Lue keskustelun säännöt.
Harmittaa ihan hirveästi se kenet tuli valittua puolisoksi ja lasten isäksi
21.05.2022 |
Olemme olleet jo pitkästi toista vuosikymmentä yhdessä. Matkalla on ollut ylä- ja alamäkiä. Olin aika nuori kun tavattiin ja ensimmäinen lapsi tuli melko nopeasti sen jälkeen.
Nuorempana minulla olisi ollut ottajia. Ihan fiksujakin miehiä, mutta päätin kuitenkin tehdä valintani tunne edellä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän mietin sitä miten eri tavalla valitsisin nyt puolisoni. Mieheni on kasvanut myös jonkin verran ihmisenä (onneksi!) näiden vuosien aikana, mutta hän ei ole perusluonteeltaan ollenkaan esim sellainen huomaavainen, mitä itse olen ja jota myös kumppanissa arvostaisin. Lisäksi hänellä ei ole käynyt kouluja hänellä ei ole kovin hyvät tulot ja hän on kaiken lisäksi vielä melko huono rahankäytössä. Meidän perheen elämänhallinta onkin kaikki nämä vuoden ollut aika pitkälti minun vastuullani. Välillä surullisena mietin miten ihanaa olisi ollut kaikki nämä vuodet jakaa vastuuta enemmän toisen ihmisen kanssa, että toinenkin huolehtisi ja suunnittelisi elämää eteenpäin, miten rahat riittää, olisi säästäväinen.
Mies ei kuulemma jaksa miettiä mitä ruoka ym maksaa ja sitten eletään täysin kädestä suuhun, ei ole varaa esim matkoihin, kesämökkiin jne, jotka kuitenkin säästävästi ja suunnitelmallisesti elämällä olisivat meidän tuloilla mahdollisia. Eroamista olen aika ajoin miettinyt, mutta sekin tuntuu pahalta, koska en ole varma onko asiat kuitenkaan niin huonosti että pitäisi erota.. Enkä usko että enää kuitenkaan välttämättä ketään parempaakaan löytäisin. Hyviä miehiä on kyllä paljon ympärillä, esim kavereiden miehiä, ja välillä tekee pahaa miettiä kun oma mies tosi erilainen.
Ajatuksia? Mielipiteitä?
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ns. hyvä mies ja hävisin aina noille "tunne edellä" valituille miehille. Osa naisista pysyi kavereina ja valitti aina välillä miten mies on laiska, tyhmä ja saamaton. Niinpä niin.
Se millainen on parisuhteessa näkyy vasta ollessa suhteessa jonkun kanssa. Itsensä näkeminen parempana kuin muut miehet ei nyt ihan hirveän paljon saa katetta sillä perusteella, että itse sanoo niin.
Osa näistä miehistä on tuttuja kouluajoilta ja ihan yhtä laiskoja, tyhmiä ja saamattomia he olivat silloin sinkkuna. Ymmärrän hyvin, että havainnot voivat olla harhaisia ja siksi käytinkin tarkastelussa objektiivisia kriteereitä. Koulutus, työssäkäynti, yleinen elämänhallinta ja rahankäyttö ovat havaitsijasta varsin riippumattomia.
Kun mies arvioi "hyvää miestä" hän puhuu aina yhteiskuntakelpoisen ihmisen määritelmästä. Ei koskaan siitä näkökulmasta, mitä nainen mieheltä haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän takia en ole perustanut perhettä. Kukaan järkevä ja tasapainoinen mies ei minusta ole kiinnostunut tai ainakaan osoita sitä. Kaiken maailman elämänhallintaongelmaisia on tullut vastaan, sen verran on järkeä päässä etten ole lisääntynyt niiden kanssa vaikka tyhmää se pelkkä seurustelukin on ollut.
Christiiina kirjoitti:
Mä tunnen pari sellaista naista, jotka ovat hankkineet lapsen alkoholistimiehen kanssa, jonka oma isä on myös ollut alkoholisti, eli kulkee suvussa. Sitä ihmettelen kovasti, että millainen idioottinainen hankkii lapsen päihdeongelmaisen miehen kanssa?
Millainen idioottimies hankkii lapsia vaikka hänellä on alkoholiongelma?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ns. hyvä mies ja hävisin aina noille "tunne edellä" valituille miehille. Osa naisista pysyi kavereina ja valitti aina välillä miten mies on laiska, tyhmä ja saamaton. Niinpä niin.
