Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?

Minun vanhempien, molempien vanhemmat (isovanhemmat)  erosivat aikoinaan, mutta olivat virallisesti naimisissa ihan loppuun asti. Melkoinen sotku perunkirjoituksissa, vaikkei sitä jaettavaa juuri ollut. Sovittiin, tai tädit ja sedät sopi, että ostetaan vähän kalliimpi hautakivi ja muistotilaisuudessa vähän paremmat syömiset. Ne meni hyvin.

Kenelle se muutama muistoesine (esim. kuparinen kahvipannu) kuului, sai kyllä aika naurettaviakin tilanteita aikaan :))) Papankin mielipidettä kysyttiin, mutta hän ei ottanut minkäänlaista kantaa ('famu' kuoli jo ajat sitten, en koskaan edes nähnyt häntä).

Ei ehditty vielä perinnönjakoonkaan. Olimme muut vielä äidin kuolivuoteen ääressä kun sisko ajoi äidin asunolle ja lastasi kyytiin arvoikkaimman mikä vain sopi. Harmitteli kyllä, kun ei ehtinyt enää äitiä elossa nähdä. Olisi ehtinyt, jos olisi priorisoinut toisin.

Vierailija kirjoitti:

AP jatkaa... Kyseessä ei siis todellakaan ollut mitenkään arvokkaat korut. Ihan normaalit kultakorut vain: kaulaketjuja, sormuksia, rannerenkaita... Niistä olisi riittänyt kaikille tytöille.

Ja jos mielestänne oli ok, että mummon tytär vei kaikki, niin eikös niistä olisi puolet pitänyt antaa mummon pojalle??

Eikö poika saanut vastaavaa määrää jotain muuta tavaraa? Lapsenlapset eivät ole perillisiä jos vanhempansa elää. Miks mummu ei antanut niitä suoraan kun kerran lupaili.

Yhdessä perheessä sisarukset sopi niin että tytär sai kaikki vihkisormukset ( 24 k) ja äitinsä korut. Poika sai arvokkaan sukuraamatun jonka 1800- luvun puolessa välissä oli isoisoisovanhemmat aloittAneet.

Vierailija kirjoitti:

Tytär halusi äitinsä korut, mikä on ihan ok.

Toki hän olisi voinut jutella veljensä kanssa ennen hakemista. Mutta voihan hän itse sitten jättää korut tai osan niistä veljentyttärille. Veli voi neuvotella.

Toki olisi voinut neuvotella..Miten niin toki? Olisi pitänyt neuvotella.

Kyllähän se niin on, että irtaimistostakin, vaikka olisi ns.arvotontakin, pitää jutella muiden osapuolien kanssa.

Ei voi tässäkään tapauksessa olla niin vaikeaa kysyä toiselta, että sopiiko että otan korut vai onko sinulla muuta ajatusta tässä? Mutta yleensähän se menee juuri näin, että se, joka ei huolehdi millään tavalla läheisestänsä tämän eläessä, on juuri se ahne osapuoli. Kertoohan se jo ihmisen luonteesta omaa karua kieltään, jos ei omasta äidistä välitä tämän eläessä, mutta korut kiinnostaa kyllä.

Minun äitini on halunnut myös antaa omia korujaan lapsenlapsille sitten kun hänestä aika jättää. Minusta tämä on ok ja aioin pitää huolen siitä, että sisarukseni lapsi saa myös hänelle luvatun korun enkä ahnehdi niitä itselleni.

