaa vanhempiaan olemalla AIKUINEN ja hoitamalla itse omat asiani.



Veikkaan että niitä eroja tulee nimenomaan näille keskenkasvuisille, jotka vauhkoontuvat jokaisesta normaalielämän mutkasta, kuten siitä yllättävästä seikasta, että vauva valvottaa.

ja hoitanut siinä sitten päivisin kuitenkin myös esikoista ja muuten hoitanut vielä töitä ja opintojakin samalla.



Se on normaalia lastenhoitoa, ei mitään ihmeellistä. Niin se on varmaan ap:n äitikin valvonut aikanaan.

Minkäin valvoin kuusi vuotta putkeen ja hyvin meni!! Niin oli koko perhe onnellinen, kun sinniteltiin omin voimin. Tosin tunnelma oli kireä ja lapset saivat nauttia väsyneen äidin seurasta, mutta selviydyin omasta taakastani! Täysimetin, pesin kestovaippoja, kotihoidin lapset ja nyt aloitellaan esikoisen kanss akotikoulua. Kyllä nykyajan ihmiset ovat heppoista tekoa, kun eivät jaksa juuri mitään!!

Vierailija:

Hoitoapua ei tarjota... vaikka ollaan valvottu jo kaksi kuukautta koliikkivauvan kanssa ja isovanhemmat asuvat kivenheiton päässä. En ole saanut edes päivällä mummoa vahtimaan vauvaa , jotta olisin saanut muutaman tunnin nukkua. Vauvan hoito on kuulema jo tuossa iässä (50+) liian raskasta ja heillä on kuulemma lupa viettää omaa aikaa ja nauttia elämästä.." Itsehän hankitte lapsenne, kai te myös hoidatte ne" , oli äitini vastaus kun pyysin kolmen viikon valvomisten jälkeen, vauvaa yhdeksi yöksi hoitoon....

Vauva ei vältämättä edes rauhoitu vieraassa sylissä ja paikassa. Itsekin miettisin pienen vauvan yöhoitoa jos tarjottaisiin.

Mutta osan viesteistä luettua, osaan arvostaa vielä enemmän lapseni isovanhempien hoitoapua. Äitinikin on jo 60v ja silti ilomielen hoitaa lastani vaikka pari viikkoakin putkeen, jos olisi tarve. Ihan vauvasta asti on hoitanut lastani ja paljon apua siitä olikin, koska vauvalla oli koliikki. Tämä menee ihan suvussa, omia lapsia autetaan koska siitä tulee hyvä mieli ja on ihana olla lapsenlapsien kanssa.

Niin kuin yksi vastaaja kirjoitti ettei aio auttaa appivanhempiaan. No yhteiskunta huolehtii. Meillähän on jo sairaalat täynnä vanhuksia joita ei käydä katsomassa joilla on makuuhaavoja ja jotka loppujen lopuksi kuolevat yksin. Alan ymmärtää tätä tilannetta paremmin. Ehkä ei kannata syyllistää uutta sukupolvea kun se ei välitä vanhuksista. Mun puolesta säästöt voidaan pitää siellä

Ja vastaavasti lapsenlapsilla isovanhempiinsa. Ei ole isovanhempien mikään pakko hoitaa lapsensa lapsia, mutta aika itsestään selvältä tuntuu, että auttavat jos apu on tarpeen. Ap oppii varmaan tästä kantapään kautta suhtautumaan omaan lapseensa toisin. Minun äitini ja anoppini tulevat aina, jos tarvitsen apua. Uskomatonta, että ep ei ole saanut apua edes pyytäessään tuollaisessa tilanteessa. Ei vanhemmuus lakkaa siihen, että oma lapsi saa lapsia! Tuntuu pahalta monien puolesta.

saavat sitten yksin kökkiä vanhainkodissa. eipä lapsen lapsia kiinnosta etäinen mummo, joka heistä ei ole välittänyt.

eri asia on jos mummo on vanha tai sairas. kyllä on lähimmäisen rakkautta, että antaisi oman lapsensa nukkua edes muutaman tunnin.

miten asiaan suhtautuvat isät? Siis varsinkin näissä perheissä joissa täällä nyt huudellaan että jokainen hoitaa itse lapsensa... Haluaisiko isä mahdollisesti joskus olla vaimonsa kanssa kahdestaan lepäämässä tms... Kyllä se koskettaa toistakin se väsynyt vaimo ja itkuinen lapsi.

et siis varmaan auta ystäviäsi jos heillä on joku ongelma (ai niin, eihän sinulla ole ystäviä koska mitäpä sinä rouva täydellinen niillä tekisit kun saat itse hoidettua kaiken ja olet itse itsellesi sitä parasta seuraa), älä myöskään auta vanhempiasi jos heiltä vaikka lonkka murtuu vanhetessaan, he ovat aikuisia joten se on heidän ongelmansa. Älä itse asiassa auta enää ikinä koskaan ketään niin tämä maailma muuttuu paljon paremmaksi paikaksi kun jokainen vahtii vain omia etujaan

Vierailija:

ja hoitanut siinä sitten päivisin kuitenkin myös esikoista ja muuten hoitanut vielä töitä ja opintojakin samalla.