Se millainen on parisuhteessa näkyy vasta ollessa suhteessa jonkun kanssa. Itsensä näkeminen parempana kuin muut miehet ei nyt ihan hirveän paljon saa katetta sillä perusteella, että itse sanoo niin.
Osa näistä miehistä on tuttuja kouluajoilta ja ihan yhtä laiskoja, tyhmiä ja saamattomia he olivat silloin sinkkuna. Ymmärrän hyvin, että havainnot voivat olla harhaisia ja siksi käytinkin tarkastelussa objektiivisia kriteereitä. Koulutus, työssäkäynti, yleinen elämänhallinta ja rahankäyttö ovat havaitsijasta varsin riippumattomia.
Missä ihmeessä te asutte, kun kaikki ovat pariutuneet luokkakavereittensa kanssa ja asuvat edelleen samalla paikkakunnalla mitä lapsina? Eiköhän suurin osa tapaa sen tulevan puolison ensimmäistä kertaa vasta aikuisiällä eikä seiskaluokan ruotsin tunnilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ns. hyvä mies ja hävisin aina noille "tunne edellä" valituille miehille. Osa naisista pysyi kavereina ja valitti aina välillä miten mies on laiska, tyhmä ja saamaton. Niinpä niin.
Se millainen on parisuhteessa näkyy vasta ollessa suhteessa jonkun kanssa. Itsensä näkeminen parempana kuin muut miehet ei nyt ihan hirveän paljon saa katetta sillä perusteella, että itse sanoo niin.
Osa näistä miehistä on tuttuja kouluajoilta ja ihan yhtä laiskoja, tyhmiä ja saamattomia he olivat silloin sinkkuna. Ymmärrän hyvin, että havainnot voivat olla harhaisia ja siksi käytinkin tarkastelussa objektiivisia kriteereitä. Koulutus, työssäkäynti, yleinen elämänhallinta ja rahankäyttö ovat havaitsijasta varsin riippumattomia.
Missä ihmeessä te asutte, kun kaikki ovat pariutuneet luokkakavereittensa kanssa ja asuvat edelleen samalla paikkakunnalla mitä lapsina? Eiköhän suurin osa tapaa sen tulevan puolison ensimmäistä kertaa vasta aikuisiällä eikä seiskaluokan ruotsin tunnilla.
Olen itse muuttanut elämäni aikana useita kertoja ja nuoruuteni kotipaikkakunnalta jäi jälkeen muutamia toisensa tavanneita pariskuntia. He ovat olivat tavatessaan alle 20 vuotiaita. Heille tuli lapset jo reippaasti alle 25 vuotiaina ja ostivat omistusasunnon naimisiin mennessään. En ole heistä nyt enää vuosiin kuullut, että miten ne parisuhteen voivat, mutta viimeksi myönsivät olevansa kateellisia elämästäni, kun mietin heidän toistunutta tiuskintaansa minulle. (Eihän se kenenkään elämä ole vain tanssia, ei minunkaan)
En väitä, että näin on kaikilla nuorena tavanneita. Osa kasvaa aikuisuuteen yhtä aikaa.
Silti jotenkin aistin, että he olivat liian nuoria ja menivät naimisiin ensimmäisen parisuhteensa kautta hyvin kokemattomina.
Vaikka ensimmäistä rakkauttaan muistelee joskus osana muutakin nuoruutta, tuskin se kuitenkaan olisi niin autuas. Aika kuultaa muistot pitänee paikkaansa, mutta myös ehkä se, että parisuhdetta ei voi jättää tauolle, kun opiskelee, lähtee työelämään tai saa perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ns. hyvä mies ja hävisin aina noille "tunne edellä" valituille miehille. Osa naisista pysyi kavereina ja valitti aina välillä miten mies on laiska, tyhmä ja saamaton. Niinpä niin.
Mikä tekee sinusta hyvän?
Tämän minäkin haluaisin kuulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin ihan samaa! Mulla vain meni niin että tein valinnan järki edellä. No nyt on rahaa ja kulissit kunnossa.
Mutta mies on suoraan sanottuna ylimielinen k-pää ja se luonne vaan vahvistuu koko ajan. Lapset ovat perineet ärsyttävää änkyrä-luonnetta. Suku on myös karmeaa takakireää ja epäsosiaalista porukkaa.
