Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?

Vaikka ei olisikaan kärkkymässä vanhempien omaisuutta mitenkään, kannattaa perintöasioihin kuitenkin perehtyä jossain määrin siten, että ymmärtää missä järjestyksessä asiat etenee kun kuolintapaus sattuu väistämättä joskus.

Voi tulla harmia ja väärinkäsityksiä, jos ko. asiat joutuu opiskelemaan hautajaisten yhteydessä jolloin on muitakin harmeja pohdittavana, näiden lisäksi voi myös testamentissakin - jos sellainen on tehty - olla asioita joita ei ole odottanut.

Vaikutukset omaan talouteen voi olla myös pahasti negatiiviset, jos esim. ottaa vastaan perinnön josta ei kuitenkaan saa realisoitua mitään, mutta perintöverot joutuu kuitenkin maksamaan. Varattomalle sellainen tilanne voisi olla melkoinen isku, ilman sitäkin perinnöllä on yleensäkin ottaen vaikutuksensa myös esim. yhteiskunnan tukiin.

Vainajan viimeisestä matkasta ja hautajaisistakin tulee lasku maksettavaksi.

Eikä tässä vielä mainittu mitään mahdollisista riidoistakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi äitini kuollessa sillain ns. tuuri, että äidin ja hänen leskensä (jolle kuului puolet kaikesta) yhteisen omaisuuden arvo oli niin pieni, että talon pystyi merkitsemään perukirjaan reilusti yläkanttiin arvioituna ja silti perittävän arvo jäi alle verotettavan arvon. Helpotti sitä arviointiprosessia paljon eikä tarvinut myynnin jälkeen miettiä mitään lisäveroja tai muita oikaisuja.

Itseä kiinnostaa se, että jos isäni testamenttaa minulle omaisuuttaan sulkien testamentissa puolisoni pois, mitä tapahtuu kun minä kuolen ja olen testamentannut kaiken omaisuuteni puolisolleni (lapsettomia olemme)? Ongelma on siis se, että jos puolisoni ei isäni testamenttaamaa omaisuutta voi periä, menee se valtiolle koska suku sammuu minuun. Ajaako minun testamenttini isäni testamentin yli olettaen että kuolemme ns. luonnollisessa järjestyksessä?

Isäsi testamentissa oleva lause puolison avio-oikeuden poissulkemisesta vaikuttaa vain ositukseen avioliittosi päättyessä (joko eroon tai kuolemaan), ei perimiseen. Jos sinulla ei ole lapsia eikä testamenttia, niin puolisosi perii sinut - myös isältäsi perimäsi osuuden, jos kuolet ennen puolisoasi.

Meillä on keskinäinen täyden omistusoikeuden luovuttava testamentti. Ihan varmuuden vuoksi. Samassa testamentissa sitten määrätään kuka perii molempien omaisuuden sitten kun molemmat meistä ovat kuolleita. Voihan sitä huonolla tuurilla kuolla yhtä aikaakin jossain onnettomuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin asianajajan näkökulmasta, on äärimmäisen tyhmää riidellä elatusavuista ja perinnöistä, vaikka niistä juuri riidellään eniten. Tyhmää siksi, että juuri näissä asioissa on kyse pitkälti pelkästä matematiikasta. Asioita seikoittaa juuri tunteet. Tämän vuoksi on suostiteltavaa kääntyä juristin puoleen, koska me ei tunteilla. Tehdään asiat kuten pitää.

20 vuoden kokemuksella niin aina nämä saadaan hoidettua. Muutamissa jutuissa toimin pesänjakajana, mutta nekin on saatu tehtyä siten, että osakkaat lopulta sopineet asian, kun kerron, miten tämä nyt menee....

Aivan turhaan ihmiset pelkää juristien mukaan tuloa. Yleensä se nopeuttaa ja helpottaa tilanteen.

asianajaja

Sama koskee myös testamentin tekemistä, jonka laatimisessa apuna käytettävä, asiansa osaava lakimies voi säästää tulevista riidoista pitkän pennin.

Juurikin näin. Jos on iäkäs testementin tekijä, niin yleensä pyydän lääkärinlausunnon oikeustoimikelpoisuudesta. Tämä poistaa jälkikäteen mahdollisesti tulevat riidat testamentista. Jos ei ole oikeustoimikelpoinen, niin en tee testamenttia. Ja jos testamentti + lääkärinlausunto on olemassa, niin testamentin moitekanteet on turhia. 

asianajaja

Kannattaa kuitenkin valita huolella lakimies, jonka palkkaa testamentin tekemiseen, ja olla tarkkana siitä, millaisia ehdotuksia hän tekee. Esim. eräs pääkaupunkiseudulla aktiivisesti mainostava varatuomari (ei asianajaja), jonka lakitoimiston nimestä voisi päätellä olevan erikoistuneen nimenomaan perintöasioihin, suosittelee voimakkaasti kirjaamaan testamenttiin lauseen, jonka mukaan hän toimii testamentin toimeenpanijana - vaikka ei olisi mitään syytä määrätä toimeenpanijaa.

