Miksi isovanhemmaksi haluavat ja tukiverkottomat lapsiperheet eivät kohtaa?

Haluavat, että lapsenlapsella on oman suvun geenit. Ei joku vieras kiinnosta samalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Haluavat, että lapsenlapsella on oman suvun geenit. Ei joku vieras kiinnosta samalla tavalla.

Tämä! 

Siitä vieraasta Leo-Oliviasta ei voi sanoa, että "on niin meidän suvun silmät/aivan samanlaiset hiukset kuin papalla/meidän suvun musikaaliset lahjat on selvästi periytyneet". Ainakin oma kokemus on, että kummankin puolen isovanhemmat etsii oman suvun piirteitä meidän pienestä lapsesta. 

Ei se vaan toimi. Meillä useampi lapsi eikä mitään tukiverkkoa ja itse olemme ilman apua hoitaneet lapset aina. Lasten itsensä takia yritin kerran pari tällaista varamummohommaa. Ei toimi. Joko varamummo alkaa vaatimaan rahaa (eli motiivi on väärä) tai sitten se alkaa puuttumaan liikaa. Emme siis odottaneet että varamummo ottaisi hoitovastuuta vaan leikkisi ja tapaisi lapsi. Ei se vaan onnistunut, ja tavallaan ymmärän; ei vieraan lapsi ole sama kuin oma oikea lapsenlapsi.

Mun lapset on kasvaneet kokonaan ilman mitään kontaktia isovanhempiin. Elossa on heistä osa, mutta vaarallisia/ongelmaisia.

Meillä 1 v taapero ja ei tukiverkkoja, vaikka isovanhemmat onkin lapsenlapsen elämässä läsnä, mutta arjessa eivät voi olla avuksi. Tykkäisin kyllä, jos olisi joku luotettava "bonusmummi", joka voisi joskus olla avuksi lapsen kanssa. Tuttu ihminen on aina eri asia kuin joku vieras. Eikä tietenkään mitenkään oltaisi tekemisissä yksipuolisesti, vaan "bonusmummille" tarjottaisiin kahvit/ruoat, tehtäisiin asioita yhdessä ja opeteltaisiin lapsen kanssa yhdessä tärkeitä taitoja. Mistähän tuollaisia luotettavia "bonusmummeja" saisi? :D

Oma mutu on, että tuo geenikysymys on se olennaisin. Toisen lapsi on aina eri asia. Siinä biologisessa lapsenlapsessa voi nähdä oman suvun piirteitä tai muistella oman lapsen vauva/pikkulapsiaikaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei se vaan toimi. Meillä useampi lapsi eikä mitään tukiverkkoa ja itse olemme ilman apua hoitaneet lapset aina. Lasten itsensä takia yritin kerran pari tällaista varamummohommaa. Ei toimi. Joko varamummo alkaa vaatimaan rahaa (eli motiivi on väärä) tai sitten se alkaa puuttumaan liikaa. Emme siis odottaneet että varamummo ottaisi hoitovastuuta vaan leikkisi ja tapaisi lapsi. Ei se vaan onnistunut, ja tavallaan ymmärän; ei vieraan lapsi ole sama kuin oma oikea lapsenlapsi.

Mun lapset on kasvaneet kokonaan ilman mitään kontaktia isovanhempiin. Elossa on heistä osa, mutta vaarallisia/ongelmaisia.

Osalla isovanhempiehdokkaista on varmaan väärä kuva siinä, että isovanhempi saisi jotenkin puuttua lapsen kasvatukseen. Kyllä se on vanhemmat, jotka ne päätökset tekevät eikä isovanhemmilla ole siihen nokan koputtamista - oli lapsenlapsi oma tai ei. 

Eiköhän herkästi tuo homma lipsahda jommalta kummalta osapuolelta vaatimiseksi. Bonusisovanhempi haluaisi päättää lapseen liittyvistä asioista/vaatia korvausta lapsen vahtimisesta ja/tai vanhemmat alkaisivat pitää bonusisovanhempaa ilmaisena lastenvahtina.

Minusta on outo lähtökohta olettaa saavansa lapsenlapsia, jos on itse tehnyt vain yhden lapsen. Jos tietää haluavansa isovanhemmaksi joskus tulevaisuudessa, niin kannattaa tehdä itse todella monta lasta, niin suuremmalla todennäköisyydellä joku heistä perheellistyy myöhemmin...

