Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ahmimishäiriön kanssa on todella vaikea saada apua. Minulla on uniapnea mutta silti terveyteni ei katsota olevan vaarassa kuten esim anorektikoilla
Tynnyri
19.05.2022 |
Viimeisin saamani "hoito" oli ravintoterapeutilla joka vaikutti tuskastuneena ja ärtyneeltå kun osaan kyllä syödä ns.lautasmallin mukaan mutta syön liikaa.
Kommentit (41)
Tilaisin ostokset kotiin, ettei tule mielihaluostoksia. Parin päivän ruuat kerrallaan, mielellään sellaista ruokaa, joka on annospakattu ja lisäksi hedelmiä/vihanneksia.
Kun lähdet kävelylle, otat vain avaimet mukaan eli et voi ostaa mitään.
Ota lempeä ja päättäväinen asenne. Älä hermostu repsahduksista. Mieti mistä ahmimishimo kumpuaa, kenties samasta lähteestä kuin tupakanhimo?
Voiko nämä korvata jollain toisella fyysisellä nautinnolla, esim. liikuntaharrastus, josta nautit? Jos tykkäät katsoa elokuvia, kannattaa hommata kuntopyörä jota poljet rauhalliseen tahtiin leffaa katsoessasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sipsit + suklaa ja sitten sormet kurkkuun.
Vierailija kirjoitti:
Tilaisin ostokset kotiin, ettei tule mielihaluostoksia. Parin päivän ruuat kerrallaan, mielellään sellaista ruokaa, joka on annospakattu ja lisäksi hedelmiä/vihanneksia.
Kun lähdet kävelylle, otat vain avaimet mukaan eli et voi ostaa mitään.
Ota lempeä ja päättäväinen asenne. Älä hermostu repsahduksista. Mieti mistä ahmimishimo kumpuaa, kenties samasta lähteestä kuin tupakanhimo?
Voiko nämä korvata jollain toisella fyysisellä nautinnolla, esim. liikuntaharrastus, josta nautit? Jos tykkäät katsoa elokuvia, kannattaa hommata kuntopyörä jota poljet rauhalliseen tahtiin leffaa katsoessasi.
Nää neuvot varmaan tarkoittaa vaan hyvää, mutta mä oon mm. syönyt fairilla sotkettua suklaata (heitin roskiin, pesuaine päälle, päätin etten syö). Olen myös kävellyt 24/7 huoltoasemalle arkiyönä ennen työpäivää hakemaan ahmittavaa kun olin jättänyt ostamatta kotiin. Reissu kesti miltei 3h.
Kaikki neuvot on ihan hyvia, tukevia kun pääsee avun ja lääkityksen piiriin. Mutta jos ne yksin auttais niin koko ongelmaa ei olisi. Voin kertoa että ei kukaan tästä halua kärsiä vuosikymmeniä ja kaikki on kokeiltu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilaisin ostokset kotiin, ettei tule mielihaluostoksia. Parin päivän ruuat kerrallaan, mielellään sellaista ruokaa, joka on annospakattu ja lisäksi hedelmiä/vihanneksia.
Kun lähdet kävelylle, otat vain avaimet mukaan eli et voi ostaa mitään.
Ota lempeä ja päättäväinen asenne. Älä hermostu repsahduksista. Mieti mistä ahmimishimo kumpuaa, kenties samasta lähteestä kuin tupakanhimo?
Voiko nämä korvata jollain toisella fyysisellä nautinnolla, esim. liikuntaharrastus, josta nautit? Jos tykkäät katsoa elokuvia, kannattaa hommata kuntopyörä jota poljet rauhalliseen tahtiin leffaa katsoessasi.
Nää neuvot varmaan tarkoittaa vaan hyvää, mutta mä oon mm. syönyt fairilla sotkettua suklaata (heitin roskiin, pesuaine päälle, päätin etten syö). Olen myös kävellyt 24/7 huoltoasemalle arkiyönä ennen työpäivää hakemaan ahmittavaa kun olin jättänyt ostamatta kotiin. Reissu kesti miltei 3h.
Kaikki neuvot on ihan hyvia, tukevia kun pääsee avun ja lääkityksen piiriin. Mutta jos ne yksin auttais niin koko ongelmaa ei olisi. Voin kertoa että ei kukaan tästä halua kärsiä vuosikymmeniä ja kaikki on kokeiltu
No oletko hakeutunut avun ja lääkityksen piiriin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilaisin ostokset kotiin, ettei tule mielihaluostoksia. Parin päivän ruuat kerrallaan, mielellään sellaista ruokaa, joka on annospakattu ja lisäksi hedelmiä/vihanneksia.
Kun lähdet kävelylle, otat vain avaimet mukaan eli et voi ostaa mitään.
Ota lempeä ja päättäväinen asenne. Älä hermostu repsahduksista. Mieti mistä ahmimishimo kumpuaa, kenties samasta lähteestä kuin tupakanhimo?
Voiko nämä korvata jollain toisella fyysisellä nautinnolla, esim. liikuntaharrastus, josta nautit? Jos tykkäät katsoa elokuvia, kannattaa hommata kuntopyörä jota poljet rauhalliseen tahtiin leffaa katsoessasi.
Nää neuvot varmaan tarkoittaa vaan hyvää, mutta mä oon mm. syönyt fairilla sotkettua suklaata (heitin roskiin, pesuaine päälle, päätin etten syö). Olen myös kävellyt 24/7 huoltoasemalle arkiyönä ennen työpäivää hakemaan ahmittavaa kun olin jättänyt ostamatta kotiin. Reissu kesti miltei 3h.
Kaikki neuvot on ihan hyvia, tukevia kun pääsee avun ja lääkityksen piiriin. Mutta jos ne yksin auttais niin koko ongelmaa ei olisi. Voin kertoa että ei kukaan tästä halua kärsiä vuosikymmeniä ja kaikki on kokeiltu
No oletko hakeutunut avun ja lääkityksen piiriin?
Olen, kommentoin asiaa tuossa ekalla sivulla jos haluat tarkemmin tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kärsin vuosia samasta ongelmasta. Söin vaikka laastit seinästä, pussillisen jauhoja sokeriin sekotettuna yms. Kukaan jolla ei ole ollut tätä sairautta ei voi ymmärtää sitä.