Käytännössä tuo toimeenpanijamääräys testamentissa aiheuttaa sen, että perunkirjoitus ja perinnönjako on pakko antaa tehtäväksi tuolle lakimiehelle, joka sitten laskuttaa jokaisesta kynänkin napsahduksesta. Meillä perunkirjoitus, ositus ja perinnönjako maksoivat yli 7000 euroa, vaikka mistään ei ollut pienintäkään riitaa ja kaikki tarvittavat paperit sukuselvityksistä tiliotteisiin oli hankittu itse ja toimitettu lakimiehelle mapissa hyvässä (hänen toivomassaan) järjestyksessä. Omaisuuttakin oli yhden omakotitalon (jota ei tässä yhteydessä myyty) lisäksi vain rahaa tilillä, suomalaisten pankkien rahastoja ja suomalaisia pörssiosakkeita eli kaiken järjen mukaan hyvin yksinkertainen homma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi äitini kuollessa sillain ns. tuuri, että äidin ja hänen leskensä (jolle kuului puolet kaikesta) yhteisen omaisuuden arvo oli niin pieni, että talon pystyi merkitsemään perukirjaan reilusti yläkanttiin arvioituna ja silti perittävän arvo jäi alle verotettavan arvon. Helpotti sitä arviointiprosessia paljon eikä tarvinut myynnin jälkeen miettiä mitään lisäveroja tai muita oikaisuja.

Itseä kiinnostaa se, että jos isäni testamenttaa minulle omaisuuttaan sulkien testamentissa puolisoni pois, mitä tapahtuu kun minä kuolen ja olen testamentannut kaiken omaisuuteni puolisolleni (lapsettomia olemme)? Ongelma on siis se, että jos puolisoni ei isäni testamenttaamaa omaisuutta voi periä, menee se valtiolle koska suku sammuu minuun. Ajaako minun testamenttini isäni testamentin yli olettaen että kuolemme ns. luonnollisessa järjestyksessä?

Sinä perit isäsi omaisuuden. Sinä saat omalla testamentilla määrätä omasta omaisuudestasi miten haluat. Eli ei isäsi testamentissa oleva "avio-oikeuden poissulkeva" poista sinun oikeutta määrätä miten haluat omaisuudestasi.

Saat testamentata puolisollesi. Mutta mieti, haluatko omaisuuden menevän kokonaan "väärään sukuun". Voit testamentissa määrätä myös ns. toissijaisen perillisen. Mutta siis. Saat testamentata miten haluat.

asianajaja

Olishan mulla serkkuja ja heidän lapsiaan kenelle voisi testamentata oman osuutensa. Meillä ei kuitenkaan ole läheinen suku, olen läheisempi puolisoni sisaren kanssa kuin oman sukuni. Joten kummilapselle ja puolison sisarenlapsille näillä näkymin testamentataan. Tai ainakin tällä hetkellä he ovat edunsaajia. Mikäli tässä saa vanhaksi elää, ehtii testamenttia tarvittaessa muuttamaan vielä.

Vierailija kirjoitti:

Ei oikeasti voi käsittää. Meillä on nyt mieheni kanssa  kaksien vanhempien huushollit tyhjentämättä peräkkäisten kuolintapausten jälkeen. Meitä on 3 plus 2 sisarusta ja joitain lapsenlapsia. Kukaan ei halua tavaroista yhtään mitään kun kaikilla on jo omatkin nurkat täynnä tavaraa.  Ei kelpaa edes opiskeleville ja omaa elämäänsä aloitteleville nuorille. Ihan hyvääkin tavaraa ja huonekaluja, kauniita astiastoja, lamppuja  ja vaikka mitä. Kellään ei myöskään riitä aikaa energiaa  alkaa niitä jollain kirpputoreilla kaupittelemaan, eli kunhan loma alkaa, osa menee Konttiin , kierrätyskeskukseen ja kaatopaikalle. Hirveä homma ja melkein kadehdin noita ihmisiä jotka "ryöväävät" kuolinpesän. Meiltä menee suurin osa kaatikselle.

Mulla kävi tuuri sululaisen asunno tyhjenyjsen kanssa, paikallinen kirpputoriyrittäjä osti kuolinpesiä ja pystyin myymään koko roskan (poislukien korut jotka olin ottanut erikseen) ja kävi tyhjentämässä asunnon kokonaan mitään erityosen arvokasta ei ollut, normaali koti-irtaimisto. Sain n. 500 euroa. Kaatokselle kuljettamien olisi maksanut minulle. Enkä eri paikkakunnalla asuvana pustynyt itse tyhetämään ja myymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuolleen isän tytär junaili suurimman osan isänsä omistamista metsästysaseista salaa omalle miehelleen, kun tyttären isä oli vielä elossa. Tyttären mies harrastaa metsästystä, mutta oli apen kuollessa ollut kuvioissa alle 10v. Tytär käyttänyt mielestäni hyväkseen vanhuuden höperyyttä. Äitinsä myös antaa tyttärelle kaiken periksi ja puolustelee tätä ja peittele tämän jälkiä. Raivostuttaa myös tuollainen mahdollistaja.

Kuolleen isän toisen tyttären mies harrastaa myös metsästystä ja oli ollut mukana kuolleen isän elämässä lapsuudestaan asti, eli n. 50v. Aseet olisivat ehdottomasti kuuluneet tälle miehelle, joka oli asiasta todella pahoillaan, kun sai vain vähän jäljelle jääneitä aseita apen kuoltua. Oli hyvissä väleissä appensa kanssa, joten kyse ei voi olla siitä, ettei hänelle olisi haluttu antaa perintöä vihanpidon takia.

Tämä aseita junaillut tytär on myös käynyt hakemassa mm. pianon isänsä kotoa ilman minkäänlaista keskustelua muiden sisarusten kanssa. Kaikki asuvat yhtä kaukana vanhempien talosta, eli kyseessä ei ole mikään käytännön syy, että heille helpompi kuskata painava piano tms.

Kyllähän vainaja saa elämänsä aikana lahjoittaa tavaroitaan ihan miten itse haluaa. Tässä kahden tyttären tapauksessa molempien miehet ovat olleet metsästyksen harrastajia. Hyvinkin voin kuvitella papparaisen ajatelleen, että tuo "uusi mies" tarvitsee enemmän niitä aseita kuin se jo puoli vuosisataa metsälllä käynyt kaveri.

