Deittailumaailma on muuttunut yhä rumemmaksi (HS)

Vierailija kirjoitti:

Tuo Happypancake on tästä hyvä esimerkki. Siellä voi olla viisi vuottakin vanhoja kuvia, jotka tulevat aina vain esille uusille hakijoille. Aika ihmeellistä, että naiset joko leväperäisyyttään tai tietoisesti haluavat levittää kuvia itsestään jopa sadoille tuhansille miehille. Kansainvälisellä puolella seuraajien määrä voi nousta miljooniin.

Happypancake on muuten 100% parempi kuin tinder.

Vierailija kirjoitti:

ongelma on myös siinä että monet naiset on "james bondin kesyttäjänä" liikkeellä!!!. Eli luullaan että Jamesbondin voi kesyttää... no kun ei voi millään. loppujen lopuksi päädytään ainoastaan seksileluksi...

Ja ketkä niitä jamesbondeja on? No ne salimaket. Ja siksi se parisuhde muodostuu sen taviksen kanssa. Ja monet kyllä jättävät tuon ns. salimakekauden suosiolla väliin ja pariutuvat suoraan sen taviksen kanssa.

Olisi mielenkiintoista kuulla miten nopeasti Sanna ottaa lapset mukaan suhdekuvioon. Viikonko kuluttua?Todennäköisesti lapset kyllä tottuneet jo siihen, että tämän vuoden "setä nr 13" pyörii nurkissa. Nimet menee varmasti sekaisin, mutta jotenkin uudet prospektit pitää esitellä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hah, työpaikalla on syöty kuormasta kautta aikojen ja syödään edelleen joka päivä.

Kyllä ja valitettavasti näin. Pariskunta tai useammat työyhteisössä vaikuttavat aina negatiivisesti työpaikan ryhmädynamiikkaan, eikä näihin pariutumisiin tulisi rohkaista millään tavalla. Onneksi joissakin oikeissa firmoissa nämä suhteet ovat kiellettyjä kokonaan.

Kerrotko että missä, ja miten tuo on laillisesti edes mahdollista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

160 treffit kertoo että joku artikkelissa mainitsematta jätetty perusasia on pahasti pielessä

Minustakin kertoo jotain ihmisten alistuneisuudesta, että juostaan vuosikausia nettideiteillä jännäämässä, kuin paljon tällä kertaa vedätetään.

Tinderissä en ole ollut, nuorempana löysin mieheni kirjoittelusivustoilta. Onhan niissäkin sama riski, mutta kirjoittelulla tutustumisessa on myös puolensa.

Mutta mikään ei voita sitä että miehet ja naiset sekoittuvat luonnollisissa kohtaamisissa. Mikähän muutos meitä ajaisi tähän suuntaan, ei se voi olla muu kuin digistä luopuminen.

Hä? Et ole itsekään löytänyt kumppania ns. luonnollisen kohtaamisen kautta ja nyt perään kuulutat sitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älytön omasta mielestä tämä nykyajan ajatus siitä että se täydellinen kumppani on tuolla jossain ja se löytyy kun vaan jaksaa loputtomiin etsiä ja vaihtaa kumppania. Mielipuolinen näkökulma mielestäni jopa, kukaan ihminen ei ole täydellinen vaan olemme kaikki omalla tapaamme viallisia, mutta mikäpä minä olen muita arvostelemaan tehkööt mitä haluavat.

Ei se täydellinen tarkoita ihmistä, jossa ei ole mitään vikoja, vaan se tarkoittaa itselle sopivaa ihmistä, joka sen sopivuuden takia TUNTUU täydelliseltä.

Eli omaa viallisuutta ja epätäydellisyyttä loppujen lopuks juostaan karkuun?

Et ymmärtänyt. Täydelliseltä tuntuva kumppani on sellainen, jonka kanssa tuntuu, että hän on täysin samalla aaltopituudella, jonka kanssa ymmärretään toinen toista, jonka kanssa vetovoima ja kemia toimivat, ja jonka kanssa oleminen tuntuu hyvältä ja luontevalta. Eli toisin sanoen ihminen, jonka kohdalla tuntuu, että sopiva kumppani on juuri hän, eikä ole sellaista tunnetta, että voisihan se yhtä hyvin olla joku muukin.

