Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tytär halusi äitinsä korut, mikä on ihan ok.

Toki hän olisi voinut jutella veljensä kanssa ennen hakemista. Mutta voihan hän itse sitten jättää korut tai osan niistä veljentyttärille. Veli voi neuvotella.

Ei pesästä viedä mitään ilman lupia.

Niin, kyllähän se näin on.

Perunkirjoituksen jälkeen on vuorossa se pesänjako.

Mutta ikävä kyllä, joissakin suvuissa se tosi riitaisiaa ja synkkää aikaa.

Ei kukaan saa mennä ottamaan etukäteen kuolinpesästä yhtään mitään.

Se on aivan yhtä törkeää, kuin että noustaisi luvattomasti rahaa kuolinpesän tililtä.

Seurattiin jokin vuosi sitten, kun kuolinpesästä jossa kaksi osakasta niin toinen osakas asui satojen kilometrien päässä niin toinen osakas joka asui vieressä kuljetti peräkärryllisiä tavaraa pois kuolinpesästä.

Tämä lähellä asuva osakas oli vieläpä niin röyhkeä että kuulemma kielsi toista osakasta käymästä kuolinpesästä, valvontakamerat oli kertonut asentanernsa sinne. Tosin kaverille sanoi että vain uhkaili tätä toista osakasta, mutta sai näin rauhassa itse puuhastella asunnossa.

Hyvähän se on kun joku kuskaa ilmaiseksi.. sisareni kuoli, kuolinpesän ostaja olisi vaatinut 250 euroa kun vie tavarat pois. Siistin pikkuvarakkaan sinkkuneidin kalusteet ja irtaimiston ja vaatteet. Sitten yritettiin tarjota fidalle, muita ei kiinnostanut. Fida otti vaatteet ja sängyn ja astiat. Muu ei kelvannut. 10 vuotta vanha pesukone ei kelvannut. Helsingin jätekuljetus, mikähän sen nimi on , Sortti, otti 140 kun haki siistin sohvakaluston ja hyllystöt ja sen pesukoneen kaatopaikalle.

Vanha tavara on arvotonta.

Olisitte laittaneet ilmaiseksi tarjolle fasen roskalavaryhmiin tai tori.fi. Varmasti olisi joku hakenut pois.

Pappani kuoli, tiedän että testamentissa minut oli mainittu talon osalta. Toki vielä elossa oleva vaimo asuu edelleen siinä. Papan kaksi lasta pistivät taistelun pystyyn perinnöstä, ja ilmeisesti tästä taistellaan edelleen, mutta kummankaan kanssa en voi asiallisesti keskustella asiasta. Tiedän että jotain rahaa on jo molemmille pojille tullut. Testamenttia ei tiedoksiannettu koskaan minulle.

Mitenköhän asia meni, ja miten olisi pitänyt mennä, mutta tuntuu että ei ihan näin. Ei vaan ole voimavaroja alkaa heidän kanssaan riitelemään.

Vierailija kirjoitti:

Pappani kuoli, tiedän että testamentissa minut oli mainittu talon osalta. Toki vielä elossa oleva vaimo asuu edelleen siinä. Papan kaksi lasta pistivät taistelun pystyyn perinnöstä, ja ilmeisesti tästä taistellaan edelleen, mutta kummankaan kanssa en voi asiallisesti keskustella asiasta. Tiedän että jotain rahaa on jo molemmille pojille tullut. Testamenttia ei tiedoksiannettu koskaan minulle.

Mitenköhän asia meni, ja miten olisi pitänyt mennä, mutta tuntuu että ei ihan näin. Ei vaan ole voimavaroja alkaa heidän kanssaan riitelemään.

Ota yhteyttä asianajajaan. Selvittää tilanteen. 

Monet ajattelee, että me asianajajat vaan lypsetään rahaa.... No. monesti selvitään 3-4 tunnin työllä ja silloin se kannattaa.... 

asianajaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten joku ihminen kuvittelee, että hänellä on oikeus testamentilla evätä tulevien sukupolvien oikeus edellisten sukupolvien muistoihin? Kaikki muistot lahjoitetaan taivaan tuuliin. Mitä hänen vanhempansa ja isovanhempansa ajattelisivat tästä?

Toisin sanoen hän lopettaa sukunsa olemassaolon, kun kenelläkään ei ole tulevaisuudessa minkäänlaista mahdollisuutta enää muistella heitä.

Hän riistää ihmisiltä juuret.