Lopulta olin aivan kuilun partaalla. Olin googletellut että ssri-lääkkeistä seronil (ei sertralin) oli auttanut monia. Maksoin yksityiselle yhden psykiatrikäynnin. Pyysin lääkettä. Hän kirjoitti (tarjosi jotain muuta mutta sanoin että toivon tätä).
En uskonut hetkeäkään että se auttaisi. Miten lääke saisi minut syömään oikein?
No, 3 viikon päästä havaitsin että halusin tehdä palapelin. Siis halusin. tehdä. palapelin. Odotin sitä, hain sen kaupasta, keskityin siihen. Yhtäkkiä ajatuksissani oli ilmaa, maailmassa oli värejä eikä kaikki pyörinyt seuraavan ruuan ympärillä. Unohdin syödä!!!!! ajattele, se oli seuraavien kuukausien suurin ongelma :D
Nykyään muistan että olen ollut sairas mutta en enää ole sitä. En pystyisi syömään sellaisia määriä kuin söin, en todellakaan ajattele ruokaa liikaa mutta tykkään kyllä nautinnoista ja syön välillä liikaa. Tässä tilanteessa olen samalla viivalla muiden moralisoijien kanssa; miten et vaan ota itseäsi kiinni niskasta, voisin kysyä? Luullen että olisimme vertailukelpoisia.
Olet sairas, et lihava tai liikaa ruuasta pitävä. Toivon että saat apu sairauteesi.
-Ei lääkkeitä tmv ongelmia 10vuoteen
Mulla samat kokemukset ja sama lääkitys samaan vaivaan.
Lääkkeen sivuoireenahan on ruokahalun laskeminen. Itsellä ainakin ruokahalu nollassa aina aloituksen ja lääkkeen noston yhteydessä.
Mutta pääasia ei ollut se, vaan se että se ajatusten rata muuttui. Maailmaan alkoi mahtumaan muutakin, kuin syömisen ja painon tarkkailu ja itseinho. Mua kaduttaa että en hakenut apua jo aiemmin, multa meni lähemmäs 20 vuotta hukkaan syömisoireilun takia.
Aapeen tosiaan oikea osoite ei ole ravintoterapeutti vaan psykiatri.Itsellä tuo ei toiminut vaan saman efektin aikaansaanut lääke oli bentsodiatsepiini. Vaikutus tietysti alkoi heti, kun lääke on mitä on. Suosituksissa tuo on mukana vain anoreksiaa sairastavien osastohoidossa, kun taas masennuslääke on ahmijoille usein ainoa mahdollisuus psykoosilääkkeiden lisäksi.
Lääkkeissä harmillista on se, että jos ne lisäävät ruokahalua, niitä ei välttämättä vaihdeta. Jos nyt verrataaan taas anoreksiaan, niin sairauden pahenemiseen ruokahalua vähentävän lääkkeen kanssa suhtaudutaan useimmiten vakavammin. Toivoisin niin että tähän havahduttaisiin jo käytännön tasolla laajemmin.En yllättyisi jos joku muukin ahmija olisi ensisijaisesti ahdistunut. Enkä siitäkään, että moni muukin voi saada leiman vähemmästä ahdistuksen määrästä, koska oireena ei ole syömättömyys vaan ahminta.
Aivan, ahmiminen on oire, ei itse syy. Ja se syy pitäisi selvittää ja hoitaa se.
Mä ainakin olen onnellinen, kun vihdoin hakeuduin psykiatrian piiriin. Itkin lääkärin vastaanotolla, kun multa menee elämä hukkaan ja syömisoireilun rajoittaa muuta elämää eikä elämässä ole muuta.
Itse olin vielä normaalipainoinen, mutta olin vaan niin väsynyt pilaamaan elämääni sillä.
Lääkkeitä ei ole pakko syödä. Niitä voi myös vaihtaa ja esittää toiveita niiden suhteen.
Mä tein selväksi, että mun vaatimus lääkityksen suhteen on se, että se ei nosta painoa, koska tiedän, että se laukaisee ahmiminen ja oksentamisen ja sanoin että mä haluan parantua enkä tuhlata elämää enää siihen.
Onneksi psykiatri oli ymmärtävä ja ehdotti itse Seronilia.
Anteeksi, en ihan ymmärtänyt kuinka bentsot auttaa ahmimiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kärsin vuosia samasta ongelmasta. Söin vaikka laastit seinästä, pussillisen jauhoja sokeriin sekotettuna yms. Kukaan jolla ei ole ollut tätä sairautta ei voi ymmärtää sitä.
Lopulta olin aivan kuilun partaalla. Olin googletellut että ssri-lääkkeistä seronil (ei sertralin) oli auttanut monia. Maksoin yksityiselle yhden psykiatrikäynnin. Pyysin lääkettä. Hän kirjoitti (tarjosi jotain muuta mutta sanoin että toivon tätä).
En uskonut hetkeäkään että se auttaisi. Miten lääke saisi minut syömään oikein?
No, 3 viikon päästä havaitsin että halusin tehdä palapelin. Siis halusin. tehdä. palapelin. Odotin sitä, hain sen kaupasta, keskityin siihen. Yhtäkkiä ajatuksissani oli ilmaa, maailmassa oli värejä eikä kaikki pyörinyt seuraavan ruuan ympärillä. Unohdin syödä!!!!! ajattele, se oli seuraavien kuukausien suurin ongelma :D
Nykyään muistan että olen ollut sairas mutta en enää ole sitä. En pystyisi syömään sellaisia määriä kuin söin, en todellakaan ajattele ruokaa liikaa mutta tykkään kyllä nautinnoista ja syön välillä liikaa. Tässä tilanteessa olen samalla viivalla muiden moralisoijien kanssa; miten et vaan ota itseäsi kiinni niskasta, voisin kysyä? Luullen että olisimme vertailukelpoisia.
Olet sairas, et lihava tai liikaa ruuasta pitävä. Toivon että saat apu sairauteesi.
-Ei lääkkeitä tmv ongelmia 10vuoteen
Mulla samat kokemukset ja sama lääkitys samaan vaivaan.
Lääkkeen sivuoireenahan on ruokahalun laskeminen. Itsellä ainakin ruokahalu nollassa aina aloituksen ja lääkkeen noston yhteydessä.
Mutta pääasia ei ollut se, vaan se että se ajatusten rata muuttui. Maailmaan alkoi mahtumaan muutakin, kuin syömisen ja painon tarkkailu ja itseinho. Mua kaduttaa että en hakenut apua jo aiemmin, multa meni lähemmäs 20 vuotta hukkaan syömisoireilun takia.
