Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa opit, että töissä ei edes kannata yrittää parhaansa?
29.05.2022 |
Itse opin vasta näin 26-vuotiaana. Antamalla kaikkensa saa vain itsellensä lisää töitä. Ei ylennyksetkään mene ahkerimmille vaan pomon lellikeille. Nyt etätöissä teen max 3 tuntia töitä; vain minimin, millä juuri ja juuri ei pysty pomo nipottamaan eikä tule muita seurauksia. Sama palkka juoksee, ja on paljon mukavampaa. Mihinkään ylimääräiseen en enää ryhdy.
Kommentit (49)
Mä heitin rukkaset naulaan jo monta vuotta sitten kokonaan, kyrsikööt jyrpää vaan kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä vaiheessa kun paloin työssäni loppuun ja huomasin, että paremmin urallaan etenivät monet ammattitaidoltaan keskinkertaiset ja löysäilevät, mutta taitavasti smalltalkia jauhavat kollegat (ei olennainen taito työn hoitamisen kannalta kuitenkaan).
Esimiehet on lopulta harvoin merkittävästi fiksumpia kuin alaisensa, eivät varsinkaan psykologiselta ihmistuntemukseltaan. Parhaiten työelämässä vaikuttaisi etenevän alatasoilta alempaan johtoon asti sellaiset keskiverrot joukkuepelaajat. Onko sitten esimiesten egolle helpompi suosia yksilöitä, jotka eivät ole selvästi heitä itseään osaavampia tai fiksumpia, vai onko se vain esimiehille mukavampi jauhaa päivittäin pas*aa sellaisen hyvän supliikin omaavan alaisen kanssa?
Kun vuoden välein pyytämäni palkankorotus evättiin toistamiseen. Tiesin että tein hyvää tulosta ja sain siitä kehuja.
Sen jälkeen motivaatio laski, aloin ottaa rauhallisemmin töissä, ja työpaikkailmoitukset alkoi kiinnostaa uudella tavalla.
6 vuotta edellisessä työpaikassa ilman minkäänlaista urakehitystä, vaikka välillä tuntui siltä että tein noin viiden ihmisen työt. Kun tajusin kuinka turhaa tsemppaaminen oli, olo helpottui huomattavasti.
Vaihdoin työpaikkaa ja nyt teen suht. välinpitämättömästi noin 0,2 ihmisen työt, reilusti paremmalla palkalla ja vauhdilla matkalla esimiestrackille (jolloin tarvitsisi tehdä vielä vähemmän ja palkkakin taas nousisi).
Olen tehnyt töitä samassa firmassa 18-v asti, ikää nyt 33. Väänsin about 29:ksi pïllu märkänä töitä kuin hullu kunnes aloin seuraamaan muiden tekemisiä ja tajusin ettei tässä ole mitään järkeä. Nykyään teen vain minimimäärän sillä palkka on sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntipalkkaisella duunarilla varmaan toimisi tosi hyvin...
Tämän takia loisin erittäin mielelläni.
Ei kiinnosta narsistiset työnjohtajat, jotka eivät arvosta muita ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntipalkkaisella duunarilla varmaan toimisi tosi hyvin...
Kyllä ainakin mulla toimii ;D Tarkoitit varmaan urakalla, siellä on eri asia. Ei tähän maailmaan ole synnytty itseään työllä tappamaan. Mun mielest kahvitaukoa voi pitää tunnin, jos huvittaa tai ketuttaa.
t. raksamies
Meillä yksi työkaveri tekee "ylitöitä" joka vuosi sen verran, että pitää lomaa kesällä 9 vk. Eli kerryttää ylitöitä 5 vk. Me siis teemme osittain etätöitä ja leimaamme itse itsemme sisään ja ulos. Hän aika räikeästi pistää aina "vähän" ylimääräistä. Ensin halveksin tätä, koko työporukka teki niin. Mutta nykyään mietin vaan, että kehtaispa itekin. Esimieshän tässä se nössö on, kun antaa noin tehdä ja antaa vielä pitää kaikki pois kesällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi syy miksi palkkatyö on perseestä. Yrittäjänä ei tarvitse esittää tekevänsä töitä. Teen sen mitä teen ja loppuajan pidän vapaata. Jos kolme tuntia töitä riittää niin en minä halua esittää täyttä kahdeksaa tuntia mukamas tekeväni jotain. Mielummin lähden kotiin.
