"Hanki apua/mene terapiaan"
Näin kuulee ihmisten sanovan usein. Ensinnäkin terapiaan ei todellakaan pääse tosta noin vaan, vaan se on todella pitkä, hankala ja kallis prosessi kokonaisuudessaan. Toiseksi terapia ei todellakaan auta kaikkeen, pieneen osaan vain, vaikka olisi kuinka ammattitaitoinen terapeutti, kuten itselleni oli. Aina käsketään hakea apua mutta mitä jos apu ei auta? On käyty kolmen vuoden Kelan kuntoutuspsykoterapia (eli ihan oikea terapia, eikä psykiatrisella sairaanhoitajalla kerran kuussa käyminen, jotku nimittävät tätä terapiaksi) luettu self help kirjoja, käyty monessa eri ryhmäterapiassa. Uni ei virkistä ja siihen tarjotaan ketipinoria joka vaan rikkoo unen rakennetta ja saa olon vuorokauden ajan jyrän alle jääneeksi. Olen toki kiitollinen kaikesta avusta mitä olen saanut, mutta koen että masennusta/ahdistusta/uupumusta ei vaan osata kunnolla hoitaa. Mitään tehokasta apua ei tunnu löytyvän. Toisaalta yksin kai täällä on loppujen lopuksi pärjättävä ja ratkaisut löydettävä. Pitkäaikaisen stressin aiheuttamaan hermostolliseen ylikuormitukseen tarjotaan "avuksi" masennuslääkettä, vaikka hermosto ongelmiin ne ei auta pätkääkään. Täytyykö se vaan hyväksyä että ilmeisesti aika monen ihmisen elämä täällä maapallolla on ahdistavaa? Ja toisaalta miten täällä edes voisi voida hyvin, koska koko olemassaolo on niin kaoottista. Buddhakin sen jo opetti, elämä on kärsimystä.
Kohtalotovereita?
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Anteeksiantamattomuus tekee vaikeaksi vääryyttä kokeneen elämän. Anteeksiantamattomuus sitoo ihmisen vääryyttä tehneeseen.
Anteeksiantaminen tarkoittaa tapahtuneen vääryyden tunnustamista. On lupa kokea vihaa, mutta kun antaa anteeksi, ei katkeroidu.
Jos antaa anteeksi, ei enää velo korvauksia siltä, joka on tehnyt vääryyttä.
Silti jos olen tehnyt vääryyttä jollekulle, voin myös taloudellisesti korvata, jos olen vaikka rikkonut omaisuutta.
Anteeksiantaminen vapauttaa.
Hitto mitä soopaa. Taidat itse olla pahantekijä pas*at housussa. Rikotun tavaran vielä korvaa, mutta ei rikottua sielua ja mieltä. Minä olen katkera ja täynnä vihaa, siinä ei mitkään anteeksiannot auta, vaikka toki väärintekijät sitä anteeksiantoa toivovat.

Anteeksiantaminen vapauttaa.Hitto mitä soopaa. Taidat itse olla pahantekijä pas*at housussa. Rikotun tavaran vielä korvaa, mutta ei rikottua sielua ja mieltä. Minä olen katkera ja täynnä vihaa, siinä ei mitkään anteeksiannot auta, vaikka toki väärintekijät sitä anteeksiantoa toivovat.
Jeps. Tuo oli niin uskomatonta bullshittiä, että epäilen sitä provoiluksi/trollaamiseksi.
Kiusaaja siinä jakamassa neuvoa, mutta ei ymmärrä neuvoa syyllistä pyytämään aidosti anteeksi ja ottamaan vastuuta, hän puhuu vaan kuinka anteeksi on annettava vaikka anteeksi ei ole pyydetty (ja se ei riitä kaikkeen) ja luulee tietävänsä asioita ihmisten puolesta.
Jos ymmärrystä ja kokemusta sydämen kautta ei ole, on parempi pitää sanainen arkku kiinni, kun nämä asiat eivät ole pinnallista fraasitason jargonia tietäville/kokijoille. Silloin kuin ei tiedetä, silloin kuunnellaan.

Näin. Karma hoitaa. Karma on kiusatun ja piinatun paras ystävä.
Minä olen saanut apua lääkkeistä. Terapia ei auttanut yhtään. Inhoan nettikirjoituksia, jotka lyttäävät lääkkeen. Joillekin se on hengenpelastus.