Aapeen tosiaan oikea osoite ei ole ravintoterapeutti vaan psykiatri.Itsellä tuo ei toiminut vaan saman efektin aikaansaanut lääke oli bentsodiatsepiini. Vaikutus tietysti alkoi heti, kun lääke on mitä on. Suosituksissa tuo on mukana vain anoreksiaa sairastavien osastohoidossa, kun taas masennuslääke on ahmijoille usein ainoa mahdollisuus psykoosilääkkeiden lisäksi.
Lääkkeissä harmillista on se, että jos ne lisäävät ruokahalua, niitä ei välttämättä vaihdeta. Jos nyt verrataaan taas anoreksiaan, niin sairauden pahenemiseen ruokahalua vähentävän lääkkeen kanssa suhtaudutaan useimmiten vakavammin. Toivoisin niin että tähän havahduttaisiin jo käytännön tasolla laajemmin.En yllättyisi jos joku muukin ahmija olisi ensisijaisesti ahdistunut. Enkä siitäkään, että moni muukin voi saada leiman vähemmästä ahdistuksen määrästä, koska oireena ei ole syömättömyys vaan ahminta.
Aivan, ahmiminen on oire, ei itse syy. Ja se syy pitäisi selvittää ja hoitaa se.
Mä ainakin olen onnellinen, kun vihdoin hakeuduin psykiatrian piiriin. Itkin lääkärin vastaanotolla, kun multa menee elämä hukkaan ja syömisoireilun rajoittaa muuta elämää eikä elämässä ole muuta.
Itse olin vielä normaalipainoinen, mutta olin vaan niin väsynyt pilaamaan elämääni sillä.
Lääkkeitä ei ole pakko syödä. Niitä voi myös vaihtaa ja esittää toiveita niiden suhteen.
Mä tein selväksi, että mun vaatimus lääkityksen suhteen on se, että se ei nosta painoa, koska tiedän, että se laukaisee ahmiminen ja oksentamisen ja sanoin että mä haluan parantua enkä tuhlata elämää enää siihen.
Onneksi psykiatri oli ymmärtävä ja ehdotti itse Seronilia.Anteeksi, en ihan ymmärtänyt kuinka bentsot auttaa ahmimiseen?
Vähensi ahdistusta ja ahmimishimoa. Yhtäkkiä ajatus ei pyörinytkään enää ruoan ympärillä. Ajatusketju jotenkin katkesi siihen kun söin tavallisen kokoisen aterian. Mä vaan halusin yhtäkkiä tehdä jotain muutakin kuin syödä. Ei tullut enää sitä järkyttävää tarvetta syödä, syödä ja syödä vaikka olisi kuinka täynnä.
Tunne oli myös kehollinen. Ateria täytti sopivalla tavalla, vaikka tietysti vatsalaukun venymisen takia jäi vielä hyvän aikaa kuitenkin jotenkin vajaa olo normaaleista syömisistä.
Oli hyvin hämmentävää kun ei tajunnut, että ei mun sittenkään kehollisessa mielessä tarvitsekaan ahmia. Lääke vain teki sen tunteen, että on ihan ok vain syödä tietty ateria ja sitten tehdä jotakin muuta sen jälkeen seuraavaan ateriaan asti.
Esitin mäkin vaikka ja mitä toiveita, mutta ei ne toiveet auta jos lääkäri ei motivoidu ottamaan niitä huomioon. Mitä olen anoreksiaa sairastavilta kuullut, niin heillä bentsot on todennäköisesti olleet käytössä jossakin vaiheessa, vaikka sairastamista olisi ollut takana huomattavan paljon vähemmän kuin mulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lihavat aina haluaa että niille tehdään ja annetaan kaikki valmiina,mutta itse eivät koskaan halua tehdä mitään.
Mikä sun selityksesi on sille, että koulussa ovat olleet silmät kiinni ja sormet korvissa?
Vierailija kirjoitti:
Millaista apua siis haluaisit/ tarvitsisit? Kerrot, että osaat kyllä syödä lautasmallin mukaan. Kukaan ei aikuiselle ihmiselle tule annostelemaan ruokaa, joten olet itse täysin vastuussa syömistesi määrästä.
Päteekö tämä sama anorektikkojen kohdalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tilaisin ostokset kotiin, ettei tule mielihaluostoksia. Parin päivän ruuat kerrallaan, mielellään sellaista ruokaa, joka on annospakattu ja lisäksi hedelmiä/vihanneksia.
Kun lähdet kävelylle, otat vain avaimet mukaan eli et voi ostaa mitään.
Ota lempeä ja päättäväinen asenne. Älä hermostu repsahduksista. Mieti mistä ahmimishimo kumpuaa, kenties samasta lähteestä kuin tupakanhimo?
Voiko nämä korvata jollain toisella fyysisellä nautinnolla, esim. liikuntaharrastus, josta nautit? Jos tykkäät katsoa elokuvia, kannattaa hommata kuntopyörä jota poljet rauhalliseen tahtiin leffaa katsoessasi.
Kuka nyt liikunnasta nauttii? Siitä ei koskaan saa niin mahtavaa mielihyvää kuin syömisestä.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kärsin vuosia samasta ongelmasta. Söin vaikka laastit seinästä, pussillisen jauhoja sokeriin sekotettuna yms. Kukaan jolla ei ole ollut tätä sairautta ei voi ymmärtää sitä.
Lopulta olin aivan kuilun partaalla. Olin googletellut että ssri-lääkkeistä seronil (ei sertralin) oli auttanut monia. Maksoin yksityiselle yhden psykiatrikäynnin. Pyysin lääkettä. Hän kirjoitti (tarjosi jotain muuta mutta sanoin että toivon tätä).
En uskonut hetkeäkään että se auttaisi. Miten lääke saisi minut syömään oikein?
No, 3 viikon päästä havaitsin että halusin tehdä palapelin. Siis halusin. tehdä. palapelin. Odotin sitä, hain sen kaupasta, keskityin siihen. Yhtäkkiä ajatuksissani oli ilmaa, maailmassa oli värejä eikä kaikki pyörinyt seuraavan ruuan ympärillä. Unohdin syödä!!!!! ajattele, se oli seuraavien kuukausien suurin ongelma :D
Nykyään muistan että olen ollut sairas mutta en enää ole sitä. En pystyisi syömään sellaisia määriä kuin söin, en todellakaan ajattele ruokaa liikaa mutta tykkään kyllä nautinnoista ja syön välillä liikaa. Tässä tilanteessa olen samalla viivalla muiden moralisoijien kanssa; miten et vaan ota itseäsi kiinni niskasta, voisin kysyä? Luullen että olisimme vertailukelpoisia.