Niin ja onko tuollaisia sitten muka oikeasti olemassa? No ei. Ja loppujen lopuksihan kyse on vaan aivokemiasta, rakkaus on lähinnä dopamiini/serotoniiniryöppy ei muuta.

Miksi ei olisi? Onko sinusta ihan mahdoton asia tuntea joku ihminen läheiseksi, samankaltaiseksi ja sellaiseksi, jonka kanssa voi jakaa ajatusmaailman, samanlaisen huumorintajun ja tulla hyvin toimeen? 

Tuollaisia hulluja rakkauksia tapahtuu lähinnä nuoruudessa ja silloinkin se on aika pitkälti aivokemian luomaa illuusiota. Ei aikuiset ihmiset ylensä enää rakastu niin palavasti että pystyisi katsomaan toista täysin ruusunpunaisten lasien läpi ja ne huonotkin vitsit tuntuisivat hyviltä ja tyhmätkin ajatukset tuntuisivat fiksuilta.

Minä olin 37 kun tapasin nykyisen mieheni ja kyllä meni jalat alta ja lujaa, aivan päätä pahkaa rakastuin ja rakastan edelleen vaikka yhdessä oltu jo 15 vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun päähäsi ei mahdu mitään muuta kuin ulkonäkö sitä, ulkonäkö tätä.

Aivan hirveän monessa naisen tekemässä Happy Pancaken profiilissa kerrotaan, että en vastaa kuvattomille. Asia on usein perusteltu sillä, että ulkonäöstähän ihminen ensin kiinnostuu. 

En oikein usko, että ulkonäöstä kiinnostuminen on yksinomaan miesten juttu.

Lisäksi olen huomannut, että vain hoikat naiset laittavat itsestään kokovartalokuvia. Tukevat laittavat tiiviin kasvokuvan. Toisin sanoen naiset itsekin tunnistavat ulkonäön arvon.

Uskon että sekä miehet että naiset ovat tässä suhteessa äärimmäisen petollisia itselleen. He eivät suostu myöntämään sitä, että jos ulkonäkö vetoaa, niin sillä saa ison kasan muita virheitä anteeksi.

Siksi kaipaan takaisin aikaan, jolloin nettideittailussa kuvat olivat vielä poikkeus. 

Minä elin sen ajan enkä keksi yhtään syytä, miksi kaipaisin sitä takaisin. Monilla treffeillä tuli käytyä enkä muista että kertaakaan kuvattomuus olisi johtanut millään tavalla parempiin tuloksiin kuin jos toisesta oli jo nähnyt kuvan.

Minä koin tuolloin itseni paljon arvokkaammaksi. Kirjoittelin naisten kanssa pitkään ja pitkiä viestejä. Tavatessa kumpikin tiesi toisesta jo aika paljon. Treffeillä kemiat harvemmin kohtasivat, mutta treffeistä ei jäänyt samanlaista niljakasta osto- ja myyntitapahtuman fiilistä kuin nykyään.

Minusta tuntuu nykyään nettitreffailussa, että kysymys on tuotteiden esittelystä ja arvioinnista. Pelkän tekstin aikaan tuollaista fiilistä ei tullut. Tekstin aikaan en tuntenut samanlaista kyynisyyttä kuin nykyään. Nykyään olen lähes varma, että homman eteneminen riippuu hyvin voimakkaasti pinnallisista seikoista, jotka vetoavat tunteisiin. Itse ihminen on vähän niin kuin sivuseikka. Ketään ei kiinnosta tutustua, koska kemia ratkaisee. 

Kun on sosiaalisesti riittävän sujuva ja komea tai kaunis, homma toimii. Tämä kuitenkin johtaa siihen, että ihmiset, jotka saattaisivat tutustuessaan löytää toisiinsa yhteyden, eivät edes kohtaa. Nykyään nettitreffailu on instant-maailma. Se on heti tai ei ollenkaan. Tunteita ei odotella eikä ihmisiin haluta tutustua, jos heti ei kolahda.

Tinderin paras asia on se, että seuraa voi etsiä sieltä missä itse kulloinkin on.  Minulla on paljon hyvissä asemissa olevia naisystäviä, jotka ennen korona-aikaa käyttivät Tinderiä etelän- ja työmatkoillaan.  Sen kautta sai seuraa eikä tarvinnut lähteä baariin notkumaan. Oma kokemukseni on, että naisjohtajat omaksuvat helposti miesjohtajien tyylin myös seksikäyttäytymisessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enpä ole ollut koskaan missään, tai yhdessäkään deittisovelluksessa. Ei tulisi mieleenkään tyrkyttää itseäni, tai esitellä itseäni puolialasti kaiken kansan nähtäville. Rohkeat tekee niin, hatunnosto sille, mutta itse en arvosta sellaista. Pidän sellaiseen sortumista vähän halpana ja oman itsensä aliarvostamisena.

