Yllätyin reaktiostani vaimon uskottomuuteen. Millaisia ajatuksia herää?

Jotenkin aika surullinen tarina. Oletko masentunut?

Ihan OK. Nyt on sinun vuorosi käväistä pienellä poikien risteilyllä ja höylätä jotakuta vetävää vosua. Se on 50/50.

Itse asiassa pitkässä suhteessa on hyvä homma, Kun annetaan vähän liekaa. Yhdessä on koettu kaikenlaista historiaa ja on mukavaa jutella, matkustella ja keitellä aamukahvia etc. Miksei nyt voisi vähän antaa rakkaan koittaa vierastakin? Ei se siitä kulu. Virkistää molempia.

Ei sen niin vakavaa ole, pelkkä pano. Kuin kävisi kaupassa. Nyt vaimo kävi toisessa marketissa, mutta palasi kotiin :D

N46

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et enää rakasta vaimoasi sillä tavalla

Tai nyt hän vasta rakastaa. Mustasukkaisuus on vain epäluottamusta ja menettämisen pelkoa, heikkoutta.

Hyvä että maailmassa riittää ymmärrystä eri asioille ja vaimoille. Mutta jos alat miettimään miltä joku vieras ja kumppani näyttävät ollessaan sillei, niin ei se kaunis mielikuva ole ja kummitelee. Ellei ole täysi selvyys mitä jatkossa ja onko se totta. Suhde ei perustu ainakaan valheille, toisaalta ei syytöksillekään.

Voin miettiä, ihan kiihottava ajatus itse asiassa jopa, voisin katsellakin. En pysty tuntemaan mustasukkaisuutta rakastamastani ihmisestä. Jos tuntisin, en luottaisi ja rakastaisi oikeasti. Ihan sama mitä hän tekee muiden kanssa, kunhan haluaa olla kanssani. Samoin toisin päin, hän viis veisaa minunkin sivusuhteestani. Tietenkin, eihän se ole hänelle uhka, vaan erittäin positiivinen lisä elämään, kuten hänenkin juoksunsa.

Silti. Mustasukkaisuus on vain sairautta. Ei tarvitse elää missään polyamoriassa tai avoimessa suhteessa, mutta negatiiviset tunteet, sairaalloinen kontrolli ja epävarmuudesta ja menettämisen pelosta kumpuava omistushalu nyt eivät vain kuulu rakkauteen. Piste.

Ei pettämisessä mustasukkaisuus ole olennaista tai kiinnostavaa, vaan se luottamuksen pettäminen. Sehän se pahinta on, luotat ja rakastat ja sitten huomaatkin, että luotit väärin. 

Jos mies palaa aina takaisin, niin en ihan oikeasti ymmärrä mitä siinä on siis nyt tarkalleen ottaen ongelmana. Ellei se ole jotenkin pois, jos ei vaikka pysty seksiin kun kotona olisi tarvis tms.

Näissä uskottomuus-tarinoissa eniten hämmästelen sitä, että niin usein todetaan kuinka "mikään ei ole tämän jälkeen ennallaan" tai "jokin meni lopullisesti" rikki? Osaako joku kertoa minulle, mikä siinä menee rikki ja miksi mikään ei ole ennallaan? 

Minua on vaimo pettäny - tiettävästi 2 kertaa - eikä kyllä ole käynyt mielessäkään alkaa kyseenalaistaa niitä hyviä asioita, joita hän on vuokseni ja parisuhteemme eteen tehnyt. Edelleen koen, että itse olen häntä paljon enemmän laiminlyönyt, vaikka pettänyt en olekaan. Mistä tämä tulee tämä ajatus, että uskottomuus on jollain tavalla pahinta mitä voi toiselle tehdä? 

Vierailija kirjoitti:

Mulle se olisi viimeinen niitti jos miehen muna olisi dipannut toiseen pilluun. Kyllä siitä ero tulisi. Henkisesti uskottomuus ei olisi ollenkaan niin paha.

Mulle olisi päinvastoin. Seksi pelkän seksin takia ilman tunteita olisi helpompi hyväksyä kuin kumppanin rakastuminen ja kiihkeät tunteet toista kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan kyennyt tuntemaan mustasukkaisuutta rakkaistani. Jotenkin ihan älyvapaa konsepti. Miksi sen pitäisi olla joku normaali asia? Mulle on aivan se ja sama mitä puolisoni tekee, kunhan minulle riittää tarpeeksi aikaa ja huomiota ja minä olen se, jonka luokse hän haluaa aina palata ja rakentaa yhteistä elämää. Muu kuin syvä rakkaus ja kumppanuus on herttaisen yhdentekevää.