Olet sairas, et lihava tai liikaa ruuasta pitävä. Toivon että saat apu sairauteesi.
-Ei lääkkeitä tmv ongelmia 10vuoteen
Mulla samat kokemukset ja sama lääkitys samaan vaivaan.
Lääkkeen sivuoireenahan on ruokahalun laskeminen. Itsellä ainakin ruokahalu nollassa aina aloituksen ja lääkkeen noston yhteydessä.
Mutta pääasia ei ollut se, vaan se että se ajatusten rata muuttui. Maailmaan alkoi mahtumaan muutakin, kuin syömisen ja painon tarkkailu ja itseinho. Mua kaduttaa että en hakenut apua jo aiemmin, multa meni lähemmäs 20 vuotta hukkaan syömisoireilun takia.
Aapeen tosiaan oikea osoite ei ole ravintoterapeutti vaan psykiatri.Itsellä tuo ei toiminut vaan saman efektin aikaansaanut lääke oli bentsodiatsepiini. Vaikutus tietysti alkoi heti, kun lääke on mitä on. Suosituksissa tuo on mukana vain anoreksiaa sairastavien osastohoidossa, kun taas masennuslääke on ahmijoille usein ainoa mahdollisuus psykoosilääkkeiden lisäksi.
Lääkkeissä harmillista on se, että jos ne lisäävät ruokahalua, niitä ei välttämättä vaihdeta. Jos nyt verrataaan taas anoreksiaan, niin sairauden pahenemiseen ruokahalua vähentävän lääkkeen kanssa suhtaudutaan useimmiten vakavammin. Toivoisin niin että tähän havahduttaisiin jo käytännön tasolla laajemmin.En yllättyisi jos joku muukin ahmija olisi ensisijaisesti ahdistunut. Enkä siitäkään, että moni muukin voi saada leiman vähemmästä ahdistuksen määrästä, koska oireena ei ole syömättömyys vaan ahminta.
Aivan, ahmiminen on oire, ei itse syy. Ja se syy pitäisi selvittää ja hoitaa se.
Mä ainakin olen onnellinen, kun vihdoin hakeuduin psykiatrian piiriin. Itkin lääkärin vastaanotolla, kun multa menee elämä hukkaan ja syömisoireilun rajoittaa muuta elämää eikä elämässä ole muuta.
Itse olin vielä normaalipainoinen, mutta olin vaan niin väsynyt pilaamaan elämääni sillä.
Lääkkeitä ei ole pakko syödä. Niitä voi myös vaihtaa ja esittää toiveita niiden suhteen.
Mä tein selväksi, että mun vaatimus lääkityksen suhteen on se, että se ei nosta painoa, koska tiedän, että se laukaisee ahmiminen ja oksentamisen ja sanoin että mä haluan parantua enkä tuhlata elämää enää siihen.
Onneksi psykiatri oli ymmärtävä ja ehdotti itse Seronilia.Anteeksi, en ihan ymmärtänyt kuinka bentsot auttaa ahmimiseen?
Vähensi ahdistusta ja ahmimishimoa. Yhtäkkiä ajatus ei pyörinytkään enää ruoan ympärillä. Ajatusketju jotenkin katkesi siihen kun söin tavallisen kokoisen aterian. Mä vaan halusin yhtäkkiä tehdä jotain muutakin kuin syödä. Ei tullut enää sitä järkyttävää tarvetta syödä, syödä ja syödä vaikka olisi kuinka täynnä.
Tunne oli myös kehollinen. Ateria täytti sopivalla tavalla, vaikka tietysti vatsalaukun venymisen takia jäi vielä hyvän aikaa kuitenkin jotenkin vajaa olo normaaleista syömisistä.
Oli hyvin hämmentävää kun ei tajunnut, että ei mun sittenkään kehollisessa mielessä tarvitsekaan ahmia. Lääke vain teki sen tunteen, että on ihan ok vain syödä tietty ateria ja sitten tehdä jotakin muuta sen jälkeen seuraavaan ateriaan asti.Esitin mäkin vaikka ja mitä toiveita, mutta ei ne toiveet auta jos lääkäri ei motivoidu ottamaan niitä huomioon. Mitä olen anoreksiaa sairastavilta kuullut, niin heillä bentsot on todennäköisesti olleet käytössä jossakin vaiheessa, vaikka sairastamista olisi ollut takana huomattavan paljon vähemmän kuin mulla.
Kuulostaa aika epätodelliseltä että rauhoittavaa määrättäisiin "ahmimisen estoon" kun niitä ei meinaa saada edes vakaviin paniikki- ja ahdistuskohtauksiin.
Syötkö siis monta kertaa päivässä rauhoittavaa että saat syötyä?
Sulla on alkuperäisen ongelman lisäksi uusi ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmi ettei syömishäiriöisille taida olla vielä tänä päivänäkään mitään 12 askeleen ohjelmaa/ryhmiä? Samanlainen addiktiohan se on kuin kaikki muutkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kärsin vuosia samasta ongelmasta. Söin vaikka laastit seinästä, pussillisen jauhoja sokeriin sekotettuna yms. Kukaan jolla ei ole ollut tätä sairautta ei voi ymmärtää sitä.
Lopulta olin aivan kuilun partaalla. Olin googletellut että ssri-lääkkeistä seronil (ei sertralin) oli auttanut monia. Maksoin yksityiselle yhden psykiatrikäynnin. Pyysin lääkettä. Hän kirjoitti (tarjosi jotain muuta mutta sanoin että toivon tätä).
En uskonut hetkeäkään että se auttaisi. Miten lääke saisi minut syömään oikein?
No, 3 viikon päästä havaitsin että halusin tehdä palapelin. Siis halusin. tehdä. palapelin. Odotin sitä, hain sen kaupasta, keskityin siihen. Yhtäkkiä ajatuksissani oli ilmaa, maailmassa oli värejä eikä kaikki pyörinyt seuraavan ruuan ympärillä. Unohdin syödä!!!!! ajattele, se oli seuraavien kuukausien suurin ongelma :D
Nykyään muistan että olen ollut sairas mutta en enää ole sitä. En pystyisi syömään sellaisia määriä kuin söin, en todellakaan ajattele ruokaa liikaa mutta tykkään kyllä nautinnoista ja syön välillä liikaa. Tässä tilanteessa olen samalla viivalla muiden moralisoijien kanssa; miten et vaan ota itseäsi kiinni niskasta, voisin kysyä? Luullen että olisimme vertailukelpoisia.