Ja mitä olen vähänkään kuullut, että jos pitää etsiä jotakin "elämänsä kumppania ja rakkautta" netistä, ja tavata se 150 potentiaalista, tai oletettua kumppaniehdokasta, ja koskaan ei oikeasti tärppää, vaan tulee aina pettymyksiä, niin ei, ei ei missään nimessä! Puhumattakaan nyt siitä, että oikeasti siellä Tinderissäkin on saalistamassa näitä nuoria seksinnälkäisiä leijonia, jotka etsivät vain sitä yhtä ainoata asiaa.

Joten en koe jääneeni mistään paitsi, kun en ole koskaan edes harkinnut menemistä deittipalveluihin.

Mutta se voi myös olla toisinpäin kuten itselläni. Nimenomaan on mahdollisuus jutella ja tutustua,valkata ne hyvät, ei tarvitse tavata 150 kun juttelun perusteella selviää ja valikoimaa on hyvin. Ei käy sillä tavalla kuin jostain bileistä tavatun kanssa, että kivaa on alkuun ja molempia kiinnostaa, mutta kun suhde syvenee, huomataan että hei meillä on ihan kivaa, mutta ei ole mitään yhteistä. M37v

Tuo ei yllä vakuuta yhtään. Ne asiat, jotka voi näissä deittiapeissa tulee esille selviää luonnossakin viidessä minuutissa ja vähemmin vääristelyin. Loppu aika jää siihen oleelliseen eli kahden ihmisen väliseen vuorovaikutukseen, sen toimimiseen ja toimimattomuuteen.  Vähän säälittävää kuinka nuoret polvet joutuu pönkittämään itseään tällaisilla välineillä, eikä kyky kohdata toista ihmistä pääse kehittymään.

Työnhakemisessa modernin somen käytön vielä ymmärtää, mutta parisuhteen haussa se johtaa tällaisiin Sannan tapauksen kaltaisiin järjettömyyksiin, jossa ihmisistä tulee persoonatonta massaa. Ilman Tinder illuusiota, Sannakin olisi jo aikaa sitten hyvässä parisuhteessa.

Tuntuu jopa, että tinderiin juuttuminen jopa vammauttaa osaa ikäluokista. Kyynistytään petytään mutta todetaan alistuneesti, että mitä muutakaan on.

Täytyy olla muuta. Ehkä nyt elämme välivaiheessa missä ihmiset eivät ole suivaantuneet vielä riittävästi teknologian vieraannuttavuuteen. Todella toivon että sisuuntuminen johtaa tekoihin.

Olihan jo ysärilläkin kylmää touhua,(Helsingin) citydeittailu on perustunut hyvin nopeisiin liikkeisiin, silloinen hyvin ironinen ja viileä citylehti paritti porukkaa. Silloin tavattiin myös kerran jossain ja siihen se yleensä jäi. Tähän elämäntapaan joutui silloinkin moni alistumaan. Baaripokat siihen vielä päälle.

Kurjinta on se, että suomalaiset itse käyttäytyvät esineellistävästi. Monen muualta tulevan kulttuuri perustuu vielä vanhanaikaisempaan parisuhdekäsitykseen eikä panomies-ihanne sovi heidän arvoihinsa.

Näin viiskymppisenä miehenä tuo jutun Sanna 47- vee ja lääkäri olisi minulle ihan unelmien nainen. Harmi, ettei minulla ole Sannan vaatimaa aktateemista loppututkintoa.

Perimmäinen ongelma minun mielestäni on se, että tämä amerikkalainen deittailukulttuuri ei sovi Suomeen yhtään. Itse olen 43, ja ihmettelin nuorena amerikkalaisia ohjelmia ja kirjoja, joissa deittailtiin.