Aseiden siirtäminen eteenpäin on muutenkin helpompaa tehdä siten että edellinen luvanhaltija on vielä elossa. Jospa tämä aseet ostanut henkilö on ottanut asian esille appiukkonsa kanssa ja tehnyt kaupat kun on ollut tilaisuus. Ehkäpä toinen vävy ei ollut edes ajatellut että voisi ostaa aseet suoraan niiden omistajalta tämän vielä eläessä.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka ei olisikaan kärkkymässä vanhempien omaisuutta mitenkään, kannattaa perintöasioihin kuitenkin perehtyä jossain määrin siten, että ymmärtää missä järjestyksessä asiat etenee kun kuolintapaus sattuu väistämättä joskus.

Voi tulla harmia ja väärinkäsityksiä, jos ko. asiat joutuu opiskelemaan hautajaisten yhteydessä jolloin on muitakin harmeja pohdittavana, näiden lisäksi voi myös testamentissakin - jos sellainen on tehty - olla asioita joita ei ole odottanut.

Vaikutukset omaan talouteen voi olla myös pahasti negatiiviset, jos esim. ottaa vastaan perinnön josta ei kuitenkaan saa realisoitua mitään, mutta perintöverot joutuu kuitenkin maksamaan. Varattomalle sellainen tilanne voisi olla melkoinen isku, ilman sitäkin perinnöllä on yleensäkin ottaen vaikutuksensa myös esim. yhteiskunnan tukiin.

Vainajan viimeisestä matkasta ja hautajaisistakin tulee lasku maksettavaksi.

Eikä tässä vielä mainittu mitään mahdollisista riidoistakaan.

Tämä on ihan totta. Etenkin lähiomaisen kuollessa on aika paljon kaikenlaista tehtävää, selvitettävää, ja surtavaa. Rakkaan pois menon jälkeinen aika on ihan hirvittävän raskasta, ja on hirveän helpottavaa tietää ainakin jotakin siitä miten asiat menevät oikein.

Meillä minä tein perunkirjoituksen koska työni kautta (velkojan ominaisuudessa) käsittelen paljon perunkirjoja ja on aika selvää mitä niistä pitää löytyä. Oli aivan järjetön duuni hoitaa koko homma, kun kaikki asiat oli ihan levällään. Leskellä ei ollut hajuakaan tallelokeron avaimesta, laskuja maksamatta, käytti kuolinpesän varoja ihan holtittomasti (pariskunnan ainoa pankkitili oli mallia X tai Y, joten pankki ei voinut jäädyttää tiliä. Ja rahat oli hävinneet jonnekin ennen kuin sain kaikki sukuselvitykset, valtakirjat ym. kuntoon), kaikki paperit kasoina ympäri taloa, välimatka pitkä Eihän siinä sinänsä mitään, minä tiesin paljonko kuolinpäivänä tilillä oli rahaa, ja paljonko sinne vainajan varoja oli sen jälkeen tullut. Sitten piti vain tiliotteilta selvittää mitkä kulut olivat kuolinpesän kuluja, ja mitkä lesken, ja laskea siitä. Älytön homma siinä vaan oli. Leski ei varsinaisesti yrittänyt hankaloittaa tilannetta tahallaan, mutta oli vaan täysin murheen murtama ja aina kännissä.

Tästä kaikesta oppineena pidän huolen että kaikki tärkeät paperit ovat tallelokerossa, kansiossa kotona on niistä kopiot, ja tallelokeron avain on myös löydettävissä. Tilijärjestelyt on myös tehty niin, että asiat on helppo hoitaa ja pankki pääsee jäädyttämään tilit ilman että leskelle aiheutuu ongelmia. Jatkuvaa ns. kuolinsiivousta teen myös, ettei taloon pääse kertymään hirveää määrää ihan turhaa kaatopaikkatavaraa. Puolisoni on hieman hamsteri, mutta kun hänkin joutui kauhuissaan miettimään omaiseni talon ja piharakennusten tyhjentämistä kaiken maailman rikkinäisistä laitteista, työkaluista, vanhoista lehdistä, auton romuista ym, hänkin ymmärsi miksi minä halusin päästä turhasta eroon.

Näitä asioita kannattaa oikeasti miettiä ja selvittää etukäteen, ettei ne omat rakkaat ole aivan lirissä sitten kun itsestä aika jättää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin asianajajan näkökulmasta, on äärimmäisen tyhmää riidellä elatusavuista ja perinnöistä, vaikka niistä juuri riidellään eniten. Tyhmää siksi, että juuri näissä asioissa on kyse pitkälti pelkästä matematiikasta. Asioita seikoittaa juuri tunteet. Tämän vuoksi on suostiteltavaa kääntyä juristin puoleen, koska me ei tunteilla. Tehdään asiat kuten pitää.

20 vuoden kokemuksella niin aina nämä saadaan hoidettua. Muutamissa jutuissa toimin pesänjakajana, mutta nekin on saatu tehtyä siten, että osakkaat lopulta sopineet asian, kun kerron, miten tämä nyt menee....

Aivan turhaan ihmiset pelkää juristien mukaan tuloa. Yleensä se nopeuttaa ja helpottaa tilanteen.

asianajaja

Sama koskee myös testamentin tekemistä, jonka laatimisessa apuna käytettävä, asiansa osaava lakimies voi säästää tulevista riidoista pitkän pennin.