Omassa perheessä meni vanhempien perintö tasan kolmen sisaruksemme kesken ja ok. Miehen puolelta äitinsä ja isänsä testamenttasi mökkinsä (arvo noin 80 000) toiselle pojalleen ja tämän kolmelle pojalle. Anoppi paljasti vielä, että oli etukäteen sopimut miehen veljen kanssa tästä eikä miehelleni sanottu mitään. No nyt on isä jo kuollut ja leski hallinnoi iäkkäänä mökkiä ja miehen veli huseeraa jo siellä isäntänä. Ymmärrettävästi mieheni ja veljensä välit ovat jäässä. Aikoinaan hänen isänsä pisti välit poikki omaan veljeensä 1960-luvulla kokonaan, kun veli oli myynyt metsää 800 markan arvosta. Nyt sama ukko teki testamentin vaimonsa kanssa, jossa mieheni ja meidän lapsemme jäi ilman 80000 e mökin osuutta. Karmeaa porukkaa. Onneksi minulla on osuuteni kesämökistä, koska miehen puolen mökkiin ei käytännössä ole enää mitään asiaa. Ymmärrän jonkun selityksen sukumökkien hallinnan vaikeudesta mutta selän takana sumpliminen oli yksiselitteisesti v..maista miestäni kohtaan. Mies on auttanut vanhempiaan ja ollut korrekti. Luultavasti koko muu suku on vain tuytyväisiä, kun saavat nöyryyttää yhtä mustalammasta. Mökin ylläpito ei ole vierasta: olemme hoitaneet mökkityöt minun puolen kesämökillämme kymmenien vuosien ajan. Mökin olisi voinut myös myydä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisko oli luopunut perinnöstään veljiensä hyväksi.

Kun toinen veljistä sitten kuoli, hän testamenttasi kaiken veljelleen. Vaikka sisko olisi siinä vaiheessa tarvinnut rahaa. Ja veljellään sitä oli yllin kyllin

Mikä tuossa oli törkeää? Testamentilla nyt määrätään se, kuka  mitäkin saa ja jos siskoa ei mainittu eikä ole rintaperillinen, niin miksi hänelle olisi pitänyt jättää jotain?

Sisko kuitenkin auttoi silloin, kun veljillä oli vaikeaa eikä vaatinut vanhempien perinnöstä itselleen mitään.

Mitä tekemistä tällä on sen kanssa, että veljen viimeinen tahto oli antaa kaikki veljelleen? Miksi siskon tahto olisi jotenkin parempi kuin sen, joka testamentin teki?

Vierailija kirjoitti:

Omassa perheessä meni vanhempien perintö tasan kolmen sisaruksemme kesken ja ok. Miehen puolelta äitinsä ja isänsä testamenttasi mökkinsä (arvo noin 80 000) toiselle pojalleen ja tämän kolmelle pojalle. Anoppi paljasti vielä, että oli etukäteen sopimut miehen veljen kanssa tästä eikä miehelleni sanottu mitään. No nyt on isä jo kuollut ja leski hallinnoi iäkkäänä mökkiä ja miehen veli huseeraa jo siellä isäntänä. Ymmärrettävästi mieheni ja veljensä välit ovat jäässä. Aikoinaan hänen isänsä pisti välit poikki omaan veljeensä 1960-luvulla kokonaan, kun veli oli myynyt metsää 800 markan arvosta. Nyt sama ukko teki testamentin vaimonsa kanssa, jossa mieheni ja meidän lapsemme jäi ilman 80000 e mökin osuutta. Karmeaa porukkaa. Onneksi minulla on osuuteni kesämökistä, koska miehen puolen mökkiin ei käytännössä ole enää mitään asiaa. Ymmärrän jonkun selityksen sukumökkien hallinnan vaikeudesta mutta selän takana sumpliminen oli yksiselitteisesti v..maista miestäni kohtaan. Mies on auttanut vanhempiaan ja ollut korrekti. Luultavasti koko muu suku on vain tuytyväisiä, kun saavat nöyryyttää yhtä mustalammasta. Mökin ylläpito ei ole vierasta: olemme hoitaneet mökkityöt minun puolen kesämökillämme kymmenien vuosien ajan. Mökin olisi voinut myös myydä.

Miten omasta omaisuudestaan muka voi "selän takana sumplia"? Ei testamentti kuulu kenellekään muulle kuin tekijälleen, allekirjoitus siitä todistetaan, ei sisältöä. Jos haluaa antaa mökin yhdelle lapsista, niin siten saa tehdä eikä se ole pois kuin katkeralta miniältä.