Kun eihän täällä ole perinteisesti käyty siinä mielessä treffeillä. Ihmiset on tutustuneet kavereidensa poikaystävien ystäviin, opiskelu- tai harrastuskavereihin ja sitten päätyneet yhteen. On siis tutustuttu ensin, ikään kuin neutraalisti, ihmisinä, kunnes on ruvettu seukkaamaan. Ja joskus tietysti joku tapasi kumppaninsa baarissakin, ja käsittääkseni oli ihan mahdollista vaan vaihtaa puhelinnumeroita, ei silloinkaan tarvinnut aloittaa yhden illan jutusta. Mutta noissa baaritapaamisissa oli huonompi ennuste kuin siinä, että alat tapailla "tutun tuttua". Lika barn lekar bäst, ja tutun tutusta aina tiesi etukäteen enemmän=turvallisempaakin.

Tässä deittailussa, missä ollaan haku päällä ja sitten seulotaan niitä treffikumppaneita kuin oltaisiin rekrytoimassa työntekijää, on mielestäni jotain perin juurin vastenmielistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun päähäsi ei mahdu mitään muuta kuin ulkonäkö sitä, ulkonäkö tätä.

Aivan hirveän monessa naisen tekemässä Happy Pancaken profiilissa kerrotaan, että en vastaa kuvattomille. Asia on usein perusteltu sillä, että ulkonäöstähän ihminen ensin kiinnostuu. 

En oikein usko, että ulkonäöstä kiinnostuminen on yksinomaan miesten juttu.

Lisäksi olen huomannut, että vain hoikat naiset laittavat itsestään kokovartalokuvia. Tukevat laittavat tiiviin kasvokuvan. Toisin sanoen naiset itsekin tunnistavat ulkonäön arvon.

Uskon että sekä miehet että naiset ovat tässä suhteessa äärimmäisen petollisia itselleen. He eivät suostu myöntämään sitä, että jos ulkonäkö vetoaa, niin sillä saa ison kasan muita virheitä anteeksi.

Siksi kaipaan takaisin aikaan, jolloin nettideittailussa kuvat olivat vielä poikkeus. 

Minä elin sen ajan enkä keksi yhtään syytä, miksi kaipaisin sitä takaisin. Monilla treffeillä tuli käytyä enkä muista että kertaakaan kuvattomuus olisi johtanut millään tavalla parempiin tuloksiin kuin jos toisesta oli jo nähnyt kuvan.

Minä koin tuolloin itseni paljon arvokkaammaksi. Kirjoittelin naisten kanssa pitkään ja pitkiä viestejä. Tavatessa kumpikin tiesi toisesta jo aika paljon. Treffeillä kemiat harvemmin kohtasivat, mutta treffeistä ei jäänyt samanlaista niljakasta osto- ja myyntitapahtuman fiilistä kuin nykyään.

Minusta tuntuu nykyään nettitreffailussa, että kysymys on tuotteiden esittelystä ja arvioinnista. Pelkän tekstin aikaan tuollaista fiilistä ei tullut. Tekstin aikaan en tuntenut samanlaista kyynisyyttä kuin nykyään. Nykyään olen lähes varma, että homman eteneminen riippuu hyvin voimakkaasti pinnallisista seikoista, jotka vetoavat tunteisiin. Itse ihminen on vähän niin kuin sivuseikka. Ketään ei kiinnosta tutustua, koska kemia ratkaisee. 

Kun on sosiaalisesti riittävän sujuva ja komea tai kaunis, homma toimii. Tämä kuitenkin johtaa siihen, että ihmiset, jotka saattaisivat tutustuessaan löytää toisiinsa yhteyden, eivät edes kohtaa. Nykyään nettitreffailu on instant-maailma. Se on heti tai ei ollenkaan. Tunteita ei odotella eikä ihmisiin haluta tutustua, jos heti ei kolahda.

Ihmiset on aika sopuleita. Onhan nytkin netissä monenlaisia kanavia tavata ihmisiä niin, että se voi johtaa myös parisuhteeseen. Vaan ei, pakko on kaikkien tyrkyttäytyä johonkin Tinderiin, kun se on in ja kaikki muutkin sinne haluaa. Sitten valitetaan ettei löydy partneria.  Suhdeasioissa ihmisillä ei oikein järki kulje.

Vierailija kirjoitti:

Vanhalla kansalla oli ihan nimikin naiselle joka juoksee 160 miehen kanssa "treffeillä".

