Miten sinä koet Tietoisuuden?

Tietoisuus sielun ominaisuutena antaa meille eläville olennoille mahdollisuuden ymmärtää ja

hyödyntää ympäröivää maailmaa. Ymmärtäessäni ulkoista maailmaa voin ymmärtää monia asioita,

mutta ymmärtäessäni itseäni minun on ymmärrettävä, että tämä ymmärrys on minä itse. Toisin

sanoen sielu paljastaa itsensä tietämisen teossa. Siksi tietoisuuden luonteen tutkimiseksi meidän

on käännyttävä sisäänpäin, itseemme, mikä merkitsee samalla tietoisuuden ulkoisen, ulospäin

suuntautuneen toiminnan rajoittamista. Itse asiassa kaikkina aikakausina on ollut ihmisiä, jotka

ovat omistaneet elämänsä tälle: itsensä syvälliselle ymmärtämiselle ja itsensä hallitsemiselle. Veda-

filosofian mukaan ihmiselämän tarkoitus on vain itsensä toteuttamisessa…. Se, missä määrin mieli

on ekstrovertoitunut, määrää sielun paikan evoluution tikapuilla: mitä ekstrovertoituneempi mieli

on, sitä kauempana se on luontonsa toteuttamisesta ja sitä ulkoisempia ovat sielun tavoitteet ja

arvot.

 

"Jos aasialainen kysyy minulta, mikä Eurooppa on, minun on pakko vastata: 'Se on se osa

maailmaa, jossa ihmiset ovat pakkomielteisiä sen fantastisen ajatuksen suhteen, että ihminen on

luotu tyhjästä ja että häntä ei ole ollut olemassa ennen hänen nykyistä syntymäänsä'."" A.

Schopenhauer

...

Jo antiikin kreikkalainen filosofi Parmenides väitti, että jos jokin on olemassa, se on aina

olemassa*. Kaikki voidaan kyseenalaistaa paitsi yksi ilmeinen totuus: olen olemassa, ja siksi olen

Parmenideen mukaan ollut olemassa aina enkä lakkaa olemasta tulevaisuudessa. ..

Viittaus Parmenidekseen tuskin vakuuttaa ketään enää, mutta ajatus on tarpeeksi looginen, jotta

ihmiset palaavat siihen yhä uudelleen ja uudelleen. Jos on olemassa aineen säilymislaki ja energian

säilymislaki, miksi ei voi olla tietoisuuden säilymislakia? Monet muinaisina aikoina löydetyistä

laeista on löydetty uudelleen vasta nyt. Tietoisuuden säilymisen laki on yksi niistä. ... Voimme jakaa

tietoisuuden ikuisuuden käsityksiä puoltavat argumentit neljään laajaan kategoriaan: 1) näitä

käsityksiä tukevat jumalallisesti ilmoitetut pyhät kirjoitukset (lähinnä Veda-perinteen kirjoitukset)

ja monien aitojen pyhimysten ja mystikkojen kokemukset, jotka ovat määritelmällisesti vapaita

petoksen taipumuksesta; 2) tietoisuuden ikuisuuden käsite on looginen, sopusoinnussa luontaisten

käsitystemme oikeudenmukaisuudesta ja hyvyydestä kanssa, ja se mahdollistaa kokonaisvaltaisen

kuvan maailmankaikkeuden olemassaolosta; 3) on olemassa valtavasti kokeellista aineistoa, joka

todistaa, että

"Olemassaolo ei synny eikä ole kuoleman alainen. Kokonaisuus, jolla ei ole loppua, on liikkumaton

ja yhtenäinen."

"Koska olen olemassa tässä maailmassa, voin olettaa, että tulen aina olemaan olemassa jossakin

muodossa".

