Miksi isovanhemmaksi haluavat ja tukiverkottomat lapsiperheet eivät kohtaa?

Vierailija kirjoitti:

Minä puhuisin bonusisovanhemmuuden sijaan ystävyydestä. Eli ei edes oletettaisi, että ollaan isovanhemman "veroisia", vaan lapsi ja vieras mummo voisivat olla ystäviä. Ei ystävyyssuhteetkaan välttämättä kestä koko elämää, mutta lyhytkin aika voi olla arvokas.

Mä puhuisin ihan vaan tukihenkilöstä. Sekä lapselle että lapsen vanhemmille. 

Nro 11

Siis eihän kaikki suinkaan halua lapsia tai lapsenlapsia siksi, että olisi kiva puuhailla niiden kanssa tai autella. Mun vanhemmat eivät ole olleet juuri ollenkaan läsnä mun lapsuudessa, mutta innoissaan olivat aikoinaan lapsia hankkineet. Sama sitten lastenlasten kanssa. Itse tykkäsin lasten tekoa, koska ei ollut tukiverkkoja ja, kun sitten lopulta lapsia tein ja sain ovat isovanhemmat olleet hyvin iloisia. Mitä mä sillä ilolla, kun ei niitä tukiverkkoja edelleenkään ole mun puolella. Lasten isän puolella onneksi on.

Pakko sanoa:

Älytön ajatus, että lapsi olisi kiinnostunut suvun taustoista ja siksi halutaan juuri biologinen lapsenlapsi. Suurinta osaa lapsista ja nuorista ei kiinnosta vanhojen sukulaisten jorinat suvun historiasta. Ei kiinnostanut minullakaan, vaikka olin esim. hyvin kiinnostunut opiskelusta ja olin ns. hyväkäytöksinen lapsi ja nuori. Kyllä isovanhemmat jotain asioita kertoili, mutta koska ne eivät silloin kiinnostaneet, niin eivät mieleen jääneet.

Vasta aikuisena kiinnostaisi kysyä ja tietää suvun historiasta. Isovanhemmat ovat kuitenkin kuolleet jo n. 20 v sitten, eikä enää voi kysyä. Samaa on moni muukin sanonut: lapsena ja nuorena nuo asiat eivät kiinnostaneet, mutta aikuisena kiinnostaa, kun enää ei ole mahdollisuutta kysyä. Näkyyhän tämä siinäkin, miten sukututkimus on suosittu harrastus iäkkäämpien ihmisten keskuudessa, ei sitä nuoret harrasta.

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa tuli ilmi jo se syy:

Mummot haluavat _omaa sukuaan_ olevan lapsenlapsen. Tärkeintä tuossa mummoudessa on se, että voi kertoa suvun tarinoita, pitää suvun perinteistä kiinni ja etsiä lapsesta niitä suvun piirteitä. Ei mummoudessa ole noille ihmisille yhtä olennaista se, tekeekö lapsenlapsen kanssa sellaisia kliseisinä pidettyjä mummojuttuja (paitsi tietysti kertoo niitä suvun tarinoita).

Kuulostaa ahdistavalta. Lapsihan on vain 1/4 sitä mummon sukua. Miksi lapseen ei voi tutustua ihan vaan ihmisenä? Lisäksi nykyään monella on ongelmia raskaaksi tulemisessa ja hedelmöityshoitoja käytetään paljon - lapsenlapsi ei välttämättä ole biologista sukua ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa tuli ilmi jo se syy:

Mummot haluavat _omaa sukuaan_ olevan lapsenlapsen. Tärkeintä tuossa mummoudessa on se, että voi kertoa suvun tarinoita, pitää suvun perinteistä kiinni ja etsiä lapsesta niitä suvun piirteitä. Ei mummoudessa ole noille ihmisille yhtä olennaista se, tekeekö lapsenlapsen kanssa sellaisia kliseisinä pidettyjä mummojuttuja (paitsi tietysti kertoo niitä suvun tarinoita).

Kuulostaa ahdistavalta. Lapsihan on vain 1/4 sitä mummon sukua. Miksi lapseen ei voi tutustua ihan vaan ihmisenä? Lisäksi nykyään monella on ongelmia raskaaksi tulemisessa ja hedelmöityshoitoja käytetään paljon - lapsenlapsi ei välttämättä ole biologista sukua ollenkaan.