Ei perinnönjaolla varmasti muistoja poisteta, niitä on ilman tavaroitakin.

Sen sijaan suvun jatkumiseen ja olemassaoloon voidaan vaikuttaa merkittävästi sillä, minne suvussa kerrytetty varallisuus päätyy, ja siihen voidaan testamentilla vaikuttaa.

Aina ei kannata omaisuutta antaa jo valmiiksi varakkaille, varakkaiden omaisuuden kasvattamiselle on joskus hintansa ja joskus se tarkoittaa sitä että köyhdytetään joku toinen.   Kun esim. kiista tulonlähteestä sattuu samaan perheeseen (esim. sama työpaikka tmv) siinä on jo pidempikestoisellekin riidalle hyvät ainekset luvassa.

Yt-neuvottelut käydään kyynärpäät edellä ei siinä ansioita tai oikeutuksia katsella vaan se on puhdas oman edun ajaminen joka siellä vaikuttaa. Voi käydä helposti niinkin että osakkeenomistajat maksaa lopulta isoimman laskun yrityksen alasajamisesta joka on seuraus siitä kun ahneimmat veivät voiton.

Olen tehnyt vuosikymmeniä sukututkmusta, kirjoittanut asiasta julkaisunkin. Kerännyt erilaista materiaalia. Vanhempani lahjoittivat kaiken suvun historiaan liittyvän materiaalin lempilapsen lapselle, jota ei paskaakaan kiinnosta. Arvotonta rahallisesti, minulle olisi arvokasta. Mutta ei.

Olivat vielä rahoistaan ostaneet maksaneet hautapaikan kaikille. Kieltäydyin.

Vierailija kirjoitti:

Petetty kirjoitti:

Siskoni on ilmeisesti alkanut järjestelemään äitini asioita äidin vielä eläessä. On kuuleman äidin edunvalvoja. Äitini on hyväkuntoinen kotona asuva alle 80-vuotias, joten herää kysymys mihin edunvalvojaa tarvitaan. Kun äidistä aika jättää, niin sitten se varmaan selviää.

Isäni kuoleman jälkeen selvisi, että äitini oli maksanut sisareni ulosottovelkoja, joten eiköhän nytkin jotain kieroilla selkäni takana. Sain tuolloin tiedon ulosottoviranomaiselta. Onko minulla oikeus tietää etukäteen, jos äitini varoja keplotellaan sisarelleni? Vai lävähtääkö tieto taas vasten kasvojani, kun äidistä joskus aika jättää.

Ota selvää, onko sisko todella edunvalvoja! Voi vain kutsua itseään sellaiseksi. Tuossa ylempänä kerrotaan, mitä kaikkea tarvitaan, että pääsee virallisesti edunvslvojaksi. Maistraatista (nyk joku Data-ja väestövirasto) saat lisää tietoa.

Ennen kaikkea: Jos sisar olisi hakenut viralliseksi edunvalvojaksi TAI edunvalvontavaltuutuksen vahvistamista, niin kyllä DVV olisi pyytänyt siitä muilta sisaruksilta lausuntoa. Kuulostaa siltä, että siellä on tehty yhdessä edunvalvontavaltuutus tulevaa varten. Sille vahvistamisellehan tämä toinen ei toki mitään saa, mutta siinä pisteessä asiat eivät ole vielä.

Vierailija kirjoitti:

Tällanen homma kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP:lle tiedoksi, että tuollainen menehtyneen ihmisen omaisuuden vieminen ennen perinnönjakoa on kirjaimellisesti rikos.

Silti sitä tehdään, eivätkä muut perilliset jaksa ruveta asiasta riitelemään.

Oma sisarukseni on sitä mieltä, että minulle ei tarvitse antaa mitään äidin jäämistöstä, koska minulla ei ole lapsia, kun taas hänellä on. Suomen laki ei hänelle merkitse yhtään mitään.

.

Hän onkin jo jaellut äidin tavaroita lapsilleen, eikä äiti ole edes vielä kuollut.

.

Ikävintä tässä on se, että äidillä on asiasta paha mieli, koska olisi tahtonut että me yhdessä keskustelisimme niistä hänen rakkaista tavaroistaan. Ei siellä mitään ihmeellistä tai arvokasta olekaan, mutta periaatteen vuoksi.

.

Minä en ainakaan rupea sisarukseni käytöksestä riitelemään, menköön. Toisaalta hyvä, jos jotkin tavarat sieltä tosiaan ovat sisarukseni lapsille kelvanneet. Useinhan jäämistö vain annetaan jollekin kirpparille myytäväksi ja iso osa myyntiin kelpaamatonta viedään suoraan kaatikselle.