Juurikin näin. Jos on iäkäs testementin tekijä, niin yleensä pyydän lääkärinlausunnon oikeustoimikelpoisuudesta. Tämä poistaa jälkikäteen mahdollisesti tulevat riidat testamentista. Jos ei ole oikeustoimikelpoinen, niin en tee testamenttia. Ja jos testamentti + lääkärinlausunto on olemassa, niin testamentin moitekanteet on turhia. 

asianajaja

Kannattaa kuitenkin valita huolella lakimies, jonka palkkaa testamentin tekemiseen, ja olla tarkkana siitä, millaisia ehdotuksia hän tekee. Esim. eräs pääkaupunkiseudulla aktiivisesti mainostava varatuomari (ei asianajaja), jonka lakitoimiston nimestä voisi päätellä olevan erikoistuneen nimenomaan perintöasioihin, suosittelee voimakkaasti kirjaamaan testamenttiin lauseen, jonka mukaan hän toimii testamentin toimeenpanijana - vaikka ei olisi mitään syytä määrätä toimeenpanijaa.

Käytännössä tuo toimeenpanijamääräys testamentissa aiheuttaa sen, että perunkirjoitus ja perinnönjako on pakko antaa tehtäväksi tuolle lakimiehelle, joka sitten laskuttaa jokaisesta kynänkin napsahduksesta. Meillä perunkirjoitus, ositus ja perinnönjako maksoivat yli 7000 euroa, vaikka mistään ei ollut pienintäkään riitaa ja kaikki tarvittavat paperit sukuselvityksistä tiliotteisiin oli hankittu itse ja toimitettu lakimiehelle mapissa hyvässä (hänen toivomassaan) järjestyksessä. Omaisuuttakin oli yhden omakotitalon (jota ei tässä yhteydessä myyty) lisäksi vain rahaa tilillä, suomalaisten pankkien rahastoja ja suomalaisia pörssiosakkeita eli kaiken järjen mukaan hyvin yksinkertainen homma.

Testamentin tekoon voi olla kannattavaa käyttää lakimiehen apuja siksi että tekstien tarkka sanamuoto menisi halutulla tavalla jotta vainajan viimeinen tahto toteutuu juuri haluamallaan tavalla, mutta ei siinä testamentissa kannata tehdä mitään sitoumuksia siitä kenen kanssa jatkotoimet tehdään.

Kas kun ei halunnut testamenttiin lisäksi määräystä käytettävästä hautaustoimistostakin?

Asiakkaan maksettavaksi päätyviä kuluja ei pitäisi tarkoituksellisesti kasvattaa. Työstä toki maksetaan, mutta mikä sitten on kohtuullinen raha tehdystä työstä, kannattaisi varmasti kysellä millaisia kustannuksia on muilla ollut vastaavissa tapauksissa.

Perunkirjoituksenhan voi toimittaa myös kuolinpesän osakkaat itse. Tarvitaan kaksi ns. uskottua miestä, joiden pitää olla oikeustoimikelpoisia ja täysi-ikäisiä henkilöitä. Erityisiä pätevyysvaatimuksia ei ole. Ohjeitakin löytyy netistä varsin yksityiskohtaisesti.

Jos kuolinpesällä on velkaa tai kyse on isosta omaisuudesta, silloin saattaa olla kannattavaa käyttää asiantuntijoiden apua.

Vierailija kirjoitti:

No minä ja rikas siskoni perimme vanhempieni kerrostalokämpän. Sisareni olisi halunnut pistää sen vuokralle, ehkä, ei oikein osannut päättää. Mitään kiirettä ei tuntunut olevan, hän jotenkin tuntui jämähtäneen siihen lapsuudenkotiin henkisellä tasolla ja olisi varmaan pitänyt sitä tyhjänäkin. Tietysti vastikkeet juoksi koko ajan. Itsellä sen sijaan oli hirveät talousvaikeudet ja tuntui kuin siskoni olisi istunut ratkaisun päällä ymmärtämättömyyttään. Siksi käytännössä pakotin hänet myymään asunnon että sain oman osuuteni. Olin inhottava ja painostava, mutta aikaa ei vaan ollut sunnuntai-hartauksiin. Sisareni ei olisi halunnut lopulta myydä, mutta hän ei tajunnut yhtään mitä on olla velkaantunut yh, jolla ei ole rikasta miestä kustantamassa haave-elämää. Niin lapsuudenkoti laitettiin sitten lihoiksi ja minä sain vapautuksen velkahelvetistäni. En tiedä onko tämä törkeää, ehkä siinä suhteessa että pakotin sisareni nopeaan toimintaan, mutta jos en olisi tehnyt niin, olisin katkennut taloudellisesti ja joutunut pahoihin vaikeuksiin.

No jos se kämppä oli rikkaalle siskollesi niin rakas ja/tai olisi halunnut pitää sen vuokraustarkoitukdedda niin hänhän olisi voinut ostaa sinut ulos ja pitää sen

Mihinkään pesän omaisuuteenhan ei saa koskea ennen kuin perunkirjoitus on tehty. Voisihan mummo jakaa korunsa jo eläissään niin ei perijöiden tarvitsisi tapella. Testamentilla saa monia asioita hoidettua jo etukäteen.

olen yksinäinen ihminen jolla yksi rintaperillinen. omaisuus on selvää ja rajattua. mitä pitää olla testamentissa? se puolisopykälä? miten varmistan ettei kukaan kahmi irtaimistoa yms?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin asianajajan näkökulmasta, on äärimmäisen tyhmää riidellä elatusavuista ja perinnöistä, vaikka niistä juuri riidellään eniten. Tyhmää siksi, että juuri näissä asioissa on kyse pitkälti pelkästä matematiikasta. Asioita seikoittaa juuri tunteet. Tämän vuoksi on suostiteltavaa kääntyä juristin puoleen, koska me ei tunteilla. Tehdään asiat kuten pitää.

