Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan jättäminen hoitoon lomareissun ajaksi
29.05.2022 |
Kysymyksenä siis onko kokemuksia vanhemmilta jotka ovat jättäneet yli 1 vuotiaan lapsen hoitoon lyhyen lomareissun ajaksi? Miten vauva reagoi? Oliko ongelmia? Vauvalle todella tuttu ja läheinen hoitaja kyseessä ja loma kestäisi 3 yötä ja 4 päivää? Onko aivan mahdoton ajatus?
Kommentit (282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi oli 13 kk, kun jäi 5 vrk hoitoon isovanhemmilleen. Lapsi oli muutenkin tosi luottavainen (esim. päiväkotiinkin meni aina iloisesti), eikä hän kärsinyt asiasta mitenkään. Oli kyllä ollut isovanhemmilla hoidossa lyhyempiä aikoja jo aikaisemmin (siis n.1,5 vrk pätkiä), ettei ollut vieras konsepti lapselle.
Heillä oli mummin kertoman mukaan ollut todella hauskaa ja lapsi oli ihan normaali reissun jälkeen ja on edelleen (nyt jo kouluikäinen). Tuo lapsi on vieläkin sosiaalisesti rohkea ja melko itsenäinen. Hänellä on perusluottamus kunnossa.
Riippuu siis lapsesta. Jos lapsi takertuva ja arka, sitten varmaan ei voisi harkitakaan. Ja tämä tulee saamaan alapeukkuja, koska on vanhempia, jotka haluavat tehdä itsestään niin korvaamattoman, etteivät missään nimessä halua antaa lastaan yhdeksikään yöksi vaikka mummolaan, ja heille tämä olisi kauhistus. Se on kuitenkin nimen omaan kauhistus sille takertuvalle vanhemmalle, ei sille lapselle.
Lapsesi oli siis jo selkeästi kiintymyssuhdehäiriöinen eli ns sosiaalisesti valikoimaton. Tuollainen käytös on tyypillistä lastenkotilapsille, jotka kokeneet trauman.
No huhhuh. Jos miettisit oman kuplasi ulkopuolelta, niin monissa maissa on hyvin tyypillistä, että lasta hoitaa muutkin kuin vanhempansa. Esim. juuri isovanhemmat. Tai rikkaammissa perheissä au pairit. Ja kyllä lapsillakin on erilaisia luonteita.
Itse olen kyllä enemmin todistanut sitä, kuinka vanhempi omalla käytöksellään tekee lapsestaan aran ja sellaisen, ettei lapsi todellakaan uskalla mennä jonkun toisen luo hoitoon. Siis sellaista taivastelua, että voi minä tulen ihan kohta sinut hakemaan ja kyllä pärjäät täällä jne. ja lähinnä näkee, että se lapsi vaan ahdistuu entisestään. Meillä on aina otettu nuo tilanteet hyvin luonnollisesti, moikattu iloisesti heipat. Vanhemmat itse aiheuttaa sen, jos lapsen turvallisuuden tunne järkkyy esim. mummolaan hoitoon mennessään.
Luonnostaan vaikeasti vierastavalle lapselle ei kyllä kukaan sitä omalla käytöksellään ehdi aiheuttaa. Lapseni vierasti ihmisiä HETI kun se mitenkään vauvan käsityskyvyllä alkaa olla mahdollista. Me oltiin eletty ihan samaa normaalia vauva-arkea kuin kaikki muutkin, käyty vauvaryhmissä ja perhekahviloissa. Haluaisin TODELLA tietää, mitä olisin voinut tehdä toisin, että olisi vältetty lapsen vieraiden jännittämiset, aivan helvetillinen päiväkodin aloitus jossa ei itketty vain vietäessä vaan käytännössä 3 kk koko päivä, jne. Moikkaa siinä sitten iloiset heipat...
Neuvolantäti sanoi lapsestani jo pikkuvauvana, että hän huomaa tämän lapsen olevan vierastava ja hitaasti lämpiävä. Älä stressaa siitä vaan ota se merkkinä terveestä kiintymyssuhteesta läheisiin ihmisiin.