.

Mutta on toki minullakin paha mieli, koska tiedän, ettei äiti olisi halunnut homman näin menevän.

Mikä ihmeen jäämistö?

Lainaus minilexistä: "Jäämistöllä tarkoitetaan vainajan jälkeensä jättämää omaisuutta varoineen ja velkoineen."

Jos äitisi on elossa, ei kyse ole mistään jäämistöstä eikä perinnöstä tai muustakaan mikä liittyisi kuolleen omaisuuteen.

Ei millään pahalla, mutta kannattaisiko vähän ryhdistäytyä, sekä sinun että äitisi? Joka suvussa on öykkäreitä jotka ottaa oikeudekseen ohittaa muut, ja silloin kannattaa jo asettaa rajoja. 

Jos elossa olevan äitisi omaisuutta on viety ilman äitisi lupaa, silloin kyse on varastamisesta ja se kuuluu poliisille. Eri juttu ehkä sitten jos äitisi on edunvalvonnassa, mutta ei sekään tarkoita että edunvalvoja voisi mielinmäärin tyhjentää edunvalvottavan henkilön varoja omaan taskuunsa.

Luepa teksti uudelleen ajatuksen kanssa. En tuossa kohtaa puhunutkaan oman äitini (tulevasta) jäämistöstä, vaan jäämistöjen yleisestä kohtalosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten joku ihminen kuvittelee, että hänellä on oikeus testamentilla evätä tulevien sukupolvien oikeus edellisten sukupolvien muistoihin? Kaikki muistot lahjoitetaan taivaan tuuliin. Mitä hänen vanhempansa ja isovanhempansa ajattelisivat tästä?

Toisin sanoen hän lopettaa sukunsa olemassaolon, kun kenelläkään ei ole tulevaisuudessa minkäänlaista mahdollisuutta enää muistella heitä.

Hän riistää ihmisiltä juuret.

Ei perinnönjaolla varmasti muistoja poisteta, niitä on ilman tavaroitakin.

Sen sijaan suvun jatkumiseen ja olemassaoloon voidaan vaikuttaa merkittävästi sillä, minne suvussa kerrytetty varallisuus päätyy, ja siihen voidaan testamentilla vaikuttaa.

Aina ei kannata omaisuutta antaa jo valmiiksi varakkaille, varakkaiden omaisuuden kasvattamiselle on joskus hintansa ja joskus se tarkoittaa sitä että köyhdytetään joku toinen.   Kun esim. kiista tulonlähteestä sattuu samaan perheeseen (esim. sama työpaikka tmv) siinä on jo pidempikestoisellekin riidalle hyvät ainekset luvassa.

Yt-neuvottelut käydään kyynärpäät edellä ei siinä ansioita tai oikeutuksia katsella vaan se on puhdas oman edun ajaminen joka siellä vaikuttaa. Voi käydä helposti niinkin että osakkeenomistajat maksaa lopulta isoimman laskun yrityksen alasajamisesta joka on seuraus siitä kun ahneimmat veivät voiton.

Olen tehnyt vuosikymmeniä sukututkmusta, kirjoittanut asiasta julkaisunkin. Kerännyt erilaista materiaalia. Vanhempani lahjoittivat kaiken suvun historiaan liittyvän materiaalin lempilapsen lapselle, jota ei paskaakaan kiinnosta. Arvotonta rahallisesti, minulle olisi arvokasta. Mutta ei.

Olivat vielä rahoistaan ostaneet maksaneet hautapaikan kaikille. Kieltäydyin.

Harmi, mutta jos vanhemmat niin elinaikanaan päättäneet se on täysin heidän valinta.

Itse otan vastaan kaikenlaisia vanhemmilta jääviä muistoesineitä, rahallisesti merkityksettömiä pieniä tavaroita tai vaatekappaleita, mutta ihan mukavia muistoesineitä jopa lapsuudenkin ajalta. Toivottavasti jakavat ne tasapuolisesti perillisten kesken.

Onneksi ei ole tarvinnut rahallisesti arvokkaammista asioista mitään odotuksia asetella, tekevät niiden asioiden kanssa aivan kuten haluavat. Raha sinällään merkitsee paljon, mutta en ole omilta vanhemmilta kärkkymässä mitään, on kuitenkin heidän päätös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällanen homma kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP:lle tiedoksi, että tuollainen menehtyneen ihmisen omaisuuden vieminen ennen perinnönjakoa on kirjaimellisesti rikos.