Onko uskomuksilla sielun ikuisuudesta käytännön arvoa? Vastaus on ilmeinen: niillä, jotka elävät

sielun ikuisuuden käsityksestä käsin, on paljon paremmat mahdollisuudet elää tämä elämä

arvokkaasti ja ilman pelkoa sen jatkumisesta tulevaisuudessa kuin niillä, jotka lähtevät liikkeelle

elämän "kertakäyttöisyyden" todistamattomasta hypoteesista. Kaukaisen tulevaisuuden

ajattelematta jättäminen on älyllistä lyhytnäköisyyttä, merkki mielen heikkoudesta. Intuitiivinen

oivallus sielun ikuisuudesta on ihmiselle luontainen. Todella kaukonäköinen ihminen elää

yrittämättä tukahduttaa olemisen ikuisuuden tunnetta. Viisaimmat ihmiset kautta aikojen ovat

pyrkineet kehittämään tätä aistia itsessään ja löytäneet siten onnen, rohkeuden ja pelottomuuden.

Sama pragmaattinen todiste pätee myös ihmiskunnan historian mittakaavassa: ikuisen sielun

olemassaolon kieltäminen ja yritykset rakentaa maanpäällinen paratiisi ilman Jumalaa -

länsimaisen sivilisaation noin kaksisataa vuotta sitten valistuksen aikana aloittama kokeilu - veivät

koko maapallon ekologisen katastrofin partaalle. Toisin sanoen tietoisuus, joka kieltää ikuisen

sielun olemassaolon, on luonteeltaan tuhoisa. Motto "Meidän jälkeemme vaikka vedenpaisumus"

on vaarallinen paitsi jälkeläisillemme, jotka tuomitsemme pyytämättä aiheuttamaamme

vedenpaisumukseen, myös ennen kaikkea meille itsellemme, koska "vedenpaisumus" tulee yleensä

paljon nopeammin kuin ennustamme.

Mutta onko mahdollista todistaa sielun olemassaolo? Se riippuu siitä, mitä pidämme todisteena.

Voimmeko esimerkiksi todistaa mielen olemassaolon? Kuka on nähnyt mielen? Kuka on koskenut

siihen? Mieli ei ole ymmärrettävissä logiikan tai fysiikan ja kemian menetelmien avulla. Sen

tutkimiseen tarvitaan muita menetelmiä. Sama pätee ikuiseen sieluun: jokainen voi olla

vakuuttunut sen olemassaolosta, mutta siihen on käytettävä erityisiä menetelmiä. Tällä hetkellä

tietoisuutemme on täysin keskittynyt kehoon. Sielun luonteen voi ymmärtää vain se, jonka

tietoisuus on suuntautunut sisäänpäin. Siksi filosofit murskaavat keihäänsä väittelemällä sielun

luonteesta, joogit vajoavat mystiseen transsiin ja uskovaiset yrittävät pestä sydämensä katumuksen

kyynelillä. Toisin sanoen ihmisille, joiden mieli on puhdistettu lupauksilla, meditaatiolla,

rukouksella ja katumuksella, sielun olemassaolo tuntuu itsestään selvältä - heille se ei ole uskon

asia vaan todellinen hengellinen kokemus. Toisten mielestä sielun olemassaolo jää

todistamattomaksi hypoteesiksi, vaikka empiirinen todistusaineisto olisi ylivoimainen, sillä sielu

kuuluu niihin kategorioihin, joiden olemassaoloa on vaikea todistaa puhtaasti tieteellisellä

laitteistolla, joka on sovitettu ulkoisten kohteiden tutkimiseen.

 

Kaikkeuden yhteen kytkevä, kaiken olevaisen yhteinen energia.

Vedalaisen perinteen filosofeille sielun olemassaolo ei tietenkään näyttänyt olevan niin vaikea

todistaa. Heidän logiikkansa oli suunnilleen seuraava. Havaitsija (subjekti) on aina erillinen

havainnon kohteesta. Jonkin asian olemassaolon todistamiseksi riittää, että se nähdään, toisin

sanoen kohteen olemassaolo todistetaan havainnoimalla. Mutta subjekti ei voi nähdä itseään:

subjektin (havainnoitsijan) olemassaolo todistetaan jo itse havainnon tosiasialla. Descartes sanoi:

"Minä ajattelen, siis olen olemassa". On myös selvää, että tämän havainnoivan "minä" luonne ei

ole pelkistettävissä ruumiiseen ja mieleen, koska sekä ruumiini että mieleni voivat olla

havainnointini kohteena. Näin ollen tämän 'minä'-olemuksen kantajan on oltava erillään ruumiista

ja mielestä.