Se on normaalia lastenhoitoa, ei mitään ihmeellistä. Niin se on varmaan ap:n äitikin valvonut aikanaan.

kukin pärjätköön omillaan. Vain oma etu on tärkeintä. Vanhukset sinnittelevät omillaan kaukana sukulaisistaan ja vanhemmuus on hyvin yksinäistä.



Kyse ei ole siitä, kenen on velvollisuus auttaa ketä missä elämänvaiheessa vaan koko asennemaailmasta ylipäänsä.

vauva-aikana, nelivuotiaana oli esikoinen ekaa kertaa mummolla yökylässä. Nyt on siellä enemmän, koska ei ole enää niin työläs hoidettava. Korvaukseksi siitä, että mummo katsoo lapsia, käyn hänen asioillaan, täydentelen ruokakaappia ja pidän muutenkin silmällä. Jos käy mahdottomaksi asua yksin, hän voi muuttaa meille asumaan - nyt asutaan kahden kilsan päässä.



Silti ei olisi tullut mieleenkään työntää lapsia hänelle vauvoina tai odottaa, että valvoisi enää öitään heidän takiaan. On omat valvomisensa aikoinaan hoitanut jo!

meillä on hoitorinki, jossa autetaan vuoroin. Autan entistä vanhaa naapuriamme, joka on yli 80-vuotias ja hoidin myös anoppiani, kun hän oli syövän saattohoidossa.



Mutta omat lapseni hoidan itse, koska olen itse heistä vastuussa.

lapsia hoitooni, jotta vanhemmat voivat mennä vaikkapa elokuviin tai syömään tai huilata.

jotka eivät selviä yksin edes lastensa hoidosta? Vai onko kuvio siis se, että työntävät lapsensa muualle, mutta käyttävät aikansa iäkkäiden sukulaistensa hoitamiseen? Mitäs järkeä siinä on?

hän tarjoa apuaan. Monella on niin etäiset välit, että kursaillaan, eikä pyydetä apua, mutta vanhemman & toivottavasti viisaammaan tulisi oman elämänkokemuksensa tarjoamalla arkijärjellä tarjota apua. Jos ei sitä älyä tehdä, on kyllä aika ankea yksilö.

Meitä ei ole auttanut kukaan kun itse sairastuin vakavasti ja lapsi syntyi sairaana. En silti ole katkera, vaan ymmärrän ettei pitkien välimatkojen päästä pysty auttaamaan vaikka haluaisi. Katkera olen vain yhteiskunnalle, apua ei saanut edes silloin kun hätä oli suurin.



Toivon, että oma lapseni huolehtisi minusta kun olen vanha. Jos ei kotona niin kävisi edes katsomassa usein. Uskon, että siinä olen itse avainasemassa. Rakkaudesta se lähtee. Minkälaisen suhteen on pystynyt rakentamaan lapseen ja minkälaisen arvomaailman opettamaan, se näkyy aina. Itse en hetkeäkään edes ajatellut, ettenkö olisi hoitanut rakkaitani kun he tarvitsivat minua. He olivat sen itse aikaansaaneet teoillaan ja sanoillaan.

kauhealla tavalla nykyajan äitiyden vaatimukset.



Olen joutunut lopettamaan imetys- ja kantoliinaryhmien lukemisen, koska en kestä nykynaisen vaatimusta toisia naisia kohtaan äitiyden alueella. Juuri tämä " itse olen lapseni hankkinut, itse minun täytyy selvitä ja jaksaa" - asenne paistaa sielläkin. Ainoa hyväksyttävät tukimuodot vaikuttavat näiden ihmisten mielestä olevan internetin keskustelupalstat ja livenä tapaavat tukiryhmät, joihin otetaan lapset mukaan.



Olen äitiydessä näiden piirien mittareilla onnistunut hyvin - imettänyt pitkään, kantanut lapsiani liinassa, hoitanut kotona kolmivuotiaiksi ja selvinnyt yksin. Mutta luulen, että perheeni olisi ollut onnellismepi, jos olisimme saanete ulkopuolist apua esimerkiksi isovanhemmilta tai ostaneet palkattua apua.



Nyt ollaan parisuhdeterapiassa ja itketään vuosien väsymystä ja suhteen laiminlyöntiä. Syytän paljon internetin keskusteluryhmiä selviäminen ajatuksen lietsomisesta ja itseäni siitä, että en äitipiireissä osannut kyseenalaista näitä annettuja ja vaadittuja toimintamalleja.



Selviäminen ei ole arvo itsessään, tärkeää on selvitä onnellisena ja ehjänä sekä kyetä nauttimaan vuosista pienten lasten kanssa. hampaat irvessä se ei välttämättä onnistu.