Silti sitä tehdään, eivätkä muut perilliset jaksa ruveta asiasta riitelemään.

Oma sisarukseni on sitä mieltä, että minulle ei tarvitse antaa mitään äidin jäämistöstä, koska minulla ei ole lapsia, kun taas hänellä on. Suomen laki ei hänelle merkitse yhtään mitään.

.

Hän onkin jo jaellut äidin tavaroita lapsilleen, eikä äiti ole edes vielä kuollut.

.

Ikävintä tässä on se, että äidillä on asiasta paha mieli, koska olisi tahtonut että me yhdessä keskustelisimme niistä hänen rakkaista tavaroistaan. Ei siellä mitään ihmeellistä tai arvokasta olekaan, mutta periaatteen vuoksi.

.

Minä en ainakaan rupea sisarukseni käytöksestä riitelemään, menköön. Toisaalta hyvä, jos jotkin tavarat sieltä tosiaan ovat sisarukseni lapsille kelvanneet. Useinhan jäämistö vain annetaan jollekin kirpparille myytäväksi ja iso osa myyntiin kelpaamatonta viedään suoraan kaatikselle.

.

Mutta on toki minullakin paha mieli, koska tiedän, ettei äiti olisi halunnut homman näin menevän.

Mikä ihmeen jäämistö?

Lainaus minilexistä: "Jäämistöllä tarkoitetaan vainajan jälkeensä jättämää omaisuutta varoineen ja velkoineen."

Jos äitisi on elossa, ei kyse ole mistään jäämistöstä eikä perinnöstä tai muustakaan mikä liittyisi kuolleen omaisuuteen.

Ei millään pahalla, mutta kannattaisiko vähän ryhdistäytyä, sekä sinun että äitisi? Joka suvussa on öykkäreitä jotka ottaa oikeudekseen ohittaa muut, ja silloin kannattaa jo asettaa rajoja. 

Jos elossa olevan äitisi omaisuutta on viety ilman äitisi lupaa, silloin kyse on varastamisesta ja se kuuluu poliisille. Eri juttu ehkä sitten jos äitisi on edunvalvonnassa, mutta ei sekään tarkoita että edunvalvoja voisi mielinmäärin tyhjentää edunvalvottavan henkilön varoja omaan taskuunsa.

Luepa teksti uudelleen ajatuksen kanssa. En tuossa kohtaa puhunutkaan oman äitini (tulevasta) jäämistöstä, vaan jäämistöjen yleisestä kohtalosta.

Jos et aio tehdä asialle mitään, tai äitisi ei aio tehdä asialle mitään, sitten siskosi päättää miten asiat hoidetaan.  Kannattaisi varmasti ryhdistäytyä sellaisessa tilanteessa, jos vaikka äitille pari pikku sanaa että jospa sisko ei ihan kaikkea veisi ihan omilla päätöksillään?

"...jospa sisko ei ihan kaikkea veisi..."

Sisko = sisarus.

Näin asianajajan näkökulmasta, on äärimmäisen tyhmää riidellä elatusavuista ja perinnöistä, vaikka niistä juuri riidellään eniten. Tyhmää siksi, että juuri näissä asioissa on kyse pitkälti pelkästä matematiikasta. Asioita seikoittaa juuri tunteet. Tämän vuoksi on suostiteltavaa kääntyä juristin puoleen, koska me ei tunteilla. Tehdään asiat kuten pitää.

20 vuoden kokemuksella niin aina nämä saadaan hoidettua. Muutamissa jutuissa toimin pesänjakajana, mutta nekin on saatu tehtyä siten, että osakkaat lopulta sopineet asian, kun kerron, miten tämä nyt menee....

Aivan turhaan ihmiset pelkää juristien mukaan tuloa. Yleensä se nopeuttaa ja helpottaa tilanteen.

asianajaja

Vierailija kirjoitti:

Näin asianajajan näkökulmasta, on äärimmäisen tyhmää riidellä elatusavuista ja perinnöistä, vaikka niistä juuri riidellään eniten. Tyhmää siksi, että juuri näissä asioissa on kyse pitkälti pelkästä matematiikasta. Asioita seikoittaa juuri tunteet. Tämän vuoksi on suostiteltavaa kääntyä juristin puoleen, koska me ei tunteilla. Tehdään asiat kuten pitää.