Joku saattaa vastustaa: "Ruumiin osalta kaikki on selvää, mutta mikä estää meitä olettamasta, että

mieli tarkkailee mieltä itseään?". Sanotaanko, että yksi mielen osa, jonkinlainen superohjelma,

ottaa tehtäväkseen tarkkailla muita mielen osia, sen sisällä toimivia ohjelmia?"." Katsotaanpa,

missä määrin mielestä erillisen sielun käsitteen käyttöönotto on sopusoinnussa Occamin kuuluisan

loogisen periaatteen kanssa, joka sanoo: "Uusia yksiköitä ei pitäisi ottaa käyttöön ilman

äärimmäistä tarvetta." Toisin sanoen tämän käsitteen käyttöönoton oikeellisuuden osoittamiseksi

on osoitettava, että tietoisuuden kaikkia ilmenemismuotoja ei voida täysin selittää sen hypoteesin

perusteella, jonka mukaan tietoisuus on yksinkertaisesti ihmisen aivojen tuote.

 

Koen, että on vain yksi tietoisuus joka on sama minulle, tätä lukevalle ja vaikka kissalleni. Se on ikään kuin maailmankaikkeuden perusominaisuus, ei yksilön ominaisuus. Yksilötietoisuudet ovat vain osia siitä samoin kuin meressä on aaltoja, mutta nekin ovat silti osa samaa merta, sen pinnanmuodostumia. 

Tietoisuudella en tarkoita ajattelevaa mieltä tai tunteita, vaan sitä tietoista tilaa, jossa ne koetaan. Sitä joka tietää että "minä olen" silloinkin vaikka ei ajattelisi ja tuntisi juuri nyt mitään. Jos joku kysyisi silloin oletko olemassa, niin vastaus olisi aina "olen", koska kaikkein perustavanlaatuisin tuntemus on tuntemus omasta olemisesta, olemisesta tietoisena siitä että on olemassa ja läsnä.

Vedalaisten kirjoitusten näkökulmasta sielu on tuhoutumaton tietoisuuden atomi, jolla on

erityinen ominaisuus: kyky olla tietoinen olemassaolosta. Aineella itsellään ei ole tietoisuutta eikä

se kykene toimimaan subjektin (tarkkailijan) roolissa. Sanskritin kielessä tätä tietoisuuden atomia

kutsutaan atmaksi, joka tarkoittaa 'subjektia', 'minä', persoonallisen elementin kantajaa (verbistä

am, 'liikkua', 'toimia'). Upanishadit kutsuvat sielua nimellä anu, joka tarkoittaa "atomista" tai

"jakamatonta". Toinen sielun nimi on jiva, "elävä olento".

Sielu eli jiva on siis ikuinen hengen hiukkanen, tietoisuuden atomi, jolla on rajallinen itsenäisyys ja

joka on kaikkien elämän ilmenemismuotojen syy. Se eroaa kuolleesta aineesta ensinnäkin siinä,

että se kykenee olemaan tietoinen olemassaolostaan ja havaitsemaan ympäröivän maailman. Juuri

tämä ominaisuus - kyky havaita - erottaa elävän elottomasta.

Atma-sielulla on kolme pääominaisuutta: 1) sielu on tuhoutumaton; 2) sielu on atomaarinen; h)

sielulla on tietoisuus eli kyky toimia ja nauttia suhteellisesta vapaudesta. Nämä sielun

ominaisuudet ovat aksiomaattisia. Kirjoitukset väittävät niiden olevan läsnä atmassa - tai

pikemminkin määrittelevät atman sellaiseksi, jolla on nämä ominaisuudet.

-------------------------------------------------

Voimme selvästi nähdä, että ihmisen minuus on pysyvä. Kaikki, mihin samaistumme - kehomme,

mielemme, ympäristömme - muuttuu jatkuvasti. Jos meidän

"minä" muuttuisi heidän mukanaan, emme huomaisi muutoksia, emmekä varmasti kokisi niitä niin

traagisina. Jotta voisit havaita jonkin liikkuvan, sinun on oltava itse hiljaa: kun olemme

lentokoneessa, emme tunne lentokoneen liikettä. Ihmisen keho ja mieli muuttuvat jatkuvasti:

olimme vauva, sitten lapsi, teini-ikäinen, nuori mies, aikuinen. Mutta on olemassa jokin kiinteä

vertailupiste, josta käsin havaitsemme kaikki nämä muutokset. Jotenkin, jollain ihmeellä,

minämme pysyy muuttumattomana kaikkien näiden muutosten aikana. Mikä takaa

minäkäsityksemme pysyvyyden tai jatkuvuuden? Tällä pysyvyydellä on oltava jokin

todellisuuspohja.

