Lue keskustelun säännöt.
Ystävä aloitti seurustelun ja lopetti pitämästä minuun yhteyttä. Miten tähän tulisi nyt suhtautua?
30.05.2022 |
Tilanne siis hämmentää kun kyseessä on nelikymppinen nainen, ei mikään nuori kokematon tyttönen. Ymmärrän, että sen oman kullan kanssa haluaa viettää paljon aikaa varsinkin alkuvaiheessa, mutta luulisi aikuisen ihmisen jo osaavan hieman tasapainottaa tuota ajankäyttöään.
Aikaisemmin käytiin yhdessä leffoissa, konserteissa, museoissa, lenkillä, nykyisin ei oikein mitään yhteydenpitoa. Kaiken tuon hän tekee uuden kultansa kanssa. Ja vaikka en eroa heille toivokaan niin silti se minusta häämöttäisi näköpiirissä, jos noin tiiviisti toiseen ripustautuu. Vähintäänkin ongelmia se tietää pitkässä juoksussa.
On tämä myös hieman loukkaavaa. Olinko tyydyttävää ajankulua parempaa odotellessa? No, hyvä kai kun selvisi nyt eikä myöhemmin. Tuntuu tosi oudolta ja hämmentävältä. Kerran näin häntä kaupassa ja ihan normaalisti hän siellä moikkasi ja jutteli eli ei liene suuttunut mistään. Pari kertaa olen ehdottaniut jotain menoa, mutta hän on kieltäytynyt.
Kai tämä ystävyys sitten tuli tiensä päähän.
Kommentit (69)
Todellinen ystävä on läsnä myös silloin kun toinen surffaa ensihuuman syövereissä. Tässä aapeen ystävyys punnitaan.
Joku toinen saattaisi mainita tälle pariutuneelle ystävälleen, että toivoo enemmän yhteydenottoja häneltä, eikä uhriutuisi mammapalstalla. Koska niin ystävät tekee: puhuu toisilleen.
Mutta joskus uhrin rooli vetää vastustamattomasti puoleensa, ja minkäpä sillekään sitten mahtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle taas kävi niin, että vaihdoin pakon edessä työpaikkaa rennosta toimistotyöstä päiväkotiin ja noin vaihdoksen yhteydessä tapasin uuden mieheni. Ystävistäni vain harva lopulta selittämisestä huolimatta ymmärsi sen, että se, etten jaksa arki-iltoina puuhastella normaaliin tapaan, ei liity mieheen vaan uuvuttavaan ja sosiaaliseen työhön (joudun esim. nukkumaan päiväunet päivittäin). Lopulta kävi niin, että karsin nämä "ystävät" pois elämästäni kokonaan, sillä en jaksanut säännöllistä syyttelyä, syyllistämistä ja sitä, että jos sitten joskus pinnistelin ja nähtiinkin muutoin kun viikonloppuna, niin puolet näkemisestä minua lähinnä piikiteltiin.
Jäljelle jäivät ne ystävät, jotka ymmärtävät ja osa itsekin samassa tilanteessa (eli lähinnä päikkärin tädit!).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän kyllä vastaa jos laitan viestiä, mutta on kieltäytynyt ehdotuksistani. Itse hän ei enää ota minuun oma-aloitteisesti yhteyttä ja ehdota jotain, kuten hänellä aikaisemmin oli tapana.
Mutta että näin käy vielä keski-iän kynnykselläkin, se tässä hämmentää eniten. Eikö se siinä vaiheessa viimeistään ole tullut kaikille seurustelleille naisille jo selväksi ettei koko elämää kannata miehen varaan rakentaa? Omista ystävyyssuhteista kannattaa ehdottomasti pitää huolta vaikka rakastuisikin.
-ap
Ihan hyvällä ap: hyvä ja kestävä parisuhde rakennetaan mm. priorisoimalla suhde. Pysyvää suhdetta ei myöskään rakenneta sellaisen ajatuksen kanssa, että tämä on väliaikaista.