Nyt kouluiässä homma alkaa olla jokseenkin OK, mutta tämä oli hänen persoonansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi oli 13 kk, kun jäi 5 vrk hoitoon isovanhemmilleen. Lapsi oli muutenkin tosi luottavainen (esim. päiväkotiinkin meni aina iloisesti), eikä hän kärsinyt asiasta mitenkään. Oli kyllä ollut isovanhemmilla hoidossa lyhyempiä aikoja jo aikaisemmin (siis n.1,5 vrk pätkiä), ettei ollut vieras konsepti lapselle.
Heillä oli mummin kertoman mukaan ollut todella hauskaa ja lapsi oli ihan normaali reissun jälkeen ja on edelleen (nyt jo kouluikäinen). Tuo lapsi on vieläkin sosiaalisesti rohkea ja melko itsenäinen. Hänellä on perusluottamus kunnossa.
Riippuu siis lapsesta. Jos lapsi takertuva ja arka, sitten varmaan ei voisi harkitakaan. Ja tämä tulee saamaan alapeukkuja, koska on vanhempia, jotka haluavat tehdä itsestään niin korvaamattoman, etteivät missään nimessä halua antaa lastaan yhdeksikään yöksi vaikka mummolaan, ja heille tämä olisi kauhistus. Se on kuitenkin nimen omaan kauhistus sille takertuvalle vanhemmalle, ei sille lapselle.
Lapsesi oli siis jo selkeästi kiintymyssuhdehäiriöinen eli ns sosiaalisesti valikoimaton. Tuollainen käytös on tyypillistä lastenkotilapsille, jotka kokeneet trauman.
No huhhuh. Jos miettisit oman kuplasi ulkopuolelta, niin monissa maissa on hyvin tyypillistä, että lasta hoitaa muutkin kuin vanhempansa. Esim. juuri isovanhemmat. Tai rikkaammissa perheissä au pairit. Ja kyllä lapsillakin on erilaisia luonteita.
Itse olen kyllä enemmin todistanut sitä, kuinka vanhempi omalla käytöksellään tekee lapsestaan aran ja sellaisen, ettei lapsi todellakaan uskalla mennä jonkun toisen luo hoitoon. Siis sellaista taivastelua, että voi minä tulen ihan kohta sinut hakemaan ja kyllä pärjäät täällä jne. ja lähinnä näkee, että se lapsi vaan ahdistuu entisestään. Meillä on aina otettu nuo tilanteet hyvin luonnollisesti, moikattu iloisesti heipat. Vanhemmat itse aiheuttaa sen, jos lapsen turvallisuuden tunne järkkyy esim. mummolaan hoitoon mennessään.
Luonnostaan vaikeasti vierastavalle lapselle ei kyllä kukaan sitä omalla käytöksellään ehdi aiheuttaa. Lapseni vierasti ihmisiä HETI kun se mitenkään vauvan käsityskyvyllä alkaa olla mahdollista. Me oltiin eletty ihan samaa normaalia vauva-arkea kuin kaikki muutkin, käyty vauvaryhmissä ja perhekahviloissa. Haluaisin TODELLA tietää, mitä olisin voinut tehdä toisin, että olisi vältetty lapsen vieraiden jännittämiset, aivan helvetillinen päiväkodin aloitus jossa ei itketty vain vietäessä vaan käytännössä 3 kk koko päivä, jne. Moikkaa siinä sitten iloiset heipat...
Neuvolantäti sanoi lapsestani jo pikkuvauvana, että hän huomaa tämän lapsen olevan vierastava ja hitaasti lämpiävä. Älä stressaa siitä vaan ota se merkkinä terveestä kiintymyssuhteesta läheisiin ihmisiin.
Nyt kouluiässä homma alkaa olla jokseenkin OK, mutta tämä oli hänen persoonansa.