Olet sairas, et lihava tai liikaa ruuasta pitävä. Toivon että saat apu sairauteesi.
-Ei lääkkeitä tmv ongelmia 10vuoteen
Mulla samat kokemukset ja sama lääkitys samaan vaivaan.
Lääkkeen sivuoireenahan on ruokahalun laskeminen. Itsellä ainakin ruokahalu nollassa aina aloituksen ja lääkkeen noston yhteydessä.
Mutta pääasia ei ollut se, vaan se että se ajatusten rata muuttui. Maailmaan alkoi mahtumaan muutakin, kuin syömisen ja painon tarkkailu ja itseinho. Mua kaduttaa että en hakenut apua jo aiemmin, multa meni lähemmäs 20 vuotta hukkaan syömisoireilun takia.
Aapeen tosiaan oikea osoite ei ole ravintoterapeutti vaan psykiatri.Itsellä tuo ei toiminut vaan saman efektin aikaansaanut lääke oli bentsodiatsepiini. Vaikutus tietysti alkoi heti, kun lääke on mitä on. Suosituksissa tuo on mukana vain anoreksiaa sairastavien osastohoidossa, kun taas masennuslääke on ahmijoille usein ainoa mahdollisuus psykoosilääkkeiden lisäksi.
Lääkkeissä harmillista on se, että jos ne lisäävät ruokahalua, niitä ei välttämättä vaihdeta. Jos nyt verrataaan taas anoreksiaan, niin sairauden pahenemiseen ruokahalua vähentävän lääkkeen kanssa suhtaudutaan useimmiten vakavammin. Toivoisin niin että tähän havahduttaisiin jo käytännön tasolla laajemmin.En yllättyisi jos joku muukin ahmija olisi ensisijaisesti ahdistunut. Enkä siitäkään, että moni muukin voi saada leiman vähemmästä ahdistuksen määrästä, koska oireena ei ole syömättömyys vaan ahminta.
Aivan, ahmiminen on oire, ei itse syy. Ja se syy pitäisi selvittää ja hoitaa se.
Mä ainakin olen onnellinen, kun vihdoin hakeuduin psykiatrian piiriin. Itkin lääkärin vastaanotolla, kun multa menee elämä hukkaan ja syömisoireilun rajoittaa muuta elämää eikä elämässä ole muuta.
Itse olin vielä normaalipainoinen, mutta olin vaan niin väsynyt pilaamaan elämääni sillä.
Lääkkeitä ei ole pakko syödä. Niitä voi myös vaihtaa ja esittää toiveita niiden suhteen.
Mä tein selväksi, että mun vaatimus lääkityksen suhteen on se, että se ei nosta painoa, koska tiedän, että se laukaisee ahmiminen ja oksentamisen ja sanoin että mä haluan parantua enkä tuhlata elämää enää siihen.
Onneksi psykiatri oli ymmärtävä ja ehdotti itse Seronilia.Anteeksi, en ihan ymmärtänyt kuinka bentsot auttaa ahmimiseen?
Vähensi ahdistusta ja ahmimishimoa. Yhtäkkiä ajatus ei pyörinytkään enää ruoan ympärillä. Ajatusketju jotenkin katkesi siihen kun söin tavallisen kokoisen aterian. Mä vaan halusin yhtäkkiä tehdä jotain muutakin kuin syödä. Ei tullut enää sitä järkyttävää tarvetta syödä, syödä ja syödä vaikka olisi kuinka täynnä.
Tunne oli myös kehollinen. Ateria täytti sopivalla tavalla, vaikka tietysti vatsalaukun venymisen takia jäi vielä hyvän aikaa kuitenkin jotenkin vajaa olo normaaleista syömisistä.
Oli hyvin hämmentävää kun ei tajunnut, että ei mun sittenkään kehollisessa mielessä tarvitsekaan ahmia. Lääke vain teki sen tunteen, että on ihan ok vain syödä tietty ateria ja sitten tehdä jotakin muuta sen jälkeen seuraavaan ateriaan asti.Esitin mäkin vaikka ja mitä toiveita, mutta ei ne toiveet auta jos lääkäri ei motivoidu ottamaan niitä huomioon. Mitä olen anoreksiaa sairastavilta kuullut, niin heillä bentsot on todennäköisesti olleet käytössä jossakin vaiheessa, vaikka sairastamista olisi ollut takana huomattavan paljon vähemmän kuin mulla.
Kuulostaa aika epätodelliseltä että rauhoittavaa määrättäisiin "ahmimisen estoon" kun niitä ei meinaa saada edes vakaviin paniikki- ja ahdistuskohtauksiin.
Syötkö siis monta kertaa päivässä rauhoittavaa että saat syötyä?
Sulla on alkuperäisen ongelman lisäksi uusi ongelma.
Ihan ahdistukseen se toki oli, kun sinne tietoihin joku aina silloin tällöin laittoi ahdistuneisuushäiriön. Seronilissa nyt on hyvää se, että siinä on virallisesti myös bulimia mukana käyttöaiheissa, niin lääkärin ei tarvitse kuin motivoitua antamaan Käypää hoitoa.
Sen puoliintumisaika oli niin pitkä, että yhdestä riitti ahdistuksen määrästä riippuen parille päivällekin apua. Alkuvaiheessa meni enemmän, kun ahmimishimoa ei vielä pystynyt hallitsemaan samalla tavalla. Myöhemmin kun se vaimeni ja omat voimat kantoivat pystyi vähentämään. Toki sen mukaan mitä sattui olemaan, kun niitä ei tosiaan nähdä samanarvoisina kuin vaikka masennuslääkkeitä eikä anneta yhtä helposti.