Luojan kiitos olen ainut lapsi ja sen vähäisen suvunkin kanssa on erittäin hyvät välit..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa perheessä meni vanhempien perintö tasan kolmen sisaruksemme kesken ja ok. Miehen puolelta äitinsä ja isänsä testamenttasi mökkinsä (arvo noin 80 000) toiselle pojalleen ja tämän kolmelle pojalle. Anoppi paljasti vielä, että oli etukäteen sopimut miehen veljen kanssa tästä eikä miehelleni sanottu mitään. No nyt on isä jo kuollut ja leski hallinnoi iäkkäänä mökkiä ja miehen veli huseeraa jo siellä isäntänä. Ymmärrettävästi mieheni ja veljensä välit ovat jäässä. Aikoinaan hänen isänsä pisti välit poikki omaan veljeensä 1960-luvulla kokonaan, kun veli oli myynyt metsää 800 markan arvosta. Nyt sama ukko teki testamentin vaimonsa kanssa, jossa mieheni ja meidän lapsemme jäi ilman 80000 e mökin osuutta. Karmeaa porukkaa. Onneksi minulla on osuuteni kesämökistä, koska miehen puolen mökkiin ei käytännössä ole enää mitään asiaa. Ymmärrän jonkun selityksen sukumökkien hallinnan vaikeudesta mutta selän takana sumpliminen oli yksiselitteisesti v..maista miestäni kohtaan. Mies on auttanut vanhempiaan ja ollut korrekti. Luultavasti koko muu suku on vain tuytyväisiä, kun saavat nöyryyttää yhtä mustalammasta. Mökin ylläpito ei ole vierasta: olemme hoitaneet mökkityöt minun puolen kesämökillämme kymmenien vuosien ajan. Mökin olisi voinut myös myydä.

Miten omasta omaisuudestaan muka voi "selän takana sumplia"? Ei testamentti kuulu kenellekään muulle kuin tekijälleen, allekirjoitus siitä todistetaan, ei sisältöä. Jos haluaa antaa mökin yhdelle lapsista, niin siten saa tehdä eikä se ole pois kuin katkeralta miniältä.

Anoppi paljasti vähän aikaa sitten itse, että oli jo aikoja sitten testamentin teon aikoihin 2008 kysynyt mieheni veljeltä, myydäänkö mökki, kun heistä aika jättää vai ottaako mieheni veli mökin. Perunkirjoitus oli viime syksynä ja mieheni sai silloin tietää tästä mökin testamenttauksesta yksin veljelleen ja tämän kolmelle lapselle. Tätä tietoa pantattiin omalta pojalta siis 13 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Luojan kiitos olen ainut lapsi ja sen vähäisen suvunkin kanssa on erittäin hyvät välit..

Minullakin on vain yksi lapsi ja kohtuullisen pieni perintöni ei aiheuta onneksi riitoja sitten kun aikani koittaa.

Ukkini erosi mummostani aikoinaan .Ukki sai mummon runsaansta omaisuudesta tietenkin puolet ja myös lapset kontoilleen. Ukki meni uusiin naimisiin ja uusi vaimo adoptoi ukin lapset sekä pyöräytti vielä yhden lapsen lisää.

Ukin kuoltua omaisuus siirtyi uudelle vaimolle, joka sitten tarkkaan testamenttasi kaiken omalle pojalleen. Adoptoimansa ukin lapset jäivät ilman mitään. Tarinaa ei ole tarkkaan haluttu meille jälkeläisille kertoa, mutta ilman jääneet lapset eivät halunneet riitauttaa testamenttia. Olihan heillä oma, mutta vieras biologinen äiti jättämättä muhkean perinnön joka tapauksessa.

Törkein osuus kyseisessä testamentissa oli selkokielinen osuus, jossa ukin uusin vaimo tiukasti kielsi oman poikansa vaimoa saamasta mitään. Etteikö se asia olisi ollut kaikille selvää muutenkin, mutta kukaan ei oikein ymmärtänyt miten niin reilu mukava ja kaikin tavoin herttainen ihminen joutuu testamentissa moisen ilkeyden kohteeksi. Koko testamentti oli pullollaan katkeran ihmisen vuodatuksia, epäasiallisuuksia ja jotka pankki oli sitten testamentiksi koostanut.

Testamentti pitäisi laittaa kehyksiin malliksi, miten haudan takaa voi olla vielä tosi hankala.

Juttuja riittäisi muitakin, mutta jätetään nyt tämä tänne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tytär halusi äitinsä korut, mikä on ihan ok.

Toki hän olisi voinut jutella veljensä kanssa ennen hakemista. Mutta voihan hän itse sitten jättää korut tai osan niistä veljentyttärille. Veli voi neuvotella.

Toki olisi voinut neuvotella..Miten niin toki? Olisi pitänyt neuvotella.