Se pointti onkin ehkä se, että tuntee lapsensa ja tekee päätöksiä sen perusteella. Täällä yhtä lailla syytetään niitä, jotka jättää lapsensa hoitoon, vaikka se ko. lapsen luonteella olisi ihan kivakin juttu (eikä todellakaan mikään merkki jostain kiintymyshäiriöstä), sekä sitten vastapallona niitä, joiden lapset on arkoja, eivätkä kestäisi hoitoon jättämistä.
Aina ääripäät huutelee omista näkökulmistaan, vaikka totuus taitaa olla, että asia on yksillöllistä ja tapauskohtaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonnostaan vaikeasti vierastavalle lapselle ei kyllä kukaan sitä omalla käytöksellään ehdi aiheuttaa. Lapseni vierasti ihmisiä HETI kun se mitenkään vauvan käsityskyvyllä alkaa olla mahdollista. Me oltiin eletty ihan samaa normaalia vauva-arkea kuin kaikki muutkin, käyty vauvaryhmissä ja perhekahviloissa. Haluaisin TODELLA tietää, mitä olisin voinut tehdä toisin, että olisi vältetty lapsen vieraiden jännittämiset, aivan helvetillinen päiväkodin aloitus jossa ei itketty vain vietäessä vaan käytännössä 3 kk koko päivä, jne. Moikkaa siinä sitten iloiset heipat...
Neuvolantäti sanoi lapsestani jo pikkuvauvana, että hän huomaa tämän lapsen olevan vierastava ja hitaasti lämpiävä. Älä stressaa siitä vaan ota se merkkinä terveestä kiintymyssuhteesta läheisiin ihmisiin.
Nyt kouluiässä homma alkaa olla jokseenkin OK, mutta tämä oli hänen persoonansa.
Se pointti onkin ehkä se, että tuntee lapsensa ja tekee päätöksiä sen perusteella. Täällä yhtä lailla syytetään niitä, jotka jättää lapsensa hoitoon, vaikka se ko. lapsen luonteella olisi ihan kivakin juttu (eikä todellakaan mikään merkki jostain kiintymyshäiriöstä), sekä sitten vastapallona niitä, joiden lapset on arkoja, eivätkä kestäisi hoitoon jättämistä.
Aina ääripäät huutelee omista näkökulmistaan, vaikka totuus taitaa olla, että asia on yksillöllistä ja tapauskohtaista.
No juu. Olisihan se hullua väittää, että sosiaalinen rohkeus johtuu aina jostain traumoista.
On tässä taustalla silti pari faktaa:
-Yksivuotiaan muisti on rajallinen. Hän oikeasti unohtaa vanhempansa väliaikaisesti, jos he ovat poissa kovin monta yötä. Kaikista se ei ole mukava ajatus, vaikkei johtaisikaan pahempaan oireiluun.
-Lisäksi siinä on totuuden siemen, millä neuvolan täti minua aikanaan lohdutti: Vierastamisesta hän heti näkee, että vauvan tärkeissä kiintymyssuhteissa on kaikki hyvin. Hyvin luottavaisesti vieraisiin suhtautuvista hän on lähtökohtaisesti hieman huolissaan ja joutuu erikseen varmistelemaan, ettei se johdu ongelmista kiintymyssuhteista. (Eli lapsi saattaa suhtautua yhtä luottavaisesti kaikkiin, koska ei ole solminut kunnon kiintymyssuhdetta keneenkään.) MUTTA ei se neuvolan tätikään aina sanonut, että taustalla olisi AINA mitään ongelmaa. Vain joskus, ja ne tapaukset on seulottava joukosta.
Sellainen sääntö on ollut kuin yö ja ikävuosi.
Vierailija kirjoitti:
Sellainen sääntö on ollut kuin yö ja ikävuosi.
Suositus, ei sääntö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi oli 13 kk, kun jäi 5 vrk hoitoon isovanhemmilleen. Lapsi oli muutenkin tosi luottavainen (esim. päiväkotiinkin meni aina iloisesti), eikä hän kärsinyt asiasta mitenkään. Oli kyllä ollut isovanhemmilla hoidossa lyhyempiä aikoja jo aikaisemmin (siis n.1,5 vrk pätkiä), ettei ollut vieras konsepti lapselle.