Vierailija kirjoitti:

Minusta on outo lähtökohta olettaa saavansa lapsenlapsia, jos on itse tehnyt vain yhden lapsen. Jos tietää haluavansa isovanhemmaksi joskus tulevaisuudessa, niin kannattaa tehdä itse todella monta lasta, niin suuremmalla todennäköisyydellä joku heistä perheellistyy myöhemmin...

Tätä ihmettelin itsekin.

Minulla on yksi lapsi ja en todellakaan oleta, että hän haluaisi joskus lapsia. Kiva, jos perheellistyy joskus, mutta ei se ole minun asiani. Rakennan elämän sisältöni itse, enkä oleta toisten tekevän sitä.

Neuvolat vois esim järjestää jotain "isovanhempien iltoja", joissa vois tutustua niihin joilla ei ole sitä omaa lasten lasta ja jotka vois olla avuksi heille keltä sitä apua puuttuu...

Mulla ei ole lapsenlapsia ja tuskin tuleekaan. Kumpikaan lapsistani kun ei halua lapsia. Siskollani on lapsenlapsia ja mä saan "mummi-kaipuuni" kyllä kohdennettua siskoni lapsenlapsiin. Periaatteessa voisin ryhtyä "varamummiksi" jollekin tuntemattomalle, mutta uskoisin sellaisen tarkoittavan mun osaltani lähinnä vain lapsenvahtina olemista. Tai lasten kuskaamista harrastuksiin tai vaikka Linnanmäelle. Miksi en tällaiseen ryhdy? Koska mulle on tärkeää, että voin lapsille kertoa suvusta. Kertoa suvun vanhoja tarinoita. Kertoa suvun vanhoista perinteistä ja noudattaa niitä yhdessä pienten kanssa (esim Kekri on mulle hyvin tärkeä ja on ollut meidän suvussamme jo satojen vuosien ajan).  Kertoa esivanhemmista. Kertoa alueista, joista heidän sukujuurensa ovat kotoisin. Näyttää suvun vanhoja valokuvia. Kertoa kotonani olevista vanhoista esineistä suvun tarinaa. Mitään tällaista ei olisi "varamummina", koska vieraat lapset eivät liittyisi millään tavalla mun sukuuni. Siskoni lapsenlapset taas kuuluvat sukuuni ja heille voin kertoa ja olen kertonutkin kaikenlaista meidän sukuumme liittyvää asiaa. 

Minä uskon että aina näissä jokin hiertää, mitä mukamummo tai mukavävy sanoi tai teki tai oletettavasti ajatteli - silloin kun sukulaissuhde on olemassa, yritetään mennä sen yli tai ympäri tai mökötetäön hetki mutta siedetään taas sitten niitä vikoja. Vieraan ihmisen vikoja on vaikeampi sietää, kun ei tartte ponnistella tai ajatella että sen on kuitenkin mun/puolison äiti/isä/lapsi niin yritetään vielä.

Itsellä on suunnitelmana tukiperhetoiminta sitten kun pesä alkaa tuntua liian tyhjältä.

Minä yritin etsiä bonusmummoa lapsilleni eikä siitä mitään tullut. Kysyin jopa seurakunnasta ja siellä yhteyshenkilö jotenkin järkyttyi vain meidän tukiverkottomuudesta ja sanoi että ns vieraita vanhuksia hän ei suosittele jos ei tunne todella hyvin eli ei oota tuli. Lasteni isovanhemmat ovat kuolleet, yksi ei pidä yhteyttä. Sitten päätin olla välittämättä asiasta ja keskittyä muuhun. Harvaa kiinnostaa toisten lapset, apua ei meinaa saada edes rahalla miltään mummoilta, joku teini saattoi auttaa. Tämä oli ennen korona-aikaa. Lapseni olivat kuitenkin terveitä, kauniita ja hyväkäytöksisiä eli ei ongelmia tiedossa. Viilensin lopulta myös välit sukulaisiin, jotka pitivät tiukasti yhteyttä vain omiin suoriin jälkeläisiin ja jatkuvasti painottivat isovanhemmuuden tärkeyttä ja ihanuutta. Nyt lapseni ovat jo teinejä, pian aikuisuuden kynnyksellä. Isovanhempi on kiva, mutta ei pakollinen.

