Lue keskustelun säännöt.
Jatkuvia ongelmia vuorovaikutuksessa. Mahtaako mies olla asperger? Onko meillä mitään toivoa?
20.05.2022 |
Olemme olleet yhdessä kaksi vuotta. Mies on monin tavoin hieno tyyppi, mutta minusta meillä on alusta lähtien ollut ihan todella omituisia ja jatkuvia ongelmia vuorovaikutuksessa. Noin esimerkiksi:
- Ei ilmaise selkeästi ajatuksiaan eikä toiveitaan. Ei välttämättä vastaa edes, jos häneltä kysytään ihan suora kysymys. Jos sitten kysyn, että miksi et vastaa mulle, saattaa sanoa, että jaa, no en mä tiedä/muista, ihan niin kuin olisi suurikin yllätys, että ihmiset yleensä olettavat, että suoraan kysymyslauseeseen vastataan edes jotain, vaikka sitten että en tiedä. Ei myöskään keskusteluista huolimatta ymmärrä, miksi tällainen ignooraaminen loukkaa muita.
- Riitatilanteiden ratkominen on todella vaikeaa. Vetäytyy, uhriutuu tai hyökkää.
- Viihtyy erittäin hyvin omissa oloissaan, ja jos olen esim. työmatkalla tai sukuloimassa, hän ei välttämättä pidä oikein mitään yhteyttä. Ei juurikaan vastaile viesteihin, tai reagoi johonkin minun pitkään viestiini korkeintaan jollain emojilla. Kontrasti on aika iso verrattuna sekä aikaisempiin suhteisiini että kaikkiin muihin pariskuntiin, joita tunnen.
- Ei oikein ota katsekontaktia eikä osaa puhua niitä näitä vieraiden eikä aina edes tuttujen kanssa. Välillä on ollut todella vaivaannuttavaa, kun tuijottelee seurassa seinää tai ulos ikkunasta eikä sano mitään. Ihmiset helposti pitävät ylimielisenä tai vihamielisenä.
- On jotenkin sokea muiden tunteille ja reaktioille. Ei selvästikään aina huomaa, kun loukkaa. Saattaa puhua ihan uskomattoman alentuvasti jollekin ja sitten ihmetellä, että mikä nyt oikein on kun siltä nousee savu korvista.
- Ei useinkaan tervehdi eikä sano kiitos esimerkiksi kaupassa tai ruokapöydässä. Saan hävetä tätä usein.
- Ei ole kiinnostunut seksistä käytännössä ollenkaan. Seksiä meillä on jonkin verran, mutta se on aina kiinni minun aloitteestani. Ei osaa flirttailla eikä käyttää eroottisesti latautunutta kieltä viestittelyssä. Yritin joskus olla seksikäs ja vihjaileva WhatsAppissa, mutta vastaukset olivat niin vaivaannuttavia ja kliinisiä, etten tee sitä enää ikinä. Nauttii kyllä koskettamisesta.
Aspergeriksi olen alkanut häntä epäillä. En tiedä, haluanko erota. Olen yrittänyt käsitellä asioita, mutta mies ei selvästikään tajua yhtään mitään kaikesta edellä mainitusta. Yleensä, kun näistä puhutaan, hän lähtee siitä, että kehitän vain turhaa draamaa. Olen alkanut epäillä, että tilanne ei ole korjattavissa.