20 vuoden kokemuksella niin aina nämä saadaan hoidettua. Muutamissa jutuissa toimin pesänjakajana, mutta nekin on saatu tehtyä siten, että osakkaat lopulta sopineet asian, kun kerron, miten tämä nyt menee....

Aivan turhaan ihmiset pelkää juristien mukaan tuloa. Yleensä se nopeuttaa ja helpottaa tilanteen.

asianajaja

Sama koskee myös testamentin tekemistä, jonka laatimisessa apuna käytettävä, asiansa osaava lakimies voi säästää tulevista riidoista pitkän pennin.

Juurikin näin. Jos on iäkäs testementin tekijä, niin yleensä pyydän lääkärinlausunnon oikeustoimikelpoisuudesta. Tämä poistaa jälkikäteen mahdollisesti tulevat riidat testamentista. Jos ei ole oikeustoimikelpoinen, niin en tee testamenttia. Ja jos testamentti + lääkärinlausunto on olemassa, niin testamentin moitekanteet on turhia. 

asianajaja

Kannattaa kuitenkin valita huolella lakimies, jonka palkkaa testamentin tekemiseen, ja olla tarkkana siitä, millaisia ehdotuksia hän tekee. Esim. eräs pääkaupunkiseudulla aktiivisesti mainostava varatuomari (ei asianajaja), jonka lakitoimiston nimestä voisi päätellä olevan erikoistuneen nimenomaan perintöasioihin, suosittelee voimakkaasti kirjaamaan testamenttiin lauseen, jonka mukaan hän toimii testamentin toimeenpanijana - vaikka ei olisi mitään syytä määrätä toimeenpanijaa.

Käytännössä tuo toimeenpanijamääräys testamentissa aiheuttaa sen, että perunkirjoitus ja perinnönjako on pakko antaa tehtäväksi tuolle lakimiehelle, joka sitten laskuttaa jokaisesta kynänkin napsahduksesta. Meillä perunkirjoitus, ositus ja perinnönjako maksoivat yli 7000 euroa, vaikka mistään ei ollut pienintäkään riitaa ja kaikki tarvittavat paperit sukuselvityksistä tiliotteisiin oli hankittu itse ja toimitettu lakimiehelle mapissa hyvässä (hänen toivomassaan) järjestyksessä. Omaisuuttakin oli yhden omakotitalon (jota ei tässä yhteydessä myyty) lisäksi vain rahaa tilillä, suomalaisten pankkien rahastoja ja suomalaisia pörssiosakkeita eli kaiken järjen mukaan hyvin yksinkertainen homma.

Testamentin tekoon voi olla kannattavaa käyttää lakimiehen apuja siksi että tekstien tarkka sanamuoto menisi halutulla tavalla jotta vainajan viimeinen tahto toteutuu juuri haluamallaan tavalla, mutta ei siinä testamentissa kannata tehdä mitään sitoumuksia siitä kenen kanssa jatkotoimet tehdään.

Kas kun ei halunnut testamenttiin lisäksi määräystä käytettävästä hautaustoimistostakin?

Asiakkaan maksettavaksi päätyviä kuluja ei pitäisi tarkoituksellisesti kasvattaa. Työstä toki maksetaan, mutta mikä sitten on kohtuullinen raha tehdystä työstä, kannattaisi varmasti kysellä millaisia kustannuksia on muilla ollut vastaavissa tapauksissa.

Perunkirjoituksenhan voi toimittaa myös kuolinpesän osakkaat itse. Tarvitaan kaksi ns. uskottua miestä, joiden pitää olla oikeustoimikelpoisia ja täysi-ikäisiä henkilöitä. Erityisiä pätevyysvaatimuksia ei ole. Ohjeitakin löytyy netistä varsin yksityiskohtaisesti.

Jos kuolinpesällä on velkaa tai kyse on isosta omaisuudesta, silloin saattaa olla kannattavaa käyttää asiantuntijoiden apua.

Kyllä, aivan totta. Perunkirjoituksen voi hoitaa myös kuolinpesän osakkaat itse. Mutta jos yhtään olette lukeneet tätä ketjua (nyt jo 25 sivua), niin täällä puhutaan petkuttamisesta, huijaamisesta ja kaikenlaisesta väärinkäytöksestä nimenomaan toisten kuolinpesän osakkaiden taholta..... Jotta näiltä epäselvyyksiltä ja huijaamisepäilyksiltä vältyttäisiin, on sen juristin tekemät asiakirjat kuitenkin paikallaan.

En nyt puhu sen vuoksi, että ammattikuntani pääsisi laskuttamaan, vaan yksinselitteisesti vältytään monilta turhanpäiväisiltä epäilyksiltä silloin, kun asiat hoitaa pesän ulkopuolinen henkilö, toivottavasti ammattilainen.

Itse olen sitä mieltä, että asianajaja nimenomaan katsoo tulevaisuuteen ja pyrkii välttämään riitoja etukäteen. Tietenkin hoidamme riitoja, jotka jo aktualisoituneet, mutta parasta olisi, että ne riidat olisi jo vältetty.

asianajaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä asuin toisessa kaupungissa kun isäni ja veljeni. Isä kuoli, veli hoiti asioita. Kun ihmettelin että miten hautajaiset hoidetaan kun eikö niiden aika jo olisi ja miten vuokrakämpän tyhjentäminen jne niin isä oli tuhkattu ja kämppä tyhjätty. Mitään en saanut muistoksi isän kämpästä, en kuvia en mitään. En voi todistaa että veli kämpän käänsi koska ei ole valokuvia mitä kaikkea siellä oli. Mitään valtakirjaa en ollut kirjoittanut joten kyllä tämä on Suomessakin mahdollista.