Oli niillä nimi sellaisellekin naiselle joka uskottelee itselleen että 160 miehen tapaaminen on "treffeillä käyntiä"

Tinder ei ole mitään muuta kuin aikuisten naisten karkkikauppa jossa on tarjolla laareittain itsetuntoa hiveleviä haluttuna olemisen kokemuksia.

Melkoisen rajoittunut ja epämääräinen maailmankuva tällä kirjoittajalla. Puutteistaan huolimatta onhan se fiksumpaa tavata joku selvänä ja kuulostella millainen tyyppi on, eikä jossain baarin nurkassa. Mitä mielestäsi on väärin, jos ihminen haluaa elämänkumppanin? 

Vierailija kirjoitti:

Kun eihän täällä ole perinteisesti käyty siinä mielessä treffeillä. Ihmiset on tutustuneet kavereidensa poikaystävien ystäviin, opiskelu- tai harrastuskavereihin ja sitten päätyneet yhteen.

Tämä on hyvä pointti. Vaikka Saksassakin Tinder voi pulleasti, niin siellä kuitenkin merkittävästi Suomea yleisempi tutustumisen tapa on liittyä harrastusyhteisöihin, joissa tapaa muita.

Saksalaiset ovat sosiaalisesti umpipelokkaita ja jäykkiä, eivätkä usein kohtaa kasvokkain kuin näissä yhteisöissä. Niissä kuitenkin pyörivät samat naamat, joten ihmiset oppivat näkemään toisistaan muutakin kuin ulkonäön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun päähäsi ei mahdu mitään muuta kuin ulkonäkö sitä, ulkonäkö tätä.

Aivan hirveän monessa naisen tekemässä Happy Pancaken profiilissa kerrotaan, että en vastaa kuvattomille. Asia on usein perusteltu sillä, että ulkonäöstähän ihminen ensin kiinnostuu. 

En oikein usko, että ulkonäöstä kiinnostuminen on yksinomaan miesten juttu.

Lisäksi olen huomannut, että vain hoikat naiset laittavat itsestään kokovartalokuvia. Tukevat laittavat tiiviin kasvokuvan. Toisin sanoen naiset itsekin tunnistavat ulkonäön arvon.

Uskon että sekä miehet että naiset ovat tässä suhteessa äärimmäisen petollisia itselleen. He eivät suostu myöntämään sitä, että jos ulkonäkö vetoaa, niin sillä saa ison kasan muita virheitä anteeksi.

Siksi kaipaan takaisin aikaan, jolloin nettideittailussa kuvat olivat vielä poikkeus. 

Minä elin sen ajan enkä keksi yhtään syytä, miksi kaipaisin sitä takaisin. Monilla treffeillä tuli käytyä enkä muista että kertaakaan kuvattomuus olisi johtanut millään tavalla parempiin tuloksiin kuin jos toisesta oli jo nähnyt kuvan.

Minä koin tuolloin itseni paljon arvokkaammaksi. Kirjoittelin naisten kanssa pitkään ja pitkiä viestejä. Tavatessa kumpikin tiesi toisesta jo aika paljon. Treffeillä kemiat harvemmin kohtasivat, mutta treffeistä ei jäänyt samanlaista niljakasta osto- ja myyntitapahtuman fiilistä kuin nykyään.

Minusta tuntuu nykyään nettitreffailussa, että kysymys on tuotteiden esittelystä ja arvioinnista. Pelkän tekstin aikaan tuollaista fiilistä ei tullut. Tekstin aikaan en tuntenut samanlaista kyynisyyttä kuin nykyään. Nykyään olen lähes varma, että homman eteneminen riippuu hyvin voimakkaasti pinnallisista seikoista, jotka vetoavat tunteisiin. Itse ihminen on vähän niin kuin sivuseikka. Ketään ei kiinnosta tutustua, koska kemia ratkaisee. 

Kun on sosiaalisesti riittävän sujuva ja komea tai kaunis, homma toimii. Tämä kuitenkin johtaa siihen, että ihmiset, jotka saattaisivat tutustuessaan löytää toisiinsa yhteyden, eivät edes kohtaa. Nykyään nettitreffailu on instant-maailma. Se on heti tai ei ollenkaan. Tunteita ei odotella eikä ihmisiin haluta tutustua, jos heti ei kolahda.