Heillä oli mummin kertoman mukaan ollut todella hauskaa ja lapsi oli ihan normaali reissun jälkeen ja on edelleen (nyt jo kouluikäinen). Tuo lapsi on vieläkin sosiaalisesti rohkea ja melko itsenäinen. Hänellä on perusluottamus kunnossa.
Riippuu siis lapsesta. Jos lapsi takertuva ja arka, sitten varmaan ei voisi harkitakaan. Ja tämä tulee saamaan alapeukkuja, koska on vanhempia, jotka haluavat tehdä itsestään niin korvaamattoman, etteivät missään nimessä halua antaa lastaan yhdeksikään yöksi vaikka mummolaan, ja heille tämä olisi kauhistus. Se on kuitenkin nimen omaan kauhistus sille takertuvalle vanhemmalle, ei sille lapselle.
Lapsesi oli siis jo selkeästi kiintymyssuhdehäiriöinen eli ns sosiaalisesti valikoimaton. Tuollainen käytös on tyypillistä lastenkotilapsille, jotka kokeneet trauman.
Olen tuo, kelle vastasit ja mulla on kaksi lasta, joista vanhempi oli tuo, joka oli ollut 5vrk mummolassa jo 1-vuotiaana. Nuorempi ei ole ollut juurikaan muualla öitä korona-ajan vuoksi. Silti hän on ihan samanlainen sosiaaliselta käyttäytymiseltään kuin vanhempikin lapseni (ovat siis hyvin samanluonteisia).
Näin ollen väitän, että kyse on ihan vaan lapsen perusluonteesta ja toki siitä, että esim. itse olen aika rento ja rohkea uusien tilanteiden suhteen. Ollaan myös reissailtu (nyt toki vain Suomessa) aika paljon perheenäkin ja lapset on tottuneet nukkumaan erilaisissa paikoissa jne. Aika paksua alkaa luonnehtimaan joksikin häiriöiseksi, jos ei pelkää muita ihmisiä. :D
Eli sulla on kaksi sosiaalisesti rajatonta lasta joilla on kiintymyssuhdehäiriö.
Minulla ei itselläni ole lapsia, mutta olen monesti miettinyt, mitä itse aikoinani koin. Olin 3-vuotias, kun äiti lähti tulevan miehensä (ei minun bioisä) ja hänen tuttaviensa kanssa parin viikon automatkalle Lappiin. Me asuimme siihen aikaan vielä äidin vanhempien luona, joten hoitajat olivat kyllä tuttuja, mutta olen sitä mieltä, että se vähäinenkin läheisyys äidin kanssa loppui siihen reissuun eikä palautunut koskaan. Ilman huolehtivia ja rakastavia isovanhempia en tiedä, millainen ihminen minusta olisi tullut. Joskus olen miettinyt, olisiko ollut aihetta käydä keskustelemassa asiantuntijan kanssa tuon reissun ja muidenkin varhaislapsuuden kokemusten vaikutuksista, mutta en ole sitä tehnyt, kun tuntuu, että olen kuitenkin elänyt kaikesta huolimatta kohtuullisen hyvän elämän. Ymmärrän kuitenkin, että noilla varhaisilla ja joillakin myöhemmilläkin kokemuksilla on ollut vaikutusta esim. ihmissuhteisiini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1yö/ ikävuosi lienee sellainen suositus. Itse en kyllä raaskisi jättää meidän ekaluokkalaista viikoksi hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
1yö/ ikävuosi lienee sellainen suositus. Itse en kyllä raaskisi jättää meidän ekaluokkalaista viikoksi hoitoon.
Meillä 5v on ollut isovanhempien kanssa 4 yötä reissussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole tainnut kommentoida ehdotustani, että vanhemmat, lapsi ja joku muu läheinen lähtisi mukaan ollen osan ajasta lapsenhoitajana. Tämä järjestely sopii joskus, mutta ei kaikille, ymmärrän.