Prikulleen tällä tavalla ajattelen itsekin, en vain olisi sitä noin hyvin osannut tiivistää. En tiedä onko vaimoni pettänyt eikä millään tavalla ole myöskään itselleni olennainen asia. Sen sijaan se, että hän on jo kohta 30 HALUNNUT elää minun kanssa ja RAKASTAA minua on. Siihen mahtuu minun puolestaa useampikin satunnainen seksikerta jonkun toisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Näissä uskottomuus-tarinoissa eniten hämmästelen sitä, että niin usein todetaan kuinka "mikään ei ole tämän jälkeen ennallaan" tai "jokin meni lopullisesti" rikki? Osaako joku kertoa minulle, mikä siinä menee rikki ja miksi mikään ei ole ennallaan? 

Sanovat, että luottamus on se, mikä menee rikki. Sitä en tiedä, miksi se luottamus mitataan joidenkin mielestä parisuhteessa vain uskottomuuden kautta. Minä olen elänyt yli kymmenen vuotta alkoholistin kanssa (rakastan häntä paljon ja haluan elää hänen kanssaan, jos ihmettelette) ja tämän sairauden kautta olen tätä luottamus-teemaa sattuneesta syystä paljon pohtinut. Hän on aika helkkarin monta kertaa pettänyt luottamukseni viinan takia, joten en millään tavalla osaa ymmärtää, miksi se kertaluontoinen uskottomuus olisi jollakin tavalla pahempi. 

Älä välitä ikävistä kommenteista täällä. Olet hyvä puoliso, teillä on hyvä liitto ja sinulla hyvä itsetunto. Kaikki tärkeät asiat kunnossa.

Mua kiinnostaa miksi ja miten ihmeessä niin moni puolustaa nykyään palstalla uskottomuutta? Ette ole tainneet koskaan tulla itse petetyiksi?

Mitä ap suhun tulee, niin suhde vaimon kanssa muuttunut kaveri- tai sisarsuhteen kaltaiseksi.

Koska rakkaus puuttuu. Olette vain kavereita vaimosi kanssa. Pärjäisit ilmankin.

Itselle on nuoresta pitäen ollut selvää se, että luterilaisen monogamia-käsityksen suurin heikkous on tämä: koko helahoito perustuu ajatukseen siitä, että pariskunnat pysyvät yhdessä vain sen takia, että heillä ei ole mahdollisuutta olla muiden kanssa tai heillä ei ole mahdollisuus kokeilla, onko jossain jotakin parempaa. Eihän tuo ajattelu kovin kaukana entisaikain diktatuurien tiedonvälityksen rajoittamisesta ole. Näinhän sen ei kyllä kuuluisi mennä. Minä haluan ihmisen, joka haluaa olla juuri minun kanssa, vaikka hänellä on mahdollisuus ja lupa (minulta) olla myös muiden kanssa. Se sitä aitoa rakkauta on. 

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaa miksi ja miten ihmeessä niin moni puolustaa nykyään palstalla uskottomuutta? Ette ole tainneet koskaan tulla itse petetyiksi?

Olen tullut ja reagoin kuten alkuperäinen kirjoittaja. Tiesin, että olisi pitänyt järkyttyä ja elämän romahtaa, mutta jostain syystä ei tuntunut miltään eikä parisuhde muuttunut millään tavalla huonommaksi. 

Kertoisitko sinä kuitenkin oman kokemuksen siitä, mikä siinä petetyksi tulemisessa tuntui sinusta niin kamalalta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et enää rakasta vaimoasi sillä tavalla

Tai nyt hän vasta rakastaa. Mustasukkaisuus on vain epäluottamusta ja menettämisen pelkoa, heikkoutta.

Hyvä että maailmassa riittää ymmärrystä eri asioille ja vaimoille. Mutta jos alat miettimään miltä joku vieras ja kumppani näyttävät ollessaan sillei, niin ei se kaunis mielikuva ole ja kummitelee. Ellei ole täysi selvyys mitä jatkossa ja onko se totta. Suhde ei perustu ainakaan valheille, toisaalta ei syytöksillekään.