Hoitoalalla teen parhaani potilaiden vuoksi. Enemmän kuin parhaani, koska moni muu menee alta riman ja joudun paikkaamaan. Työnantaja ei kyllä arvosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt melkein eläkeiässä.
Olen sen sukupolven kasvatteja, joihin upposi opit ahkeruudesta ja vastuuntunnosta. Etenkin, kun vanhempani tekivät heille mieleistä työtä ja innolla. Miulle jäi malli, miten kotonakin jatketaan työasioita ja pyöritään oman ammattikunnan ihmisten kanssa myös ystävinä.
En tiedä onko ollut silkkaa epäonnea, miten en kodin malleista huolimatta löytänyt intohimoa mistään ammatista ja työstä. Paiskin hullun lailla töitä, hankin taas uuden koulutuksen, taas hullun lailla töitö, uusi koulutus, hulluna töitä jnejne,
Terapetti sanoi kerran.,hoidattaessani vaikeaa työuupumusta, että se määrä ja huolellisuus mitä työssäni törsään työantajalle, riittäisi puoliksikin. Kukaan ei huomaa, jos otan lunkimmin. Taso olisi silloin sama kuin muillakin ja palkka juoksee. Vei muutama vuosi tajuta se, mutta täytyy todeta että neuvo oli erinomainen.
Sen jälkeen, kun porukkaa oli ensin vähennetty kahdesti samalla kun organisaatiomuutoksen myötä odotettiin tehokkuuden kaksinkertaistuvan, olisiko ollut 2018. Teen maksimissaan 2/3 vuodesta töitä. Tämän ketjun perusteella työelämä vaatii nykyään lähinnä näyttelijänlahjoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä vaiheessa, kun talossa monta vuotta olleet ovat saaneet yt-neuvotteluissa potkut tuosta noin vaan eikä kukaan ole heitä enää sanallakaan sen koommin maininnut. Siinä vaiheessa tajusin, että kukaan ei ole korvaamaton, kaikki ovat korvattavissa. Minä en töistäni enää stressiä ota.
Töitä ollaan aina lisäämässä, sitten vielä haukutaan. Kai tuo hyväksyttiin jo hyvin nuorena. Kumminkin jos alkaa kränätä, ei puheillasi ole enää painoarvoa.
sama palkka tekee mitään tai ei, keskityn töiden välttelyyn
25-vuotiaana kun poltin itseni loppuun. Mitä enemmän teet töitä sitä enemmän on ihmiset vaatimassa lisää ja lisää
Vierailija kirjoitti:
sama palkka tekee mitään tai ei, keskityn töiden välttelyyn
Missä tätä voi opetella, olisko vinkata kesäkurssia? Itse asiassa viimeisessä kehityskeskustelussa sanoin suoraan pomolle, että tänä vuonna koetan opetella tekemään vähän löysemmin rantein. Ei riittänyt kehitystavoitteeksi... T. Liian säntillinen työntekijä
Ei kannata tehdä omia ja monen muun töitä ja hoitaa siinä sivussa esimiesten töitä.
Mitalia ei kaulaan tule!
Ahkeruutta parempi tapa edetä uralla on, nuoleskella johtotasoa.
Firman laiskimmat nuoleskelijat ovat aina saaneet ylennyksiä.
Toisaalta, heillä ei tehdä suorittavalla tasolla mitään, joten siksi heidät voi sieltä "yläkertaan"
siirtää ja kukaan ei huomaa heidän poissaoloaan.
Joten mitä tästä opimme?
Ei kannata näyttää osaamistaan ja ahkeruuttaan, jos mielii päästä "parempiin" töihin.
Noin 32-vuotiaana. Olen näkymätön Ninni. Jos kuljeskelisin ympäri työpaikkaa paperilappu kourassa, kukaan ei edes huomaisi etten tee mitään. En ota vastaan lisätöitä, en jousta. Teen vain sen mitä pitää. Mitään kiitosta en koskaan ole saanut. Hyvästä työstä tai ahkeruudesta ei palkita.