Kolmannes nuorista pelkää, että työelämä on liian raskasta, kertoo tuore raportti

Vierailija kirjoitti:

Työelämä on toki raskasta ja näin pitää lähtökohtaisesti ollakin. Palkkaa vastaan uhrataan omaa vapaa-aikaa elättääkseen itsensä. Oma erikoisosaaminen suhteessa muihin määrää palkkatason. Työ on itsensä myymistä ja asiakas maksaa loppuviimein palkan. Työnanataja vain tilittää sen palkan.

Raskas työ ja huono palkka on huono yhdistelmä.

Hyvät ajat ovat luoneet heikon sukupolven, joka tulee luomaan huonot ajat, jonka myötä kasvaa aikanaan uusi vahva sukupolvi, joka luo jälleen hyvät ajat.

Vierailija kirjoitti:

Kelarottana on hiukan leppoisampaa elää kuin 8 tuntisilla orjatöillä. Ei ihme, että suurin osa valitsee elää kelalla.

Et välttämättä voi laskea koko elämääsi tuon rottailun varaan. Älä hämmästy jos sinut vielä tipautetaan uuninpankoltasi makailemasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työelämä on toki raskasta ja näin pitää lähtökohtaisesti ollakin. Palkkaa vastaan uhrataan omaa vapaa-aikaa elättääkseen itsensä. Oma erikoisosaaminen suhteessa muihin määrää palkkatason. Työ on itsensä myymistä ja asiakas maksaa loppuviimein palkan. Työnanataja vain tilittää sen palkan.

Raskas työ ja huono palkka on huono yhdistelmä.

Ennen raadettiin ympäripyöreitä päiviä mutta silloin vielä uskottiin johonkin. Nyt kun mihinkään ei oikein saa uskoa (paitsi valheisiin) osa porukasta kyynistyy makailijoiksi.

Rottailu on parasta, lampaat tarjoaa kaiken 😎

Vierailija kirjoitti:

Työelämä on toki raskasta ja näin pitää lähtökohtaisesti ollakin. Palkkaa vastaan uhrataan omaa vapaa-aikaa elättääkseen itsensä. Oma erikoisosaaminen suhteessa muihin määrää palkkatason. Työ on itsensä myymistä ja asiakas maksaa loppuviimein palkan. Työnanataja vain tilittää sen palkan.

Miksi työelämän lähtökohtaisesti kuuluu olla raskasta, selvennätkö vähän? Levollisin mielin työtä tekevä on paljon tehokkaampi kuin väsynyt raataja.

Kun katsovat uhriaan luovia vanhempiaan ja näkevät heidät stressaantuneina kotona (jos näkevät. On työmatkaa, illanistujaista, virkistyspäivää, neuvotteluiltamia) ja muistavat samalla hengenvedolla omat yksinäiset iltapäivät, illat, yöt ja lomatkin kotona ehkä korkeintaan sisaruksen vahtina, kyllä alkaa pelottaa. Mitä järkeä pilata mielenterveys ja pelätä, koska on oma vuoro romahtaa ja jäädä vuoden vuorottelu apaalle tai työkyvyttömyyslomalle? Sairastua vakavasti vain siksi, että töissä oli liikaa stressiä ja työ ja koti oli vaikea yhdistää? Ajautua avioeroon, koska on viettänyt parhaat vuotensa töissä ja työmatkoilla ja työkaveri on läheisempi kuin oma puoliso? Itkeä mahahaavaa ja muistaa syödä msennusnappinsa joka aamu?

Vierailija kirjoitti:

Kun katsovat uhriaan luovia vanhempiaan ja näkevät heidät stressaantuneina kotona (jos näkevät. On työmatkaa, illanistujaista, virkistyspäivää, neuvotteluiltamia) ja muistavat samalla hengenvedolla omat yksinäiset iltapäivät, illat, yöt ja lomatkin kotona ehkä korkeintaan sisaruksen vahtina, kyllä alkaa pelottaa. Mitä järkeä pilata mielenterveys ja pelätä, koska on oma vuoro romahtaa ja jäädä vuoden vuorottelu apaalle tai työkyvyttömyyslomalle? Sairastua vakavasti vain siksi, että töissä oli liikaa stressiä ja työ ja koti oli vaikea yhdistää? Ajautua avioeroon, koska on viettänyt parhaat vuotensa töissä ja työmatkoilla ja työkaveri on läheisempi kuin oma puoliso? Itkeä mahahaavaa ja muistaa syödä msennusnappinsa joka aamu?