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei ollut kyse siitä, että olisin kuormittanut jotain jutuillani ja sen jälkeen minulle olisi sanottu että hanki apua tai mene terapiaan. Vaan yleinen neuvo aina ongelmaan kuin ongelmaan. Joten kysyin että mitä tehdä kun apu ei auta kunnolla, ja että maailmassa ja elämässä on sen tason ongelmia joita mikään terapia ei poista.
Ap
Olen eri jolle vastasit. Olen toi, joka kirjoitti mitä fraasi merkitsee 1) ja 2)-postauksen. On traumataustaa täälläkin.
Niin eli siihen, että mikä muu auttaisi, onko idiksiä. Sanoisin että meditointi, voit katsoa youtube-videoita ja voimistella hitaasti, ala kuunnella delta waves positive energy youtube-videoita, pyri ajattelemaan positiivisesti, ala harrastaa myös hikiliikuntaa useamman kerran viikossa, tee jotain missä pääset nauramaan, suunnittele eteenpäin.
Pysy erossa sellaisesta, missä sinulle tulee huono olo ja lamaantuminen turhaan. Esim. myrkyllinen nettipiiri. Katso energian perään, sinä olet itsesi suojelija. Sinä. Sinussa on myös kaikki voima ja ratkaisu, mitä tarvitaan. Jos menet ahdistuksiin, siihen on metodeja. Kaikkea ei saa menemään kuten haluaisi, esim nopeasti. Mutta pystyt luovimaan, pystyt selviytymään ja (tämä positiivisesti reaching, mutta on mahdollista) kukoistamaankin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksiantamattomuus tekee vaikeaksi vääryyttä kokeneen elämän. Anteeksiantamattomuus sitoo ihmisen vääryyttä tehneeseen.
Anteeksiantaminen tarkoittaa tapahtuneen vääryyden tunnustamista. On lupa kokea vihaa, mutta kun antaa anteeksi, ei katkeroidu.
Jos antaa anteeksi, ei enää velo korvauksia siltä, joka on tehnyt vääryyttä.
Silti jos olen tehnyt vääryyttä jollekulle, voin myös taloudellisesti korvata, jos olen vaikka rikkonut omaisuutta.
Anteeksiantaminen vapauttaa.Hitto mitä soopaa. Taidat itse olla pahantekijä pas*at housussa. Rikotun tavaran vielä korvaa, mutta ei rikottua sielua ja mieltä. Minä olen katkera ja täynnä vihaa, siinä ei mitkään anteeksiannot auta, vaikka toki väärintekijät sitä anteeksiantoa toivovat.
Jeps. Tuo oli niin uskomatonta bullshittiä, että epäilen sitä provoiluksi/trollaamiseksi.
Kiusaaja siinä jakamassa neuvoa, mutta ei ymmärrä neuvoa syyllistä pyytämään aidosti anteeksi ja ottamaan vastuuta, hän puhuu vaan kuinka anteeksi on annettava vaikka anteeksi ei ole pyydetty (ja se ei riitä kaikkeen) ja luulee tietävänsä asioita ihmisten puolesta.
Jos ymmärrystä ja kokemusta sydämen kautta ei ole, on parempi pitää sanainen arkku kiinni, kun nämä asiat eivät ole pinnallista fraasitason jargonia tietäville/kokijoille. Silloin kuin ei tiedetä, silloin kuunnellaan.
Sorry vaan, mutta en ole mikään kiusaaja. Se oli vain esimerkki. Olen uskovainen ja on minullakin paljon anteeksiannettavaa, ja pyydettävääkin. Synnitön ei ole kukaan

Tiedänkin paljon ihmisten kanssa työskentelystä. Olen opiskellut alaa ja ollut paljon ihmisten kanssa tekemisissä.
Halusin vain oikaista yleisiä väärinkäsityksiä siitä, mitä anteeksiantaminen tarkoittaa. Se ei ole vääryyden tyhjäksi tekemistä.
Meditaatio ja energiajutut eivät auta. Ne ovat New Agea ja vievät vain syvämmälle sontaan.
Meinaatteko, ettei viisikymppinen tiedä vielä mitään? Kymmenien vuosien kokemus elämästä, mutta en ole halunnut katkeroitua pahojen ihmisten takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksiantamattomuus tekee vaikeaksi vääryyttä kokeneen elämän. Anteeksiantamattomuus sitoo ihmisen vääryyttä tehneeseen.