Kyllähän se niin on, että irtaimistostakin, vaikka olisi ns.arvotontakin, pitää jutella muiden osapuolien kanssa.

Ei voi tässäkään tapauksessa olla niin vaikeaa kysyä toiselta, että sopiiko että otan korut vai onko sinulla muuta ajatusta tässä? Mutta yleensähän se menee juuri näin, että se, joka ei huolehdi millään tavalla läheisestänsä tämän eläessä, on juuri se ahne osapuoli. Kertoohan se jo ihmisen luonteesta omaa karua kieltään, jos ei omasta äidistä välitä tämän eläessä, mutta korut kiinnostaa kyllä.

Minun äitini on halunnut myös antaa omia korujaan lapsenlapsille sitten kun hänestä aika jättää. Minusta tämä on ok ja aioin pitää huolen siitä, että sisarukseni lapsi saa myös hänelle luvatun korun enkä ahnehdi niitä itselleni.

Ja äitisi on siis tehnyt selkeän testamentin tästä asiasta? Kun se eläissä tehty lupaus ei ole yhtään mitään, jos ei ole testamenttia. Onhan se anoppi voinut sanoa tyttärelleen kuolinvuoteella, että ota sinä ne korut, etteivät joudu haaskuun, veljesi kävi jo tyhjentämässä pankkitilini.

Vierailija kirjoitti:

Ukkini erosi mummostani aikoinaan .Ukki sai mummon runsaansta omaisuudesta tietenkin puolet ja myös lapset kontoilleen. Ukki meni uusiin naimisiin ja uusi vaimo adoptoi ukin lapset sekä pyöräytti vielä yhden lapsen lisää.

Ukin kuoltua omaisuus siirtyi uudelle vaimolle, joka sitten tarkkaan testamenttasi kaiken omalle pojalleen. Adoptoimansa ukin lapset jäivät ilman mitään. Tarinaa ei ole tarkkaan haluttu meille jälkeläisille kertoa, mutta ilman jääneet lapset eivät halunneet riitauttaa testamenttia. Olihan heillä oma, mutta vieras biologinen äiti jättämättä muhkean perinnön joka tapauksessa.

Törkein osuus kyseisessä testamentissa oli selkokielinen osuus, jossa ukin uusin vaimo tiukasti kielsi oman poikansa vaimoa saamasta mitään. Etteikö se asia olisi ollut kaikille selvää muutenkin, mutta kukaan ei oikein ymmärtänyt miten niin reilu mukava ja kaikin tavoin herttainen ihminen joutuu testamentissa moisen ilkeyden kohteeksi. Koko testamentti oli pullollaan katkeran ihmisen vuodatuksia, epäasiallisuuksia ja jotka pankki oli sitten testamentiksi koostanut.

Testamentti pitäisi laittaa kehyksiin malliksi, miten haudan takaa voi olla vielä tosi hankala.

Juttuja riittäisi muitakin, mutta jätetään nyt tämä tänne

Tuo "rintaperillisten puolisoilla ei ole avio-oikeutta perintööni tai sen sijaan hankittuun omaisuuteen tai perinnön/sen sijaan hankitun omaisuuden tuottoon" on kyllä ihan tavallinen lause testamentissa, ei mikään erityinen halveksinnanosoitus. Se on kätevä siinä vaiheessa, kun perinnöksi vaikka 1 000 000 e saanut eroaa ja avio-oikeus koskee vain perheen velkaista omakotitaloa. Silloin puoliso joutuu usein maksamaan tasinkoa tälle, jonka omaisuutta testamentti suojelee.

Vierailija kirjoitti:

Ukkini erosi mummostani aikoinaan .Ukki sai mummon runsaansta omaisuudesta tietenkin puolet ja myös lapset kontoilleen. Ukki meni uusiin naimisiin ja uusi vaimo adoptoi ukin lapset sekä pyöräytti vielä yhden lapsen lisää.

Ukin kuoltua omaisuus siirtyi uudelle vaimolle, joka sitten tarkkaan testamenttasi kaiken omalle pojalleen. Adoptoimansa ukin lapset jäivät ilman mitään. Tarinaa ei ole tarkkaan haluttu meille jälkeläisille kertoa, mutta ilman jääneet lapset eivät halunneet riitauttaa testamenttia. Olihan heillä oma, mutta vieras biologinen äiti jättämättä muhkean perinnön joka tapauksessa.