Ihmiset on aika sopuleita. Onhan nytkin netissä monenlaisia kanavia tavata ihmisiä niin, että se voi johtaa myös parisuhteeseen. Vaan ei, pakko on kaikkien tyrkyttäytyä johonkin Tinderiin, kun se on in ja kaikki muutkin sinne haluaa. Sitten valitetaan ettei löydy partneria.  Suhdeasioissa ihmisillä ei oikein järki kulje.

Samaa ihmettelen. Tinder on melkeinpä uskonto, sinne on mentävä jos on sinkku, se nyt vaan kuuluu asiaan "pelata" sitä. "Kato eihän se nyt niin vakavaa ole!"

Paksunahkaisemmat tai sitten se ulkoisesti hyvin edustava porukka siellä viihtyy, ja vaikka appi välillä suljetaan, aina sinne kuitenkin palataan naamoja selaamaan.

Kai olen sitten vanhanaikainen, mutta jotain merkillisen koukuttavaa tuossa sovelluksessa täytyy olla, kun siitä tuntuu tulevan helposti lähes elämäntapa. Etenkin kun kuvittelisi ns paremman väen keksivän kohtaamistilanteita muuallakin. Eihän tinderissäkään voi näemmä luottaa toisen sanaan sinkkuudestaan, niin mikä se menetys on.

8-vuotta kaksi kertaa kuukaudessa treffeillä. On siinä nainen saanut monenmoista........tarinaa kuulla:D

Vierailija kirjoitti:

Näin viiskymppisenä miehenä tuo jutun Sanna 47- vee ja lääkäri olisi minulle ihan unelmien nainen. Harmi, ettei minulla ole Sannan vaatimaa aktateemista loppututkintoa.

Mielenkiintoista. Näin akateemisen loppututkinnon omaavana miehenä en voisi ajatellakaan Sannan kanssa mitään pysyvämpää, kun tuo hänen menonsa paljastuisi. Ehkä se vaan on jotain vanhanaikaista ylpeyttä. Kun tietäisi olevansa nro 161 ilmeisen päättymättömässä jonossa. 

Hyvät naiset!  Mitään "neitsyttä" tuskin kukaan mies enää nykyään odottaa löytävänsä, mutta sillä on arvonsa, että nainen pitää itsestään huolta vaikeuksissakin niin että jaksaa parisuhdetta arvostaa ja kunnioittaa.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun päähäsi ei mahdu mitään muuta kuin ulkonäkö sitä, ulkonäkö tätä.

Aivan hirveän monessa naisen tekemässä Happy Pancaken profiilissa kerrotaan, että en vastaa kuvattomille. Asia on usein perusteltu sillä, että ulkonäöstähän ihminen ensin kiinnostuu. 

En oikein usko, että ulkonäöstä kiinnostuminen on yksinomaan miesten juttu.

Lisäksi olen huomannut, että vain hoikat naiset laittavat itsestään kokovartalokuvia. Tukevat laittavat tiiviin kasvokuvan. Toisin sanoen naiset itsekin tunnistavat ulkonäön arvon.

Uskon että sekä miehet että naiset ovat tässä suhteessa äärimmäisen petollisia itselleen. He eivät suostu myöntämään sitä, että jos ulkonäkö vetoaa, niin sillä saa ison kasan muita virheitä anteeksi.

Siksi kaipaan takaisin aikaan, jolloin nettideittailussa kuvat olivat vielä poikkeus. 

Minä elin sen ajan enkä keksi yhtään syytä, miksi kaipaisin sitä takaisin. Monilla treffeillä tuli käytyä enkä muista että kertaakaan kuvattomuus olisi johtanut millään tavalla parempiin tuloksiin kuin jos toisesta oli jo nähnyt kuvan.

Minä koin tuolloin itseni paljon arvokkaammaksi. Kirjoittelin naisten kanssa pitkään ja pitkiä viestejä. Tavatessa kumpikin tiesi toisesta jo aika paljon. Treffeillä kemiat harvemmin kohtasivat, mutta treffeistä ei jäänyt samanlaista niljakasta osto- ja myyntitapahtuman fiilistä kuin nykyään.

Minusta tuntuu nykyään nettitreffailussa, että kysymys on tuotteiden esittelystä ja arvioinnista. Pelkän tekstin aikaan tuollaista fiilistä ei tullut. Tekstin aikaan en tuntenut samanlaista kyynisyyttä kuin nykyään. Nykyään olen lähes varma, että homman eteneminen riippuu hyvin voimakkaasti pinnallisista seikoista, jotka vetoavat tunteisiin. Itse ihminen on vähän niin kuin sivuseikka. Ketään ei kiinnosta tutustua, koska kemia ratkaisee. 

