Etunimen käyttö puhutellessa ärsyttää
Liika on liikaa. En tiedä, mitä tällä koitetaan viestiä, mutta ainakin itselle tulee olo, että olisin jotenkin vähempiarvoinen ja ns. ulkopuolella jos joku puhuttelee minua näin. Eri tietysti, jos toimii kaikkien kanssa samalla tavalla.
Kommentit (42)
Tajusin tätä lukiessa, että minuakin ärsyttää ihan suunnattomasti, jos kanssa-suomalainen puhuttelee minua etunimellä. Siitä tulee juurikin sellainen holhottu ja vähätelty olo.
Sensijaan jos joku ulkomaalainen tekee niin, kuulostaa vain kohteliaalta. Jos englanniksi joku sanoo vain Hello! Eikä Hello *etunimi*, se kuulostaa jotenkin töksähtävältä. Suomeksi taas Hei *etunimi* kuulostaa teennäiseltä ja jos se nimi lisätään jonkin kysymyksen perään, tulee olo kuin olisin kolmevuotias. Ei vain kuulu meidän kieleen ja kulttuuriin nimellä puhuttelu.
Mä vaihdooin nimeni, ja sain läpi sellaisen mitä en olisi ikinä uskonut. En laita sitä tähän koska olen ainoa tämän niminen suomessa. Tätä nimeä ei kukaan viitsi hokea :D Yleensä kysytään vain että miksi sulla on tuollainen nimi. Jossain joskus kun kysytään että mikä on kutsumanimi, eli että millä nimellä toivotaan itseään puhuteltavan, niin aina vastaan että haluan että minusta käytetään koko nimeä(etu+sukunimi) :D