Kommentit (95)
Ennen kuin lähtisin viemään miestä tutkimuksiin saadakseni diagnoosin, miettisin, onko nuo tavat tottumukset peräisin miehen kotoa. Oletko tutustunut hänen perheeseensä, siis enemmän kuin vain jonkun kahvikupillisen verran? Millainen henki ja dynamiikka on perheen sisällä? Keskustellaanko siellä monenlaisista asioista, myös tunteista, vai onko kommunikointi tyyliin "Tule syömään", "Vie roskapussi, kun menet ulos", "Moneksi menet huomenna töihin" jne. Siis ei mitään syvällisempää. Miten miehen vanhemmat kohtelevat toisiaan? Entä sisarukset? Millainen on miehen ja perheen koulutustausta? Sen ei välttämättä tarvitse vaikuttaa, mutta kyllä se usein heijastuu kanssakäymiseen. Mies ei ilmeisesti ole kovinkaan sosiaalisesti notkea. Miten on muiden perheenjäsenten laita? Onko miehesi kuin isänsä kuva, siis sosiaalisesti? Elää usein omissa maailmoissaan ja urahtelee vain jotain, jos kysytään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osaan sanoa ruokapöydässä kiitos,
osaan märkiä unia WhatsAppis toivottaa.
Mutta Tinderissä pyörivää naista en kiinni saa.
Ahhhhahhhh Päivän paras!
Vierailija kirjoitti:
Ennen kuin lähtisin viemään miestä tutkimuksiin saadakseni diagnoosin, miettisin, onko nuo tavat tottumukset peräisin miehen kotoa. Oletko tutustunut hänen perheeseensä, siis enemmän kuin vain jonkun kahvikupillisen verran? Millainen henki ja dynamiikka on perheen sisällä? Keskustellaanko siellä monenlaisista asioista, myös tunteista, vai onko kommunikointi tyyliin "Tule syömään", "Vie roskapussi, kun menet ulos", "Moneksi menet huomenna töihin" jne. Siis ei mitään syvällisempää. Miten miehen vanhemmat kohtelevat toisiaan? Entä sisarukset? Millainen on miehen ja perheen koulutustausta? Sen ei välttämättä tarvitse vaikuttaa, mutta kyllä se usein heijastuu kanssakäymiseen. Mies ei ilmeisesti ole kovinkaan sosiaalisesti notkea. Miten on muiden perheenjäsenten laita? Onko miehesi kuin isänsä kuva, siis sosiaalisesti? Elää usein omissa maailmoissaan ja urahtelee vain jotain, jos kysytään.
Ihan hyviä pointteja, mutta mitä väliä näillä lopulta. Jos vuorovaikutusongelmat on pahoja, eikä mies ole osoittanut halua muuttaa itseään, niin suhde ei tule toimimaan. Oli syy sitten kasvatuksessa tai aspergerissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kuin lähtisin viemään miestä tutkimuksiin saadakseni diagnoosin, miettisin, onko nuo tavat tottumukset peräisin miehen kotoa. Oletko tutustunut hänen perheeseensä, siis enemmän kuin vain jonkun kahvikupillisen verran? Millainen henki ja dynamiikka on perheen sisällä? Keskustellaanko siellä monenlaisista asioista, myös tunteista, vai onko kommunikointi tyyliin "Tule syömään", "Vie roskapussi, kun menet ulos", "Moneksi menet huomenna töihin" jne. Siis ei mitään syvällisempää. Miten miehen vanhemmat kohtelevat toisiaan? Entä sisarukset? Millainen on miehen ja perheen koulutustausta? Sen ei välttämättä tarvitse vaikuttaa, mutta kyllä se usein heijastuu kanssakäymiseen. Mies ei ilmeisesti ole kovinkaan sosiaalisesti notkea. Miten on muiden perheenjäsenten laita? Onko miehesi kuin isänsä kuva, siis sosiaalisesti? Elää usein omissa maailmoissaan ja urahtelee vain jotain, jos kysytään.
Ihan hyviä pointteja, mutta mitä väliä näillä lopulta. Jos vuorovaikutusongelmat on pahoja, eikä mies ole osoittanut halua muuttaa itseään, niin suhde ei tule toimimaan. Oli syy sitten kasvatuksessa tai aspergerissa.
Syy voi olla myös ap:ssa. Tuollakin miehellä vuorovaikutus onnistunee monen muun kanssa, mutta juuri ap:n kanssa ei, koska hänellä on niin tarkat vaatimukset siitä, millainen toisen ihmisen tulee olla.