Voi olla ettei sopivaa kolmatta aikuista löydy. Voi olla ns.kustannuskysymys. Henkilön olisi (matkakohteestakin riippuu) oltava omatoiminen siten, että kun ei ole lapsenvahtina, ei myöskään koko ajan roiku perheen kanssa? Samoin ei pidä puuttua vanhempien lomailutapoihin. Joustavuutta ja ymmärrystä puolin ja toisin. Onko muilla kokemuksia? Yksi tuttuni on ainakin ollut laskettelureissulla tämmöisenä lapsenvahtina, oli mummo.
Tämä erittäin järkevä ehdotus hukkui kaiken tuon "kinastelun" alle!
Mites on ap? Ihan varteenotettava vaihtoehto!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole tainnut kommentoida ehdotustani, että vanhemmat, lapsi ja joku muu läheinen lähtisi mukaan ollen osan ajasta lapsenhoitajana. Tämä järjestely sopii joskus, mutta ei kaikille, ymmärrän.
Voi olla ettei sopivaa kolmatta aikuista löydy. Voi olla ns.kustannuskysymys. Henkilön olisi (matkakohteestakin riippuu) oltava omatoiminen siten, että kun ei ole lapsenvahtina, ei myöskään koko ajan roiku perheen kanssa? Samoin ei pidä puuttua vanhempien lomailutapoihin. Joustavuutta ja ymmärrystä puolin ja toisin. Onko muilla kokemuksia? Yksi tuttuni on ainakin ollut laskettelureissulla tämmöisenä lapsenvahtina, oli mummo.Tämä erittäin järkevä ehdotus hukkui kaiken tuon "kinastelun" alle!
Mites on ap? Ihan varteenotettava vaihtoehto!
Siinäpä olisikin ihana loma. Itsekäs ns isä ja hänen omistushaluinen äitinsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En pystyis ollenkaan nauttia lomasta jos en näkisi vauvaani moneen päivään :0
Sama, ei kyllä olisi saanut kuin sairaalaa vaativa onnettomuus erottamaan vauvasta.
Tosin ekan kerran olin 1 yön erossa, kun lapsi oli miltei 3v. Silloinkin alle puolen kilometrin päässä 😅
Nyt ipana on reilut 4v. Ja olen ollut jopa toisen yön hänestä erossa, ehkä oli pientä "vauva kuplaa" havaittavissa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi oli 13 kk, kun jäi 5 vrk hoitoon isovanhemmilleen. Lapsi oli muutenkin tosi luottavainen (esim. päiväkotiinkin meni aina iloisesti), eikä hän kärsinyt asiasta mitenkään. Oli kyllä ollut isovanhemmilla hoidossa lyhyempiä aikoja jo aikaisemmin (siis n.1,5 vrk pätkiä), ettei ollut vieras konsepti lapselle.
Heillä oli mummin kertoman mukaan ollut todella hauskaa ja lapsi oli ihan normaali reissun jälkeen ja on edelleen (nyt jo kouluikäinen). Tuo lapsi on vieläkin sosiaalisesti rohkea ja melko itsenäinen. Hänellä on perusluottamus kunnossa.
Riippuu siis lapsesta. Jos lapsi takertuva ja arka, sitten varmaan ei voisi harkitakaan. Ja tämä tulee saamaan alapeukkuja, koska on vanhempia, jotka haluavat tehdä itsestään niin korvaamattoman, etteivät missään nimessä halua antaa lastaan yhdeksikään yöksi vaikka mummolaan, ja heille tämä olisi kauhistus. Se on kuitenkin nimen omaan kauhistus sille takertuvalle vanhemmalle, ei sille lapselle.
Lapsesi oli siis jo selkeästi kiintymyssuhdehäiriöinen eli ns sosiaalisesti valikoimaton. Tuollainen käytös on tyypillistä lastenkotilapsille, jotka kokeneet trauman.