Miten perunkirjoitus hoidettiin? Vai jätettinkö hoitamatta?

Sain kotiin valmiiksi tehdyn perukirjan josta puuttui vain minun allekirjoitus.

Ei perukirjaan tarvita sinun allekirjoitusta.

No se paperi johon oli listattu vainajan velat ja varat, kaikkien perillisten hetut jne eli se paperi jonka sitten verottaja sai. Turhaa sitä oli enää siinä vaiheessa alkaa selvittämään mitä kaikkea oli viety/varastettu.

Miten niin ei tarvita allekirjoitusta?  Totta kai tarvitaan.  Paitsi siinä tapauksessa, että on annettu valtakirja toiselle olemaan läsnä perunkirjoituksessa valtakirjan antajan puolesta.  Mutta silloin tarvitaan allekirjoitus siihen valtakirjaan.

Ei tarvita allekirjoitusta kuin ainoastaan pesän ilmoittajalta + 2 uskottua miestä. 

Lain mukaan kutsu kuolinpesän osakkaille on lähetettävä, mutta osakkaiden ei tarvitse osallistua perunkirjoitustilaisuuteen. On täysin osakkaan valinnassa.

Perukirjaan merkitään läsnä olevat henkilöt (Leski Maija, poika Iivari, tytär Maija + uskotut miehet), mutta allekirjoitus vaaditaan pesän ilmoittajalta (oletuksena leski) + uskotut miehet. 

Valtakirjalla saa edustaa tilaisuudessa, mutta edelleenkään ei allekirjoitusta perukirjaan tarvita.

asianajaja

Jos valtakirjaa ei ole eikä perukirjaankaan tarvita osakkaan allekirjoitusta niin miten pesän ilmoittaja voi todistaa että pesän osakkaalle on lähetetty kutsu? Sehän voisi mennä postissa hukkaan?

Joka tapauksessa minä allekirjoitin paperin jossa oli listattu varat ja velat.

Testamentin tiedoksisaantitodistuksella, se on järkevä vaatia allekirjoitettuna kaikilta lakisääteisiltä perillisiltä sekä kuolinpesän osakkailta.

Perhessäni on tehty sekä perunkirjoitus, perinnönjako ja testamentti ja edunvalvontatestamentti pankin asianajajan toimesta ja en pitänyt sitä palvelua kalliina. Kaksi viimeistä n. 600,- yht.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tytär halusi äitinsä korut, mikä on ihan ok.

Toki hän olisi voinut jutella veljensä kanssa ennen hakemista. Mutta voihan hän itse sitten jättää korut tai osan niistä veljentyttärille. Veli voi neuvotella.

Ei pesästä viedä mitään ilman lupia.

Niin, kyllähän se näin on.

Perunkirjoituksen jälkeen on vuorossa se pesänjako.

Mutta ikävä kyllä, joissakin suvuissa se tosi riitaisiaa ja synkkää aikaa.

Ei kukaan saa mennä ottamaan etukäteen kuolinpesästä yhtään mitään.

Se on aivan yhtä törkeää, kuin että noustaisi luvattomasti rahaa kuolinpesän tililtä.

Seurattiin jokin vuosi sitten, kun kuolinpesästä jossa kaksi osakasta niin toinen osakas asui satojen kilometrien päässä niin toinen osakas joka asui vieressä kuljetti peräkärryllisiä tavaraa pois kuolinpesästä.

Tämä lähellä asuva osakas oli vieläpä niin röyhkeä että kuulemma kielsi toista osakasta käymästä kuolinpesästä, valvontakamerat oli kertonut asentanernsa sinne. Tosin kaverille sanoi että vain uhkaili tätä toista osakasta, mutta sai näin rauhassa itse puuhastella asunnossa.

En voi ymmärtää tuollaista ahneutta! Mikä ihmisiä vaivaa??

Jotain romua kuskannut pois. Eipähän toisen osakkaan tarvitse konmarittaa jotain homeelta haisevia kasarisohvia. Itse en ainakaan kelpuuttaisi vanhempieni asunnosta yhtään huonekalua, astiaa, tekstiiliä tai vaatetta itselleni. Kaatopaikalle vain. Vai oliko kamoissa Aki Palsanmäen signeeraama kuparipannu? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin asianajajan näkökulmasta, on äärimmäisen tyhmää riidellä elatusavuista ja perinnöistä, vaikka niistä juuri riidellään eniten. Tyhmää siksi, että juuri näissä asioissa on kyse pitkälti pelkästä matematiikasta. Asioita seikoittaa juuri tunteet. Tämän vuoksi on suostiteltavaa kääntyä juristin puoleen, koska me ei tunteilla. Tehdään asiat kuten pitää.

20 vuoden kokemuksella niin aina nämä saadaan hoidettua. Muutamissa jutuissa toimin pesänjakajana, mutta nekin on saatu tehtyä siten, että osakkaat lopulta sopineet asian, kun kerron, miten tämä nyt menee....

Aivan turhaan ihmiset pelkää juristien mukaan tuloa. Yleensä se nopeuttaa ja helpottaa tilanteen.

asianajaja

Sama koskee myös testamentin tekemistä, jonka laatimisessa apuna käytettävä, asiansa osaava lakimies voi säästää tulevista riidoista pitkän pennin.