Anteeksiantaminen tarkoittaa tapahtuneen vääryyden tunnustamista. On lupa kokea vihaa, mutta kun antaa anteeksi, ei katkeroidu.
Jos antaa anteeksi, ei enää velo korvauksia siltä, joka on tehnyt vääryyttä.
Silti jos olen tehnyt vääryyttä jollekulle, voin myös taloudellisesti korvata, jos olen vaikka rikkonut omaisuutta.
Anteeksiantaminen vapauttaa.Hitto mitä soopaa. Taidat itse olla pahantekijä pas*at housussa. Rikotun tavaran vielä korvaa, mutta ei rikottua sielua ja mieltä. Minä olen katkera ja täynnä vihaa, siinä ei mitkään anteeksiannot auta, vaikka toki väärintekijät sitä anteeksiantoa toivovat.
Jeps. Tuo oli niin uskomatonta bullshittiä, että epäilen sitä provoiluksi/trollaamiseksi.
Kiusaaja siinä jakamassa neuvoa, mutta ei ymmärrä neuvoa syyllistä pyytämään aidosti anteeksi ja ottamaan vastuuta, hän puhuu vaan kuinka anteeksi on annettava vaikka anteeksi ei ole pyydetty (ja se ei riitä kaikkeen) ja luulee tietävänsä asioita ihmisten puolesta.
Jos ymmärrystä ja kokemusta sydämen kautta ei ole, on parempi pitää sanainen arkku kiinni, kun nämä asiat eivät ole pinnallista fraasitason jargonia tietäville/kokijoille. Silloin kuin ei tiedetä, silloin kuunnellaan.
Sorry vaan, mutta en ole mikään kiusaaja. Se oli vain esimerkki. Olen uskovainen ja on minullakin paljon anteeksiannettavaa, ja pyydettävääkin. Synnitön ei ole kukaan
Tiedänkin paljon ihmisten kanssa työskentelystä. Olen opiskellut alaa ja ollut paljon ihmisten kanssa tekemisissä.
Halusin vain oikaista yleisiä väärinkäsityksiä siitä, mitä anteeksiantaminen tarkoittaa. Se ei ole vääryyden tyhjäksi tekemistä.
Ymmärrän. Olen kohdannnut vastaavanlaista suhtautumista aiemminkin ns kristillinen suhtautumislinja. Ymmärrän että tarkoitat hyvää, mutta toivottavasti kunnioitat tässä asiassa kokeneiden ihmisten tietämystä ja tuntemusta. Se että on ideologia..., se ei ylitä sitä, mitä todellisuudessa ja elämisessä että sydämessä tiedetään. Yhden "totuutta" ei voi antaa kokijalle oikeaksi ratkaisuksi, heille se oikea ratkaisu voi olla ihan muuta kuin se, että annetaan anteeksi vaikka se tarkoittaisi että mielessään tehdään niin ja sitten on ok.
Epäsopiva/epäkristillinen ratkaisu on joillekin se mikä tuo vapautumisen taikka jonkinlaisen ookouden. Kunnioitetaan sitä, että on erilaisia tilanteita ja suhtautumisia ja katharsiksia. Joillekin kristillisyys tuo se, joillekin ei. Kelle on väärin tehty, se niitä tunnotkoon, ei viedä sitäkin valtaa pois keltään. Kaikki asiat ei mene täydellisesti, joskus jopa huonokin suhtautuminen ja peen takaisin antaminen menee hyväksi, siitä syypää oppii jotakin ja vaikka ei oppisi, on antaja kokenut vapautumista tai mikä ettei vaikka katumusta, mutta kaikki vie eteenpäin. Toisaalta ihminen joka suinpäin antaa anteeksi vaikka tyttären raiskanneen ja murhanneen miehen, voi hänkin saada näin vapautusta, vaikka se onkin lähellä häpeää ja itsekkyyttä.
Monenlaista. Ei voi toisten puolesta, sen olen oppinut. Pitkän linjan kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksiantamattomuus tekee vaikeaksi vääryyttä kokeneen elämän. Anteeksiantamattomuus sitoo ihmisen vääryyttä tehneeseen.
