Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?
Itsellä se, kun lasten mummi kuoli. Mummilla 6 lastenlasta, joista 4 tyttöä. Meidän 2 lasta ja miehen siskolla 4 lasta.
Miehen sisko ei ollut vuosiin ollut äitiinsä yhteydessä. Mieheni hoiti kaikki asiat: järjesti hoitokotipaikan ja hoiti ylipäätään kaikki käytännön asiat jo silloin, kun mummo asui vielä yksin.
Mummolla oli jotakin koruja, mitkä hän halusi jättää lapsenlapsille ja varsinkin tytöille (aikuisia hekin).
No, kun mummo kuoli, tuli miehen sisko salamana paikalle toiselta paikkakunnalta ja keräsi mukaansa kaikki korut, turkin ja vähänkin arvokkaamman kaman
Niin jäi tytöt ilman perintökoruja.
Kommentit (1715)
Ei täällä kaikkia törkeyksiä voi kertoakaan, kun ne tunnistettaisiin kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tytär halusi äitinsä korut, mikä on ihan ok.
Toki hän olisi voinut jutella veljensä kanssa ennen hakemista. Mutta voihan hän itse sitten jättää korut tai osan niistä veljentyttärille. Veli voi neuvotella.
Ei pesästä viedä mitään ilman lupia.
Kaikki lahjoitukset kannataa hoitaa vielä silloin, kun on elossa. Varmistaa vielä lahjakirjalla tai kirjeellä, niin ei perinnönjaossa tule motkotusta.
Tosiasiassa aloittajan miehen siskolla oli oikeus hakea korut ja turkit, mikäli se miehellesi sopi. Hän on pesän osakas, ei lapsenlapset.
Ehkä ukkosi kannattaisi paremmin pitää puolensa?
Vierailija kirjoitti:
Eräs äidin sukulainen varasti pelastamani ja keräämäni isän suvun valokuvat vanhempieni kuoltua vanhempieni kodista. Kukaan muu ei edes tiedä ketä niissä on. Kaikki sanovat että sukulaisella on oikeus noihin kuviin. Ei ole.
Digiaikana ne kuvat on helppo muuttaa digitaaliseen muotoon. Sitten on kuvia ihan kaikilla.
44. kommentoija tässä, kommenttini oli tarkoitettu vastaukseksi 10. kommenttiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa perheessä meni vanhempien perintö tasan kolmen sisaruksemme kesken ja ok. Miehen puolelta äitinsä ja isänsä testamenttasi mökkinsä (arvo noin 80 000) toiselle pojalleen ja tämän kolmelle pojalle. Anoppi paljasti vielä, että oli etukäteen sopimut miehen veljen kanssa tästä eikä miehelleni sanottu mitään. No nyt on isä jo kuollut ja leski hallinnoi iäkkäänä mökkiä ja miehen veli huseeraa jo siellä isäntänä. Ymmärrettävästi mieheni ja veljensä välit ovat jäässä. Aikoinaan hänen isänsä pisti välit poikki omaan veljeensä 1960-luvulla kokonaan, kun veli oli myynyt metsää 800 markan arvosta. Nyt sama ukko teki testamentin vaimonsa kanssa, jossa mieheni ja meidän lapsemme jäi ilman 80000 e mökin osuutta. Karmeaa porukkaa. Onneksi minulla on osuuteni kesämökistä, koska miehen puolen mökkiin ei käytännössä ole enää mitään asiaa. Ymmärrän jonkun selityksen sukumökkien hallinnan vaikeudesta mutta selän takana sumpliminen oli yksiselitteisesti v..maista miestäni kohtaan. Mies on auttanut vanhempiaan ja ollut korrekti. Luultavasti koko muu suku on vain tuytyväisiä, kun saavat nöyryyttää yhtä mustalammasta. Mökin ylläpito ei ole vierasta: olemme hoitaneet mökkityöt minun puolen kesämökillämme kymmenien vuosien ajan. Mökin olisi voinut myös myydä.
Miten omasta omaisuudestaan muka voi "selän takana sumplia"? Ei testamentti kuulu kenellekään muulle kuin tekijälleen, allekirjoitus siitä todistetaan, ei sisältöä. Jos haluaa antaa mökin yhdelle lapsista, niin siten saa tehdä eikä se ole pois kuin katkeralta miniältä.