Mikä kieliasukömmähdys: uriaan luovia, ei uhriaan luovia. Vaikka miksei niinkin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työelämä on toki raskasta ja näin pitää lähtökohtaisesti ollakin. Palkkaa vastaan uhrataan omaa vapaa-aikaa elättääkseen itsensä. Oma erikoisosaaminen suhteessa muihin määrää palkkatason. Työ on itsensä myymistä ja asiakas maksaa loppuviimein palkan. Työnanataja vain tilittää sen palkan.

Raskas työ ja huono palkka on huono yhdistelmä.

Ennen raadettiin ympäripyöreitä päiviä mutta silloin vielä uskottiin johonkin. Nyt kun mihinkään ei oikein saa uskoa (paitsi valheisiin) osa porukasta kyynistyy makailijoiksi.

Pyöreiden päivien raataminen maatilalla olisi paljon mielekkäämpää, terveellisempää, henkisesti vähemmän kuormittavaa, palkitsevaa, henkisesti rikkaampaa, luonnollisempaa.

Vierailija kirjoitti:

Mua ei haittaa jos työ on raskasta.

Mutta se on muuttunut viimevuosina jotenkin aivan erityisen kuluttavaksi ja haasteelliseksi.

t. ei nuori

Totta. Osaamisvaatimukset on ihan huikeita, ja osattavaa on paljon, ja koko ajan tulee lisää. Lisäksi hyvin usein on kiire. Työkaverien saikut vtuttaa, vaikkei saisi. Ei enää mitään järkeä.

(Ja olen työssäni hyvä, ja on omalta alalta vuosien kokemus.)

Vierailija kirjoitti:

Hyvät ajat ovat luoneet heikon sukupolven, joka tulee luomaan huonot ajat, jonka myötä kasvaa aikanaan uusi vahva sukupolvi, joka luo jälleen hyvät ajat.

Työelämän pirstoutuneisuus, multitaskaaminen ja törkeä kilpailu ovat luoneet älyttömän kulttuurin, jossa rehelliset, fiksut ja kivat ihmiset ovat koetuksella. Härskit ja röyhkeät pärjää.

Sellaiset pärjää, jotka osaa sulkea silmänsä siltä, etteivät osaa kaikkea vaadittavaa. Työelämässä on uskomattoman paljon nykyaikana pomoja, joiden täytyy kysyä ohjeita alaisiltaan.

Vierailija kirjoitti:

Hyvät ajat ovat luoneet heikon sukupolven, joka tulee luomaan huonot ajat, jonka myötä kasvaa aikanaan uusi vahva sukupolvi, joka luo jälleen hyvät ajat.

Uusi vahva sukupolvi=itsekäs suorittajasukupolvi, joka luo yksinäisiä ja masentuneita jälkeläisiä suorituspaineineen, jotka taas luovat onnellisempia ja iloisempia jälkeläisiä, joiden jälkeläiset ovat liiankin iloisia, joiden jälkeläisiä masentaä kun vanhemmilla on mennyt liian lujaa töissä ja harrastuksissa, joiden jälkeläiset päättävät laittaa kaiken uuteen kuntoon kuten vahva sukupolvi. Jne.

Työelämä muuttuu koko ajan raskaammaksi, muutama syy:

-Kaikkea kellotetaan, inhimillisyys katoaa kun esim. kotihoitajilla on aikaa "vartti per käynti" tmv. ja koko ajan on kiire. Se raskaus ei siis tule välttämättä työstä itsestään, vaan siitä että koko ajan on kiiren tunne ja,pitää vilkuilla kelloa.

-Työnkuvaan sälytetään koko ajan jotain uutta, mutta palkka ei nouse. Esim. omalla työpaikallani ("toimistohommaa") oli ennen 1, 2, 3, ja 4 tasoa tekijöissä:

1. perusjuttuja mitä "kaikki" osaa =pienin palkka.

2. vähän vaativampia lisäkoulutetuja =hieman isompi palkka.

3. ratkaisivat vaikeampia juttuja =isompi palkka

4. spesialisteja, iso palkka

Jossain kohtaa 3.ryhmä tiputettiin kokonaan pois, muutama siirtyi (jos osaaminen/halukkuus riitti) 4:seen, mutta suurin osa 3-tekijöistä lähtivät pois kokonaan muutosten takia (saivat potkut/eropaketin) mutta heidän työnsä ei kadonnut pois, se vaan jyvitettiin niille 2-tekijöille joiden osaaminen (nippanappa toisiaan tukien) siihen riitti, ja tarvittaessa 4:set auttavat.

Palkka ei kuitenkaan npussut yhtään(!) vaikka työn vaativuus huomattavasti kasvoi =työ on raskaampaa, vaativampaa, ja stressaavampaa mitä ennen.