Mietin niin usein että olisin ihan sairaan onnellinen vaatimattomamman mutta kivan ja hauskan miehen kanssa.
Heh meillä myös miehen lapsi perinyt isänsä ärsyttävän negatiivisen luonteen. Miehen puolen suku on muutenkin kaikki rasittavan takakureitä arvostelijoita. Jos tulisi yhteisiä lapsia, toivoisin todella, että perisivät oman luonteeni. Olin laosenakin aurinkoinen ja reipas. Mies oli kuulemma lapsena vihainen ja sisäänpäinkääntynyt.
Jep, kuulostaa tutulta. Mies vaikea änkyrä luonne, samoin koko miehen suku täysin mahdottomia ihmisiä, onneksi ei tarvi juurikaan enää olla tekemisissä. Onneksi myös vain 1/3 lapsesta perinyt isänsä luonteen. Kaksi muuta ovat positiivisia perusluonteeltaan ja osaavat myös huomioida muita ihmisiä luontevasti.
Mies kapeakatseinen, ennakkoluuloinen, ei osaa mennä itseensä, valittaa paljon, haukkuu muita ihmisiä, tekee yksinkertaisista asioista vaikeita, ei osaa suunnitella mitään, koko elämä on pelkkää tulipalojen sammuttelua, ei näe yksinkertaisissa asioissa syy-seuraus-suhteita tai sitten ei vaan välitä, esim jos valvoo yömyöhään, niin aamulla väsyttää, kun pitää kuitenkin herätä ajoissa. Kaikki on vaan ihan helkutin vaikeaa tämän ihmisen kanssa. Varmasti olisi elämästä saanut paljon enemmän irti jonkun toisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ns. hyvä mies ja hävisin aina noille "tunne edellä" valituille miehille. Osa naisista pysyi kavereina ja valitti aina välillä miten mies on laiska, tyhmä ja saamaton. Niinpä niin.
Se millainen on parisuhteessa näkyy vasta ollessa suhteessa jonkun kanssa. Itsensä näkeminen parempana kuin muut miehet ei nyt ihan hirveän paljon saa katetta sillä perusteella, että itse sanoo niin.
Osa näistä miehistä on tuttuja kouluajoilta ja ihan yhtä laiskoja, tyhmiä ja saamattomia he olivat silloin sinkkuna. Ymmärrän hyvin, että havainnot voivat olla harhaisia ja siksi käytinkin tarkastelussa objektiivisia kriteereitä. Koulutus, työssäkäynti, yleinen elämänhallinta ja rahankäyttö ovat havaitsijasta varsin riippumattomia.
Kun mies arvioi "hyvää miestä" hän puhuu aina yhteiskuntakelpoisen ihmisen määritelmästä. Ei koskaan siitä näkökulmasta, mitä nainen mieheltä haluaa.
Tämä ei kyllä aina ole totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ns. hyvä mies ja hävisin aina noille "tunne edellä" valituille miehille. Osa naisista pysyi kavereina ja valitti aina välillä miten mies on laiska, tyhmä ja saamaton. Niinpä niin.
Se millainen on parisuhteessa näkyy vasta ollessa suhteessa jonkun kanssa. Itsensä näkeminen parempana kuin muut miehet ei nyt ihan hirveän paljon saa katetta sillä perusteella, että itse sanoo niin.
Osa näistä miehistä on tuttuja kouluajoilta ja ihan yhtä laiskoja, tyhmiä ja saamattomia he olivat silloin sinkkuna. Ymmärrän hyvin, että havainnot voivat olla harhaisia ja siksi käytinkin tarkastelussa objektiivisia kriteereitä. Koulutus, työssäkäynti, yleinen elämänhallinta ja rahankäyttö ovat havaitsijasta varsin riippumattomia.
Missä ihmeessä te asutte, kun kaikki ovat pariutuneet luokkakavereittensa kanssa ja asuvat edelleen samalla paikkakunnalla mitä lapsina? Eiköhän suurin osa tapaa sen tulevan puolison ensimmäistä kertaa vasta aikuisiällä eikä seiskaluokan ruotsin tunnilla.