Anoppi paljasti vähän aikaa sitten itse, että oli jo aikoja sitten testamentin teon aikoihin 2008 kysynyt mieheni veljeltä, myydäänkö mökki, kun heistä aika jättää vai ottaako mieheni veli mökin. Perunkirjoitus oli viime syksynä ja mieheni sai silloin tietää tästä mökin testamenttauksesta yksin veljelleen ja tämän kolmelle lapselle. Tätä tietoa pantattiin omalta pojalta siis 13 vuotta.
Ei omasta testamentista tarvitse etukäteen kertoa yhdelläkään ihmiselle.
Eikä myöskään sen ihmisen, joka on saanut tietoonsa, että perii jotakin ko. ihmiseltä.
Miksi ihmeessä miehesi veljen olisi pitänyt kertoa asiasta teille?
Mies saa joka tapauksessa oman osuutensa pesästä, ainakin sen lakiosan.
Off topic: Miten ihmeessä tuo tiettyyn kommenttiin vastaaminen toimii, ei ainakaan puhekuplaa klikkaamalla niinkuin luulin? (Nro 44 vielä, sori!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eräs äidin sukulainen varasti pelastamani ja keräämäni isän suvun valokuvat vanhempieni kuoltua vanhempieni kodista. Kukaan muu ei edes tiedä ketä niissä on. Kaikki sanovat että sukulaisella on oikeus noihin kuviin. Ei ole.
___________________________________________________________________________
Miten ne kaikki ihmiset pääsevät noin vain sukulaistensa kotiin, niitä koruja ja tavaroita varastamaan ja omin lupineen ottamaan?
Antavatko ihmiset avaimia omaan kotiinsa, noin vaan kenelle tahansa?
Tätä en voi lakata ihmettelemästä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näissä jutuissa sitä, että joku meni ja tyhjensi kaiken arvokkaan pesästä kun toiset olivat perunkirjoituksessa....
Eikös se tyhjentäminen ole kavallusta! Ja varsinkin jos nyt vaikka jotkut jonkin rahan arvoiset korut vie....
Ei näitä juttuja voi kuin ihmetellä, mutta tarinoitahan tuo aloittaja pyysikin kirjoittamaan...
Irtaimistollakin on perunkirjoituksessa jokin rahallinen arvo!
Tavanomaisella irtaimistolla ei nykyään ole arvoa ja sitä ei tarvitse eritellä perukirjaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytär halusi äitinsä korut, mikä on ihan ok.
Toki hän olisi voinut jutella veljensä kanssa ennen hakemista. Mutta voihan hän itse sitten jättää korut tai osan niistä veljentyttärille. Veli voi neuvotella.
Ei pesästä viedä mitään ilman lupia.
Niin, kyllähän se näin on.
Perunkirjoituksen jälkeen on vuorossa se pesänjako.
Mutta ikävä kyllä, joissakin suvuissa se tosi riitaisiaa ja synkkää aikaa.
Ei kukaan saa mennä ottamaan etukäteen kuolinpesästä yhtään mitään.
Se on aivan yhtä törkeää, kuin että noustaisi luvattomasti rahaa kuolinpesän tililtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näissä jutuissa sitä, että joku meni ja tyhjensi kaiken arvokkaan pesästä kun toiset olivat perunkirjoituksessa....
Eikös se tyhjentäminen ole kavallusta! Ja varsinkin jos nyt vaikka jotkut jonkin rahan arvoiset korut vie....
Ei näitä juttuja voi kuin ihmetellä, mutta tarinoitahan tuo aloittaja pyysikin kirjoittamaan...
Irtaimistollakin on perunkirjoituksessa jokin rahallinen arvo!
Tavanomaisella irtaimistolla ei nykyään ole arvoa ja sitä ei tarvitse eritellä perukirjaan.
Joissakin perheissä irtaimisolla on suurikin arvo. Jos on esim. tauluja tai muita kalliita keräilytuotteita kodissa.
Voi olla myös arvokkaita mattoja joiden hinta liikkuu tuhansissa euroissa.