 

Tieteen kehitys vain vahvistaa aineen muuttuvuutta. Nykyaikainen lääketiede on havainnut, että

noin seitsemässä vuodessa koko kehomme muuttuu molekyylitasolla, eli joka seitsemäs vuosi

saamme täysin uuden kehon. Mutta minämme pysyy muuttumattomana. Jotkut ihmiset, jotka

tunnustavat aineen vaihtelevuuden, saattavat väittää, että egomme pysyvyys varmistetaan

esimerkiksi aivojen rakenteen pysyvyydellä, sillä aivoilla on rakenteellisia itsetuotantomekanismeja.

Roger Penrose, yksi merkittävimmistä teoreettisista fyysikoista, joka tutkii muun muassa

tietoisuuden luonnetta, sanoo tästä kirjassaan Shadows of the Mind seuraavaa:

Suuri osa kehomme ja aivomme muodostavasta aineesta uudistuu jatkuvasti - vain niiden

rakenteet pysyvät muuttumattomina. Lisäksi aine itsessään näyttää olevan ohimenevää, koska se

voi muuttua muodosta toiseen... Materia itsessään on siis jotakin epämääräistä ja katoavaa, joten

on järkevää olettaa, että ihmisen minuuden pysyvyys saattaa liittyä enemmän mallien säilymiseen

kuin varsinaisiin ainehiukkasiin.

 

Suuri osa kehomme ja aivomme muodostavasta aineesta uudistuu jatkuvasti - vain niiden

rakenteet pysyvät muuttumattomina. Lisäksi aine itsessään näyttää olevan ohimenevää, sillä se voi

muuttua muodosta toiseen... Aine itsessään on siis jotain epämääräistä ja katoavaa, joten on

järkevää olettaa, että ihmisen "minä" pysyvyys saattaa liittyä enemmän mallien säilymiseen kuin

varsinaisiin ainehiukkasiin.

Mutta myös Penrosen mainitsemien mallien pysyvyyden on perustuttava johonkin, sillä on oltava

jokin syy tai substraatti. On vähintäänkin epäloogista liittää tämä ominaisuus aineeseen, joka on

luonteeltaan muuttuvaa. Tämä on yksi niistä argumenteista, jotka puoltavat sielun olemassaoloa,

sillä sielulla on ominaisuuksia, joita muuttuvalla aineella ei ole.

Ja toinen kummallinen tosiasia: ihminen ei tunne kuoleman todellisuutta. Mikään ei ole

tietoisuudellemme vieraampaa kuin ajatus siitä, että jonain päivänä kuolemme, lakkaamme

olemasta. Kukaan ei halua kuolla, eikä kukaan usko omaan kuolemaansa. Kyllä, teoriassa sallimme

tällaisen mahdollisuuden. Jokainen ihminen pyrkii pysyvyyteen, ikuisuuteen,

muuttumattomuuteen ja kieltää kuoleman kaikin voimin. Mikä on tämän itsepäisen pyrkimyksen

perusta? Vaikka jokin asia ei sovi meille todellisuudessa ja me kapinoimme sitä vastaan ja

vaadimme muutosta, alitajuisesti toivomme, että tässä todellisuudessa, joka on muuttunut

parempaan suuntaan, on se pysyvyys, jota etsimme. Mikä tahansa muutos, olipa se sitten

ulkopuolinen tai kehossamme tapahtuva muutos, saattaa ihmisen pois tasapainosta ja

eksistentiaalisen kriisin tilaan. Toisin sanoen pysyvyyden perustelemattomalla halulla on hyvin

syvät juuret psyykessämme. Ilmeinen esimerkki tästä ovat ikäkriisit, joita jokainen käy läpi

elämänsä aikana. Murrosikäinen lapsi käy läpi hyvin väkivaltaisen kriisin; murrosikäinen poika käy