20 vuoden kokemuksella niin aina nämä saadaan hoidettua. Muutamissa jutuissa toimin pesänjakajana, mutta nekin on saatu tehtyä siten, että osakkaat lopulta sopineet asian, kun kerron, miten tämä nyt menee....

Aivan turhaan ihmiset pelkää juristien mukaan tuloa. Yleensä se nopeuttaa ja helpottaa tilanteen.

asianajaja

Sama koskee myös testamentin tekemistä, jonka laatimisessa apuna käytettävä, asiansa osaava lakimies voi säästää tulevista riidoista pitkän pennin.

Oli neljä sisaruksen perhe. Kolme poikaa ja yksi pahoin kehitysvammainen tytär. Noin 4-5  -vuotiaan tasolla.

Omaisuutta jäi huomattava määrä vanhemmilta, ja tytär sai osuutensa, kai lähemmäs 200 000.

Lasten serkku, jo 7-kymppiä lähestyvä äijä teetti lakimiehellä tyttären testamentin ja samalla hoidoista kieltäytymisestä hoitotahdon, ts - ei elvytetä .

Kai se sitä "lasta" kuskasi joskus autollaan ja lupaili Kanarian matkoja jne ja vei joskus tikkukaramellin ja oli kaikin puolin "mukavaa miestä". Testamentti siis tehtiin, ja työttömät veljet jäivät nuolemaan näppejään siskon kuoltua.

Herää kysymys: mikä oli lapsenmielisen kyky "tehdä" testamentti ohittaen veljensä, jotka rahaa olisivat todella tarvinneet. Tämä serkkuäijä oli jo varakas muutenkin.

Mikä oli lakimiehen moraali, entä naisen edusvalvojan?

Köyhät ja arat veljet eivät uskaltaneet viedä asiaa oikeuteen, vaikka olisi ollut vastaavista jutuista ennakkotapauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin asianajajan näkökulmasta, on äärimmäisen tyhmää riidellä elatusavuista ja perinnöistä, vaikka niistä juuri riidellään eniten. Tyhmää siksi, että juuri näissä asioissa on kyse pitkälti pelkästä matematiikasta. Asioita seikoittaa juuri tunteet. Tämän vuoksi on suostiteltavaa kääntyä juristin puoleen, koska me ei tunteilla. Tehdään asiat kuten pitää.

20 vuoden kokemuksella niin aina nämä saadaan hoidettua. Muutamissa jutuissa toimin pesänjakajana, mutta nekin on saatu tehtyä siten, että osakkaat lopulta sopineet asian, kun kerron, miten tämä nyt menee....

Aivan turhaan ihmiset pelkää juristien mukaan tuloa. Yleensä se nopeuttaa ja helpottaa tilanteen.

asianajaja

Sama koskee myös testamentin tekemistä, jonka laatimisessa apuna käytettävä, asiansa osaava lakimies voi säästää tulevista riidoista pitkän pennin.

Juurikin näin. Jos on iäkäs testementin tekijä, niin yleensä pyydän lääkärinlausunnon oikeustoimikelpoisuudesta. Tämä poistaa jälkikäteen mahdollisesti tulevat riidat testamentista. Jos ei ole oikeustoimikelpoinen, niin en tee testamenttia. Ja jos testamentti + lääkärinlausunto on olemassa, niin testamentin moitekanteet on turhia. 

asianajaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten joku ihminen kuvittelee, että hänellä on oikeus testamentilla evätä tulevien sukupolvien oikeus edellisten sukupolvien muistoihin? Kaikki muistot lahjoitetaan taivaan tuuliin. Mitä hänen vanhempansa ja isovanhempansa ajattelisivat tästä?

Toisin sanoen hän lopettaa sukunsa olemassaolon, kun kenelläkään ei ole tulevaisuudessa minkäänlaista mahdollisuutta enää muistella heitä.

Hän riistää ihmisiltä juuret.

Ei perinnönjaolla varmasti muistoja poisteta, niitä on ilman tavaroitakin.

Sen sijaan suvun jatkumiseen ja olemassaoloon voidaan vaikuttaa merkittävästi sillä, minne suvussa kerrytetty varallisuus päätyy, ja siihen voidaan testamentilla vaikuttaa.

Aina ei kannata omaisuutta antaa jo valmiiksi varakkaille, varakkaiden omaisuuden kasvattamiselle on joskus hintansa ja joskus se tarkoittaa sitä että köyhdytetään joku toinen.   Kun esim. kiista tulonlähteestä sattuu samaan perheeseen (esim. sama työpaikka tmv) siinä on jo pidempikestoisellekin riidalle hyvät ainekset luvassa.