Näitä on paljon ns. kilteissä tytöissä. Kun asiat eivät mene heidän mielensä mukaan, he eivät suutu kuten muut tekevät, vaan uhriutuvat, muuttuvat marttyyreiksi - ja alkavat puhua pahaa selän takana.
Leikitäänpä vaikka että miehellä on autisminkirjonhäiriö niin mitä sitten?
Sulla ap on pahasti vikaa päässä. Häpeät miehen käytöstä. Miten se diagnoosi muuttaa asiaa?
Oli kyse mistä tahansa, niin mieshän ei muutu. Hän on hän ja sinä olet sinä.
Mikä pakko sinun on roikkua tuossa miehessä ja valittaa kun on mitä on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se miehen luonne ei siitä miksikään muutu vaikka saisi kymmenen asperger-diagnoosia. Jos et kestä hänen kanssaan suhteessa, eroat. Sillä selvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi pieni lottovoitto, jos saisin hänet edes tutkimuksiin, mutta kuten arvata saattaa, tätä on hyvin vaikea ehdottaa ihmiselle, joka ei edes myönnä mitään ongelmaa. - ap
Tutkimuksiin? Mitä hän hyötyisi tai sinä? Ajatko takaa, että aikuisen pitäisi saada As dg?
Siitä ei ole mitään hyötyä, voi olla päinvastoin haittaa, kun ihmisillä on stereotyyppisiä käsityksiä aspergerista. Jos pärjää opiskelussa ja työelämässä niin mitään dg ei tarvitse.
Olen itse juuri prosessi saada diagnoosia ja olen aivan eri mieltä asiasta.
Miksi diagnoosista olisi hyötyä? Moni neuroepätyypillinen kokee olevansa huono, vääränlainen, ulkopuolinen jne. Diagnoosi antaa ymmärrystä ja hyväksyntää itselle. Ymmärrys itsestä auttaa myös hallitsemaan käyttäytymistä. Apn mies on aikuinen, minä olen aikuinen, aivan varmasti tekemistä voi muuttaa, vaikka ihmistä ei voi muuttaa. Apn miehellä on oikeus saada tukea, ei ole tarkotus muuttaa tai kieltää hankalia ominaisuuksia, vaan oppia paremmin elämään niiden kanssa.
Onko suurinpiirtein selviäminen riittävää? Eikö apn mies ole oikeutettu mm. onnelliseen parisuhteeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaupan hyllyn vihanekset ja hedelmät on mutageenisiä.
Koska viimeksi tapasitte viinirypäleessä siemeniä
oska
Vierailija kirjoitti:
Ettei vaan sittenkin olisi narsku. Koska palstalta opin, että mies, jolla on omat aivot ja omia mielipiteitä, jotka eivät allekirjoita naisen kaikkia ajatuksia, on narsku. Eli palstalla tullut vastaus "Kilttis on narsku."
Kun googlailee tarpeeksi, joku diagnoosi varmasti osuu. Ettei olisi apinarutto?
Se, että k.ilttis on narsku ei ole täällä kenenkään mamman keksintö vaan Sam Vakninin, joka on psykologian professori, narsismitutkija ja psykopaattinarsisti itsekin.
Ja keittiödiagnoosini tähän caseen:
- ap:n kumppani on joko asperger tms neuroepätyypillinen + mulkku tai narsisti
-ap itse tiedostaa jo sen, ettei tule olemaan tyytyväinen ja mieleen alkanut hiipiä myös tietoisuus siitä, että suhde ei ole korjattavissa paitsi että vaihtamalla paranee, mutta ei halua vielä luovuttaa, kun pelastajasyndroomaa pukkaa sen verran
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saatan kohtaa ranskikset silmästä silmään,
saatan olla ilman seksiä jos niin vaaditaan.
Saatan katsekontaktin mä laskea ja lähteä jatkamaan.
Rakkaus on kuollut, A-oireyhtymään.
Pelasta mut, jos jaksat alkaa ryhtymään,
pelasta mut.