Jostain syystä se sukulaisuus on niin hirveän tärkeää juuri mummoille. Miehellä ja minulla on yksi lapsi, kaikkien isovanhempien ensimmäinen ja ainoa lapsenlapsi. Lapsi on vasta pieni, mutta heti syntymästä asti kumpikin mummo on etsinyt lapsesta omia piirteitään ja oman suvun piirteitä. Varsinkin lapsen ulkonäköä ja taitoja mummot jaksavat kommentoida joka kerta, kun nähdään. Ihan ääneen viimeksi äitini pohti, mahtaakohan lapsemme periä mummoltaan eli häneltä piirteet X, Y ja Z. Meille vanhemmille ihan yksi lysti, muistuttaako lapsi ketään, kunhan saa kasvaa rauhassa omaksi itsekseen ja me vanhemmat ollaan lapsen tukena.

Kelpaako sukutarinoivalle mummolle luovutetuilla soluilla syntynyt lapsi, oman lapsen vauvasta asti kasvattama lapsi puoli tai adoptoitu lapsi? Riittääkö siis jonkinlainen sosiaalinen tai juridinen sukulaisuus vai vaaditaanko geenejä?

Saan varmaan alapeukkuja tästä mielipiteestä:

Minusta aika monella näistä "haluaisin isovanhemmaksi, mutta kun en ole saanut lapsenlasta" -henkilöistä on aivan liian ruusuinen kuva isovanhemmuudesta. Kuvitellaan, miten se isovanhempi on maailman läheisin, yhdessä lapsenlapsen kanssa leikitään ja touhutaan, jutellaan, kerrotaan suvun tarinoita, ostetaan lapsenlapselle kivoja asioita jne. Ei ymmärretä, että aika monen kohdalla se isovanhemmuus ei mene noin. Voi olla etäiset välit, haasteita lapsen vanhempien kanssa, lasta ei kiinnosta suvun tarinat jne. Lapsi ei välttämättä ollenkaan pidä niistä isovanhemman valitsemista vaatteista ja tavaroista, vaan haluaa valita omat tai ihan suoraan sanoo, että mummon ostama kolttu on kamala. Isoin unohtuva asia on se, että lapsi ei todellakaan ole automaattisesti "maailman ihanin" lapsi, jonka kanssa sujuu hyvin. Lapsi voi olla täysin erilainen persoona kuin isovanhempi on, lapsi voi olla hyvin vaativa/erityislapsi jne. Oma arvio on, että aika moni noista isovanhemmaksi haluavista ei tiedä, mihin olisi ryhtymässä. Sieltä lapsenlapsibingosta ei todellakaan satu aina maailman ihanin mummin mussukka, olipa lapsi biologisesti sukua tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Ei se vaan toimi. Meillä useampi lapsi eikä mitään tukiverkkoa ja itse olemme ilman apua hoitaneet lapset aina. Lasten itsensä takia yritin kerran pari tällaista varamummohommaa. Ei toimi. Joko varamummo alkaa vaatimaan rahaa (eli motiivi on väärä) tai sitten se alkaa puuttumaan liikaa. Emme siis odottaneet että varamummo ottaisi hoitovastuuta vaan leikkisi ja tapaisi lapsi. Ei se vaan onnistunut, ja tavallaan ymmärän; ei vieraan lapsi ole sama kuin oma oikea lapsenlapsi.

Mun lapset on kasvaneet kokonaan ilman mitään kontaktia isovanhempiin. Elossa on heistä osa, mutta vaarallisia/ongelmaisia.

Miksi motiivi on väärä, jos haluaa rahaa? Meillä äitini oli varamummona, mutta lopetti sen todeten, että ei ole varaa. Niitä varalapsia olisi pitänyt viedä maksullisiin tapahtumiin, kylpylään jne. ja oletettiin, että varamummo maksaa, koska niin mummot tekevät! Lisäksi olettivat, että lapset ovat varamummolassa viikonloput tietenkin ilman korvausta, koska varamummolle ei makseta. Palkkaa ei olisi tarvittu, mutta 2 lasta allergioineen laittoi eläkeläiset budjettia aika lailla uusiksi.

