Että tällaiset isovanhemmat...

Mutta peräänkuuluttaisin ihan lähimmäisen rakkautta! Mihin se on hävinnyt? Ajattelen itseäni isovanhempana ja ei tulisi mieleenikään kieltäytyä jos oma lapseni pyytäisi väsymykseensä apua. Herranjestas! Että sanoisin vaan että mitäs teit kakaroita jos et jaksa niitä hoitaa. En sitten millään! Rakastan lapsiani vaikka ovat kuinka isoja ja jos heillä on paha olla niin toki autan jos vain kykenen.



Miettikääpä mitä itse tekisitte ap:n tilanteessa jos olisit se mummo. Sanoisitko sille rakkaalle lapsellesi, jonka takia menet nyt vaikka tuleen, että sori vaan pärjää niinkuin parhaaksi näet?

että se oma mussukka ymmärtää aikuistua.



Minä en ainakaan aio olla curling-mummu.

Jätät miehen kotiin vauvana kanssa ja menet itse vanhemmilleesi nukkumaan. Seuraavana yönä vuoron vaihto.

Varsinkin se vertaaminen eurooppalaiseen käytäntöön. Tosiaankin välinpitämätöntä, kylmää touhua. Miten oma äiti voi sanoa noin? Ja mitä täällä paasataan yökylästä. Apua on muunkinlaista. Tosi surullista, ettei omat läheiset auta.



Hyvä, että tulin avanneeksi ketjun. Osaan taas arvostaa piirun verran enempi meidän isovanhempia, joille lapsenlapset ovat varsin keskeinen elämänsisältö.



Ai niin, ovatkohan ap:n isovanmpien kaltaiset niitä, jotka tekevät lapset itsekkäistä syistä. Haluan lapsia koska kuuluu haluta, odotan, kunhan ne vain lähtevät pois kotoa, että pääsen elämään omaa elämääni.

omasta lapsestaan ja lapsenlapsestaan ja varsinkin tällä hetkellä heidän hyvinvoinnistaan, niin en heitä enää vanhemmikseni tunnustaisi. Ap:llä on selvästikin todella hätä ja tarve. Luojan kiitos saatiin apua samanlaisessa tilanteessa vähän yli 3 vuotta sitten.

Nimittäin tiedän melkein 90-vuotiaan mummon, joka lähtee pari kertaa viikossa tosi mielellään vaunulenkille vauvan kanssa. Nyt ovat jo sen mummokaveritkin lupautunet, että jos vaan äiti antaa, hekin voisivat mielellään työntää vaunuja.



Ja kyllähän äiti antaa. Työntävät palvelutalon keskuspuistossa sellaista puolen kilsan lenkkiä ja istuvat välillä penkeillä lepäämään ja höpöttelemään. Omalta pihalta näkee lähes koko reitin ja huutomatkan päässä ovat.



Onnellinen tilanne, mutta tarkoitan vaan että nämä melkolailla 50+-iässä olevat ovat ainakin keksineet heidän iälleen ja kunnolleen sopivan tavan auttaa ja saavat siitä ilmeisesti paljon iloa itselleenkin.

apuna anoppi ja oma äitini, jotka mielellään hoitavat silloin tällöin.

Vierailija:

että se oma mussukka ymmärtää aikuistua.

Minä en ainakaan aio olla curling-mummu.

Ja anoppi, joka rakastaa poikaansa edelleenkin. Tosi surullista luettavaa, että jotkut tosiaan tekee lapsia sillä mielellä että ne vaan nyt täytyy tehdä ja kun aikuistuvat ei niitä tartte auttaa.



Paljon olisi oppimista eurooppalaisesta kulttuurista, jossa perhe, myös se muukin perhe kuin vain ydin, on tärkeä.

Meillä isovanhemmat olivat aivan liiankin kanssa hoitamassa esikoista, hyvä etteivät ajaneet meitä " tuulettumaan" puoliväkisin, vaikka poika oli pelkällä rintamaidolla, eikä pulloa huolinut. Esikoinen oli aurinkoinen ja perustyytyväinen helppo vauva.



Seuraava lapsi olikin sitten koliikkitapaus. Miehen vanhemmat kävivät vauvalahjan heittämässä ovenraosta ja kiirehtivät kotiin " Ei haluta olla häiriöksi, että saatte hoitaa rauhassa vauvaa" .



Äitini oli meillä kotona avuksi useamman kerran, mutta ei halunnut jäädä kaksin vauvan kanssa, kun ei selvästi tiennyt mitä huutajalle pitäisi tehdä. Koliikin takia imetyskin oli mennyt aivan pieleen, joten periaatteessa pullovauvaa olisi voinut isovanhemmatkin hoitaa.



Oltiin todella yksin ja todella väsyneitä. Esikoinenkin ihmetteli,miksi mummot ei käy enää. Yksin sain olla vauvan kanssa, koska mies lähti yleensä heti töiden jälkeen isomman lapsen kanssa jonnekkin ulkoilemaan tai muuta, missä mustasukkaisuus vähän hälveni ja edes poika sai hetken lepuuttaa korviaan vauvan huudolta.



Mutta selvittiin. Ja vieläkin on vähän katkera mieli. Myös miehellä. Mies totesikin, että sitten kun alkaa olla isovanhemmat iäkkäitä ja avuntarpeessa, niin me autetaan ja hoidetaan vain helpoimmat tapaukset ja kitisijät ja valittajat laitetaan laitokseen. Tämä siis vitsinä heitettynä äärimmäisen väsymyksen vallassa, mutta ei sellaista vitsiä, ettei joukossa totuuden hiven...



