Mistä te synnytyspelosta kärsivät luulette pelon tulleen? Mikä on laukaissut sen?

joista ekan jälkeen ei pelottanut, eikä tokankaan, korkeintaan vähän jännitti. Kolmannen synnytyksen jälkeen en halunnut synnyttää neljättä, pelkäsin jo raskaustestin näyttäessä plussaa. Ja kätilö sai sen aikaiseksi.



Ja voi olla, ettei mukana ollut harjoittelijakaan uskalla olla varma, että kaikki kätilöt on kivoja ja taitavia, oli sekin aika hiljainen synnytyksesni jälkeen.....



Neljäs synnytys hoidettiin luvatusti ja oli todella miellyttävä kokemus. Menin synnyttämään pelkopolin kautta.

että miten ennustamaton tilanne se on ja miten pahoja vaurioita muutamalle läheiseni lapselle niissä on tullut. Siksi minulle on tehty kaksi sektiota perustuen synnytyspelkoon. Suunniteltu sektio on tosi turvallinen lapselle ja riskit on isommat lähinnä äidiille ja vakavat riskit tosi tosi pieniä. Olenkin saanut kaksi lastani todella helposti masusta ulos =).



Toki hyvin mennyt alatiesynnytys on varmasti kiva kokemus, mutta se, ettei vakavassa tilanteessa sektiopäätöstä haluta millään tehdä ajoissa ja lapsi on koko elämänsä hapenpuutteen takia hyvin vaikeasti liikuntavammainen, se ajatus on minulle liian vaikea =(.

että miten ennustamaton tilanne se on ja miten pahoja vaurioita muutamalle läheiseni lapselle niissä on tullut. Siksi minulle on tehty kaksi sektiota perustuen synnytyspelkoon. Suunniteltu sektio on tosi turvallinen lapselle ja riskit on isommat lähinnä äidiille ja vakavat riskit tosi tosi pieniä. Olenkin saanut kaksi lastani todella helposti masusta ulos =).

Toki hyvin mennyt alatiesynnytys on varmasti kiva kokemus, mutta se, ettei vakavassa tilanteessa sektiopäätöstä haluta millään tehdä ajoissa ja lapsi on koko elämänsä hapenpuutteen takia hyvin vaikeasti liikuntavammainen, se ajatus on minulle liian vaikea =(.

joka siis meni päin helvettiä.

En muista, että sitä mikään olisi laukaissut. Tai ehkäpä ne jo lapsena näkemäni unet, joissa synnytän tavattoman tuskallisesti ja herään hikisenä ja kauhuissani. Mistä lie nekin tulleet. Ei, en nähnyt lapsena kenenkään synnyttävän ja se on ihan varmaa.

naisten kertomat synnytyskauhutarinat joissa pistetään aina paremmaksi. Tyyliin "Mä synnytin 85 tuntia ja vuosin 10 litraa verta, hirveät tuskat eikä kivunlievitystä saanut, repesin ristiselästä napaan asti" Johon toinen: "Ei tuo vielä mitään minun vauvani oli poikittain ja revittiin pihdeillä kappaleina ulos, avannepussiin tulee kuset ja paskat ja vauva on hautuumaalla".

Eräs tuttavani kertoi aina, kuinka kaamea hänen käynnistetty synnytyksensä oli ollut (verrattuna normisynnytyksiin). Itselläni alkoin käynnistys uhkaavasti lähestyä, kun l.a. oli aikaa mennyt. Kyllä pelotti, ja pelkästään tuon kauhutarinan takia. Onneksi lapsi syntyi omin nokkinensa, en päässyt kokemaan käynnistyshelvettiä.

Syitä oli epäluottamus henkilökuntaan, omaan selviämiseeni, lapsen selviämiseen, traumaattinen henkilöhistoria ja siihen liittynyt sairastelu, uuden ja tuntemattoman pelko, tulevan pelko jne. Kipua en pelännyt, mutta repeämiä, lapsen vammautumista tai kuolemaa, omaa kuolemaa jne. Syynä pelolle oli myös kuulemani ja lukemani kauhutarinat. Ja ihan yleinen epäluottamus elämään joka johtuu siis henkilöhistoriastani. Selvisin synnytyksestä kuitenkin ja olen siitä ylpeä :) Toista synnytystä odotan ilolla vaikka ensimmäinen oli todella vaikea ja kesti 2 vrk, tuli komplikaatioita yms., silti se oli aika hienoa :)

Äidilläni on tietääkseni ollut helpot synnytykset. En ole myöskään lukenut mitään kauhutarinoita enkä myöhemminkään kuullut niitä, koska en ole ollut naisvaltaisissa työyhteisöissä eivätkä tutut ole jakaneet kokemuksiana lapsettomalle. En siis todellakaan yhtään tiedä, mistä pelkoni johtuu, mutta koko ikäni olen pelännyt. Jo alle kouluikäisenä kerroin äidilleni, että en halua lapsia, koska en uskalla synnyttää. t. 5

...mutta alle 10-vuotiaana kumminkin, ehkä tokaluokkalaisena. En ole varma, mitä tiesin asiasta alle kouluikäisenä. Meillä oli maatila ja eläimiä, joten elämän perusasiat olivat varmasti tiedossani jo hyvin pienestä, olinhan nähnyt esim. vastasyntyneitä vasikoita.

Ensimmäinen käynnistettiin, kesto 3 h ja toinen lähti itsekseen, kesto 4 h. Molemmissa tosi rajut supistukset eikä mitään puudutuksia saanut. Ekan jälkeen olin vielä ihan luottavainen, mutta tokan jälkeen pelko paheni. Taasko tässä kävi näin?