Yt-neuvottelut käydään kyynärpäät edellä ei siinä ansioita tai oikeutuksia katsella vaan se on puhdas oman edun ajaminen joka siellä vaikuttaa. Voi käydä helposti niinkin että osakkeenomistajat maksaa lopulta isoimman laskun yrityksen alasajamisesta joka on seuraus siitä kun ahneimmat veivät voiton.

Olen tehnyt vuosikymmeniä sukututkmusta, kirjoittanut asiasta julkaisunkin. Kerännyt erilaista materiaalia. Vanhempani lahjoittivat kaiken suvun historiaan liittyvän materiaalin lempilapsen lapselle, jota ei paskaakaan kiinnosta. Arvotonta rahallisesti, minulle olisi arvokasta. Mutta ei.

Olivat vielä rahoistaan ostaneet maksaneet hautapaikan kaikille. Kieltäydyin.

Harmi, mutta jos vanhemmat niin elinaikanaan päättäneet se on täysin heidän valinta.

Itse otan vastaan kaikenlaisia vanhemmilta jääviä muistoesineitä, rahallisesti merkityksettömiä pieniä tavaroita tai vaatekappaleita, mutta ihan mukavia muistoesineitä jopa lapsuudenkin ajalta. Toivottavasti jakavat ne tasapuolisesti perillisten kesken.

Onneksi ei ole tarvinnut rahallisesti arvokkaammista asioista mitään odotuksia asetella, tekevät niiden asioiden kanssa aivan kuten haluavat. Raha sinällään merkitsee paljon, mutta en ole omilta vanhemmilta kärkkymässä mitään, on kuitenkin heidän päätös.

Puhuin veljeni kanssa jokin aika sitten. Osa noista tavaroista on kaatopaikalla tai muuten hävitetty. Olisi kiinnostanut esi-isän muistikalenteri 1800-luvun alusta.

Olen se antilempilapsi. Isäni kysyi kerran miksi en pidä heistä. Kysyin "oletko koskaan miettinyt ?"

Meillä kävi äitini kuollessa sillain ns. tuuri, että äidin ja hänen leskensä (jolle kuului puolet kaikesta) yhteisen omaisuuden arvo oli niin pieni, että talon pystyi merkitsemään perukirjaan reilusti yläkanttiin arvioituna ja silti perittävän arvo jäi alle verotettavan arvon. Helpotti sitä arviointiprosessia paljon eikä tarvinut myynnin jälkeen miettiä mitään lisäveroja tai muita oikaisuja.

Itseä kiinnostaa se, että jos isäni testamenttaa minulle omaisuuttaan sulkien testamentissa puolisoni pois, mitä tapahtuu kun minä kuolen ja olen testamentannut kaiken omaisuuteni puolisolleni (lapsettomia olemme)? Ongelma on siis se, että jos puolisoni ei isäni testamenttaamaa omaisuutta voi periä, menee se valtiolle koska suku sammuu minuun. Ajaako minun testamenttini isäni testamentin yli olettaen että kuolemme ns. luonnollisessa järjestyksessä?