Esim. nykyajan muotilääke ketiapiini teki mulle toistuvasti samoja ahmimishimoja kuin mitä "omat" himot olivat. Lääkärit eivät siitä tykänneet, kun lopetin sen niin ikään toistuvasti itse ilman heidän siunaustaan. Antoivat myös jossakin vaiheessa mieluummin todistukset määräaikaiseen eläkkeeseen kuin edes harkitsivatkaan muita kuin masennus- ja psykoosilääkkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harmi ettei syömishäiriöisille taida olla vielä tänä päivänäkään mitään 12 askeleen ohjelmaa/ryhmiä? Samanlainen addiktiohan se on kuin kaikki muutkin.
On näitä ollut joskus myös Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kärsin vuosia samasta ongelmasta. Söin vaikka laastit seinästä, pussillisen jauhoja sokeriin sekotettuna yms. Kukaan jolla ei ole ollut tätä sairautta ei voi ymmärtää sitä.
Lopulta olin aivan kuilun partaalla. Olin googletellut että ssri-lääkkeistä seronil (ei sertralin) oli auttanut monia. Maksoin yksityiselle yhden psykiatrikäynnin. Pyysin lääkettä. Hän kirjoitti (tarjosi jotain muuta mutta sanoin että toivon tätä).
En uskonut hetkeäkään että se auttaisi. Miten lääke saisi minut syömään oikein?
No, 3 viikon päästä havaitsin että halusin tehdä palapelin. Siis halusin. tehdä. palapelin. Odotin sitä, hain sen kaupasta, keskityin siihen. Yhtäkkiä ajatuksissani oli ilmaa, maailmassa oli värejä eikä kaikki pyörinyt seuraavan ruuan ympärillä. Unohdin syödä!!!!! ajattele, se oli seuraavien kuukausien suurin ongelma :D
Nykyään muistan että olen ollut sairas mutta en enää ole sitä. En pystyisi syömään sellaisia määriä kuin söin, en todellakaan ajattele ruokaa liikaa mutta tykkään kyllä nautinnoista ja syön välillä liikaa. Tässä tilanteessa olen samalla viivalla muiden moralisoijien kanssa; miten et vaan ota itseäsi kiinni niskasta, voisin kysyä? Luullen että olisimme vertailukelpoisia.
Olet sairas, et lihava tai liikaa ruuasta pitävä. Toivon että saat apu sairauteesi.
-Ei lääkkeitä tmv ongelmia 10vuoteen
Mulla samat kokemukset ja sama lääkitys samaan vaivaan.
Lääkkeen sivuoireenahan on ruokahalun laskeminen. Itsellä ainakin ruokahalu nollassa aina aloituksen ja lääkkeen noston yhteydessä.
Mutta pääasia ei ollut se, vaan se että se ajatusten rata muuttui. Maailmaan alkoi mahtumaan muutakin, kuin syömisen ja painon tarkkailu ja itseinho. Mua kaduttaa että en hakenut apua jo aiemmin, multa meni lähemmäs 20 vuotta hukkaan syömisoireilun takia.
Aapeen tosiaan oikea osoite ei ole ravintoterapeutti vaan psykiatri.Itsellä tuo ei toiminut vaan saman efektin aikaansaanut lääke oli bentsodiatsepiini. Vaikutus tietysti alkoi heti, kun lääke on mitä on. Suosituksissa tuo on mukana vain anoreksiaa sairastavien osastohoidossa, kun taas masennuslääke on ahmijoille usein ainoa mahdollisuus psykoosilääkkeiden lisäksi.
Lääkkeissä harmillista on se, että jos ne lisäävät ruokahalua, niitä ei välttämättä vaihdeta. Jos nyt verrataaan taas anoreksiaan, niin sairauden pahenemiseen ruokahalua vähentävän lääkkeen kanssa suhtaudutaan useimmiten vakavammin. Toivoisin niin että tähän havahduttaisiin jo käytännön tasolla laajemmin.En yllättyisi jos joku muukin ahmija olisi ensisijaisesti ahdistunut. Enkä siitäkään, että moni muukin voi saada leiman vähemmästä ahdistuksen määrästä, koska oireena ei ole syömättömyys vaan ahminta.
Aivan, ahmiminen on oire, ei itse syy. Ja se syy pitäisi selvittää ja hoitaa se.
Mä ainakin olen onnellinen, kun vihdoin hakeuduin psykiatrian piiriin. Itkin lääkärin vastaanotolla, kun multa menee elämä hukkaan ja syömisoireilun rajoittaa muuta elämää eikä elämässä ole muuta.
Itse olin vielä normaalipainoinen, mutta olin vaan niin väsynyt pilaamaan elämääni sillä.
Lääkkeitä ei ole pakko syödä. Niitä voi myös vaihtaa ja esittää toiveita niiden suhteen.
Mä tein selväksi, että mun vaatimus lääkityksen suhteen on se, että se ei nosta painoa, koska tiedän, että se laukaisee ahmiminen ja oksentamisen ja sanoin että mä haluan parantua enkä tuhlata elämää enää siihen.
Onneksi psykiatri oli ymmärtävä ja ehdotti itse Seronilia.Anteeksi, en ihan ymmärtänyt kuinka bentsot auttaa ahmimiseen?
Vähensi ahdistusta ja ahmimishimoa. Yhtäkkiä ajatus ei pyörinytkään enää ruoan ympärillä. Ajatusketju jotenkin katkesi siihen kun söin tavallisen kokoisen aterian. Mä vaan halusin yhtäkkiä tehdä jotain muutakin kuin syödä. Ei tullut enää sitä järkyttävää tarvetta syödä, syödä ja syödä vaikka olisi kuinka täynnä.
Tunne oli myös kehollinen. Ateria täytti sopivalla tavalla, vaikka tietysti vatsalaukun venymisen takia jäi vielä hyvän aikaa kuitenkin jotenkin vajaa olo normaaleista syömisistä.
Oli hyvin hämmentävää kun ei tajunnut, että ei mun sittenkään kehollisessa mielessä tarvitsekaan ahmia. Lääke vain teki sen tunteen, että on ihan ok vain syödä tietty ateria ja sitten tehdä jotakin muuta sen jälkeen seuraavaan ateriaan asti.Esitin mäkin vaikka ja mitä toiveita, mutta ei ne toiveet auta jos lääkäri ei motivoidu ottamaan niitä huomioon. Mitä olen anoreksiaa sairastavilta kuullut, niin heillä bentsot on todennäköisesti olleet käytössä jossakin vaiheessa, vaikka sairastamista olisi ollut takana huomattavan paljon vähemmän kuin mulla.