Vierailija kirjoitti:

Minä yritin etsiä bonusmummoa lapsilleni eikä siitä mitään tullut. Kysyin jopa seurakunnasta ja siellä yhteyshenkilö jotenkin järkyttyi vain meidän tukiverkottomuudesta ja sanoi että ns vieraita vanhuksia hän ei suosittele jos ei tunne todella hyvin eli ei oota tuli. Lasteni isovanhemmat ovat kuolleet, yksi ei pidä yhteyttä. Sitten päätin olla välittämättä asiasta ja keskittyä muuhun. Harvaa kiinnostaa toisten lapset, apua ei meinaa saada edes rahalla miltään mummoilta, joku teini saattoi auttaa. Tämä oli ennen korona-aikaa. Lapseni olivat kuitenkin terveitä, kauniita ja hyväkäytöksisiä eli ei ongelmia tiedossa. Viilensin lopulta myös välit sukulaisiin, jotka pitivät tiukasti yhteyttä vain omiin suoriin jälkeläisiin ja jatkuvasti painottivat isovanhemmuuden tärkeyttä ja ihanuutta. Nyt lapseni ovat jo teinejä, pian aikuisuuden kynnyksellä. Isovanhempi on kiva, mutta ei pakollinen.

Mä olen nyt 61-vuotias. Olen edelleen työelämässä. En mä enää tässä iässä jaksa ryhtyä mitään lapsenvahtihommia tekemään. En edes maksusta. Mä olin kyllä teininä ja nuorena aikuisena usein lapsenvahtina ja mun mielestäni lapsenvahtihommat on nimenomaan nuorten juttuja. Eri juttu, jos kyse on jostain läheisestäni. 

Ongelma näissä on vapaaehtoisuus. Milloin vain voi päättää ettei palvelulle ole tarvetta. Siinä lapsi menettää tutun "mummon" tai mummo menettää rakkaan "lapsenlapsen". Biologisilla sukulaisilla on sentään sukulaissuhde, joten tuollainen hylkääminen ei ole (henkisesti) yhtä helppoa.

Entäs sitten, kun ne bonusisovanhemmat alkavat tulla huonompaan kuntoon? Eivät enää jaksa itse vierailla ja bonuslapsenlapsetkin alkavat olla isompia. Käykö ne bonuslapsenlapset sitten kahvittelemassa ja pitämässä seuraa yksinäiselle vanhukselle? Kenties auttavat joskus, pitävät huolta että vanhus pääsee esim. lääkäriin jos tulee tarve? (Olettaen, ettei biologisia lapsia ole/asuvat kaukana tms.)

Ketjussa tuli ilmi jo se syy:

Mummot haluavat _omaa sukuaan_ olevan lapsenlapsen. Tärkeintä tuossa mummoudessa on se, että voi kertoa suvun tarinoita, pitää suvun perinteistä kiinni ja etsiä lapsesta niitä suvun piirteitä. Ei mummoudessa ole noille ihmisille yhtä olennaista se, tekeekö lapsenlapsen kanssa sellaisia kliseisinä pidettyjä mummojuttuja (paitsi tietysti kertoo niitä suvun tarinoita).

Vierailija kirjoitti:

Minusta on outo lähtökohta olettaa saavansa lapsenlapsia, jos on itse tehnyt vain yhden lapsen. Jos tietää haluavansa isovanhemmaksi joskus tulevaisuudessa, niin kannattaa tehdä itse todella monta lasta, niin suuremmalla todennäköisyydellä joku heistä perheellistyy myöhemmin...

Ja lapsilukuhan onkin täysin itse päätettävissä?

Minä puhuisin bonusisovanhemmuuden sijaan ystävyydestä. Eli ei edes oletettaisi, että ollaan isovanhemman "veroisia", vaan lapsi ja vieras mummo voisivat olla ystäviä. Ei ystävyyssuhteetkaan välttämättä kestä koko elämää, mutta lyhytkin aika voi olla arvokas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on outo lähtökohta olettaa saavansa lapsenlapsia, jos on itse tehnyt vain yhden lapsen. Jos tietää haluavansa isovanhemmaksi joskus tulevaisuudessa, niin kannattaa tehdä itse todella monta lasta, niin suuremmalla todennäköisyydellä joku heistä perheellistyy myöhemmin...

Ja lapsilukuhan onkin täysin itse päätettävissä?

Ei ole, mutta jos on saanut vain yhden lapsen eikä yrittämisestä huolimatta saa enempää, niin luulisi ymmärtävän, ettei lapsen saaminen ole itsestäänselvyys. Mistäs sitä voi tietää, vaikka se oma lapseton lapsi olisikin oikeasti halunnut lapsen, mutta ei vaan saa.