Kun on sosiaalisesti riittävän sujuva ja komea tai kaunis, homma toimii. Tämä kuitenkin johtaa siihen, että ihmiset, jotka saattaisivat tutustuessaan löytää toisiinsa yhteyden, eivät edes kohtaa. Nykyään nettitreffailu on instant-maailma. Se on heti tai ei ollenkaan. Tunteita ei odotella eikä ihmisiin haluta tutustua, jos heti ei kolahda.

Minä olen jo keski-ikäinen, ja kummasti olen oppinut noista aiemmista virheistä, sokkotreffeistä ja siitä kun ulkonäöllä "ei ollut väliä". Sitten huomaa kun alkaa toisen naama jonkin ajan päästä ällöttää. Ei haluta, ja sitten mies valittaa siitä kun ei saa.

Kyllä minulle naisena se ulkonäkö on tärkeä. Verrataan nyt vaikka Tom Cruise tai Clooney vastaan Alan Rickman, tai vaikka Tommy Lee Jones vähän nuorempana. Mitäs luulet kuka/ketkä vetävät puoleensa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme, että kehtaa myöntää tuon luvun 160. Eiköhän kuitenkin tämä kerro jo ihan kaiken oleellisen.

Onhan se iso määrä, mutta jos on useita vuosia ollut sinkkuna, ei se määrä toki vuotta kohden niiiin iso ole. Joskin varmaan voisi olla valikoivampi ja käydä treffeillä entistä harvempien kanssa, eli lopettaa mahdollisuuksien antaminen kaikille "ihan kivoille".

Tai sitten voisi ihan miettiä itse, että mitä teen väärin, että minua ei kiinnosta kukaan oikeasti tai minusta ei kiinnostuta oikeasti. Jollei näitä mieti, niin ei se kyllä seuraavistakaan 160 joukosta tule löytymään.

Uskon, että kaikki kyllä miettivät näitä. Mutta kysehän on aina myös henkilökemioista. En ainakaan itse pysty kiinnostumaan kenestä tahansa "paperilla hyvästä", jonka kanssa keskustelu tuntuu kuin olisi työkaverin kanssa palaverissa. Kiinnostuminen vaatii sitä, että pystyy viehättymään toisesta - ja jos kohdalle ei osu ketään, jonka kanssa tämä olisi molemminpuolista, niin hankalaahan se on. Useinhan kiinnostukset menevätkin ristiin. Ja olen varma, että moni miettii myös itseään, ulkonäköään, keskustelutaitojaan, persoonaansa... Moni voi jopa olla aika ankarakin itseään kohtaan, etenkin jos tulee takkiin koko ajan, sillä syöhän se itsetuntoa.

Paljon armollisempaa kaikin puolin on pyrkiä tutustumaan luonnollisissa olosuhteissa, harrastuksissa, töissä, ystävien kautta, tapahtumissa.  

Okei...analysoidaan tuo.

Luonnolliset olosuhteet ei vaan toteudu kaikkien kohdalla.

Harrastukseni on lukeminen,leffat, kävely, mökkeily. (N54)

Pitäisikö aloittaa joku harrastus,jotta EHKÄ joku ottaisin kontaktia? Ei muuten OTA. Salilla käydessä ei kukaan vilkaissutkaan,monissa muissa harrastuksissa ihmiset keskittyy tekemiseen, ei kontaktoimaan toista.

Olen itse aloiittanut juttua vaikka kaupassa tai jonossa ..ei mitään.

Työpaikka pieni, ei ketään kehen tutustua. Ystävien kautta ei ketään tarjolla, joko varattuja tai jotenkin ongelmaisia (alkoholisteja tm).

Tapahtumissa,ravintoloissa tm... Ei mitään. Tai no joonon.. seksiseuraa hakevia varattuja.

Eli ihan superärsyttävää kun jotkut muka TIETÄÄ et näitä hyviä AIDOSTI VAPAITA on maailma pullollaan kun me vaan tajuttaisiin ne sieltä maitohyllyn luota OTTAA.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun päähäsi ei mahdu mitään muuta kuin ulkonäkö sitä, ulkonäkö tätä.