Törkein osuus kyseisessä testamentissa oli selkokielinen osuus, jossa ukin uusin vaimo tiukasti kielsi oman poikansa vaimoa saamasta mitään. Etteikö se asia olisi ollut kaikille selvää muutenkin, mutta kukaan ei oikein ymmärtänyt miten niin reilu mukava ja kaikin tavoin herttainen ihminen joutuu testamentissa moisen ilkeyden kohteeksi. Koko testamentti oli pullollaan katkeran ihmisen vuodatuksia, epäasiallisuuksia ja jotka pankki oli sitten testamentiksi koostanut.

Testamentti pitäisi laittaa kehyksiin malliksi, miten haudan takaa voi olla vielä tosi hankala.

Juttuja riittäisi muitakin, mutta jätetään nyt tämä tänne

Tärkeä huomio tuosta!! Muistakaa rintaperilliset, että vaikka testamentti olisi tehty Kiinan keisarin hyväksi, on teilla aina oikeus isänne ja äitinne perinnöstä lakiosaan! Lakiosa on puolet normaalista perintöosuudesta. Se pitää aina vaatia erikseen lakiosavaatimuksella 6 kk kuluessa testamentin tiedoksiannosta! Se toimitetaan testamentin saajalle eli ukin vaimolle tässä tapauksessa. No, nyt se on myöhäistä. Leski ei olisi mahtanut mitään vaan lakiosa olisi ollut maksettava joko rahassa tai osuutena muusta omaisuudesta, jotka hän ukilta oli perinyt. Testamentin moittiminen EI riitä vaan on vaadittava lakiosa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa perheessä meni vanhempien perintö tasan kolmen sisaruksemme kesken ja ok. Miehen puolelta äitinsä ja isänsä testamenttasi mökkinsä (arvo noin 80 000) toiselle pojalleen ja tämän kolmelle pojalle. Anoppi paljasti vielä, että oli etukäteen sopimut miehen veljen kanssa tästä eikä miehelleni sanottu mitään. No nyt on isä jo kuollut ja leski hallinnoi iäkkäänä mökkiä ja miehen veli huseeraa jo siellä isäntänä. Ymmärrettävästi mieheni ja veljensä välit ovat jäässä. Aikoinaan hänen isänsä pisti välit poikki omaan veljeensä 1960-luvulla kokonaan, kun veli oli myynyt metsää 800 markan arvosta. Nyt sama ukko teki testamentin vaimonsa kanssa, jossa mieheni ja meidän lapsemme jäi ilman 80000 e mökin osuutta. Karmeaa porukkaa. Onneksi minulla on osuuteni kesämökistä, koska miehen puolen mökkiin ei käytännössä ole enää mitään asiaa. Ymmärrän jonkun selityksen sukumökkien hallinnan vaikeudesta mutta selän takana sumpliminen oli yksiselitteisesti v..maista miestäni kohtaan. Mies on auttanut vanhempiaan ja ollut korrekti. Luultavasti koko muu suku on vain tuytyväisiä, kun saavat nöyryyttää yhtä mustalammasta. Mökin ylläpito ei ole vierasta: olemme hoitaneet mökkityöt minun puolen kesämökillämme kymmenien vuosien ajan. Mökin olisi voinut myös myydä.

Miten omasta omaisuudestaan muka voi "selän takana sumplia"? Ei testamentti kuulu kenellekään muulle kuin tekijälleen, allekirjoitus siitä todistetaan, ei sisältöä. Jos haluaa antaa mökin yhdelle lapsista, niin siten saa tehdä eikä se ole pois kuin katkeralta miniältä.

Anoppi paljasti vähän aikaa sitten itse, että oli jo aikoja sitten testamentin teon aikoihin 2008 kysynyt mieheni veljeltä, myydäänkö mökki, kun heistä aika jättää vai ottaako mieheni veli mökin. Perunkirjoitus oli viime syksynä ja mieheni sai silloin tietää tästä mökin testamenttauksesta yksin veljelleen ja tämän kolmelle lapselle. Tätä tietoa pantattiin omalta pojalta siis 13 vuotta.