Anteeksiantaminen tarkoittaa tapahtuneen vääryyden tunnustamista. On lupa kokea vihaa, mutta kun antaa anteeksi, ei katkeroidu.
Jos antaa anteeksi, ei enää velo korvauksia siltä, joka on tehnyt vääryyttä.
Silti jos olen tehnyt vääryyttä jollekulle, voin myös taloudellisesti korvata, jos olen vaikka rikkonut omaisuutta.Anteeksiantaminen vapauttaa.
Hitto mitä soopaa. Taidat itse olla pahantekijä pas*at housussa. Rikotun tavaran vielä korvaa, mutta ei rikottua sielua ja mieltä. Minä olen katkera ja täynnä vihaa, siinä ei mitkään anteeksiannot auta, vaikka toki väärintekijät sitä anteeksiantoa toivovat.
Jeps. Tuo oli niin uskomatonta bullshittiä, että epäilen sitä provoiluksi/trollaamiseksi.
Kiusaaja siinä jakamassa neuvoa, mutta ei ymmärrä neuvoa syyllistä pyytämään aidosti anteeksi ja ottamaan vastuuta, hän puhuu vaan kuinka anteeksi on annettava vaikka anteeksi ei ole pyydetty (ja se ei riitä kaikkeen) ja luulee tietävänsä asioita ihmisten puolesta.
Jos ymmärrystä ja kokemusta sydämen kautta ei ole, on parempi pitää sanainen arkku kiinni, kun nämä asiat eivät ole pinnallista fraasitason jargonia tietäville/kokijoille. Silloin kuin ei tiedetä, silloin kuunnellaan.
Sorry vaan, mutta en ole mikään kiusaaja. Se oli vain esimerkki. Olen uskovainen ja on minullakin paljon anteeksiannettavaa, ja pyydettävääkin. Synnitön ei ole kukaan
Tiedänkin paljon ihmisten kanssa työskentelystä. Olen opiskellut alaa ja ollut paljon ihmisten kanssa tekemisissä.
Halusin vain oikaista yleisiä väärinkäsityksiä siitä, mitä anteeksiantaminen tarkoittaa. Se ei ole vääryyden tyhjäksi tekemistä.Ymmärrän. Olen kohdannnut vastaavanlaista suhtautumista aiemminkin ns kristillinen suhtautumislinja. Ymmärrän että tarkoitat hyvää, mutta toivottavasti kunnioitat tässä asiassa kokeneiden ihmisten tietämystä ja tuntemusta. Se että on ideologia..., se ei ylitä sitä, mitä todellisuudessa ja elämisessä että sydämessä tiedetään. Yhden "totuutta" ei voi antaa kokijalle oikeaksi ratkaisuksi, heille se oikea ratkaisu voi olla ihan muuta kuin se, että annetaan anteeksi vaikka se tarkoittaisi että mielessään tehdään niin ja sitten on ok.

Olen antanut hyvin pahan teon anteeksi. Tuo syyllinen ei koskaan joutunut vastuuseen. Silti minulle anteeksianto on oikea tie. Haluan antaa anteeksi, koska Jeesus antoi kaikkien synnit anteeksi.

Ok. Kunnioitan ratkaisuasi. Hyvää sinulle sinne päin!
Olen myös uskossa, mutta en perinteisesti. Rukous ylöspäin asiaa.
Täällä on moni ehdotellut liikuntaa avuksi, ja harrastaisin enemmän kuin mielelläni esim juoksua. Koska siitä tulee onnellinen ja hyvä olo. Mutta hermosto menee ihan ylikierroksille ja olen liian uupunut raskaaseen liikuntaan. Pystyn kävellä pieniä matkoja tai suhteellisen paljon liikkumaan päivän aikana, mutta seuraava päivä menee vuodelevossa. Tämä on tällaista cfs oireilua (krooninen väsymysoireyhtymä) ja tuntuu että siihen ei varsinkaan saa mitään hoitoa, kukaan ei tunnu oikein edes tietävän mikä se on, ei edes lääkärit.
Ap
Hoida itse ongelmasi äläkä ulkoista ongelmien ratkaisua muille niin kuin muutkin normaalit ihmiset
Eipä tunnu kivalta olla se "hankala" tyyppi kun ei tule millään ymmärretyksi.