Olen itse muuttanut elämäni aikana useita kertoja ja nuoruuteni kotipaikkakunnalta jäi jälkeen muutamia toisensa tavanneita pariskuntia. He ovat olivat tavatessaan alle 20 vuotiaita. Heille tuli lapset jo reippaasti alle 25 vuotiaina ja ostivat omistusasunnon naimisiin mennessään. En ole heistä nyt enää vuosiin kuullut, että miten ne parisuhteen voivat, mutta viimeksi myönsivät olevansa kateellisia elämästäni, kun mietin heidän toistunutta tiuskintaansa minulle. (Eihän se kenenkään elämä ole vain tanssia, ei minunkaan)
En väitä, että näin on kaikilla nuorena tavanneita. Osa kasvaa aikuisuuteen yhtä aikaa.
Silti jotenkin aistin, että he olivat liian nuoria ja menivät naimisiin ensimmäisen parisuhteensa kautta hyvin kokemattomina.Vaikka ensimmäistä rakkauttaan muistelee joskus osana muutakin nuoruutta, tuskin se kuitenkaan olisi niin autuas. Aika kuultaa muistot pitänee paikkaansa, mutta myös ehkä se, että parisuhdetta ei voi jättää tauolle, kun opiskelee, lähtee työelämään tai saa perhettä.
Onko se muuten aika kuultaa vai aika kultaa muistot? Ihmiset käyttävät molempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ns. hyvä mies ja hävisin aina noille "tunne edellä" valituille miehille. Osa naisista pysyi kavereina ja valitti aina välillä miten mies on laiska, tyhmä ja saamaton. Niinpä niin.
Kaikki minun tuntemani hyvät miehet ovat naimisissa, on perheet ja vaimot hyvin tyytyväisiä.
Olen tavannut ihania miehiä. Kaikki naimisissa. Siis oikeasti ihania, huolehtivaisia, epäitsekkäitä miehiä, jotka viihtyvät lasten kanssa ja silti heillä kuitenkin ihan hyvä työkin vielä. Rauhallisia, eivät hermostu, vaikka lapset kiukuttelee. Antavat äidin viettää omaa aikaa, jos hän sitä kaipaa, eivätkä tee siitä ongelmaa. Huolehtivat että lapset saavat ruokaa ja heillä puhtaat vaatteet päällä ihan oma-aloitteisesti..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ns. hyvä mies ja hävisin aina noille "tunne edellä" valituille miehille. Osa naisista pysyi kavereina ja valitti aina välillä miten mies on laiska, tyhmä ja saamaton. Niinpä niin.
Se millainen on parisuhteessa näkyy vasta ollessa suhteessa jonkun kanssa. Itsensä näkeminen parempana kuin muut miehet ei nyt ihan hirveän paljon saa katetta sillä perusteella, että itse sanoo niin.
Osa näistä miehistä on tuttuja kouluajoilta ja ihan yhtä laiskoja, tyhmiä ja saamattomia he olivat silloin sinkkuna. Ymmärrän hyvin, että havainnot voivat olla harhaisia ja siksi käytinkin tarkastelussa objektiivisia kriteereitä. Koulutus, työssäkäynti, yleinen elämänhallinta ja rahankäyttö ovat havaitsijasta varsin riippumattomia.
Missä ihmeessä te asutte, kun kaikki ovat pariutuneet luokkakavereittensa kanssa ja asuvat edelleen samalla paikkakunnalla mitä lapsina? Eiköhän suurin osa tapaa sen tulevan puolison ensimmäistä kertaa vasta aikuisiällä eikä seiskaluokan ruotsin tunnilla.
Olen itse muuttanut elämäni aikana useita kertoja ja nuoruuteni kotipaikkakunnalta jäi jälkeen muutamia toisensa tavanneita pariskuntia. He ovat olivat tavatessaan alle 20 vuotiaita. Heille tuli lapset jo reippaasti alle 25 vuotiaina ja ostivat omistusasunnon naimisiin mennessään. En ole heistä nyt enää vuosiin kuullut, että miten ne parisuhteen voivat, mutta viimeksi myönsivät olevansa kateellisia elämästäni, kun mietin heidän toistunutta tiuskintaansa minulle. (Eihän se kenenkään elämä ole vain tanssia, ei minunkaan)
En väitä, että näin on kaikilla nuorena tavanneita. Osa kasvaa aikuisuuteen yhtä aikaa.
