Kellään ei takuulla yhtä surkeaa ja yksinäistä elämää kuin minulla. :(

Ei kavereita, ystäviä, tuttuja, ei ketään jolta pyytää apua tarvittaessa. Ei perhettä eikä sukulaisia. Lapsi on mutta on huostaanotettu meiltä jo 1v ikäisenä, on nyt 16v, ei olla missään tekemisissä. Aviomies on mutta on joka viikonloppu humalassa eikä halua selvinpäin olla kanssani. Erota en voi koska en takuulla löydä ktään enkä selviä arjesta yksin. Pelkään myös puolisoni kuolemaa, haluan kuyolla ennen häntä. Käyn töissä viikonloppuisin ja lopun ajan olen av:llä. Unilääkkeet otan jo 8.00 aikaan että voin nukkua mahdollisimman pitkät yöunet ettei tarvitse kärvistella hereillä ja kärsiä tästä elämästä. N39