Vierailija kirjoitti:

Saan varmaan alapeukkuja tästä mielipiteestä:

Minusta aika monella näistä "haluaisin isovanhemmaksi, mutta kun en ole saanut lapsenlasta" -henkilöistä on aivan liian ruusuinen kuva isovanhemmuudesta. Kuvitellaan, miten se isovanhempi on maailman läheisin, yhdessä lapsenlapsen kanssa leikitään ja touhutaan, jutellaan, kerrotaan suvun tarinoita, ostetaan lapsenlapselle kivoja asioita jne. Ei ymmärretä, että aika monen kohdalla se isovanhemmuus ei mene noin. Voi olla etäiset välit, haasteita lapsen vanhempien kanssa, lasta ei kiinnosta suvun tarinat jne. Lapsi ei välttämättä ollenkaan pidä niistä isovanhemman valitsemista vaatteista ja tavaroista, vaan haluaa valita omat tai ihan suoraan sanoo, että mummon ostama kolttu on kamala. Isoin unohtuva asia on se, että lapsi ei todellakaan ole automaattisesti "maailman ihanin" lapsi, jonka kanssa sujuu hyvin. Lapsi voi olla täysin erilainen persoona kuin isovanhempi on, lapsi voi olla hyvin vaativa/erityislapsi jne. Oma arvio on, että aika moni noista isovanhemmaksi haluavista ei tiedä, mihin olisi ryhtymässä. Sieltä lapsenlapsibingosta ei todellakaan satu aina maailman ihanin mummin mussukka, olipa lapsi biologisesti sukua tai ei.

Multa saat vaan yläpeukkua. Lapseni mummolla oli valtavan suuret odotukset kun vihdoin sen ekan lapsenlapsen sai. Se tuotti minulle jo lapsen vauva-aikana harmaita hiuksia, sitten lapsen kasvaessa kitkaa kaikkien välille kun lapsi ei tosiaan toiminut niin kuin mummon ajatus.

Mun vanhemmat tai äiti lähinnä oli tällainen isovanhemmaksi haluava. Sitten kun se viimein toteutui niin parin vuoden jälkeen mieli muuttuu ja halusikin seuraavaksi kesämökin omistajaksi. :D Nyt kaikki aika menee ei suinkaan sen kauan toivotun lapsenlapsen vaan kesämökin hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on outo lähtökohta olettaa saavansa lapsenlapsia, jos on itse tehnyt vain yhden lapsen. Jos tietää haluavansa isovanhemmaksi joskus tulevaisuudessa, niin kannattaa tehdä itse todella monta lasta, niin suuremmalla todennäköisyydellä joku heistä perheellistyy myöhemmin...

Tämä! Yksi tai kaksi lasta saanut voi hyvin todennäköisesti jäädä lapsenlapsettomaksi, kun tilastoja katsoo. Jos taas on tullut itse saatua Hilda, Ilmari, Jaakko, Kaisa, Liisa, Martti ja Niilo, niin eiköhän lapsenlapsi tai pari ole tuolta joukolta luvassa. Ylipäätään turhaa nurina siitä, että nykyisin ei synny riittävästi lapsia. Aiemmat sukupolvet tekivät valinnan jo vuosikymmeniä sitten, kun eivät halunneet perheisiinsä enempää lapsia.

No kuinka monelle omaa lasta kovasti toivovalle ja yrittävälle riittäisi olla bonusvanhempi jollekin vieraan ihmisen lapselle?

Kyseessähän nimenomaan ei ole mikään adoptio, jonka myötä lapsesta tulisi oma, vaan täysin vieraiden ihmisten lapsi, johon ei ole mitään virallisia siteitä.

Uskoisin että monille on myös se verisukulaisuus tärkeää - jos ei olisi, olisi adoptiokin varmaan suositumpaa eivätkä lapsettomuudesta kärsivät kävisi läpi rankkoja hoitoja - mutta tärkein juttu tässä lienee se virallisten siteiden puute. Tunnen pari adoptoitua ihmistä, joiden isovanhemmat eivät ole kyllä mitenkään heitä syrjineet tai väheksyneet, vaikka he ovatkin adoptoituja (ja yhden tapauksessa eri rotuakin). Mutta edelleenkin, he ovat "virallisia" lapsenlapsia, joihin on ollut tuo läheinen suhde olemassa jo ihan pienestä pitäen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on outo lähtökohta olettaa saavansa lapsenlapsia, jos on itse tehnyt vain yhden lapsen. Jos tietää haluavansa isovanhemmaksi joskus tulevaisuudessa, niin kannattaa tehdä itse todella monta lasta, niin suuremmalla todennäköisyydellä joku heistä perheellistyy myöhemmin...