Kuulostaa aika epätodelliseltä että rauhoittavaa määrättäisiin "ahmimisen estoon" kun niitä ei meinaa saada edes vakaviin paniikki- ja ahdistuskohtauksiin.
Syötkö siis monta kertaa päivässä rauhoittavaa että saat syötyä?
Sulla on alkuperäisen ongelman lisäksi uusi ongelma.Ihan ahdistukseen se toki oli, kun sinne tietoihin joku aina silloin tällöin laittoi ahdistuneisuushäiriön. Seronilissa nyt on hyvää se, että siinä on virallisesti myös bulimia mukana käyttöaiheissa, niin lääkärin ei tarvitse kuin motivoitua antamaan Käypää hoitoa.
Sen puoliintumisaika oli niin pitkä, että yhdestä riitti ahdistuksen määrästä riippuen parille päivällekin apua. Alkuvaiheessa meni enemmän, kun ahmimishimoa ei vielä pystynyt hallitsemaan samalla tavalla. Myöhemmin kun se vaimeni ja omat voimat kantoivat pystyi vähentämään. Toki sen mukaan mitä sattui olemaan, kun niitä ei tosiaan nähdä samanarvoisina kuin vaikka masennuslääkkeitä eikä anneta yhtä helposti.
Esim. nykyajan muotilääke ketiapiini teki mulle toistuvasti samoja ahmimishimoja kuin mitä "omat" himot olivat. Lääkärit eivät siitä tykänneet, kun lopetin sen niin ikään toistuvasti itse ilman heidän siunaustaan. Antoivat myös jossakin vaiheessa mieluummin todistukset määräaikaiseen eläkkeeseen kuin edes harkitsivatkaan muita kuin masennus- ja psykoosilääkkeitä.
Kuulostaapa sekavalta. Siis et syönyt Seronilia ohjeiden mukaan säännöllisesti kun kerrot että yksi riitti parille päivälle?
😯
Mulla seronil ahdistukseen.
Annosta lisättiin juuri ja mua ei kiinnosta taas ruoka sitten yhtään. Välillä syön vasta illasta.
Ja mä olen entinen bulimikko. Entinen ehkä eniten tuon lääkkeen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kärsin vuosia samasta ongelmasta. Söin vaikka laastit seinästä, pussillisen jauhoja sokeriin sekotettuna yms. Kukaan jolla ei ole ollut tätä sairautta ei voi ymmärtää sitä.
Lopulta olin aivan kuilun partaalla. Olin googletellut että ssri-lääkkeistä seronil (ei sertralin) oli auttanut monia. Maksoin yksityiselle yhden psykiatrikäynnin. Pyysin lääkettä. Hän kirjoitti (tarjosi jotain muuta mutta sanoin että toivon tätä).
En uskonut hetkeäkään että se auttaisi. Miten lääke saisi minut syömään oikein?
No, 3 viikon päästä havaitsin että halusin tehdä palapelin. Siis halusin. tehdä. palapelin. Odotin sitä, hain sen kaupasta, keskityin siihen. Yhtäkkiä ajatuksissani oli ilmaa, maailmassa oli värejä eikä kaikki pyörinyt seuraavan ruuan ympärillä. Unohdin syödä!!!!! ajattele, se oli seuraavien kuukausien suurin ongelma :D
Nykyään muistan että olen ollut sairas mutta en enää ole sitä. En pystyisi syömään sellaisia määriä kuin söin, en todellakaan ajattele ruokaa liikaa mutta tykkään kyllä nautinnoista ja syön välillä liikaa. Tässä tilanteessa olen samalla viivalla muiden moralisoijien kanssa; miten et vaan ota itseäsi kiinni niskasta, voisin kysyä? Luullen että olisimme vertailukelpoisia.
Olet sairas, et lihava tai liikaa ruuasta pitävä. Toivon että saat apu sairauteesi.
-Ei lääkkeitä tmv ongelmia 10vuoteen
Mulla samat kokemukset ja sama lääkitys samaan vaivaan.
Lääkkeen sivuoireenahan on ruokahalun laskeminen. Itsellä ainakin ruokahalu nollassa aina aloituksen ja lääkkeen noston yhteydessä.
Mutta pääasia ei ollut se, vaan se että se ajatusten rata muuttui. Maailmaan alkoi mahtumaan muutakin, kuin syömisen ja painon tarkkailu ja itseinho. Mua kaduttaa että en hakenut apua jo aiemmin, multa meni lähemmäs 20 vuotta hukkaan syömisoireilun takia.
Aapeen tosiaan oikea osoite ei ole ravintoterapeutti vaan psykiatri.Itsellä tuo ei toiminut vaan saman efektin aikaansaanut lääke oli bentsodiatsepiini. Vaikutus tietysti alkoi heti, kun lääke on mitä on. Suosituksissa tuo on mukana vain anoreksiaa sairastavien osastohoidossa, kun taas masennuslääke on ahmijoille usein ainoa mahdollisuus psykoosilääkkeiden lisäksi.
Lääkkeissä harmillista on se, että jos ne lisäävät ruokahalua, niitä ei välttämättä vaihdeta. Jos nyt verrataaan taas anoreksiaan, niin sairauden pahenemiseen ruokahalua vähentävän lääkkeen kanssa suhtaudutaan useimmiten vakavammin. Toivoisin niin että tähän havahduttaisiin jo käytännön tasolla laajemmin.En yllättyisi jos joku muukin ahmija olisi ensisijaisesti ahdistunut. Enkä siitäkään, että moni muukin voi saada leiman vähemmästä ahdistuksen määrästä, koska oireena ei ole syömättömyys vaan ahminta.
Aivan, ahmiminen on oire, ei itse syy. Ja se syy pitäisi selvittää ja hoitaa se.
Mä ainakin olen onnellinen, kun vihdoin hakeuduin psykiatrian piiriin. Itkin lääkärin vastaanotolla, kun multa menee elämä hukkaan ja syömisoireilun rajoittaa muuta elämää eikä elämässä ole muuta.
Itse olin vielä normaalipainoinen, mutta olin vaan niin väsynyt pilaamaan elämääni sillä.
Lääkkeitä ei ole pakko syödä. Niitä voi myös vaihtaa ja esittää toiveita niiden suhteen.
Mä tein selväksi, että mun vaatimus lääkityksen suhteen on se, että se ei nosta painoa, koska tiedän, että se laukaisee ahmiminen ja oksentamisen ja sanoin että mä haluan parantua enkä tuhlata elämää enää siihen.