Nyt jälleen raskaana ja mietin, miten saisin jonkin puudutuksen synnytyksen vikaksi tunniksi. Kun kalvot puhkaistaan, on jo liian myöhäistä. Harkitsen pelkopolille menoa.

mitä sovittaisiin synnytyksen suhteen, kaikki riippuu siitä että katsooko kätilö sen tarpeelliseksi ja viitsiikö hälyttää lääkärin ajoissa (esim. puudutusta antamaan).



Muoden armoilla olet ja sairaalasysteemin armoilla olet. Suomessa ihannoidaan kipua ja mitä paremmin kestät kipua, sen suurempi sankari olet. Tämä pätee kaikkeen muuhunkin kuin synnytykseen. Iso osa toimenpiteistä yritetään tehdä ilman kipulääkitystä ja vasta kun sua on kidutettu tarpeeksi, saatat jotain saada ja sitäkin pihistellen.

Ja siitä seurannut ylikiltteys. Olin täysin tunnekylmä ihminen, koska olin lapsuudessa oppinut että tunteet on vaarallisia. Aikuisena tuo lapsuuden selviytymiskeino aiheutti isoja ongelmia kunnes tiedostin asian. Kaikki suuria tunteita herättävän kokemukset - kuten synnytys - oli täysin ylitsepääsemättömiä. Koska tunteita ei saanut tuntea, ne aiheuttivat tuossa mitassa tukahdutettuina sietämätöntä ahdistusta.



Ylikiltti nysvä kun olin, en uskaltanut pyytää sektiota, ja syynnytys meni just niin pieleen kuin saattoi odottaa. Mikään määrä lässytystä pelkopolilla ei olisi sitä tilannetta voinut auttaa. Nyt jos odottaisin esikoistani, tilanne voisi olla eri. Voisin jopa selvitä synnytyksestä ilman samanlaisia traumoja kuin tuosta ekasta ja ainoasta synnytyksestä jäi. En aio ottaa samaa riskiä enää uudestaan, eikä meille tule enää lapsia.

pelon laukaisi uusi raskaus. sain raskauden aikana hyvää hoitoa pelkopolilla, ja uskalsin synnyttää uudelleen. toinen kerta meni huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen.

puhui kotona alentavasti fertiiili-ikäisistä naisista. Jos työntekijöistämme joku tuli raskaaksi, isä paasasi kotona aina "se ja se teki ruman tempun hankkiutuessaan raskaaksi", isäni käytti työntekijöiden lapsista "pentu" tai "kakara" -nimitystä, kaikki tämä minun, oman tyttönsä kuullen. Kun itse pelkäsin rokotusta, isä sanoi, ettei rokotus ole mitään, mutta synnytys se vasta sattuu. Äitini sai minut ja muut lapsemme sektiolla (pelkosektioita) ja tiesin jo ala-asteiässä, että itsekin joudun turvautumaan sektioon. Niin olen tehnyt jo kolme kertaa synnytyspelon vuoksi!

sinulle eheyttävä kokemus. Minulle nimittäin oli, ja myös minun pelkojeni taustalla oli samantapaisia kokemuksia. Kuulin myös usein äitini valittavan synnytksestään, ja pelottelevan minua. Itse aion sanoa tytöilleni että synnytys oli hieno kokemus. Niinkuin se olikin. Ehkä jos vielä hankit lapsia voit ajatella asiaa myös siltä kannalta, että synnytyskokemus voisi purkaa sinulle aiheutetun trauman... Tietenkään ei ole takeita, että niin käy, enkä todellakaan tarkoita tällä sitä, ettet olisi saanut pyytää pelkosektioita :)

- äidiltä kuollut yksi lapsi synnytykseen

- mummolta kuollut kolme lasta -> eli kuvittelen kai että tuo on "suvussa"

- ennustajan ennustus lapsiluvustani (nyt on jo yksi enemmän.....)

- ongelmat edellisissä synnytyksissä (sydänäänten laskuja, imukuppeja x 2, pitkä ponnistusvaihe... ihan nykyajan lääketieteen armoilla)

- ei luottamusta itseen että "hoidan homman", vaan pelkään olevani liian huonokuntoinen ja kipuherkkä ja tyriväni homman

- etenkin ekan kanssa oli myös pelkoa sairaalan rutiineja ja käytäntöjä kohtaan

melkein vielä enemmän kun alatiesynnytystä, koska joku voi mennä vikaan.

- Mua ei ole koskaan nukutettu - en tiedä tulisko komplikaatioita

- pelkään etten palautuisi sektiosta kunnolla

- pelkään että muodostuu arpikudosta tms. (mulla on taipumus arpikudokseen) enkä enää voisi tehdä lapsia



Hankalaa olla raskaana, kun tuntuu ettei ole edes tuota sektio"takaporttia" käytössä, jota monet kovaan synnytyspelkoon käyttää.



23

koska halusin ehdottomasti alatiesynnytyksen mieluummin. Tästä tuli sitten se ongelma, että pelkopolilla ei saa oikeasti apua jos ei aluksi vaadi sektiota. Kysyivät ja kun sanoin että en missään tapauksessa vaadi sektiota niin sanoivat sitten vaan että meillä on hyvät lääkitykset kipuun, tervetuloa takaisin kun homma on käynnissä. Et kiitti letuista vaan.

Ensimmäisen synnytyksen jälkeen en myöskään pelännyt enää toista. Tietysti synnyttäminen sattuu, mutta tuntuu että netissä ovat äänessä erityisesti ne joilla kokemus on ollut niin traumaattinen että sitä on pakko saada käsitellä julkisesti vuodesta toiseen päästäkseen itse siitä yli - ei mun omissa synnytyksissäni ole paljonkaan kerrottavaa kenellekään kun olivat niin tavallisia.