-Palkkatuloilla ei enää elä, koska kaikki (varsinkin asuminen!) on kallistunut. Miksi tehdä töitä, jos se ei paranna elämänlaatua? Tarkoitan sitä, että esim. kalliin asumisen takia käteen ei jää "mitään" niin ei se motivoi, vs. lähes saman saa kotona lojumalla "sossun piikkiin".

Moni nuori tekee nykyään niin, että tekee hanttihommia porukoiden tmv. nurkissa eläen 6kk ja sittem surffaa 6kk Balilla tmv. koska "parempaan ei pystytä". Tarkoitan sitä, että ennen pienilläkin tuloilla pystyi (ns.varaton) säästämään pesämunan asuntoon jne. nykyään pätkä/silppu/osa-aikatöitä tekee yhä useampi, eikä lainaa saa, varsinkin kun hinnat pompanneet.

-Työnkuvan muuttuminen, tarkoitan tubettajia ym. jos joku tienaa miljoonia vain pelaamalla, niin monelle tuo on houkuttelevampaa vs. mennä amatsuun ja alkaa putkimieheksi tmv.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvät ajat ovat luoneet heikon sukupolven, joka tulee luomaan huonot ajat, jonka myötä kasvaa aikanaan uusi vahva sukupolvi, joka luo jälleen hyvät ajat.

Uusi vahva sukupolvi=itsekäs suorittajasukupolvi, joka luo yksinäisiä ja masentuneita jälkeläisiä suorituspaineineen, jotka taas luovat onnellisempia ja iloisempia jälkeläisiä, joiden jälkeläiset ovat liiankin iloisia, joiden jälkeläisiä masentaä kun vanhemmilla on mennyt liian lujaa töissä ja harrastuksissa, joiden jälkeläiset päättävät laittaa kaiken uuteen kuntoon kuten vahva sukupolvi. Jne.

Jäi välistä tokavimppa sukupolvi josta parhaillaan puhutaan: masentuneiden vanhempien (viisas) luovuttajasukupolvi.

Päälle nelikymppisen tavoite-eläkeikä on tällä hetkellä 68-vuotta. Paljonko 18-vuotiaan mahtaa olla?

Onko ihme, jos ajatus 50 vuoden työurasta uuvuttaa?

Se on ihan aiheellinen pelko. Lukiolaiset jo uupuu aiempaa yleisemmin ja vaatimukset kasvaa koko ajan sekä opiskelu- että työmaailmassa. Nyt kun on alettu painottamaan jo pelkästään kouluihin hakiessa ennen kaikkea päättötodistusta, siihen opetetaan jo lukiossa että on pakko olla parhaiden joukossa tai muuten ei kovassa maailmassa pärjää. Enää ei riitä neljä pakollista ainetta vaan tarvitaan viisi jne. Kaikki eivät voi olla parhaita, joten ne jotka tarvitsisivat enemmän joustamista ja ahdistuvat herkemmin suorittamisesta ja kilpailusta, uupuvat herkemmin. Kuilu ääripäiden välillä kasvaa ja ihan täysin normaali perusälykäs nuorikin tai nuori aikuinen voi helposti uupua tai tippua kärryiltä pois. Jos tämän yhteiskunnan koventumisen lisäksi sattuu olemaan vielä vaativat vanhemmat, jotka kannustavat väärällä tavalla (eli ajatukseen vain paras riittää, muuten olet epäonnistunut/hyödytön/arvoton ja enää ei kelpaa että tekee parhaansa) niin onko se ihme että moni menee itsensä kanssa solmuun tai jopa luovuttaa? Kaikki myös kallistuu kokoajan ja mielenterveysongelmat lisääntyy ihan kaiken ikäisillä. Nuorilla joilla itsetunto ja itsetuntemus on vasta kehittymässä, ei välttämättä riitä ymmärrystä erottaa mikä on yhteiskunnan epärealistista vaatimusta ja mikä omaa persoonaa. Jotain mätää on tässä järjestelmässä, jos moni tunnollinen parhaansa tekevä keskivertonuori uupuu ja masentuu. Puhumattakaan niistä joilla on heikommat kortit jo heti kättelyssä, nepsy- tai oppimisvaikeuksia jne. Tuo boomereiden hokema nuoriso on vaan niin heikkoa ainesta vain pahentaa tilannetta. Empatian puute ja kiristyvät vaatimukset lannistavat ja lamauttavat, eivätkä saa kaikkia sisuuntumaan loputtomiin. Sisu tulee esiin silloin, kun tavoite haastaa mutta on kuitenkin REALISTINEN. Minäkin pelkään tulevaa lähes päivittäin vaikka menestyin koulussa keskivertoa paremmin. N29

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työelämä on toki raskasta ja näin pitää lähtökohtaisesti ollakin. Palkkaa vastaan uhrataan omaa vapaa-aikaa elättääkseen itsensä. Oma erikoisosaaminen suhteessa muihin määrää palkkatason. Työ on itsensä myymistä ja asiakas maksaa loppuviimein palkan. Työnanataja vain tilittää sen palkan.