Juurikin näin. Jos on iäkäs testementin tekijä, niin yleensä pyydän lääkärinlausunnon oikeustoimikelpoisuudesta. Tämä poistaa jälkikäteen mahdollisesti tulevat riidat testamentista. Jos ei ole oikeustoimikelpoinen, niin en tee testamenttia. Ja jos testamentti + lääkärinlausunto on olemassa, niin testamentin moitekanteet on turhia. 

asianajaja

Kannattaa kuitenkin valita huolella lakimies, jonka palkkaa testamentin tekemiseen, ja olla tarkkana siitä, millaisia ehdotuksia hän tekee. Esim. eräs pääkaupunkiseudulla aktiivisesti mainostava varatuomari (ei asianajaja), jonka lakitoimiston nimestä voisi päätellä olevan erikoistuneen nimenomaan perintöasioihin, suosittelee voimakkaasti kirjaamaan testamenttiin lauseen, jonka mukaan hän toimii testamentin toimeenpanijana - vaikka ei olisi mitään syytä määrätä toimeenpanijaa.

Käytännössä tuo toimeenpanijamääräys testamentissa aiheuttaa sen, että perunkirjoitus ja perinnönjako on pakko antaa tehtäväksi tuolle lakimiehelle, joka sitten laskuttaa jokaisesta kynänkin napsahduksesta. Meillä perunkirjoitus, ositus ja perinnönjako maksoivat yli 7000 euroa, vaikka mistään ei ollut pienintäkään riitaa ja kaikki tarvittavat paperit sukuselvityksistä tiliotteisiin oli hankittu itse ja toimitettu lakimiehelle mapissa hyvässä (hänen toivomassaan) järjestyksessä. Omaisuuttakin oli yhden omakotitalon (jota ei tässä yhteydessä myyty) lisäksi vain rahaa tilillä, suomalaisten pankkien rahastoja ja suomalaisia pörssiosakkeita eli kaiken järjen mukaan hyvin yksinkertainen homma.

Testamentin tekoon voi olla kannattavaa käyttää lakimiehen apuja siksi että tekstien tarkka sanamuoto menisi halutulla tavalla jotta vainajan viimeinen tahto toteutuu juuri haluamallaan tavalla, mutta ei siinä testamentissa kannata tehdä mitään sitoumuksia siitä kenen kanssa jatkotoimet tehdään.

Kas kun ei halunnut testamenttiin lisäksi määräystä käytettävästä hautaustoimistostakin?

Asiakkaan maksettavaksi päätyviä kuluja ei pitäisi tarkoituksellisesti kasvattaa. Työstä toki maksetaan, mutta mikä sitten on kohtuullinen raha tehdystä työstä, kannattaisi varmasti kysellä millaisia kustannuksia on muilla ollut vastaavissa tapauksissa.

Perunkirjoituksenhan voi toimittaa myös kuolinpesän osakkaat itse. Tarvitaan kaksi ns. uskottua miestä, joiden pitää olla oikeustoimikelpoisia ja täysi-ikäisiä henkilöitä. Erityisiä pätevyysvaatimuksia ei ole. Ohjeitakin löytyy netistä varsin yksityiskohtaisesti.

Jos kuolinpesällä on velkaa tai kyse on isosta omaisuudesta, silloin saattaa olla kannattavaa käyttää asiantuntijoiden apua.

Kyllä, aivan totta. Perunkirjoituksen voi hoitaa myös kuolinpesän osakkaat itse. Mutta jos yhtään olette lukeneet tätä ketjua (nyt jo 25 sivua), niin täällä puhutaan petkuttamisesta, huijaamisesta ja kaikenlaisesta väärinkäytöksestä nimenomaan toisten kuolinpesän osakkaiden taholta..... Jotta näiltä epäselvyyksiltä ja huijaamisepäilyksiltä vältyttäisiin, on sen juristin tekemät asiakirjat kuitenkin paikallaan.

En nyt puhu sen vuoksi, että ammattikuntani pääsisi laskuttamaan, vaan yksinselitteisesti vältytään monilta turhanpäiväisiltä epäilyksiltä silloin, kun asiat hoitaa pesän ulkopuolinen henkilö, toivottavasti ammattilainen.

Itse olen sitä mieltä, että asianajaja nimenomaan katsoo tulevaisuuteen ja pyrkii välttämään riitoja etukäteen. Tietenkin hoidamme riitoja, jotka jo aktualisoituneet, mutta parasta olisi, että ne riidat olisi jo vältetty.

asianajaja

Nämä.

Testamentin laatiminen huolellisesti ja yleensäkin ottaen päätökset omaisuudestaan ja sen käytöstä jo oikeustoimikelpoisena elinaikanaan, säästää varmasti monilta perillisten riidoilta kuoleman jälkeen. Kuten tästäkin ketjusta helposti nähtävissä, riitaa saa aikaan melkein mistä vaan jos omaisuuden ja tunne-esineiden kohtaloa ei ole jo ennalta päätetty.

Kuolinpesän osakkaista ei voi ennustaa, mitä päähänpistoja niille tulee, eli varmaankin on sitten perillisten itsensä mietittävä voiko asiaa hoitaa yhteisymmärryksessä tai ei.

Lapseton (leski) tätini oli suht varakas ja hänen omaisuudestaan oli jo eläessä kiinnistunut mm. pari vuotta vanhempi sisarensa 🤣 sisar ilmoitti jo vuosia sitten muille sisaruksille että hän tulee sitten perimään enemmän kuin muut koska olivat täyssisarukset (muut sisarukset olivat mummon toisesta avioliitosta). No onneksi tuo sisar kuoli jo tätiå ennen kuten todennäköistä olikin koska oli vanhempi. Tädilla oli aika komplisoitunut sisarussuhde tähän sisareensa, tuo hänen omaisuutensa jako etukäteen oli vain kirsikka klun päällä. Meitä on moneksi.