Voisin kulkee kiitosta sanomatta maailman ääriin,
voisin tulla takaisin ja uhriutuu.
Mutta sinä kun oot mennyt, ei lämmintä nakkia saa mun suu.
Vierailija kirjoitti:
Et ole vaivautunut tutustumaan mieheen, vaan odotat hänen olevan sellainen kuin sinä tahdot. On siis aivan sama mikä diagnoosi hänellä on, sillä ei se sinua kuitenkaan auttaisi. Odotat parisuhteessasi niin erilaisia asioita kuin mihin mieskaverisi kykenee kanssasi.
Jos kyse on hiljaisesta tyypistä ja jolla vie aikaa miettiä sanojasi jopa seuraavaan päivään voisit ihan huviksesi kysyä haluaako hän miettiä ensin kuin hyökkäät kysymään "miksi et vastaa mulle". Kuka tahansa olisi paniikissa, jos toinen hiillostaa vieressä vastaamaan. Etenkin, jos asia tulee puskista ja vaatisi vähän sulattelua. JOillekin suurin osa asioista voi tulla puskista, joten ota huomioon sekin mahdollisuus. Vuorovaikutus voi olla tosi haastavaa ja mieluummin on hiljaa kuin suututtaa toista lisää.
Oletko koskaan kiittänyt ja kehunut mieskaveriasi, jos hän tekee jotakin sinun mielestäsi hyvin? Kai sinäkin tykkäät saada myönteistä palautetta elämässäsi, niin yhtä lailla parisuhteessa kiitos ja kivat sanat saattavat vaikuttaa myönteisesti yhteisiin tekemisiin.
En jaksa jatkaa enempää, mutta sinuna harkitsisin vakavasti joko oman asenteesi muuttamista tai etsimään uutta suhdetta. Ei kannata mädäntyä suhteessa, jossa näkee toisessa niin paljon epäkohtia. Se ei ole oikein sinua saati mieskaveriasi kohtaan.
Tämä. Minusta miehesi ei kuulosta yhtään kummalliselta tai erikoiselta, omanlaiseltaan toki. Aloittaja sen sijaan kuulostaa oudolta ja omituiselta vaatimuksineen. Anna miehen olla sellainen kun on, jollei kelpaa tuollaisena niin kannattanee sinun etsiä toinen. Miksi sinun pitäisi häntä päästä muuttamaan ja muokkaamaan, saati diagnosoimaan? Miksi häntä pitäisi hoitamaan ruveta, jos hän on tyytyväinen tuollaisena kuin on? Hän ei ole vaarallinen itselleen tai muille, joten anna hänen olla sellainen kun on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edes Asperger ei ole noin törppö.
Mikä teidät ylipäätään sai menemään yhteen?
"Mikä on vallassamme tehdä, se on vallassamme jättää tekemättä." — Aristoteles
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi pieni lottovoitto, jos saisin hänet edes tutkimuksiin, mutta kuten arvata saattaa, tätä on hyvin vaikea ehdottaa ihmiselle, joka ei edes myönnä mitään ongelmaa. - ap
Tiedoksesi, että asperger ei ole sairaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi pieni lottovoitto, jos saisin hänet edes tutkimuksiin, mutta kuten arvata saattaa, tätä on hyvin vaikea ehdottaa ihmiselle, joka ei edes myönnä mitään ongelmaa. - ap
Tutkimuksiin? Mitä hän hyötyisi tai sinä? Ajatko takaa, että aikuisen pitäisi saada As dg?
Siitä ei ole mitään hyötyä, voi olla päinvastoin haittaa, kun ihmisillä on stereotyyppisiä käsityksiä aspergerista. Jos pärjää opiskelussa ja työelämässä niin mitään dg ei tarvitse.Olen itse juuri prosessi saada diagnoosia ja olen aivan eri mieltä asiasta.