Olen tuo, kelle vastasit ja mulla on kaksi lasta, joista vanhempi oli tuo, joka oli ollut 5vrk mummolassa jo 1-vuotiaana. Nuorempi ei ole ollut juurikaan muualla öitä korona-ajan vuoksi. Silti hän on ihan samanlainen sosiaaliselta käyttäytymiseltään kuin vanhempikin lapseni (ovat siis hyvin samanluonteisia).
Näin ollen väitän, että kyse on ihan vaan lapsen perusluonteesta ja toki siitä, että esim. itse olen aika rento ja rohkea uusien tilanteiden suhteen. Ollaan myös reissailtu (nyt toki vain Suomessa) aika paljon perheenäkin ja lapset on tottuneet nukkumaan erilaisissa paikoissa jne. Aika paksua alkaa luonnehtimaan joksikin häiriöiseksi, jos ei pelkää muita ihmisiä. :D
Eli sulla on kaksi sosiaalisesti rajatonta lasta joilla on kiintymyssuhdehäiriö.
Voi Jeesus teidän häiriöiden kanssa. Antakaa ihmisten elää niinkuin haluavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tästä taisi olla keskustelua jo aiemmin. Ensinnäkin, 1-vuotias ei ole vauva vaan taapero.
Toiseksi, kyllä hän pärjää muutaman yön luotettavan ja hyvän hoitajan kanssa, ei mitään ongelmaa, lomaile hyvillä mielin. Voisithan joutua vaikka sairaalaan jolloin lapsen olisi pakko olla hoidossa, ei loma sen kummempi tilanne ole.
Sairaalakeikan aiheuttama pakkotilanne on toinen kuin lomareissu, jonka voi jättää tekemättä. Sairaalareissua ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole tainnut kommentoida ehdotustani, että vanhemmat, lapsi ja joku muu läheinen lähtisi mukaan ollen osan ajasta lapsenhoitajana. Tämä järjestely sopii joskus, mutta ei kaikille, ymmärrän.
Voi olla ettei sopivaa kolmatta aikuista löydy. Voi olla ns.kustannuskysymys. Henkilön olisi (matkakohteestakin riippuu) oltava omatoiminen siten, että kun ei ole lapsenvahtina, ei myöskään koko ajan roiku perheen kanssa? Samoin ei pidä puuttua vanhempien lomailutapoihin. Joustavuutta ja ymmärrystä puolin ja toisin. Onko muilla kokemuksia? Yksi tuttuni on ainakin ollut laskettelureissulla tämmöisenä lapsenvahtina, oli mummo.Tämä erittäin järkevä ehdotus hukkui kaiken tuon "kinastelun" alle!
Mites on ap? Ihan varteenotettava vaihtoehto!Siinäpä olisikin ihana loma. Itsekäs ns isä ja hänen omistushaluinen äitinsä.
Kuka on sanonut, että tuon matkalle mukaan tulevan lastenhoitajan on pakko olla anoppi? :D
Itselläni oli esimerkiksi oma siskoni mukana matkalla mun perheeni kanssa. Meitä oli mies, minä, ja 3v ja 1v lapset. Sisko meni omia menojaan iltaisin ja varmaan puolet lomapäivistä (2 viikon loma), mutta ihan riittävä lastenhoitoapu oli :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä taisi olla keskustelua jo aiemmin. Ensinnäkin, 1-vuotias ei ole vauva vaan taapero.
Toiseksi, kyllä hän pärjää muutaman yön luotettavan ja hyvän hoitajan kanssa, ei mitään ongelmaa, lomaile hyvillä mielin. Voisithan joutua vaikka sairaalaan jolloin lapsen olisi pakko olla hoidossa, ei loma sen kummempi tilanne ole.Sairaalakeikan aiheuttama pakkotilanne on toinen kuin lomareissu, jonka voi jättää tekemättä. Sairaalareissua ei.
Sille lapselle ei ole mitään merkitystä onko äiti sairaalassa vai lomalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole tainnut kommentoida ehdotustani, että vanhemmat, lapsi ja joku muu läheinen lähtisi mukaan ollen osan ajasta lapsenhoitajana. Tämä järjestely sopii joskus, mutta ei kaikille, ymmärrän.