Terve ja turvallinen aikuinen parisuhde & avioliitto on huomattavasti tärkeämpää, kuin muut tuttavuudet. Jos on toisin, se näkyy taas siinä parisuhteessa. Terveessä suhteessa on tottakai tilaa tavata muitakin ihmisiä, mutta kuulostaa siltä, että siihen ei ole halua ja tarvetta. Se on täysin ok.
Ei mene noin minun maailmassa. Rakastumisen jälkeen yhteydenpidon katkaisu olemassaoleviin ystäviin vaikuttaa tasapainottomalta ja epäkypsältä liikkeeltä. Puolison ei ole tarkoitus olla kaikki elämässä ja se on ihan ok että myös se näkyy siinä suhteessa. Jos (entisellä) ystävälläni ei ole kuukaudessa kahta tuntia aikaa tavata ystäväänsä niin päättelisinkö heti, että hänen suhteensa on nyt terveellä pohjalla? Päin vastoin ajattelen että vaaka on heilahtanut pahasti vinoon eikä siitä hyvää seuraa.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa hankkia oma elämä sen sijaan, että nekikymppisenäkin ripustautuu bestikseensä. Nuo bestishommat ovat kouluikäisten juttuja. Aikuisilla yleensä parisuhde tai oma perhe on se ykkönen.
En ole puhunut bestiksestä vaan ystävästä.
Onko se elämä jotenkin hyvää sitten kun unohtaa ystävänsä ja omistautuu vain parisuhteelleen/perheelleen? Olen kuullut lähinnä valitusta ihmisiltä, jotka ovat valinneet kaventaa elämänsä sellaiseksi.
-ap
Normaalia.Ottaa sinun yhteys jos saa lapsen.Tarivitsee ilmaisen hoitajan.Tai siinä vaihessa kun seurustelu loppu.Olet taas paras ihana ystävä. kunnes löytää uuden miehen .Taas sinut jätetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todellinen ystävä on läsnä myös silloin kun toinen surffaa ensihuuman syövereissä. Tässä aapeen ystävyys punnitaan.
Joku toinen saattaisi mainita tälle pariutuneelle ystävälleen, että toivoo enemmän yhteydenottoja häneltä, eikä uhriutuisi mammapalstalla. Koska niin ystävät tekee: puhuu toisilleen.
Mutta joskus uhrin rooli vetää vastustamattomasti puoleensa, ja minkäpä sillekään sitten mahtaa.
"On läsnä", missä läsnä, hengessä mukanako kun rakastunut ystävä ei suostu enää tapaamaan? :D
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa hankkia oma elämä sen sijaan, että nekikymppisenäkin ripustautuu bestikseensä. Nuo bestishommat ovat kouluikäisten juttuja. Aikuisilla yleensä parisuhde tai oma perhe on se ykkönen.
Päinvastoin. Ystävien hylkääminen parisuhteen vuoksi on kouluikäisten juttuja.
Täyspäisen aikuisen ei tarvitse unohtaa omaa elämäänsä pariutuessaan tai perustaessaan perheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt luin aloituksen. Onko ap lesbo?
Mistäö tällaisen johtopäätöksen teit? - Ja vaikka olisikin, niin onko niin, että jos on lesbo, niin se on sinusta riittävä syy päättää aiemmin vastavuoroinen ja paljon antyanut ihmissuhde kun toinen ryhtyy parisuhteeseen?
Uskovainen mies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa hankkia oma elämä sen sijaan, että nekikymppisenäkin ripustautuu bestikseensä. Nuo bestishommat ovat kouluikäisten juttuja. Aikuisilla yleensä parisuhde tai oma perhe on se ykkönen.
Päinvastoin. Ystävien hylkääminen parisuhteen vuoksi on kouluikäisten juttuja.
Täyspäisen aikuisen ei tarvitse unohtaa omaa elämäänsä pariutuessaan tai perustaessaan perheen.
Täyspäisellä aikuisella toisaalta ystävät eivät oleensä ole niin keskeinen osa omaa elämää, että heti jos toisella on elämäntilanteensa vuoksi huomio muualla, tulee hirveä kriisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut tosissaan teidän kahden suhteen.