Voin miettiä, ihan kiihottava ajatus itse asiassa jopa, voisin katsellakin. En pysty tuntemaan mustasukkaisuutta rakastamastani ihmisestä. Jos tuntisin, en luottaisi ja rakastaisi oikeasti. Ihan sama mitä hän tekee muiden kanssa, kunhan haluaa olla kanssani. Samoin toisin päin, hän viis veisaa minunkin sivusuhteestani. Tietenkin, eihän se ole hänelle uhka, vaan erittäin positiivinen lisä elämään, kuten hänenkin juoksunsa.

Silti. Mustasukkaisuus on vain sairautta. Ei tarvitse elää missään polyamoriassa tai avoimessa suhteessa, mutta negatiiviset tunteet, sairaalloinen kontrolli ja epävarmuudesta ja menettämisen pelosta kumpuava omistushalu nyt eivät vain kuulu rakkauteen. Piste.

Ei pettämisessä mustasukkaisuus ole olennaista tai kiinnostavaa, vaan se luottamuksen pettäminen. Sehän se pahinta on, luotat ja rakastat ja sitten huomaatkin, että luotit väärin. 

Jos mies palaa aina takaisin, niin en ihan oikeasti ymmärrä mitä siinä on siis nyt tarkalleen ottaen ongelmana. Ellei se ole jotenkin pois, jos ei vaikka pysty seksiin kun kotona olisi tarvis tms.

Suuri osa meistä ei halua elää epärehellisessä suhteessa. Pointti ei edelleenkään ole pano tai tuleeko sen jälkeen kotiin vaan se, että on tehnyt jotain mitä on rakkaimmalle ihmiselleen luvannut olla tekemättä.

Mun perusluotto elämään meni lapsena toisen vanhemman kuoleman myötä. Pitkään hyvää elämää kumppanin kanssa. Hänen pettäminen oli tuhota minut. Se lapsuudesta asti peitelty trauma nousi voimakkaana pintaan. Autolla ajo ja kaupassa käynti aiheutti paniikin. Toki takana myös eräs itsetuntoon vaikuttanut henkilökohtainen haaste vaikutti asiaan. Sen toivoisin, että kukaan ei leikkisi toisen tunteilla. Et voi olla varma toisen vanhoista traumoista. Toiselle petetyksi tuleminen voi olla tuhoisaa - toiselle se ei merkitse juuri mitään. Viimeksi mainituilla, voi elämässä olla paljon muitakin kasassa pitäviä voimia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä uskottomuus-tarinoissa eniten hämmästelen sitä, että niin usein todetaan kuinka "mikään ei ole tämän jälkeen ennallaan" tai "jokin meni lopullisesti" rikki? Osaako joku kertoa minulle, mikä siinä menee rikki ja miksi mikään ei ole ennallaan? 

Sanovat, että luottamus on se, mikä menee rikki. Sitä en tiedä, miksi se luottamus mitataan joidenkin mielestä parisuhteessa vain uskottomuuden kautta. Minä olen elänyt yli kymmenen vuotta alkoholistin kanssa (rakastan häntä paljon ja haluan elää hänen kanssaan, jos ihmettelette) ja tämän sairauden kautta olen tätä luottamus-teemaa sattuneesta syystä paljon pohtinut. Hän on aika helkkarin monta kertaa pettänyt luottamukseni viinan takia, joten en millään tavalla osaa ymmärtää, miksi se kertaluontoinen uskottomuus olisi jollakin tavalla pahempi. 

Sä valitset elää tullen toistuvasti petetyksi ja siihen toki sulla on oikeus. Monilla on sen verran itsekunniotusta että valitsee toisin, varsinkin kun uskottomuus harvoin johtuu sairaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Itselle on nuoresta pitäen ollut selvää se, että luterilaisen monogamia-käsityksen suurin heikkous on tämä: koko helahoito perustuu ajatukseen siitä, että pariskunnat pysyvät yhdessä vain sen takia, että heillä ei ole mahdollisuutta olla muiden kanssa tai heillä ei ole mahdollisuus kokeilla, onko jossain jotakin parempaa. Eihän tuo ajattelu kovin kaukana entisaikain diktatuurien tiedonvälityksen rajoittamisesta ole. Näinhän sen ei kyllä kuuluisi mennä. Minä haluan ihmisen, joka haluaa olla juuri minun kanssa, vaikka hänellä on mahdollisuus ja lupa (minulta) olla myös muiden kanssa. Se sitä aitoa rakkauta on. 