Täti teki lakimiehen avustamana testamentin yli 10 v ennen kuolemaansa mutta yksi veli ei ollut tyytyväinen osuuteen joka hänelle oli luvattu (täti kertoi hnelle etukäteen mitä jättää). Jurnutti ja vittuili tädille sen älkeen. Tädin kuoltua oli jäljellä lakisääteisiä perillisiä ja muita kuolinpesän osakaita (testamentilla periviä) ja testamentissa kaikki oli määrätty tarkoin. Kaksi lakisääteistä periilistå (sisaren poika ja veljenpoika) eivät perineet mitään. Eivät myöskään olleet olleet missään yhteydessä tätiin vuosikausiiin Toisen mielestå jako oli epäreilu, mutta lopulta hyväksyi testamentin koska moitekanteella ei olisi ollut mitään menestymisen mahdollisuuksia.

NIin mikä on sitten epäreilua tilanteessa jossa rintaperillisiä ei ole? Läheisimmät (jotka olivat tädistä huolehtineet pitkän ajan) saivat suuriman osan. Kiinteää omaisuutta meni kyllä sellaisillekin jotka eivät oleet tätiä varmaaan 15 vuoteen edes nähneet. Ja tuo veli joka ei ollut etukäteen tyytyväinen testamenttiin, on muistisairas eikä saamastaan varmaan enää ymmärrä siellä hoivakodissa edes v*ttuuntua.

Itse aikanaan sanoin toiselle vanhemmistani että paras hoitaa asiat niin että kuolinpesässä ei ole liiemmin jaettavaa, näin tulee vähemmän riitoja.   Kiva on jos kuolinpesän varat riittää perunkirja- ja hautajaiskuluihin ymv. niin ei tarvitse huonossa taloudellisessa tilanteessa olevien perillisten joutua niiden takia ongelmiin.

Myöhempien tapahtumien johdosta, uskoakseni sanomiseni on myös kuultu.

Vierailija kirjoitti:

Kuolleen isän tytär junaili suurimman osan isänsä omistamista metsästysaseista salaa omalle miehelleen, kun tyttären isä oli vielä elossa. Tyttären mies harrastaa metsästystä, mutta oli apen kuollessa ollut kuvioissa alle 10v. Tytär käyttänyt mielestäni hyväkseen vanhuuden höperyyttä. Äitinsä myös antaa tyttärelle kaiken periksi ja puolustelee tätä ja peittele tämän jälkiä. Raivostuttaa myös tuollainen mahdollistaja.

Kuolleen isän toisen tyttären mies harrastaa myös metsästystä ja oli ollut mukana kuolleen isän elämässä lapsuudestaan asti, eli n. 50v. Aseet olisivat ehdottomasti kuuluneet tälle miehelle, joka oli asiasta todella pahoillaan, kun sai vain vähän jäljelle jääneitä aseita apen kuoltua. Oli hyvissä väleissä appensa kanssa, joten kyse ei voi olla siitä, ettei hänelle olisi haluttu antaa perintöä vihanpidon takia.

Tämä aseita junaillut tytär on myös käynyt hakemassa mm. pianon isänsä kotoa ilman minkäänlaista keskustelua muiden sisarusten kanssa. Kaikki asuvat yhtä kaukana vanhempien talosta, eli kyseessä ei ole mikään käytännön syy, että heille helpompi kuskata painava piano tms.

Pianoilla on nykyään vain tunnearvoa, vaikka olisi maksanutkaan aikaan useita tuhansia ellei sitten ole mikään huippukonserttipiano, jolla ovat soittaneet kaikenmaailman menuhinit, armstrongit tai ossirunteet. Naapuri ei päässyt hyvinpidetystä, säännöllisesti viritetystä normipianostaan eroon, vaikka olisi antanut sen ilmaiseksi. Tämähän ei tietenkään poista teidän kokemaanne mielipahaa ja epäoikeudenmukaisuudentunnetta.

Tämä tapaus liittyy perinnönkärkkymiseen. Lapsettomalla sedällä oli viisi sisarusten lasta. Hän teki testamentin käytännösssä yhden hyväksi. Muut kuusi sisarusten lasta saivat rahasumman, joka yhteensä oli ehkä 1/4 siitä, mitä tämä yksi sai (asunto, auto, maaomaisuutta). Kaikki meni näennäisesti oikein. Yksi perijöistä epäili jälkeenpäin sedän muistisairautta jo testamentin teon aikaan, paperi oli kuitenkin virallinen ja laillinen. Myöhemmin setä sitten dementoitui täysin toimintakyvyttömiksi. Asiahan meni, kuten testamentissa luki. Myöhemmin käsiin saduissa potilaskertomuksissa luki, että setä oli aikonut jossain välissä muuttaa testamenttiaan, mutta tämä pääperijä, joka oli myös jonkinlainen uskottu ei koskaan tehnyt mitään asian eteen eli testamentti jäi sellaisekseen. Jäi epäselväksi, mihin suuntaan testamenttia perittävä olisi halunnut muuttaa. Onhan mahdollista myös, että ihan kaikki olisi tullut tälle pääperijälle tai sitten jako olisi ollut tasapuolisempi muiden perijöiden kannalta. Tietenkin on mahdollista, että muistisairaus olisi tehnyt hänestä jo tuossa vaiheessa oikeustoimikelvottoman. Kaikki on enää vain pelkkää jossittelua.

Myöhemmin tämä pääperijä valitteli saamansa perintöveron suuruutta ja sitä, että HÄN joutui maksamaan asunnon tyhjennyksestä.