läpi vaikean jakson elämässään; myös aikuinen kohtaa yhtä väkivaltaisen kriisin, niin sanotun keski-

iän kriisin, kriisin, joka johtuu vanhuuden tuomasta odotuksesta lähestyvää muutosta kohtaan. Ja

tietenkin kaikkien elämän vakavin kriisi on kuolema, joka pakottaa meidät armottomasti

muuttamaan käsitystämme itsestämme jälleen kerran. Ikääntymiskriisien syynä on sisäinen

eripura, ristiriita kahden todellisuuden välillä: häilyvä ulkoinen todellisuus ja egomme

muuttumaton todellisuus. Jos muuttuvuus kuuluisi tietoisuuden luonteeseen, kuolemaa tai

vanhenemista ei koettaisi subjektiivisesti poikkeavana tai julmana vääryytenä.

Minä olen minä olen minä.

Seuraavat linkit osoittavat myös tekstien tieteellisyyden.

https://www.thehinduportal.com/2013/08/quantum-physics-came-from-vedas…

https://uplift.love/did-quantum-physics-come-from-the-vedas/

Aika omaksua muinaista tietoa

Sivilisaation elämä on syklistä. Egypti, Rooma, Kreikka - kuinka monta esimerkkiä tarvitaankaan osoittamaan, että sivilisaatioita syntyy ja kuolee. On tullut sivilisaation aikakausi, jolla on taipumus omaksua menneisyyden saavutukset kohtaamiensa haasteiden, tarpeidensa ja tehtäviensä vuoksi.

Kristillinen kirkko oli pitkään kieltänyt antiikin kulttuurin, koska se piti kreikkalaisten filosofiaa uhkana maailmankuvalleen. Piilottamalla kreikkalaisten tekstit luostareihin kirkko ei kuitenkaan voinut pitää niitä salassa munkeilta, jotka kopioivat ja säilyttivät käsikirjoituksia. Näin antiikin ajatus vaikutti kristilliseen maailmankuvaan, sillä jokainen maailmankatsomus tarvitsee vankan perustan

Jaa tuo hindujankkaus tuli taas yhteen ketjuun. Eikö sitä asiaansa voisi tiivistää yhteen tai pariin postaukseen ja yhteen ketjuun. 

https://www.voice.fi/tekniikka-ja-tiede/a-138429

Tutkijat väittävät kolmiulotteista maailmaamme illuusioksi.

Astrofyysikkoja Britanniasta, Italiasta ja Kanadasta teki tutkimusta alkuräjähdyksen jälkiloisteesta, sekä kosmisesta taustasäteilystä. Nyt he ovat tulleet tulokseen, että maailmankaikkeutemme on holografinen.

Niin erikoista kuin se onkin, tutkijat väittävät sekä perinteiselle että holografiselle maailmalle olevan aivan yhtä paljon todisteita. Holografista universumia ehdotettiin ensimmäisen kerran vuonna 1990, mutta vasta nyt teoria on kyetty takaamaan teleskooppidatan avustuksella.

Tutkijoiden ehdottamassa teoriassa, jossa maailma on valtava hologrammi, universumi toimisi elokuvateatterin 3D-tekniikan tavoin.

3D-teatterissa katsoja näkee kuvan leveyden, korkeuden ja syvyyden, vaikka kaikki on peräisin 2D-näytön omaavalta taululta. Meidän ja 3D-tekniikan välinen ero olisi ainoastaan se, että kykenemme koskettamaan esineitä, ja meidän näkökulmastamme heijastus on todellinen.  

Vierailija kirjoitti:

Jaa tuo hindujankkaus tuli taas yhteen ketjuun. Eikö sitä asiaansa voisi tiivistää yhteen tai pariin postaukseen ja yhteen ketjuun. 

Ei voi, koska kristityt poistavat kokonaisia veda ketjuja.

Vierailija kirjoitti:

Jaa tuo hindujankkaus tuli taas yhteen ketjuun. Eikö sitä asiaansa voisi tiivistää yhteen tai pariin postaukseen ja yhteen ketjuun. 

Tämä ei koske hinduja, vaan kaikkia planeettoja ja universumeja.