Ja se tunnearvo on joillekin tärkein, ei rahallinen arvo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi sukulaiseni olisi halunnut isovanhempien antiikkipöytää, mutta toinen sukulaiseni oli sopinut asiasta isovanhempieni kanssa, vaikka hänellä ei ollut pöydälle mitään paikkaa. Lopulta pöytä oli varastossa pari vuotta, kunnes hän muutti ja varasto piti tyhjentää. Tuossa vaiheessa hän vei pöydän sille toiselle sukulaiselle ja jätti sen pihalle sateeseen, koska ei ollut ketään kotona. Pöytä tottakai meni ihan pilalle ja käyttökelvottomaksi. Ei ollut soittanut etukäteen eikä edes pöytää jättäessään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näissä jutuissa sitä, että joku meni ja tyhjensi kaiken arvokkaan pesästä kun toiset olivat perunkirjoituksessa....
Eikös se tyhjentäminen ole kavallusta! Ja varsinkin jos nyt vaikka jotkut jonkin rahan arvoiset korut vie....
Ei näitä juttuja voi kuin ihmetellä, mutta tarinoitahan tuo aloittaja pyysikin kirjoittamaan...
Irtaimistollakin on perunkirjoituksessa jokin rahallinen arvo!
Tavanomaisella irtaimistolla ei nykyään ole arvoa ja sitä ei tarvitse eritellä perukirjaan.
Joissakin perheissä irtaimisolla on suurikin arvo. Jos on esim. tauluja tai muita kalliita keräilytuotteita kodissa.
Voi olla myös arvokkaita mattoja joiden hinta liikkuu tuhansissa euroissa.Ja se tunnearvo on joillekin tärkein, ei rahallinen arvo.
No sepä ei ole tavanomaista irtaimistoa ja tietysti sellaiset arvotavarat pitää kirjata perukirjaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näissä jutuissa sitä, että joku meni ja tyhjensi kaiken arvokkaan pesästä kun toiset olivat perunkirjoituksessa....
Eikös se tyhjentäminen ole kavallusta! Ja varsinkin jos nyt vaikka jotkut jonkin rahan arvoiset korut vie....
Ei näitä juttuja voi kuin ihmetellä, mutta tarinoitahan tuo aloittaja pyysikin kirjoittamaan...
Irtaimistollakin on perunkirjoituksessa jokin rahallinen arvo!
Tavanomaisella irtaimistolla ei nykyään ole arvoa ja sitä ei tarvitse eritellä perukirjaan.
Nykyään monella on Arabiaa ja muuta design-tavaraa joka oli siihen aikaan ihan arkikäyttöesineitä.
Esim. Arabian sininen maisema astiasto on helposti monen sadan euron arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
Yksi sukulaiseni olisi halunnut isovanhempien antiikkipöytää, mutta toinen sukulaiseni oli sopinut asiasta isovanhempieni kanssa, vaikka hänellä ei ollut pöydälle mitään paikkaa. Lopulta pöytä oli varastossa pari vuotta, kunnes hän muutti ja varasto piti tyhjentää. Tuossa vaiheessa hän vei pöydän sille toiselle sukulaiselle ja jätti sen pihalle sateeseen, koska ei ollut ketään kotona. Pöytä tottakai meni ihan pilalle ja käyttökelvottomaksi. Ei ollut soittanut etukäteen eikä edes pöytää jättäessään.
Kokopuinen pöytä ei kovin herkästi mene sateessa pilalle ei etenkään ns. antiikkipöytä eli jostain 1700-luvulta oleva. Silloin huonekalut tehtiin kestämään säänvaihteluja.
Luin joskus lehdestä, siis tyyliin 25v. sitten, jutun, kun pojalle oli annettu lahjana tontti, jonka arvo oli silloin 250 000 markkaa, josta maksoi verot. Äiti tiesi siinä vaiheessa, että alueelle vahvistetaan ihan justiinsa uusi kaava ja tontin hinta pompsahtaa. No, niin pompsahti. Poika myi tontin jollain 2-3 miljoonalla pari vuotta myöhemmin. Tämä oli siis pk-seudulla. Eli äiti halusi antaa juuri pojalleen näköjään sen isoimman omaisuutensa osan. Teki sitten testamentin siitä asunnostaan kahdelle tyttärelle ja sen arvo oli vain 150 000 markkaa. Eli roposia olisi tytöille jäänyt verrattuna veljeen. Mitä teki veli? Vaati lakiosansa vielä siitä asunnosta!