No ei siinä mitään sen aidompaa ole kuin siinä, että haluaa olla pelkästään sen yhden kumppanin kanssa. Sanoisin jopa päinvastoin, aidossa rakkaudessa valitsee joka kerta sen saman tyypin muiden yli ilman lipsahduksia.

Tässä on paljon hyviä ja suvaitsevaisia kommentteja, mutta yksi tärkeä pointti puuttuu: on aivan eri asia, onko uskottomuus kertaluonteista "hairahtumista" vai harkittua, pitkään jatkuvaa selän takana touhuamista.

Vierailija kirjoitti:

Itselle on nuoresta pitäen ollut selvää se, että luterilaisen monogamia-käsityksen suurin heikkous on tämä: koko helahoito perustuu ajatukseen siitä, että pariskunnat pysyvät yhdessä vain sen takia, että heillä ei ole mahdollisuutta olla muiden kanssa tai heillä ei ole mahdollisuus kokeilla, onko jossain jotakin parempaa. Eihän tuo ajattelu kovin kaukana entisaikain diktatuurien tiedonvälityksen rajoittamisesta ole. Näinhän sen ei kyllä kuuluisi mennä. Minä haluan ihmisen, joka haluaa olla juuri minun kanssa, vaikka hänellä on mahdollisuus ja lupa (minulta) olla myös muiden kanssa. Se sitä aitoa rakkauta on. 

Puhut ilmeisesti vailla tieteellistä tietoa. Monogamia ei ole mikään luterilaisten keksintö, vaan biologiaa. Biologian tieteenala on tutkimuksissaan todennut ihmisten olevan mono- ja polygamian välissä. Monogamisia, kun pyrkivät parisuhteeseen, mutta parisuhteita ketjuissa eri ihmisten kanssa. Ja osa ihmisistä on monogamisia, osa ei. Älä jaa väärää tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselle on nuoresta pitäen ollut selvää se, että luterilaisen monogamia-käsityksen suurin heikkous on tämä: koko helahoito perustuu ajatukseen siitä, että pariskunnat pysyvät yhdessä vain sen takia, että heillä ei ole mahdollisuutta olla muiden kanssa tai heillä ei ole mahdollisuus kokeilla, onko jossain jotakin parempaa. Eihän tuo ajattelu kovin kaukana entisaikain diktatuurien tiedonvälityksen rajoittamisesta ole. Näinhän sen ei kyllä kuuluisi mennä. Minä haluan ihmisen, joka haluaa olla juuri minun kanssa, vaikka hänellä on mahdollisuus ja lupa (minulta) olla myös muiden kanssa. Se sitä aitoa rakkauta on. 

Puhut ilmeisesti vailla tieteellistä tietoa. Monogamia ei ole mikään luterilaisten keksintö, vaan biologiaa. Biologian tieteenala on tutkimuksissaan todennut ihmisten olevan mono- ja polygamian välissä. Monogamisia, kun pyrkivät parisuhteeseen, mutta parisuhteita ketjuissa eri ihmisten kanssa. Ja osa ihmisistä on monogamisia, osa ei. Älä jaa väärää tietoa.

*peräkkäin ketjuissa

Vierailija kirjoitti:

Mun perusluotto elämään meni lapsena toisen vanhemman kuoleman myötä. Pitkään hyvää elämää kumppanin kanssa. Hänen pettäminen oli tuhota minut. Se lapsuudesta asti peitelty trauma nousi voimakkaana pintaan. Autolla ajo ja kaupassa käynti aiheutti paniikin. Toki takana myös eräs itsetuntoon vaikuttanut henkilökohtainen haaste vaikutti asiaan. Sen toivoisin, että kukaan ei leikkisi toisen tunteilla. Et voi olla varma toisen vanhoista traumoista. Toiselle petetyksi tuleminen voi olla tuhoisaa - toiselle se ei merkitse juuri mitään. Viimeksi mainituilla, voi elämässä olla paljon muitakin kasassa pitäviä voimia.

Hyvä kannanotto. Tutkimusten mukaan petetyksi tuleminen on yleensä mitä suurin trauma itsetunnolle. En tajua miten moraalittomia ihmiset on, kun pettävät vaikka kaikki tietää, että sellainen ei koskaan tule unohtumaan ja pahimmillaan tuhoaa toisen kyvyn luottaa enää koskaan. Kehenkään. Hyi saasta mitä ihmisiä pettäjät on. Pettäjää itsekkäämpää ihmistä ei liene muut kuin päihderiippuvaiset.