Voi olla ettei sopivaa kolmatta aikuista löydy. Voi olla ns.kustannuskysymys. Henkilön olisi (matkakohteestakin riippuu) oltava omatoiminen siten, että kun ei ole lapsenvahtina, ei myöskään koko ajan roiku perheen kanssa? Samoin ei pidä puuttua vanhempien lomailutapoihin. Joustavuutta ja ymmärrystä puolin ja toisin. Onko muilla kokemuksia? Yksi tuttuni on ainakin ollut laskettelureissulla tämmöisenä lapsenvahtina, oli mummo.Tämä erittäin järkevä ehdotus hukkui kaiken tuon "kinastelun" alle!
Mites on ap? Ihan varteenotettava vaihtoehto!
Mä olin 3 viikkoa mukana kun siskolla oli työreissu Skotlantiin. Sisko yh ja lapsi oli 4v. Sisko sanoi, ettei olisi missään tapauksessa lähtenyt, ellen mä olisi lähtenyt mukaan hoitajaksi. Sisko maksoi lennot ja majoituksen, mukava reissu oli.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei itselläni ole lapsia, mutta olen monesti miettinyt, mitä itse aikoinani koin. Olin 3-vuotias, kun äiti lähti tulevan miehensä (ei minun bioisä) ja hänen tuttaviensa kanssa parin viikon automatkalle Lappiin. Me asuimme siihen aikaan vielä äidin vanhempien luona, joten hoitajat olivat kyllä tuttuja, mutta olen sitä mieltä, että se vähäinenkin läheisyys äidin kanssa loppui siihen reissuun eikä palautunut koskaan. Ilman huolehtivia ja rakastavia isovanhempia en tiedä, millainen ihminen minusta olisi tullut. Joskus olen miettinyt, olisiko ollut aihetta käydä keskustelemassa asiantuntijan kanssa tuon reissun ja muidenkin varhaislapsuuden kokemusten vaikutuksista, mutta en ole sitä tehnyt, kun tuntuu, että olen kuitenkin elänyt kaikesta huolimatta kohtuullisen hyvän elämän. Ymmärrän kuitenkin, että noilla varhaisilla ja joillakin myöhemmilläkin kokemuksilla on ollut vaikutusta esim. ihmissuhteisiini.
Eiköhän se syy ongelmiisi ole äitisi etäisyys ja muu tunnevammaisuus eikä se yksi Lapin reissu. Äitisi oli muutenkin etäinen ja paljon poissa, siitä ongelmasi johtuvat. Ehkä sinulla on jäänyt muistikuva tuosta Lapin reissusta, mutta ongelma luultavasti oli kokonaisvaltaisesti suurempi ja näkyi arjessa jatkuvasti, esim mainitset, että läheisyyttä oli vähän.
Ootte te kyllä naurettavia jotka väitätte että lapsen elämä menee pilalle yhden reissun takia.
Valoja päälle.
Alue: Aihe vapaa
Olen tuo, kelle vastasit ja mulla on kaksi lasta, joista vanhempi oli tuo, joka oli ollut 5vrk mummolassa jo 1-vuotiaana. Nuorempi ei ole ollut juurikaan muualla öitä korona-ajan vuoksi. Silti hän on ihan samanlainen sosiaaliselta käyttäytymiseltään kuin vanhempikin lapseni (ovat siis hyvin samanluonteisia).
Näin ollen väitän, että kyse on ihan vaan lapsen perusluonteesta ja toki siitä, että esim. itse olen aika rento ja rohkea uusien tilanteiden suhteen. Ollaan myös reissailtu (nyt toki vain Suomessa) aika paljon perheenäkin ja lapset on tottuneet nukkumaan erilaisissa paikoissa jne. Aika paksua alkaa luonnehtimaan joksikin häiriöiseksi, jos ei pelkää muita ihmisiä. :D