Miksi diagnoosista olisi hyötyä? Moni neuroepätyypillinen kokee olevansa huono, vääränlainen, ulkopuolinen jne. Diagnoosi antaa ymmärrystä ja hyväksyntää itselle. Ymmärrys itsestä auttaa myös hallitsemaan käyttäytymistä. Apn mies on aikuinen, minä olen aikuinen, aivan varmasti tekemistä voi muuttaa, vaikka ihmistä ei voi muuttaa. Apn miehellä on oikeus saada tukea, ei ole tarkotus muuttaa tai kieltää hankalia ominaisuuksia, vaan oppia paremmin elämään niiden kanssa.
Onko suurinpiirtein selviäminen riittävää? Eikö apn mies ole oikeutettu mm. onnelliseen parisuhteeseen?
Ymmärtääkseni Ap tässä on se, joka ei ole tyytyväinen parisuhteessaan vaan pyrkii diagnosoimaan miestä. Mielestäni missään ei tule ilmi, että mies jotenkin kokisi olonsa huonoksi tai tuntisi tarvetta saada diagnoosin ja sitä kautta haluaisi muuttua. Apn pitää vaan nyt jostain syystä päästä päsmäröimään. Tähän sopisi varmaan nyt se palstan toiseksi suosituin ehdotus, se on varmaan narsku - siis Ap, ei mies.
Onko mahdollista että olet itse läheisriippuvainen takertuja, joka hakee huomiota keinolla millä tahansa, myös riidoilla. Ja lätkii diagnooseja niille, joka asettavat joitain rajoja käytöksellesi.
Saattaa olla että ryhmässä mies häpeää sinua, ja yksityisesti välttelee sinua.
Nykyinen ex on diagnosoitu as ja ihan samanlainen ,kun alun kuvauksessa. Lisäksi narsisti /mulkku tai ainakin käyttäytyy ,kuin sellainen. Johtuu varmaan kyvyttömyydestä ymmärtää muita ja muutenkin hyvin mustavalkoisesta ajattelutavasta yms.aspergerille tyypillisistä ominaisuuksista. Olen yrittänyt hyväksyä ja ymmärtää mutta se ja sama mistä käytös johtuu oli narkku,mulkku,assi tai mikä vaan.
Ap on väärässä, niihän se aina menee avlla, mutta täytyy nyt olla eri mieltä. Jos aikuinen ihminen, joka kertomansa mukaan on ennenkin ollut parisuhteessa, alkaa pohtia kumppanilla olevan autisminkirjon häiriö, tuskin hän on siihen päätynyt ihan kevyin perustein. Todennäköisemmin ap olisi vaan päättänyt, että mies on ärsyttävä ääliö ja eronnut.
Ei ole tavanomaista, että aikuinen ihminen ei vastaa suoraan kysymykseen ja kokee vastauksen pyytämisen "hyökkäämisenä". Jokainen on joskus väsynyt ja ajatuksissaan, mutta jos sellaista tapahtuu jatkuvasti, eikä mies osaa selittää käyttäytymistään, jotain siinä on taustalla.
Ei ole normaalia, että aikuinen ihminen "katoaa" sosiaalisessa tilanteessa. Taas voi todeta, että joskus näin käy kaikille, mutta ei jatkuvasti. Yleensä ihminen myös ymmärtää pahoitella, että on esim. stressaantunut tai väsynyt, eikä siksi jaksa seurustella.
Aikuinen ihminen osaa yleensä analysoida omaa käytöstä, tarkkailla sitä toisen silmin ja kertoa kumppanille miksi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Ymmärrän hyvin, että ap on ahdistunut, kun miehen poikkeavalle käytökselle ei ole syytä. Jos ap kokee, että suhteessa rakkautta, miksi hän ei yrittäisi auttaa miestä?
Vierailija kirjoitti:
No mitä sitten jos mies saakin diagnoosin.
Ei se tuosta enää muutu.
Mies on mikä on ja mieti jaksatko elää hänen kanssaan.
Jos et niin lähe meneen.