vanhus maksoi ennakkoperintönä lempisukulaiselleen ihan kaiken, ruokaan, matkoihin, vakuutuksiin, autoihin, designer tuotteisiin yms. no omakotitaloa ei sentään pystynyt ostamaan, sitäkin toki pyysi. Vanhus piti muita sukulaisiaan tyhminä ja alempiarvoisina, niin minä olin se välttämätön paha ja vieras joka sallittiin kylään kun suosikki ei ehtinyt kylään. Asianajaja tuossa jutussa toimi tietysti ahneen sukulaisen hyväksi, eli ei ottanut huomioon mitään ennakkoperintöjä ollenkaan. Ahne sukulainen sai pitää kaiken mitä sai ja tietysti myös päihteet liittyivät kuvioon, kun oli millä mällätä niin viihtyi hyvin baareissa ja muualla. Asianajajat eivät valitettavasti aina ole kovinkaan reiluja, joskus suosivat kaikista ahneimpia kuvitellen toimivansa vanhuksen oikeuden mukaan. Voi kunpa toivon etten olisi ikinä tuntenut kahta sukulaistani, sittenkin vaikka koko perintöasiaa ei olisi ollut edes olemassa, mieluummin rutiköyhä ja onnellinen kuin kaiken sietävä ja alistettu. Tosisiassa oli kyse vain puolikkaista rahoista, joita toinen vanhis hallitsi ja jakeli holhtittomasti yhdelle suosikilleen. Itselleni jäi tuosta myös sellaiset traumat pitkäksi aikaa että olin kuin "välttämätön paha" joka otettiin kylääkin vain pakon edessä kun se suosikkisukulainen ei ehtinyt kylään ja oli tyydyttävä huonompien sukulaisten vierailuun. Tuohon liittyi myös tietynlainen epäily, aina koulutodistuksen arvosanoista ihan kaikkeen yritettiin laittaa sellaista huono ihminen -leimaa otsaan, tosiassa menestyin ihan hyvin koulussa kuten muutkin. Joskus toivon etten olisi koskaan käynyt kylässä niin olisi jäänyt ne traumat ja tyhmyyden tunne pois, tuosta jäi sellainen tunne että olisin aina kaikkia muita huonompi kaikissa asioissa ja etten olisi hyvä mihinkään tai missään kun se toinen oli niin paljon parempi kaikessa ja hänen erinomaisuuttaa sukulainen jaksoi koko ajan toistaa. Ensin koulussa sai kuulla muilta olevansa ruma ja tyhmä, sitten sukulaiselle kylään kuuntelemaan miten tyhmä on ja toinen parempi. Muusta hän ei usein puhunutkaan kuin yhden sukulaisen täydellisyydestä, sillä välin se sukulainen istui baareissa. Sukulainen alisti tuolla tavoin ja oli muitakin ihmisiä siihen aikaan mm. koulussa jotka pilkkasivat ja alistivat ja pitivät tyhmänä se oli vähän liikaa siihen aikaan. Nykyään välttelen ihmisiä parhaani mukaan ja otan helposti kritiikin haukkumisena ja kuvittelen että ihmisillä on jotain minua vastaan ja että olen epämieluisa henkilö milloin missäkin, joskus osun oikeaan joskus en. Jos näitä kokemuksia ei olisi, voisi omakin asenne olla erilainen. Mitään järkevää syytä tuolle suosimiskäytökselle ei ollut, vanhus vain sattui pitämään baareissa viihtyvästä sukulaisesta ja muista ei, voi tietysti olla että ehkä sota-aikakin sekoitti päätä vaikka hän ei osallistunut sotimiseen. Hyvin ainakin onnistui polkemaan itsetunnon pohjamutiin saakka, vain sen takia että hän sai asetettua kulta-alustalle oman suosikkinsa. Olin lapsi en oikeen ymmärtänyt mitä pahaa olin tehnyt sillä että kävin kylässä, nyt aikuisena olen ajatellut ettei olisi pitänyt käydä kylässä. En osallistunut noin käyttäytyneen sukulaisen hautajaisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi äitini kuollessa sillain ns. tuuri, että äidin ja hänen leskensä (jolle kuului puolet kaikesta) yhteisen omaisuuden arvo oli niin pieni, että talon pystyi merkitsemään perukirjaan reilusti yläkanttiin arvioituna ja silti perittävän arvo jäi alle verotettavan arvon. Helpotti sitä arviointiprosessia paljon eikä tarvinut myynnin jälkeen miettiä mitään lisäveroja tai muita oikaisuja.

Itseä kiinnostaa se, että jos isäni testamenttaa minulle omaisuuttaan sulkien testamentissa puolisoni pois, mitä tapahtuu kun minä kuolen ja olen testamentannut kaiken omaisuuteni puolisolleni (lapsettomia olemme)? Ongelma on siis se, että jos puolisoni ei isäni testamenttaamaa omaisuutta voi periä, menee se valtiolle koska suku sammuu minuun. Ajaako minun testamenttini isäni testamentin yli olettaen että kuolemme ns. luonnollisessa järjestyksessä?

Isäsi testamentissa oleva lause puolison avio-oikeuden poissulkemisesta vaikuttaa vain ositukseen avioliittosi päättyessä (joko eroon tai kuolemaan), ei perimiseen. Jos sinulla ei ole lapsia eikä testamenttia, niin puolisosi perii sinut - myös isältäsi perimäsi osuuden, jos kuolet ennen puolisoasi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi äitini kuollessa sillain ns. tuuri, että äidin ja hänen leskensä (jolle kuului puolet kaikesta) yhteisen omaisuuden arvo oli niin pieni, että talon pystyi merkitsemään perukirjaan reilusti yläkanttiin arvioituna ja silti perittävän arvo jäi alle verotettavan arvon. Helpotti sitä arviointiprosessia paljon eikä tarvinut myynnin jälkeen miettiä mitään lisäveroja tai muita oikaisuja.