Vedalaisessa kulttuurissa on universaalia historiaa, joka ei koske ainoastaan yhtä kansaa, vaan

myös muita maailman alueita ja muita planeettoja ja muita maailmankaikkeuksia, joilla on erilaisia

ulottuvuuksia. Sen vuoksi vedalaisen filosofian tarjoamat henkiset opetukset ovat universaaleja,

kaikkia eläviä olentoja varten.

--------------------------------------

Monimutkaisten näkökohtien ymmärtämiseksi on valloitettava tietyt korkeudet.

Monimutkaisten totuuksien ymmärtäminen, vaikka ne olisivat kuinka lähellä luontoamme, on

mahdotonta ilman perusasioiden ymmärtämistä.

Sanotaan näin, 99% kansalaisista esim täällä junttilassa ei ole koskaan edes kuullut tätä tietoisuus sanaa. Lammas ei tiedä mikä on tietoisuus...

Mä voin sanoo oman mielipiteen tähän sillee tosi alhaisella tyylillä selitettynä että nämä ihmiset ymmärtävät edes jotain, koen että sen voi melkeen rinnastaa "voimaan" starwarssissa, se on kaikki ympärillämme ja me ollaan osa sitä (meistä harvat).. haha :D

Sielu eroaa olennaisesti hienojakoisesta kehosta siinä, että sielu on itse elävä persoonallisuus,

elämän ja yksilöllisyyden lähde tai toimija, kun taas hienojakoinen ruumis on toimiva kuori tai

ohjelma, jolla ei ole itsenäistä elämää ja joka vaikuttaa elävältä vain siksi, että sielu on sen takana.

Fyysinen keho ja hienojakoinen keho toimivat yhdessä eräänlaisena vääränä olemuksena tai

koneena, jossa todellinen olemus - sielu - matkustaa matkustajana.

Menneisyyden toimiensa kautta ihminen muodostaa tietyn mentaliteetin (oleminen määrittää

tietoisuuden), ja tästä nykyisestä mentaliteetista tulee tulevan toiminnan perusta (tietoisuus

määrittää olemisen). Tämä on jälleensyntymisen perusta.

_________________________________

Me emme ole kehoja, joilla "on" sielu. Olemme sieluja, joilla on keho. Sielut eivät tarvitse

elääkseen kehoa. Ruumiita, joissa ei ole sielua, kutsutaan "kuolleiksi".

Sielut ovat todellisia eläviä olentoja, joilla on ainutlaatuisia henkilökohtaisia ominaisuuksia -

tunteet, mieli, äly. Sielut eivät kuole, eivät vanhene, eivät koskaan lakkaa olemasta ja säilyttävät

aina yksilöllisyytensä.

"Niin kuin ihminen pukeutuu uusiin vaatteisiin ja hylkää vanhat, niin sielu pukeutuu uuteen

kehoon ja jättää vanhan ja hyödyttömän kehon taakseen".

On suuri harhakuvitelma samaistua aineelliseen kehoon.

Sielu on elävä tietoisuushiukkanen, yksilöllisen tietoisuuden kantaja, kun taas aineellinen keho on

kuollutta ainetta, materiaa. Sielu on ikuinen ja muuttumaton, ja aineellinen keho on väliaikainen.

Projisoitumalla ulkoiseen maailmaan sielun tietoisuus luo hienojakoisen kehon, psyykemme, joka

toimii sielun väliaikaisena kaksoisolentona tai varjona. Tämä hienojakoinen keho varastoi aiemmat

kokemuksemme, tietomme, vaikutelmamme ja rakentaa maailmankuvamme sinne. Aineellisen

kasvatuksen ja koulutuksen myötä tämä ohut keho menettää tiedon siitä sielusta, josta se on

syntynyt, ja voi jopa kieltää sielun ja Jumalan. Tällöin hienojakoinen keho toimii vanhempien ja

koulun opettajien määräämän ulkoisen kehitysohjelman mukaisesti ja jättää sielun edut huomiotta.

Näin ihminen ajautuu väistämättä arvomaailman kriisiin, jolloin ruumiillinen onnellisuus tuhoutuu

vanhuuden ja lähestyvän kuoleman vuoksi, ja henkisellä tasolla hän jää täysin vararikkoon.