Onneksi psykiatri oli ymmärtävä ja ehdotti itse Seronilia.Anteeksi, en ihan ymmärtänyt kuinka bentsot auttaa ahmimiseen?
Vähensi ahdistusta ja ahmimishimoa. Yhtäkkiä ajatus ei pyörinytkään enää ruoan ympärillä. Ajatusketju jotenkin katkesi siihen kun söin tavallisen kokoisen aterian. Mä vaan halusin yhtäkkiä tehdä jotain muutakin kuin syödä. Ei tullut enää sitä järkyttävää tarvetta syödä, syödä ja syödä vaikka olisi kuinka täynnä.
Tunne oli myös kehollinen. Ateria täytti sopivalla tavalla, vaikka tietysti vatsalaukun venymisen takia jäi vielä hyvän aikaa kuitenkin jotenkin vajaa olo normaaleista syömisistä.
Oli hyvin hämmentävää kun ei tajunnut, että ei mun sittenkään kehollisessa mielessä tarvitsekaan ahmia. Lääke vain teki sen tunteen, että on ihan ok vain syödä tietty ateria ja sitten tehdä jotakin muuta sen jälkeen seuraavaan ateriaan asti.Esitin mäkin vaikka ja mitä toiveita, mutta ei ne toiveet auta jos lääkäri ei motivoidu ottamaan niitä huomioon. Mitä olen anoreksiaa sairastavilta kuullut, niin heillä bentsot on todennäköisesti olleet käytössä jossakin vaiheessa, vaikka sairastamista olisi ollut takana huomattavan paljon vähemmän kuin mulla.
Kuulostaa aika epätodelliseltä että rauhoittavaa määrättäisiin "ahmimisen estoon" kun niitä ei meinaa saada edes vakaviin paniikki- ja ahdistuskohtauksiin.
Syötkö siis monta kertaa päivässä rauhoittavaa että saat syötyä?
Sulla on alkuperäisen ongelman lisäksi uusi ongelma.Ihan ahdistukseen se toki oli, kun sinne tietoihin joku aina silloin tällöin laittoi ahdistuneisuushäiriön. Seronilissa nyt on hyvää se, että siinä on virallisesti myös bulimia mukana käyttöaiheissa, niin lääkärin ei tarvitse kuin motivoitua antamaan Käypää hoitoa.
Sen puoliintumisaika oli niin pitkä, että yhdestä riitti ahdistuksen määrästä riippuen parille päivällekin apua. Alkuvaiheessa meni enemmän, kun ahmimishimoa ei vielä pystynyt hallitsemaan samalla tavalla. Myöhemmin kun se vaimeni ja omat voimat kantoivat pystyi vähentämään. Toki sen mukaan mitä sattui olemaan, kun niitä ei tosiaan nähdä samanarvoisina kuin vaikka masennuslääkkeitä eikä anneta yhtä helposti.
Esim. nykyajan muotilääke ketiapiini teki mulle toistuvasti samoja ahmimishimoja kuin mitä "omat" himot olivat. Lääkärit eivät siitä tykänneet, kun lopetin sen niin ikään toistuvasti itse ilman heidän siunaustaan. Antoivat myös jossakin vaiheessa mieluummin todistukset määräaikaiseen eläkkeeseen kuin edes harkitsivatkaan muita kuin masennus- ja psykoosilääkkeitä.
Kuulostaapa sekavalta. Siis et syönyt Seronilia ohjeiden mukaan säännöllisesti kun kerrot että yksi riitti parille päivälle?
😯
Sulla on luetunymmärtämisessä vikaa. Kyse on ahdistuslääkkeestä, ei masennuslääkkeestä.
Onko ap:lle tarjottu läääkärissä Saxendaa? Jollei ole niin luepa siitä lääkkeestä ja ota asia puheeksi lääkärin kanssa. Mulla on tuo ja on aivan mieletön apu ahmimishäiriöön!
Onko suurin ongelma se, että anorektikot saavat jonkinnäköistä hoitoa ja sinä et?
Olen anorektikkona saanut osastohoitoa. Se oli vain syömistä, ei oikeastaan yhtään mitään muuta. Jotain keskusteluja hoitajan kanssa oli, mutta pääasiassa oltiin, tapettiin aikaa ja pelättiin ruokahetkiä. Lääkityksenä oli Cipramil, ei vaikutusta.
Kun anoreksia vaihtui bulimiaksi, olin taas osastolla. Ihan sama hoito, mutta vessakäyttäytymistä vahdittiin tarkemmin. Lääkettä kokeiltiin, Ketipinoria. En huomannut mitään vaikutusta.
Tällä hetkellä voin suht hyvin, mutta koko ajan pelkään, että mitä jos jostain käsittämättömästä syystä lipsahdan taas ja alan suhtautua syömiseen sairaalloisesti. Nyt suhtaudun ruokaan vain tarkasti, ymmärrän, että tarvitsen ruokaa, mutta ahmimiskohtauksia suorastaan pelkään. Jos mulle tulee tylsää, pitää oikein keskittyä vain olemaan, etten ala kuluttamaan aikaani syömisellä.
Eli ainoa neuvoni on rutiinit. Tylsää, mutta auttaa. Ei ainakaan kannata katkeroitua anorektikoiden hoidon takia, se ei auta mitään. Oispa mulla antaa joku satavarma apuakeino!
Alue: Aihe vapaa
Itsellä tuo ei toiminut vaan saman efektin aikaansaanut lääke oli bentsodiatsepiini. Vaikutus tietysti alkoi heti, kun lääke on mitä on. Suosituksissa tuo on mukana vain anoreksiaa sairastavien osastohoidossa, kun taas masennuslääke on ahmijoille usein ainoa mahdollisuus psykoosilääkkeiden lisäksi.
Lääkkeissä harmillista on se, että jos ne lisäävät ruokahalua, niitä ei välttämättä vaihdeta. Jos nyt verrataaan taas anoreksiaan, niin sairauden pahenemiseen ruokahalua vähentävän lääkkeen kanssa suhtaudutaan useimmiten vakavammin. Toivoisin niin että tähän havahduttaisiin jo käytännön tasolla laajemmin.
En yllättyisi jos joku muukin ahmija olisi ensisijaisesti ahdistunut. Enkä siitäkään, että moni muukin voi saada leiman vähemmästä ahdistuksen määrästä, koska oireena ei ole syömättömyys vaan ahminta.