Älä yritä muuttaa toista, voit muuttaa vaan itseäsi.
Kyllä sosiaalisia taitoja voi oppia. Ensimmäinen askel on ymmärtää, että on tiettyjä sääntöjä, jotka tuntuvat toisille olevan itsestäänselvyyksiä, mutta itse joutuu ne opettelemalla opettelemaan. Kun tiedostaa, että ihmiset eivät useinkaan tarkoita, mitä sanovat, vaan puhuvat tietynlaista koodikieltä, jonka säännöt täytyy vain opetella, niin oppii ymmärtämään toisia paremmin. Ja samalla oppii, milloin kuuluu sanoa jotain, mitä ei oikeasti tarkoita, koska se vain kuuluu niihin sosiaalisiin sääntöihin.
Ei tämä juurikaan eroa vieraan kielen tai kulttuurin opiskelusta. Pitää vain ensin tajuta, että elää vieraan kielen ja kulttuurin keskellä ja kanssakäyminen alkaa sujumaan paremmin, kun opettelee sen vieraan kielen ja kulttuurin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kuin lähtisin viemään miestä tutkimuksiin saadakseni diagnoosin, miettisin, onko nuo tavat tottumukset peräisin miehen kotoa. Oletko tutustunut hänen perheeseensä, siis enemmän kuin vain jonkun kahvikupillisen verran? Millainen henki ja dynamiikka on perheen sisällä? Keskustellaanko siellä monenlaisista asioista, myös tunteista, vai onko kommunikointi tyyliin "Tule syömään", "Vie roskapussi, kun menet ulos", "Moneksi menet huomenna töihin" jne. Siis ei mitään syvällisempää. Miten miehen vanhemmat kohtelevat toisiaan? Entä sisarukset? Millainen on miehen ja perheen koulutustausta? Sen ei välttämättä tarvitse vaikuttaa, mutta kyllä se usein heijastuu kanssakäymiseen. Mies ei ilmeisesti ole kovinkaan sosiaalisesti notkea. Miten on muiden perheenjäsenten laita? Onko miehesi kuin isänsä kuva, siis sosiaalisesti? Elää usein omissa maailmoissaan ja urahtelee vain jotain, jos kysytään.
Ihan hyviä pointteja, mutta mitä väliä näillä lopulta. Jos vuorovaikutusongelmat on pahoja, eikä mies ole osoittanut halua muuttaa itseään, niin suhde ei tule toimimaan. Oli syy sitten kasvatuksessa tai aspergerissa.
Syy voi olla myös ap:ssa. Tuollakin miehellä vuorovaikutus onnistunee monen muun kanssa, mutta juuri ap:n kanssa ei, koska hänellä on niin tarkat vaatimukset siitä, millainen toisen ihmisen tulee olla.
Näitä on paljon ns. kilteissä tytöissä. Kun asiat eivät mene heidän mielensä mukaan, he eivät suutu kuten muut tekevät, vaan uhriutuvat, muuttuvat marttyyreiksi - ja alkavat puhua pahaa selän takana.
Ohhoh, jopas nyt jotakin. Mistäs tiedät, että miehen vuorovaikutus on onnistunut monen muun kanssa?
Ei kiitä eikä tervehdi muita ihmisiä, on puhumaton seurassa, tuijottaa seinää tai katselee ulos ikkunasta kun on muita ihmisiä läsnä, puhuu alentuvasti muille eikä tajua, että loukkaa, syö vain tiettyjä ruokia ja on nirso, ei vastaa suoraan kysymykseen...
Miten nuo ovat aloittajan syytä?
Oli diagnoosi tai ei, jotain on pielessja tuskin mies muuksi muuttuu.
Aloittaja on ollut jo hyvinkin kärsivällinen ja ymmärtävä, minä en olisi ollut. Eikä moni muu nainen.
Turha syyllistää.
Ettekö tiedä että heikkolaatuinen ravinto lapsena tekee ihmisistä tyhmiä.