Miksi se olisi pitänyt hänelle kertoa? Oletko niitä, joiden mielestä appivanhempien pitää tehdä tiliä kaikista hankinnoistaan ja omaisuudestaan? Tuossa oli 13 vuotta, joiden aikana miehesi tuskin kamalasti kärsi siitä, että ei tiennyt testamentista vai saiko hän tietämättömyytensä takia syövän tms.?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tehkää niitä testamentteja niin ei jää väännöille niin paljon tilaa.

Aloitustakaan en ihan ymmärtänyt. Miten mummo ajatteli että omaisuutta menisi lapsenlapsille, jotka eivät ole edes perikunnan osakkaita?

Kai mummo nyt voi toivoa ja lahjoittaa korujansa lapsenlapsille? Ja varsinkin niille, kenen kanssa on ollut tekemisissä?

Eikä niin, että joku, ketkä ei ole elävä ihminen kiinnostanut yhtään, tulee heti haaskalle ja vie parhaat päältä!!

Miksei voinut eläessä antaa lahjana koruja? Siskolla on kuitenkin laillinen oikeus perintöön, toisin kuin lapsenlapsilla. Sinänsä ymmärrän siskoa - joskus lapselliset pitävät itsestään selvänä että ovat lapsettomia tärkeämpiä kaikessa ja muiden pitäisi ymmärtää, että pitäähän lasten saada. Eihän ap ole edes sukua mummolle, mutta silti nurisemassa. Jos siskolla olisi lapsia, niin kai siskon lapsilla olisi niihin yhtäläinen ns. moraalinen oikeus ap:n mielestä? Ja toisaalta lapsien tekemättä jättäminen ei ole mikään huono päätös (eikä ole usein edes päätös), joka velvoittaisi siihen, että korut on luovutettava veljentytöille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa perheessä meni vanhempien perintö tasan kolmen sisaruksemme kesken ja ok. Miehen puolelta äitinsä ja isänsä testamenttasi mökkinsä (arvo noin 80 000) toiselle pojalleen ja tämän kolmelle pojalle. Anoppi paljasti vielä, että oli etukäteen sopimut miehen veljen kanssa tästä eikä miehelleni sanottu mitään. No nyt on isä jo kuollut ja leski hallinnoi iäkkäänä mökkiä ja miehen veli huseeraa jo siellä isäntänä. Ymmärrettävästi mieheni ja veljensä välit ovat jäässä. Aikoinaan hänen isänsä pisti välit poikki omaan veljeensä 1960-luvulla kokonaan, kun veli oli myynyt metsää 800 markan arvosta. Nyt sama ukko teki testamentin vaimonsa kanssa, jossa mieheni ja meidän lapsemme jäi ilman 80000 e mökin osuutta. Karmeaa porukkaa. Onneksi minulla on osuuteni kesämökistä, koska miehen puolen mökkiin ei käytännössä ole enää mitään asiaa. Ymmärrän jonkun selityksen sukumökkien hallinnan vaikeudesta mutta selän takana sumpliminen oli yksiselitteisesti v..maista miestäni kohtaan. Mies on auttanut vanhempiaan ja ollut korrekti. Luultavasti koko muu suku on vain tuytyväisiä, kun saavat nöyryyttää yhtä mustalammasta. Mökin ylläpito ei ole vierasta: olemme hoitaneet mökkityöt minun puolen kesämökillämme kymmenien vuosien ajan. Mökin olisi voinut myös myydä.

Miten omasta omaisuudestaan muka voi "selän takana sumplia"? Ei testamentti kuulu kenellekään muulle kuin tekijälleen, allekirjoitus siitä todistetaan, ei sisältöä. Jos haluaa antaa mökin yhdelle lapsista, niin siten saa tehdä eikä se ole pois kuin katkeralta miniältä.

Anoppi paljasti vähän aikaa sitten itse, että oli jo aikoja sitten testamentin teon aikoihin 2008 kysynyt mieheni veljeltä, myydäänkö mökki, kun heistä aika jättää vai ottaako mieheni veli mökin. Perunkirjoitus oli viime syksynä ja mieheni sai silloin tietää tästä mökin testamenttauksesta yksin veljelleen ja tämän kolmelle lapselle. Tätä tietoa pantattiin omalta pojalta siis 13 vuotta.