Mitä ihmettä tämä tarkoittaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa hankkia oma elämä sen sijaan, että nekikymppisenäkin ripustautuu bestikseensä. Nuo bestishommat ovat kouluikäisten juttuja. Aikuisilla yleensä parisuhde tai oma perhe on se ykkönen.
Päinvastoin. Ystävien hylkääminen parisuhteen vuoksi on kouluikäisten juttuja.
Täyspäisen aikuisen ei tarvitse unohtaa omaa elämäänsä pariutuessaan tai perustaessaan perheen.
Täyspäisellä aikuisella toisaalta ystävät eivät oleensä ole niin keskeinen osa omaa elämää, että heti jos toisella on elämäntilanteensa vuoksi huomio muualla, tulee hirveä kriisi.
Osalle ystävyys tuntuu olevan jonkinlainen parisuhde. Ollaan jopa mustasukkaisia muille ystäville. Sellaista teinimeininkiä.
-ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noin yleensä käy kun alkaa seurustella. Siitä seurustelukumppanista tulee elämän tärkein henkilö ja varsinkin alkuhuuman aikana ei muuta näekään. Loukkaantuminen, mustasukkaisuus ja hylätyksitulemisen tunne on normaalia teineiltä, kun ei ole tottuntu siihen että kaverilta ei enää saakaan kaikkea huomiota, mutta aikuisten olettaisi ymmärtävän että parisuhde ja ystävyys ovat kaksi ihan eri asiaa eikä ystävän huomiosta kilpailla vaan jokainen pitää yhteyttä sen verran kuin ehtii, jaksaa ja haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa hankkia oma elämä sen sijaan, että nekikymppisenäkin ripustautuu bestikseensä. Nuo bestishommat ovat kouluikäisten juttuja. Aikuisilla yleensä parisuhde tai oma perhe on se ykkönen.
Päinvastoin. Ystävien hylkääminen parisuhteen vuoksi on kouluikäisten juttuja.
Täyspäisen aikuisen ei tarvitse unohtaa omaa elämäänsä pariutuessaan tai perustaessaan perheen.
Täyspäisellä aikuisella toisaalta ystävät eivät oleensä ole niin keskeinen osa omaa elämää, että heti jos toisella on elämäntilanteensa vuoksi huomio muualla, tulee hirveä kriisi.
Kyllä ystävät ovat olennainen osa monen täyspäisen aikuisen elämää, ja hyvä niin. Ja jos minuun viittasit "hirveällä kriisillä", niin tykkäät ainakin liioitella ;)
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noin yleensä käy kun alkaa seurustella. Siitä seurustelukumppanista tulee elämän tärkein henkilö ja varsinkin alkuhuuman aikana ei muuta näekään. Loukkaantuminen, mustasukkaisuus ja hylätyksitulemisen tunne on normaalia teineiltä, kun ei ole tottuntu siihen että kaverilta ei enää saakaan kaikkea huomiota, mutta aikuisten olettaisi ymmärtävän että parisuhde ja ystävyys ovat kaksi ihan eri asiaa eikä ystävän huomiosta kilpailla vaan jokainen pitää yhteyttä sen verran kuin ehtii, jaksaa ja haluaa.
Mikä juttu tämä liioittelu nyt on, "ei enää saakaan kaikkea huomiota" :D Ja rivien välissä v * ttuilu.
-ap
Mulla sama tilanne. Ehdotin tapaamista ja ystävä laittaa viestin että On ollut muuta mielessä ja paljastuu että tapaillut jotakin. Eli ei siis halua tavata minua nyt kun on kiinnostavampaa seuraa. Todella loukkaavaa mielestäni.
Vierailija kirjoitti:
Hän kyllä vastaa jos laitan viestiä, mutta on kieltäytynyt ehdotuksistani. Itse hän ei enää ota minuun oma-aloitteisesti yhteyttä ja ehdota jotain, kuten hänellä aikaisemmin oli tapana.