Silti jotenkin aistin, että he olivat liian nuoria ja menivät naimisiin ensimmäisen parisuhteensa kautta hyvin kokemattomina.Vaikka ensimmäistä rakkauttaan muistelee joskus osana muutakin nuoruutta, tuskin se kuitenkaan olisi niin autuas. Aika kuultaa muistot pitänee paikkaansa, mutta myös ehkä se, että parisuhdetta ei voi jättää tauolle, kun opiskelee, lähtee työelämään tai saa perhettä.
Ovathan useimmat alle kaksikymppiset ainakin omassa tuttavapiirissäni seurustelleet jo useamman kanssa ennen kuin menivät naimisiin. Tietysti sen ikäisten suhteet ovat kevyempiä kuin vanhempien, mutta eihän se tarkoita, että ollaan ensimmäisessä parisuhteessa, vaikka olisi nuorena mennyt naimisiin. Itse tapasin mieheni parikymppisenä ja olin seurustellut kahdesti, toisen kanssa asuin yhdessä. Kotoa lähdin 15-vuotiaana omaan asuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ns. hyvä mies ja hävisin aina noille "tunne edellä" valituille miehille. Osa naisista pysyi kavereina ja valitti aina välillä miten mies on laiska, tyhmä ja saamaton. Niinpä niin.
No jotain vikaahan sussa on ollut, jos kukaan nainen ei ole huolinut. Katkeruus on muuten aika ikävä piirre ihmisessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin ihan samaa! Mulla vain meni niin että tein valinnan järki edellä. No nyt on rahaa ja kulissit kunnossa.
Mutta mies on suoraan sanottuna ylimielinen k-pää ja se luonne vaan vahvistuu koko ajan. Lapset ovat perineet ärsyttävää änkyrä-luonnetta. Suku on myös karmeaa takakireää ja epäsosiaalista porukkaa.
Mietin niin usein että olisin ihan sairaan onnellinen vaatimattomamman mutta kivan ja hauskan miehen kanssa.
Heh meillä myös miehen lapsi perinyt isänsä ärsyttävän negatiivisen luonteen. Miehen puolen suku on muutenkin kaikki rasittavan takakureitä arvostelijoita. Jos tulisi yhteisiä lapsia, toivoisin todella, että perisivät oman luonteeni. Olin laosenakin aurinkoinen ja reipas. Mies oli kuulemma lapsena vihainen ja sisäänpäinkääntynyt.
Jep, kuulostaa tutulta. Mies vaikea änkyrä luonne, samoin koko miehen suku täysin mahdottomia ihmisiä, onneksi ei tarvi juurikaan enää olla tekemisissä. Onneksi myös vain 1/3 lapsesta perinyt isänsä luonteen. Kaksi muuta ovat positiivisia perusluonteeltaan ja osaavat myös huomioida muita ihmisiä luontevasti.
Mies kapeakatseinen, ennakkoluuloinen, ei osaa mennä itseensä, valittaa paljon, haukkuu muita ihmisiä, tekee yksinkertaisista asioista vaikeita, ei osaa suunnitella mitään, koko elämä on pelkkää tulipalojen sammuttelua, ei näe yksinkertaisissa asioissa syy-seuraus-suhteita tai sitten ei vaan välitä, esim jos valvoo yömyöhään, niin aamulla väsyttää, kun pitää kuitenkin herätä ajoissa. Kaikki on vaan ihan helkutin vaikeaa tämän ihmisen kanssa. Varmasti olisi elämästä saanut paljon enemmän irti jonkun toisen kanssa.
En yksinkertaisesti jaksaisi elää tuollaisen ihmisen kanssa. En voi sietää tuollaista elämänasennetta, että kaikki on aina huonosti.
Eronnut ystäväni usein toistelee sitä, mitä ihana on elää kun perässä ei koko ajan ole "kiviriippaa" eli miestä, joka koko ajan aiheuttaa hankaluuksia. Varmaan miehillä on sama, jos avioliitto on mennyt karille, että ollaan ihan väärän tyypin kanssa naimisissa eikä sovita yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en yksinkertaisesti saanut ketään huomaavaista, aikuismaista ja menestyvää kumppanikseni. Kukaan sellainen ei ole koskaan kiinnostunut minusta. Joten oma miehenikin on tuollainen huithapeli ikiteini. Yhteisiä lapsia ei ole. Voin vain kuvitella, millaista vääntöä sillon olisi miehen kanssa, jos meillä olisi lapsia.
Tämä. Toisaalta odotin aina että miehet tekisivät aloitteita ja monet tekivätkin. Mutta suurin osa oli tällaisia ns naistenmiehiä, renttuja jne. Olisi pitänyt itse olla aktiivisempi!