Aivan hirveän monessa naisen tekemässä Happy Pancaken profiilissa kerrotaan, että en vastaa kuvattomille. Asia on usein perusteltu sillä, että ulkonäöstähän ihminen ensin kiinnostuu. 

En oikein usko, että ulkonäöstä kiinnostuminen on yksinomaan miesten juttu.

Lisäksi olen huomannut, että vain hoikat naiset laittavat itsestään kokovartalokuvia. Tukevat laittavat tiiviin kasvokuvan. Toisin sanoen naiset itsekin tunnistavat ulkonäön arvon.

Uskon että sekä miehet että naiset ovat tässä suhteessa äärimmäisen petollisia itselleen. He eivät suostu myöntämään sitä, että jos ulkonäkö vetoaa, niin sillä saa ison kasan muita virheitä anteeksi.

Siksi kaipaan takaisin aikaan, jolloin nettideittailussa kuvat olivat vielä poikkeus. 

Minä elin sen ajan enkä keksi yhtään syytä, miksi kaipaisin sitä takaisin. Monilla treffeillä tuli käytyä enkä muista että kertaakaan kuvattomuus olisi johtanut millään tavalla parempiin tuloksiin kuin jos toisesta oli jo nähnyt kuvan.

Minä koin tuolloin itseni paljon arvokkaammaksi. Kirjoittelin naisten kanssa pitkään ja pitkiä viestejä. Tavatessa kumpikin tiesi toisesta jo aika paljon. Treffeillä kemiat harvemmin kohtasivat, mutta treffeistä ei jäänyt samanlaista niljakasta osto- ja myyntitapahtuman fiilistä kuin nykyään.

Minusta tuntuu nykyään nettitreffailussa, että kysymys on tuotteiden esittelystä ja arvioinnista. Pelkän tekstin aikaan tuollaista fiilistä ei tullut. Tekstin aikaan en tuntenut samanlaista kyynisyyttä kuin nykyään. Nykyään olen lähes varma, että homman eteneminen riippuu hyvin voimakkaasti pinnallisista seikoista, jotka vetoavat tunteisiin. Itse ihminen on vähän niin kuin sivuseikka. Ketään ei kiinnosta tutustua, koska kemia ratkaisee. 

Kun on sosiaalisesti riittävän sujuva ja komea tai kaunis, homma toimii. Tämä kuitenkin johtaa siihen, että ihmiset, jotka saattaisivat tutustuessaan löytää toisiinsa yhteyden, eivät edes kohtaa. Nykyään nettitreffailu on instant-maailma. Se on heti tai ei ollenkaan. Tunteita ei odotella eikä ihmisiin haluta tutustua, jos heti ei kolahda.

Ihmiset on aika sopuleita. Onhan nytkin netissä monenlaisia kanavia tavata ihmisiä niin, että se voi johtaa myös parisuhteeseen. Vaan ei, pakko on kaikkien tyrkyttäytyä johonkin Tinderiin, kun se on in ja kaikki muutkin sinne haluaa. Sitten valitetaan ettei löydy partneria.  Suhdeasioissa ihmisillä ei oikein järki kulje.

Samaa ihmettelen. Tinder on melkeinpä uskonto, sinne on mentävä jos on sinkku, se nyt vaan kuuluu asiaan "pelata" sitä. "Kato eihän se nyt niin vakavaa ole!"

Paksunahkaisemmat tai sitten se ulkoisesti hyvin edustava porukka siellä viihtyy, ja vaikka appi välillä suljetaan, aina sinne kuitenkin palataan naamoja selaamaan.

Kai olen sitten vanhanaikainen, mutta jotain merkillisen koukuttavaa tuossa sovelluksessa täytyy olla, kun siitä tuntuu tulevan helposti lähes elämäntapa. Etenkin kun kuvittelisi ns paremman väen keksivän kohtaamistilanteita muuallakin. Eihän tinderissäkään voi näemmä luottaa toisen sanaan sinkkuudestaan, niin mikä se menetys on.

Itse on löytänyt kumppanin Tinderistä. Kaikki tapaamani miehet (n. 30 kpl) olivat kohteliaita ja hyväkäytöksisiä. Ei ole tarvinnut palata sovellukseen enää. Mutta turhaan kai taidan sinulle tai monelle muullekaan tässä ketjussa keskusteleville saada ymmärtämään, että Tinder on ihan käypä pariutumiseen kuin mikä tahansa muukin deittisovellus tai Prisman kassa.