Mutta että näin käy vielä keski-iän kynnykselläkin, se tässä hämmentää eniten. Eikö se siinä vaiheessa viimeistään ole tullut kaikille seurustelleille naisille jo selväksi ettei koko elämää kannata miehen varaan rakentaa? Omista ystävyyssuhteista kannattaa ehdottomasti pitää huolta vaikka rakastuisikin.
-ap
Miten pitkään tätä on jatkunut?
Entä onko sinulla suhdetta?
Mulle kävi sama. Ensin tuin ystävää hänen eronsa aikana ja sitten kun löysi uuden rakkaan niin ei enää ehtinyt nähdä eikä edes soitella, nopea puhelu tai pari tekstiviestiä muutaman kerran vuodessa ei riitä ystävyyden ylläpitoon. Ei edes vastannut viesteihin kun yritin kysellä kuulumisia että joku yhteys säilyisi, ollaan kuitenkin oltu ystäviä pitkään. Lopulta annoin olla.
Piti ihan tarkistaa, että onko tämä oma aloitukseni vuoden takaa... olen joskus samasta aiheesta kirjoitellut.
Minulla on tuollainen ystävä. Yli 50v jo 15v sitten eronnut ja lapset jo muuttaneet pois kotoa 10v sitten.
Olemme tunteneet 13v. Hän oli vakaassa seurustelusuhteessa mukavan miehen kanssa (asuivat erillään) ja minä soljahdin uutena ystävänä hyvin porukkaan. Sitten heille tuli muutaman vuoden päästä ero. Minua kovasti harmitti, sillä mielestäni sopivat hyvin yhteen.
Ystävyytemme tiivistyi, kun keksimme yhteisen aikaa vievän harrastuksen. Olimme monta kertaa viikossa harrastamassa ja monena viikonloppuna kävimme harrastusreissuja kahdestaan. Soittelimme päivittäin ja meillä oli todella mukavaa yhdessä.
Kunnes hän tapasi uuden miehen, jonka kanssa muutti yhteen ja minä unohduin tyystin. Yritin pitää yhteyttä ja ehdotella tapaamisia, mutta tämän meidän yhteisen tiiviin harrastuksenkin hän halusi vastedes jakaa vain sen uuden miehensä kanssa, jonka oli houkutellut harrastuksen pariin.
Lähes pari vuotta vierähti ja tapasimme kovin harvoin, jonkin verran soiteltiin, kaikki aina minun aloitteesta.
Kunnes heille tuli ero.
Yhtäkkiä seurani taas kelpasi ja harrastusrientoihin hän houkutteli lähes joka viikonloppu. Oli taas mukavaa ja tiivistä ja soiteltiin joka päivä jne. Tätä kesti vuoden...
Jälleen löytyi uusi mies ja yhtäkkiä taas kaveri katosi kuin tuhka tuuleen. Aluksi yritin pitää yhteyttä, kunnes taas huomasin, että hän ei soita itse koskaan, mikään ehdottamani ei käy ja itse asiassa hän enää harvoin vastaa edes puhelimeen.
Olen jäänyt odottelemaan hänen yhteydenottoaan.
Kohta vuosi on vierähtänyt.
On siis edelleen sama mies.....
Minua tämä on loukannut syvästi ja surettanut kovasti -ihan itkettänytkin- .
Suon toki mielelläni parisuhde onnen ystävälleni, mutta kurjalta tuntuu, että minä olen vain hätävara, jolle riittää aikaa silloin, kun elämässä ei ole mitään muuta.
Lisään vielä, että kaipaan ystävääni, mutta en taida ottaa enää takaisin, ainakaan yhtä tiivisti sitten kun (/jos) heille tulee ero miehensä kanssa. Harmi vain, että en ole löytänyt uuttakaan ystävää. Pari kaveria on, mutta ei niin mukavaa yhdessäoloa, kuin hänen kanssaan oli.
Kannattaa hankkia oma elämä sen sijaan, että nekikymppisenäkin ripustautuu bestikseensä. Nuo bestishommat ovat kouluikäisten juttuja. Aikuisilla yleensä parisuhde tai oma perhe on se ykkönen.