Miksi se olisi pitänyt hänelle kertoa? Oletko niitä, joiden mielestä appivanhempien pitää tehdä tiliä kaikista hankinnoistaan ja omaisuudestaan? Tuossa oli 13 vuotta, joiden aikana miehesi tuskin kamalasti kärsi siitä, että ei tiennyt testamentista vai saiko hän tietämättömyytensä takia syövän tms.?

Ei tämän mielestä, kun täällä ihannoidaan omien lasten asettamista eriarvoiseen asemaan narsististen vanhempien toimesta. No, en olisi voinut kuvitella, jotkut vanhemmat kohtelevat koko elämänsä ajan omaa lastaan niin halveksuen ja huonosti kuin miestäni on kohdeltu mutta totta se vain on, kun yli 30 vuotta olen sitä sivusta seurannut. Vanhuus ei tuo viisautta eikä ymmärrystä kun v..maisuus jatkuu kuolemaan asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa perheessä meni vanhempien perintö tasan kolmen sisaruksemme kesken ja ok. Miehen puolelta äitinsä ja isänsä testamenttasi mökkinsä (arvo noin 80 000) toiselle pojalleen ja tämän kolmelle pojalle. Anoppi paljasti vielä, että oli etukäteen sopimut miehen veljen kanssa tästä eikä miehelleni sanottu mitään. No nyt on isä jo kuollut ja leski hallinnoi iäkkäänä mökkiä ja miehen veli huseeraa jo siellä isäntänä. Ymmärrettävästi mieheni ja veljensä välit ovat jäässä. Aikoinaan hänen isänsä pisti välit poikki omaan veljeensä 1960-luvulla kokonaan, kun veli oli myynyt metsää 800 markan arvosta. Nyt sama ukko teki testamentin vaimonsa kanssa, jossa mieheni ja meidän lapsemme jäi ilman 80000 e mökin osuutta. Karmeaa porukkaa. Onneksi minulla on osuuteni kesämökistä, koska miehen puolen mökkiin ei käytännössä ole enää mitään asiaa. Ymmärrän jonkun selityksen sukumökkien hallinnan vaikeudesta mutta selän takana sumpliminen oli yksiselitteisesti v..maista miestäni kohtaan. Mies on auttanut vanhempiaan ja ollut korrekti. Luultavasti koko muu suku on vain tuytyväisiä, kun saavat nöyryyttää yhtä mustalammasta. Mökin ylläpito ei ole vierasta: olemme hoitaneet mökkityöt minun puolen kesämökillämme kymmenien vuosien ajan. Mökin olisi voinut myös myydä.

Miten omasta omaisuudestaan muka voi "selän takana sumplia"? Ei testamentti kuulu kenellekään muulle kuin tekijälleen, allekirjoitus siitä todistetaan, ei sisältöä. Jos haluaa antaa mökin yhdelle lapsista, niin siten saa tehdä eikä se ole pois kuin katkeralta miniältä.

Anoppi paljasti vähän aikaa sitten itse, että oli jo aikoja sitten testamentin teon aikoihin 2008 kysynyt mieheni veljeltä, myydäänkö mökki, kun heistä aika jättää vai ottaako mieheni veli mökin. Perunkirjoitus oli viime syksynä ja mieheni sai silloin tietää tästä mökin testamenttauksesta yksin veljelleen ja tämän kolmelle lapselle. Tätä tietoa pantattiin omalta pojalta siis 13 vuotta.

Miksi se olisi pitänyt hänelle kertoa? Oletko niitä, joiden mielestä appivanhempien pitää tehdä tiliä kaikista hankinnoistaan ja omaisuudestaan? Tuossa oli 13 vuotta, joiden aikana miehesi tuskin kamalasti kärsi siitä, että ei tiennyt testamentista vai saiko hän tietämättömyytensä takia syövän tms.?