Itseä kiinnostaa se, että jos isäni testamenttaa minulle omaisuuttaan sulkien testamentissa puolisoni pois, mitä tapahtuu kun minä kuolen ja olen testamentannut kaiken omaisuuteni puolisolleni (lapsettomia olemme)? Ongelma on siis se, että jos puolisoni ei isäni testamenttaamaa omaisuutta voi periä, menee se valtiolle koska suku sammuu minuun. Ajaako minun testamenttini isäni testamentin yli olettaen että kuolemme ns. luonnollisessa järjestyksessä?

Isäsi sulkee testamentilla puolisosi avio-oikeiden perintöön, se jää siis osoituksen ulkopuolelle liiton päättyessä. Perintö on eri asia, voit testamentata kaiken vaikka lähikaupan myyjälle, tai sitten sille puolisolle.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi äitini kuollessa sillain ns. tuuri, että äidin ja hänen leskensä (jolle kuului puolet kaikesta) yhteisen omaisuuden arvo oli niin pieni, että talon pystyi merkitsemään perukirjaan reilusti yläkanttiin arvioituna ja silti perittävän arvo jäi alle verotettavan arvon. Helpotti sitä arviointiprosessia paljon eikä tarvinut myynnin jälkeen miettiä mitään lisäveroja tai muita oikaisuja.

Itseä kiinnostaa se, että jos isäni testamenttaa minulle omaisuuttaan sulkien testamentissa puolisoni pois, mitä tapahtuu kun minä kuolen ja olen testamentannut kaiken omaisuuteni puolisolleni (lapsettomia olemme)? Ongelma on siis se, että jos puolisoni ei isäni testamenttaamaa omaisuutta voi periä, menee se valtiolle koska suku sammuu minuun. Ajaako minun testamenttini isäni testamentin yli olettaen että kuolemme ns. luonnollisessa järjestyksessä?

Sinä perit isäsi omaisuuden. Sinä saat omalla testamentilla määrätä omasta omaisuudestasi miten haluat. Eli ei isäsi testamentissa oleva "avio-oikeuden poissulkeva" poista sinun oikeutta määrätä miten haluat omaisuudestasi.

Saat testamentata puolisollesi. Mutta mieti, haluatko omaisuuden menevän kokonaan "väärään sukuun". Voit testamentissa määrätä myös ns. toissijaisen perillisen. Mutta siis. Saat testamentata miten haluat.

asianajaja

Vierailija kirjoitti:

Kuolleen isän tytär junaili suurimman osan isänsä omistamista metsästysaseista salaa omalle miehelleen, kun tyttären isä oli vielä elossa. Tyttären mies harrastaa metsästystä, mutta oli apen kuollessa ollut kuvioissa alle 10v. Tytär käyttänyt mielestäni hyväkseen vanhuuden höperyyttä. Äitinsä myös antaa tyttärelle kaiken periksi ja puolustelee tätä ja peittele tämän jälkiä. Raivostuttaa myös tuollainen mahdollistaja.

Kuolleen isän toisen tyttären mies harrastaa myös metsästystä ja oli ollut mukana kuolleen isän elämässä lapsuudestaan asti, eli n. 50v. Aseet olisivat ehdottomasti kuuluneet tälle miehelle, joka oli asiasta todella pahoillaan, kun sai vain vähän jäljelle jääneitä aseita apen kuoltua. Oli hyvissä väleissä appensa kanssa, joten kyse ei voi olla siitä, ettei hänelle olisi haluttu antaa perintöä vihanpidon takia.

Tämä aseita junaillut tytär on myös käynyt hakemassa mm. pianon isänsä kotoa ilman minkäänlaista keskustelua muiden sisarusten kanssa. Kaikki asuvat yhtä kaukana vanhempien talosta, eli kyseessä ei ole mikään käytännön syy, että heille helpompi kuskata painava piano tms.

Kyllähän vainaja saa elämänsä aikana lahjoittaa tavaroitaan ihan miten itse haluaa. Tässä kahden tyttären tapauksessa molempien miehet ovat olleet metsästyksen harrastajia. Hyvinkin voin kuvitella papparaisen ajatelleen, että tuo "uusi mies" tarvitsee enemmän niitä aseita kuin se jo puoli vuosisataa metsälllä käynyt kaveri.