Toinen oli KKO:n pöytäkirjassa joskus 90-luvulla. Siinä oli pariskunta mennyt naimisiin joskus 74 ja asumusero alkanut 75, jolloin rouva oli muuttanut toisen miehen kanssa yhteen. Avioeron saaminen kesti siihen aikaan pari vuotta, joten rouva ehti saada lapsenkin uuden miehen kanssa ennen kuin avioero oli taputeltu. Se lapsihan kirjautui sen aviomiehen nimiin, mutta asia oli jotenkin mennyt kaikilta ohi tai ainakin tältä paperilla olevalta isältä. Hän meni uudelleen naimisiin, sai pari lasta ja ei koskaan tavannut tai maksanut elareita yms. siitä ex-vaimon lapsesta uuden miehen kanssa. Ku mies kuoli, tämä poika vaati osuutensa tästä paperilla olevan isän perinnöstä. Siis miehen, joka ei ollut isä ja tiesi sen, mutta kun kerran oli tämmöinen virhe jäänyt papereihin, niin kehtasi vaatia osuutensa ja sai sen.
Naapuri vaati kesämökin huutamalla ja räyhäämällä, koska sillä oli hänelle tunnearvoa ja sisarukset antoi periksi lopulta. Kesämökin saanut sai siis eniten sisaruksista. Myi sen parin vuoden päästä kuitaten, ettei jaksa mökkeillä ja kauheasti hommaa....
Perinnönjako on helpointa, kun mukana ovat vain rintaperilliset, eivät perheenjäsenensä. Vanhempieni kuoleman jälkeen sovittiin ykskantaan, että puolisot, avopuolisot ja lapset puolisoineen ovat kokonaan pesän ulkopuolella, heillä ei ole mitään juridisia oikeuksia, joten me sisarukset sovimme asiat kolmestaan muilta kyselemättä. Eikä tullut muuta riitaa kuin veljen vaimon vaatimus päästä mukaan, koska "Jaakko on semmoinen kiltti hissukka eikä pidä puoliaan". Koska hän ei suostunut poistumaan perukirjoituksesta, päätettiin se tilaisuus siihen ja todettiin, että koska paikalla on ylimääräinen henkilö, niin siirretään tilaisuutta. Sai "Jaakko" sitten puhua vaimolleen järkeä sen verran, että saatiin asiat hoidettua.
Miehen isän kuoltua kotiinsa ryntäsi lapset perheineen ja vaikka miten selitettiin, että koko talo irtaimistoineen on mieheni (osti sen 5 v aikaisemmin), niin sieltä kannettiin pois niin moottorisänkyjä kuin astiastoja. Tulipa veljentyttö meidänkin kotiimme (pihan toisella puolella) kyselemään, että onko meillä kaksi puuttuvaa kahvikuppia ja kolme lautasta, kun ne puuttuivat astiastosta. Vastasin, että ei ole, mutta meillä on kauppakirja, jonka mukaan koko astiasto on jo mieheni ostama eikä kuulu perikunnalle.
Pari v sitten vietettiin äitini kotitilalla n 1/2 v.
Äiti oli kyllästynyt maksamaan maksuja, eikä kukaan viettänyt talolla aikaa.
Meidän perhe muutettiin taloon putkiremonttia pakoon ja sitten koronaa.
Käytiin kerran viikossa kylällä ja n kerran kk kaupungissa.
Myin irtaimistoa urakalla, postitin järkyttävän määrän paketteja, roskaa löytyi uskomattomia määriä.
Irtaimiston myynneillä mm maalattiin talo, siivottiin piha jne jne.
Ennen kaikkea talo siivottiin ja tehtiin myytävään kuntoon.
Koronan vuoksi saatiin talosta huippuhinta. Minä hoidin ilmoitukset, näytöt, neuvottelut. Kysyin kaikkien tilinrot, ilmoitin verottajalle jne jne.
Sisarukset olivat niin iloisia, yhden tädin puoliso pyysi meitä tekemään saman hänen lapsuudenkodille.
Nyt, kohta 2 v kaupoista , 2 tätiä on alkanut puhumaan myytiin liian halvalla. Olivat maksaneet kaikkia maksuja vuosikausia. Nyt, kiitos me, talo on myyty, laskut ovat loppu. Ja naristaan.
En ymmärrä
Alue: Aihe vapaa
No, minä olen osallistunut kuusi kertaa perinnönjakoon, mutta riidellä ei ole tarvinnut kertaakaan. Ehkä se seitsemäskin on vielä edessä, kun vanha äitini on elossa.