Mistä kertoo sellainen, että mies alkaa yhtäkkiä kohdella hyvin ja rakastavasti?
Ollaan oltu vuosia yhdessä ja alkuhuuman jälkeen oli pitkä kausi, kun hän suhtautui minuun lähinnä välinpitämättömästi. Olin jo tottunut siihen ja ajattelin, että tällaista se elämä on. Itse en kuitenkaan koskaan lakannut näyttämästä tunteitani.
Nyt viime viikkojen aikana mies on ollut kuin eri ihminen. Hän kertoo rakastavansa, kohtelee hellästi ja arvostavasti, kyselee mielipiteitäni, kehuu kuinka kauniilta näytän.
Mitä ajattelet tämän tekstin perusteella, että mistä voisi olla kyse?
Kommentit (11)
Tajunnut, että olet ihaninta maailmassa, jostain syystä pelkää menettävänsä sinut.
Tai sitten on saanut uutta energiaa jostain. Ei välttämättä pettänyt, vaikka se tuleekin varmasti palstalogiikalla ajateltuna ensimmäisenä mieleen.
Lukenut palstan juttuja ja ottanut opikseen. Hyvä Mies!
Melko varmasti kaveri on tajunnut että saattaa menettää sut ja myös sen että parisuhteen purkautuessa kumpikin on häviäjä, tosin yleensä mies on isompi häviäjä kuin nainen. Ei siinä sen kummempaa.
Onko hänellä ollut välissä jotain muuta stressiä, esim. työelämässä, sairastavat vanhemmat tms.? Jonkun tuollaisen pitkään jatkuneen stressin helpottuminen voisi myös olla kyseessä.
Tai sitten vaan lisääntynyt valo ja lämpö ulkona on saanut miehen energisemmäksi ja jaksaa panostaa suhunkin enemmän.
Voihan sekin tietysti olla, ettei välissä ollut niin kiinnostunut sinusta, ja nyt kiinnostus on herännyt uudelleen. Tämä nyt voi johtua siitä, että olet tehnyt jotain, minkä myötä hän ihastui sinuun enemmän kuin ennen, tai sitten juuri tuo, että joku muu kiinnosti välissä enemmän, mutta se on nyt ohi.
Yksi vaihtoehto voi myös olla, että on kuunnellut jonkun kaverinsa ahdistunutta vuodatusta yltiömustasukkaisesta, nalkuttavasta, pettävästä tai muuten vain vaikeasta puolisostaan ja tajunnut, millainen kultakimpale hänellä itsellään on.
Ajattele positiivisesti.
Se on yrittänyt muita naisia ja huomannut ettei saa parempaa, tai edes monta huonompaa.
Syyllisyys, katumus, suru tulevasta erosta, josta on jo tehnyt päätöksen.
Hyvä asia tuollainen muutos ei ole koskaan, jos ihmisen perusluonne ja tapa olla suhteessa on kylmä.
Mennyt välit poikki naisystävän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ollut toinen nainen välillä kierroksessa ja nyt tekee sitten katumusharjoituksia.
Tämä on todennäköisesti todellinen syy
Todella epäilyttävää. Tuli ensimmäisenä mieleen että yrittää päästä jonkun hoidon yli johon on tullut tunteita avullasi.
Ollut toinen nainen välillä kierroksessa ja nyt tekee sitten katumusharjoituksia.