Vierailija kirjoitti:
Mulle kävi Madelinet. Pitkään seurustelin ja kihloissa aika paljon ulkonäöllisesti minua alempana oleva poikaystävä petti ja jätin ja sitten oli kiire näyttää että saan upeamman miehen ja perheen, toki myös ihastuin kun mies oli niin hurmuri. Mies osoittautui arvoiltaan vuosien mittaan ihan vääräksi ja harmittaa etten ottanut kiltimpää ja vaatimattomampaa miestä.
Mutta yhä ollaan naimisissa mutta välillä tuntuu että eron jälkeen hätiköin.
Eikös Madeleine ole ihan onnellinen Chrisin kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ns. hyvä mies ja hävisin aina noille "tunne edellä" valituille miehille. Osa naisista pysyi kavereina ja valitti aina välillä miten mies on laiska, tyhmä ja saamaton. Niinpä niin.
Kaikki minun tuntemani hyvät miehet ovat naimisissa, on perheet ja vaimot hyvin tyytyväisiä.
Olen tavannut ihania miehiä. Kaikki naimisissa. Siis oikeasti ihania, huolehtivaisia, epäitsekkäitä miehiä, jotka viihtyvät lasten kanssa ja silti heillä kuitenkin ihan hyvä työkin vielä. Rauhallisia, eivät hermostu, vaikka lapset kiukuttelee. Antavat äidin viettää omaa aikaa, jos hän sitä kaipaa, eivätkä tee siitä ongelmaa. Huolehtivat että lapset saavat ruokaa ja heillä puhtaat vaatteet päällä ihan oma-aloitteisesti..
Tämä itsekkyys on ehkä se piirre, joka monessa miehessä mättää. Miten pojista kasvaa itsekkäitä? Onko se luontainen ominaisuus vai kasvatuksen tulosta? Toki moni nainenkin voi olla itsekäs, mutta moni äiti osaa kyllä laittaa omat tarpeensa sivummalle kun perheeseen syntyy vauva. Monesti paljon paremmin kuin miehet.
Voiko itsekkyydestä päästä eroon? Voiko siitä oppia pois? Entä jos on niin itsekäs ettei näe miksi pitäisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseä harmittaa vähän nämä jutut, sillä olen huomaavainen ja myötätuntoinen mies, joka olen ollut yksinäinen koko elämäni ajan ja sitten nuo muut miehet, kuten APn tyyppi, joka ei välttämättä välitä, niin on saanut naisen.
Joskus on vaikuttanut siltä kuin ne saisi naisia, jitka ei osaa arvostaa ja kiltit miehet on ilman. Näin ainakin itselleni on käynyt.
Suomessa on paljon huomaavaisia ja myötätuntoisia naisia, jotka eivät ole löytäneet puolisoa. Nämä naiset eivät ole näyttäviä, rohkeita ja saa huomiota, vaan harmaavarpusina heitä ei kukaan huomaa. Ei ne kiltitkään miehet, jotka aina haaveilee missitason naisista.
No varmasti ainakin ne kiltit miehet, jotka naista ei ole saaneet. Mutta onhan suuri osa varmaan naimisissa kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ns. hyvä mies ja hävisin aina noille "tunne edellä" valituille miehille. Osa naisista pysyi kavereina ja valitti aina välillä miten mies on laiska, tyhmä ja saamaton. Niinpä niin.
No jotain vikaahan sussa on ollut, jos kukaan nainen ei ole huolinut. Katkeruus on muuten aika ikävä piirre ihmisessä.
Ihmettelen aina näitä miehiä, jotka katkerana kertovat olevansa kilttejä, eivätkä silti ole koskaan saaneet naista. Jokin siinä ei täsmää..
Mulle kävi Madelinet. Pitkään seurustelin ja kihloissa aika paljon ulkonäöllisesti minua alempana oleva poikaystävä petti ja jätin ja sitten oli kiire näyttää että saan upeamman miehen ja perheen, toki myös ihastuin kun mies oli niin hurmuri. Mies osoittautui arvoiltaan vuosien mittaan ihan vääräksi ja harmittaa etten ottanut kiltimpää ja vaatimattomampaa miestä.
Mutta yhä ollaan naimisissa mutta välillä tuntuu että eron jälkeen hätiköin.