Voimia ja tsemppiä koko porukalle, selviätte kyllä! :)

Anoppi ja appi katsoivat kahta lastamme, kun olimme illalla ulkona syömässä hääpäivämme kunniaksi. Anoppi: " No, oliko teillä kivaa?" . Minä :" Joo, oli tosi ihanaa." Anoppi: " No hyvä, että TEILLÄ oli kivaa, vaikkei miellä täällä ollutkaan." Lapset eivät olleet kiukutelleet tms muutekeen " ilkeää" .



Tytär sai cowgirl hatun ja anoppi pyysi sitä lainaan, kun oli menossa ryyppäämään. Tyttö 7v ei antanut lainaan johon anoppi : " No en minäkään sitten tuo sinulle mitään enää koskaan."



Anoppi aina valittaa, kuinka raskasta lasten anssa on olla. Meillä nyt 7 ja 5 vuotiaat lapset ja he tuntuvat olevan taakka anopille. Mitta alkaa olla täynnä, varsinkin kun lapset tahtoisivat olla mummolassa. Kohta taidan sanoa anopille rumasti. Harmittaa lasten puolesta. Anoppi ei ole ansainnut olla mummo. Taidanpa tuon hänelle sanoa. Ja anoppi ei ole enää työelämässä, luulisi, että lapsista olisi jo iloa ja seuraa hänellekin.

jos aikuinen lapsi on tunkemassa pariviikkoista lasta mulle yökylään ja minä otan. Ei tulisi mieleenkään.



Minusta ap:n kirjoituksesta paistoi lapsellisuus ja uusavuttomuus valovuosien päähän. Se on vain rakastavan äidin käytöstä, jos nyt pakottaa tuollaisen lusmun ryhdistäytymään.

Jos on itse lapsensa tehnyt, tulee ne myös hoitaa jne... Tottakai vanhemmat hoitavat lapsiaansa pääasiallisesti, mutta ei ole liikaa pyydetty, että isovanhemmat auttavat joskus.



Olen auttanut kummilapseni vanhempia, jotka olivat aivan poikki koliikkivauvan kanssa valvomisesta ja tulen takuulla auttamaan omia lapsiankin aikanaan lastenhoitopuuhassa olin sitten töissä tai en. Kumman heppoista tekoa nykyiset 50- ja 60-vuotiaat, jos eivät satunnaisesti jaksa auttaa omia lapsiaan lapsenhoidossa. Itse tuumaisin tällaiselle mummolle ja papalle, että enpä taida jaksaa auttaa heitä vanhuuden päivinä. Itsepähän ovat vanhentuneet, nyt minulla on vihdoin aikaa nauttia omasta vapaudestani!

Sisu kasvaa kun on pakko.

Jos on oikeasti vasta muutaman kuukauden ikäinen vauva kuten ap:llä, kuinka paljon siihen sitten olisi jo pitänyt saada isovanhempien apua? MUUTAMASSA kuukaudessa?



Minusta voi pyytää apua, jos lapsi sairastuu äkisti, pitää mennä synnyttämään seuraavaa tai jos itse on kipeä tai tulee jotain muuta yllättävää, mutta kyllä idea lasten hankinnassa on se, että ne itse hoitaa!

itse muutama kuukausi putkeen ja katso sitten minkä verran apua tarvitset

ja kai sen on ihan normaalia välittää lähimmäisistään sen verran että silloin tällöin auttaa. Onneksi en ole teille sukua

Vierailija:

Jos on oikeasti vasta muutaman kuukauden ikäinen vauva kuten ap:llä, kuinka paljon siihen sitten olisi jo pitänyt saada isovanhempien apua? MUUTAMASSA kuukaudessa?

Minusta voi pyytää apua, jos lapsi sairastuu äkisti, pitää mennä synnyttämään seuraavaa tai jos itse on kipeä tai tulee jotain muuta yllättävää, mutta kyllä idea lasten hankinnassa on se, että ne itse hoitaa!

ja kyllä olen ihan takuulla saanut oman osani valvomisesta. Se on sitä vanhemmuutta se, enkä muuta odottanutkaan.

En kyllä odottanutkaan apua parikuisen vauvan hoitoon. Viisikuisena saatin yksi yö aivan ratkeamispisteessä ja lapsen kasvettua vähän vanhemmaksi, muutama yö lisää. Ei enää yhtään vauvaa meille.

Kun tuontyyppiset marttyyriäidit ja - isät eroavat, en pysty millään tuntemaan myötätuntoa. On todella tärkeää, että vanhempien jaksaminen & parisuhde ovat hyvässä kunnossa, koska sellaisessa kodissa lapsen on hyvä olla.



Mummo, pappa, täti tai kummi voi aivan hyvin tulla hoitamaan lapsia silloin tällöin, jotta vanhemmilla on hetki aika akeksittyä toisiinsa ja tehdä jotain ilman lapsia. Niin, teille hurskastelijoille vielä sen verran, että vanhempien oma aika ei tarkoita läheskään aina baareissa heilumista.

Siis kun menen synnärille (vai olisiko lasten kannalta parempi juttu jättää sittenkin isä hoitamaan lapsia...) tai sairastun äkillisesti, voin pyytää apua. Miten vakava tulee sairauden olla?