Tämä! Yksi tai kaksi lasta saanut voi hyvin todennäköisesti jäädä lapsenlapsettomaksi, kun tilastoja katsoo. Jos taas on tullut itse saatua Hilda, Ilmari, Jaakko, Kaisa, Liisa, Martti ja Niilo, niin eiköhän lapsenlapsi tai pari ole tuolta joukolta luvassa. Ylipäätään turhaa nurina siitä, että nykyisin ei synny riittävästi lapsia. Aiemmat sukupolvet tekivät valinnan jo vuosikymmeniä sitten, kun eivät halunneet perheisiinsä enempää lapsia.

He eivät halunneet kuin pari lasta, koska juuri tuon ikäpolven naiset jäivät työelämään, vaikka perheeseen syntyi lapsia. Edelliset sukupolvet tekivät töitä maatiloilla, nyt mentiin palkkatöihin eikä siihen elämään mahtunut enempää lapsia etenkin kun subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli käytännössä vasta 1990-luvulla. Suomalaisen naisen tasa-arvo edellytti sitä, että lapsia oli vähän, uraa oli hankala luoda usean lapsen kanssa (jotkut toki onnistuivat).

En syyllistäisi 70- ja 80-luvulla lapsia saaneita sukupolvia, heille yhteiskunta asetti vaateen mennä töihin, mutta päivähoitopaikkoja ei ollut kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on outo lähtökohta olettaa saavansa lapsenlapsia, jos on itse tehnyt vain yhden lapsen. Jos tietää haluavansa isovanhemmaksi joskus tulevaisuudessa, niin kannattaa tehdä itse todella monta lasta, niin suuremmalla todennäköisyydellä joku heistä perheellistyy myöhemmin...

Tämä! Yksi tai kaksi lasta saanut voi hyvin todennäköisesti jäädä lapsenlapsettomaksi, kun tilastoja katsoo. Jos taas on tullut itse saatua Hilda, Ilmari, Jaakko, Kaisa, Liisa, Martti ja Niilo, niin eiköhän lapsenlapsi tai pari ole tuolta joukolta luvassa. Ylipäätään turhaa nurina siitä, että nykyisin ei synny riittävästi lapsia. Aiemmat sukupolvet tekivät valinnan jo vuosikymmeniä sitten, kun eivät halunneet perheisiinsä enempää lapsia.

He eivät halunneet kuin pari lasta, koska juuri tuon ikäpolven naiset jäivät työelämään, vaikka perheeseen syntyi lapsia. Edelliset sukupolvet tekivät töitä maatiloilla, nyt mentiin palkkatöihin eikä siihen elämään mahtunut enempää lapsia etenkin kun subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli käytännössä vasta 1990-luvulla. Suomalaisen naisen tasa-arvo edellytti sitä, että lapsia oli vähän, uraa oli hankala luoda usean lapsen kanssa (jotkut toki onnistuivat).

En syyllistäisi 70- ja 80-luvulla lapsia saaneita sukupolvia, heille yhteiskunta asetti vaateen mennä töihin, mutta päivähoitopaikkoja ei ollut kaikille.

Eipä ole ysärilläkään paljon lapsia synnytetty ja nyt tuo ikäluokka on lastensaanti-iässä

Up

Olen ollut MLL:n kautta perhekummina yksinhuoltajaperheelle. Kummitoiminta ei maksa perheelle mitään. Kummille maksetaan matkakulut puolella normaalikorvauksesta, mikä ei kata edes polttoainekuluja. Tavallisesti kummisuhteeseen sitoudutaan vuodeksi.

https://hameenpiiri.mll.fi/perheille/perhekummitoiminta/

Koska ihminen on itsekäs ja pitää olla omaa geeniperimää. Jotkut palvovat lapsen lapsiaan ja omille lapsille on ollut todella ankara ja tuomitseva niin huvittaa kuunnella kuinka täydellisiä lapsen lapset ovat eikä niistä löydy mitään vikoja. Ei niitä todellakaan kiinnosta vieraat.