Raskas työ ja huono palkka on huono yhdistelmä.

Ennen raadettiin ympäripyöreitä päiviä mutta silloin vielä uskottiin johonkin. Nyt kun mihinkään ei oikein saa uskoa (paitsi valheisiin) osa porukasta kyynistyy makailijoiksi.

Pyöreiden päivien raataminen maatilalla olisi paljon mielekkäämpää, terveellisempää, henkisesti vähemmän kuormittavaa, palkitsevaa, henkisesti rikkaampaa, luonnollisempaa.

Ai nytkö se onkin näin päin. Tähän asti maajussit on haukuttu sinne omaan ojaansa. Vai ei henkisesti kuormittavaa. Kokeile.

Vierailija kirjoitti:

Se on ihan aiheellinen pelko. Lukiolaiset jo uupuu aiempaa yleisemmin ja vaatimukset kasvaa koko ajan sekä opiskelu- että työmaailmassa. Nyt kun on alettu painottamaan jo pelkästään kouluihin hakiessa ennen kaikkea päättötodistusta, siihen opetetaan jo lukiossa että on pakko olla parhaiden joukossa tai muuten ei kovassa maailmassa pärjää. Enää ei riitä neljä pakollista ainetta vaan tarvitaan viisi jne. Kaikki eivät voi olla parhaita, joten ne jotka tarvitsisivat enemmän joustamista ja ahdistuvat herkemmin suorittamisesta ja kilpailusta, uupuvat herkemmin. Kuilu ääripäiden välillä kasvaa ja ihan täysin normaali perusälykäs nuorikin tai nuori aikuinen voi helposti uupua tai tippua kärryiltä pois. Jos tämän yhteiskunnan koventumisen lisäksi sattuu olemaan vielä vaativat vanhemmat, jotka kannustavat väärällä tavalla (eli ajatukseen vain paras riittää, muuten olet epäonnistunut/hyödytön/arvoton ja enää ei kelpaa että tekee parhaansa) niin onko se ihme että moni menee itsensä kanssa solmuun tai jopa luovuttaa? Kaikki myös kallistuu kokoajan ja mielenterveysongelmat lisääntyy ihan kaiken ikäisillä. Nuorilla joilla itsetunto ja itsetuntemus on vasta kehittymässä, ei välttämättä riitä ymmärrystä erottaa mikä on yhteiskunnan epärealistista vaatimusta ja mikä omaa persoonaa. Jotain mätää on tässä järjestelmässä, jos moni tunnollinen parhaansa tekevä keskivertonuori uupuu ja masentuu. Puhumattakaan niistä joilla on heikommat kortit jo heti kättelyssä, nepsy- tai oppimisvaikeuksia jne. Tuo boomereiden hokema nuoriso on vaan niin heikkoa ainesta vain pahentaa tilannetta. Empatian puute ja kiristyvät vaatimukset lannistavat ja lamauttavat, eivätkä saa kaikkia sisuuntumaan loputtomiin. Sisu tulee esiin silloin, kun tavoite haastaa mutta on kuitenkin REALISTINEN. Minäkin pelkään tulevaa lähes päivittäin vaikka menestyin koulussa keskivertoa paremmin. N29

Laiskat uupuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata pelätä, koska sitä se on.

Kun ymmärtää että sitä ei pysty käytännössä saavuttamaan mitä vanhemmat pystyivät, eikä myöskään pysty siihen mitä mediassa jotenkin odotetaan tai joissain parisuhteessa niin sitten se helpottaa.

Joo, tämä on totta. Minun vanhemmilla oli paljon parempi taloudellinen tilanne kun olin lapsi, kuin mitä mulla nyt 34 vuotiaana on. Vaikka minulla on paljon enemmän kouluja käyty ja hyväpalkkainen työ. Näin se vaan on, maailma muuttuu.

Voi luoja miten typerä kommentti. Palkat ovat nousseet koko ajan, koulutus on nykyään melkein ilmasta jne.

Kyse on siitä, että osa nuorista haluaa kaiken heti. Pitää heti olla iso talo, tai asunto, auto hieno jne. Me vanhemmat aloitettiin pienemmästä.

Ja yksi syy on, ettei näitä nykyajan tollukoita saa puhelimestaan irti niin, että voisivat käyttää kumpaakin kättään ja aivojaan.

Turhaa sakkia osa nykynuorusta.

Juuri näin. Olen esimies monelle nuorelle, vaatimukset heti töihin tullessa on mahtipontiset.