Aika moni kuvittelee, että heillä on määräysvaltaa appivanhempiinsa ja tuo sen yleensä kärkkäästi esille. Ahneimpia ovat ne, jotka valittavat rintaperillisen vieneen enemmän kuin mitä sukuun kuulumaton on onnistunut nappaamaan mukaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa perheessä meni vanhempien perintö tasan kolmen sisaruksemme kesken ja ok. Miehen puolelta äitinsä ja isänsä testamenttasi mökkinsä (arvo noin 80 000) toiselle pojalleen ja tämän kolmelle pojalle. Anoppi paljasti vielä, että oli etukäteen sopimut miehen veljen kanssa tästä eikä miehelleni sanottu mitään. No nyt on isä jo kuollut ja leski hallinnoi iäkkäänä mökkiä ja miehen veli huseeraa jo siellä isäntänä. Ymmärrettävästi mieheni ja veljensä välit ovat jäässä. Aikoinaan hänen isänsä pisti välit poikki omaan veljeensä 1960-luvulla kokonaan, kun veli oli myynyt metsää 800 markan arvosta. Nyt sama ukko teki testamentin vaimonsa kanssa, jossa mieheni ja meidän lapsemme jäi ilman 80000 e mökin osuutta. Karmeaa porukkaa. Onneksi minulla on osuuteni kesämökistä, koska miehen puolen mökkiin ei käytännössä ole enää mitään asiaa. Ymmärrän jonkun selityksen sukumökkien hallinnan vaikeudesta mutta selän takana sumpliminen oli yksiselitteisesti v..maista miestäni kohtaan. Mies on auttanut vanhempiaan ja ollut korrekti. Luultavasti koko muu suku on vain tuytyväisiä, kun saavat nöyryyttää yhtä mustalammasta. Mökin ylläpito ei ole vierasta: olemme hoitaneet mökkityöt minun puolen kesämökillämme kymmenien vuosien ajan. Mökin olisi voinut myös myydä.

Miten omasta omaisuudestaan muka voi "selän takana sumplia"? Ei testamentti kuulu kenellekään muulle kuin tekijälleen, allekirjoitus siitä todistetaan, ei sisältöä. Jos haluaa antaa mökin yhdelle lapsista, niin siten saa tehdä eikä se ole pois kuin katkeralta miniältä.

Anoppi paljasti vähän aikaa sitten itse, että oli jo aikoja sitten testamentin teon aikoihin 2008 kysynyt mieheni veljeltä, myydäänkö mökki, kun heistä aika jättää vai ottaako mieheni veli mökin. Perunkirjoitus oli viime syksynä ja mieheni sai silloin tietää tästä mökin testamenttauksesta yksin veljelleen ja tämän kolmelle lapselle. Tätä tietoa pantattiin omalta pojalta siis 13 vuotta.

Miksi se olisi pitänyt hänelle kertoa? Oletko niitä, joiden mielestä appivanhempien pitää tehdä tiliä kaikista hankinnoistaan ja omaisuudestaan? Tuossa oli 13 vuotta, joiden aikana miehesi tuskin kamalasti kärsi siitä, että ei tiennyt testamentista vai saiko hän tietämättömyytensä takia syövän tms.?

Ei tämän mielestä, kun täällä ihannoidaan omien lasten asettamista eriarvoiseen asemaan narsististen vanhempien toimesta. No, en olisi voinut kuvitella, jotkut vanhemmat kohtelevat koko elämänsä ajan omaa lastaan niin halveksuen ja huonosti kuin miestäni on kohdeltu mutta totta se vain on, kun yli 30 vuotta olen sitä sivusta seurannut. Vanhuus ei tuo viisautta eikä ymmärrystä kun v..maisuus jatkuu kuolemaan asti.

Vaikka sinä olisit mitä mieltä tahansa, niin oikeustoimikelpoisten appivanhempiesi omaisuus oli heidän omaisuuttaan, ei sinun. Siksi sinulla ei ole mitään sananvaltaa siihen, kuka sai ja miten paljon. Miehesi voi aina vaatia lakiosaansa, siihen hän on oikeutettu. Lisäksi kannattaa muistaa, että perinnönjaossa jaetaan omaisuuden arvo, ei jotain tiettyjä asioita, joita voi itselleen vaatia, vaikka ei pesään kuuluisi. "Mummi lupasi minulle" on todella usein kuultu valhe.

Vaikka minulla on vain yksi lapsi, olen jo lahjoittanut hänelle tietyt tavarat. Asia on uskotun miehen hoidossa. Sukulaiset tulee kuitenkin rääppiäisiin.

Olen myös tehnyt testamentin jossa sanotaan ettei muita testamentteja ole, jos joku yrittää huijata.