Hävettää olla ihmisten ilmoilla kun pää nykii sivulle ihan kuin lyötäisiin.
Usutetaan käymään yhdessä läpi kuinka huonosti käyttäydyin tilanteessa jossa minut "ajettiin" siihen. No en minä suostu. Väittävät ymmärtävänsä minua, vaikka eivät ymmärtäneet. Minä kyllä tiedän etten käyttäytynyt sopivalla tavalla, mutta sano se hänelle jonka tekee mieli kääntää niskat nurin.
Hulluahan tämä on. Hän on siinä "suojelemassa" minua, enkä minä ymmärrä miksi. Toinen kertoo kuinka rauhallinen ja asiallinen olen, mutta ei ymmärrä etten minä ole siinä vaan minä 4 vuotiaana, 13 vuotiaana, minun 5 eri sivupersoonaa sekä kaltoinkohtelijani.
Nää kaikki huutaa ristiin enkä enää tiedä mitä mä ajattelen itse. Toinen näkee vaan käytökseni ja kuuntelee mitä sanon mutta se ei ole totta.
Jos alan huutamaan niin minä olen vastuussa toki mutta miten voin olla vastuussa kun en minä edes huuda?
Ei tämä tilanne syntynyt hetkessä. Heitän pyyhkeen kehään ja se koitetaan heittää takaisin minulle. Minä en voi ottaa takaisin koska silloin minä murenen koska en seiso sanojeni takana.
Miksi nuo tyypit pääni sisällä eivät suojaa minua tältä? Siksi että ne on usutettu toimimaan itseään vastaan. Eivätkä kaikki heistä ole suojaamassa minua.
Miksei "ammattilainen" ymmärrä mikä on ocd?
Mä kommentoisin tuohon pitkäaikaiseen stressiin ja huonoon nukkumiseen sekä ns. ylikierroksilla käyvään hermostoon terapiaa. Mutta ei mitä tahansa terapiaa vaan vyöhyketerapiaa. Hoito on miellyttävää ja rauhoittavaa, rentouttaa lihaksia ja parantaa aineenvaihduntaa. Auttaa myös monia nukkumaan paremmin. Vyöhyketerapia on kokonaisvaltaista hoitoa jolla pyritään ns. laskemaan elimistön kierroksia. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja osa niistä psyykkisistä oireista syntyy suoraan kehollisesta reagoinnista asioihin. Kun keho rentoutuu ja saa levätä, avautuu väylää käsitellä myös psyyken asioita.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on moni ehdotellut liikuntaa avuksi, ja harrastaisin enemmän kuin mielelläni esim juoksua. Koska siitä tulee onnellinen ja hyvä olo. Mutta hermosto menee ihan ylikierroksille ja olen liian uupunut raskaaseen liikuntaan. Pystyn kävellä pieniä matkoja tai suhteellisen paljon liikkumaan päivän aikana, mutta seuraava päivä menee vuodelevossa. Tämä on tällaista cfs oireilua (krooninen väsymysoireyhtymä) ja tuntuu että siihen ei varsinkaan saa mitään hoitoa, kukaan ei tunnu oikein edes tietävän mikä se on, ei edes lääkärit.
Ap
Onko sinua ap tutkittu fyysiseltä puolelta kunnolla? Kilpirauhanen, verensokerit, hemoglobiini ja ferritiini sekä muut rauta-arvot. Osa sun oireista sopii ihan suoraan raudan puutteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Mä kommentoisin tuohon pitkäaikaiseen stressiin ja huonoon nukkumiseen sekä ns. ylikierroksilla käyvään hermostoon terapiaa. Mutta ei mitä tahansa terapiaa vaan vyöhyketerapiaa. Hoito on miellyttävää ja rauhoittavaa, rentouttaa lihaksia ja parantaa aineenvaihduntaa. Auttaa myös monia nukkumaan paremmin. Vyöhyketerapia on kokonaisvaltaista hoitoa jolla pyritään ns. laskemaan elimistön kierroksia. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja osa niistä psyykkisistä oireista syntyy suoraan kehollisesta reagoinnista asioihin. Kun keho rentoutuu ja saa levätä, avautuu väylää käsitellä myös psyyken asioita.
Tämä kuulostaisikin hyvältä.
Ap
Tää on vaan niin kun on riittävän pahoja asioita tapahtunut niin ei enää nouse sohvalta.